Purkamalla parempaa Helsinkiä – Cityn ja Sörkän toimistoja 2/2

Kuka rakentaa uudet talot keskustaan? Mitkä alat ovat meidän aikamme rahasampoja? Aivan kuten siluetti kertoo oman aikansa vallanrakenteista, kertoo myös keskustan muutos niistä taloudellisistavoimista, jotka nyt haluavat näkyä katukuvassa, olla kaiken ytimessä, Cityssä.

Aikaisempina vuosina näkyviä olivat pankit ja metsäyhtiöt, sittemmin mediatalot, jotka nyt hieman kärvistelevät. Viimeisimpinä nousijoina ovat kirjanpito- ja asianajotoimistot. Näissä käsissä ovat mm. kaikki Töölönlahden uudet toimistorakennukset.

Kasarmintorilta väistyvät kaupungin virasto, HKR. Vähitellen kaupungin virastot siirtyvät sivumalle itään. Ensin Hakaniemeen, Pasilaan tai Vallilaan, sieltä teknisten virastojen puoli muuttavat Sörnäisiin, Teurastamon kupeeseen. Siellä tulevassa talossa Lihapihalla, taitaa olla minunkin tuleva työpaikkani, monitilatoimistossa.

Kuva on Arkkitehtitoimisto Sarcin havainnekuva.

Kasamitorille viraston tilalle tulee juristien rakennus, yksityinen lakiasiaintoimisto. Myös Esplanaadilla on saman suuntainen tapahtuma, lakimiehiä saksalaisten pääomasijoittajien ostamaan taloon. Ehkä Suomestakin on tulossa vähitellen virallisten sopimusten ja paperien maa. Vielä 1990-luvulla en tiennyt ketään jolla olisi ollut kirjallinen työsopimus arkkitehtitoimistossa, toimittiin luottamuksella. Nyt tilanne on varmaan juuri päinvastoin. Harvassa ovat ne, joilla sopimusta ei ole. Hyvä että sovitaan, vaikka hieman sitä luottamuksenilmapiiriä kaipaankin.

Arkkitehtitoimisto Sarcin suunnittelemassa talossa on meidän aikamme rasteriulkoseinät. Seinät tehdään jämäkästi kivestä, ikkunat osittain silkkipainetusta lasista. Itselleni tulee oma Berliinin aikani mieleen, siellä kun oli (taas tätä 1990-lukua) sellainen sääntö, että kaikki kadunpuolen seinät piti tehdä luonnonkivestä ns. perinteisinä aukkojulkisivuina. Tässä talossa on samaa, ehkä se on sitä keskieurooppaa. Talojen lämmin väritys parantaa Kasarmintorin reunaa, ja liittää uudet tulokkaat rapattujen talojen kaveripiiriin. Kestävätkö nämä seinät paremmin aikaa kun purettu talo? Luulen niin.

Kuva on JKMM arkkitehtien havainnekuva. Huomaa vanhan korttelin rauhallinen jalusta, sama periaate jatkuu tämän uuden talon myötä myös tässä korttelissa. Blogin ylin kuva edustaa nykyisyyttä, tilannetta ennen ulkoseinien purkua.

Porthaniaa vastapäätä olevassa hallintorakennuksessa runko pysyy, mutta ulkoseinät muuttuvat ja ennen kaikkea se ulkoseinien tärkein osa, jalankulkijataso muuttuu radikaalisti. On sanottu, että ihminen kokee kapeassa katutilassa kaksi alinta kerrosta, ne leimaavat koko talon hengen. Niiden ikkuna-aukotukset, näkymät sisä- ja ulkotilojen välillä ovat niitä tärkeitä juttuja, jos haluamme mielenkiintoista kantakaupunkia, missä on mukava kävellä.

JKMM arkkitehtien suunnitelmassa on harmaaseen betoniin (rapatuilla ulkoseinillä) kaiverrettu suuria puisia koloja ja onkaloita. Hauskinta on, että aukkojen sijannit ja korkeudet ottavat kiinni ympäristöönsä: Yliopiston päärakennuksen jalusta jatkuu hallintorakennuksessa, ja tämä tekee koko rakennuksen jämäkämmän näköisemmäksi. Myös pääkolon sijoittaminen Porthanian aukion päätteeksi on hyvä oivallus. Kaupunkia vähän kuin neulotaan yhteen rakennus rakennukselta. Kunnes taas joku osa poistetaan.

