Purkamalla parempaa Helsinkiä – Cityn uudet toimistotalot 1/2

WP_20160312_14_35_31_Pro.jpgSotien jälkeen ensin korjattiin ja sitten rakennettiin sen tilalle, minkä sota oli hajottanut. Mutta sitten alkoi ennen näkemätön purkubuumi. 1950-1970 -luvuilla Helsingistä purettiin noin 800 taloa, joista muutama sata oli komeita ja koristeellisia kaupunkikorttelitaloja, paikalla käsinmuurattuja urbaaneja kivilinnoja.

Mannerheimintie.jpeg

Mitä rakennettiin tilalle? Helsingin ydinkeskustassa, jossa toimistoista sai parhaan hinnan, niin hyvin paljon aika keskinkertaisia toimistotaloja, joihin tehtiin monotonista metallikasettipintaista rasterijulkisivua. Sellaisia joita en ole huomannut, vaikka olen kävellyt pitkin Mannerheimintietä tuhansia kertoja. Siis pääosin varsin harmittomia taloja, mutta sellaisia kuitenkin jotka muokkaavat paikan tunnelmaa. Sillä onhan Mannerheimintiellä Espan kohdalla ihan erilainen tunnelma tai kaupunkikuva, jos halutaan puhua arkkitehtoonisesti, kuin pohjois-Esplanadilla. Aina näin ei kuitenkaan ole Manskullakaan ollut. Toivottovattavasti olemme oppineet jotain.

WP_20151016_08_05_34_Pro.jpgToki poikkeuksiakin keskinkertaisista, teollisesti valmistetuista rasteritoimistotaloista löytyy, sellaisiaa hyvin detaljoituja ruudutettuja tummia toimistotaloja, hyviä materiaaleja, suhteikkaitakin. Suuri virhe olisi nyt purkaa nämä kaunokaiset, helmet täytyy osata poimia joukosta. Pitääkin kirjoittaa myös näistä onnistuneista kaupunkikuvan rauhoittajista. Parhaimmissa 1960- ja 1970 -luvun taloissa on jopa jippoja ja pieniä oivalluksia. Koiratkin tykkää.

Peruskorjausiässä olevan toimistotalojen joukosta voisi mielestäni purkaa puolet, ja antaa samalla mahdollisuus rakentaa uusia parempia toimistotaloja tilalle. Säilytettävät tulee tietenkin etukäteen arvottaa, kaupunginmuseo onkin tehnyt loistavan pohjatyön inventoimalla kaikki ns.City-alueen toimistotalot. Purkaminen on sinänsä epäekologista, joten ne, joiden kerroskorkeus on riittävä, voitaisiin purkaa betonirunkoa lukuunottamatta.

WP_20160312_14_28_16_Pro.jpg

Kasarmitorin kahden toimistotalon purku on alkanut. Tilalle rakennetaan uudet toimistotalot.

WP_20160312_15_21_08_Pro.jpg

Kaartin poliisitalo on ollut tyhjillään jo kolmisen vuotta. Kutsukilpailu järjestettiin asuintalosta. Valittua voittajataloa ei ole kuitenkaan lähdetty rakentamaan.

WP_20150101_14_39_30_Pro.jpgUlkoseinät ovat uusimiskunnossa. Kaupunkilaisten kannalta tuskin on huono asia, että tällainen talo, jonka ensimmäiset kerrokset ovat leikattu pois kadusta pimeään, aitojen taakse, korvautuu toisella. Kyllä kaupunkitalot pitää rakentaa niin, että niiden ohitse on mukava kävellä.

WP_20151105_13_48_54_Pro.jpgTämäkin Yliopiston hallintorakennus on saman Arkkitehti Toivo Korhosen toimistosta kuin edellinen talo. Tämän tilalle tulee kutsukilpailun perusteella uusi ja uljas monitoimi/toimistotalo. Tämä vanha talo on juuri sellainen, joka ei ole jättänyt mieleeni mitään muistijälkiä. Itse asiassa se näyttää valokuvassa paremmalta kuin todellisuudessa. Tästä talosta jätetään runko jäljelle.

WP_20151211_11_00_46_Pro.jpg

Hypätään hetkeksi Sörnäistenrantaa, hieman kiihkeimmän keskustan ulkopuolelle. Tämä Haapaniemenkatu 4 toimistotalo puretaan myös, kokonaan. Paikka on siis Tannerin kentän laita. Jo vuosi rakentamisen jälkeen sen betoniulkoseinät olivat niin huonossa kunnossa että ne piti peittää metallikääreeseen. Se oli vasta vuonna 1974 pystytetyn talon ensimmäinen suuri ongelma, muttei viimeinen. Silloinkin luultiin tehtävän joustavaa toimistorakentamista siireltävine väliseinineen. Tämä talo korvautuu onneksi uudella toimistotalolla ja Kallionkin kulmilla säilyy kaupungin monimuotoisuus.

