Helsingin tuomiokirkko – miten pieni saadaan näyttämään suurelta

Helsingin matalaa siluettia hallitsee keskeisesti Helsingin tuomiokirkko. Aluksi kaupungissa ei paljon muuta ollutkaan kuin Engelin suunnittelema Senaatintori ympäristöineen. Suomenlinnan linnoitus oli saarella pitkälle rakennettuna, mutta mantereella oli 1800-luvun alkupuolella muutama kivitalo (joista yhtä ollaan juuri kaupittelemassa Mariankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa, ainoa rakennus joka muistuttaa meitä siitä että ennen kadut kulkivat keskustassa osin eri kohdissa kuin nykyisin) eikä sitten paljon muuta. Senaatintorin laidalle, näkyvimmälle paikalle rakennettiin luterilainen kirkko, ortodoksisen Venäjän autonomisen osan keskukseksi. Tämä osoitti kyllä hieman vapaamielisyyttä silloiselta tsaarilta.

Kallion päälle rakennettu tuomiokirkko sai vasta myöhemmin portaat eteensä, siksi portaat ovat ehkä varsin jyrkät, koska ne piti saada mahtumaan rakennusrivistön ja kirkon väliin. Engel vastusti portaita, vaikka hänen alkuperäisessä suunnitelmassaan oli kaarevat portaat. Alussa 1830-luvulla kirkon alapuolella oli päävartio ja suora seinä.

http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/kirjastotietoutta/historia.html

Arkkitehtuurissa puhutaan usein mittakaavasta. Siis siitä mikä on suurta tai pientä suhteessa toisiin rakennuksiin tai katutiloihin tai muihin ympäröiviin asioihin nähden. Kun talo on liian suuri mittakaavaltaan, tarkoittaa se, että taloa kannattaisi pienentään joka suuntaan, muutoin ympäröivät talot näyttävät kuin lasten tuolit aikuisten pöydän ympärillä, se ei ole eduksi kenellekään. Mittakaava eli skaala on muutenkin jännä asia, jonka manipulointia ja muokkausta on käytetty hyväksi eri tavoin vuosisatojen ajan vallan osoittamiseksi.

Tsaarikin halusi Helsingin keskustan näyttävän komealta ja todellista suuremmalta. Engel ymmärsi, että kirkon tulee näyttää hyvältä joka suuntaan, eikä sillä saa olla etu- ja takapuolta. Kirkon tyyppiratkaisuksi Engel valitsi ilmeisesti tästä syystä symmetrisen keskeisristin muotoisen pohjakaavan. Tuomiokirkko oli pääosassa ja se sai usean kerroksen korkuisen jalustan. Korkeutta kirkkoon tehtiin keskustornilla. Pieni kirkko tehtiin näyttämään kokoaan suuremmalta. Engelin suunnittelemana kirkko oli varsin selkeän muotoinen. Sisältä tuomiokirkko paljastuu varsin pieneksi, ja edelleen tyyliltään melkeinpä ankaran yksinkertaiseksi. Aikoinaan kirkkosali on varmasti ollut kaupungin väestömäärään suhteutettuna kuitenkin jopa ylisuuri, ei lainkaan pieni.

Kirkkoa ”laajennettiin” visuaalisesti sivuille lisäpömpeleillä Engelin kuoleman jälkeen, niistä toisessa on kirkonkellot ja toisessa pieni kappeli. Myös itse kirkon päätornin ympärille rakennettiin neljä pienempää tornia, joissa on hempeät tähtikuvioinnit. Nämä sivutornit ovat aika omituisen näköiset tötteröt lähempää tarkasteltuna. Sisätiloissa nämä tornit eivät edes näy. Pieni kirkko hallitsee ei vain keskeistä toria vaan koko pääkaupunkimme päänäkymää. Aika hyvä suoritus!

Harvoin arkkitehtuurilla yritetään tehdä asiat näyttämään ulospäin suuremmilta kuin mitä ne ovat. Tavallisesti päinvastoin. Nykyisin haluttaan rakentaa varsinkin keskusta-alueelle käytettäviä neliöitä niin paljon kuin mahdollista, joten yritys on saada talot näyttämään pienemmiltä kuin ne ovat. Kiasmaakin pienennettiin 10 % (en muista tarkkaa prosenttimäärää, mutta muutos oli merkittävä) alkuperäisestä, suunnittelun kuluessa, jottei se olisi liian suuri ympäristöönsä, vastustushan koko rakennusta kohtaan oli kovaa. Nyt kun Kiasmaa katsoo, voisi melkein toivoa sen olevan ”alkuperäisen” kokoinen.

Lähinnä tuomiokirkon tapaista visuaalista suurentelua on tehty viime aikoina vain vielä suunnitteluasteella olevissa torneissa, joita on ”venytetty” ylöspäin, jotta lopputulema olisi hoikempi eli tornimaisempi. Tähän siluettikysymykseen pitääkin palata mitä pikimmin.

