Pilvenpiirtäjiä ja ilmalaivoja – Hotelli Torni ja Helsingin siluetti

Torneja torneja. Kaupungin siluetti. Mitkä talot nousevat toisia taloja korkeammalle ja mitkä talot nousevat puiden latvojen yläpuolelle? Miltä kaupunki näyttää kun risteilyllä oleva turisti saapuu Helsinkiin, tavallisesti sekä ensimmäistä että viimeistä kertaa. Ei se aivan saman tekevä asia ole.

Pikkukaupunki Helsingissä oli hiukan alle 80 000 asukasta 1900- luvun alussa, aivan kuin Porissa nyt. 1920-luvun lopulla helsinkiläisiä oli jo 200 000 ja nousukausi menossa. Alettiin haaveilla torneista ja pilvenpiirtäjistä, Citystä. Jos ei nyt yhtä korkeita kuin Amerikassa niin ainakin korkempia kuin Tukholmassa! 5-kerroksinen perustalo ei enää kelvannutkaan, kun piti saada uutta ja modernia, komeata.

Aiemmin tornit olivat kirkkojen torneja tai tehtaiden piippuja. Nyt piti saada liike-elämän mainostorneja, ensimmäisenä elokuvateatteri Kino-Palatsi, peräti 16-kerrosta (!) korkea. Tällä paikalla Keskuskadulla on nykyisin Akateeminen Kirjakauppa. Talo ei saanut ensin rakennuslupaa ja se madallettiin 11-kerroksiseksi, ja sitten kun lupa heltisi oli jo laman alku, rahoitus tökki ja rakentaminen jäi.

http://www.mfa.fi/toteutumattomia-liikerakennuksia

Sitten haluttiin toimisto vakuutusyhtiölle, mutta siitä tulikin hotelli. Hotelli Torni valmistui vuonna 1931, laman alussa. Hotelli Torni on peräti 14-kerroksinen (!) pilvenpiirtäjä. Hauskasti keskellä kortteleita niin, että korkeuden havaitsee kauempaa ja sisältä, mutta lähikaduilla vaikutelma on vähäinen. Tähän 14-kerroksiseen pilvenpiirtäjään nyt verrataan yli 30-kerroksisia pilvenpiirtäjiä Kalasatamassa. 2000-luvulla on aivan eri mittakaava.

Hotelli Tornissa on naisten vessan (https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/30/helsingin-vessoja-nakoalalla-ja-lammityksella/) lisäksi toinenkin kokemisen arvoinen asia. Ylimmän tason ravintolan terassille kannattaa mennä kokemaan Helsingin siluettia, ja vilkuttamaan kaikille ohi purjehtiville ilmalaivoille eli zeppeliineille pysähtymisen merkiksi. Hotelli Tornin huipulla kun on Helsingin ainoa ilmalaiva-pysäkki. Ilmalaivapysäkki on ollut kerran lähes käytössä. Silloin tuuli vain niin navakasti, että telakoituminen ei onnistunut, ainoastaan postisäkki voitiin heittää odottajille, eikä ilmalaivojen matkustajat päässeet nauttimaan drinkkejä ravintolan hienolle terassille. Ilmalaivojen kausi loppui pian tämän tapauksen jälkeen, ei kylläkään tähän tapaukseen. Katolle menevä kulkuaukko on edelleen nähtävissä ravintolan tiskin läheisyydessä. Vuonna 2004 ilmalaiva lensi yli Helsingin, mutta ilmeisesti kukaan ei muistanut vilkuttaa sille pysähtymisen merkiksi Tornista. Itsekin katsoin sen rauhallista, äänetöntä lentoa itään koti-ikkunastani Kalliosta.

Salatut elämät Pietarinkujalla ja Kallion mahdollisuuksien kujat

Pietarinkuja Ullanlinnassa, on puoliksi samanhenkinen kuin viereinen Huvilakuja: pikku tönöjen reunustama kapea kuja korttelin keskellä. Toinen puoli Pietarinkujasta onkin erikoisempi, se kulkee vihreänä polkuna vehreällä korttelipihalla. Paikan teki tunnetuksi Salattujen elämien ulkokuvaukset. Kuja on julkista katutilaa, joten portti on auki arkipäivisin ja avoin kaikille puutarhoista nauttiville. Portin muotokieli voi herättää hieman kylmiä väreitä, mutta sanoma on onneksi neutraali FamiliebyggnadsAB.

1890-luvulla alettiin ajatella, että Ullanlinnan alue, liikenteellinen pussinperä, soveltuu paremmin asumiseen kuin teollisuuteen. Huviloille ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kysyntää alueella (!) 1900-luvun alussa, joten näistä muutamista kortteleista tuli vuokrakerrostalo- ja huvila-alueen välimuoto. Kerrostalot rakennettiin aika mataliksi, mutta ilman esipihoja ja kortteleita laitettiin halkomaan julkiset kujat. Niin näistä kortteleista tuli Helsingin ensimmäiset avopihaiset korttelit.