Kantakaupunki tarvitsee monipuolisia tiloja ja toimintoja. Keskustaan kuuluu muutakin toimintaa kuin asuminen. Vanhan mallisille toimistotaloille on kysyntää, mutta vähemmän. Uudentyyppisiäkin toimistotiloja tarvitaan Helsingin Cityyn. Kivijaloissa olevat palvelutkaan eivät elä pelkillä iltaisin kotiin saapuvilla asukkailla. Ravintolatkin elävät tavallisesti sekä lounas- että ilta-asiakkaistaan. Monipuolisuus on osa Helsingin keskustaa, toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Jatko-osassa odottavat uudet uljaat suunnitelmat.

 

Lypsyjakkara, Tom of Finland ja Palacen miehet

PalaceKatu
Palace -hotelli on käsite, arkkitehtuurin ja muotoilun helmi. Eteläranta 10 on käsite, jo lapsuuden tv-uutisista tuttu, miehiä tummissa puvuissa antamassa hätäisiä haastatteluita. Mutta aikansa meni, ennen kuin ymmärsin että kyseessä oli yksi ja sama talo, ja oikeastaan virallinen nimikin on vielä jotain muuta eli hieman kylmältä kalskahtava Teollisuuskeskus.

PalaceLaivanpiiput

Palace on jännä talo, siitä ei voi sanoa että se ottaisi ympäristöään huomioon oikeastaan millään tavalla, mutta silti se sopii paikkaansa. Se on koko korttelin kokoinen vaalea laiva piippujaan myöten, vanhojen pienten talojen keskellä. Korkeus on ainoa asia, jolla Palace ei poikkea naapureistaan.

Kuinka paljon hyviä asioita tapahtuikaan  Olympiavuonna 1952! Suomessa taisi olla vakaa usko siihen että meillä osataan ja tekemisen meininki. Ja oikeassahan siinä oltiinkin. Oli halu kokeilla uutta, tekniikoita testattiin ja asioiden muotoilunkin piti olla ajassa kiinni. Palacessakin on Suomen ensimmäinen koneellinen ilmanvaihto. 60-vuotta siinä meni ja nyt kaikissa suomalaisissa uusissa taloissa on koneellinen ilmanvaihto. Joskus kehitys on nopeaa, ja joskus sen suuntaa voi miettiä.

Helsingissä vamistui vuonna 1952 kaksi hotellia, Palace ja  hotelli Vaakuna (Sokos tavaratalo). Molemmissa on arkkitehtuurissa laivateema, mutta tapa käsitellä tätä ”arkkitehtoonista teemaa” oli aivan eri. Palace-talon julkisivu oli huippumoderni, 1960-lukulainen, teollinen ja sarjatuotantoon tukeutuva valkoinen valtamerilaiva. Seinissä on käytetty valkobetonin kiviaineena ns. Lapin marmoria.

PalacePortaat

Sisääntulon ”lehmännahka”liuskekivet sentään muistuttavat talon oikeasta vuosikymmenestä, ja alunperin ne ulottuivat jalkakäytävälle asti.

Palace-talo oli ensisijaisesti toimistotalo, johon suunniteltiin pieni 50-huoneinen hotelli ja edustustilat. Ja millaiset edustustilat! Edustustiloista tärkein oli tietenkin 1950-luvulla Suomessa sauna. Saunassahan aiemmin kaikki sovittiin ja päätettiin. Siis miehet päättivät. Tämä teki edustussaunomisenkin helpoksi. Mitäköhän vajaakäyttöisille edustussaunoille tapahtuu tulevaisuudessa? Tulee ihan surku hienojen, huolella suunniteltujen interiöörejen takia saunoja poistattavaa nykytrendiä. Ehkä pitäisi keksiä vastaliike, miten saunoja voisi hyödyntää.

PalaceNäkymä

Pääsin saunomaan 2000-luvun alussa ystäväni polttareissa Palacen kattokerrokseen ja katselemaan kauppatorin kuhinaa. En tiedä kuka meistä oli niin ajattelevainen, että päädyimme sinne, minä se en ollut, mutta onneksi teimme sen silloin kun se oli vielä mahdollista. Muistan tuon illan hyvin, en vain hyvän asian ja hyvän seuran takia, vaan myös siksi, että en ollut koskaan nähnyt Helsingin empirekeskustaa ylhäältä. Missä muussa pääkaupungissa meri ui keskelle kaupunkia?

nurmesniemiSaunajakkara

Siihen aikaan saunoissa oli useita alkuperäisiä Nurmesniemen saunajakkaroita, ”lypsyjakkaroita”. Kokeilin minäkin sellaista ja totesin, että hyvä on istua, mutta ergonomisesti jakkarat olivat mitä ilmeisemmin miehille suunniteltu. (Tästä postauksestahan alkoi salakavalasti tulla miesaiheinen. Ehkä Palacen historia on miehinen?) Nykyisissäkin uudelleen sijoitetuissa saunatiloissa on jäljellä kolme alkuperäistä saunajakkaraa. Samalla ne taitavat olla ainoa asia mitä on jäljellä alkuperäisestä sisutuksesta kattokerroksessa.