Tuomiokirkossa on myös krypta, eli kallion sisällä oleva tila, entinen lämmitystila ja halkovarasto. Kulku on kirkon takaa, sieltä kirkkokin näyttää pienenmmältä ilman jalustaansa. Nykysin tässä kryptassa on kappeli sekä näyttelytilat, hienot wc-tilat ja ikkunaton kallioseinäinen kahvila, jonne kannattaa suunnata kun valkoinen ja sileä kauneus alkaa väsyttää.

Rautatieasema näyttämönä – huvitusta, surua ja patsastelua -Kyösti Kallio ja Bertol Brecht

Päärautatieasemalla on tapahtunut monta historiallista hetkeä. Muutama suukko on taidettu junalaitureilla antaa ja muutama kyynel vieräyttää. Eräs mieltä kiehtova tositarina rautatieasemaan liittyen on kansainvälinen ja toiseen maailmansodan ajoilta. Kuuluisan kirjailijan Bertol Brechtin yhteys rautatieaseman baariin oli kansanläheinen ja runsas. Siis yhteys siihen yläbaariin, nykyiseen Pullmanniin. Siellä Bertol Brecht kirjoitti näytelmää Pakolaiskeskusteluja, jonka päänäyttämö on tämä samainen asemaravintola. Olisi hauska nähdä tämä maailmankirjallisuuden suurnimen näytelmä esitettynä autenttisessa ympäristössä, oluttuoppien äärellä.

Suurimpia historiallisia hetkiä kotimaan mittakaavassa on varmasti Suomen presidentti Kyösti Kallion kuolema äkillisesti rautatieasemalla talvisodan jälkeen vuonna 1940. Tarinan mukaan presidentti Kallio menehtyi Porilaisten marssin soidessa Mannerheimin käsivarsille, oikeammin ilmeisesti adjutanttinsa. Aiemmin samana päivänä oltiin ehditty valita Risto Ryti Kallion seuraajaksi. Vapaus voi olla vaarallista. Ja stressitön elämä.

Kyösti Kallion näköispatsas on eduskuntatalon lähellä, kansallismuseon puolella olevassa pikku puistikossa. Kallion patsaan on tehnyt hänen kuvanveistäjäpoikansa Kalervo Kallio. Kyseessä ei ole ehkä aivan onnistunein näköispatsas, tarkoituksella vaiko ei? Lintu ei kuulu joukkoon, se oli lentänyt paikalle jonkin lähipankin pihasta, ilmeisesti muutaman opiskelijan avittamana.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/12/10/rautatieaseman-lampettimiehet-ja-aleksin-naamat-kiveenhakattua-huumoria/

Rautatieaseman lampettimiehet ja Aleksin naamat – kiveenhakattua huumoria

Rautatieaseman lampunjalustan miehet ovat kaikille nykyisin tuttuja ”kivimiehiä”. VR on hyvin onnistunut hyödyntämään arkkitehtuuria brändin luomisessaan, aika harva yritys on. Nyt VR on jättämässä kivimiesten leveät käytävät ja siirtymässä pois kaupungista ratapihalle.

Onnistuisikohan nykyarkkitehdin pitää pokka, jos piirtäisi kymmenmetriset ukkelit tai akkelit lampunjaloiksi pareittain pääovien viereen. Tästä muunnelmaa odottaessa… Vähän voitaisiin palata ihmisten huvittamiseen vaikka arkkitehtuuriin eli rakennustaiteeseen pitääkin suhtautua vakavasti, onhan se toisinaan ”kiveen kirjoitettua”, ja niin kovin pysyvää. Ehkä pysyvän synonyymi ei kuitenkaan pitäisi olla absoluuttisen vakava.

Rautatieasema oli Eliel Saarisen kilpailuvoitto yleisessä arkkitehtuurikilpailussa. Silloin VR onneksi ymmärsi mikä merkitys on uuden ajan airueen, rautatieaseman suunnittelu autonomiselle mutta ei vielä itsenäiselle Suomelle. Uuden pääkonttorin kohdalla ollaan valittu toisin sekä sijainnin että suunnittelun suhteen.

Edellinen blogiteksti oli uusista pääkonttoreista, joista toinen oli OP-Pohjolan. https://hennahelander.wordpress.com/2014/12/08/uudentyyppisia-paakonttoreita-vallilan-laaksossa-op-pohjolan-ja-amer/

Laitan tähän myös kuvan OP-Pohjolan yhdestä Pohjola-osan aiemmasta talosta Pohjolan talosta Aleksanterinkatu 44. Tämäkin rakennus on arkkitehtuurikilpailun tulos, ja suunnittelijoina samaiset Gesellius-Lindgren-Saarinen. Graniittitalon pääsisäänkäynnin vieressä luimistelee tämän näköisiä asiakkaita, toiset vähän kulmikkaampia, toiset vähän pyöreämpiä. Ehkä eri heimoa, veistetty Nunnalahden vuolukivestä. Todennäköisesti koristelusta vastanneelle veistäjälle on annettu varsin vapaat kädet, vai lienevätkö työpalkkiot olleet myöhässä?

