Viikinmäen rotkon uusin asuintalo – sveitsiläistyyppinen luhtitalo

Auringon paistaessa tutustuin Viikinmäen rotkon uusimpaan asuinrakennukseen. Aikoinani kun näin tämän talon ensimmäiset suunnitelmat (olin silloin vielä rakennuttamispuolella), ajattelin että hienolta näyttää nyt, mutta voi tästä tulla myös talohirviö. Alkutaipale olikin talolle varsin takkuinen, eikä taivasta kirkastanut sekään, että ensimmäinen urakoitsija meni konkurssiin.

Talo ja piha ovat suunniteltu huolella, ja samalla ajatuksella, mikä ei ole itsestäänselvyys.

Luhtitalo on aika vaikea laji. Usein luhtitaloista tulee melkeinpä ankeita asuintaloja. Ulospäin suljetut luhtikäytävät toimivat monasti melumuureina valtaväylien varsilla ja luhtien asunnoista tulee pitkänomaisia junavaunuja, joissa on yhdessä päässä ikkunoita ja toisessa päässä ovi luhtikäytävään.

Avoimia luhtikäytäviä pelätään lähinnä meidän lumisten talvien takia. Kauhukuvissa on liukkaat, lumiset ja tuuliset käytävät sekä liukkaat, lumiset ja tuuliset portaat. Ehkä tämän talon myötä ajatukset muuttuvat?

Viikinmäen luhtitalossa luhtiin liittyy sisäänkäyntitilana veranta/kuisti, lukollinen varasto sekä lasitettu ja avoin ”parveke”. Verannalle voi jättää kengät tai ainakin siihen voi laittaa kuramaton. Varastoon mahtuu pyörät, rattaat ja ulkokalusteet. Asuntokohtaiset ulkotilat ovat siis runsaat ja monipuoliset, ja kaikki suuntautuvat yhteiselle pihalle. Kiinnostavaa nähdä, miten asukkaat valtaavat luhdit tuoleineen, kasveineen ja lastenleluineen. Täytyypä tehdä alkusyksystä uusi retki.

Myös asunnon sisätiloissa sisäänkäyntiä hyödynnetty niin, että varsinainen eteinen onkin keskellä, hieman hallimaisena. Eteisessä on tilaa pukea ja siihen liittyy kylpyhuone sekä toisinaan myös vaatehuone. Muutoinkin asunnoissa oli mukavaa yksinkertaista ilmavuutta ja muunneltavaa käytännöllisyyttä, jota oltiin saatu vaikkapa sillä, että vaatehuone oli läpikuljettava kahden makuuhuoneen välissä. Avoluhti mahdollistaa myös ikkunoiden sijoittamisen luhdin puolelle toisin kuin suljetussa versiossa. Kaikki asunnot saavat siis valoa kahdelta puolelta.

Ja ne kerrostenväliset portaatkin ovat tässä talossa ihan tavallisissa porrashuoneissa, hissin vieressä.

Ehkä eniten tämän talon kohdalla mietitytti alunperin betonielementit talon ulkokehällä. Talon olleessa rotkossa ei julkisivuja pääse kukaan kovin läheltä katsomaan ja kaukonäkymässä ulkoseinien betoniset ikkunakehykset tekevät ulkoseinille valoja ja varjoja, joten huoli oli turha tässä kohteessa. Ainoastaan pienenä kauneusvirheenä voi pitää kadulle päin olevia kahta elementtipäätyä. Ehkä ne odottavat vielä köynösritilöitä ja vihreitä lehtiä.

Luhtitalo ympäristöineen näytti valmiilta, puutkin olivat ehtineet kasvaa suuriksi… Eli piha ei ole autokansipiha pienine puineen tai parturoitu minipiha vaan paikalla olleita mäntyjä oltiin saatu säilymään hengissä rakentamisenkin ajan. Mänty on paalujuurineen ehkä helpoin säilytettävä puu. Sen varoalue ei ole valtaisa, joten mäntyjen säästäminen on usein enemmän tahto- kuin kykykysymys.

Harvoin tekee mieli sanoa urakoitsijan nimeä, mutta tässä tapauksessa työmaasta vastannut Uudenmaan mestarirakentajat tällä tiimillä on tehnyt niin hyvää ja huolellista työtä, että taidanpa mainita. Asuntojen sisätilojen listat, ikkunoiden väliosat, pihanreunuskiveykset, eli kaikki ”aina” vinksallaan olevat pienet yksityiskohdat ovat paikallaan siinä missä isommatkin asiat.

Tämän monipuolisen ja oivaltavan luhtitalon suunnitteli arkkitehti Ulpu Tiuri Arkkitehtitoimisto Tiuri&Lommilta.

