Uusi taloviipale historiallisissa Torikortteleissa

WP_20160421_11_20_30_Pro.jpgHelsingin vanhimmat korttelit Senaatintorin ja Kauppatorin välissä olivat vuosikymmeniä virkamiesten työpaikka-aluetta. Seurahuoneen ja Stockmannin lähdettyä on huvielämä ollut kortteleissa aika vieras käsite, virkamiesten työnteon kannalta tietenkin onneksi. Pikku hiljaa taloja on vallattu takaisin monipuolisempaan käyttöön ja sisäpihojen kautta kulkee nyt mukava reitistö. Taloja on korjattu ja pieniä lisäosia rakennettu useampaankin paikkaan 1800-luvun talojen lomaan.

Pitkään ollaan odotettu että korttelit muuttavat muotoaan, ja pihat täyttyisivät kuhinasta, kaupoista, kahviloista ja ravintoloista. Missä ovat turistit – ja missä kaupunkilaiset? Ehkä tänä kesänä Torikorttelit vihdoin alkavat lunastaa lupaustaan, kun remonttityömaasta tulee pikkuhiljaa valmista hengailutilaa. Toivottavasti. Torikorttelit kun ovat liian kiinnostava mahdollisuus menetettäväksi.

WP_20160421_11_23_41_Pro.jpgSuuren suosion pari vuotta sitten sai Lasten kaupunki -museo Helsingin vanhimmassa kivitalossa, Sederholmin talossa (talo on vuodelta 1757). Yksityisen ihmisen lahjoitukseen perustunut uudentyyppinen museo, jossa lapset, ja me lapsenmieliset aikuiset, saimme tehdä ja leikkiä, koskea ja kokeilla. Aivan huippu! Ja sen huomasi museossa käydessä sen suosiostakin, kävijämäärä ylitti kaikki odotukset. Tällaiselle on kaupungissa ilmiselvä tilaus. Nyt museo on ollut suljettuna runsaan vuoden, mutta kohta koittaa taas aika päästä käymään 1970-luvun mummolassa, pukeutumaan roolivaatteisiin ja leikkimään valtaisilla nukkekodeilla. Ja tämä kaikki taas aivan ilmaiseksi.

Museon korttelin sisäpihalle on rakennettu betoninen uudisosa, joka on peitetty metalliritilöin (Arkkitehdit Davidsson ja Tarkela). Ritilät ovat kuin camouflage -kuvioituja, näin se maastoutuu näissä heleiden värien talojen seassa kuin suomalaiseksi havumetsäksi. Vanhojen talojen lomassa  uudisosat ovat kuin mauste. Vahvat talot kestävät sisäpihojen vaihtelevat uudetkin palaset. Makea tulee vieläkin makeammaksi.

Museon korttelin seinille on tarkoitus heijastetaa valolla ihmishahmoja, jotka ovat olleet täällä ennen meitä. Valoteos on taiteilija Jaakko Niemelän. Tätä on tultava katsomaan pimenevissä syysilloissa. Pikku hiljaa Suomessakin päästään nauttimaan kiinnostavista valoefekteistä, meillä kun tuota tehokasta pimeyttä löytyy jota hyödyntää. Mutta nyt on luonnonvalon aika.

WP_20160421_11_21_05_Pro.jpgKuvassa korttelin uusi portti.

Kaupunginmuseon muutkin näyttelytilat Torikortteleissa siirtyvät samaan kortteliin. WP_20160504_12_56_10_Pro.jpg

Valkoisen salin -talon toisella puolella pihat jatkuvat.

WP_20160504_12_55_30_Pro.jpgWP_20150317_10_39_28_Pro.jpgWP_20160504_15_11_11_Pro.jpg

Pihoilta löytyy myös eksoottisempia kasveja, kuten viiniköynöstä olutpanimoravintolan kyljestä. Vai onko kyseessä humala?

 

Samoista torikortteleista:

Katariinankadun Salakapakka

https://hennahelander.wordpress.com/2014/10/28/salakapakka-katariinankadulla-vastaisku-a-standeille/

Stockmannin ensimäisestä sijainnista Kieselefin korttelissa

https://hennahelander.wordpress.com/2015/11/23/stockmann-toiveet-tornista-valuivat-maanalle/

1960-luvun ehdottomuutta ja hitunen romanttisuutta Ruusuvuoren malliin

https://hennahelander.wordpress.com/2016/04/25/kulissien-takana-purkamista-ruusua-ja-tupakkapaikka/

 

Kulissien takana – purkamista, Ruusua ja tupakkapaikka

WP_20160218_10_42_31_Pro.jpgMissä on Helsingin vanha kaupunki? Vanhan kaupungin koskella, Toukolassa, on Helsingin syntysija siltä ajalta, kun kukaan ei halunnut tänne muuttaa. Siellä on nykyisin lähinnä hiekkakenttä tästä ajasta muistuttamassa. Ei kelpaa.

Suomenlinna. Siellä on Helsingin vanhimmat muurit ja ensimmäinen kerrostalo. Mutta saari on saari, ja meri on välissä kaupungista erottamassa.

Kaupungin vanhimmat korttelit saavat kelvata Helsingin vanhaksi kaupungiksi, aika loogista? Korttelit, joilla on pieniä kujanteita ja sisäpihoja, torien välissä. Helsingin vanhat korttelit, torikorttelit.

WP_20150411_13_44_36_Pro.jpgNäissä kortteleissa piti majaa myös 1800-luvulla Helsingin huvielämä. Hotelli Seurahuoneessa, joka oli arkkitehti Engelin piirtämä, pidettiin mm. Helsingin yliopiston 200 (!)-vuotisjuhlat 1840-luvulla. Vaatimattomasti juhlat kestivät viisi päivää, mahtoivat olla juhlat, ehkä sellaisia kaipaisi, ihan vaan koulutuksen kunniaksi ja yleiseksi iloksi.

Seurahuoneella järjestettiin myös varietee-näytöksiä, Suomen ensimmäiset elokuva- ja ooppera-näytökset ja populäärimusiikin konsertteja, niin ikään 1800-luvulla. Tätä juhlintaa kaipaisi edelleen Helsingin vanhimpiin kortteleihin, historia velvoittaa.

