Paikka hallussa -kallio, pitsi ja kelluvat lautat

Jugend-ajan arkkitehdin romanttinen ajatus oli käyttää paikallisia materiaaleja. Se oli varsinaista kansallisromantiikkaa. Kallio louhitaan säpäleiksi ja kadonneen kallion tilalle rakennetaan samasta graniitista talo torneineen. Ja näin tapahtui. Paasitorni Helsingin Hakaniemessä tehtiin paikallisesta kivestä paikan päällä. Tänä päivänäkin voi tapahtua melkein näin, graniitti vain on kiinalaista.

Paasitorni on yli satavuotias jyhkeä ilmestys, jonka majakkamainen torni valoineen näkyy yllättävän kauas. Ylhäällä tornissa pitäisi olla kokoustila, varmaan aika pienille kokouksille (?) mutta niin ylös en ole koskaan päässyt kiipeämään.

Talo oli valmistuttuaan hetken Säästöpankinrannan ainoa suuri rakennus. Vitsikäs nimi tuo kaupalliselta kuulostava Säästöpankki työväentalon paikkana. Vaikka eihän sekään nimi ole sitä miltä se kuulostaa. Paikalla sijainneessa puuhuvilassa oli ollut hyvä ravintola, jonne ylioppilaat laittoivat rahansa kuin ”pankkiin säästöön”. Helsinginkadun Roskapankki jatkanee tätä kunniakasta perinnettä?

Graniittitalon kainolossa on nykyaikainen pitsiunelma. Vaaleasta tiilestä on sisäpihalle rakennettu kaarevaseinäinen hotelli, arkkitehtina K2S. Tämän hotellin kokoustilaan minäkin olen päässyt, ja silloin soi aamupäivän blues. Se oli aika jännää, mitä musiikki saa aikaiseksi ainakin minussa. Täydellisen syöksyn toiseen tunnelmaan. Vaikuttava hetki, ja ihan tavallisessa monitilatoimistoa liippaavassa seminaarissa.

Kompleksin kolmas pala on Siltasaaren lahden kelluva Meripaviljonki. Siltasaaren rannan varjon puoli on ollut varsin käyttämätömänä.

Vain niemenpäässä lähellä Emil Wikströmin (rautatieaseman kivimiesten tekijä) ateljee-asuntoa on pieni luonnontilainen ranta, jonka kuvanveistäjä pelasti rakastamilleen joutsenille ja jossa voi vieläkin laskeutua veden ääreen. Joutsenia en tosin ole sillä paikalla enää nähnyt, mutta menneinä vappuina on tullut muutaman kerran varpaita vedessä huiluteltua.

Meripaviljonki tekee hyvää paikalle. Liekö ympyrätalon pyöreä, tumma muoto, joka tekee Meripaviljonki näyttää luontevalta paikallaan.

Ravintolan jokaisesta noin 200 istumapaikasta on tarkoitus nähdä ulos veteen, ja varsin hyvin se toteutuu. Näkymien periaatteen pitäisi olla jollain tavalla samanlainen kuin flyygelin kielien asemoinnin. Mutta koska en ymmärrä flyygelin toiminnasta mitään, en oikein muista tätä sinänsä kuultuna loogista ja rakennuksen muodon perustelevaa tarinaa. Harmi. Paviljongin arkkitehtina oli Simo Freese.

Kelluva rakentaminen on jännää hommaa. Nyt kun puhutaan ilmaston lämpenemiesestä niin jotenkin nämä fleksiibelit jutut tuntuvat entistä ajankohtaisemmilta. Tälläkin kohtaa Helsinkiä vedenpinnan vaihtelu on lähes 2.5 metriä, siis tänä päivänä. Siksi Meripaviljonkikin rakennettiin teräsponttooneille eikä pilareille, ja urakoitsijana oli raisiolainen laiva-alihankkija Europlan.

Myös se on helppo ymmärtää että putket ottavat kellunnan huomioon. Putkia pitkin paviljonkiin tulee ja meneekin kaikkea mahdollista, kaukolämpöä ja kun ravintolapuolella ollaan – niin jopa olutta.

Vähän kauempana lahdessa kelluu toinen lautta. Siellä kasvaa ravintolan yrtit kesäisin. Vesiviljelyä.

