Kalasataman torni – miksi valkoisesta tuli harmaa? Tarinaa pitkän kaavan mukaan

 

IMG_2016.JPGSuomessa rakennetaan tai halutaan rakentaa tornitaloja lähes kaikkiin kaupunkeihin. Mielessämme siintävät miljoonakaupunkien valossa kimaltelevat tornikimput ja katujen ihmisvilinä, samalla etsimme tonttia 16-kerroksiselle asuintornilaatikolle, joka ei saisi maksaa keskihintaa enempää. Ei ainakaan kovin paljon.

Mutta toisaalta. Onko tilanne todella näin huono? Ehkä ei kuitenkaan. Kyllä me olemme muutaman hienonkin tornin Suomeen rakentaneet. Helppoa se ei vain ole, nykyisin se on ehkä vielä vaikeampaa kuin ennen.

Seuraavassa yritän vähän valaista erityisesti tuota tornitalojen julkisivujen suunnittelun ja rakentamisen kenttää. Mistä siinä oikein on kyse? Tämä on lähes sama teksti jonka kirjoitin Helsingin kaupungin Kaupunkiympäristölautakunnalle.

Tästä kohtaa voi myös hypätä suoraa yhteenvetoon…

Kalasataman tornin julkisivut ovat tehty CurtainWall-periaatteella. Se tarkoittaa yksinkertaistetusti, että rakennuksen runko on täysin irti julkisivuista ja julkisivut rakennetaan kevyistä ulkoseinäelementeistä. Tämä poikkeaa suuresti suomalaisesta perusasuntorakentamisesta.

Suomalaiset rakennusmääräykset ovat eurooppalaisittain erittäin kovat, johtuen sijainnistamme Euroopan pohjoisimmassa kulmassa. Me emme voi käyttää samoja teknisiä julkisivuratkaisuja kuin Keski-Euroopassa. Kaikki suomalaiset uudet rakennukset olisivat vaikkapa Saksaan siirettyinä passiivirakennuksia, niin suuri on lisävaade täällä pohjoisessa. Siksi emme voi matkia suoraan mitään muualta.

Kalasataman tornissa julkisivuelementteinä on käytetty lasia, joka on tyypillisin julkisivuelementin materiaali korkeissa rakennuksissa. Näiden julkisivujen lasielementit ovat tuotekehittelyn tulos. Ongelmat, joita on ratkaistu, ovat olleet teknisiä muun muassa, tuulenpaineeseen, jäätymiseen, lämpötilaerojen vaihteluun, saumakitin ja listoituksien säänkestävyyksiin liittyviä. Nämä tekniset haasteet on ilmeisesti saatu ratkaistua.

Kaupunkikuvallisessa mielessä pitää toivoa, että seuraavan tornin julkisivuarkkitehtuuriin liittyvät laadulliset piirteet saavat saman huolellisen tutkimisen jälkeen vastaavasti hyvän loppuratkaisun.

Megahankkeiden kaksivaiheinen rakennuslupa

Rakentamisen megahankkeissa on käytetty muutamien viime vuosien aikana uuden Maankäyttö-ja rakennuslain (MRL) mukaista kaksivaiheista rakennuslupakäsittelyä. Tällöin ensimmäisen vaiheen rakennuslupa on myönnetty viitteellisillä piirustuksilla, joista käy ilmi laatutaso ja periaatteet. Toisen vaiheen rakennusluvat hyväksytetään lupakäsittelystä vastaavalla arkkitehdillä. Tämä kaksivaiheisuus on taannut Kalasataman kohteessa varmasti paremman lopputuloksen kuin mitä yksivaiheinen lupakäsittely olisi. Luvista vastaava arkkitehti on erinomaisen ammattitaitoinen sekä sisältö- että prosessimielessä, joka eittämättä on auttanut myös projektia.

Kalasataman keskuksen arkkitehtisuunnittelutoimistona on Arkkitehtitoimisto Helin & co, rakennuttajana SRV ja rakennesuunnittelijana Aaro Kohonen Oy ja Sweco Finland Oy. Ennen toisen lupavaiheen julkisivuratkaisujen hyväksymistä mallielementeistä järjestettiin katselmuksia, joissa kävi viranomaisia usealta taholta ja kaupunkikuvaneuvottelukunnan ulkopuolisia arkkitehtijäseniä. Myös julkisivujen teknisestä hyväksyttävyydestä järjestettiin mallikatselmuksia.

Julkisivut rakennusvalvonnan ja SRV:n neuvotteluiden kohteina

Kalasataman tornien julkisivut olivat rakennuslupavaiheessa viitteelliset. Julkisivusta rakennettiin pienoismallin osa, joka vaikutti lupaavalta.

Windows Phone H2_20161123_08_26_23_Pro 2.jpgKuvassa pahvimalli 1:20

Ensimmäisten ja ainoiden 1:1 mallien jälkeen päätökset tehtiin 1:20 pahvimallin ja pienten mallipalojen perusteella. Seuraavissa teollisissa malleissa suurin osa ominaisuuksista oli jo lukkoon lyöty ja säätöä voitiin tehdä vain muutamien marginaalisten valintojen avulla.

Ajoissa aidoilla materiaaleilla tehtävää 1:1  mallityöskentelyn merkitys on oleellinen erityisesti kun työskennellään valaistusolosuhteisiin voimallisesti reagoivien materiaalien kuten lasin kanssa. Malleja tulee pystyä tekemään uloimman julkisivupinnan osalta tarvittava määrä ja niitä tulee voida tarkastella aidossa luonnonvalossa.

WP_20160518_11_06_54_Pro.jpgValokuva Sari Viertiö

Kuvassa 1:1 malli.

Rakennusvalvonta ilmaisi huolensa SRV:n johdolle tornien julkisivujen suhteen 1:1 julkisivumallin jälkeen, erityisesti aukotusten, värityksen ja listoituksen osalta. Huoli otettiin rakennuttajan taholta tosissaan.

Aukotuksen jäädessä reikämäisiksi keskelle lasielementtiä ja listoituksen ympäröidessä lasielementtejä, oli nähtävissä vaara, että julkisivuista tulee ”elementtirakennuksen -oloiset”.

Neuvottelun jälkeen viherhuoneisiin liittyvät ikkunat ja olohuoneiden ikkunat suurennettiin ulottumaan lähelle lattiatasoa. Nämä suuremmat ikkuna-aukot parantavat rakennuksen julkisivuja, alkuperäiseen verrattuna ja muistuttavat paremmin myös alkuperäisiä, ensimmäisen rakennuslupavaiheen kuvia.

Rakennuttaja toi esille, ettei Suomen ilmasto-olosuhteissa voida päästä lasirakentamiseen ilman elementtien välisiä pintalistoituksia, joita ei lähtökohtaisesti hyväksytty. Listoituksen määrää vähennettiin neuvottelun johdosta, mutta se jäi edelleen huomattavan suureksi. Listoituksen vaikutus on merkittävämpi kuin projektiossa taisuhteelliselta peitoltaan, koska varjojen lisäksi vaikuttaa myös listojen alumiinimateriaalista johtuva harmaa väri.

Windows Phone H2_20150522_06_44_05_Pro 2.jpg

Tällaisia listoja ei pitäisi tulevaisuudessa mielestäni hyväksyä. Tukholman Kistassa sijaitseva Viktoria Tower on erinomainen esimerkki siitä, millaisiksi lasijulkisivut voidaan virittää näillä leveysasteilla.