Kyllä sitä osattiin 1960-luvullakin purkaa. Oikein urakalla. Monta sataa rakennusta purettiin, myös kaupungin vanhimmista kortteleista. Purkukohteina eivät siis olleet mitkään sivussa olleet kaupungin pienet ja vaatimattomat rakennukset, vaan ennen kaikkea keskustan komeat kivitalot. Välistä harrastettiin sitten tätä uutta keksintöä, kulissiarkkitehtuuria, koska jotkut kaupunkilaiset kovin alkoivat arvostella yksisilmäistä purkamista. Jätettiin ulkoseinät pystyyn kuopan reunalle, vähän lohduttamaan.

Tehtiinkö parempaa tilalle? Harvemmin. Arkkitehtuuri ei juuri ollut agendalla ykkösenä, vaan nopean rahan ansaitseminen. Myös Helsingin vanhimpien kortteleiden keskeinen rakennus, nykyinen Kaupungintalo koki suuren mullistukset. Onneksi tässä kohdin uudet sisäosat tehtiin suurella taidolla ja ajatuksella.

WP_20160218_10_19_03_Pro.jpg

Kaupungintalon aulassa on Kimmo Kaivannon peilaava sormiharjoitus.

Tässä kohdin täytyy myöntää, että tunnen suurta lukkarinrakkautta Arno Ruusuvuorta kohtaan. Hän oli arkkitehti joka osasi tehdä suurta betoniarkkitehtuuria, ohuita ja teräviä teräskarmeja, käyttää taiteilijoita luomaan värikkäitä sisätiloja. Huumaavan puhdaslinjaisesti ja kuitenkin vaihtelevasti. Olen fani.

Kun tein suunnitelmia (kymmenisen vuotta, kiitos koko porukalle!) Airas Arkkitehdeissa Ruusuvuoren piirtämää Weilin&Göösin painotaloa Espoon WeeGee-taloksi, eli EMMAksi ja  muiksi, opin rakastamaan ”Ruusun” arkkitehtuuria. Näennäistä yksinkertaisuutta, jossa kuitenkin oltiin otettu huomioon monet tekniset ja toiminnalliset asiat. Meille sanottiin että detaljeja on yksi, ehkä niin, mutta siinä tapauksessa sen variaatioita oli yli sata. Ja kaikki ne yksityiskohdat palvelivat arkkitehtoonisia ajatuksia.

Joskus tosin mietin, että miksi emme pura kaikkea, niin kai Ruusuvuorikin olisi tehnyt. Lopussa melkein purimmekin sisätilat, sillä nykyiaikaisia museoita ei oikein saa runnomatta istutettua teollisuuskiinteistöön. Ehkä tämä oli sitten sitä Ruusun henkeä.

WP_20151016_12_51_44_Pro.jpgEnnen arkkitehdit saivat piirtää kaikki lasiset paloseinätkin, myöhemmin palokatkoprofiileista, mutta kuitenkin. Nykyisin kaikki täytyy olla ns. euro-koodattua rautakauppakamaa. Ikävää. Mikäköhän todellinen vaikutus on mihinkään muuhun kuin esteettiseen ympäristöön? Veikkaan että aika olematon.

WP_20160218_10_38_02_Pro.jpg

Ruusuvuori käytti taiteilijoita värisuunnittelussa, Kaupungintalossa oli taiteilijana Anitra Lucander. Ei mitään päälle liimattua viimehetken prosenttitaidetta, vaan aitoa yhteistyötä.

Kaupunki osti talon alunperin jo 1903, tarkoituksenaan purkaa se ja rakentaa paikalle uusi kaupungintalo. Ei purettu silloin, mutta 1965 purettiin sisäosat julkisivun jäädessä paikalleen. Talo poliitikoille ja virkamiehille.

WP_20160421_12_12_34_Pro.jpgRistiriita on selvä. Vanhan talon sisääntulo on outo sekoitus vanhaa ja uutta, ja muutenkin turhan vaatimaton ja matala. Alakatot, ne entiset asbestikatot, ovat kosketusetäisyydellä. Mutta tämän alkushokin jälkeen, ja kun hyväksyy tosiasiat, alkavat tilatkin näyttämään ainoastaan ja vain hienoilta. Veistokselliset portaat vievät yläkertaan, jossa on toinen outous. Keskellä tiukkaa 60-luvun arkkitehtuuria on yhtäkkiä vanha koristeellinen juhlasali, joka roikkuu ”ilmassa”. Miten se on voitu säilyttää, kun kaikki ympäriltä on tuhottu?

WP_20160421_12_08_48_Pro.jpg

Virasto käytävät ovat täynnä upeita värejä, ylälasien kautta tulevaa valoa ja rauhallista tunnelmaa.

WP_20151016_12_49_37_Pro.jpg

Ja mikä on herkkuna pohjalla? Yleisövessat tietenkin. Miesten vessassa en ole käynyt, mutta naisten vessa on kokemus. WP_20141021_11_55_20_Pro.jpgEnsin on kaunistautumistila, kliinistä terästä persikanvärisellä seinällä tehostettuna.

Itse eriöt ovat teollisuusmaisten käsienpesualtaiden reunoilla.

WP_20141021_11_55_30_Pro.jpgItselleni tulee mieleen jopa teurastamo teräksen ja peilautuvien pintojen kliinisyydestä, tehokkuudesta ja hygienisyydestä yhdistettynä mataliin toimenpidetasoihin.

WP_20141030_15_44_14_Pro.jpgWC-tilassa on Ruusuvuorelle ominaiset tuhkakupit. Savuttoman Helsingin kunniaksi. Tämä savuttomuus-aihe tuntui olevan Helsingin kaupungin tärkein asia monta vuotta, jokaisessa rekryilmoituksessakin oli asiasta erikseen maininta.

Tuhkakupit on eleettömästi prässätty teräsreunaan, joka on kätkenyt paperitelineen alleen. Nyt kulhossa voi säilyttää vaikka omenaa.