Voin kuvitella että paikka on ollut hieno kokemus myös ulkomaalaisille, ja olisi varmasti vieläkin. Ensi kerran tajusin myös, miten myös modernin muotoilun teollisesti valmistettavia ikonituotteita on usein alunperin tehty johonkin tiettyyn taloon. Ilmeisesti pitkälle 1960-luvulle asti ajateltiin, että talo ja sisustus ja jopa astiat olivat osa sitä niin kutsuttua kokonaistaideteosta.

PalaceToinenKerros

Toisenlaista miesmaailmaa edusti, alakerran baarissa pianoa 1958 vuoteen asti soittanut, Touko Laaksonen eli Tom of Finland. Tiukasti yksityisyyttään vartioinut 30-kymppinen pianisti ei tietenkään tuohon maailman aikaan tunnustanut tai edustanut julkisesti yhtään mitään, ja kuvasta päätellen hän keskittyi muutenkin ilmeisen hyvin paikkaan sopivan musiikin tuottamiseen ja siinä se. Mutta Palacen mieshistoriaan hän kuuluu.
http://www.hybrislehti.net/tom-finland-–-salaisuuksin-sinetöity

Toisesta kerroksesta on tehty nyt neuvottelukeskus, joten siellä ei soi enää piano eikä baarissa virtaa enää viini. Tarjolla on neuvotteluita merinäköalalla. Palace on siis uinut vastavirtaan Helsingin hotellibuumia, ja sulkenut hotellinsa muutamia vuosia sitten.

PalaceArkaadinPilarit

Arkadin pilarit ovat muotoiltu valkobetonista luumaisiksi, valaisimet integroitu, alkuperäinen mahonkikatto tasaisilla ruuveilla ylhäällä ja uusittu katto kuvassa alhaalla.

Palace-talo oli arkkitehtuurikilpailun tulos. Arkkitehti Viljo Revell oli kilpailun aikana 38-vuotias. Sisustuksesta vastasi 31-vuotias Olli Borg ja 25-vuotias Antti Nurmesniemi, (tähän aikaan miehet vastasivat lähes aina sekä arkkitehtuurista että sisustussuunnittelusta). Näiden onnistuneiden lopputulosten takia pidän niin kilpailuista: mikä muu tapa ravistelee luutuneita muotoja yhtä tehokkaasti ja auttaa löytämään uusia kykyjä? Tosin Revell oli Palacen aikoihin jo vanha tekijä, Lasipalatsin kilpailun 26-vuotiaana voittanut nestori.
Ehkä tällaisia anonyymejä kilpailuja kannattaisi harjottaa muissakin asioissa kuin vain arkkitehtuurissa. Voisimme yllättyä.

PalaceValkobetonia

Talo uniformussa – Santahaminan uusi monitoimirakennus

SantaJS
”Arkkitehtuurin tulee heijastaa sisältöä.” ”Talon ulkokuoren tulisi kertoa, mitä talon sisällä tapahtuu.” Nämä ovat usein arkkitehtuurin tavoitteita, mutta mitä sillä oikein tarkoitetaan? Mitä se sellainen arkkitehtuuri on? Miten talon ”idea” voi näkyä seinissä, ikkunoissa ja ovissa?

SantahaminaKyltti
Helsingin edustalla on useita vanhoja ja uusia sotilassaaria, mm. Suomenlinna, Vallisaari ja Santahamina. Aktiivisessa sotilaskäytössä on enää vain Santahamina, saari itä-Helsingissä.

Heti kun tulin saarelle vastassa oli kunnon turvatarkastus ja uniformuinen sotilas vastaanottamassa. Mutta kun olin selvinnyt alkuvelvoitteista avautui eteeni luonnonkauniin saaren lisäksi alueen uusin tulokas, alokas Santahaminatalo. Monitoimitalo on sisällöllisesti siivili- ja armeijakäytön risteymä, näyteikkuna nykyiaikaisen armeijan maailmaan, näin ainakin kuvittelen.

SantaMaisema

Suomalaisen peruskallion ja mäntyjen viereen on raivattu sotilasaukio. Karunkaunis merellinen paikka on kuin suoraan oppikirjasta, miten ilmentää ”suomalaista luonnetta”. Hauskasti suomalainen sotilasaukio ei ole viivoittimella vedetty, suorakaiteen muotoinen kenttä, vaan aukio rajautuu kalliota vasten sitä luontevasti mukaillen, tyyliin: ”yhdessähän sitä tässä luonnon kanssa elellään”. Kymmenet lipputangot muistuttavat, ettei kyse ole mistään perusaukiosta vaan tarvittaessa paraatipukuun sonnustautuvasta sotilasaukiosta.

SantaKallio

Aukion halkaisee tiukkarajainen, määrätietoinen ja selkeä betonipuikko. Talo joka ei uhittele tai isottele, mutta ei yritä sopeutuakaan keltaiseksi rapattujen 1950-luvun naapuritalojen joukkoon. Betonielementeistä tehty, ilman että sitä huomaa. Sanoisin hyvä saavutus arkkitehdeilta, eli Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen & Komonen ja siellä erityisesti arkkitehti Janne Kentala.

