Väliaikaista kaikki on vaan – paviljonkeja vai parakkeja?

Kontti on pop. Väliaikaisuus tarkoittaa mahdollisuuksia johonkin uuteen ja kokeilevaan. Kontteja kasaan ja lapset sinne kokemaan uusia asioita. Mutta onko tämä automaattinen yhtälö? Ovatko väliaikaiset koulut ja päiväkodit kokeilevan opetuksen ja hoidon mallirakennuksia?

Itselleni ensimmäinen mielikuva kontista on kuva entisestä arkipäivästäni. Työmailla kontit olivat niitä ryppypeltisiä putkiloita, joiden päässä oli pienehkö ikkuna hyttysverkkolla ja tuuletusritilällä. Sisältä peltikonttien lattioissa oli kulahtaneet muovimatot, vessa haisi, ilma oli tunkkainen, pöydät ja tuolit olivat tahraisia ja kolhiintuneita. Keskellä kulki käytävä, jonka molemmin puolin olivat työmaan toimistohuoneet. Talvella oli kylmä ja kesällä kuuma.

Työmaaparakeissa oltiinkin takit päällä mutta itse päähuomio oli nousevassa talossa, siinä kiinnostavassa työssä jota yhdessä teimme. Muistan aina kun eräs vastaava mestari totesi minulle, että kuinka mukava onkaan kuulla korkokenkien kopse. No ne ajat ovat takanapäin. Eikä työmaille mene enää arkkitehditkaan muissa kuin turvakengissä.

Helsingissä on noin 100 peruskoulua ja paljon paljon päiväkoteja. Monet peruskoulut ja päiväkodit ovat peruskorjausiässä. Väistötiloja tarvitaan. Monissa kaupunginosissa lapsia onkin enemmän kuin ennusteet antoivat olettaa. Ja uusissa kaupunginosissa on uuden alueen alun lapsibuumi kohta alkamassa.
Väliaikaisia ratkaisuja on tarvittu muun muassa Kaisaniemen puistoon, Lauttasaaren pysyvän päiväkodin vierelle, Vuosaareen ja uusille alueille.

Helsinki heräsi päiväkotipuolella vuonna 2008, ja antoi arkkitehti Seppo Häklille ja arkkitehdit Huttunen-Lipasti-Pakkaselle tehtäväksi löytää ratkaisu siirrettävälle päiväkodille. Nyt näitä paviljonkeja on kymmenkunta, muutama jo siirettynä toisessa paikassaan. Koko prosessiin suunnittelun alusta valmiiseen päiväkotiin meni hieman yli puoli vuotta. Näiden paviljonkien kohdalla ei ole kyse sanallisesta silmänkääntötempusta, vaan arkkitehtuuri parantaa kaikkien ympäristöä marginaalisella taloudellisella panoksella. Ja vanhempana voin kuvitella kuinka paljon helpompaa on viedä lapsensa tällaiseen paikkaan kun työmaakoppia etäisesti muistuttavaan parakkiin.

Paviljonki tarkoittaa tässä ajatuksella kokonaisuudeksi suunniteltua taloa. Kun taas parakki tarkoittaa tilaelementtikokoelmaa, jonka ulkoseinät ovat rimotuksella kuorrutettu.

Väliaikaisuuden havaitsee lähinnä paviljongin perustuksista.
Uusia päiväkotipaviljonkeja on Helsingissä kymmenkunta. Näitä päiväkotipaviljonkeja voisikin bongata. Itse olen löytänyt vasta kaksi.

Paviljonkipäiväkodit ovat pihan puolelta iloisen värisiä, muutamaa komposiittilevyä vaihtamalla värityksen voi sopeuttaa aina uuteen ympäristöön sopivaksi. Väliaikaisuus antaa vapautta värikokeiluille, nämä ovat tosin niin onnistuneita, että voisivat olla toki pysyviäkin.

Tilaelementit ovat 9 metriä pitkiä ja puurakenteisia. On katosta ja terassia.

Lasten koulutus ja päivähoito on tärkeää, siitä kaikki ovat hellyyttävän yksimielisiä. Vaikka kaikkein tärkeintä – aina – ovat ihmiset, on paikoillakin oma merkityksensä. Kyllä sitä itsekin toimin aika eri tavalla, jos olen paikassa, jossa ihmiset on pakattu junavaunumaisesti käytävien varrella tai jos olen paikassa, jossa on tilat ovat avaria ja monipuolisia sekä pinnat kestäviä. Junavaunuelämä tekee minusta ainakin varovaisen, toisen yksityisyyttä ehkä liikaakin kunnioittavan, soljuvat tilat taas aktivoivat mieltä, eikä passiivinen seuranta olekaan niin luontevaa.