Röykkä – jugendlinna- pala Helsinkiä Nurmijärvellä

Viimeaikoina on ollut puhetta Helsingin ja Nurmijärven rakennetusta ympäristöstä. Ajattelin minäkin ottaa osaa tähän pöyhintään tekemällä kokemuksellista tutkimusta. Välistä kun on terveellistä hieman miettiä omia asenteita ja ajatuskuvioita, ja tehdä silmiäavaavaa lähiseutumatkailua.

Nähtyä tuli Hyvinkää, jossa koin wau-ihmetystä, ilman ironian hiventäkään. Parasta oli viime syksynä avattu Suomen Rautatiemuseon uusin osa suurine junineen, isoja koneita ja camp-henkistä sisustusta, ja hyvänä kakkosena Arno Ruusuvuoren pyramidi-mallinen Hyvinkään kirkko 1960-luvulta, jossa ei  ole edes ristiä, ja joka näyttää nousevan pirunpeltoa muistututtavasta kiviröykkiöstä.

Nähtyä tuli myös Karkkila, jossa oli toimiva konepajatehdas hauskan Högforsin pikkumuseon vieressä sekä miellyttävää pikkukaupunki-kylänraittia. Harmillisesti Kaurismäkien Hotelli Oiva on lopettanut toimintansa jo kymmennen vuotta sitten, eikä Annikki Tähti enää laula lavalla, mutta onneksi Fazer on ymmärtänyt laittaa pienen tehtaanmyymälän Karkkilaan. Pelasti monta hetkeä. Nähtyä tuli myös Nummela, mutta ei siitä sen enempää.

Seuraava kokemus on kuitenkin hieman nurkkakuntalainen, koska kyseessä on pala Helsinkiä Nurmijärvellä.

Röykkä on suuri ellei peräti valtaisa jugendlinna Nurmijärvellä. Komea rakennus nousee harjanteen laella, rehevässä lehtometsässä, Suomen suurimman lähteen eli Sääksjärven rannalla. Rappauksen harmaaseen taitettu sävy, antaa mahtavasta talosta hieman tunkkaisen vaikutelman, värisilaus herättäisi linnan eloon. Ja ihmiset.

Röykän sairaala rakennettiin yksityiseksi keuhkotautiparantolaksi, Nummelan parantolaksi, 1900-luvun alussa. Kauniin paikan valitsivat. 
Hienot maisemat ja puhdas järvi on houkutellut rannoilleen myös muita suuria instituutionaalisia rakennuskomplekseja eli valkoisen funkkisparantolan, Alvar Aallon -aikalaisen arkkitehti Paatelan hyvin Paimion parantola -henkisen Kiljavan sairaalan sekä SAK:n opiston.

Röykästä tuli mielisairaala 1930-luvulla, kun naapuriparantola rakennettiin. Kuinka ennen osattiinkaan käyttää hyödyksi myös ympäristön levollista kauneutta mielen virkistykseksi. Vanhat mielisairaalalat ovat poikkeuksetta keskellä vehreää luontoa niin että myös sisälle suljetut sairaaloiden asukkaat ovat voineet seurata ikkunoistaan vuodenaikojen vaihtelua puiden lehvästöissä ja vuorokauden valon heijastuksia oksistojen välistä. Hyötypuutarhan hoitaminen on varmasti lisännyt myös monien asukkaiden elämän mielekkyyttä.

Kotoinen Engelin piirtämä Lapinlahti, entinen mielisairaala sekin, Ruoholahden ja Töölön taitekohdassa, on luontovoimailtaan yhtä kaunis – ja tiloiltaan myös tyhjillään. Onko mielen hoito kehittynyt niin, että ympäristön parantavalla voimalla ei ole enää merkitystä ja ihmiset voivat paremmin tekemättä mitään, lääkkeiden voimalla? Enpä tästä aiheesta paljoa tiedä, joten parempi jättää ajattelu tälle kyökkipsykologia tasolle.

Röykän rapatun tiillirakennuksen ympärillä on pieni kylällinen pienempiä puurakennuksia. Joskus tämä paikka oli täynnä elämää ympärivuotisesti, nyt käytössä ovat enää osa puisista sivurakennuksista lähinnä lasten kesäleiri -käytössä.

Röykän suuri jugendlinna on ollut enemmän tai vähemmän tyhjillään vuosikymmenet, 45 minuutin matkan päässä Helsingistä.