 

 

 

Paikka hallussa -kallio, pitsi ja kelluvat lautat

Paasitorni
Jugend-ajan arkkitehdin romanttinen ajatus oli käyttää paikallisia materiaaleja. Se oli varsinaista kansallisromantiikkaa. Kallio louhitaan säpäleiksi ja kadonneen kallion tilalle rakennetaan samasta graniitista talo torneineen. Ja näin tapahtui. Paasitorni Helsingin Hakaniemessä tehtiin paikallisesta kivestä paikan päällä. Tänä päivänäkin voi tapahtua melkein näin, graniitti vain on kiinalaista.

Paasitorni on yli satavuotias jyhkeä ilmestys, jonka majakkamainen torni valoineen näkyy yllättävän kauas. Ylhäällä tornissa pitäisi olla kokoustila, varmaan aika pienille kokouksille (?) mutta niin ylös en ole koskaan päässyt kiipeämään.

PaasitorniSäästöpankki

Talo oli valmistuttuaan hetken Säästöpankinrannan ainoa suuri rakennus. Vitsikäs nimi tuo kaupalliselta kuulostava Säästöpankki työväentalon paikkana. Vaikka eihän sekään nimi ole sitä miltä se kuulostaa. Paikalla sijainneessa puuhuvilassa oli ollut hyvä ravintola, jonne ylioppilaat laittoivat rahansa kuin ”pankkiin säästöön”. Helsinginkadun Roskapankki jatkanee tätä kunniakasta perinnettä?

PaasiHotelli
Graniittitalon kainolossa on nykyaikainen pitsiunelma. Vaaleasta tiilestä on sisäpihalle rakennettu kaarevaseinäinen hotelli, arkkitehtina K2S. Tämän hotellin kokoustilaan minäkin olen päässyt, ja silloin soi aamupäivän blues. Se oli aika jännää, mitä musiikki saa aikaiseksi ainakin minussa. Täydellisen syöksyn toiseen tunnelmaan. Vaikuttava hetki, ja ihan tavallisessa monitilatoimistoa liippaavassa seminaarissa.
PitsinTeräsportti

Kompleksin kolmas pala on Siltasaaren lahden kelluva Meripaviljonki. Siltasaaren rannan varjon puoli on ollut varsin käyttämätömänä.

JoutsenRantaSiltasaari
Vain niemenpäässä lähellä Emil Wikströmin (rautatieaseman kivimiesten tekijä) ateljee-asuntoa on pieni luonnontilainen ranta, jonka kuvanveistäjä pelasti rakastamilleen joutsenille ja jossa voi vieläkin laskeutua veden ääreen. Joutsenia en tosin ole sillä paikalla enää nähnyt, mutta menneinä vappuina on tullut muutaman kerran varpaita vedessä huiluteltua.

Meripaviljonki tekee hyvää paikalle. Liekö ympyrätalon pyöreä, tumma muoto, joka tekee Meripaviljonki näyttää luontevalta paikallaan.
MeripaviljonkiUlkoa
Ravintolan jokaisesta noin 200 istumapaikasta on tarkoitus nähdä ulos veteen, ja varsin hyvin se toteutuu. Näkymien periaatteen pitäisi olla jollain tavalla samanlainen kuin flyygelin kielien asemoinnin. Mutta koska en ymmärrä flyygelin toiminnasta mitään, en oikein muista tätä sinänsä kuultuna loogista ja rakennuksen muodon perustelevaa tarinaa. Harmi. Paviljongin arkkitehtina oli Simo Freese.

MeripaviljonkiSisä
Kelluva rakentaminen on jännää hommaa. Nyt kun puhutaan ilmaston lämpenemiesestä niin jotenkin nämä fleksiibelit jutut tuntuvat entistä ajankohtaisemmilta. Tälläkin kohtaa Helsinkiä vedenpinnan vaihtelu on lähes 2.5 metriä, siis tänä päivänä. Siksi Meripaviljonkikin rakennettiin teräsponttooneille eikä pilareille, ja urakoitsijana oli raisiolainen laiva-alihankkija Europlan.
MeripaviljonkiNäkymä

Myös se on helppo ymmärtää että putket ottavat kellunnan huomioon. Putkia pitkin paviljonkiin tulee ja meneekin kaikkea mahdollista, kaukolämpöä ja kun ravintolapuolella ollaan – niin jopa olutta.

Kelluvasaari

Vähän kauempana lahdessa kelluu toinen lautta. Siellä kasvaa ravintolan yrtit kesäisin. Vesiviljelyä.

Teurastamo – paikka jota ei ole uudistettu verenmaku suussa

TeurastamoKellohalli
Hermannin rinteen alapuolella on Teurastamo, josta on tullut pikku hiljaa ruokakulttuurin ja rennon oleskelun keidas. Teurastamon rakennukset ovat minusta absoluuttisen kauniita, tasapainoisesti kokojensa puolesta toisiinsa sopivia, ”teollisuusrakentamista” parhaimillaan. Niiden yksinkertaiset, sirot metallidetaljit korostavat talojen linjakkuutta ja yhtenäinen tumma, matala tiili tukee kokonaisuutta.
TeurastamoDetaljit
Linjakkuuden alkuperäinen tarkoitus oli saada siat ja naudat mahdollisimman ”liukuhihnamaisesti” elävänä sisään ja lihoina ulos. Junan pistoraide toi karjan pihalle, siat ja naudat eri kohtiin ja siitä alkoi työt. Kellohalli-ravintola on osa teurastamon päätilaa, päätila jatkui läpi talon aina ulkoseinälle asti. Kellohallin viereiset kylmähuoneet ovat myös käymisen arvoisia.
TeurastamoSikaramppi
Myös ns. sika-rampin, jota pitkin siat on viety sisään, muisto (luiskan kohta kivisessä sokkeliosassa, ulkoseinän alareunassa) näkyy nykyisen jädebaarin sisääntulon kohdalla.

Teurastamon talot ovat rakennettu 1930-luvulla, funkkiksen ja klasissimin rajakohdassa, arkkitehtina Bertel Liljequist. Teurastamon portin lihakauppa/ravintolalla on pitkät perinteet lihakaupan saralla. Hienoa että alueen porttirakennuksella säilyy vahva yhteys teurastamon alkuperäiseen tarkoitukseen.
TeurastamoPorttirakennus

Täällä mainosten ja härpäkkeiden kirjo on villiä ja vapaata, mutta tällä kertaa onnistuneen vapaata. Mainokset ovat Teurastamolle tehtyjä, ja paikan henki on hyvin ymmärretty toimijoiden taholta, missään ei ole tympeitä muovimainoksia tai jokapaikan plakaatteja, vaan kekseliäitä värikkäitä viritelmiä. Helsingin uusissa yrittäjissä on jo mainiota kaupunkikulttuurin tajua. Minuun tämä paikka vetoaa.