Windows Phone H2_20150521_16_03_43_Pro 2.jpg

Windows Phone H2_20150521_16_04_22_Pro 2.jpgSamalla se on hyvä esimerkki, miten ikkuna-aukoitusten ei tarvitse olla tornitaloissa samanhenkisiä kuin perustaloissa. Tosin Viktoria Tower on hotelli, ei asuinrakennus.

Windows Phone H2_20150521_16_13_02_Pro 2.jpg

Rakennusvalvonta edellytti lisäksi, että käytetty julkisivulasi on niin sanottua rautaoksidivapaata, eli siitä on poistettu viherrystä aiheuttavaa ainetta. Samoin rakennusvalvonta nosti esiin lasielementtien kalvojen sävyn, että niiden tulee olla mahdollisimman värittömiä, jotteivat julkisivuista tule kylmiä peilaavia pintoja. Tämän tapaiset ehdotetut tarkennukset riittävät normaalisti tavallisessa rakentamisessa, hyvän lopputuloksen saamiseksi, rakennuksen suunnittelevan arkkitehdin hoitaessa julkisivujen suurmittakaavaisen sommittelun sekä detaljoinnin riittävän laatutason.

IMG_0635.JPGKuvassa 1:1 malli työmaalla.

Tornirakentaminen on Suomessa aivan alkutekijöissä, erityisesti mitä tulee julkisivuihin ja tornien muotoiluun.

Kaupunkikuvaneuvottelukunta esitti useaan otteeseen huolensa julkisivujen riittävästä laatutasosta ja suunnitelmien luonnostasoisuudesta. Myös tornien värityksestä lausuttiin. Eräs syy tornien harmaaseen väriin lienee se, että ”Tornien lasijulkisivujen vaakaraidoitus on muutettu peittävän valkoisesta läpikuultavan valkoiseksi satiiniraidoitukseksi raidoituksen kontrastin vähentämiseksi.’’

Viimeisimmässä kaupunkikuvaneuvottelussa sanottiin lisäksi ”Erityisesti väritystä tulee tutkia ja kehittää, etteivät ikkunaosuuksien lasipinnat muodostu liian tummiksi suhteessa muuhun julkisivuun. Lasin tummuus kannattaa huomioida myös ikkunaa markkeeraavien lasiosien taustapinnan värissä.”

Yhteenveto

Lasielementit ovat osittain läpinäkyviä ikkunoita ja osittain ne toimivat umpiseinien tavoin. Lasit ovat osittain taustamaalattu ja osittain niiden pintoihin tehty keraaminen valkoinen raidoitus. Mutta miksi valkoiset raidat lasilla näyttävät kaukomaisemassa harmailta pinnoilta ja tornin yleisvaikutelma on harmaa eikä valkoinen?

Tornirakentamisessa on uusi julkisivujen tarkastelun taso, kaukomaisemallinen, jopa kilometrien päästä tehty katselu. Meillä ei ole vielä kokemusta ja siihen liittyvää erityistä ammattitaitoa sen eri nyanssien huomioimiseksi.

Valkoiset raidat yhdessä tausta lasisävyn kanssa muuttuvat silmissä yhtenäiseksi vaaleanharmaaksi pinnaksi kauempaa katsottuna. Näin jälkeen päin voi todeta asian ilmiselväksi tosiasiaksi, mutta sellaisena se ei näyttäytynyt suunnitteluvaiheessa tai katselmusvaiheissa. Tämänkin takia on hyvä, että tornirakentamisessa pyritään oppimaan ei vain taloudellis-teknisessä mielessä vaan myös arkkitehtonisesti ja kaupunkikuvallisesti.

Vasta ensimmäinen torni on rakentumassa kahdeksasta. Tästä voi torni tornilta päästä huikaisevaan kruunuun, jos niin päätetään.

Kuten Kalasataman torneista voidaan päätellä, tehtävä ei ole yksinkertainen eikä helppo. Tahtoa parhaan ratkaisun saamiseksi on ollut sekä kohteen arkkitehti-, rakennesuunnittelijoilla että rakennuttajalla, aivan kuten kaupungin virkamiehillä ja kaupunkikuvaneuvottelukunnan jäsenillä sekä asiasta päättäneillä poliitikoilla. Kukaan ei ole halunnut huonoja tai harmaita julkisivuja.

Edellä mainittu huomioiden jatkossa esimerkiksi Keski-Pasilan torneissa ei voi ylikorostaa tornin muotoilun merkitystä lopullisessa ilmeessä; erityisesti vinot julkisivupinnat, sivuttaissiirrot ja erityisesti hoikkuus tai hoikkenevuus ovat keinoja saada kelpo tornirakentamista Helsinkiin. Näiden onnistuminen voidaan taata paremmin kuin rakennusten hyvä lähitason ja detaljoinnin suunnittelun sekä rakentamisen. Muotoiluun liittyvät määräykset tulee ottaa osaksi asemakaavaa hyvän lopputuloksen saamiseksi. Viranomaisvaatimuksin tulee varmentaa että julkisivumallit tehdään riittävän laajoina, riittävän monin variaatioin ja tarvittaessa myös riittävän monta kertaa, ja että aikatauluissa on myös aikaa reagoida vaadittaviin muutoksiin myös hankintojen ja toimittajien osalta.

Tärkeää on että Helsingin tulevat tornitalot ovat asemansa arvoisia kaupungin huomiorakennuksina ja 2000-luvun uutena ilmiönä kaupunkimme merellisessä silhuetissa.

Windows Phone H2_20150312_17_04_52_Pro 2.jpg

EnnenMuita Helsingin tornijuttuja…

https://hennahelander.wordpress.com/tag/itakeskuksen-maamerkki/

https://hennahelander.wordpress.com/2014/09/28/pilvenpiirtajia-ja-ilmalaivoja-hotelli-torni-ja-helsingin-siluetti/

https://hennahelander.wordpress.com/2015/01/11/olympiastadionin-torni-72-metria-helsingin-rakennusten-mittatikkuna/

 

Mitä voimme oppia Tukholmalta? – toiko miljoona asuntoa onnen vai segregaation?

IMG_0607.JPG1990-luvun vaihteessa, lukiolaisena, asuin kaksi kesää Tukholmassa, missä olin vanhusten ja vammaisten kotiavustajana. Mummoni asuivat muodikkaassa Södrassa ja itse asuin muiden maahanmuuttajien kanssa 1960-luvun lähiössä.

Talossani oli pitkät keskikäytävät ja porrashuoneita enemmän kuin kädessä sormia. Jotenkin mykkä paikka. Huoneesseeni kuului jääkaappi ja oma kylpyhuone, yhteiskeittiö oli keskikäytävän varrella.

Kotilähiössäni hätkähdin joka kerta kun kuulin kieltä, jonka olisin tunnistanut, tai kun näin vaalean tukan. Ei tarvinnut paljon hätkähdellä. Lähiö oli erillinen saareke, jolla ei ollut mitään tekemistä ympäröivän kaupungin kanssa.

Tosin enpä noita asioita tuolloin 17-vuotiaana kauheasti analysoinut enkä miettinyt. Paikka tarjosi minulle pelkän yösijan, muutaman kerran taisin huvikseni kävellä alueella, jolloin tunsin itseni jotenkin epätervetulleeksi. En tiedä tunsiko kukaan itsensä kotoisaksi tuolla.