Katajanokan jäänmurtajien värit ja Helsingin ensimmäinen kelluva toimisto

Suomen pääkäupungissa Helsingissä on komeita taloja ja niihin sävytetyt jäänmurtajat. Katajanokalla on Engelin vanhat keltaiset Merikasarmin rakennukset, joissa on mustat peltikatot ja niiden vieressä pohjoisella rannalla on pareittain jäänmurtajia. Murtajilla on poikien nimet. Jäänmurtajista vanhimmat ovat Voima ja Apu 1950-luvulta, seuraavat olivat Urho ja Sisu 1970-luvulta. Nämä parivaljakot ovat musta-kellertäviä, vahvan näköisiä laivoja. Kauempaa ne näyttävät luontevalta osalta ympäristöään. Uudemmat Kontio ja Otso ovat sini-harmaita, eli enemmän bussi-väritysmaailmaa. Kylmässä ilmassa ja suomalaisessa maisemassa kova sininen-harmaa värikombinaatio näyttää hieman kalsealta. Tänä sunnuntaina nuoremmat jäänmurtajat olivat työkomennuksella.

Jäänmurtajilla on ollut jokaisella oma ja oman tyylisensä postilaatikko. Mutta minne ovat joutuneet Kontion ja Otson postilaatikot?

Kelluvat talot ovat tehneet tuloaan Suomeen pitkään. Suomi taitaa olla harvinaisen kankea ottamaan laajemmin käyttöön uusia innovaatioita. Puukerrostaloja, kelluvia taloja on tehty protoina jo monta, mutta laajamittaiseen tuotantoon ne eivät tahdo millään päästä. Varmaan osa syyllisenä ovat ne ”normit”, mutta ihan yhtä varmasti suurempi syy on pitkälle tehostettu perustuotanto, joka on viritetty juuri sille peruskamalle. Kaikki materiaalien, työtekniikkojen tai tuotantotapojen muutokset ovat sille virheenkaltaisia ja samalla kustannuksia nostattavia. Kaukana ollaan siitä että voitaisiin rakentaa uusi tuotantotapa uudelle tuotteelle.

No tämä oli toivottavasti jo menneen talven ruikutuksia ja nyt on uudet asenteet uusilla tekijöillä tälläkin saralla.

Katajanokan kelluva toimisto näyttää rakennukselta eikä laivalta. Se on rakennettu Arctia Shippingin Oy:n pääkonttoriksi. Sisältä se näyttää – toimistolta, ehkä vähän liiankin kanssa. Olen käynyt aiemmin tänä vuonna talossa sisällä, eikä uudet tuulet olleet vielä koskettaneet tätä valtion täysin omistaman yhtiön toimistokulttuuria, mutta sehän on helposti muutetattavissa. Rakennus on tehty lähes valmiiksi asti Helsingissä, Hernesaaren telakalla ja sieltä tuotu teräksisten pontooniensa varassa nykysijoilleen. K2S-arkkitehtitoimisto on kyllä onnistunut ensimäisessä helsinkiläisessä kelluvassa talossa hyvin. Joku työntekijä oli kommentoinut rakennuksen hieman keinuvan. Itse en sitä silloin havainnut lainkaan, vaikka vähän toivoinkin vierailijana sen kokevani.

Ulkoseiniä peittää vaihtelevasti rypytety reijitety alumiinievy. Levyssä on ristejä. Satamalaiturilla on varastorakennuksessa alumiininvärisenä sama reijitys. Hyvin tehtyä yksinkertaista ulkoseinää, satamaan sopivista materiaaleista ja Katajanokalle sopivalla värityksellä.

Jäänmurtajalle pääsee käymään toisinaan myös kiertokävelyille työkauden ulkopuolella.

Ornamentin paluu ja suomalainen keksintö: graafinen betoni!

Ennenvanhaan arkkitehdit saivat suunnitella kuvioita ja koristeita taloihin. Rakentajat halusivat osoittaa muillekin että tässä rakennetaan komeata ja hienoa. Talot rakennettiin käsityönä ilman tehtaita, joten koristeiden veistely ja maalaaminen nosti talon hintaa suhteellisesti vähemmän kuin nykyisin.

Sitten innostuttiin uusista tuulisista, teollisesta tuotannosta ja koneista. Tulevaisuuden uskolla ja utopioilla ei ollut rajoja. Muutos oli vain ajan kysymys. Taloista katosivat ornamentit ja koukerot. Suunniteltuja taloja rakennettiin kaikille, ei vain rikkaimmille. Arkkitehdit etsivät kauneutta suuremmista muodoista, pilareista ja palkeista, betonipinnoista ja valtamerilaivoista.