Yliopiston eli Senaattikiinteistöjen hallinnoimien yliopistorakennusten muuttaminen toiseen käyttöön kantakaupungissa laajenee. Tässä muutettavassa hallintorakennuksessa ylimmät kerrokset tulevat olemaan jonkuntapaisena toimistohotellina.

Samassa korttelissa oleva yliopiston teologinen laitos korvautui ministeriöllä, kuten myös omassa suosikissani Arppeanumissa (jonka yliopistomuseon lopettaminen oli alkuperäinen syy, miksi koko blogia aloin kirjoittaa kaksi vuotta sitten). Siinäkin rakennuksessa yliopiston on korvannut ministeriö. Mitä tämä kertoo, vai kertooko mitään?

https://hennahelander.wordpress.com/2014/04/28/arppeanum-helsingin-ensimmainen-okyrakennus/

Yksi todellinen purkava parannus oli Kaisa-Kirjasto Kaisaniemessä. Tässä kuva Fabianinkadun puolelta, josta purettiin monikerroksinen vaalea pysäköintilaitos, ja rakennettiin Kaisa-Kirjaston takafasaadi.

Arkkitehtitoimisto Anttinen-Oivan oivallinen rasterijulkisivu. Tämä on rakennus josta taitavat pitää nekin, jotka eivät uudesta arkkitehtuurista yleensä niin välitä. Materiaalien vahvalla ja osaavalla käytöllä voi herättää tunteita. Aika ala-arvostettu piirre nykyrakentamisessa. Tunteet ja massiivisesti käytetyt tiilet, kivilohkareet, hirret ja paikallavalettu betoni.

Tämä valtion virastotalo vanhaa oopperataloa vastapäätä Bulevardilla, on yksi niistä rakennuksista, jota harvat jäisivät katukuvasta kaipaamaan. Ehkä jollain on ollut elämänsä hetki siellä, tai toivottavasti ainakin jollain, onhan paikka maistraattina, yksi Helsingin suosituimmista vihkipaikoista.

Havainnekuva on arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen.

Väinö Tannerin kentällä on tarkoitus pelata tulevinakin kesinä, sora on vaihtunut ruohoksi. Taustalla uusi toimistotalo.  Kaksi ylintä kerrosta tulee olemaan myös toimistokerroksia. Moderni tiilitoimistotalo avarilla näkymillä, ehkäpä kesäisin jokunen tuoli ja pöytä päätyvät kentän puolellekin.

Kilpailuvoittoja kaikki tulevat talot ja Kaisa-Kirjasto, lukuunottamatta Kasarmitorin taloa.

Purkamalla saadaan parempaa, jos puretaan huonoja ja rakennetaan hyviä. Aika yksinkertainen resepti parempaan kaupunkiin.

 

Kuinka kapeaan kohtaan voi talon rakentaa – Perhon lisäsiipi Kampissa

Viedessäni lapsia päiväkotiin naapurirakennukseen, en olisi koskaan kuvitellut että ravintolakoulun, kävelytien ja funkkisbensa-aseman väliin mahtuu talo. Mutta mahtui siihen. No, pieni palanen bensiksen katoksesta piti kyllä leikata ensin pois.

Bensiksen katos ei ollut alkuperäinen funkkiskatos 1932-vuodelta, vaan hyvä 1990-luvun versio, toteuttuna lennokkaana siipenä. Tästä uudesta katoksesta uskallettiin otta komein suippokärki pois ja korvata se kaksoiskärjellä.

Ravintolakoulu Perho on kaunis päiväperho Mechelininkadulla. Harvassa paikassa on yhtä paljon valpaita ja iloisia ravintolatyöntekijöitä tekemässä parhaansa asiakkaiden viihtyvyyden eteen. Interiööri on ehtaa 1950-luvun vanerisisustusta, ja tunnelma kotoisan viehko. Arkkitehtina aina hyvä Arne Ervi, joka on suunnitellut mm. Helsingin yliopiston Porthanian. Perho tarvitsi lisää opetustiloja, ja niitä saatiin rakennettua naapuritontille.