Äsken kun katsoin aluetta virtuaalisesti, ei se näyttänytkään pahalta vaan vain paikalta jolta puuttuu identiteetti. Lisäksi kaikki talot olivat myös jonkun tapaisia kunnallisia vuokrataloja.

IMG_0608.JPGMiksi Helsinki ylpeilee sekoitetuilla hallintamuodoilla ja haluaa kaupungin vuokrataloja Helsingin kalleimille uusillekin alueille Jätkäsaareen ja Kalasatamaan? Joku voisi kysyä, eikö niitä kannattaisi rakentaa vain halvalla halvoille paikoille?

Ruotsissa perustettiin 1960-luvulla miljoonaohjelma, jonka tarkoituksena oli ratkaista asuntopula. Miljoona asuntoa kymmenessä vuodessa. Betonilähiöitä ilman työpaikkoja ja ilman arkkitehtuuria. Todellista asuntotuotantoa siis. Miljoona asuntoa toteutui.

Toiko se onnen? No eihän se tuonut.

Se toi lukuisia toistensa kaltaisia nukkumalähiöitä.

Tukholmassa, kuten Ruotsissa muuallakin, asuinalueiden eriytyminen on ollut nähtävissä vuosikymmeniä. Ongelmat eivät ole vain kantaväestön pako alueelta, ja siihen liittyvät maineriskit mm. koulujen osalta, vaan tilanne on äitynyt jollain paikoin omaksi maailmakseen, että poliisikin on jättänyt näitä kortteleita villiksi länneksi.

Tukholmassa ei ole myöskään Helsingin vuokravalintasysteemiä kaupungin vuokratalojen asukkaile. Helsingissä asunto-osasto ja asuntolautakunta tekivät kovasti töitä, jotta asukasvalinnat pitäisivät alueet tasapainossa. On tutkittua tietoa, että vieraskielisten osuus kannattaa pitää alle 20%, jotta myös kantaväestö säilyy talossa. On myös tärkeää, että huomattava osa asukkaista lähtee joka päivä töihin tai opiskelemaan, se vaikuttaa koko alueen henkiseen kulttuuriin. Hyvän tasapainon löytäminen erilaisten ihmisten välillä on ensi sijaisen tärkeää. Se hyödyttää meitä kaikkia.

Eli segregaatio oli puraissut Tukholmaa, ja aika pahasti.

Mutta lähiöiden kuningas Tapiola, on säilyttänyt vetovoimansa.

Mitä Tapiolassa tehtiin toisin kuin Tukholman Rinkebyssä?

Tapiolassa tehtiin taloja, joissa oli luonnetta. Ne olivat hyvin suunniteltuja sekä sisältä että ulkoa. Taloarkkitehtuurin lisäksi Tapiolassa suunniteltiin myös maisema taloryhmien välissä. Ja taloryhmät istutettiin maisemaan. Lähiölle luotiin tietoisesti identiteetti. Tapiola nousi vielä lähiöstä kaupunginosaksi, kun asuntojen lisäksi sinne saatiin uimahalli, toimistoja ja kauppoja.

Varmin tapa säilyttää asunnon arvo on hyvä arkkitehtuuri. Niitä taloja on mielekästä peruskorjatakin.

Rakentaminen maksaa aina paljon, ns.halvastikin rakentaminen. Pelkästään energiatehokkuusnormit tekevät mahdottomaksi teknisesti halvan rakentamisen, rumuutta se ei kuitenkaan estä. ”Estetiikkalisä” on rahallisessa mielessä marginaalinen asia.

Espoon Tapiolassakin ensimmäiset asukkaat valittiin eri yhteiskuntaluokista. Tarkoituksena oli sosiaalisesti kestävä, monipuolinen asukasrakenne. Eli ei Tapiola aina ole ollut ylemmän keskiluokan asuinsija, mitä se eittämättä nykyisin on.

Helpoin ja paras tapa ehkäistä eriytymistä on mahdollisimman laaja asukkaiden kirjo kaikkialla.

Segregaatio, tuo muodikas sana, pukkaa esiin joka paikaista. Segregaatio tarkoittaa eriytymistä, ja sen esto sitä, ettei haluta että asuinalueet eriytyvät hyviksi ja huonoiksi alueiksi. Siksi Helsingissä asuntojen hallintamuotoja on päätetty sekoittaa ja kaupungin vuokra-asunnoissa asuu kaikenlaisia kaupunkilaisia: työelämässä olevia, opiskelijoita, eläkeläisiä, työttömiä, elämäntapaihmisiä, uraohjuksia, vanhempainlomalaisia, free-lancereita, iloisia ja tavallisia keskivertohelsinkiläisiä siis.

IMG_0600.JPGKaikki haluavat lisää kaupungin edullisia vuokra-asuntoja, mutta minne niitä voi rakentaa? Vanhoissa hiipuvissa lähiöissä olisi halpoja tontteja, mutta alueet eivät kestä enää lisää vuokra-asuntoja. Vanhoihin lähiöihin ei voi siis enää rakentaa.

Vuokrataloja täytyy siis rakentaa myös uusille alueille, kuten Jätkäsaareen. Ja ehkäpä täydennysrakennustonteille niille alueille, joissa ARA-vuokra-asuntoja ei juurikaan ole.

Ennen meillä oli Suomessa ns. yleishyödyllisiä toimijoita kuten VVO ja SATO kaupunkien lisäksi rakentamassa ja vuokraamassa edullisia vuokra-asuntoja. Nyt näistä yhtiöistä on tullut asuntosijoitusyhtiöitä, joten kaikki säädellyt vuokra-asunnot ovat tulevaisuudessa lähinnä Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja.

VVO ja SATO ovat saaneet kaupungilta vuokratalotontteja, joille on saatu ARA-lainoitusta. Vuokrat olivat pitkään säädeltyjä ja siten asukkailleen kohtuullisia. Talot vanhenevat, ja lainat loppuvat, peruskorjauksiakin pitää tehdä. ARA-vuokra-asunnot vapautuvat säätelystä.

Mitä tapahtuu Helsingin eri alueilla hallintamuotojakaumalle?

Katajanokalla kaikista (muiden kuin kaupungin) ARA-taloista tulee mitä ilmeisemmin markkinavuokrataloja. ARA-asuntoja on koko ajan vähemmän.

Valtion uuden tulorajan takia ARA-asuntoihin pitää asuttaa vaikeimmin muilla asuntomarkkinoilla pärjäävät, eli  pelkona on, että kaupungin vuokra-asunnoista tulee hiljaa hiipien vuokrakasarmeja ja alueiden positiivisesta kehityksestä on vaikea pitää kiinni. Ei kai kukaan oikeasti tätä halua?

IMG_0578.JPG

Kuvissa on Meri-Rastilaa, joka kokee tulevaisuudessa suuren muutoksen lähiöstä meren ja puistojen kaupunginosaksi. Keskusta metron luona uudistuu. Puistoista tulee alueen ydin, jalankulun ja pyöräilyn reitistöistä sekä toimivampia että elämyksellisempiä. Ja puistot vievät metrolta merelle, vain 800 metriä!