Mukavaa on myös, että kävijöiden ikäkirjo on laaja, ja pihalla on tarpeeksi paljon myös ”ei kenenkään maata”. Pihan keskellä on vapaasti käytettävissä oleva grillipaikka.

TeurastamoViljelykset
Pihalla on jo ruokaa kasvamassa, tätä nykyä ei tosin karjaa, vaan vihreää kasvustoa. Teurastamon tarkoituksena on, että kaikki kasvit vaihdettaisiin pikkuhiljaa syötäviksi. Vihdoin tällaistakin! Biologisiskoni onkin jo pidemmän aikaa ihmetellyt, miksi joka paikkaan istutetaan koristekukkia ja marjattomia pensaita, miksei koko Helsinkiä voisi täyttää hyötykasveilla?

Paikalla on myös vuokrattava sauna. Se on aikoinaan palvellut teurastajia, eli se on tehty varmasti aitoon puhdistustarpeeseen.

Aluella on myös tunneleita, joihin en ole vielä päässyt kurkistamaan, mutta ehkä myöhemmin. Ja kulmarakennuksessa on pieni viskitislaamo kuparilaitteistoineen, jonka viski vasta tekeytyy (vai mikä onkaan oikea termi viskille), joten sekin paikka on ehkä myöhemmin listalla.
TeurastamoKulma

Olen ylpeä Helsingistä, ja tässä tapauksessa myös Helsingin kaupungista, sillä taitaa olla alunperin kaupunkisuunnittelupuolen keksintö, että paikasta on tullut tällainen, ruokakulttuurin monipuolinen hengailumesta. Harva uskoi muutamaa vuosi sitten, että ruoka voisi vetää tarpeeksi ihmisiä paikkaan, jossa ei ole ”mitään muuta”. No se muu tulee ruoan myötä, eikä se alkukaan ollut niin auvoinen, mutta vuosi vuodelta paranee. Koko Tukkutorilla on mahdollisuus samaan, muuntautua vaikka miksi, pala kerrallaan ja entistä kokonaan hylkäämättä.
Aiemmin Teurastamo oli syrjässä tukkutorin laidalla, kohta se on Hermannin ja Kalasataman ansiosta keskellä uusinta urbaania Helsinkiä. Hyvillä ideoilla voidaan saada komeat vanhat ”ongelmarakennukset” osaksi uutta helsinkiläistä kaupunkikulttuuria. Tässä tapauksessa Teurastamon talot ovat kaupungin omaisuutta, ja periaate on korjata niitä ”kevyesti” ja tehdä se pala palalta. Harmi vaan ettei tämä kevyt korjauskaan ole ilmaista ja se vasta pitääkin suunnitella.
Arkkitehdin täytyy tällaisessa tapauksessa osata tehdä mahdollisimman vähäeleisesti korjaukset eli ymmärtää lähtökohta ja vanha rakennustekniikka sekä paikanhenki, että sovittaa uudet tekniikkaputkistot yms. sekä muut toimintojen tarpeet freesisti ja mutkattomasti ja osata vielä jättää kaikki tarpeeton pois. Pahinta on, jos talojen sisukset alkavat muistuttaa nykyajan kipsilevymestoja, silloin ollaan menetetty jotain oleellista.

Teurastamo on Helsingin kaupungin viimeinen teurastamo, se lopetettiin vuonna 1992. Mutta missä oli Helsingin ensimmäinen teurastamo? Presidentinlinnan kohdalla. Tätä voimme muistella sitten 6.12., kun katsomme vastakorjatun presidentinlinnan puhdistunutta loistoa.

Kiintoisia kuvia Teurastamosta, siltä ajalta kun se vielä oli teurastamo:
025

Vanhassa kuvassa ramppi näkyy valkoisena Kellohallin oikeanpuoleisella seinällä.

Odotan, mitä syksy ja talvi tuovat Teurastamolle.

Sairaan kaunis sairaala – Lapinlahti

LapinlahtiEtelä

Helsingin kaupungin omistama toinen tyhjillään oleva entinen mielisairaala on Lapinlahti. Toinen on Röykkä. Komeita rakennuksia kauniilla paikoilla veden äärellä, molemmat.

Lapinlahden mielisairaala, Suomen vanhin psykiatrinen sairaala, rakennettiin rauhaisaan paikkaan kaupungin ulkopuolelle, ei ehkä ihan Lappiin, mutta kauas kaupungin kuhinasta kuitenkin, hautausmaan taakse. Eli jos halusi (?) Lapinlahden sairaalaan, piti kulkea hautausmaan lävitse. Nykyisinkin hautausmaan kautta kulkeva tie on pääreitti Lapinlahteen, mutta ei enää se ainoa.

Arkkitehti Engel suunnitteli H-kirjaimen mallisen, pääosin kaksikerroksisen sairaalan klasissistiseen tyyliin, mutta hän kuoli jo vuonna 1840 (eli vuotta ennen), joten hän ei ehtinyt nähdä sairaalan valmistumista. Helsinki tarvitsi suuren mielisairaalan, vaikka asukkaita Helsingissä oli vajaat 20 000.

1800-luvulla ja ilmeisesti ainakin 1990-luvun hujakoille asti, oli ikkunanäkymillä ja kävely”promenaadeilla” sekä puutarhanhoidolla eli ”työterapialla” oma tärkeä merkityksensä sairaalan hoitoideologiassa. Lapinlahdella on edelleen, Länsiväylän viiltämänäkin, oma levollinen tunnelmansa. Se on paikka, jossa on menneen maailman lumoa.

Sairaalan puutarha on loistopaikka piknikeille. Puistossa voi istua katsellen merenlahtea, ihailla Salmisaaren voimaloiden jylhää siluettia tai tarkastella Espoon pilvenpiirtäjiä eli Keilalahtea.
LapinlahtiSalmisaari
Mutta missä on Lapinlahden lähde? Jossain piilossa ilmeisesti. Lähdevedellä hoidettiin 1800-luvulla kylpylävieraita ja mielisairaita, vesi-terveysoppi oli vallalla. Helsingissä Kaivopuiston lähteellä kävivät venäläiset kylpemässä, mutta keitä olivat Aleksis Kiven lisäksi Lapinlahden asukkaat?

