Sairaan kaunis sairaala – Lapinlahti

Helsingin kaupungin omistama toinen tyhjillään oleva entinen mielisairaala on Lapinlahti. Toinen on Röykkä. Komeita rakennuksia kauniilla paikoilla veden äärellä, molemmat.

Lapinlahden mielisairaala, Suomen vanhin psykiatrinen sairaala, rakennettiin rauhaisaan paikkaan kaupungin ulkopuolelle, ei ehkä ihan Lappiin, mutta kauas kaupungin kuhinasta kuitenkin, hautausmaan taakse. Eli jos halusi (?) Lapinlahden sairaalaan, piti kulkea hautausmaan lävitse. Nykyisinkin hautausmaan kautta kulkeva tie on pääreitti Lapinlahteen, mutta ei enää se ainoa.

Arkkitehti Engel suunnitteli H-kirjaimen mallisen, pääosin kaksikerroksisen sairaalan klasissistiseen tyyliin, mutta hän kuoli jo vuonna 1840 (eli vuotta ennen), joten hän ei ehtinyt nähdä sairaalan valmistumista. Helsinki tarvitsi suuren mielisairaalan, vaikka asukkaita Helsingissä oli vajaat 20 000.

1800-luvulla ja ilmeisesti ainakin 1990-luvun hujakoille asti, oli ikkunanäkymillä ja kävely”promenaadeilla” sekä puutarhanhoidolla eli ”työterapialla” oma tärkeä merkityksensä sairaalan hoitoideologiassa. Lapinlahdella on edelleen, Länsiväylän viiltämänäkin, oma levollinen tunnelmansa. Se on paikka, jossa on menneen maailman lumoa.

Sairaalan puutarha on loistopaikka piknikeille. Puistossa voi istua katsellen merenlahtea, ihailla Salmisaaren voimaloiden jylhää siluettia tai tarkastella Espoon pilvenpiirtäjiä eli Keilalahtea.

Mutta missä on Lapinlahden lähde? Jossain piilossa ilmeisesti. Lähdevedellä hoidettiin 1800-luvulla kylpylävieraita ja mielisairaita, vesi-terveysoppi oli vallalla. Helsingissä Kaivopuiston lähteellä kävivät venäläiset kylpemässä, mutta keitä olivat Aleksis Kiven lisäksi Lapinlahden asukkaat?

Kaivopuiston kylpyläelämästä ja sohvasurffauksesta 1800-luvulla https://hennahelander.wordpress.com/2014/06/05/helsinki-kylpylakaupunki/

Entisissä sairaalakäytävissä parveilee nykyisin päiväkotilapsia. Oma lapsenikin oli puolivuotta Lapinlahdessa ns. päiväkodin väistötiloissa. Hyvin taipuivat tilat pätevien päiväkoti-ihmisten toimesta siihenkin käyttötarkoitukseen. Tilat olivat ainakin vanhemman näkövinkkelistä hyvin ”epälaitosmaiset”.
Mutta päiväkodin lisäksi talossa ei ole oikeastaan muuta toimintaa, Lapinlahden sairaala on nykyisin lähes tyhjillään.

Tosin pientä nurkanvaltausta on ilmassa. Pääporttien vieressä on kahvilakyltti ”Lapinlahden lähde”.

Etupihan sisänurkassa on rento kesäkahvila. Kahvilasta käsin on nyt mahdollisuus käydä miettimässä kenen mielen virkistykseksi tämä paratiisi olisi kehitettävissä.

Lapinlahden kauneuden takana kun on odottamassa raskaat peruskorjaukset, joille pitäisi löytyä myös iloinen maksaja. Väliaikaiskäyttökin on parempaa kuin käyttämättömyys, ainakin talon kunnon kannalta, ja varmaan myös kaupunkilaisten kannalta. Toisen siiven leveät käytävät huoneineen eivät ole niitä helpoiten muokattavia, kun taloutta määritellään nykyisin neliöperustaisilla tehokkuuslukuvuokrilla. Kuka haluaa maksaa käytävistä? Ainakaan jos niille ei ole muuta käyttöä kuin siirtyminen, niin aika harva.