Kauneuden ja herkkyyden kaipuu ei katoa. Kuvioiden paluu on alkanut. Kuvioita ei enää tehdä käsillä maalaamalla vaan keinot ovat toiset. Samoin aiemmin koristeltiin yksityiskohtia, erityisesti ovien ja ikkunoiden reunoja, räystäitä ja muita paikkoja, joihin ”informaatio tiivistyy”. Katse etsiytyy paikkoihin, joissa muutos tapahtuu. Kuka nyt seinäpintaa tuijottaa, jos voi katsella ikkunoita. Mutta nykymaailmassa kuvioidaan suuria pintoja ja ovet sekä ikkunat tehdään tehtaissa vakiotuotantona.

Meidän aikanamme ornamentteja tehdään uusilla, hauskoillakin teollisilla tavoilla mm. kuvioimalla betonia ja painamalla lasiin kuvioita.

Monasti kerrostalojen suuria elementtipintoja tai ensimmäisiä kerroksien betoniseiniä kuvioidaan hapettamalla betoniin kuvio ns. graafinen betoni. Tämä on muuten suomalaisen Samuli Naamangan keksintö!

Ennen tätä betonin kuviointia käytettiin lähinnä yhden seinäelementin kuviin, mutta nyt voidaan vaikkapa raidottaa koko seinä. Kuvion ei siis tarvitse olla esittävä tai huomattava. Nämä kokonaisten seinien kuvioiminen palasien, betonielementtien avulla, on kuitenkin kaukana helposta. Vaikutelma voi olla myös ikävällä tavalla tapettimainen ja kuvio näyttäytyykin kömpelönä tai teennäisenä. Se ei paljon mieltä lämmitä, että kuviossa toistuu löyhästi paikkaan liittyvä historiallinen valokuva, jos siitä muodostuva iso kuvio on rauhaton ja aaltoileva, tai muuten epäonnistunut.

Tässä Arabianrannan rakenteilla olevassa asuintalossa on käytetty Johanna Gullischenin kuviota koko seinän korkeudelta. Musta kiviaines toimii hienosti sileämmän betonin vierellä.

Mukavia ovat myös lapsuuden muistot, joita kuvio herättää.  Oikean puoleisessa kuvassa on patjani. Tällaisen patjan päältä heräsin aina aamuisin pienenä. Se patjakankaan kuvio oli harmaa-valkoinen. Nykypatjoissa ei ole enää paljon kuvioita muisteltaviksi. Ehkä se on elintason mitta?

Heimolan talo – Suomen itsenäisyysjulistus ja kuninkaan vaali

Kari Hakli 1969 Helsingin kaupunginmuseo

Heimolan talossa julistettiin Suomi itsenäiseksi valtioksi vuonna 1917. Heimolan talossa kokoontui itsenäisen Suomen ensimmäinen eduskunta kymmenkunta vuotta ja se toimi eduskuntatalona aina nykyisen eduskuntatalon rakentamiseen saakka. Heimolan talossa valittiin myös Suomen kuningas Friedrich Karl eli suomeksi Väinö I.

Arkkitehti Olli Tarjanne piirsi Heimolan myöhäisjugendtalon Yliopistonkadulle, Kluuvikadun päätteeksi. Erikoista rakennuksessa olivat muunmuassa puinen torni ja kaksi puhujapönttöä. Toinen pönttö oli poliittiselle vasemmistolle ja toinen pönttö oikeistolle. Kansalaissodan haavojen hoitoa kiintokalusteiden voimin.

Mitä me suomalaiset teimme? Purimme tämän myöhäisjugendtalon vuonna 1969, olihan Suomi jo tuolloin 51 vuotta vanha. Mikä se suuri visio oli, mitä Heimolan talon paikalle haluttiin toteuttaa?

Tässäpä tämä kolme vuotta purkamisen jälkeen Yliopiston kadulle rakennettu talo. Visio oli ilmeisesti peruskorjauksen välttäminen, siinä kaikki. Oli halvempaa rakentaa uusi.