Kaivopuiston kylpyläelämästä ja sohvasurffauksesta 1800-luvulla https://hennahelander.wordpress.com/2014/06/05/helsinki-kylpylakaupunki/

Entisissä sairaalakäytävissä parveilee nykyisin päiväkotilapsia. Oma lapsenikin oli puolivuotta Lapinlahdessa ns. päiväkodin väistötiloissa. Hyvin taipuivat tilat pätevien päiväkoti-ihmisten toimesta siihenkin käyttötarkoitukseen. Tilat olivat ainakin vanhemman näkövinkkelistä hyvin ”epälaitosmaiset”.
Mutta päiväkodin lisäksi talossa ei ole oikeastaan muuta toimintaa, Lapinlahden sairaala on nykyisin lähes tyhjillään.

LapinlahtiKäytävää
LapinlahtiSisätila

Tosin pientä nurkanvaltausta on ilmassa. Pääporttien vieressä on kahvilakyltti ”Lapinlahden lähde”.
LapinlahtiPortti
Etupihan sisänurkassa on rento kesäkahvila. Kahvilasta käsin on nyt mahdollisuus käydä miettimässä kenen mielen virkistykseksi tämä paratiisi olisi kehitettävissä.
LapinlahtiKahvila

Lapinlahden kauneuden takana kun on odottamassa raskaat peruskorjaukset, joille pitäisi löytyä myös iloinen maksaja. Väliaikaiskäyttökin on parempaa kuin käyttämättömyys, ainakin talon kunnon kannalta, ja varmaan myös kaupunkilaisten kannalta. Toisen siiven leveät käytävät huoneineen eivät ole niitä helpoiten muokattavia, kun taloutta määritellään nykyisin neliöperustaisilla tehokkuuslukuvuokrilla. Kuka haluaa maksaa käytävistä? Ainakaan jos niille ei ole muuta käyttöä kuin siirtyminen, niin aika harva.

Toisaalta peruskorjauksiakin on talo ehtinyt nähdä useita, ja myös tilojen käyttötarkoituksenmuutoksia. Kirkosta tehtiin poliklinikka, hevostalleista luentosali, jo 1920-luvulla. Ehkä nykypäivänäkin voidaan keksiä uutta hyvää ja hyödyllistä käyttöä vanhoille hyville tiloille. Vai palataanko hevostalli ja mielisairaala -aikaan? Joskus sitä olen miettinyt, että onko oikeasti jotain rahaa säästetty, kun luonteva käyttö on siirretty pois ja tilat jätetty tyhjilleen vuosikymmeniksi.

LapinlahtiMuutrakennukset

Lapinlahdessa on muitakin rakennuksia, kuten 1950-luvun kerrostalo, muutama puutalo ja punainen tiilitalo merenrannalla, Venetsia. Sinne on nyt lyhyt matka. Mahdollisuus käydä muissa maailmoissa.
LapinlahtiVenetsia

Kiinnostava vertailu Lapinlahden ja luostarilaitoksen välillä löytyi oheisen linkin takaa. Voisiko Lapinlahdessa kokea kaupunkiluostarinhenkeä:
http://www.helsinki.fi/lapinlahti/akseli_kajanto.html

Ja Röykän tyhjästä mielisairaalasta:
https://hennahelander.wordpress.com/2015/07/15/roykka-jugendlinna-pala-helsinkia-nurmijarvella/

Ryhmärakentamista, lainaa ja valeräystäitä – toimistosta loftiksi n:o 5

Valeräystäs6kerros

Pankki löytyi Hakaniemestä. Konttorissa oli ymmärtävä ja asiantunteva palveluneuvoja sekä avarakatseinen pankinjohtaja, jotka pelastivat ryhmärakentamisprojektimme rahoituksen syvistä vesistä. Nämä kaksi ihmistä auttoivat meitä valtaisasti, ja niin saimme kollektiivisesti lupauksen lainasta Tanskan pääpankista, ilman asunto-osakkeita, mutta ehdollisella kauppasopimuksella.

Nyt meidän piti saada sopimuksen päivämääriin mennessä rakennuslupa. Piti siis saada tehtyä suunnitelmat, jokainen oman asuntonsa osalta ja yhdessä muiden tilojen mm. käytävien osalta.

Suuri kysymys oli saammeko purkaa osan katon lappeesta pihanpuolella, jotta saisimme ikkunat molemmin puolin syvää rakennuksen runkoa. Talonyhtiö näytti vihreää valo pyrkimyksillemme, joten kyse oli ”enää” rakennusluvasta. Teimme suunnitelmat, joissa katon lappeeseen tehtiin harjansuuntainen viilto. Viiltoon ehdotimme avoterassia ja kantavan betoniseinän korvaamista teräs-lasiseinällä. Ehdotus kelpasi sekä kaupunginmuseolle että rakennusvalvonnalle. Silloin tiesimme, että tämä projekti saattaa jopa toteutua, viimeinenkin kriittinen asia näytti ratkenneelta!

KadunpuoleinenIkkunaLumi

Kadunpuoleiset ikkunat olivat tosi matalat. Talvella lumi kinostui ikkunoiden eteen niin että tuskin näki ulos. Itse ajattelin, että ikkunat ovat rumat puu-alumiini-ikkunat, mutta jotta budjetti pysyisi hallinnassa, täytyy vain hyväksyä tosiasiat. Joskus on kuitenkin hyvä, ettei ”tosiasioita” hyväksy vaan ne kysenalaistaa. Meidän porukassa yksi oli keksinyt, että myös kadunpuolelle voisi saada terassin. Töölössä on tehty valeräystäitä vanhoihin, erityisesti 1910-1920-luvun taloihin. Olen kuullut kerrottavan, että valeräystäiden tehtävänä oli täyttää asemakaavan määräys räystään ja vesikaton leikkauskohdasta, jonka taakse on sitten juonikkaasti rakennettu vielä yksi kerros ennen oikeaa kattoa. Tätä tarinaa en ole tarkistanut, mutta jos joku tietää jotain asiasta, olisi hauska kuulla ollaanko jutussa lainkaan oikeilla jäljillä.