Vanhan Perhon sisäänkäyntikatoksen lasista alapintaa. Eli katos on yhtä suurta lamppua.

Tällä kenkälusikkakaavoituksella voidaan onnistua hyvinkin kantakaupungin tiivistysprojektissa. Tonttitehokkuus tulee näin rakentaen varsin hyväksi. Tonttitehokkuushan on 1, jos koko tontti on peitetty yksikerroksisella rakennuksella ja tässä tapauksessa talo on kolme/nelikerroksinen.

Ikkunoita koristavat nuo nykyajan ornamentit, eli uudessa Perhon lisärakennuksessa on Oiva Toikan ruokahalua lisäävät kasvikset ja hedelmät.

Uuden talon alle jäi bensiksen pihaa, eli katutasossa on lähes ainoastaan porrashuone ylempiin kerroksiin. Maanpinta autoille ja siitä ylöspäin meille ruuastanaustiskelijoille.

Vanhan Perhon lumoa ravintolasalin lisäksi on mm. kauniisti kaartuva ja kevyt spiraaliporrashuone, joka oli elokuva”lavasteenakin” Kaasua Komisaario Palmu -elokuvassa. https://www.flickr.com/photos/hugovk/8536750896/in/photostream/

Lastenlinnan pikku-ukot ja Lastensairaalan valtatiet

Lastenlinna rakennettiin lastensairaalaksi sotien jälkeen vuonna 1948. Lastenklinikka rakennettiin viereen 1950-luvulla. Nyt vihdoin ollaan toteuteuttamassa uutta sairaalaa lapsille 2010-luvulla. Silloin keräysvaroilla, nyt keräysvaroilla.

Tuulahdus tulevaisuudesta. Paikka jonka toivoisi olevan tarpeeton, mutta kun ei ole niin parempi tehdä siitä hyvä. Lastensairaala sai juuri rakennusluvan ja rakentaminen voi alkaa.

Sairaalasuunnittelu on vaikea laji, ja toisinaan talojen ulkonäköasiat sivuutetaan vähäpätöisinä. Vaikka silloin kuin hätä on suuri, pienetkin ympäristön, jopa talojen, antamat hyvät signaalit ovat erityisen tärkeitä. Tietenkin hoito on pääasia, mutta hyvä arkkitehtuuri ei ole sille vastakkainen tai sitä poissulkeva asia. Lastenlinna on siitä hyvä esimerkki. Hyvä ja yksinkertaisen toteava ympäristö ei ollut ongelma sotien jälkeen pula-aikana, miksi se olisi sitä nytkään?

Erilaiset pikkuihmiset, vauvat, tytöt ja pojat seikkailevat Lastenlinnan porteissa, aidoissa ja jopa ilmastointikoneen vartioina katolla.

Lastenlinan rappauksissa on kätkettynä kuvioita ja tarinoita.

Alareunan parvekkeen rappauksessa näkyy mm. juokseva tyttö ja purjevene. Rappauksia oli alun perin tekemässä vain kaksi rapparia, jotta rappauksen käsiala pysyisi samana kaikkialla talon seinissä. (Tästä en löytänyt dokumenttiä, mutta näin muistan kuulleeni.)

Vanhassa Lastenlinnassa oltiin päädytty puolikaarren, jotta voitaisiin vältää pitkät suorat käytävät ja lasten huoneet kohti aurinkoa. Käytävät mietityttivät silloin ja mietityttävät nyt.

Uudessa lastensairaalassa yksi oivallus on rauhoittaa suuret käytävät sairaalakäyttöön ”valtateinä” ja tehdä vanhemmille erillinen vanhempienkäytävä ikkunaseinustalle. Ehkä se edesauttaa myös vanhempien vertaistukea. Taustalla on ymmärtämys lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen tärkeydestä lapsen ja perheen voinnille. Tämä ajattelu näkyy monessa muussakin asiassa sairaalasuunnitelmissa.

Myös tilansäästäminen on tuottanut keksinnön. Paternoster-hissit (ne eduskunnasta tutut ovettomat) liikkuvina liinavaatekomeroina. Lavoja voi täyttää tarpeen mukaan kellarista, ja kaikilla kerroksilla on koko ajan käytössä kaikkien lavojen tavarat. Kuinka mainiota. Vanha vehje ja uusi sovellutus.

