Pohjolan valkea kaupunki – miksi Enson sokeripala sulostuttaa meitä

 

Helsinki on Pohjolan valkea kaupunki. Tätä määritelmää Helsinki ei ole saanut vain lumisista talvista ja kesien valkeista öistä, vaan rakennusten vaaleasta ja viileästä värityksestä. Helsingin ikoniset kasvot ovat meren äärellä oleva vaalea sävytteinen matalahko pohjois-Esplanadin talorivistö, jota hallitsee korkeammalle nouseva Tuomiokirkon siluetti. Empire-ajalle tunnusomainen vaaleus hallitsee senaatintorin ympäristöä vaaleankeltaisena, vaaleansinisenä ja jopa vaaleanpunaisena. Helsingin keskusta on ainutlaatuinen, se on kiinni meressä ja se on rakennettu pääkaupungiksi. Suurin osa Euroopan merikaupungeista on keskiaikaisia, jolloin kadut ovat kapeita, väritys on maanläheinen ja lämmin sekä sijainti helposti puolustettavassa paikassa. Helsinki aukeaa merelle avoimena, vaaleana ja tyynenä, suurilinjaisena.

Kun yritin kuvata tätä Helsingin ikonista näkymää tänään sumuisena talvipäivänä, oli näkymä sekä hieno että sotkuinen. Yllättävä se oli myös. Ensiksi koska empire-ajalle tunnusomainen vaaleus ei ollutkaan niin dominoiva kuin mielikuvissani. Toisekseksi koska kauppatori ja vanhan kauppahallin ympäristö, kadut ja aukiot näyttivät siltä kuin tarpeen tullen olisi lisätty tikku sinne rätti tänne. Pömpelit, huoltotarvikkeet, autot, mainokset, liikennemerkkien armeija olivat joka paikassa näkymän keskipisteessä. Helsinki on ennen kaikkea helsinkiläisille, mutta kyllä turismiakin pitäisi ajatella rauhoittamalla edes kuvauksellisimmat paikat. Tähän kuvaan rajasin sotkut pois mahdollisuuksien mukaan. Ja vastoin yleistä periaatettani kuvien muokkauksesta tässä blogissa, vaalensin hieman haramaata päivää kirkkaamaksi.

Tähän ajatukseen, vaaleasta Esplanadista, perustui myös Alvar Aallon sokeripalan muotoilu Katajanokalle 1960-luvun vaihteessa, Enso Gutzeitin pääkonttoriksi. Punatiilinen vanha asuinrakennus jatkoi Katajanokan rakentamista, uusi oli jatke Esplanadin talorivistölle. Aallon piirtämän pääkonttorin seinät ovat samaa valkoista Carraran marmoria kuin Finlandia-talonkin. Laatat vaihdettiin seitsemän vuotta sitten toiseen valkoiseen marmoriin. Tosin empire-väritys ei ollut valkoinen vaan vaalea. Myöhemmin myös Ulkoministeriön rakennus on jatkanut valkoisena rakennuksena samaa ajatusta. Ja jos Armi-talo (arkkitehtuurin ja designin talo, jota oltiin pykäämässä paikalle ennen ristihotellia) oltaisiin rakennettu nykyisen maailmanpyörän kohdalle, olisi se ollut vaaleiden talojen päätteenä entisellä makasiinitontilla.

Enson talo oli pitkään rumimpien rakennusten listalla. Varmasti yksi aiheeseen vaikuttanut asia oli paikalta purettu Höijerin punatiilinen kaunotar. Aika kuluu ja Ensostakin tulee vähitellen hyväksytty osa kokonaisuutta. Rakennus on kuitenkin laaturakentamista sekä suunnittelun että toteutuksen puolesta, ja toimistorakennukseksi kerrassaan erinomaista arkkitehtuuria. Enson talo on vuosi sitten korjattu ja muutettu osittain moderniksi monitilatoimistoksi, erittäin taitavasti. Arkkitehtina Jyrki Iso-Aho, joka on modernien talojen korjausrakentamisen varsinainen taituri. Mitä lähempää nykyistä Stora Enson taloa katsoo, sitä paremmalta se näyttää. Mutta kieltämättä rakennus on hieman iso mittakaavaltaan, jos näin uskaltaa maestron työstä sanoa, ja uskaltaahan sitä.

