Teurastamo – paikka jota ei ole uudistettu verenmaku suussa

Hermannin rinteen alapuolella on Teurastamo, josta on tullut pikku hiljaa ruokakulttuurin ja rennon oleskelun keidas. Teurastamon rakennukset ovat minusta absoluuttisen kauniita, tasapainoisesti kokojensa puolesta toisiinsa sopivia, ”teollisuusrakentamista” parhaimillaan. Niiden yksinkertaiset, sirot metallidetaljit korostavat talojen linjakkuutta ja yhtenäinen tumma, matala tiili tukee kokonaisuutta.

Linjakkuuden alkuperäinen tarkoitus oli saada siat ja naudat mahdollisimman ”liukuhihnamaisesti” elävänä sisään ja lihoina ulos. Junan pistoraide toi karjan pihalle, siat ja naudat eri kohtiin ja siitä alkoi työt. Kellohalli-ravintola on osa teurastamon päätilaa, päätila jatkui läpi talon aina ulkoseinälle asti. Kellohallin viereiset kylmähuoneet ovat myös käymisen arvoisia.

Myös ns. sika-rampin, jota pitkin siat on viety sisään, muisto (luiskan kohta kivisessä sokkeliosassa, ulkoseinän alareunassa) näkyy nykyisen jädebaarin sisääntulon kohdalla.

Teurastamon talot ovat rakennettu 1930-luvulla, funkkiksen ja klasissimin rajakohdassa, arkkitehtina Bertel Liljequist. Teurastamon portin lihakauppa/ravintolalla on pitkät perinteet lihakaupan saralla. Hienoa että alueen porttirakennuksella säilyy vahva yhteys teurastamon alkuperäiseen tarkoitukseen.

Täällä mainosten ja härpäkkeiden kirjo on villiä ja vapaata, mutta tällä kertaa onnistuneen vapaata. Mainokset ovat Teurastamolle tehtyjä, ja paikan henki on hyvin ymmärretty toimijoiden taholta, missään ei ole tympeitä muovimainoksia tai jokapaikan plakaatteja, vaan kekseliäitä värikkäitä viritelmiä. Helsingin uusissa yrittäjissä on jo mainiota kaupunkikulttuurin tajua. Minuun tämä paikka vetoaa.

Mukavaa on myös, että kävijöiden ikäkirjo on laaja, ja pihalla on tarpeeksi paljon myös ”ei kenenkään maata”. Pihan keskellä on vapaasti käytettävissä oleva grillipaikka.

Pihalla on jo ruokaa kasvamassa, tätä nykyä ei tosin karjaa, vaan vihreää kasvustoa. Teurastamon tarkoituksena on, että kaikki kasvit vaihdettaisiin pikkuhiljaa syötäviksi. Vihdoin tällaistakin! Biologisiskoni onkin jo pidemmän aikaa ihmetellyt, miksi joka paikkaan istutetaan koristekukkia ja marjattomia pensaita, miksei koko Helsinkiä voisi täyttää hyötykasveilla?

Paikalla on myös vuokrattava sauna. Se on aikoinaan palvellut teurastajia, eli se on tehty varmasti aitoon puhdistustarpeeseen.

Aluella on myös tunneleita, joihin en ole vielä päässyt kurkistamaan, mutta ehkä myöhemmin. Ja kulmarakennuksessa on pieni viskitislaamo kuparilaitteistoineen, jonka viski vasta tekeytyy (vai mikä onkaan oikea termi viskille), joten sekin paikka on ehkä myöhemmin listalla.