Arkkitehtina ja äitinä olen iloinen, että suomalainen sairaalasuunnittelu on Lastensairaalan kohdalla toiminallisesti, inhimillisesti ja arkkitehtoonisesti hyvätasoista. Kuinka hyvätasoista sen voimme todeta Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna 2017, jolloin sairaalan otetaan käyttöön. Toivottavasti samoihin aikoihin Lastenlinna ja Lastenklinikka olisivat saaneet myös uuden hyvän käytön.

Jäämme odottamaan uudelta Lastensairaalalta jännittäviä löydettävissä olevia oivalluksia ja yllätyksiä pikkuihmisille ja teineille, sisälle ja ulos, pysyviä ja vähemmän pysyviä.

Ja iloa tarvitaan myös, siis sairaalaklovneja Lastensairaalaan!

 

Lastenlinnan arkkitehtinä oli Elsi Borg.

Uuden Lastensairaalan arkkitehtinä on Antti-Matti Siikala Sarc:sta. Havainnekuva on Sarc Oy:n.

 

Vähän Lastenlinnan historiaa mm. ensimmäisestä lastenneuvolasta, keräyksestä ja leikistä:

http://www.mll.fi/mll/historia/lastenlinna/

Paternoster-hisseistä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paternosterhissi

Helsingin rumimman talon uudet vaatteet – Ornamentiikka 2

Hakaniemen torin kupeessa on Opetushallituksen talo, jota kutsuttiin Helsingin rumimmaksi taloksi. Yksitotinen betonielementtitalo on sijainniltaan kuitenkin eräällä Helsingin mainioista rantapaikoista, näkymät Kruununhaan kaupunginosaan. Betonielementit olivat 1970-luvun tyylillä niin kutsuttuja reikäelementtejä, eli keskellä betonielementtiä oli ikkunareikä ja päätyseinissä umpielementtejä eli elementtejä ilman keskireikiä. Tämän tuotantoystävällisemmäksi tuskin voi talojen ulkoseinäsuunnittelu tulla. Vaihtelu oli täysi nolla, tai siis kaksi. Tästä linkistä pääsee katsomaan myös vanhaa ulkomuotoa, jos muistikuva on päässyt haalistumaan, vaikka aika lähtemättömän vaikutuksen rakennus kyllä varmasti meihin moniin teki. http://www.betoni.com/Download/22307/BET0902%20s10-19.pdf  

Tämä talo koki muodonmuutoksen viitisen vuotta sitten, vajaa neljäkymmentä vuotiaana. Betonirunko jätettiin jäljelle ja näin voitiin säästää 20 % rakennuskuluissa uuteen verrattuna. Rannanpuoleiseen seinään tehtiin laaja ja korkea sisääntulokoverrus, betonielementtien ulkopinta purettiin pois ja uusittiin eristeillä ja levyseinänä, jonka päälle asennettiin vielä silkkipainetut lasilevyt ja päätyihin mustaa verkkoa. Kuvio toistuu samana jokaisessa lasielementissä.

Tämä kuva ei ole toimistorakennuksesta vaan Arabianrannan eräästä asuinrakennuksesta.

Jos graafinen betoni on vallannut asuinrakennuksia ornamentiikallaan, koristellaan nykyisin yksitotiset toimistorakennukset kuvioiduilla laseilla. Silkkipainatus on täysilasijulkisivujen vaihe numero kaksi. Tässä koristelutyypissä on ne samat vaikeudet kuin graafisessa betonissakin. Ehkä pinnan kuviot ovat hieman vaimeammat johtuen värisävyistä, tai siis värisävyttömyydestä, kuviot ovat himmeähköjä, lähinnä valkoisen ja harmaan eri sävyjä.

Ennen oli toisin. Vanhojen kirkkojen värikkäät lasimaalaukset siivilöivät valoa toisesta todellisuudesta meidän kuolevaisten lohdutukseksi ja liikehuoneistoista avautuivat ikkunat tähän todellisuuteen ilman sumentavaa kalvoa.