Alueelle tulee paljon uutta rakentamista ja peruskorjausiässä olevia matalia kerrostaloja korvataan osittain uusilla, joissa ei ole betonielementtijulkisivuja. Hallintamuotojen kirjo kasvaa samalla. Osa nykyisistä taloista on mukavasti istutettu kumpuilevaan maastoon, pihat ovat välistä varsin viihtyisiä.

IMG_0590.JPGMeren luona on liikuntapuistojen lisäksi Kallvikin pysäyttävän hieno mäntymetsä kannas uimarantoineen. Itse olin niin häkeltynyt tästä kohdasta. Yksinkertaisesti kaunis. Lähellä on myös mukava, pieni vanha punainen kahvila Villa Ullas.

IMG_0598.JPGMerenrantaan on rakennettu jo uutta Helsinkiä.

Ensimmäisessä kuvassa on alueen asukkaiden ja Lähiöprojektin lähiviljelypuutarha Nuorisotalon edessä. Myös meren luota löytyy asukkaiden laatikkoviljelmiä. Aukiolla on aika kreikkalainen tunnelma.

 

Helsinki sekoittaa pakkaa : vuokra-, omistus-, hitas- tai aso-asunto. Onko väliä?

Kodin tarvitsevat kaikki. Suomen ilmastossa se on ihmisen elinehto, asunto täytyy olla. Mutta onko sillä väliä kuka sen omistaa?

Kun muutin Helsinkiin, asuin ensin hetken Myllypurossa alivuokralaisena, sitten Roihuvuoressa ja Hietalahdessa vuokralaisena, Katajanokalla jälleen alivuokralaisena, vielä hengailua Arabian puutalokommuunissa,  ja sitten vihdoin vähän vajaa kolmikymmentä vuotiaana muutin ensimmäiseen omistusasuntoon Harjutorin (sehän on puisto!) ja Helsinginkadun kulmaan, 1990-luvun Kallioon. (Tämän ajan kuvani ovat kaikki paperisia, joten kuva on Hesarin toisesta päästä)

2014-07-10-654.jpgKuvassa asuintaloksi muutettu Käsityöopettajakoulu Helsinginkadulla. Vanhalla metalli julkisivulla ja uusilla (lasittamattomilla!) parvekkeilla. (Talo: arkkitehti Airi Seikkala-Vierikangas, muutos: arkkitehti Timo Hirvonen)

Mitkä näkymät kodistamme olikaan! Erkkeri kohti itää, urbaanin ja vilkkaan Helsingin ytimessä, missä laulu soi kesäiltaisin ja kerran näin jopa Zeppelinin Kurvin yläpuolella, matkalla Venäjälle. Ihania naapureita, alakerran autoileva pappa ja yläkerran nokia-insinööri sekä outo klausuuli 1940-vuoden yhtiöjärjestyksessä, että omistajien piti itse asua asunnossaaan. Asuntoa ei saanut vuokrata. Siinä asunnossa asuimme viisi vuotta.

Asuntoja voi omistaa, osaomistaa, vuokrata, alivuokrata. Mutta mitä ovat asuntojen hallintamuodot ja miksi niillä on väliä? Miksi Helsinki ylpeilee sekoitetuilla hallintamuodoilla ja haluaa kaupungin vuokrataloja Helsingin kalleimille uusillekin alueille Jätkäsaareen ja Kalasatamaan? Joku voisi kysyä, eikö niitä kannattaisi rakentaa halvalla halvoille paikoille?

Segregaatio, tuo muodikas sana, pukkaa esiin joka paikaista. Segregaatio tarkoittaa eriytymistä, ja sen esto sitä, ettei haluta että asuinalueet eriytyvät hyviksi ja huonoiksi alueiksi. Siksi Helsingissä asuntojen hallintamuotoja on päätetty sekoittaa ja kaupungin vuokra-asunnoissa asuu kaikenlaisia ihmisiä, vaikkapa työelämässä olevia ihan keskivertohelsinkiläisiä.

Silloin nuorena Helsinkiin vasta muuttaneena, hain minäkin Helsingin kaupungin vuokra-asuntoa (nykyisin Heka) Kampin toimipisteestä, paikan päällä jonottaen. Laitoin toivelistaani Katajanokan ja Ruoholahden vuokra-asunnot, enkä kuullut asiasta sen koommin. Minulle oli aivan sama oliko asunto kaupungin vai yksityisen, kunhan sen saisi.

WP_20150926_14_56_37_Pro.jpg

Kuvassa Kampin uusin tulokas, Marian sairaalan vieressä, minitontilla (Kaavan viitesuunnittelu: Huttunen LipastiPakkanen arkkitehdit, talo: Kirsti Siven&Asko Takala arkkitehdit)

Kaupungin vuokratalo ei kuulostanut korvissani lainkaan pahalta, itse asiassa en hahmottanut vuokramarkkinoiden jakaantumista yksityisiin ja yleishyödyllisiin sekä kaupungin omaan. Silloin parinkymmentä vuotta sitten ei vuokrissakaan ollut suuria eroja, markkina- ja ARA-vuokrat olivat aika lähellä toisiaan. Nykyisin markkinavuokrat voivat helposti olla kaksinkertaiset, tai enemmänkin verrattuna kaupungin vuokriin.

Asuntojen hallintamuotoja ovat omistus, vuokra ja niiden välimuodot eli asumisoikeus, säädelty omistus eli Helsingissä HITAS, osaomistus. Näitä erilaisia asumisen hallintamuotoja on kaikilla Helsingin alueilla. Uusilla alueilla suhteessa 20-40-40 (ARA-vuokra – välimuoto – vapaarahoitteinen omistus/vuokra).

Koska puolet suomalaisista asuu omistusasunnossaan ja puolet vuokralla, on tärkeää että molempia vaihtoehtoja on saatavissa kaikkialla. Monilla ihmisillä on myös halu vuokra-asumisen jälkeen siirtyä joko asumisoikeusasuntoon tai omistusasuntoon. Monasti se on taloudellisti myös kannattavaa, ainakin vielä kun verotuksessa on oman kodin lainakorkojen vähennysoikeus.

WP_20150816_15_27_22_Pro.jpg

Kuvassa Helsingin kaupungin vuokratalo, Vallilassa. (Kaavan viitesuunnittelu: arkkitehdit Sarlin+Sopanen, talo: Arkkitehtiryhmä A6). Täydennysrakentamista liki värikästä Kone- ja Silta -klasikkokorttelia.

En siis saanut ARA-vuokra-asuntoa (eli entistä ARAVA-vuokra-asuntoa). Asuntojen rakentaminen on kallista ja vaatii paljon pääomia. Sitä varten valtio on luonut oman rahoituskanavan ja sen kanavan kautta valtio myös suuntaa asumisen trendejä haluamaan suuntaan. Tämä on yksi valtion asuntopolitiikan muoto, näin rajusti yksinkertaistaen tietenkin. ARA- etuliitehän tarkoittaa, että valtio antaa rahaa (tai nykyisin lähinnä takaa lainoja ja antaa rahallista tukea lainojen korkojen maksuun jos korot sattuvat nousemaan) hyviksi katsomilleen asuinrakennusprojekteille, ohjaa samalla sitä millaisia asuntoja rakennetaan, ja kenelle.