Toisaalta peruskorjauksiakin on talo ehtinyt nähdä useita, ja myös tilojen käyttötarkoituksenmuutoksia. Kirkosta tehtiin poliklinikka, hevostalleista luentosali, jo 1920-luvulla. Ehkä nykypäivänäkin voidaan keksiä uutta hyvää ja hyödyllistä käyttöä vanhoille hyville tiloille. Vai palataanko hevostalli ja mielisairaala -aikaan? Joskus sitä olen miettinyt, että onko oikeasti jotain rahaa säästetty, kun luonteva käyttö on siirretty pois ja tilat jätetty tyhjilleen vuosikymmeniksi.

Lapinlahdessa on muitakin rakennuksia, kuten 1950-luvun kerrostalo, muutama puutalo ja punainen tiilitalo merenrannalla, Venetsia. Sinne on nyt lyhyt matka. Mahdollisuus käydä muissa maailmoissa.

Kiinnostava vertailu Lapinlahden ja luostarilaitoksen välillä löytyi oheisen linkin takaa. Voisiko Lapinlahdessa kokea kaupunkiluostarinhenkeä:
http://www.helsinki.fi/lapinlahti/akseli_kajanto.html

Ja Röykän tyhjästä mielisairaalasta:
https://hennahelander.wordpress.com/2015/07/15/roykka-jugendlinna-pala-helsinkia-nurmijarvella/

Tiiliraunioita – Töölönlahden Makasiinit ja Katajanokan koulunpiha

Mitä voidaan tehdä vanhoilla tiiliseinillä, kun taloa ei enää ole? Katajanokan vankilan takana pääsee kokemaan ulkomaan tuulahduksia, sen verran helsinkiläisittäin eksoottista ympäristöä on päässyt syntymään Katajanokan keskelle.

Helsinki ei ole varsinaisesti punatiilinen kaupunki vaan Helsinki on syntynyt rapatuksi hallintokaupungiksi, ei punatiilitehtaiden teollisuuskaupungiksi. Makasiinit satamissa ja rautateiden yhteyksissä ja vankilat muureineen ovat kuitenkin rakennettu puhtaaksimuuraamalla punatiilestä, eli jätetty tiilipinnalle ilman rappausta.

Katajanokan kujanteessa ja muuriseinissä on myöhemmin tehtyjä paikkauksia. Hauskimmat niistä on tehty ilmeisesti purkutiilistä, joiden pintaan on jäänyt grafiittimaalit. Lopputuloksena on sateenkaaren väreissä välkkyvää kirjavaa punatiiliseinää, jota aluksi katselee vain ja ihmettelee, että mikä tässä nyt ei täsmää.

Katajanokka oli aiemmin sotilassaarena, aivan kuten mm. Suomenlinna, Santahamina, Vartiosaari. Saaren keskellä on venäläisten vanhoja punatiilisiä matalia rakennuksia. 1980-luvulla samoihin aikoihin kun saarelle rakennettiin uutta punatiilistä Katajanokkaa muutettiin vanhat ammus- ja purjevarastot uuden Katajanokan ala-asteen luokiksi. Pihaa reunustamaan jäi vanhan rakennuksen seinää, jota vasten rakennettiin yksinkertainen sadekatos. Seinästä tuli sermi.

Arkkitehteina koulurakennuksen muodonmuutoksessa olivat uuden Katajanokan kaavoittajat Helander, Sundman, Pakkala.

Töölönlahden makasiinit ovat tulevan kirjastotalon edessä ja tulevan kansalaistorin keskellä, valkoiseen muoviverkkoon puettuina.

Väliaikainen vaatetus voisi olla ylevämpikin, ja ainakin ilman mainoksia. Mutta mitä tästä eteenpäin? 1990-luvulla makasiineissa oli juhlia, näyttelyitä, kirppiksiä ja muuta toimintaa. Nyt tiilet on luokiteltu niin myrkyllisiksi, ettei niitä saa enää käyttää.

