Helsingin vessoja näköalalla ja lämmityksellä

Ehkä Helsingin kuuluisin toiletti on Hotelli Tornin naistenvessa, ja täysin ansaitusti. Kulku vessaan on oma seikkailunsa. Ateljee Barn alapuolella, jyrkkien ja taatusti liian kapeiden – sekä käytön että turvallisuuden kannalta – valurautaportaiden jälkeen on luvassa avarammat maisemat. Miesten vessassa en ole käynyt, mutta tällä kertaa luotan urbaaneihin juoruihin ja uskon etten ole menettänyt mitään. Naistenvessa sijaitsee tornin kulmauksessa, pääosin katseiden katveessa. Erityisen jännittäväksi paikan tekee ikkunoiden alareunan korkeus. Tämäkin paikka kannattaa itse kokea.

Hieman erilaisen arkkitehtonisen yllätyksen tarjoaa Tamminiementien kahvila Meilahdessa. Mukavassa vanhassa hirsitalossa on kallis, mutta muutoin miellyttävä kahvila, josta useimmille kävijöille jää varmaan parhaiten mieleen itsekseen soittava piano, varsin näppärä kapistus.

Mutta aiheeseen palatakseni. Naiset saavat myös täällä enemmän iloa. Vessa on rakennettu mitä ilmeisemmin alkujaan suuremman huoneen nurkkaan. Väliseinät on rakennettu perus-alumiiniprofiili- melamiinilevy –systeemillä, jonka käyttö on levinnyt huoltoasemilta siis myös arvokiinteistöihin. Tahatonta komiikkaa löytyy kun katsoo vankkoja hirsiseiniä tämän muovilla pinnoitetun kovalevyn rinnalla. Hienointa on kuitenkin nykyiseen pieneen tilaan täysin ylisuuri, vihreä ja komea kaakeliuuni. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten kaakeliuuneja purettiin vanhanaikaisina ja käyttökelvottomina. Sitähän ne tavallaan ovatkin, edelleen. Mutta nykyisin nähdään asioilla myös muita arvoja kuin pelkkiä teknisiä tai taloudellisia. Tuskin tässäkään vessassa tilaa lämmitetään kaakeliuunilla, mutta hauska muistuma se on ajasta ennen sisävessoja. Silloin tämäkin tila oli jossain aivan muussa käytössä.

 

17 vuoden projekti, Uus-loft kerrostalo AsOy Helsingin Runko

Arabianrannassa valmistui viime perjantaina AsOy Helsingin Runko, josta alun perin piti tulla Suomen ensimmäinen uus-loftkerrostalo. Idea 5 metriä korkeasta tilasta, jota voisi muokata mielensä mukaan, pärjäsi Asuntoreformikilpailussa melkein 20 vuotta sitten. Itkin ilosta kun näin Rungon valmiina. Vaikea oli uskoa että seitsemäntoista vuoden projekti on ohi, ja vielä hyvin toteutettuna. 

Varoituksen sana. Tämä kirjoitus ei ole missään linjassa muiden blogikirjoitusteni kanssa, vaan tämä on tavallaan pieni joutsenlauluni arkkitehtisuunnittelijana. Toivon ymmärtämystä.

Vuonna 1997-1998 järjestettiin yleinen arkkitehtuurikilpailu Asuntoreformikilpailu, jossa etsittiin uudenlaisia ratkaisuja asumiseen. 105 ehdotuksesta kolme palkittiin, ja nyt ne kaikki on saatu vihdoin rakennettua. AsOy Runko viimeisenä.