Olin onnekas, kun sain asuntoja yksityisiltä vuokranantajilta, koska kaupungilta tuli vesiperä tässä asiassa. Yksityisille vuokranantajille tärkeintä oli sisäsiisti ja ajallaan maksava vuokralainen, vuokran suuruus oli TOP 5:ssa, mutta ei ensisijainen asia. Tuloni olivat tuntipalkkalaisena hyvinkin vaihtelevat, ja rakennusalan aaltoliikkeet tarkoittivat arkkitehtitoimistoissa, että kun projekti meni jäihin,  joskus viikon tai vain päivän varotusajalla, niin ei ollut enää töitä eikä palkkaa, tai toisin päin, yhtäkkiä töitä tulvi ovista ja ikkunoista, jolloin 60 tunnin viikkotahdilla palkka humahti toisille luvuille.

WP_20150324_15_57_48_Pro.jpg

Kuvassa Länsi-Pasilaa. Alue jossa on monipuolisesti eri asumismuotoja. Keskuspuiston laidalla, ja kohta on uutta tulossa. Punatiilistä ja mukavasti polveilevaa.

Mitenköhän minun olisi käynyt ARA:n tuloluokkasyynissä? ARA vaatii, ettei ARA-vuokrakohteissa saisi asua kuin tietyn tulotason alittavat. Saako freelancer pitää kaupungin vuokra-asuntonsa Jakomäessä nousukaudella, vai pitääkö hänen lähteä liian hyvätuloisena pois? Eikö ole kaikkien etu, että kaupungin vuokrataloissa asuu kaikenlaisia ihmisiä, ilman huono-osaisuuden leimaa?

Ja miksi rakennetaan kalliita ARA-kaupunginvuokrataloja kalliille alueille? Tällä hetkellä korkotaso on niin alhaalla, että Jätkäsaaren ja Kalasataman uusien vuokratalojen vuokrat kattavat talon rakennuskustannukset muutamassa vuosikymmenessä. ARA ei käytännössä tue asuntoja, koska korkotakuu ei toteudu (tietenkään tulevaisuudesta ei tiedä, ja korkojen noustessa ARA:llekin voi tulla rooli). Välillä ARA antaa myös ns. käynnistysavustuksia, 10000 €/ asunto (tämä järjestelmä siis suosii pienasuntoja), kuten nyt Helsinkiin.

Ainoa vähäinen hyvitys kaupungilta taas on hieman edullisempi vuokratontti. Muut kaupungin vuokralaiset eivät siis joudu maksamaan kalliiden alueiden uusia taloja. Tasaus kaupunginvuokratalojen suhteen tapahtuu lähinnä peruskorjausvaiheessa. Silloin vuokrien nousua taitetaan jakamalla niiden kustannuksia laajemmin. Silti tällä omakustannusperiaattellakin kaupunginvuokra-asunnot ovat keskimäärin 11 € / m2.

Ja sen ”arkkitehtuurin hinta” on marginaalinen. Nykyisten määräysten mukaiset puolimetriset ulkoseinät maksavat, oli ulkopinta mitä vain. Mutta tästä aiheesta enempi joku toinen kerta.

WP_20140928_14_15_32_Pro.jpg

Kuvassa vasemmalla omistusasuntoja ja oikealla Haso-omistusasuntoja Flooranaukiolla, Arabianrannassa (Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen). U:n mallisessa talossa on myös sakara kaupunginvuokra-asunnoille, tehty ulkoisesti samalla periaatteella.

Haso on Helsingin kaupungin asumisoikeusasuntoyhtiö. Asumisoikeusasunto (ASO-asunto) on omistusasumisen ja vuokra-asumisen välimuoto. Asukas maksaa 15% asunnon hinnasta ja sen jälkeen joka kuukausi käyttömaksun, joka on vähän niin kuin vuokra, tähän voi saada asumistukeakin. Lainan korko on taas vähennyskelpoinen verotuksessa, aivan kuten omistusasumisessa.

WP_20140904_13_32_39_Smart.jpg

Kuvassa Hekan Pitsitalo (Huttunen LipastiPakkanen arkkitehdit) ja Hitaksen värikäs talo (Arkkitehdit Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen) Jätkäsaaressa, Saukonpaaden alueella.

Toinen Helsingin ”välimalleista” on ihan aito helsinkiläinen keksintö, HITAS. Hitas-asunnot ovat säädelytyä omistusasumista. Kaupungin tuki on hitas-hintainen vuokratontti. Itse asiassa tontin vuokraaminen on kaupungille nykyhinnoilla ihan kannattavaa, eli tässä asiassa ei varsinaista tukea asukkaille anneta. Miksi hitas-asunnot ovat sitten edullisempia kuin viereisen tontin vapaa-rahoitteiset? Hitaksen säätely on rakennuttamisessa. Rakennuttaja tai grynderi saa noin 10% rakennuttamispalkkion hakintahinnan (urakkahinta+muut kulut) päälle, eli hitas-asuntojen hinnan määrää oikeat kustannukset eikä kysynnän ja tarjonnan laki. Myös asunnon jälleenmyyntihinta on säädelty seuraavaksi 30 vuodeksi. Nykyisin ei voi omistaa kuin yhden hitas-asunnon kerralla.

WP_20150812_12_20_01_Pro.jpg

Kuvassa ryhmärakennettu kerrostalo Jätkäsaaressa (AOA). Korttelin pihasuunnittelu on harvinaisen urbaania.

Olen ostanut ja myynyt elämäni aikana kolme asuntoa, asun nyt neljännessä ryhmärakentamishankkeena tehdyssä asunnossa. Välissä asuin runsaan vuoden vuokralla. Eri elämäntilanteissa erilaiset asumismuodot ovat luontevia ja eri tavalla saavutettavissa.

Helsingin sekoittunut asuntomuotosysteemi on hyvä ja joustava. Parhaimmillaan voi pysyä samalla alueella vaikka asumistarpeet muuttuvat, jos vaikkapa lapsien päiväkotien tai koulujen takia muutto kauemmaksi ei houkuta. Tai voi muuttaa uuteen kaupunginosaan asumisoikeusasuntoon pelkästä uteliaisuudesta ja asumisen riemusta, ja tavata uusia mukavia paikallisia ihmisiä lenkkipolulla tai yhtiökokouksissa.

On hyvä että Kallion lähistöllekin saadaan hellahuonetta isompia asuntoja lisää. Elämä kun jatkuu opiskeluelämän jälkeenkin ja lapsuuden sekä nuoruuden kiehtovat kaupunginosat ovat asukkailleen usein juuri se oikea Helsinki.

 

Kehäradan yhdistämät: Mitä Helsinki voi oppia Vantaalta? – case Malmi

WP_20150804_11_22_14_Pro.jpgMitä Helsingillä on mitä Vantaalla ei ole? Tämä kysymyshän ei vantaalaisia huoleta, sillä asiahan on puhdas määrittelykysymys. Vantaa on määritellyt itsensä uuden kehäradan myötä uudelleen. Vantaa on Helsingin kantakaupungin ja kansainvälisen lentoaseman välissä. Aika hyvin.

WP_20160504_12_55_30_Pro.jpgTavallaan Helsingin kantakaupunki on osa Vantaata. Sillä ketä oikeasti kiinnostaa kuntarajat, paitsi ammattinsa puolesta tietenkin poliitikkoja ja virkamiehiä? Junalla ja jokeri-linjaa pitkin lyhimmät reitit ja sujuvat yhteydet merkitsevät tavalliselle asukkaalle, työntekijälle, opiskelijalle, yrittäjälle ja turistille enemmän kuin kaupungin vaakuna tienposkessa.

