Helsingin ulkotilat ovat olleet enemmän tai vähemmän perinteisiä katuja, aukioita, toreja ja puistoja. Kun Baana toteutettiin vuonna 2012 entiseen rautatiekuiluun, astui Helsingin urbaanikatuelämä uuteen aikaan. Autoista vapaa, vanhoista ajattelumalleista vapaa temmellyskenttä uudelle katukulttuurille oltiin viilletty Helsingin ytimeen.
Baana perustettiin varsin ripeästi ensi ajatusten jälkeen. Baanan äiti taitaa olla kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Kirsi Rantama, joka työskenteli Baanan toisen pään, eli uuden satamakaupunginosan, Jätkäsaaren parissa. En tiedä, miten projekti oikein eteni, mutta hämmästyin, että se oikeasti tehtiin. (Mitä muita hienoja hankkeita onkaan jäänyt tekemättä yleisen kyynisyyden jähmettäminä?) Muistan ensimmäiset arvailut vielä avajaistenkin aikoihin siitä, onko hankkeessa mitään järkeä, kuka sitä käyttää ja eikö se ole kovin ahdistava ja vaarallinen paikka sekä altis graffiteille ja muille sotkuille. Onneksi näiden ajatusten julkipuhujat eivät tehneet päätöksiä.
Nyt Baana on kolmevuotias. Kolmevuotiaat ovat innokkaita, oppivia ja iloisia. Varmasti Baanan suurin voitto on, että pyöräilyn poikittaisliikenne on sujuvoitunut huomattavasti. Mutta on Baanassa muitakin puolia, eikä nekään ole merkityksettömiä. Vähä vähältä sen ympärille kehittyy uutta meininkiä, tapahtumia ja paikkoja, pysyviä sekä väliaikaisia. Tarkoitus taitaa olla ennemminkin muuttua, eikä tulla valmiiksi.
Kovalle pinnalle maalattua.
Helsingin Taidemuseon HAM:n graffiti maalautui, tällä kertaa vanerille.
Taloja kasvaa kalliosta, nyt myös uusia. Vanhan Marian sairaalan punatiiliseen taloon on suunniteltu suurta päiväkotia, uuden konseptin mukaan yli 250 lapselle. Valkoinen asuintalo Baanan kupeessa on arkkitehtitoimisto Siven ja Takalan toteutussuunnitelmilla tehty ja valmistuu 2016 alussa. Ehkä Marian sairaala-alueen kehittäminen kasvattaa lisää näitä komeita kuilutaloja?
Jugend-kivilinnoja, 1980-luvun elementtiasuintaloja, 1990-luvun toimistotaloja, 2000-luvun täydennysrakentamista, kaikkea yhdellä katseella.
Baanaa kulkiessa myös koko Helsinki näyttäytyy toisesta näkövinkkelistä. Autojen poissaolo tekee paikasta myös kummallisen. Olen kaiken keskellä mutta ympärilläni on vain ihmistahtista toimintaa. Tämä muuttaa koko kulkemisen rytmini, minun ei tarvitse olla koko ajan valppaana kadunkulmassa autoja tiirailemassa vaan voin keskittyä ihan muihin juttuihin. Autoja kuitenkin näkee muurien päällä ajelemassa, ja niiden äänen kuulee. Olen keskellä Helsinkiä, mutta minun ei tarvitse välittää niistä. Jännä tunne.
New Yorkissa on High Line, joka kulkee ilmassa, Helsingissä on Baana joka kulkee maan kuilussa. Ei hassumpaa. http://blogs.dickinson.edu/urbanaturalroosting/2015/06/29/new-york/
Tänä viikonloppuna Baanalla on valoteoksia. Näitä olisi mukava nähdä lisää ja uudestaan, valo toimii loistavasti ratakuilussa, pimentyvissä illoissa.
Pingispöydät, piknik-alustat tekonurmella, koriskenttä, skeittipaikkoja. Muutaman vuoden päästä kun saamme Baanan ”kaupungin” päähän uuden keskuskirjaston ja siihen liittyvän kansalaistorin, tulee Baanakin varmaan entisestään muuttumaan ja edelleen aktivoitumaan.
Kahvila Cargo Baanan Ruoholahdenpuoleisessa päässä yhdessä Baanan kanssa on myös herättänyt aiemmin kovin liikennevoittoista ja kylmähenkistä aluetta pysähtymisen paikaksi.
Konttikahvila näyttää konttikahvilalta, mutta paikka satamanäkymineen antaa henkistä oikeutta tälle kovin trendikkäälle konttikahvila -tyylille.
Tässä kahvilassa on myös pyöränhuoltopiste, toisen lähellä toimivan yrittäjän ”mainoksena” ja ihmisten iloksi. Uusi yrityskulttuuri ja uudenlainen mainonta ryömii myös Helsingin keskeisille paikoille. Tervetuloa tämäntapainen toiminta!
Aika paljon on saatu aikaiseksi vain 1,3 km pitkällä reitillä.
Mutta Baana on vasta alkua. Baanan jatkosta ali rautatiekiskojen kohti Hakaniemeä on puhuttu, ja varmaan muitakin baanoja on suunnitteilla. Toivon ettei tulevaisuuden baana tarkoita vain nopean pyöräliikenteen reittiä vaan että samalla tehdään 2000-luvun uutta urbaania kaupunkitilaa myös kävelijöille ja pysähteilijöille.
Sillä millaisia mahdollsuuksia kävelijällä ja pyöräilijällä on nykyisin kokea Helsinkiä? Voin kävellä kantakaupungin katuja ja katsella näyteikkunoita, pysähdellä suurten puistojen kallioilla ja pienten aukioiden penkeillä katselemaan viimeisintä katumuotia. Mutta rantaa pitkin kävellessä saan puskea usein läpi tuulen ja pärskeiden, sillä talojen suojaan pääsee rantareiteillä harvemmin.
Kuilusta kasvavia taloja katsellessa ei voi välttyä ajatukselta, että myös vedestä kasvavia taloja on Helsingissä marginaalisen vähän. Hyvä että tuo tämän vuoden 2015 Arkkitehtuuri Finlandia -ehdokas, arkkitehtitoimisto NRT:n Merenkulkijanranta Lauttasaaressa kurottaa Itämerelle, samoin kuin vanha kunnon punatiilinen ”Venetsia” Lapinlahden sairaalan vieressä, kertovat hieman siitä mitä voitaisiin tehdä rantarakentamisen osalta.
Mutta nyt varaudutaan täysin perustellusti koviin tulviin, ja halutaan rannat kävelijöille ja pyöräilijöille. Minustakin tuo jälkimmäinenkin on vain ja ainoastaan hieno asia, mutta kyllä sitä joissain paikoissa voisi kuitenkin kokeilla taloilla rakennettua rantaa, ja silloin samalla olisi hyvä kehitellä uudenlaisia urbaaneja reitistöjä kävelijöille ja pyöräilijöille, Baanan viitoittamalla tiellä.
Majakkahuoneesta 