Mutta missä on paviljonkikoulut? Väliaikaiset koulut ovat nykyisin lähinnä maastoutettuja parakkeja. Hyvä että edes näin, mutta kaksi kolme vuotta on pitkä aika lapsen kouluelämässä.

Pop up -kulttuurissa väliaikaisuus on mahdollisuus, miksei myös kouluelämässä?

Meilahden huvila-alueen siirtolaiset

Meilahden alkuperäistä huvilayhdyskuntaa on täydennetty siirretyillä rakennuksilla kaupungin sisältä tai kauempaakin Suomesta. Lopputuloksena on vaihteleva, mutta samalla tasapainoinen puistomainen ympäristö. Meilahden alueelle on tarkoitus jatkossakin osoittaa uusia paikkoja siirrettäville huviloille.

Eräs siirretty rakennus Meilahdessa on Villa Kaurila Heikinniementiellä. Rakennus oli alun perin Kaurilan kylän asemarakennus 1800-luvun lopusta, ensimmäiseltä nimeltään Haisevan asema. Kyläläiset ymmärsivät jo tuolloin, ennen brändäysten aikakautta, nimien voiman ja muuttivat Haisevan aseman nimen pikaisesti Kaurilan asemaksi. Meilahdessa rakennusta on laajenneltu ensin verannoin ja myöhemmin vielä lisäosalla. Lisäosa oli täysin toinen rakennus. Kaksi rakennusta sulautui yhdeksi. Romanttista.

Itse asemarakennus ei ollut kovin huvilamainen, joten lisärakentaminen oli tässä tapauksessa enemmän kuin perusteltua. Syntynyt kokonaisuus on mukavalla tavalla hieman outo, mutta onneksi myös huolella tehty detaljeja myöten, muutoin lopputulos olisi ympäristön kannalta ikävä ja aitojen huviloiden piiriin soveltumaton.

Meidän kaupunkilaisten katse kun tarttuu yksityiskohtiin. Ikkunoitahan me katsomme emmekä yksitotista seinäpintaa. Siksi erityisesti ovien ja ikkunoiden sekä muiden ”saumakohtien ja nurkkien” tulee olla vanhoja tai vähintään vanhan mallin mukaisesti tehtyjä. Teollisesti tuotetut ja teollisilla maaleilla pintakäsitellyt ikkunat ja ovet teolliseen tuotantoon soveltuvin liitoksin tehtyinä vievät uskottavuuden vanhanhenkiseltä rakennukselta.

Pihapiirissä on myös vanha Tuusulasta tuotu kansallisromanttishenkinen hirsisauna, joka on oikein miellyttävä yleinen puulämmitteinen sauna sekä interiööriltään että löylyiltään.

Kaurilan Saunan sivuilta löytyy hyviä kuvia päärakennuksen siirtämisen vaiheista, joista saa hyvän käsityksen itse siirtämisen tapahtumista.

http://www.punsseli.fi/historiiiiii

Pakilan oma ”seurasaari”

Pakilassa voi kokea sekä varsin pysyvää puutaloympäristöä että siirrettyä historiaa vieretysten. Oli yllätys löytää omakotialueen katveesta pala maalaismenneisyyttä.

Pakilassa on yksi kaupungin vanhimmista juuri sille paikalle rakennetuista taloista eli Pakin talo. Tämä paritupa on peräti 1700-luvulta. Pakin talon pihapiiriin kuuluu myös aitta. Myöhemmin tätäkin pihaa on täydennetty peräti neljällä lähistöltä tuodulla aitalla sekä savusaunalla. Tämä seurasaarihenkinen paikka on nykyisin Pakilan kotiseutuyhdistyksen käytössä ja vuokrattavissa.

Pakin talon vieressä on kortteli johon on siirretty kaksi taloa. Toinen talo siirrettiin Pukkilasta vajaa kymmenen vuotta sitten. Kortteli on varattu ”ympäristön suojeltavaan rakennuskantaan soveltuvia muualta siirrettäviä rakennuksia” varten. Rakennuksessa on käytetty muun muassa vanhasta talosta hirsien lisäksi, julkisivun puupaneeleita ja hormitiiliä.

Rakennusten siirtäminen vaatii paljon käsityötä ja soveltamista. Kyse on rahallisesti ja ajallisesti sekä taidollisesti vaativasta rakentamisesta. Tarkoitus on käyttää hyödyksi vanhoja käsityönä tehtyjä rakennusosia ja löytää tarvittavia uusia ratkaisuja niistä rajoista lähtien. Varsinkin ikkunoiden ja muiden yksityiskohtien tekeminen vanhaan rakennukseen on vaativaa. Toivottavasti näille vanhoille rakennuksille löytyvät oikeat henkilöt ajoissa. Tämän kaltainen vanhojen hirsirakennusten uusiokäyttöbuumi ei varmaankaan ole saavuttanut vielä lakipistettään Helsingissä.