Makasiinit on suojeltu, eikä tiiliseiniä voida purkaa. Voisiko niitä käyttää yhtä luovasti hyödyksi kuin mitä on tehty Katajanokalla? Seinistä voidaan tehdä lavasteita, muureja ja näkösermejä. Niiden katveeseen voidaan rakentaa yleisövessoja, huoltoroskiksia, sähkökaappeja, hiekkasäiliöitä tai niiden lähettyville voidaan pykätä kahviloita ja katoksia.

Olisiko tässä kevyen ideakilpailun paikka? Helsingin sydämessä.

 

Vallisaari ja Kuninkaansaari – armeijan vanhat hobittitalot

Kevät saapuu, ja talven viimojen jälkeen ajatus saarista Helsingin edustalla hiipii taas mieleen. Saaria on useita, ja mikä parasta moniin niihin pääsee yhteisaluksella.

Vallisaari on ollut tulevaan kesään asti yleisöltä kiellettyä aluetta. Tänä kesänä 2015, Metsähallituksen nykyisin hallinnoima saari, Suomenlinnan vieressä, avautuu kaikille ihmeteltäväksi. Vallisaari on Helsingin edustan saarista maastonkorkeuksiltaan vaihtelevin. Suuressa saaressa pääsee patikoimaan korkeiden vallien päälle. Helsingin kaupunki, Itämeren valkoinen helmi, hohtaa koko siluettinsa voimalla kohti merta ja Vallisaarta.

Saarella on puukujanteita, kivettyä tietä keisari Aleksanteria varten ja suojeltu tervaleppämetsikkö.

Hobitit ovat asuneet ilmeisesti täällä rivitaloasunnoissa. Oikeammin nämä lienevät armeijan ammusvarastoja riviinaseteltuna. Mutta miksi näissä taloissa on ”piiput”?

Tämän varaston ulkoseinässä lukee PAUKKU…A ja päivämäärä josta ei saa selvää.

Ovet ovat paikoin jääneet auki. Jotkut huoneet ovat edelleen hyvässä kunnossa.

”Taloja” on erityylisiä. Perinteisten talojen rinnalla on moderneja laatikkotaloja pyöristetyillä nurkilla. Tässä talossa erikoisuutena on ulkoalttari. Sisätiloiltaan modernit yksilöt ovat heikomassa kunnossa kuin perinteisillä materiaaleilla tehdyt edeltäjänsä. Nämä betonirakenteet lienevät 1850-luvun tietämistä.

Saarella on myös muutamia asuinrakennuksia. Kuvassa on vanha puutalo, jossa lautojen päät on sahattu täsmällisesti jiiriin. Tällaista hienoutta tehtiin yleisesti vielä 1950-luvulla, mutta harvemmin enää nykyisin. Jiirinurkat vaativat ehdotonta mittatarkuutta lautojen sahauksessa.

Vallisaaressa on runsaasti löydettäviä yksityiskohtia. Portaat, joiden tehtävä jäi arvoitukseksi. Ovatko nämä ne portaat keisari Aleksanteria varten? Jos olivat mitä niillä tehtiin? Muuntamo. Mylly.

Saaren keskellä on pieni järvi, jossa saaren lapset kävivät uimassa kesäisin ja luistelemassa talvisin. Entisaikaan Vallisaaresta laivatkin saivat hankittua makeaa vettä matkallaan Pietariin.

Vallisaarella oli armeijan ohella luotsitoimintaa. Luotsit asuivat tiilimuurin takana armeijan mailta erillään omassa tiilisessä kerrostalossaan. Luotsitoiminnan tärkeys tässä paikassa tulee hyvin ymmärretyksi kun käy Kustaanmiekan kapealla salmella. On kokemus nähdä ruotsinlaivan kulkevan Kustaanmiekan lävitse. Paikan ahtaus saa uuden mittakaavan.

Punainen mökki ja teräsmonumentti

Helposti hurmaannumme muiden maiden hienoista rantabulevardeista tai modernista komeasta rantarakentamisesta. Ihan on välistä aiheellistakin kysyä, miksei meillä ole tällaista? Joskus on kuitenkin hyvä huomata ympäristömme piileviä mahdollisuuksia ja jo löydettyjä omalaatuisia paikkoja. Tällaista ei voi olla muissa maissa!

