Purkamalla parempaa Helsinkiä – Cityn uudet toimistotalot 1/2

Sotien jälkeen ensin korjattiin ja sitten rakennettiin sen tilalle, minkä sota oli hajottanut. Mutta sitten alkoi ennen näkemätön purkubuumi. 1950-1970 -luvuilla Helsingistä purettiin noin 800 taloa, joista muutama sata oli komeita ja koristeellisia kaupunkikorttelitaloja, paikalla käsinmuurattuja urbaaneja kivilinnoja.

Mitä rakennettiin tilalle? Helsingin ydinkeskustassa, jossa toimistoista sai parhaan hinnan, niin hyvin paljon aika keskinkertaisia toimistotaloja, joihin tehtiin monotonista metallikasettipintaista rasterijulkisivua. Sellaisia joita en ole huomannut, vaikka olen kävellyt pitkin Mannerheimintietä tuhansia kertoja. Siis pääosin varsin harmittomia taloja, mutta sellaisia kuitenkin jotka muokkaavat paikan tunnelmaa. Sillä onhan Mannerheimintiellä Espan kohdalla ihan erilainen tunnelma tai kaupunkikuva, jos halutaan puhua arkkitehtoonisesti, kuin pohjois-Esplanadilla. Aina näin ei kuitenkaan ole Manskullakaan ollut. Toivottovattavasti olemme oppineet jotain.

Toki poikkeuksiakin keskinkertaisista, teollisesti valmistetuista rasteritoimistotaloista löytyy, sellaisiaa hyvin detaljoituja ruudutettuja tummia toimistotaloja, hyviä materiaaleja, suhteikkaitakin. Suuri virhe olisi nyt purkaa nämä kaunokaiset, helmet täytyy osata poimia joukosta. Pitääkin kirjoittaa myös näistä onnistuneista kaupunkikuvan rauhoittajista. Parhaimmissa 1960- ja 1970 -luvun taloissa on jopa jippoja ja pieniä oivalluksia. Koiratkin tykkää.

Peruskorjausiässä olevan toimistotalojen joukosta voisi mielestäni purkaa puolet, ja antaa samalla mahdollisuus rakentaa uusia parempia toimistotaloja tilalle. Säilytettävät tulee tietenkin etukäteen arvottaa, kaupunginmuseo onkin tehnyt loistavan pohjatyön inventoimalla kaikki ns.City-alueen toimistotalot. Purkaminen on sinänsä epäekologista, joten ne, joiden kerroskorkeus on riittävä, voitaisiin purkaa betonirunkoa lukuunottamatta.

Kasarmitorin kahden toimistotalon purku on alkanut. Tilalle rakennetaan uudet toimistotalot.

Kaartin poliisitalo on ollut tyhjillään jo kolmisen vuotta. Kutsukilpailu järjestettiin asuintalosta. Valittua voittajataloa ei ole kuitenkaan lähdetty rakentamaan.

Ulkoseinät ovat uusimiskunnossa. Kaupunkilaisten kannalta tuskin on huono asia, että tällainen talo, jonka ensimmäiset kerrokset ovat leikattu pois kadusta pimeään, aitojen taakse, korvautuu toisella. Kyllä kaupunkitalot pitää rakentaa niin, että niiden ohitse on mukava kävellä.

Tämäkin Yliopiston hallintorakennus on saman Arkkitehti Toivo Korhosen toimistosta kuin edellinen talo. Tämän tilalle tulee kutsukilpailun perusteella uusi ja uljas monitoimi/toimistotalo. Tämä vanha talo on juuri sellainen, joka ei ole jättänyt mieleeni mitään muistijälkiä. Itse asiassa se näyttää valokuvassa paremmalta kuin todellisuudessa. Tästä talosta jätetään runko jäljelle.