AsOy Runko on minun ja Jouko Piilolan luoman uus-loft-konseptin toteutus. Vuonna 2007 tein yhdessä rakennuksen nykyisen pääsuunnittelijan Anna Puiston kanssa urakkakuvat. Silloin talo oli vielä ehta uusloft-talo, eli asukkaiden piti saada itse rakentaa sisukset, hissit olivat tavarahissejä ja rakennustarvikkeille oli suunniteltu välivarastot. Meillä oli oma pieni arkkitehtitoimisto ja olimme innoissamme tekemässä uutta ja jännää. Mietimme erityisen tarkkaan miten tulevat asukkaat voivat rakentaa omat kotinsa, vain liimapuuparvet ja kylpyhuoneet oli tarkoitus tehdä valmiiksi. Niistä oli monia erilaisia vaihtoehtoja. Seinät, katot ja lattiat piti jättää betonipinnalle.

Urakkatarjouksia tuli yksi, ja tarjous, joka ei vastannut odotuksia. Sinä vuonna monet asuintalot jäivät odottamaan parempia aikoja korkeiden urakkahintojen takia.

Sitten luovuttiin asukasvaihtoehdoista, ja päätettiin tehdä valmiita asuntoja. Julkisivun erkkerit karsittiin. Hyvä siitä tuli näinkin.

Itse jättäydyin pois hankkeesta viitisen vuotta sitten. Lopetin silloin suunnittelun kokonaan, jos kotitarpeita ei lasketa mukaan.

   

   

Yläkerran huoneiden korkeus on parikymmentä senttiä peruskerrostalon huonekorkeutta matalampi, mutta korkeat ikkunat ja vieressä oleva viisi metriä korkea tila vähentävät matalan tilan tunnetta yllättävän tehokkaasti.

Kiitos Heli Miettiselle, projektipäällikölle, joka vei hankkeen läpi vastatuulesta huolimatta. Rakentamisessa tarvitaan sisukkaita ja rohkeita ihmisiä. Työmaan hyville mestareille ja muille tekijöille. Sekä KSV:n Micke Sundmaniille, joka herätti henkiin jo kuopatun projektin. Rakennuksen taideteos, josta tässä ei ole kuvaa, on Petteri Nisusen ja Tommi Grönholmin valoteos porttikongissa. Kannattaa käydä katsomassa illan pimeänä hetkenä.

Toiset kaksi toteutettua ja palkittua ehdotusta valitettavan huonoilla kuvilla esitettynä:

Ensin rakennettiin Herttoniemen rantaan Dolce Vita 2001, Arkkitehtitoimisto Hedman Matomäki. Rivitalomaista kerrostaloasumista, kaukana neutraalista ja tylsästä kerrostaloasumisesta. Edelleen kiinnostava kohde, mutta missä ovat saman hienon idean jatkototeutukset? Eipä ole näkynyt.

Toinen kohde oli A-konsultien kolmen rakennuksen kokonaisuus Hermanniin 2007. Ensimmäisiä kohteita, joissa kokeiltiin työtilan yhdistämistä yläpuoliseen asuntoon. Hienosti toimii, osa on kotitoimistokäytössä, osa liiketiloina ja osa jonkun tapaisina asuintiloina. Asunnoissa on myös kekseliäs sovellus viherhuoneesta ja näkymistä.

Tällaisia kilpailuja olisi syytä pitää ainakin kahdenkymmenen (!) vuoden välein. Asuntorakentaminen on jäykkää ja hieman hyytynyttä. Nuorien olisi aika päästä kyseenalaistamaan nykymeininki. Se ei voi oikeastaan tapahtua kuin yleisen kilpailun kautta, johon kaikki saavat osallistua.

Kaivopuiston salainen käymälä ja Tehtaankadun soiva vessa

Nyt pääsemme helsinkiläisen wc-kulttuurin pariin, tarkemmin julkisten vessojen hauskoihin erikoisuuksiin ja puistojen hylättyihin tarvelaitoksiin. Ensiksi siis puistoja ja katuja koristelevien, erilisten pömpeli-vessojen pariin.