Mittakaavasta myös: https://hennahelander.wordpress.com/2014/12/26/helsingin-tuomiokirkko-miten-pieni-saadaan-nayttamaan-suurelta/

Loppuun laitan kuvan yhdestä mukavasta kahvilasta ja pienestä museosta Tuomiokirkon viereltä Snellmaninkadulta. Entisen postin talossa oleva museo on rahamuseo, ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Sekä myös ilmainen. Paikassa voi ihailla erilaista setelikuvitusta kautta aikojen. Aluksi itsenäisen Suomen seteleitä komistivat ties mitä symboloivat alastomat vartalot, välissä valtion päämiehet, ja lopussa kulttuurihenkilöt. Siis ajalta kun Suomella oli vielä markka. Näyttely on saatu kiinnostavaksi, mutta silti harvoin joutuu ketään väistelemään, jos käy hiljentymässä rahojen ääreen katselemaan kirkontornia.

Vastapäätä on vaaleanpunainen Arppeanum, joka on nyt remontissa.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/04/28/arppeanum-helsingin-ensimmainen-okyrakennus/

ja https://hennahelander.wordpress.com/tag/arppeanum/

Arkkitehtuurin Finlandia – Helsingin näkökulma

Jo oli aikakin saada arkkitehtuuripalkinto* Suomeen! Arkkitehtuurin Finlandia – no ei ehkä ihan kaikkein mielikuvituksellisin palkinnon nimi, mutta helposti perusteltavissa kuitenkin: Kirjallisuuden Finlandia, paikkansa lunastanut kulttuuripalkinto, sana Finlandia taipuu hyvin suomeksi ja kansainvälisillä kielillä sekä se että Arkkitehtuurin Finlandia pitää sisällään myös Suomen yhden pysyvän vientituotteen ’Alvar Aallon’ ja hänen Finlandia-talonsa.

Koska Majakkahuoneesta katsellaan nurkkakuntalaisesti vain helsinkiläisiä kaupunki-ilmiöitä ja rakennettuja salaisuuksia, oli neljässä Finlandia-palkinnon ehdokkaassa vain yksi vastaus tähän, Kaisa-kirjasto. Toisaalta avaramielisesti ajatelteltuna kaikkien neljän hienon rakennuksen takana (!) oli helsinkiläinen arkkitehtuuritoimisto jollain tavoin. Palkintojen luovutus oli kuitenkin turkulaisten suunnittelemassa Musiikkitalossa.

Tässä Kaisakirjaston kahva. Ovaalipyörre on löytänyt paikkansa pitkäripaisessakin. Harvoin enää näkee näin kosketeltavaa arkkitehtuuria (ei koske oheista kulunvalvontalaitetta).

Arkkitehtuuri Finlandian ehdokkaat eli voittajat jo sinänsä, olivat Kaisa-kirjasto Helsingissä (Anttinen- Oiva), Seinäjoen kirjasto Alvar Aallon Lakeuden ristin keskustaan (JKMM), Gösta-museo Mäntässä (espanjalaiset MX_SI sekä Huttunen-Lipasti-Pakkanen) sekä varsinaisen Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittajana Varsovan juutalaisten museo (Lahdelma- Mahlamäki).

http://www.arkkitehtuurinfinlandia.fi/fi/palkintoehdokkaat/

Suomen kansallisvarallisuudesta yli 70 % on meidän rakennetussa ympäristössämme, lähinnä siis taloissa. Joten ei ole  lainkaan sama mitä rakennamme ja minkälaista, vaikka emme muuten paljon arkkitehtuurista perustaisikaan. Samoin se, mitä jätämme tuleville sukupolvillemme perinnöksi ovat merkittävältä ja pysyvältä osalta nämä talot, meidän kaupunkimme, kulttuuriperintömme. Sixten Korkman, talousmies ja palkintodiktaattori, oli oivasti ymmärtänyt tämän arkkitehtuurin ja talouden pyhän liiton, ja paljon enemmänkin. Hauskaa ja virkistävää kuinka hyvin talousmies voi puhua arkkitehtuurista.

Ei meille talojen ja paikkojen ihmettelijöille tarvitse tulla samat asiat mieleen kuin ne suunnitelleille arkkitehdeille. Sixten Korkmaninkin kokemat tarinat olivat hänen omiaan, mutta hänen inspiraationsa ja innoituksensa lähde olivat meille kaikille avoimet talot. Hän sai meidät kuulijatkin vakuuttumaan että seiniin oli kätketty arkipäivän ylittäviä tarinoita. Onnistunut arkkitehtuuri kutkuttaa mieltä miettimään muutakin kuin missä ovat kassa ja vessa, vaikka nekin toki tärkeitä ovatkin.