SantaPuikko

Santahaminatalo on pukeutunut uniformuun. Väritys on harmaa, tummanharmaa tehostettuina kullanvärisillä natsoilla. Köyhänmiehen kullasta eli kullanväriseksi anodisoidusta alumiinista on tullut varsinainen muoti-ilmiö helsinkiläisessä nykyarkkitehtuurissa, mutta tässä armeijan hierarkisessa ympäristössä kultapuikot ovat symbolisestikin paikallaan.

Alakerrassa on sotilaselämän ydin, ainakin sellaisen vaikutelman saa armeijan käymättömän siviili helposti armeijajuttuja kuunnellessa, eli munkkikahvila, sotilaskoti ”Sotku”. Tämän Santahaminan monitoimitalon sotilaskoti on valoisa ja rauhallinen, mutta varmaan aika harvalle tulee tästä kahviosta koti mieleen, mikä ei ilmeisesti ole ollut myöskään suunnittelijoiden tai talon rakennuttaneen tarkoitus.

SantaSotku

Yläkerrassa on taasen nykyaikaisia munkinkammioita eli armeijan koulutuskeskuksen majoitustilat.
SantaKammio

SantaAuditorio

Alakerrassa on 300-paikkainen kultakeltaistuiminen auditorio. Puolustusvoimien kansainvälinen keskus, Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitos ja sotatieteellinen kirjasto ovat talon käyttäjiä. Kirjastosta löytyi jotain tutun kuuloista: Ruotuväki-lehti.

En pidä aseista, enkä macho-meiningistä, ne loistavat onneksi poissaolollaan tästä rakennuksessa. Myös tapaamani ihmiset olivat erittäinen sivistyneitä ja miellyttävän asiallisia, olisinkin ollut ihmeissäni jos näin ei olisi ollut. Silti itselleni jäi hieman ristiriitainen tunne tätä sotilasasiaa kohden. Ymmärrän toki, että armeijoita tulee aina olemaan, mutta silti armeijan pohjimmainen tarkoitus jaksaa yllättää. Ja yllättäähän myös se että pääkaupungissamme, tässä ihan kotini lähellä on tällainen saari, tässä käytössä. Hienoa olisi, jos tämä saari voi tervehtiä siviilejä vaikkapa kauniina kesäpäivänä komeasti taivaisiin nousevalla vaskipuhallinmusiikilla. Se voisi lievittää tuskaa.

Talo on täynnä hyvin suunniteltuja yksityiskohtia ja varmaa graafisuutta.SantaPorras
Yksinkertaisia materiaaleja, tässä esimerkiksi lautamuottiin valettua betoniseinää ja laattalattiaa ilman listoja, ja niin että nämä materiaalit sopivat toistensa viereen, mikä on sekin aika saavutus. Joskus vaikuttaa siltä, että kun asiaa ei huomaa, se on hallussa.
SantaVarjot

Helsingin puukerrostalot osa 2/2 – systeemit saapuvat

LatokartanoPuu

Puurakentamisessa ajatuksemme ovat jumahtaneet vuosisatojen taakse. Olemme unohtaneet, miten rakenteet, pelastustoiminta, kommunikaatio, lämmitysjärjestelmät yms. ovat muuttuneet. Avotulet ja vaurioituneet tulisijat piippuineen ovat nykyajan kaupungeissa harvinaisuuksia. Paloautossakin on enemmän hevosvoimia kuin yhden vetojuhdan verran. Silti puurakentaminen vertautuu mielissämme enemmän Turun paloon kuin nykyaikaiseen rakennusteollisuuteen nykykaupungissa. Onkohan meillä muitakin tällaisia rajoituksia ajatuskuluissamme? Varmasti on, ainakin minulla. Siksi onkin hyvä toisinaan käydä muualla katsomassa maailmanmenoa, ja ymmärtää että aika muuttuu – ja talot myös.

Mitä Keski-Eurooppa edellä, sitä Suomi perässä. Kävin 2000-luvun alussa Sveitsissä ja Saksassa katsomassa suuria, komeita ja puisia taloja, monikerroksisia kouluja ja kerrostaloja. Miksi meillä vasta nyt tehdään ensimmäisiä oikeasti urbaaneita kerrostaloja?

LatokartanoPuutalo

Viikin Latokartanon alueelle on noussut taloja, jotaka ovat tehty puusta rungoltaan ja ulkoseiniltään. Tummia ja jämäköitä puoliurbaaneita rakennuksia, ympäristöönsä hyvin sopivia. Varsinkin katujulkisivun takana on hyvinkin onnistunut, mukavasti puinen kortteli. Väritys on ruskean eri sävyjä, jollain tavalla yllättävä ja jopa miellyttävä pienen alkutotuttelun jälkeen. Arkkitehtina paljon asuntoja suunnitellut arkkitehtitoimisto HMV.