Toisin kuin muista rakennuksista, yleisistä vessoista on vaikea tehdä faktan tarkisteluita, tietoa kun näyttää olevan hyvin vähän saatavilla. Outoa tämä niukka asiasta informointi, kun itse asia ei ole mitenkään uusi eikä tarpeeton. Yhden maininnan sadan vuoden takaa löysin kuitenkin. Ravintola Kappelin päädyssä Esplanadilla, entisessä Vasikkahaassa (!), on ollut yleisövessa. Sille oli varmaan kysyntää, olikohan tuolloin ravintolan sisätiloissa toiletti-tiloja lainkaan. Ei välttämättä.

Toisen ravintolan, ravintola Kaivohuoneen (ks. myös blogistani Helsinki – kylpyläkaupunki) taakse rakennettiin mitä ilmeisimmin 1940-olympialaisia (siis niitä olympialaisia varten, jotka siis siirrettiin sodan takia vuodeksi 1952) varten yleisö-wc-tilat. Hieno valkoinen funkkis-rakennus on nykyisin tyhjillään Kaivohuoneen takapuolella. Luulisi että tälle wc:lle olisi tilausta ainakin vappuisin Ullanlinnanmäellä. Metalliset tekstit ovat kutsuvia kolmella kielellä.

Kun olympialaisia toisen kerran ruvettiin pykäämään Helsingissä, tuli jälleen aika rakentaa uusia yleisö-wc-tiloja. Tehtaankadulle, Agricolan kirkon viereen rakennettiin punatiilinen yleisö-wc-rakennus. Tämä vessa toimii nykyisin karaoke-ravintolana. Nimenä on osuvasti Restroom. Pienen paikan hyvänä puolena kuluu olevan lyhyet jonot, jos haluaa laulamaan.

Saman tyylinen vessa-pömpeli on myös Meilahdessa, lähellä Seurasaaren siltaa. Tämän vessan yleisölle tarkoitetut ovet aukeavat häveliäästi kohti merta, poispäin tieltä. WC-rakennus on näyttää edelleen olevan kohtuullisessa kunnossa, mutta se on suljettu ja käyttämätön.

Yhdessä suosikkisivustoissani Asfalttia ja auringonkukkia, löytyi kaksi hienoa kuvaa julkisista käymälöistä 1970-luvulta. Aikalailla ovat pömpelit pienempiä ja vaatimattomampia kuin nykyisin. Tommi Toijan poju Bad Bad Boy on päässyt lähes samoille mestoille Enson talon hollille, mistä kuvalinkki alla.

http://www.asfalttiajaauringonkukkia.fi/haku/käymälä/ser140629#contentwrapper / Eeva Ristan kuva

Heimolan talo – Suomen itsenäisyysjulistus ja kuninkaan vaali

Kari Hakli 1969 Helsingin kaupunginmuseo

Heimolan talossa julistettiin Suomi itsenäiseksi valtioksi vuonna 1917. Heimolan talossa kokoontui itsenäisen Suomen ensimmäinen eduskunta kymmenkunta vuotta ja se toimi eduskuntatalona aina nykyisen eduskuntatalon rakentamiseen saakka. Heimolan talossa valittiin myös Suomen kuningas Friedrich Karl eli suomeksi Väinö I.

Arkkitehti Olli Tarjanne piirsi Heimolan myöhäisjugendtalon Yliopistonkadulle, Kluuvikadun päätteeksi. Erikoista rakennuksessa olivat muunmuassa puinen torni ja kaksi puhujapönttöä. Toinen pönttö oli poliittiselle vasemmistolle ja toinen pönttö oikeistolle. Kansalaissodan haavojen hoitoa kiintokalusteiden voimin.

Mitä me suomalaiset teimme? Purimme tämän myöhäisjugendtalon vuonna 1969, olihan Suomi jo tuolloin 51 vuotta vanha. Mikä se suuri visio oli, mitä Heimolan talon paikalle haluttiin toteuttaa?

Tässäpä tämä kolme vuotta purkamisen jälkeen Yliopiston kadulle rakennettu talo. Visio oli ilmeisesti peruskorjauksen välttäminen, siinä kaikki. Oli halvempaa rakentaa uusi.