Mutta jos suunnittelijoille ei ole tullut mitään mieleen, tuskin meille talon kokijoillekaan tulee. Siksi meidän kaikkien pitää vaatia hyvää suunnittelua – ja joskus pari mukavaa arkkitehtuuriyllätystä kaupan päälle.

 

*toki meillä on Rakentamisen Ruusu (Helsingin oma palkinto, rakennusvalvonta!) ja rakennusaineisiin sidottuja koko Suomen arkkitehtuuripalkintoja kuten Spirit of Nature, Puupalkinto, Vuoden betonirakennus, Teräsrakennepalkinto, Kestävä kivitalopalkinto ja muita.

Erottajan kolme laatikkoa

Ruotsalaisen teatterin eteen, Erottajan puolelle on tehty aurinkoterassi ja mukavan yksinkertainen paviljonkirakennus, joka ei ole nykymuodista poiketen kontti. Tähän rakennukseen on mahdutettu myös kaikki terassin tärkeät oheistilat kuten jätehuolto ja wc-tilat.

Vieressä on väliaikainen, tahallisen piittaamaton ja röyhkeän omavaltainen Aalto yliopiston opiskelijoiden lopputyönäyttelyn kontti. Sekin toimii lyhytikäisyyden ja sisällön kannattelemana entisellä bussien kääntöpysäkillä. Konttista voi todeta vain että ruma ja punainen.

Erottajan vanhin paviljonki taas on tarkoitettu pysyväksi. Rakennus ei ole nykyisin aivan parhaassa kuosissaan, vaikka alkuperäiset materiaalit ovat ensiluokkaisia, kuparia, graniittia, pronssia. Alun perin väestönsuojan (!) lasinen ja keveä sisäänkäyntirakennus rakennettiin vuonna 1951 nykyiseen hahmoonsa. Se on arkkitehti Alvar Aallon ensimmäinen julkinen rakennus Helsingissä ja tavallaan se on myös Mannerheimintien pääte, kovin pieni tosin. Aalto oli ajatellut kilpailuvaiheessa paviljongin yhteyteen myös korkeaa patsasta, erään tarinan mukaan talvisodan muistomerkkiä. Tätä tietoa en tosin saanut varmistettua. Nykyisin paviljonki palvelee pysäköintitilojen sisäänkäyntinä keskellä Erottajan risteystä.

Täytetäänkö Töölönlahti?

Töölönlahti on ajankohtainen. Aivan kuten se on ollut jo viimeiset sata vuotta. Enää ei haikailla Töölönlahden täyttämisestä kokonaan(!), niin kuin sata vuotta sitten, eikä edes suurista betoniviuhkaterasseista kuten Aalto vielä viisikymmentä vuotta sitten. Totaaliset täytöt ja betonit ovat unohdettu, mutta halu suuriin muutokseen on edelleen kova.

Viimeksi Helsingin Sanomissa 13.4.2014 mainostoimisto N2 ehdotti pohjoisosan täyttöjä ja sinne asunto- ja hotellirakentamista. Havainnekuvista tämä osuus oltiin viisaasti rajattu pois ja huomio viety Töölönlahden rantojen rakentamiseen puistomaiseksi. Hyväkin ajatus ehdotuksesta löytyi, Baanan jatkaminen radan alitse itään.

Helsingin keskustassa voi mennä korkokengissä rantakaislikkoa katsomaan: mitä urbaania luontomatkailua! Tällaista ei muista suurkaupungeista löydy, rakennettuja puistoja lampineen kylläkin. Millaista elävöittämistä Töölönlahti oikeasti tarvitsee?

Töölönlahti on hieno luonnontilainen sisälahti keskellä suurkaupunkia. Tätä outoa kontrastia kivikaupungille vahvistavat omalla menneen ajan lumollaan jo kertaalleen purkutuomion saaneet puuhuvilat.

Kuvassa on Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli –maalauksen maisemaa. Tosin tarkempi kohta lienee Töölönlahden toisella puolella, lähempänä Talvipuutarhaa. Vaikka maalauksen myöhempi ja tunnetumpi versio on tehty freskona Tampereen tuomiokirkkoon, oli maalauksen alkuperäinen tapahtumapaikka Helsingissä. Enkeliä siis kannettiin hoidettavaksi Töölönlahden rantatietä pitkin.  Samaa tietä voi itse kukin kävellä ja nähdä joutsenten nousevan lentoon.

Haavoittunut enkeli

KUVA: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:The_Wounded_Angel_-_Hugo_Simberg.jpg