LatokartanoPuukerrostalo

Nämä Latokartanon talot on tehty täysin kilpailukykyiseen hintaan, eli puuta ei valittu näiden rakennusten materiaaliksi ideologisista syistä. Latokartanon puukerrostalot ovat MetsäWoodin järjestelmällä tehtyjä kerrostaloja. Metsäwoodin järjestelmä on ns. pilari-laatta -järjestelmä, jossa ei ole kantavia seiniä vaan kantavia pilareita. Tämä on vanha funktionalistinen ihanne, koska silloin voidaan seiniä laittaa sinne minne halutaan, vaikka eri kohtiin eri kerroksissa, variaatiomahdollisuuksia on paljon, plaanisuunnittelu (pohjapiirustusten suunnittelu) on varsin vapaata.

Suomessa puurakentamisen systeemejä on nykyisin markkinoilla kolme. Muutama vuosi sitten niitä ei ollut yhtään. Valmiit järjestelmät vasta takaavat puurakentamisen yleistymisen, sillä ei rakennuttaja halua keksiä uusia systeemejä vaan valita hyvän ja käyttökelpoisen valmiin systeemin, aivan kuten betonirakentamisessakin.

Näissä kaikissa kolmessa on eri periaate järjestelmän takana.

Eskolantie

Pukinmäkeeen, Eskolantielle on noussut neljä uutta puukerrostaloa. Mustat pistetalot ovat tehty puisista tilaelementeistä. Elementit on koottu Suomessa Stora Enson Itävallassa tehdyistä CLT-puulevyistä (kolmekerroksista ristiinliimatuista puulevyistä). Iloinen uutinen on, että Suomeenkin on perustettu kaksi tehdasta jotka tekevät jotakuinkin samaa kamaa, eli enää ei tarvitse tukeutua Keski-Euroopan puihin.

EskolantiePuu

Arkkitehtitoimisto Matti Iiramo voitti SR-kilpailun yhdessä SRV:n kanssa. SR-kilpailussa arkkitehti tekee suunnitelmat ja urakoitsija sitoutuu tekemään ne tiettyyn hintaan. Kilpailussa arkkitehtuurin laatu ja urakoitsijan hinta, molemmat ratkaisevat, tai pelkästään arkkitehtuuri, jos hinta on annettu kiinteä hinta.

EskolantiePuukerros

Tilaelementeistä tehtäessä voidaan välistä jättää paloja (legoja) pois, näin parvekkeiden ei tarvitse olla päällekkäin, sekä ulokkeet ja sisennykset ovat mahdollisia perinteisestä rakentamisesta poikkeavalla tavalla. Tällaisella arkkitehtuurilla on vielä paljon kokeiltavana.

EskolantiePuukerrostalo

Ulkoseinissä näkyvät elementtisaumojen peitelistat. Tässä kohteessa niiden sijoittelu on tehty huolella, varjoviivat tuovat suurelle seinälle tarpeellista graaffista keveyttä.

EskolantienPuukerrostalonAsuin

Mikä on puurakentamisessa erilaista kuin betonirakentamisessa? Ainakin puu on kevyempää, joten se sopii erityisen hyvin huonolle maaperälle.
Puun ei tarvitse kuivua, joten rakentamisaika on lyhyempi, eli noin 8-10 kuukautta kerrostalokohteissa.
Puukohteet tarvitsee ”huputtaa” eli suojata teltalla rakentamisen aikana. Huputtamista tosin jotkut rakennuttajat vaativat nykyisin kaikilta kohteilta, koska tämän päivän energiamääräykset tarkoittavat että rakentamisenaikainen kosteus ei enää kuivu käytössä rakenteista pois eristeiden estäessä sen. Karrikoiden, kerran märkä talo, aina märkä talo.
Kerroskorkeus (mitta lattiasta seuraavan kerroksen lattiaan) on parikymmentä senttiä korkeampi kuin betonitalossa, koska välipohjat ovat paksumpia.
Toistaiseksi puukerrostalot täytyy sprinklata, jota itse en ihan ymmärrä, mutta olenkin maallikko näissä asioissa. Ja sitten on tietenkin se puutalojen arkkitehtuuri, eli miltä nuo puukerrostalot näyttävät.
Toiveenani olisi puukerrostalo, jonka sisäosatkin olisivat puuta. Nykyisin meillä on (lähinnä palomääräysten vuoksi) puukerrostaloja, jotka ovat sisältä kipsilevyä.

Tulevat, kiintoisat Helsingin puukerrostalokohteet ovat lähiaikoina: WoodCity-korttelin puutalot Jätkäsaareen, arkkitehtitoimisto Anttinen-Oivan suunnitellemana, luvassa hyvää arkkitehtuuria koko kortteliin.
Honkasuon rakentaminen alkaa hyvissä merkeissä. Sinne tulee puinen aloituskortteli, joka on rakennusliike Reposen sekä arkkitehtitoimisto Vuorelman yhteistyön tulos. Reponen ja VersoWood on kehitellyt mainitun kolmannen valmiin puurakentamisjärjestelmän, jonka kolmas kerrostalokohde Honkasuo on.
Myös toiseen uuteen kaupunginosaan, Kuninkaantammeen on tulossa puutalo. Arkkitehtitoimisto Ark-House on suunnittellut identtiset talot vieretysten, joista toinen on puutalo ja toinen betonitalo. Kiinnostavaa. Tässä parissa tutkitaan lähinnä hintavaikutusta. Ehkä kannattaa muistaa, että betonitaloilla on muutaman vuosikymmenen etulyöntiasema.