Kummalinen pyörävarasto, kummallisesta karheasta kertopuusta tehtynä. Mutta ei siis huono vaan kummallinen. Ja ihka outo materiaalilöytö. Kukakohan tämän on keksinyt? Hyvin näytti taipuvan, ihan kuin vaneri, mutta vaneria massiivisemman oloinen.

Muita Viikinmäki -postauksia kategoriassa ”Viikinmäki” mm. tämä omatekoinen asuntomessu -juttu:

https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/04/omatekoiset-asuntomessut-viikinmaessa/

Omatekoiset asuntomessut Viikinmäessä

Vantaanjoki välkkyy alhaalla laaksossa, jyrkänteen pohjalla. Sieltä löytyi eräänä kuumana kesäpäivänä melontaretkellä kilpikonna, joka sai nimekseen Herra Puhemies. Varmasti sieltä löytyy paljon muutakin. Erityisesti toissapäiväisen kaljakellunnan jälkeen.

Vantaanjoen jyrkännettä uhmaa muutama omakotitalo. Tämäntasoista rohkeaa yksityishenkilöiden rakentamista tapaa harvoin pääkaupunkiseudulla. Näkymien täytyy olla huimia.

Viikinmäen kukkulakaupunki on kivikaupunki, jossa rakennukset ja paikat eivät muistuta toisiaan. Tässä tapauksessa tulos ei ole sekava vaan mukavasti vaihteleva. Vahva näkemys kalliosta kasvavista taloista ja graniitin väreistä on kaavoituksessa esitetty perinteisen kaavakartan lisäksi myös ns. imagebook:ssa.

Viikinmäen rakennukset ovat muutamaa rakennusta lukuun ottamatta tavanomaisesta poikkeavaa arkkitehtuuria. Ehkä hankala maasto on vaatinut valitsemaan hyviä suunnittelijoita ja tekijöitä, tähän paikkaan ei voi soveltaa perus-tasamaanmökkiä.

Nyt on hyvä tilaisuus harrastaa asuntomessuilua – pääosin ilman sisutuksia kylläkin – ja käydä yleisissä asuntonäytöissä katsomassa uudentyyppisiä asumisratkaisuja kerros- ja rivitaloissa. Kerrostaloja harvoilla naapureilla sisäpihatyyppisessä talossa, rivitaloja isoilla ikkunoilla, puuliukuovilla ja näkymillä Vantaanjokilaaksoon. Jos vaikka kymmenen vuoden päästä asunnonvaihto tulisi ajankohtaiseksi.

Avolouhosta ja kunttaa

Vaativa rakentaminen on tehnyt alueesta toistaiseksi avolouhoksen, jossa sillat risteilevät ja puusto on paennut reunoille. Viikinmäessä on käytetty, tosin vielä aika pienissä määrin, siirtonurmen tapaista kunttaa eli metsän aluskasvillisuutta ympäristöä viheriöittämään. Valmispalasissa on varpukasvillisuutta ja sammalia. Siirtonurmi on jätetty pallokentille.

Vaatii mielikuvitusta nähdä kukkulakaupungin tulevan kukoistuksen. Onneksi luonnon lähtökohdat ja rakenteilla olevat rakennukset eivät voisi olla paljoakaan hienommat. Tänne keskuspuiston haarakkeeseen täytyy tehdä vielä yksi loppukesän pyöräretki ja käydä sitten viereisellä Pikkukosken uimarannalla huuhtomassa kalliokaupungin hiekkapöly pois.

 

Viikinmäen imuroidut rantakalliot

 

Huomattavasti suurempia ja tiukemmin paikoillaan pysyviä kiviä kuin aiemmin mainitut meteoriitit löytyy Viikinmäestä. Suomalainen kallioperä on vakaa ja vanha, muodoltaan jääkauden pyöristämä, mikä on huono asia laskettelu-urheilulle, mutta mukava rantalököilylle. 1950-luvulla Viikinmäki oli Helsingin reunaa ja korpea, siten sopiva paikka meluisalle ja tilaa vaativalle ampumaradalle.

Ampumaradan jäljiltä ympäristön hauleja ja lyijyn saastuttamaa maa-ainesta imuroitiin urakalla suurtehoimurilla useita vuosia. Harmi, etten löytänyt yhtään imurointikuvaa, näky on ollut varmaan vaikuttava kun perusroskien, joka kodin villakoirien sijaan imuriin menivät risut, varvut ja puut.

Lopputuloksena näkyvät pyöreän kumpuilevat kalliot. Viikinmäki on keskellä Helsinkiä ja merenrantaan on matkaa. Silti Viikinmäestä löytyvät Helsingin yhdet hienoimmista rantakallioista. Keskieurooppalaisista vieraista näky oli outo ja hieno. Joskus sitä tarvitsee ulkopuolisen kertomaan mikä omassa ympäristössä on ainutlaatuista ja kiehtovaa.