Kadunpuoli

Meidän projektitalossa oli tällainen valeräystäs juuri ylimmän kerroksen alapuolella – siis sen meidän havitteleman kerroksen. Usein valeräystäät ovat vain pieniä ulokkeita, mutta meidän talossa räystäs oli puolitoista metriä syvä, eli ylin kerros oli sisään vedetty, ulkoseinä teki siis pykällyksen seinälinjaan ylimmän kerroksen kohdalla. Niinpä asiaa alettiin tutkia sekä kaupunkikuvallisesti että teknisesti, josko valeräystäästä voisi muokata terassin. Myöntää täytyy, että olin kovin epäileväinen tämän suhteen, enkä lainkaan kirkassilmäinen. Löysin kuitenkin lähistöltä useita vanhoja kattoterasseja, erityisesti hieman nuoremmissa funkkistyyppisissä taloissa, mutta myös 1920-luvun talossa, eli kattoterassi-aihe ei ollut vieras. Teknisestikin asia alkoi vaikuttaa mahdolliselta.

ValeräystäsTemppeli

Välistä tuntuu, ettei tämä tarina etene rakentamiseen asti sitten millään. Siltä se tosin tuntui silloinkin, keväällä 2010. Asuimme kaksiossa, olin uudessa työpaikaissa ja opettelin uutta työtä. Illat ja viikonloput kuluivat suunnittelessa ja sopiessa asioita muiden ryhmässämme olevien kanssa. Ehkä jotain hankkeen totaalisuudesta kertoo se, että katsoin tämän puolentoista vuoden aikana kolme televisio-ohjelmaa kotona ollessani, enkä ostanut yhtään naistenlehteä. Siihen asti olin ollut naistenlehtien suurkuluttaja. En ole koskaan tilannut yhtäkään kotiini niin irtonumeroita olin ostanut joskus jopa päivittäin ja lukenut tuntitolkulla. Naistenlehdet ovat olleet itselleni tapa olla ajattelematta mitään muistettavaa, aivojen nollaamista tehokkammillaan. Projektiin lähtiessäni laitoin ajankäyttöni prioirisoinnin uusiksi. Työ päivisin, lapset aamuisin ja iltapäivisin – ja projekti aina muulloin, ei naistenlehtiä, ei tv-sarjoja tai dokkareita areenasta, ei edes uutisia. Projektin paras puoli alkuinnostuksen jälkeen oli tietoisuus siitä, että se myös joskus loppuu.

Kahden työn tekemistä varmasti helpotti myös se, ettei ollut kovinkaan selkeää kuvaa mitä projekti tuo tullessaan. Suunnittelijana olin toki rakennusprojekteja työmailla seurannut, vuoden melkeinpä työmaalla työskennellen, mutta silti paljon, siis todella paljon, työstä oli jäänyt minultakin huomaamatta. Itselläni oli kohtuullisen realistinen käsitys projektin pituudesta, vaikka alussa se tuntuikin pahasti liioitellulta, mutta jokunen aina kuvittelee projekteissa niiden olevan enemmän sisustamista ja vähemmän rakentamista. Arviot työn kestosta meidän projektissa vaihtelivat puolen ja puolentoista vuoden välillä. Jälkimmäinen osoittautui oikeaksi. Käsitykseni kuinka paljon kaikki maksaa oli sen sijaan pahasti alimitoitettu. Ja se oli aika harmi.

Edelliset erät ovat luettavissa blogin kategoriassa ”Ryhmärakentaminen”.

Tiiliraunioita – Töölönlahden Makasiinit ja Katajanokan koulunpiha

Mitä voidaan tehdä vanhoilla tiiliseinillä, kun taloa ei enää ole? Katajanokan vankilan takana pääsee kokemaan ulkomaan tuulahduksia, sen verran helsinkiläisittäin eksoottista ympäristöä on päässyt syntymään Katajanokan keskelle.

VankilantakanaKatajanokka

Helsinki ei ole varsinaisesti punatiilinen kaupunki vaan Helsinki on syntynyt rapatuksi hallintokaupungiksi, ei punatiilitehtaiden teollisuuskaupungiksi. Makasiinit satamissa ja rautateiden yhteyksissä ja vankilat muureineen ovat kuitenkin rakennettu puhtaaksimuuraamalla punatiilestä, eli jätetty tiilipinnalle ilman rappausta.

grafiittipaikkauksia

Katajanokan kujanteessa ja muuriseinissä on myöhemmin tehtyjä paikkauksia. Hauskimmat niistä on tehty ilmeisesti purkutiilistä, joiden pintaan on jäänyt grafiittimaalit. Lopputuloksena on sateenkaaren väreissä välkkyvää kirjavaa punatiiliseinää, jota aluksi katselee vain ja ihmettelee, että mikä tässä nyt ei täsmää.

Sermiseinää

Katajanokka oli aiemmin sotilassaarena, aivan kuten mm. Suomenlinna, Santahamina, Vartiosaari. Saaren keskellä on venäläisten vanhoja punatiilisiä matalia rakennuksia. 1980-luvulla samoihin aikoihin kun saarelle rakennettiin uutta punatiilistä Katajanokkaa muutettiin vanhat ammus- ja purjevarastot uuden Katajanokan ala-asteen luokiksi. Pihaa reunustamaan jäi vanhan rakennuksen seinää, jota vasten rakennettiin yksinkertainen sadekatos. Seinästä tuli sermi.

Arkkitehteina koulurakennuksen muodonmuutoksessa olivat uuden Katajanokan kaavoittajat Helander, Sundman, Pakkala.

Pihanpuoli

Töölönlahden makasiinit ovat tulevan kirjastotalon edessä ja tulevan kansalaistorin keskellä, valkoiseen muoviverkkoon puettuina.

Makasiinit

Väliaikainen vaatetus voisi olla ylevämpikin, ja ainakin ilman mainoksia. Mutta mitä tästä eteenpäin? 1990-luvulla makasiineissa oli juhlia, näyttelyitä, kirppiksiä ja muuta toimintaa. Nyt tiilet on luokiteltu niin myrkyllisiksi, ettei niitä saa enää käyttää.