Olen ylpeä Helsingistä, ja tässä tapauksessa myös Helsingin kaupungista, sillä taitaa olla alunperin kaupunkisuunnittelupuolen keksintö, että paikasta on tullut tällainen, ruokakulttuurin monipuolinen hengailumesta. Harva uskoi muutamaa vuosi sitten, että ruoka voisi vetää tarpeeksi ihmisiä paikkaan, jossa ei ole ”mitään muuta”. No se muu tulee ruoan myötä, eikä se alkukaan ollut niin auvoinen, mutta vuosi vuodelta paranee. Koko Tukkutorilla on mahdollisuus samaan, muuntautua vaikka miksi, pala kerrallaan ja entistä kokonaan hylkäämättä.
Aiemmin Teurastamo oli syrjässä tukkutorin laidalla, kohta se on Hermannin ja Kalasataman ansiosta keskellä uusinta urbaania Helsinkiä. Hyvillä ideoilla voidaan saada komeat vanhat ”ongelmarakennukset” osaksi uutta helsinkiläistä kaupunkikulttuuria. Tässä tapauksessa Teurastamon talot ovat kaupungin omaisuutta, ja periaate on korjata niitä ”kevyesti” ja tehdä se pala palalta. Harmi vaan ettei tämä kevyt korjauskaan ole ilmaista ja se vasta pitääkin suunnitella.
Arkkitehdin täytyy tällaisessa tapauksessa osata tehdä mahdollisimman vähäeleisesti korjaukset eli ymmärtää lähtökohta ja vanha rakennustekniikka sekä paikanhenki, että sovittaa uudet tekniikkaputkistot yms. sekä muut toimintojen tarpeet freesisti ja mutkattomasti ja osata vielä jättää kaikki tarpeeton pois. Pahinta on, jos talojen sisukset alkavat muistuttaa nykyajan kipsilevymestoja, silloin ollaan menetetty jotain oleellista.

Teurastamo on Helsingin kaupungin viimeinen teurastamo, se lopetettiin vuonna 1992. Mutta missä oli Helsingin ensimmäinen teurastamo? Presidentinlinnan kohdalla. Tätä voimme muistella sitten 6.12., kun katsomme vastakorjatun presidentinlinnan puhdistunutta loistoa.

Kiintoisia kuvia Teurastamosta, siltä ajalta kun se vielä oli teurastamo:

Vanhassa kuvassa ramppi näkyy valkoisena Kellohallin oikeanpuoleisella seinällä.

Odotan, mitä syksy ja talvi tuovat Teurastamolle.

Tiiliraunioita – Töölönlahden Makasiinit ja Katajanokan koulunpiha

Mitä voidaan tehdä vanhoilla tiiliseinillä, kun taloa ei enää ole? Katajanokan vankilan takana pääsee kokemaan ulkomaan tuulahduksia, sen verran helsinkiläisittäin eksoottista ympäristöä on päässyt syntymään Katajanokan keskelle.

Helsinki ei ole varsinaisesti punatiilinen kaupunki vaan Helsinki on syntynyt rapatuksi hallintokaupungiksi, ei punatiilitehtaiden teollisuuskaupungiksi. Makasiinit satamissa ja rautateiden yhteyksissä ja vankilat muureineen ovat kuitenkin rakennettu puhtaaksimuuraamalla punatiilestä, eli jätetty tiilipinnalle ilman rappausta.

Katajanokan kujanteessa ja muuriseinissä on myöhemmin tehtyjä paikkauksia. Hauskimmat niistä on tehty ilmeisesti purkutiilistä, joiden pintaan on jäänyt grafiittimaalit. Lopputuloksena on sateenkaaren väreissä välkkyvää kirjavaa punatiiliseinää, jota aluksi katselee vain ja ihmettelee, että mikä tässä nyt ei täsmää.

Katajanokka oli aiemmin sotilassaarena, aivan kuten mm. Suomenlinna, Santahamina, Vartiosaari. Saaren keskellä on venäläisten vanhoja punatiilisiä matalia rakennuksia. 1980-luvulla samoihin aikoihin kun saarelle rakennettiin uutta punatiilistä Katajanokkaa muutettiin vanhat ammus- ja purjevarastot uuden Katajanokan ala-asteen luokiksi. Pihaa reunustamaan jäi vanhan rakennuksen seinää, jota vasten rakennettiin yksinkertainen sadekatos. Seinästä tuli sermi.