Pietarinkujan puutarha on rehevä viidakkomainen keidas. Kuva on otettu portin raosta, joten näkymä on varsin tylsä ja rajattu todellisuuteen verrattuna. Alunperin hyötypuutarhaksi istutettu piha on hyvä muistutus siitä, mitä voisimme saada liittämällä pihoja yhteen ja istuttamalla niihin puuryhmiä ja pensaita. Tähänkin puutarhaan mahtuvat myös suihkulähde, salibandy-maalit kuin sykyisin puista pudonneet omenat lasten omenasotaan.

Kalliossa tai oikeammin Harjussa, on myös kujia, Kaarlenkuja ja vastaavan lailla korttelia halkova Helsinginkuja. Helsinginkujaa hallitsee reunoiltaan leikattu luonnonkallio, muutama komea puu ja autot. Kun viereisestä Vaasankadusta ei tullut autotonta niin ehkäpä Helsinginkujasta voisi tulla. Huvilakujan tapaan tännekin voitaisiin rakentaa pieniä hienoja tönöjä vaikkapa townhouseja. Ympäristössä on mahdollisuuksia vaikka mihin.

17 vuoden projekti, Uus-loft kerrostalo AsOy Helsingin Runko

Arabianrannassa valmistui viime perjantaina AsOy Helsingin Runko, josta alun perin piti tulla Suomen ensimmäinen uus-loftkerrostalo. Idea 5 metriä korkeasta tilasta, jota voisi muokata mielensä mukaan, pärjäsi Asuntoreformikilpailussa melkein 20 vuotta sitten. Itkin ilosta kun näin Rungon valmiina. Vaikea oli uskoa että seitsemäntoista vuoden projekti on ohi, ja vielä hyvin toteutettuna. 

Varoituksen sana. Tämä kirjoitus ei ole missään linjassa muiden blogikirjoitusteni kanssa, vaan tämä on tavallaan pieni joutsenlauluni arkkitehtisuunnittelijana. Toivon ymmärtämystä.

Vuonna 1997-1998 järjestettiin yleinen arkkitehtuurikilpailu Asuntoreformikilpailu, jossa etsittiin uudenlaisia ratkaisuja asumiseen. 105 ehdotuksesta kolme palkittiin, ja nyt ne kaikki on saatu vihdoin rakennettua. AsOy Runko viimeisenä.

AsOy Runko on minun ja Jouko Piilolan luoman uus-loft-konseptin toteutus. Vuonna 2007 tein yhdessä rakennuksen nykyisen pääsuunnittelijan Anna Puiston kanssa urakkakuvat. Silloin talo oli vielä ehta uusloft-talo, eli asukkaiden piti saada itse rakentaa sisukset, hissit olivat tavarahissejä ja rakennustarvikkeille oli suunniteltu välivarastot. Meillä oli oma pieni arkkitehtitoimisto ja olimme innoissamme tekemässä uutta ja jännää. Mietimme erityisen tarkkaan miten tulevat asukkaat voivat rakentaa omat kotinsa, vain liimapuuparvet ja kylpyhuoneet oli tarkoitus tehdä valmiiksi. Niistä oli monia erilaisia vaihtoehtoja. Seinät, katot ja lattiat piti jättää betonipinnalle.

Urakkatarjouksia tuli yksi, ja tarjous, joka ei vastannut odotuksia. Sinä vuonna monet asuintalot jäivät odottamaan parempia aikoja korkeiden urakkahintojen takia.

Sitten luovuttiin asukasvaihtoehdoista, ja päätettiin tehdä valmiita asuntoja. Julkisivun erkkerit karsittiin. Hyvä siitä tuli näinkin.

Itse jättäydyin pois hankkeesta viitisen vuotta sitten. Lopetin silloin suunnittelun kokonaan, jos kotitarpeita ei lasketa mukaan.

   

   

Yläkerran huoneiden korkeus on parikymmentä senttiä peruskerrostalon huonekorkeutta matalampi, mutta korkeat ikkunat ja vieressä oleva viisi metriä korkea tila vähentävät matalan tilan tunnetta yllättävän tehokkaasti.

Kiitos Heli Miettiselle, projektipäällikölle, joka vei hankkeen läpi vastatuulesta huolimatta. Rakentamisessa tarvitaan sisukkaita ja rohkeita ihmisiä. Työmaan hyville mestareille ja muille tekijöille. Sekä KSV:n Micke Sundmaniille, joka herätti henkiin jo kuopatun projektin. Rakennuksen taideteos, josta tässä ei ole kuvaa, on Petteri Nisusen ja Tommi Grönholmin valoteos porttikongissa. Kannattaa käydä katsomassa illan pimeänä hetkenä.