Saisikohan betoniteollisuuskin tästä herätysruiskeen? Tuo 1970-luvun verraton keksintö ontelolaatta, jota on viljelty jokaiseen betonikerrostaloon viimeiset neljäkymmentävuotta, voitaisiin korvata vihdoin jollain kehittyneemmällä versiolla. Saisiko materiaalikilpailu aikaiseksi tuotekehittelyä aidan molemmin puolin? Toivottavasti, olisi aika.

Helsingin puukerrostalot osa 1/2 – ikuista koerakentamista?

Puukerrostalojen tulemisestä on vouhkattu lähes parikymmentä vuotta. Ensin oli muutama kokeilu, sitten pitkä kuiva kausi, jolloin puurakentamisessa nähtiin vain ongelmia. Onko vihdoin muutoksen aika koittanut niin, että puukerrostaloistakin olisi tulossa varteenotettava vaihtoehto?

ViikinPuukerrostalo
Helsingin ensimmäinen puukerrostaloalue rakennettiin Viikkiin, arkkitehtina oli Mauri Mäki-Marttunen.
Talot polveilevat mukavasti kumpuilevassa maastossa, parvekkeet ja pihat tekevät pihapiiristä kotoisan, ja kooltaan inhimillisen. Muusta Viikin rakentamisesta erillään oleva tontti, pienen lammen rannalla, vahvisti 1990-luvun lopulla puurakentamisen epäurbaania tyyliä. Kortteli avautuu sisälle päin ja sitä ympäröi pellot ja maaseutumainen rauha. Ei ihme, että puu nähtiin pitkään vieraana materiaalina urbaaniin ympäristöön. Vaikka mielikuva oli kaunis, se johti kapeakatseisuuteen.
ViikkiPuukerrostalo2
Arkkitehtuuri on onnistunutta, edelleen erityisesti väritys ja ”massoittelun” rytmitys, eli se miten talot ovat ikään kuin tehty useammista kappaleista, eikä yhdestä pitkästä tasapaksusta pötköstä. Talojen parvekkeet ja muut lisäosat jakavat ulkoseiniä pystyrakenteilla pienempiin osiin. Värit ovat taitettu lämmin valkoinen, sinapin keltainen sekä tumman harmaa, joista viimeksi mainittu ryhdistää muutoin pehmeää väriskaalaa.

Aluksi puukerrostalojen rakentamista tehtiin käsityöpelinä, eli suunnittelu ja rakentaminen oli ns. koerakentamista. Silloin ei ollut valmiita ratkaisuja vaikkapa siihen, miten askelääneneristys päällekkäisten kerrosten välillä ratkaistaan.

OmenamäkiPuukerros
Helsingin toista puukerrostaloa saatiinkin odottaa aika kauan. Seuraava puukerrostalo rakennettiin vihdoin vuonna 2008, lähes kymmenen vuotta Viikin talojen jälkeen, Omenamäkeen Vuosaareen. Kymmenessä vuodessa rakennusmääräykset olivat kiristyneet mm. ääneneristyksen ja energiatehokkuuden osalta. Suunnittelijat olivat alansa huippuja Suomessa, mutta valmiit ratkaisut uupuivat edelleen. Lattian paksuudeksi tuli noin 70 cm puulla ja hiekkatäytteellä, eli lähes tuplasti korkeutta betoniseen välipohjaan verrattuna. Kaikki piti laskea ja todentaa. Lopputuloksena tuli hieno, erityisen hiljainen talo, kertovat asukkaat. Pahat skenaariot eivät taaskaan toteutuneet.
OmenamäenPuukerrostalo
Arkkitehtinä oli tällä kertaa kokenut asuntosuunnittelija Jarmo Pulkkinen ja konstruktöörinä Juha Elomaa sekä välipohjien osalta innovoimassa arkkitehti Ahto Ollikainen.
Lisää teknisiä tietoja lyhyesti ja ytimekkäästi: http://www.puuinfo.fi/sites/default/files/content/puulehti/puu-lehti-42007/puulehti074www.pdf

Mutta onko nyt maailma muuttunut puurakentamisen suhteen, jopa Suomessa?

Puuteollisuus on herännyt ja markkinoille on tullut kolme eri tyyppistä rakennesysteemiä. Enää ei tarvitse keksiä kaikkea alusta projektin käynnistyessä. On Puumera -järjestelmä, jota ovat kehitelleet Versowood ja Rakennusliike Reponen Oy, MetsäWood:n kerrostalojärjestelmä ja Stora Enson CLT-järjestelmä.

Näkisimmekö vihdoin enemmän ratkaisuja kuin ongelmia?