Hypätään hetkeksi Sörnäistenrantaa, hieman kiihkeimmän keskustan ulkopuolelle. Tämä Haapaniemenkatu 4 toimistotalo puretaan myös, kokonaan. Paikka on siis Tannerin kentän laita. Jo vuosi rakentamisen jälkeen sen betoniulkoseinät olivat niin huonossa kunnossa että ne piti peittää metallikääreeseen. Se oli vasta vuonna 1974 pystytetyn talon ensimmäinen suuri ongelma, muttei viimeinen. Silloinkin luultiin tehtävän joustavaa toimistorakentamista siireltävine väliseinineen. Tämä talo korvautuu onneksi uudella toimistotalolla ja Kallionkin kulmilla säilyy kaupungin monimuotoisuus.

Kantakaupunki tarvitsee monipuolisia tiloja ja toimintoja. Keskustaan kuuluu muutakin toimintaa kuin asuminen. Vanhan mallisille toimistotaloille on kysyntää, mutta vähemmän. Uudentyyppisiäkin toimistotiloja tarvitaan Helsingin Cityyn. Kivijaloissa olevat palvelutkaan eivät elä pelkillä iltaisin kotiin saapuvilla asukkailla. Ravintolatkin elävät tavallisesti sekä lounas- että ilta-asiakkaistaan. Monipuolisuus on osa Helsingin keskustaa, toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Jatko-osassa odottavat uudet uljaat suunnitelmat.

 

Arkkitehtuurin Finlandia – Helsingin näkökulma

Jo oli aikakin saada arkkitehtuuripalkinto* Suomeen! Arkkitehtuurin Finlandia – no ei ehkä ihan kaikkein mielikuvituksellisin palkinnon nimi, mutta helposti perusteltavissa kuitenkin: Kirjallisuuden Finlandia, paikkansa lunastanut kulttuuripalkinto, sana Finlandia taipuu hyvin suomeksi ja kansainvälisillä kielillä sekä se että Arkkitehtuurin Finlandia pitää sisällään myös Suomen yhden pysyvän vientituotteen ’Alvar Aallon’ ja hänen Finlandia-talonsa.

Koska Majakkahuoneesta katsellaan nurkkakuntalaisesti vain helsinkiläisiä kaupunki-ilmiöitä ja rakennettuja salaisuuksia, oli neljässä Finlandia-palkinnon ehdokkaassa vain yksi vastaus tähän, Kaisa-kirjasto. Toisaalta avaramielisesti ajatelteltuna kaikkien neljän hienon rakennuksen takana (!) oli helsinkiläinen arkkitehtuuritoimisto jollain tavoin. Palkintojen luovutus oli kuitenkin turkulaisten suunnittelemassa Musiikkitalossa.

Tässä Kaisakirjaston kahva. Ovaalipyörre on löytänyt paikkansa pitkäripaisessakin. Harvoin enää näkee näin kosketeltavaa arkkitehtuuria (ei koske oheista kulunvalvontalaitetta).

Arkkitehtuuri Finlandian ehdokkaat eli voittajat jo sinänsä, olivat Kaisa-kirjasto Helsingissä (Anttinen- Oiva), Seinäjoen kirjasto Alvar Aallon Lakeuden ristin keskustaan (JKMM), Gösta-museo Mäntässä (espanjalaiset MX_SI sekä Huttunen-Lipasti-Pakkanen) sekä varsinaisen Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittajana Varsovan juutalaisten museo (Lahdelma- Mahlamäki).

http://www.arkkitehtuurinfinlandia.fi/fi/palkintoehdokkaat/

Suomen kansallisvarallisuudesta yli 70 % on meidän rakennetussa ympäristössämme, lähinnä siis taloissa. Joten ei ole  lainkaan sama mitä rakennamme ja minkälaista, vaikka emme muuten paljon arkkitehtuurista perustaisikaan. Samoin se, mitä jätämme tuleville sukupolvillemme perinnöksi ovat merkittävältä ja pysyvältä osalta nämä talot, meidän kaupunkimme, kulttuuriperintömme. Sixten Korkman, talousmies ja palkintodiktaattori, oli oivasti ymmärtänyt tämän arkkitehtuurin ja talouden pyhän liiton, ja paljon enemmänkin. Hauskaa ja virkistävää kuinka hyvin talousmies voi puhua arkkitehtuurista.

