Olen itse aina pitänyt varauksettomasti Olympiakylästä. Vaaleana hehkuvat harjakattoiset, nelikerroksiset talot välillään vihreät kentät ja männyt ovat olleet mutkattomia, helppoja ymmärtää ja hyvin tehtyjä. Miksi nämä ennen toista maailmansotaa rakennetut talot vetoavat vielä 2010-luvulla, ja vaikuttavat vielä tuoreilta? Miksi enää ei voida rakentaa samoilla rakenteilla uusia?
Olympiakylä rakennettiin 1938 vuoden 1940 Olympialaisia varten, joita ei koskaan pidetty. Yli 400 asuntoa rakennettiin kahdessa vuodessa kisavieraita varten. Samalla ehdittiin tehdä jopa innovaatiokin. Ensimmäinen alueellinen lämpökeskus rakennettiin kylän keskelle. Rakentamista jatkettiin vielä sotien jälkeen, kun luovutettujen alueiden asukkaita asutettiin ympäri Suomea.
Olympiakylä levittäytyy Käpylän viereen yllättävän isona jos on tottunut vain ajamaan autolla Koskelankatua pitkin ja nähnyt muutamat talojen päädyt. Kokonaisuudessa on kaiken kaikkiaan 35 asuinrakennusta.
Olympiakylä on ensimmäisiä ”lähiöitä” Suomessa, arkkitehteina Hilding Ekelund ja Martti Välikangas. Tästä alkoi avokorttelien aika. Pääperiaatteina valo, näkymät ja maaston muodot huomioiva rakentaminen.
Mutta suuri kysymys on, miksi tällaisia ei voida enää rakentaa? Miten nämä poikkeavat nykyrakentamisesta? Tuhoammeko enemmän vai vähemmän luontoa nyt vai ennen?
Aloitetaan kuitenkin kysymällä, miten nämä asunnot joustavat muuttuneessa maailmassa? Runkosyvyys, eli päädyn pituus, on noin 10 metriä, joka on nykymittapuulla hoikka rakennus. Tämä ’runkosyvyys’ vaikuttaa oleellisesti asuntojen valoisuuteen ja huoneiden muotoihin. Siihen, ovatko huoneet pitkulaisia, joiden päässä on ikkuna (tällaisia huoneita tuottaa syvä runko esim. 16 metriä) vai ovatko huoneet enemmän neliön mallisia, jolloin kalustamiseenkin on tavallisesti useita eri vaihtoehtoja (tällaisia huoneita on saatavilla parhaiten kapea runkoisissa taloissa, 6-10 metriä). Jos me rakennamme pieniä asuntoja on tämä oleellinen asia: minkä mittainen on rakennuksen runkosyvyys. Onneksi kapeita runkoja ei ole kielletty, joten näitä voi edelleen rakentaa. Mutta paksumpi runkoiset ovat rahallisesti tuottoisampia, koska ulkoseinät ovat rakennuksen kallein osa. Toisinaan myös kaavan antaman rakennusoikeuden täysimääräinen käyttö on mahdollista vain paksuilla runkosyvyyksillä. Paksut rungot ovat vähemmän ongelmallisia tai ei lainkaan ongelmallisia, jos asunnot ovat suuria. Pienissä asunnoissa se johtaa lähes poikkeuksetta huonoihin asuntoihin (pimeisiin, huonosti kalustettaviin, käytävämäisiin tms.).
Samaan joustavuuteen vaikuttaa myös rakennusten rakenne eli runkoratkaisu. Olympiakylä on tehty paikalla betonirunkoisena. Keskellä rakennuksia kulkee kantava seinä ja palkkirakenne. Asuntojen väliset tiiliseinät ovat 300 mm paksuja. Niitä on mahdollista reijitää, eli asuntojen yhdistäminen käy helposti. Tämä on tärkeää. Nykyisin asuntojen väliset seinät ovat tavallisesti 200 mm paksuja, kantavia teräsbetoniseiniä. Ne ovat joustamattomia tässä mielessä. Olympiakylässä välipohjat eli asuntojen väliset betonilevyt ovat alle 200 mm paksuja. Eivät täytä siis ääneneristysvaateita. Kantavuus ja palopuoli kyllä hoituu.
Rakennusten seinät, katot, lattiat eli ammattikielellä ulkovaippa, ovat suuressa roolissa sekä rakennusten että ihmisten terveydessä. Olympiakylässä ulkoseinät ovat 450 mm paksuja täystiiliseiniä eli ns. puolentoistakivenseiniä, kaikki yhtä ja samaa materiaalia. Yksiaineisessa massiivirakenteessa on vähemmän epäonnistumisen paikkoja, kriittisiä detaljeja, ongelmia kosteuspisteiden tai tiiviyden kanssa. Toisaalta ihan kaikkea lämmitettyä ilmaa ei voida käyttää sisätilan lämmittämiseen, kun rakenne ei ole tiivis eli laskennallinen energiatehokkuus ei ole näillä rakenteilla tapissaan. Toisaalta juuri se ’hukkalämpö’ lämmittää ja ennen kaikkea kuivaa ulkoseinää, ja tekee rakenteesta turvallisemman, vähemmän vikaherkän.
Nykykerrostaloissa on taas tavallista kerrosrakenne (sisäpuolella betoniseinä, välissä höyrynsulkumuovi ja eristeet ja ulkopuolella taas ns. ulkoverhoilu, tiili, eristeen päälle tehty rappaus tai betonielementti). Tällaiset rakenteet toimivat paperilla hyvin, mutta ovat armottomia virheille ja epätäydellisyyksille. Ja sisältävät muovia.
Monia toiminnallisia vaateita on myös tullut tämän jälkeen, osa varmasti perustuu juuri hyville arvoille ja ajatuksille. Olisiko kuitenkin aiheellista kysyä saavutammeko nykymääräyksillä sitä mitä tavoittelemme? Riittäisikö jostain vähempikin? Voisimmeko rakentaa yksinkertaisemmin, hyvistä materiaaleista? Onko koneellinen ilmanvaihto välttämättömyys asuntorakentamisessa, vai voisimmeko toimia kuten muualla Euroopassa, ja avata ikkunoita? Varsinkin kun Suomessa on maailman puhtain ilma. Onko koneellinen ilmanvaihto todellakin välttämättömyys kun mietimme ekologista asuinrakentamista?
Olympiakylä ei koskaan majoittanut urheilijoita, ei ainakaan Suomen Olympialaisten urheilijoita, mutta voittajan asuinpaikka se varmasti on.
Pieni päivitys juttuun, kun se paras pala meinasi unohtua. Funkkista parjataan usein syyttä suotta valkoiseksi ja ’värittömäksi’. Olympiakylän ja sen viereisen Kisakylässä on väriä, muun muassa päädyissä. Näissä taloissa on värityksissä luettavissa olympiarenkaiden värit. Mustaa tosin en ole itse vielä bongannut.
Majakkahuoneesta 