WP_20150804_17_16_24_Pro.jpgKehärata avasi Vantaalle oivan keinon päästä liki Helsingin himoittua kantakaupunkia ja tietenkin merta. Hyvä Vantaa! Sitähän se on se moderni jakamistalous, kaikki hyvät puolet kaikkien yhteiseen käyttöön.

Tikkurila muuttuu vauhdilla, Kivistö kasvaa, Vantaa kiikkuu lähiön ja kaupunkimaisen ympäristön välimaastossa. Lähiörakentaminen elää vielä varsin vahvana talojen ulkomuodoissa ja kaupunkitiloissa. Kaupunkimaisten kerrostalojen suunnittelu ei ole helppoa, eikä sitä ole viime vuosikymmeninä oikein Suomessa päässyt harjoittelemaan. Mutta Vantaa rymisee kokoaan suuremmaksi.

Entä Helsinki? Entä me, joilla on kadehdittavan kaunis kantakaupunki ja useita omaperäisiä lähiöitä. Miten me olemme hyödyntäneet junayhteyden Helsinki-Vantaa lentoasemalle? Miten olemme lähteneet kehittämään loistavissa solmukohdissa olevia kaupunkikeskustojamme?

Asuessani Berliinissä ymmärsin, mitä hyötyä on kaupungille monikeskustaisuudesta. Berliini on kasvanut useiden kirkonkylien ympärille. Kaikilla niillä on oma identiteettinsä ja vahvuutensa. Tämä moninapaisuus on edesauttanut myös asukkaille asuntojen hintojen pysymisen kohtuullisina. Se voisi tehdä sitä Helsingissäkin jos saisimme nostettua vaikkapa Malmin ja Vuosaaren oikeiksi omanlaisikseen ”pikkukaupungeiksi”. Mahdollisuuksia siihen on. Samalla saisimme erilaisia keskustoja, eri näköisistä ympäristöstä pitäville. Kartanonkoski ja Pikku-Huopalahti ovat osoittaneet, aivan kuten Viikki, Vuosaari, Arabia ja Jätkäsaarikin, että kaupungin pitää tarjota monentyyppisiä kaupunginosia erilaisille asukkailleen. Hyvällä kaupunginosalla on vahva oma identiteetti, jota tukee alueelle ominainen arkkitehtuuri.

WP_20161028_12_08_30_Pro.jpgMalmin kaupunkikeskustassa risteävät jokeri-linja ja kehärata. Lähinnä 1980-luvulla rakennettu keskusta on kaupunkirakenteellisesti onnistunut, siellä on aukiota, kaupunkitiloja ja jopa muotopuutarha sekä tiiviin pikkukaupungin tunnelmaa. Sääli että elementtirakennukset ja paikoitellen ympäristön hoitamattomuus antavat Malmista nuhjuisemman kuvan kuin mikä olisi välttämätöntä. Talojen julkisivut ovat tulossa pikkuhiljaa peruskorjausikään. Nyt pitäisi miettiä, mitkä ovat uuden Malmin arkkitehtooniset painotukset, kaivataanko muutosta ja löydetäänkö halutulle muutokselle sopiva taloudellinen ratkaisumalli ja hyvä tapa ohjata? Purkavaa saneerausta tai uudistavaa peruskorjausta, ehkä lisäkerroksilla maustettuna. Helppoa toimivan yhtälön löytäminen ei ole, muttei mahdotontakaan. Ulkomaillakin ovat onnistuneet näissä kaupunkiympäristön uudistushankkeissa.

WP_20161028_12_05_35_Pro.jpgMalmin keskustaa halkoo junarata. Se on valtion omistama liikennealue. Sen ohitse ajavat päivittäin tuhannet ihmiset. Alueen esteettinen ja toiminallinen ylläpito ei ole nykyisellään kunniaksi kenellekään. Toivottavasti se jonain lähipäivänä on.

HEKAmalmi.png

Malmilla on jo menossa hyviä täydennysrakennushankkeita, vaikkapa Ormuspellon alueella. Mahdollisesti Malmin lentokentän rakentaminen tuo tietenkin aikanaan oman lisänsä Malmi-brändiin. Mutta miten itse Malmin ydintä kehitetään vetovoimaisemmaksi, urbaaniksi paikaksi? Mitkä ovat tavoitteet ja keinot? Kaikessa ei tarvitse aloittaa tyhjästä, Pekanraitin kehittämiselle on jo olemassa hyviä suuntaviivoja.

Helsingillä on paljon kaikkea hyvää, useita kiinnostavia asuinalueita, vielä aika hyödyntämätön meri-Helsinki, varsin omalaatuinen, historiallinen kantakaupunki, jylhät kalliot ja mukavat ihmiset. Nyt kun kaupunki on ilmaissut tahtonsa kasvaa sisäänpäin, mitä se oikeasti merkitsee muuta kuin kaupunkibulevardeja hamassa tulevaisuudessa? Voisiko se olla verkostokaupunki, uuden arkkitehtuurin kerrostumilla ja vanhaa hyödyntäen? Monikeskustaisuus, joka rauhoittaa onnistuessaan jopa kantakaupungin asuntojen hintojennousua.

Ja tietenkin Helsingillä on myös Tikkurila, lentoasema ja Heureka. Vai miten se meni, jakamistalouden hengessä.

WP_20160524_14_45_50_Pro.jpg

Tämä kuva on Helsingin ja Vantaan rajalta. Katse kohti Vantaata.

Näkymä ei ole ehkä urbaniuden huipentuma, mutta virta vie.

Kruunuvuoren autosäiliöt ja muita pönttöjä 2/2

WP_20160503_15_20_05_Pro.jpgKruunuvuorenrantaan on nousemassa monien valitusvuosien jälkeen komea valon kaupunginosa. Nykyinen sisääntuloväylä on Koirasaarentie, jonka varteen on tiivistynyt kaupunkikerrostalojen ryhmä. Näiden talojen katveeseen, kallioisille rinteille kasvaa tähtitalojen rykelmiä. Itse asiassa ne talot ovat pääosin nelikerroksisia ja näyttävät jo minunlaiselleni, Jätkäsaaren mittakaavaan tottuneelle melkeinpä kaupunkivilloilta, Eiran tapaan. Tämän vuoden 2016 aikana tulee Kruunuvuorenrantaan valmistumaan peräti 12 taloa. Ja ensi vuonna tahti vain kiihtyy.

WP_20160503_13_53_30_Pro.jpgTätä kaupunginosaa ei voi moittia tylsyydestä. Jo lähtökohdat olivat poikkeukselliset. Kun muut satamasta vapautuneet alueet olivat tasaista ja puutonta täyttömaata, niin Kruunuvuorenranta on mäkistä, lehtoa ja mäntykangasta, siis luonnonkaunista aluetta, ja vielä meren rannalla. Ihmettein paikalla kun ensi kerran kävin, kaavoituksen alkumetreillä, miten niille jyrkänteille voidaan rakentaa, mutta hyvin näyttävät onnistuneen.WP_20160503_13_35_02_Pro.jpgJoskus kuulee moitittavan että Helsingin rakentaminen on vain muutaman rakennusliikkeen hallussa. Täällä voi lukea kylttejä ja todeta, että uusiakin tulijoita on. Eräs tällainen maakunnan rakentajan kohde oli noussut Gunillankalliolle. Kohteessa oltiin kokeiltu yksiötä parvella ja täsmälouhintaa niin, että männyt kasvoivat terassien läpi. Muutoin näytti onnistuneelta, mutta tätä ei ollut otettu huomioon asuntojen jyvityksessä (hintakertoimet siihen miten asuntojen hinnat nousevat mm. kun tullaan korkeampiin kerroksiin, tai kun asunnosta on erityisen hyvä näköala, tai kun asunnossa on piha), eli että ylimmistä kerroksista on merinäköala! Siellä on ollut muutama onnellinen asunnonomistaja, kun on saanut edullisesti hyvän asunnon, josta on huimat näkymät Helsingin kantakaupunkiin. Joskus on lottovoitto ostaa asunto Helsingistä.