Uudentyyppisiä pääkonttoreita Vallilan laaksossa – OP-Pohjolan ja AmerSportin

Sata vuotta sitten pääkonttorit olivat mahtavia graniittilinnoja tai muuten komeita rakennuksia Helsingin keskusta-alueella. Enää ei kantakaupungista löydy juurikaan tyhjiä tontteja, eikä pääkonttoreita rakenneta enää kivestä osoittamaan pysyvyyttä. Ohi alkaa myös olla aika jolloin lasirakennukset kertoivat toiminnan demokraattisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Pääkonttoreissa puhaltavat uudet tuulet ja arkkitehtuuri saa olla taas ilmentämässä tätä uutta aikaa. OP-Pohjolan Vallilan korttelissa purettiin vanhoja toimistorakennuksia, säästettiin puolet ja rakennettiin uutta tilalle. Kutsukilpailun tuloksena syntyi entisestä täysin poikkeava kortteli Teollisuuskadun varrelle. Aina ei tarvitse poistaa kaikkea entistä, myös puolivanhassa voi olla muovailuun sopivia osia. Säästetyt toimistorakennukset eivät ole oman aikansa helmiä, vaan varsin tavanomaisia toimistotaloja. Mutta uusi osa on jotain poikkeavaa. Näkymä Kallion suunnalta kesältä, kun betoni”kivien” välissä ei vielä ollut karmitonta lasipintaa. Oko-pankin uuden pääkonttorin on suunnittellut arkkitehtitoimisto JKMM. Teollisuuskatu on vilkas ja liikennöity autoväylä, OP-Pohjolan edustalla on tien toisella puolella on puistoa ja pitkiä näkymiä. OP-Pohjolan taloa katsotaan kaukaa ja usein varsin vauhdikkaasti. Rakennuksen ulkoseinät alkavat olla valmiit. Näkymä on, sanoisinko, epärakennusmainen. Taittuvat seinät ja keula kohti länttä. Pääkonttori ei yritä olla komea tai ihmisläheinen. Se vain on isohko ja selkeä. Vielä en tiedä pidänkö tästä paljon, mutta paikkansa se on varmasti pääkonttorisarjassa ansainnut.  Taittuva seinä, myös lasin kohdalta.. Toisen typpinen statementti on Amer-Sportin uusi pääkonttori Vallillassa, Pasilan konepaja-alueella. Entisen Valtterin kirpputorin tiloihin, punatiiliseen korkeaan hienoon tilaan rakennettiin ”uusi talo” sisälle. Tiloissa on myös yleisölle avoin myymälä-showroom. Pääkonttorin ei tarvitse enää olla uusi ja uljas, vaan se voi viestiä toisenlaisesta ketteryydestä ja arvoista. Ulkokuori on pitkälle säilytetty, vanhat puuikkunat ja ovet on kunnostettu, tiilimuuria paikkakorjailtu. AmerSportin uuden pääkonttorin on suunnitellut arkkitehti- ja sisutusarkkitehtitoimisto Gullsten-Inkinen. Toimistotilat ovat niin kutsuttuja ”monitilatoimistoa” eli pääosin avokonttoria ryyditettynä hiljaisilla pikkutiloilla, erilaisilla tiimi- ja neuvottelutiloilla. Uusi välikerros on ameeba hallin keskellä. Hallin vanhat osat ovat säilytetty aika koskemattomina, mikä on hyvä asia museaalisestakin näkökulmasta. Hallia uljasta kokoa on tosin aika vaikea enää hahmottaa. Pasilan konepaja-alueella Alppilan reunassa Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun varrella on laaja punatiilisten hallirakennusten alue, jossa aiemmin rakennettiin junanvaunuja ja vetureita. Molemmat pääkonttorit ovat sijoittuneet entisille teollisuusalueille, joissa on ollut jo hetken ajan käynnissä muutoksen voimat. On hyvä nähdä alueiden muutoksen monipuolisiksi kuhinapesiksi, joissa on rinnan suurta ja pientä yritystä, vaihtuvaa ja pysyvämpää. Alueiden pitkä kehittäminen voi parhaimmillaan taata monipuolisuuden, sen ettei koko aluetta korjata ja muuteta sisällöllisesti samoilla periaatteilla vaan osa isoista tiloistakin jäisi ei monitilatoimistoiksi vaan monitoimitiloiksi (mitä sanoja..). Toivottavasti tämä kehitys ei lopu vaan rosoisuus sekä väliaikaisuuden luovuutta ruokkiva tila jatkuu Vallilan laaksossa mahdollisimman pitkään.