MakasiinitSeinää

Makasiinit on suojeltu, eikä tiiliseiniä voida purkaa. Voisiko niitä käyttää yhtä luovasti hyödyksi kuin mitä on tehty Katajanokalla? Seinistä voidaan tehdä lavasteita, muureja ja näkösermejä. Niiden katveeseen voidaan rakentaa yleisövessoja, huoltoroskiksia, sähkökaappeja, hiekkasäiliöitä tai niiden lähettyville voidaan pykätä kahviloita ja katoksia.

MakasiinitTilaa

Olisiko tässä kevyen ideakilpailun paikka? Helsingin sydämessä.

 

Vartiosaaren aarteet – jatulintarha, raavittua kalliota, huviloita – soutuetäisyydellä

Vartiosaari on lukuisten keskustelujen kohteena. Tämä postaus ei ole kannanotto virkistyskäytön puolesta. Seuraava kuvakooste on viime kesältä. Saari on vehreä ja vihreä keidas soutumatkan päässä Tammisalosta. Mökkitunnelmaan on helppo päästä, tai oikeammin huvila-atmösfääriin. Puuhuviloita ei  ole korjattu pilalle, ehkä juuri tämän uinuvan kaavatilanteen takia.
soutuetäisyydellä

 

Vartiosaari on lähellä pysyvää asutusta. Meidät noukittiin Tammisalon puoleisesta laiturista soutuveneellä. Vartiosaaren laituri olikin hieman lahompi. Saarelle on kesäisin myös reittiliikennettä.

VartiosaarenViiskulma

Tuttujen paikkojen maalaisia serkkuja. Helsingin Fredrikinkadun Viiskulman metsäisempi versio.

 

jääviiruja

Suomalaisen peruskallion muisti on pitkä. Ristiin kulkevia jääviiruja kallionpinnassa.Labyrintti

 

Koska lienee tehty tämä kivilabyrintti tai Jatulintarha. Kyseessä tuskin on keskiaikaisen Jatuli-jättiläisen polku, vaan varmaankin uudemman ajan jättiläisten kolttosia.Kappeli

 

Vartiosaarelta löytyi kallion katveesta Metsäkirkko, jossa oli geometrisesti lohjennut alttariseinä.

Valkoinen puuportti

Pensasaidan keskellä oli valkoinen portti. Perinteisesti Suomessa puurakennusten ja osien maalaamisessa valkoista käytettiin vain hienoimpiin yksityiskohtiin, koska maali oli huomattavasti kalliimpaa kuin muut maalit ja väri vei ympäristössään kirkaudessaan huomion. Tästä syystä olen aina vierastanut valkoisia aitoja talojen ympärillä, jotka vievät voimaa rakennuksilta ja luonnolta, eikä niiden likaisuuskestokaan ole kehuttava. Tämä valkoinen portti näyttää tien runsaassa kasvillisuudessa ja sopii hyvin huvilaympäristöönsä. Pikkurakennus

Pienetkin vajat, uima(?)kopit ja talousrakennukset voidaan suunnitella ja rakentaa huolella. Tätä pikku taloa on tuskin pykätty pystyyn muutamassa viikossa.

Huvila

Tässä talossa on ”uusi” neliöikkuna verannan oikealla puolella myöhemmältä ajalta. Puurakennusten puiset ikkunat ovat aivan ulkoseinäpinnassa. Useimmissa uusissa ”perinne”puutaloissa on alumiinipintaiset ikkunat syvällä seinän sisässä.

Laajennuksia

 

 

Huvikumputunnelmaa, jotka on aikaan saatu laajennuksilla. Joskus kummallinen ja epäkesko voikin olla hyvällä tavalla aidon oloista. Tämä tyyli tarvitsee onnistuakseen useinmiten aikaa tai tekijän tavattoman hyvän suhdetajun. Oleellista on, että materiaalit ovat pysyneet samoina.Huvila

Tässäpä on aito klassistinen rakennus todennäköisesti 1920-luvulta. Symmetrinen ja suhteikas puuhuvila punatiilikatolla. Tämän tapaiset huvilat vaativat paljon tilaa ympärilleen, koska symmetria on vallan väline ja alleviivaa rakennuksen tärkeyttä ympäristösssään.

Vartiosaari on mukava pieni lähiretkeilykohde, jossa voi tavata myös lampaita metsän eläinten lisäksi.

Lastenlinnan pikku-ukot ja Lastensairaalan valtatiet

Lastenlinna rakennettiin lastensairaalaksi sotien jälkeen vuonna 1948. Lastenklinikka rakennettiin viereen 1950-luvulla. Nyt vihdoin ollaan toteuteuttamassa uutta sairaalaa lapsille 2010-luvulla. Silloin keräysvaroilla, nyt keräysvaroilla.

Sairaala+Stenbäckinkatu+koilliseen_96917__web

Tuulahdus tulevaisuudesta. Paikka jonka toivoisi olevan tarpeeton, mutta kun ei ole niin parempi tehdä siitä hyvä. Lastensairaala sai juuri rakennusluvan ja rakentaminen voi alkaa.

LastenPaikka

Sairaalasuunnittelu on vaikea laji, ja toisinaan talojen ulkonäköasiat sivuutetaan vähäpätöisinä. Vaikka silloin kuin hätä on suuri, pienetkin ympäristön, jopa talojen, antamat hyvät signaalit ovat erityisen tärkeitä. Tietenkin hoito on pääasia, mutta hyvä arkkitehtuuri ei ole sille vastakkainen tai sitä poissulkeva asia. Lastenlinna on siitä hyvä esimerkki. Hyvä ja yksinkertaisen toteava ympäristö ei ollut ongelma sotien jälkeen pula-aikana, miksi se olisi sitä nytkään?

Erilaiset pikkuihmiset, vauvat, tytöt ja pojat seikkailevat Lastenlinnan porteissa, aidoissa ja jopa ilmastointikoneen vartioina katolla.

LastenTyttöVauva

LastenTytötPojat

LastenRivi

LastenIVtyypit

Lastenlinan rappauksissa on kätkettynä kuvioita ja tarinoita.