1990-luvulla rakennusta yritettiin nykyaikaistaa. Sen lasikoroste uusittiin ja sille puettiin housut, eli julkisivun kaksi alinta kerrosta uusittiin, mutta yläkerrokset jätettiin entiselleen.

Nostalgia on vaarallinen laji. On niin mukava jäädä piehtaroimaan vanhoissa asioissa, joille ei enää voi mitään ja olla jälkiviisas. Ihmiselämä taitaa olla vain liian lyhyt siihen.

Mutta mitä tästä voisi oppia? Muutos ei ole aina hyväksi, ja joskus vanhempiemmekin sukupolvi on saattanut tehdä jotain oikein ja jotain hienoa. Senhän me tiedämmekin että isovanhempamme olivat hyviä tyyppejä.

Toiselta kantilta Heimolan talon historiaa: http://www.jukkajoutsi.com/helsinki3A.html

Eduskuntatalo ja kultainen kupoli

Eduskuntatalossa Mannerheimintiellä on alkamassa eduskunnan edellisen puhemiehen sanoin Suomen suurin putkiremontti. Alunperin halkolämmitteisestä talosta on vuosikymmenien saatossa tehty nykyaikainen laitos. Kaksinkertaiset ikkunat luonnollisine ”terveysikkuna”-ilmanvaihtoineen ovat vaihtumassa museotason koneelliseksi olosuhdeilmastoinniksi eli lämpötila ja kosteus sisällä pyritään pitämään samana oli kesä taikka talvi. Mietittäväksi jää mitä eduskuntatalossa säilötään. Ainakin hienoa taloa, suomalaista kansallisaarretta, ehkäpä jotain muutakin.

Vielä on muutama viikko aikaa käydä talossa. Eduskuntalossa järjestetään avoimia yleisöopastuksia vielä 29.8.2014 asti, jokaisena arkipäivänä. Sen jälkeen rakennus sulkeutuu yleisöltä kolmeksi vuodeksi.

Alkujaan eduskuntatalossa työskenteli 200 kansanedustajaa ja noin 30 virkamiestä. Nykyisin pelkkiä siivojia on 80. Ei ihme, että talon täytynyt laajentua kolmeen ilmansuuntaan ja maan alle. Myös Suomen väkiluku on kasvanut 3,5 miljoonasta 5,5 miljoonaan samassa ajassa.

Eduskuntatalon koko on noin 25 000 m2 ja karkeasti sanottuna noin 100 000 m3. Eduskuntataloa käytetään toisinaan tekemään ymmärrettäväksi uusien rakennushankkeiden koko. Esimerkiksi Keski-Pasilan uuden jättimäisen rakennushakkeen on sanottu olevan noin kymmenen eduskuntatalon kokoinen.

Eduskuntatalon pyöreässä istuntosalissa on kultaa hohtava katto. Arkkitehti J.S.Siren oli innostunut uusista ajatuksista ja materiaaleista, joten vuonna 1931 rakennetun eduskuntatalon sisäkupoli on tehty prässätyistä värjäämättömistä sokeriruokolevyistä. Suomalaista köyhän miehen kultaa siis. Hienosti ovat kestäneet edustajien puheita yli 80 vuotta. Nytkään vaara ei tule itse materiaalin heikkoudesta vaan mm. katon vuotamisesta remontin yhteydessä.

Omatekoiset asuntomessut Viikinmäessä

Vantaanjoki välkkyy alhaalla laaksossa, jyrkänteen pohjalla. Sieltä löytyi eräänä kuumana kesäpäivänä melontaretkellä kilpikonna, joka sai nimekseen Herra Puhemies. Varmasti sieltä löytyy paljon muutakin. Erityisesti toissapäiväisen kaljakellunnan jälkeen.