Ei meille talojen ja paikkojen ihmettelijöille tarvitse tulla samat asiat mieleen kuin ne suunnitelleille arkkitehdeille. Sixten Korkmaninkin kokemat tarinat olivat hänen omiaan, mutta hänen inspiraationsa ja innoituksensa lähde olivat meille kaikille avoimet talot. Hän sai meidät kuulijatkin vakuuttumaan että seiniin oli kätketty arkipäivän ylittäviä tarinoita. Onnistunut arkkitehtuuri kutkuttaa mieltä miettimään muutakin kuin missä ovat kassa ja vessa, vaikka nekin toki tärkeitä ovatkin.

Mutta jos suunnittelijoille ei ole tullut mitään mieleen, tuskin meille talon kokijoillekaan tulee. Siksi meidän kaikkien pitää vaatia hyvää suunnittelua – ja joskus pari mukavaa arkkitehtuuriyllätystä kaupan päälle.

 

*toki meillä on Rakentamisen Ruusu (Helsingin oma palkinto, rakennusvalvonta!) ja rakennusaineisiin sidottuja koko Suomen arkkitehtuuripalkintoja kuten Spirit of Nature, Puupalkinto, Vuoden betonirakennus, Teräsrakennepalkinto, Kestävä kivitalopalkinto ja muita.

Kuukausi aikaa tutustua kivibongarien mekkaan

Arppeanumissa Snelmaninkatu 3:ssa on esillä muun muassa mammutinhammas, kemianlaboratorio, leikkauspöytä ja tietenkin meteoriittejä ja muita kiviä.

Monet museon vieraat ovat olleet ulkomaalaisia, lentoasemaltakin on ajettu taksilla varta vasten katsomaan Helsinkiin vain Arppeanumin meteoriittejä. Paikka on siis todellisten kivibongareiden mekka.

Kuvassa keskellä oleva suuri meteoriitti lasivitriinissä oli esillä myös Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1900, Gesellius-Lindgren-Saarisen Suomen paviljongin keskellä. Meteoriitti oli edellisen vuoden talvella syöksynyt läpi jään merenlahteen Porvoon lähellä ja ravisuttanut samalla ikkunoita aina Helsingissä saakka. Syöksyn näkeminen on  harvinaista, joten tapahtuma sai tuolloin huomiota myös laajemmin eurooppalaisissa lehdissä. Meteoriitin palaset olivat Pariisissa käypää valuuttaa kiviostoksilla Suomen kivikokoelmaa varten.

Vanha kuva missä meteoriitti paviljongin keskellä Pariisissa, löytyy googlen kuvahaulla: 

”Suomen paviljonki sisältä ja rakennushenkilökuntaa Pariisin maailmannäyttelyssä”

Osa Arppeanumista on rakennettu museoksi, ja vitriinit esillepanotyyleineen on oma hauskuutensa. Tämä koko komeus on auki enää runsaan kuukauden (!), ja paluuta ei ole. Kokoelman kivet joutuvat muualle, toivottavasti omissa värikkäissä rasioissaan ja vanhoissa vitriineissään. Bjurbölen meteoriitti voisi lentää Kansallismuseon pääaulaan, Pariisin maailmannäyttelyn hengessä.

Näyttelytiloiksi rakennetuista Arppeanumin tiloista tehdään nyt virkamiesten toimistotiloja.

Arppeanum – Helsingin ensimmäinen ökyrakennus?

Helsingin yliopistomuseossa, aiemmin myös geologian ja kemian laitoksessa, Arppeanumissa aivan Tuomiokirkon vieressä voi palata menneisyyteen. Lähes 150 -vuotias talovanhus on ulkoapäin vaaleanpunainen ja valkoinen, suomalainen versio venetsialaisesta palatsista.

Kerrotaan että Arppeanum on Suomen ensimmäinen ökyrakennus: se maksoi enemmän kuin samaan aikaan rakennettu Uspenskin katedraali, vaikka Arppeanum alittikin budjettinsa.

 

Nelikerroksinen valurautainen portaikko on hämärä ja tunnelmallinen. Tällaisen paikan kuvittelee löytävänsä Oxfordista, mutta että Helsingistä! Portaikon teräksiset askelmat ovatkin englantilaista tuontitavaraa.