Malminkartanon terassit – 1980-luvun porraspyramidi

ErskinenPiha
Usein ihmetellään, etteivät ulkomaiset arkkitehdit suunnittele taloja Helsinkiin. Onneksi Engel suunnitteli Helsingin keskustaan vallan monta taloa, ja onneksi muutama muukin on näin tehnyt, kuten englantilais-ruotsalaistunut Ralph Erskine 1980-luvulla Malminkartanoon.

Olin monesti kuullut Erskinestä ja muutaman kerran myös Malminkartanosta, mutta en ollut yhdistänyt näitä asioita mielessäni. Kun siskontyttöni sai HOAS:in opiskelijakämpän Malminkartanosta tuli käytyä myös siellä päin. HOASin talo oli hyvää 1980-luvun suunnittelua, edullisista materiaaleista tehtyä (betonielementit, puulaudoitus, teräs), mutta kestävästi ja maanläheisesti ja niin, että muotokieli oli ajalle tyypillisen leikkisä.
HOASKannlemäki
Ikkunat olivat säntillisesti, mutta katto kääntyi seinäksi, ja U-betoniparvekkeet sijoittuivat vaihtelevasti. (2000-luvulla vaihtelevuus on ollut ennemminkin heiluvaa, kuten zätzätys-muodissa, jossa kaikkien ikkunoiden ja parvekkeiden paikat hieman poikkeavat toisistaan, mutta vain hieman.)
HOASKannelmäki

Malminkartanon asemalla pysähtyy nykyisin kehäradan junat. (Kun käy kokemassa uuden kehäradan ihmeen, niin tällä asemalla voi poiketa aikamatkalle 30 vuoden päähän.) Asema on kotoisalla tavalla komea ja ulkoa vehreä. Asemassa on hyvä perusmuoto, sisä- ja ulkotilan välillä ei ole turhia ovia ja seiniä. Toimii edelleen.

ErskineRadalta
Asemalla tultaessani näin kummallisen näköisen, hieman tylyn, mutta jollain tavoin erilaisen ja kiinnostavan talon radan toisella puolella. En oikein tiennyt mitä siitä pitäisi ajatella, joten menin katsomaan. Talon luona tuli heti selväksi, että se on suunniteltu varsin määrätietoisesti, vaikka päädyissä oli aika tyypillisen näköisiä betonielementtejä ja ikkunat olivat 80-luvun tapaan pienenoloiset.
ErskineHalkaistuReikätiili
Radan puolella oli oudon mallisessa peltikatossa raitoja, ja sisääntulokerroksen seinät oli peitetty halkaistuilla reikätiilillä. Tiilet olivat kestäneet hyvin aikaa. Täytyy sanoa, että yllätyin kun sisäpihalle saapuessani näin pihan ja talon vehreyden, vaihtelevuuden ja monimuotoisuuden, porraspyramidin asuintaloversion. Pihanpuolella oli aivan omanlaisensa maailma, luonto oli ottanut vallan terassoituvilla parvekkeilla, terassikaiteiden värikirjo tuki kasvien valtaamaa pihaa. Sen nähdessäni aloin mielessäni liittämään Erskineä tähän maalliseen paratiisiin.
ErskineTerasseja
Rivitalot pihalla eivät näyttäneet kärsivän yksityisyyden puutteesta. Olen aina ihmettelly halua sijoittaa matalia rakennuksia kerrostaloasukkaiden pällisteltäväksi, mutta tällä maanvaraisella pihalla sekin oltiin onnistuttu ratkaisemaan hyvin varmasti kaikkien asukkaiden kannalta. Rivitalojen pihoilla ja terasseilla (!) oli pieniä punaisia lautatöllejä.
ErskineSisäpiha

1980-luvun arkkitehtuuri näyttäytyy uusien asuinalueiden tiiviyteen tottuneen silmään, hyvin matalana ja väljänä. Korttelit ovat usein linnoitusmaisen suljettuja ulospäin, niin että vallihaudan kohdalla on autopaikoituskentät, mutta sisäpihoilta löytyy pientä ja polveilevaa asuinympäristöä. Suomessa tämä pienimuotoinen, ”inhimillinen arkkitehtuuri” sai toteutuksensa betonielementtitekniikalla, joka ei aivan vastaa talojen henkeä. Arkkitehtuuri viittaa monimuotoisuudellaan keskiaikaisen kaupungin ihannoimiseen. Mutta 1970-luvun jälkikaiuissa laattaelementtiseinätkin vaikuttivat teholaatikoiden pesubetoniseiniä paremmilta. Vastaisku toimii (melkein) aina.

Viikinmäen rotkon uusin asuintalo – sveitsiläistyyppinen luhtitalo

LuhtitaloTaitos

Auringon paistaessa tutustuin Viikinmäen rotkon uusimpaan asuinrakennukseen. Aikoinani kun näin tämän talon ensimmäiset suunnitelmat (olin silloin vielä rakennuttamispuolella), ajattelin että hienolta näyttää nyt, mutta voi tästä tulla myös talohirviö. Alkutaipale olikin talolle varsin takkuinen, eikä taivasta kirkastanut sekään, että ensimmäinen urakoitsija meni konkurssiin.