WP_20160503_15_08_58_Pro.jpgEri puolille Kruunuvuorenrantaa putkahtelee eri värisiä ja sävyisiä pönttöjä, kohta valmiina on jo neljä. Enää ne eivät ole niitä tuttuja valkoisia öljysäiliöitä, joita laivasta ihmeteltiin vaan nämä ovat nykyaikaisia autosäiliöitä viherkatoilla. Arkkitehtina pöntöillä on ollut Timo Tuomi Arkkitehdit NRT:ltä. Nämä säiliöt ovat erillisen pysäköintiyhtiön, Kruunuparkin, omistamia.

Sylinterin muotoista autohallia voi jopa laajentaa ylöspäin, jos tarve tulee, vaikkapa joskus tulevaisuudessa putkiremonttien aikaan lisärakentamisen yhteydessä. Tällainen ihme on tapahtumassa mm. Vuosaaressa ja Rastilassa, pysäköintihalleissa on alunperinkin huomioitu laajenemisvara, ja nyt uusien kerrostalojen myötä sitä myös käytetään!

Suuret autohallit mahdollistavat myös käyttöasteen noston, kun paikkoja ei ole nimetty. Myös tulevaisuudessa, jos vaikka autonomistamisen yleisyys vähenisi, pystyisi siihenkin reagoimaan paremmin. Korttelikohtaisissa autohalleissa jos asukkaat eivät käytä kaikkia autopaikkoja, eikä ympäristössä ole niistä pulaa, jäävät paikat vain rasitteeksi asunto-osakeyhtiölle. Niitä ei voi mitenkään helposti esim. muuttaa varastoiksi tms. Yhteiset autohallit ovat siis varsin järkevää toimintaa.

WP_20160503_14_48_10_Pro.jpgAiemminkin on Helsingissä osattu toimia autohallien suhteen luovasti. Viikissä on erillinen pysäköintiyhtiö, joka pyörittää samalla myös eritavoin profiloituneita yhteistiloja, eli viittä asukastaloa, eri puolilla Viikkiä. Kruunuvuorenrantaan on tulossa tästä muodosta muunnelma, asialla sama alkuperäiskaavoittaja, erinomainen Riitta Jalkanen. Muita keskitetyn pysäköinnin alueita on mm. Hermanni ja Ruoholahti (jossa taitaa olla tyhjiä paikkoja halleissa, vaikka pysäköintinormi on lievempi kuin viereisellä Jätkäsaaren alueella..) sekä osittain myös Arabianranta. Jottei tästä tulisi liian auvoista kuvaa, pitää mainita, että talojen vaiheittain rakentaminen aiheuttaa tietenkin omat ongelmansa pysäköintiyhtiölle, miten investoidaan kun maksajat eivät ole vielä selvillä ja määräkin voi muuttua.

Länsi-Pasilassa tehtiin vuorottaispysäköintiä, toimistotilojen ja  asukkaiden, niin että pysäköintitarve oli huomattavasti alhaisempi kuin muuten (kerroin on 1,4 käyttäjää yhtä paikkaa kohti). Ja ihmeellisintä, että se myös toimii siellä. Tällainen on mahdollista vain hyvin kantakaupunkimaisissa paikoissa, joissa todella on myös pysyviä päiväkäyttäjiä asukkaiden lisäksi. Taas yksi syy pitää monipuolisia toimintoja eri puolilla kaupunkia, eli ei vain lisää asuntoja, vaan myös liiketiloja ja toimistoja!

Kiveä näyttää rannassa olevan omasta takaa, mutta teiden louhe on tuotu Kalasatamasta. Ja sitä louhetta on paljon, hyvä ettei ole tarvinnut pidemmälle kuljettaa. Toisen jäte on toisen ilo.

WP_20160503_12_30_26_Pro.jpgOnneksi Kruunuvuorenranta ei ole pelkää pönttöä, vaan alueella on muutama vanha puinen rakennus. Yksi niistä on mutkaton lounaspaikka Stansvikin vanhan kartanon luona, vanhojen puiden juurella, meren rannalla.

WP_20160503_13_53_06_Pro.jpgKiinnostavaa  myös on, muuttuuko Kruunuvuorenrannan suunta, tuleeko silta? Tällöin Koirasaarentie ei olekaan alueen ainoa sisäänajokohta. Kaupunkimaisuus lisääntyy kun yhteyksiä ympäröivään kaupunkiin on useampia.

WP_20160503_12_22_51_Pro.jpg

Pikku hiljaa helsinkiläinen rakentaminen tarkoittaa monipuolisuutta ja vaihtoehtoja. Toivottavasti tulee myös liikkeitä kivijalkoihin ja vaihtelua asuntotyyppeihin.

Niitä toisia pönttöjä: https://hennahelander.wordpress.com/2016/05/25/kruunuvuorenranta-heraa-loistoonsa-12/

 

 

 

Kruunuvuorenranta herää loistoonsa 1/2

WP_20160503_13_13_43_Pro.jpgViime kesän parhaimpiin hetkiin kuului spontaani yöretki Kruunuvuorenrannan öljysäiliölle. Laitoin tähän kuvan myös nykyhetkestä, kun taloja on alkanut jo nousta Kruunuvuorenrannan Laajasalon puoleiseen päähän.

Kymmennen maissa illalla lähdimme Kalliosta metrolla, jatkoimme sitten Herttoniemestä busilla kohti valkoista pönttöä rannassa.

WP_20160503_14_08_57_Pro.jpgBussi jätti meidät tulevan kaupunginosan alkupäähän, josta Koirasaarentie johti meidät ensin metsäisten, jylhien kalliorinteiden välistä kartanopuistomaiseen laaksoon vanhoine lehtipuineen, muutamine puutaloineen ja lopuksi rantakallioille ihailemaan Helsingin siluettia ”väärinpäin”. Olikin melkoista aivojumppaa ymmärtää miten kirkontornien ja muiden korkeiden rakennusten sijainti toisiinsa nähden voi olla se silmien todistama näkymä.

WP_20160503_15_18_55_Pro.jpgOli huimaa kävellä pitkin valmiita, huolella viimeisteltyjä, mutta autioita katuja ilman yhtään rakennusta, vielä kun kadun näkymän päättenä oli Helsingin tuomiokirkko! Matkalla saatoi seistä myös valmiilla ratikkapysäkillä. Ratikan tuloon oli tosin vielä tovi.

WP_20150630_23_14_50_Pro.jpgMe tietenkin eksyimme ensin väärälle rannalle, ja saimme seikkailla pitkin kallioita oikeaan notkelmaan. Kesäyössä ja kaupungissa lähes kaikki väärät reitit ovat kiinnostavia ja avartavia. Tosin joskus myös ruumiinkuntoa vaativia.