Toiset kaksi toteutettua ja palkittua ehdotusta valitettavan huonoilla kuvilla esitettynä:

Ensin rakennettiin Herttoniemen rantaan Dolce Vita 2001, Arkkitehtitoimisto Hedman Matomäki. Rivitalomaista kerrostaloasumista, kaukana neutraalista ja tylsästä kerrostaloasumisesta. Edelleen kiinnostava kohde, mutta missä ovat saman hienon idean jatkototeutukset? Eipä ole näkynyt.

Toinen kohde oli A-konsultien kolmen rakennuksen kokonaisuus Hermanniin 2007. Ensimmäisiä kohteita, joissa kokeiltiin työtilan yhdistämistä yläpuoliseen asuntoon. Hienosti toimii, osa on kotitoimistokäytössä, osa liiketiloina ja osa jonkun tapaisina asuintiloina. Asunnoissa on myös kekseliäs sovellus viherhuoneesta ja näkymistä.

Tällaisia kilpailuja olisi syytä pitää ainakin kahdenkymmenen (!) vuoden välein. Asuntorakentaminen on jäykkää ja hieman hyytynyttä. Nuorien olisi aika päästä kyseenalaistamaan nykymeininki. Se ei voi oikeastaan tapahtua kuin yleisen kilpailun kautta, johon kaikki saavat osallistua.

Hesperian kanava virtaa Töölönlahteen

Töölönlahden vähävetisyyteen on esitetty ratkaisuksi jo 1800-luvun lopulla kanavaa nykyisen Hesperiankatujen kohdalle. Näin vesi oltaisiin saatu virtaamaan Taivallahdesta Töölönlahteen ja siinä sivussa olisi hoitunut vesiliikennekin. Heikon virtauden pelättiin toisaalta aiheuttavan terveysongelmia.

Pohjoinen Hesperiankatu 1:dessä on 1900-luvun alkuvuosikymmeninä rakennettu asuintalo. Sen rakentaja tai asukkaat ovat ilmeisimmin toivoneet kanavasuunitelman toteutuvan,  koska ovat maalauttaneet suunnitelmat porttikonginsa seiniin, vai oliko kyseessä asuntojen myynninedistäminen. Porttikongissa voi edelleen käydä ihmettelemässä kaikki ohikulkevat kuinka Hesperian kanava virtaa kohti Töölönlahtea.

Hesperian kanava porttikongin kuvissa, joista osa näkyy ohessa, hieman epäselvinä tosin. Suuressa kuvassa on perspektiivinäkymä Hesperiankatujen kohdalta Taivallahdelle päin. Nykyisin puiston molemmin puolin kasvavat hevoskastanjarivistöt, erikoisen hieno puukujanne jopa euroopan mittakaavassa.

 

 

Valkoisen värin dilemma ja Juneksen huvilan kätkö

Tällaisena aukeaa maisema Sinisen huvilan ulkokahvilasta. Finlandia-talo kohtaa kansallismuseon tornin(!). Musta suomalainen gneissikiviraita italialaisen valkoisen marmoriseinän keskellä. Tätä voitanee kutsua arkkitehtoniseksi huumoriksi? Piilokuvan vaikutelma on parhaimmillaan kirkkaassa valossa. Toisella puolella konserttitalon saliosan seinää (ei kuvassa) on kaksi raitaa. Niiden huumoria en ole vielä keksinyt.

Valkoinen väri on vaativa ja ympäristöään hallitseva väri, se toimii ympäristössään huutomerkin tavoin. Valkoinen sopii hienosti veistoksellisiin ja yksinkertaisen muotoisiin rakennuksiin, kuten Finlandia-taloon ja Pihlajamäen torneihin, mutta jotta muodot voisi hyvin hahmottaa, tulee rakennusten ympärillä pitää olla  tarpeeksi vihreää luontoa. Kaupunkiympäristössä valkoiset monen rakennuksen kokonaisuudet näyttävät usein hahmottomilta.

Töölö oli aikoinaan huvilakaupunginosa puuvilloineen. Juneksen talo radan varressa on yksi näkyvimmistä, toistaiseksi (!) säilyneistä huviloista. Lähes joka päivä auki oleva kirppis talon alakerrassa on installaatiotaidetta aidoimmillaan. Lattiasta kattoon olevat tavararöykkiöt, joita halkovat vain kapeat kujanteet pitänevät taloa pystyssä ulkopuolen lahotessa ympäriltä.

Ristiriitainen kokemus kun tietää kuinka rikkinäiset syöksytorvet ja armoton vesi tuhoavat puista kaunotarta. Tosin täytyy myöntää että jollei ajattelisi asiaa rakennuksen tulevaisuuden kannalta niin terassin pilarien korvaaminen maalaismaisilla heinäseipäillä on aika huvittava ratkaisu.

Töölönlahdelle palataan aina.