Kivetystä

Talo ja piha ovat suunniteltu huolella, ja samalla ajatuksella, mikä ei ole itsestäänselvyys.

Ikkuna

Luhtitalo on aika vaikea laji. Usein luhtitaloista tulee melkeinpä ankeita asuintaloja. Ulospäin suljetut luhtikäytävät toimivat monasti melumuureina valtaväylien varsilla ja luhtien asunnoista tulee pitkänomaisia junavaunuja, joissa on yhdessä päässä ikkunoita ja toisessa päässä ovi luhtikäytävään.

Avoimia luhtikäytäviä pelätään lähinnä meidän lumisten talvien takia. Kauhukuvissa on liukkaat, lumiset ja tuuliset käytävät sekä liukkaat, lumiset ja tuuliset portaat. Ehkä tämän talon myötä ajatukset muuttuvat?

Luhti

Viikinmäen luhtitalossa luhtiin liittyy sisäänkäyntitilana veranta/kuisti, lukollinen varasto sekä lasitettu ja avoin ”parveke”. Verannalle voi jättää kengät tai ainakin siihen voi laittaa kuramaton. Varastoon mahtuu pyörät, rattaat ja ulkokalusteet. Asuntokohtaiset ulkotilat ovat siis runsaat ja monipuoliset, ja kaikki suuntautuvat yhteiselle pihalle. Kiinnostavaa nähdä, miten asukkaat valtaavat luhdit tuoleineen, kasveineen ja lastenleluineen. Täytyypä tehdä alkusyksystä uusi retki.

Myös asunnon sisätiloissa sisäänkäyntiä hyödynnetty niin, että varsinainen eteinen onkin keskellä, hieman hallimaisena. Eteisessä on tilaa pukea ja siihen liittyy kylpyhuone sekä toisinaan myös vaatehuone. Muutoinkin asunnoissa oli mukavaa yksinkertaista ilmavuutta ja muunneltavaa käytännöllisyyttä, jota oltiin saatu vaikkapa sillä, että vaatehuone oli läpikuljettava kahden makuuhuoneen välissä. Avoluhti mahdollistaa myös ikkunoiden sijoittamisen luhdin puolelle toisin kuin suljetussa versiossa. Kaikki asunnot saavat siis valoa kahdelta puolelta.

Ja ne kerrostenväliset portaatkin ovat tässä talossa ihan tavallisissa porrashuoneissa, hissin vieressä.

Luhti2

Ehkä eniten tämän talon kohdalla mietitytti alunperin betonielementit talon ulkokehällä. Talon olleessa rotkossa ei julkisivuja pääse kukaan kovin läheltä katsomaan ja kaukonäkymässä ulkoseinien betoniset ikkunakehykset tekevät ulkoseinille valoja ja varjoja, joten huoli oli turha tässä kohteessa. Ainoastaan pienenä kauneusvirheenä voi pitää kadulle päin olevia kahta elementtipäätyä. Ehkä ne odottavat vielä köynösritilöitä ja vihreitä lehtiä.

Ulkoseinä

Luhtitalo ympäristöineen näytti valmiilta, puutkin olivat ehtineet kasvaa suuriksi… Eli piha ei ole autokansipiha pienine puineen tai parturoitu minipiha vaan paikalla olleita mäntyjä oltiin saatu säilymään hengissä rakentamisenkin ajan. Mänty on paalujuurineen ehkä helpoin säilytettävä puu. Sen varoalue ei ole valtaisa, joten mäntyjen säästäminen on usein enemmän tahto- kuin kykykysymys.

LuhtitaloYleisnäkymä

Harvoin tekee mieli sanoa urakoitsijan nimeä, mutta tässä tapauksessa työmaasta vastannut Uudenmaan mestarirakentajat tällä tiimillä on tehnyt niin hyvää ja huolellista työtä, että taidanpa mainita. Asuntojen sisätilojen listat, ikkunoiden väliosat, pihanreunuskiveykset, eli kaikki ”aina” vinksallaan olevat pienet yksityiskohdat ovat paikallaan siinä missä isommatkin asiat.

Pihamuuria

Tämän monipuolisen ja oivaltavan luhtitalon suunnitteli arkkitehti Ulpu Tiuri Arkkitehtitoimisto Tiuri&Lommilta.

Pyörävarasto

Kummalinen pyörävarasto, kummallisesta karheasta kertopuusta tehtynä. Mutta ei siis huono vaan kummallinen. Ja ihka outo materiaalilöytö. Kukakohan tämän on keksinyt? Hyvin näytti taipuvan, ihan kuin vaneri, mutta vaneria massiivisemman oloinen.

PuuseinäKummallinen

Muita Viikinmäki -postauksia kategoriassa ”Viikinmäki” mm. tämä omatekoinen asuntomessu -juttu:

https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/04/omatekoiset-asuntomessut-viikinmaessa/