Kruunuvuorenkalliot ovat Katajanokkaa vastapäätä. Katajanokalta löytyykin enteellisesti Kruunuvuorenkatu.

WP_20150630_23_26_04_Pro.jpgÖljysäiliö on hehkunut valoa jo pari vuotta Helsingin entisellä suljetulla rannalla, Laajasalon entisen öljysataman alueella. Kierrätyskäyttöä parhaimmillaan.

Säiliön nimi on Öljysäiliö 468. Sen on suunnitellut valotaiteilija Tapio Rosenius. Tämä taitaa olla parasta, mitä jäi pysyvästi Helsinkiin World Design Capital 2012 -vuodesta.

Valo liikkuu öljysäiliön reijitettyjä seinämiä pyyhkien, onkohan reikiä 468, taitaa olla paljon ennemmän, löysin jostain myös luvun 1280. Valo vaihtuu pimeyden myötä punaiseksi. Se hetki oli maaginen. Muistaakseni valon vaihtuminen tapahtui puolilta öin.

Me emme pääseet sisään, mutta oven läpikin laulu kaikui säiliön ruosteenpunaisessa kaikukopassa komeasti. Tilaa vuokraa Helsingin kaupungin rakennusvirasto, hintaa en onnistunut nyt löytämään.

WP_20150630_23_27_10_Pro.jpgKruunuvuorenranta taitaa olla ensimmäinen kaupunginosa – ehkä koko maailmassa?- jossa pyritään johdonmukaisesti suosimaan (eli vaaditaan tontinluovutuksen yhteydessä talonrakennuttajilta) valoa eri muodoissa ihmisten lähiympäristöä parantamaan. Talven pimeinä tunteina tämä merenrannan uusi kaupunginosa voi tulevaisuudessa hehkua taloihin ja aukioihin liittyvien valotaideteosten avulla. Arabianrannassa oli talokohtainen prosenttitaide, joka on todella tehnyt alueesta mielenkiintoisemman paikan. Siksikin odotukset ovat Kruunuvuorenrannan suhteen valoisassa horisontissa.

Koska itse analysoin päivittäin tiloja, taloja ja paikkoja työni puolesta ja vapaa-ajalla silkasta innosta visuaalisuuteen ja arkkitehtuuriin, niin harvoin enää tulee kohdatuksi jotain niin yllättävää ja ennen kokematonta, mikä saa minut irrottautumaan puhtaan tunteen vietäväksi ja humahtaa kauneuden voiman syövereihin. Täällä sain sen kokea. Toivon, että monet muutkin saisivat.

Valolla on valtaisa voima onnistuessaan.

Seuraavassa postauksessa lisää Kruunuvuorenrannasta asuinrakennuksista ja niistä toisista Kruunuvuorenrannan ”pöntöistä”, meinaan noista autopöntöistä…

 

 

Uusi taloviipale historiallisissa Torikortteleissa

WP_20160421_11_20_30_Pro.jpgHelsingin vanhimmat korttelit Senaatintorin ja Kauppatorin välissä olivat vuosikymmeniä virkamiesten työpaikka-aluetta. Seurahuoneen ja Stockmannin lähdettyä on huvielämä ollut kortteleissa aika vieras käsite, virkamiesten työnteon kannalta tietenkin onneksi. Pikku hiljaa taloja on vallattu takaisin monipuolisempaan käyttöön ja sisäpihojen kautta kulkee nyt mukava reitistö. Taloja on korjattu ja pieniä lisäosia rakennettu useampaankin paikkaan 1800-luvun talojen lomaan.

Pitkään ollaan odotettu että korttelit muuttavat muotoaan, ja pihat täyttyisivät kuhinasta, kaupoista, kahviloista ja ravintoloista. Missä ovat turistit – ja missä kaupunkilaiset? Ehkä tänä kesänä Torikorttelit vihdoin alkavat lunastaa lupaustaan, kun remonttityömaasta tulee pikkuhiljaa valmista hengailutilaa. Toivottavasti. Torikorttelit kun ovat liian kiinnostava mahdollisuus menetettäväksi.

WP_20160421_11_23_41_Pro.jpgSuuren suosion pari vuotta sitten sai Lasten kaupunki -museo Helsingin vanhimmassa kivitalossa, Sederholmin talossa (talo on vuodelta 1757). Yksityisen ihmisen lahjoitukseen perustunut uudentyyppinen museo, jossa lapset, ja me lapsenmieliset aikuiset, saimme tehdä ja leikkiä, koskea ja kokeilla. Aivan huippu! Ja sen huomasi museossa käydessä sen suosiostakin, kävijämäärä ylitti kaikki odotukset. Tällaiselle on kaupungissa ilmiselvä tilaus. Nyt museo on ollut suljettuna runsaan vuoden, mutta kohta koittaa taas aika päästä käymään 1970-luvun mummolassa, pukeutumaan roolivaatteisiin ja leikkimään valtaisilla nukkekodeilla. Ja tämä kaikki taas aivan ilmaiseksi.

Museon korttelin sisäpihalle on rakennettu betoninen uudisosa, joka on peitetty metalliritilöin (Arkkitehdit Davidsson ja Tarkela). Ritilät ovat kuin camouflage -kuvioituja, näin se maastoutuu näissä heleiden värien talojen seassa kuin suomalaiseksi havumetsäksi. Vanhojen talojen lomassa  uudisosat ovat kuin mauste. Vahvat talot kestävät sisäpihojen vaihtelevat uudetkin palaset. Makea tulee vieläkin makeammaksi.

Museon korttelin seinille on tarkoitus heijastetaa valolla ihmishahmoja, jotka ovat olleet täällä ennen meitä. Valoteos on taiteilija Jaakko Niemelän. Tätä on tultava katsomaan pimenevissä syysilloissa. Pikku hiljaa Suomessakin päästään nauttimaan kiinnostavista valoefekteistä, meillä kun tuota tehokasta pimeyttä löytyy jota hyödyntää. Mutta nyt on luonnonvalon aika.

WP_20160421_11_21_05_Pro.jpgKuvassa korttelin uusi portti.

Kaupunginmuseon muutkin näyttelytilat Torikortteleissa siirtyvät samaan kortteliin. WP_20160504_12_56_10_Pro.jpg

Valkoisen salin -talon toisella puolella pihat jatkuvat.

WP_20160504_12_55_30_Pro.jpgWP_20150317_10_39_28_Pro.jpgWP_20160504_15_11_11_Pro.jpg

Pihoilta löytyy myös eksoottisempia kasveja, kuten viiniköynöstä olutpanimoravintolan kyljestä. Vai onko kyseessä humala?

 

Samoista torikortteleista:

Katariinankadun Salakapakka

https://hennahelander.wordpress.com/2014/10/28/salakapakka-katariinankadulla-vastaisku-a-standeille/

Stockmannin ensimäisestä sijainnista Kieselefin korttelissa

https://hennahelander.wordpress.com/2015/11/23/stockmann-toiveet-tornista-valuivat-maanalle/

1960-luvun ehdottomuutta ja hitunen romanttisuutta Ruusuvuoren malliin

https://hennahelander.wordpress.com/2016/04/25/kulissien-takana-purkamista-ruusua-ja-tupakkapaikka/