LastenTorni

Alareunan parvekkeen rappauksessa näkyy mm. juokseva tyttö ja purjevene. Rappauksia oli alun perin tekemässä vain kaksi rapparia, jotta rappauksen käsiala pysyisi samana kaikkialla talon seinissä. (Tästä en löytänyt dokumenttiä, mutta näin muistan kuulleeni.)

Vanhassa Lastenlinnassa oltiin päädytty puolikaarren, jotta voitaisiin vältää pitkät suorat käytävät ja lasten huoneet kohti aurinkoa. Käytävät mietityttivät silloin ja mietityttävät nyt.

Uudessa lastensairaalassa yksi oivallus on rauhoittaa suuret käytävät sairaalakäyttöön ”valtateinä” ja tehdä vanhemmille erillinen vanhempienkäytävä ikkunaseinustalle. Ehkä se edesauttaa myös vanhempien vertaistukea. Taustalla on ymmärtämys lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen tärkeydestä lapsen ja perheen voinnille. Tämä ajattelu näkyy monessa muussakin asiassa sairaalasuunnitelmissa.

Myös tilansäästäminen on tuottanut keksinnön. Paternoster-hissit (ne eduskunnasta tutut ovettomat) liikkuvina liinavaatekomeroina. Lavoja voi täyttää tarpeen mukaan kellarista, ja kaikilla kerroksilla on koko ajan käytössä kaikkien lavojen tavarat. Kuinka mainiota. Vanha vehje ja uusi sovellutus.

Arkkitehtina ja äitinä olen iloinen, että suomalainen sairaalasuunnittelu on Lastensairaalan kohdalla toiminallisesti, inhimillisesti ja arkkitehtoonisesti hyvätasoista. Kuinka hyvätasoista sen voimme todeta Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna 2017, jolloin sairaalan otetaan käyttöön. Toivottavasti samoihin aikoihin Lastenlinna ja Lastenklinikka olisivat saaneet myös uuden hyvän käytön.

Jäämme odottamaan uudelta Lastensairaalalta jännittäviä löydettävissä olevia oivalluksia ja yllätyksiä pikkuihmisille ja teineille, sisälle ja ulos, pysyviä ja vähemmän pysyviä.

Ja iloa tarvitaan myös, siis sairaalaklovneja Lastensairaalaan!

 

Lastenlinnan arkkitehtinä oli Elsi Borg.

Uuden Lastensairaalan arkkitehtinä on Antti-Matti Siikala Sarc:sta. Havainnekuva on Sarc Oy:n.

 

Vähän Lastenlinnan historiaa mm. ensimmäisestä lastenneuvolasta, keräyksestä ja leikistä:

http://www.mll.fi/mll/historia/lastenlinna/

Paternoster-hisseistä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paternosterhissi

Vallisaari ja Kuninkaansaari – armeijan vanhat hobittitalot

Kevät saapuu, ja talven viimojen jälkeen ajatus saarista Helsingin edustalla hiipii taas mieleen. Saaria on useita, ja mikä parasta moniin niihin pääsee yhteisaluksella.

Vallisaari on ollut tulevaan kesään asti yleisöltä kiellettyä aluetta. Tänä kesänä 2015, Metsähallituksen nykyisin hallinnoima saari, Suomenlinnan vieressä, avautuu kaikille ihmeteltäväksi. Vallisaari on Helsingin edustan saarista maastonkorkeuksiltaan vaihtelevin. Suuressa saaressa pääsee patikoimaan korkeiden vallien päälle. Helsingin kaupunki, Itämeren valkoinen helmi, hohtaa koko siluettinsa voimalla kohti merta ja Vallisaarta.

VallisaariKorkealla

Saarella on puukujanteita, kivettyä tietä keisari Aleksanteria varten ja suojeltu tervaleppämetsikkö.

Hobitit ovat asuneet ilmeisesti täällä rivitaloasunnoissa. Oikeammin nämä lienevät armeijan ammusvarastoja riviinaseteltuna. Mutta miksi näissä taloissa on ”piiput”?

VallisaariPaukku

Tämän varaston ulkoseinässä lukee PAUKKU…A ja päivämäärä josta ei saa selvää.

Ovet ovat paikoin jääneet auki. Jotkut huoneet ovat edelleen hyvässä kunnossa.

2014-06-05-083VallisaariHobottiSisä

”Taloja” on erityylisiä. Perinteisten talojen rinnalla on moderneja laatikkotaloja pyöristetyillä nurkilla. Tässä talossa erikoisuutena on ulkoalttari. Sisätiloiltaan modernit yksilöt ovat heikomassa kunnossa kuin perinteisillä materiaaleilla tehdyt edeltäjänsä. Nämä betonirakenteet lienevät 1850-luvun tietämistä.

VallisaariModerniVallisaariModerniSisä

Saarella on myös muutamia asuinrakennuksia. Kuvassa on vanha puutalo, jossa lautojen päät on sahattu täsmällisesti jiiriin. Tällaista hienoutta tehtiin yleisesti vielä 1950-luvulla, mutta harvemmin enää nykyisin. Jiirinurkat vaativat ehdotonta mittatarkuutta lautojen sahauksessa.

VallisaariJiirinurkka

Vallisaaressa on runsaasti löydettäviä yksityiskohtia. Portaat, joiden tehtävä jäi arvoitukseksi. Ovatko nämä ne portaat keisari Aleksanteria varten? Jos olivat mitä niillä tehtiin? Muuntamo. Mylly.

VallisaariPortaatVallisaariMuuntamo

Saaren keskellä on pieni järvi, jossa saaren lapset kävivät uimassa kesäisin ja luistelemassa talvisin. Entisaikaan Vallisaaresta laivatkin saivat hankittua makeaa vettä matkallaan Pietariin.

VallisaariLaituri

Vallisaarella oli armeijan ohella luotsitoimintaa. Luotsit asuivat tiilimuurin takana armeijan mailta erillään omassa tiilisessä kerrostalossaan. Luotsitoiminnan tärkeys tässä paikassa tulee hyvin ymmärretyksi kun käy Kustaanmiekan kapealla salmella. On kokemus nähdä ruotsinlaivan kulkevan Kustaanmiekan lävitse. Paikan ahtaus saa uuden mittakaavan.