Vantaanjoen jyrkännettä uhmaa muutama omakotitalo. Tämäntasoista rohkeaa yksityishenkilöiden rakentamista tapaa harvoin pääkaupunkiseudulla. Näkymien täytyy olla huimia.

Viikinmäen kukkulakaupunki on kivikaupunki, jossa rakennukset ja paikat eivät muistuta toisiaan. Tässä tapauksessa tulos ei ole sekava vaan mukavasti vaihteleva. Vahva näkemys kalliosta kasvavista taloista ja graniitin väreistä on kaavoituksessa esitetty perinteisen kaavakartan lisäksi myös ns. imagebook:ssa.

Viikinmäen rakennukset ovat muutamaa rakennusta lukuun ottamatta tavanomaisesta poikkeavaa arkkitehtuuria. Ehkä hankala maasto on vaatinut valitsemaan hyviä suunnittelijoita ja tekijöitä, tähän paikkaan ei voi soveltaa perus-tasamaanmökkiä.

Nyt on hyvä tilaisuus harrastaa asuntomessuilua – pääosin ilman sisutuksia kylläkin – ja käydä yleisissä asuntonäytöissä katsomassa uudentyyppisiä asumisratkaisuja kerros- ja rivitaloissa. Kerrostaloja harvoilla naapureilla sisäpihatyyppisessä talossa, rivitaloja isoilla ikkunoilla, puuliukuovilla ja näkymillä Vantaanjokilaaksoon. Jos vaikka kymmenen vuoden päästä asunnonvaihto tulisi ajankohtaiseksi.

Avolouhosta ja kunttaa

Vaativa rakentaminen on tehnyt alueesta toistaiseksi avolouhoksen, jossa sillat risteilevät ja puusto on paennut reunoille. Viikinmäessä on käytetty, tosin vielä aika pienissä määrin, siirtonurmen tapaista kunttaa eli metsän aluskasvillisuutta ympäristöä viheriöittämään. Valmispalasissa on varpukasvillisuutta ja sammalia. Siirtonurmi on jätetty pallokentille.

Vaatii mielikuvitusta nähdä kukkulakaupungin tulevan kukoistuksen. Onneksi luonnon lähtökohdat ja rakenteilla olevat rakennukset eivät voisi olla paljoakaan hienommat. Tänne keskuspuiston haarakkeeseen täytyy tehdä vielä yksi loppukesän pyöräretki ja käydä sitten viereisellä Pikkukosken uimarannalla huuhtomassa kalliokaupungin hiekkapöly pois.

 

Viikinmäen imuroidut rantakalliot

 

Huomattavasti suurempia ja tiukemmin paikoillaan pysyviä kiviä kuin aiemmin mainitut meteoriitit löytyy Viikinmäestä. Suomalainen kallioperä on vakaa ja vanha, muodoltaan jääkauden pyöristämä, mikä on huono asia laskettelu-urheilulle, mutta mukava rantalököilylle. 1950-luvulla Viikinmäki oli Helsingin reunaa ja korpea, siten sopiva paikka meluisalle ja tilaa vaativalle ampumaradalle.

Ampumaradan jäljiltä ympäristön hauleja ja lyijyn saastuttamaa maa-ainesta imuroitiin urakalla suurtehoimurilla useita vuosia. Harmi, etten löytänyt yhtään imurointikuvaa, näky on ollut varmaan vaikuttava kun perusroskien, joka kodin villakoirien sijaan imuriin menivät risut, varvut ja puut.

Lopputuloksena näkyvät pyöreän kumpuilevat kalliot. Viikinmäki on keskellä Helsinkiä ja merenrantaan on matkaa. Silti Viikinmäestä löytyvät Helsingin yhdet hienoimmista rantakallioista. Keskieurooppalaisista vieraista näky oli outo ja hieno. Joskus sitä tarvitsee ulkopuolisen kertomaan mikä omassa ympäristössä on ainutlaatuista ja kiehtovaa.