Arkkitehteina koulurakennuksen muodonmuutoksessa olivat uuden Katajanokan kaavoittajat Helander, Sundman, Pakkala.

Töölönlahden makasiinit ovat tulevan kirjastotalon edessä ja tulevan kansalaistorin keskellä, valkoiseen muoviverkkoon puettuina.

Väliaikainen vaatetus voisi olla ylevämpikin, ja ainakin ilman mainoksia. Mutta mitä tästä eteenpäin? 1990-luvulla makasiineissa oli juhlia, näyttelyitä, kirppiksiä ja muuta toimintaa. Nyt tiilet on luokiteltu niin myrkyllisiksi, ettei niitä saa enää käyttää.

Makasiinit on suojeltu, eikä tiiliseiniä voida purkaa. Voisiko niitä käyttää yhtä luovasti hyödyksi kuin mitä on tehty Katajanokalla? Seinistä voidaan tehdä lavasteita, muureja ja näkösermejä. Niiden katveeseen voidaan rakentaa yleisövessoja, huoltoroskiksia, sähkökaappeja, hiekkasäiliöitä tai niiden lähettyville voidaan pykätä kahviloita ja katoksia.

Olisiko tässä kevyen ideakilpailun paikka? Helsingin sydämessä.

 

Ruumishuoneesta nuorisotaloksi – muuntojoustavuutta Kallion tyyliin

Entinen ruumishuone, saa olla omassa rauhassaan Aleksi Kiven kadun varrella, puiston kulmalla. Oma rauha sopii hyvin myös talon nykyisille käyttäjille, Harjun nuorisotalossa.

Viimevuosina yksi trendi on ollut rakennusten suunnittelu elinkaarijoustaviksi. Arkkitehdin on pitänyt miettiä miten tiloja voidaan muokata tulevaisuudessa helposti eri käyttöihin. Aikamoista arvailua vaativaa työtä,. Lopputuloksena on usein ollut tylsää yleistilaa, joka ei sovellu täydellisesti mihinkään ja jonka luonne on neutraali eli epäkiinnostava. Lisäksi usein on tehty varauksia asioille jotka eivät koskaan toteudu ja jotka hankaloittavat alkuperäistä suunnittelua, ja ehkä jopa maksavat ylimäärästä. Kyllä joo, joskus ylimääräisistä reikävarauksista betonipalkissa on iloa, siis ainahan löytyy poikkeuksia. Usein samaan joustoon tai pidemmällekin pääse kuitenkin sillä, ettei kaikki ole minimimitoituksella tehty. Mutta aika usein se on minusta hieman kummallinen ajatus tuo elinkaarijoustavatila.

Jos tila on kiinnostava ja haastava, löytyy se seuraavakin käyttö helpommin. Oudot paikat ja ”väärät tilat”, niistähän syntyy uusia ajatuksia jotka parhaimmillaan tuottavat myös jotain uutta itse toimintaan. Myös tila voi auttaa ideoiden synnyssä. Ei kaiken tarvitse olla aina helppoa!

Harjun nuorisotalo on vajaa sata vuotta vanha tiilirakennus. Junarata meni Malmin hautausmaalle ruumishuoneen vierustalta kolmekymmentä vuotta, sitten talo oli maalivarastona ja lopulta tyhjillään. 1980-luvulla rakennusta alkoivat käyttää paikalliset asunnottomat. Kellareissa soittava nuoriso ”Vaasankadun jengi” kiinnostui paikan rauhasta myös ja kaupungin nuoriso-ohjaajan myötävaikutuksella paikka saatiin nuorison käyttöön vuonna 1986.

Talossa on Suomen oloissa monipuolista tiililimitystä takaseinällä.