1990-luvulla rakennusta yritettiin nykyaikaistaa. Sen lasikoroste uusittiin ja sille puettiin housut, eli julkisivun kaksi alinta kerrosta uusittiin, mutta yläkerrokset jätettiin entiselleen.

Nostalgia on vaarallinen laji. On niin mukava jäädä piehtaroimaan vanhoissa asioissa, joille ei enää voi mitään ja olla jälkiviisas. Ihmiselämä taitaa olla vain liian lyhyt siihen.

Mutta mitä tästä voisi oppia? Muutos ei ole aina hyväksi, ja joskus vanhempiemmekin sukupolvi on saattanut tehdä jotain oikein ja jotain hienoa. Senhän me tiedämmekin että isovanhempamme olivat hyviä tyyppejä.

Toiselta kantilta Heimolan talon historiaa: http://www.jukkajoutsi.com/helsinki3A.html

Uusjugendia 80-luvun malliin Uudenmaankadulla

Aina välillä joku kysyy, miksi ei enää tehdä kauniita taloja esimerkiksi jugend-taloja? Hyvä kysymys mietittäväksi. Mitä se tyyli jugend tai Suomessa myös kansallisromantiikka oikein tarkoittaa vaikkapa asuinrakennusen tyylinä?

Jugendissa (lyhyempi ja käyttökelpoisempi sana) oli tärkeää että jokainen asuinhuoneisto oli omanlaisensa. Päällekkäiset ja vierekkäiset asunnot tehtiin toisistaan poikkeaviksi pohjapiirroksiltaan, julkisivuissa ei ollut parvekkeita päällekkäin ja muutamia erkkereitä vapaasti sommiteltuna. Ikkunat, parvekkeet, tornit ja erkkerit olivat mieluiten kaikki erilaisia.

Kuva-aiheet ja tyylin henki saatiin lähinnä keskiaikaisten kivikirkkojen hengestä tai luontoaiheista. (Kuvassa keskellä on jonkinsortin tonttu kyykyssä istumassa Bulevardin kulmatalossa.) Tavoitteena oli kokonaistaideteos, jossa kaikki tehtiin rakennuksen ehdoilla: julkisivut, porrashuoneet, kiintokomerot, puukasettikatot ja kaakeliuunit olivat samaa tyyliä.

Materiaalit olivat korostetun suomalaisia: graniittilohkaresokkeleita ja puusta veistettyjä käpyaiheita. Seinät ja ulokkeet rakennettiin käsin tiilestä ja rapattiin, ikkunapuitteet ja ovet tehtiin käsin puusta sekä muut yksityiskohdat lähinnä kuparista.

Jugendkin muuttui 1900-luvulla kevyemmäksi ja symmetrisemmäksi, aiheet ei niin esittäviksi (kuvassa kuitenkin ukko istumassa koristelistalla Töölönkatu 1:ssä), mutta rakentamisen käsityön määrä säilyi.

Käsityön määrä oli valtaisa. Ja asumisenhinta oli valtaisa myös. Ei näissä jugendlinnoissa1890-luvullakaan asuneet tavalliset työtätekevät helsinkiläiset. Vallitseva asumismuoto oli hellahuonetyyppinen asunto puutalossa kaupunginlaitamilla. Kiviset jugendtalot olivat harvojen onni.

Nykyisin rakennukset kootaan lähinnä elementeistä. Ulkoseinien uloin osa ehkä muurataan. Päällekkäiset asunnot tehdään mieluiten samanlaisiksi. Se on kätevää ja mahdollistaa suurempia, edullisempia tuotantomääriä, asuntoja useammille.

Mitä rakennettiin Uudenmaankatu 19-21:een, niiden siirrettyjen puutalojen tilalle, jotka ovat nyt Kaisaniemenrannassa?

Betonielementeistä tehtyjä vanhantyylisiä kerrostaloja. Tämän tyyppisiä elementtitaloja, valmistustekniikaltaan heikompia, tehtiin paljon myös Itä-Saksassa erityisesti 1980-luvulla.

Nämä Uudenmaankadun kerrostalot jäävät omalla paikallaan sivurooliin kapealla kadulla.

Simo Ristan valokuvia Uudenmaankatu 19-21 vuodelta 1973 voi katsoa: http://www.asfalttiajaauringonkukkia.fi/haku/uudenmaankatu/ser323038#contentwrapper

Kiinnostavat sivustot yleisemminkin tuo ”asfalttia ja auringonkukkia”.