Kahvila Regatta hyödyntää paikan ja pienuutensa vastustamattomalla tavalla. Harva paikka on yhtäaikaa sekä paikallisten että turistien suosiossa. Ulkoilmakahvila meren vieressä, nuotiolla varustettuna. Talvipakkasilla on toisinaan hieman liiankin jännää katsoa kun ihmiset vaeltelevat jäätä pitkin kahvilalle. Vieressä on myös talviuintipaikat, merimelojien jäsenille ja toinen myös kertamaksulla toimiva, saunallinen, soutustadionin vieressä. Soutustadioniin liittyy myös kaksikerroksinen puinen Soutupaviljonki, jota ei ole remontoitu pilalle. Paikka on edelleen mukavan vaatimaton lautatalo.

Kahvila Regatan rakennus on aito vanha 1800-luvun lopun Pauligin suvun kalastajilleen rakennuttama verkkovaja. Kaiken sen selkokielisen huumorin ryydittämää rakenelmaa on kasvanut vähitellen ympäristöön. Kooltaan sopivan kokoisia ja pääosin puusta kyhäiltyjä systeemejä on hauska katsella ainakin minusta, vaikka tämäntapainen huumori ei muutoin niin iskekään.

Ilouutinen oli myös, että kahvilan nykypitäjä oli ostanut mökkinsä Helsingin kaupungilta, kun se kerran oli myynnissä. Toivottavasti tämä takaa punaiset posket myös tulevina talvina, ja kesinä.

Viereinen soutustadion sitä vastoin on vajaakäytöllä. 1940-vuoden olympialaisiin tehty betoninen funkkiskatsomo viettää hiljaiseloa päällisin puolin. Sisällä kuulemma soudetaan kesät talvet, mutta jotain voisi päälläkin tapahtua.

Lähellä kiiltelee myös Sibelius-monumentti. Jotkut asiat kestävät aikaa ja vaikuttavat tuoreilta vuosikymmentenkin päästä. Itseäni viehättää äänen lisäksi myös se, ettei teoksella ole mitään erillistä jalustaa, vaan se nousee luonnontilaisen kallionpinnalta samaisilla pilleillä.

Sibelius-monumentti muistuttaa meitä siitä rohkeuden puutteesta, että oltaisiin uskottu moderniin ratkaisuun itsessään, ajan henkeen. Yli 600 teräspilliä ei vakuuttanut tarpeeksi. Pakotettiinhan kuvanveistäjä Eila Hiltunen tekemään pillimonumentin lisäksi Sibeliuksesta myös ’oikea’ näköisveistos, eli vieressä oleva säveltäjän kasvoreliefi. Toisaalta Sibelius-monumentti lienee ensimmäinen ei-esittävä yksittäiselle ihmiselle tehty muistomerkki Suomessa, eli hyppäys pönöttävistä pukumiehistä ja alastomista juoksijoista abstraktiin teokseen oli suuri. Vuosi oli 1967. Mutta jälkiviisashan on aina helppo olla.

Kaivopuiston salainen käymälä ja Tehtaankadun soiva vessa

Nyt pääsemme helsinkiläisen wc-kulttuurin pariin, tarkemmin julkisten vessojen hauskoihin erikoisuuksiin ja puistojen hylättyihin tarvelaitoksiin. Ensiksi siis puistoja ja katuja koristelevien, erilisten pömpeli-vessojen pariin.

Toisin kuin muista rakennuksista, yleisistä vessoista on vaikea tehdä faktan tarkisteluita, tietoa kun näyttää olevan hyvin vähän saatavilla. Outoa tämä niukka asiasta informointi, kun itse asia ei ole mitenkään uusi eikä tarpeeton. Yhden maininnan sadan vuoden takaa löysin kuitenkin. Ravintola Kappelin päädyssä Esplanadilla, entisessä Vasikkahaassa (!), on ollut yleisövessa. Sille oli varmaan kysyntää, olikohan tuolloin ravintolan sisätiloissa toiletti-tiloja lainkaan. Ei välttämättä.

