Eläinlääketieteellinen lähti vehreämille niityille Viikiin, ja niin Sörnäisten vankilan ja Tukkutorin sekä Teurastomon kupeessa olevalle Hermannin alueelle koitti uudet ajat. Rinteeltä purettiin tallit, navetat ja opetusrakennukset, jätettiin muutama vanhempi talo jäljelle vankilan muurien lähelle ja tehtiin uusien talojen tiiveysennätys. Lopputuloksena on pitkiä näkymiä, jännitteisiä kapeikkoja, ja hyviä taloja.
Pääosin parvekkeet on muokattu talojen ”seinien sisäpuolelle”, jolloin ollaan vältetty lähiöilmettä, joka sopii aika huonosti tällaiseen kivikaupunkimaiseen kaupunginosaan.
Hermannissa on onnistuneet talojen värit, erityisesti keskitalojen vaihtelevat maanläheiset värirappaukset sointuvat hyvin yhteen sekä naapureiden tiilirakennuksiin. Usein sementtirappausten värit ruiskurappauksessa ovat ikävän sammuneita ja tunkkaisia, toisin kuin valkopohjaisen kalkkirappauksen, jolla on sisäistä hehkua. Täällä ohutrappaus (yhdistelmä kalkki-sementti?) tiilenpäälle on sekä väritykseltään että pinnan elävyyden suhteen miellyttävä ja varmaan myös kauniisti vanhentuva.
Siellä täällä olevat täyskasvuiset lehtipuut tekevät alueesta valmiin ja vakiintuneen näköisen, vaikka viimeiset rakennukset ovat juuri valmistuneet.
Rinnettä pitkin kulkevat serpentiinitiet, mutta autoja ei näy. Niille louhittiin maanalainen suuri ja avara pysäköintiluola kallioisen rinteen sisään (voisikohan luolaan myöhemmin rakentaa toisenkin pysäköintikerroksen?). Niinpä rinnettä hallitsee monenkerroksen korkuinen kivilohkaremuuri, joka halkoo alueen keskeltä kahtia ja törmää viimeiseen talon seinään.
Törmäyksiä alueella on muitakin: vanhan tiilitalon päälle on rakennettu kerrostalo. Tai tämä oli alkuperäinen ajatus, lopputulemana on replikaatio vanhasta, jonka päälle rakennettiin talo. Vähän hassu, mutta ihan kohtuullisesti suunnitteltu hassu.
Suurella yläpihalla on puolestaan tapahtunut turvallisuustörmäys. Eläinlääketieteellisen entisen päärakennuksen pihalla ollut koristeallas säästettiin asuintalojen yhteispihan kaunistukseksi. Mutta nyt allas on eristetty ympäristöstään ja se on saanut aidat ympärilleen. Sillä kenen on vastuu, jos jotain tapahtuu?
Tämä on näitä asioita, joita sekä ymmärrän, että en. Kotipihan turvallisuus pitää toki olla hyvä, jottei onnettomuuksia satu, koska kotipihalla lapset saattavat olla yksin. Mutta mutta muutaman kymmenen sentin altaan vaaraluokitus ei ehkä kuitenkaan olisi niin korkea. Eihän kukaan päästä kerrostalon pihalle kolmevuotiasta muutenkaan ilman valvontaa. Tässäkin suhteessa ajat ovat muuttuneet. Itsekin olen viettänyt lähiöpihalla kolmevuotiaana aikaani hiekkakakkuja tehden, kun äitini on käynyt kaupassa, mutta eipä tulisi mieleenkään jättää omaa kolmivuotiastani ulos yksin.
Törmäyskurssilla on myös tämä Hermannin kaupunginosan naapuri Sörnäisissä eli Kruunumakasiini. Tämä 1800-luvun lopun tiilitalo on Hämeentien siltarampin puraisema. Talossa on vanha Koneen hissi 1950-luvulta. Sisäosien rakenteet ovat pystyhirrestä tehdyt, eli suomalaisittain aika harvinaista hirsirakentamista.
Helposti käy niin, että puiset komeat sisätilat täytyy kipsilevyttää, jos tilojen tyhjäkäynti halutaan lopettaa, vai onko se sittenkään ainoa tapa saada oiva juhlapaikka käyttöön paloturvallisuus huomioiden?
Kuva sisätilasta, tässä vanhassa vuokrailmoituksessa: http://www.hs.fi/kaupunki/a1341374198931