Toisen ravintolan, ravintola Kaivohuoneen (ks. myös blogistani Helsinki – kylpyläkaupunki) taakse rakennettiin mitä ilmeisimmin 1940-olympialaisia (siis niitä olympialaisia varten, jotka siis siirrettiin sodan takia vuodeksi 1952) varten yleisö-wc-tilat. Hieno valkoinen funkkis-rakennus on nykyisin tyhjillään Kaivohuoneen takapuolella. Luulisi että tälle wc:lle olisi tilausta ainakin vappuisin Ullanlinnanmäellä. Metalliset tekstit ovat kutsuvia kolmella kielellä.

Kun olympialaisia toisen kerran ruvettiin pykäämään Helsingissä, tuli jälleen aika rakentaa uusia yleisö-wc-tiloja. Tehtaankadulle, Agricolan kirkon viereen rakennettiin punatiilinen yleisö-wc-rakennus. Tämä vessa toimii nykyisin karaoke-ravintolana. Nimenä on osuvasti Restroom. Pienen paikan hyvänä puolena kuluu olevan lyhyet jonot, jos haluaa laulamaan.

Saman tyylinen vessa-pömpeli on myös Meilahdessa, lähellä Seurasaaren siltaa. Tämän vessan yleisölle tarkoitetut ovet aukeavat häveliäästi kohti merta, poispäin tieltä. WC-rakennus on näyttää edelleen olevan kohtuullisessa kunnossa, mutta se on suljettu ja käyttämätön.

Yhdessä suosikkisivustoissani Asfalttia ja auringonkukkia, löytyi kaksi hienoa kuvaa julkisista käymälöistä 1970-luvulta. Aikalailla ovat pömpelit pienempiä ja vaatimattomampia kuin nykyisin. Tommi Toijan poju Bad Bad Boy on päässyt lähes samoille mestoille Enson talon hollille, mistä kuvalinkki alla.

http://www.asfalttiajaauringonkukkia.fi/haku/käymälä/ser140629#contentwrapper / Eeva Ristan kuva

Täytetäänkö Töölönlahti?

Töölönlahti on ajankohtainen. Aivan kuten se on ollut jo viimeiset sata vuotta. Enää ei haikailla Töölönlahden täyttämisestä kokonaan(!), niin kuin sata vuotta sitten, eikä edes suurista betoniviuhkaterasseista kuten Aalto vielä viisikymmentä vuotta sitten. Totaaliset täytöt ja betonit ovat unohdettu, mutta halu suuriin muutokseen on edelleen kova.

Viimeksi Helsingin Sanomissa 13.4.2014 mainostoimisto N2 ehdotti pohjoisosan täyttöjä ja sinne asunto- ja hotellirakentamista. Havainnekuvista tämä osuus oltiin viisaasti rajattu pois ja huomio viety Töölönlahden rantojen rakentamiseen puistomaiseksi. Hyväkin ajatus ehdotuksesta löytyi, Baanan jatkaminen radan alitse itään.

Helsingin keskustassa voi mennä korkokengissä rantakaislikkoa katsomaan: mitä urbaania luontomatkailua! Tällaista ei muista suurkaupungeista löydy, rakennettuja puistoja lampineen kylläkin. Millaista elävöittämistä Töölönlahti oikeasti tarvitsee?

Töölönlahti on hieno luonnontilainen sisälahti keskellä suurkaupunkia. Tätä outoa kontrastia kivikaupungille vahvistavat omalla menneen ajan lumollaan jo kertaalleen purkutuomion saaneet puuhuvilat.

Kuvassa on Hugo Simbergin Haavoittunut enkeli –maalauksen maisemaa. Tosin tarkempi kohta lienee Töölönlahden toisella puolella, lähempänä Talvipuutarhaa. Vaikka maalauksen myöhempi ja tunnetumpi versio on tehty freskona Tampereen tuomiokirkkoon, oli maalauksen alkuperäinen tapahtumapaikka Helsingissä. Enkeliä siis kannettiin hoidettavaksi Töölönlahden rantatietä pitkin.  Samaa tietä voi itse kukin kävellä ja nähdä joutsenten nousevan lentoon.

Haavoittunut enkeli

KUVA: http://commons.wikimedia.org/wiki/File:The_Wounded_Angel_-_Hugo_Simberg.jpg