Ennakkoluulotonta ja omalaatuista – brändejä, Arabianrannan koulu

Miten niin mielikuvia ei voisi muuttaa?

Alueen brändäys on kyllä tärkeätä ja mielikuvat myös. Mutta mielikuvien ja brändäyksen täytyy perustua oikeaan tietoon ja todelliseen tilanteeseen. On turha pelätä outoja yhdistelmiä. Niistä voi kehkeytyä juuri niitä omalaatuisimpia ratkaisuja, jotka tekevät ympäristöstämme kiinnostavan ja yllätyksellisen. Ei mikään ihme että designista kiinnostuneet merkkibrändit perustavat toimistonsa vaikkapa Vallilan vanhoihin teollisuustiloihin, tai uusi kuntokeskus perustetaan entiseen elokuvateatteriin ja nuoristalo ruumishuoneelle.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/11/30/ruumishuoneesta-nuorisotaloksi-muuntojoustavuutta-kallion-tyyliin/

Monet olivat peloissaan, kun muutama kymmenen romanialaista pitivät telttakylää Kalasatamassa. Erityisesti joidenkin mieltä askarrutti, millaisen maineen uusi Kalasataman asuinalue siitä mahdollisesti saa. Että kaikki yhdistävät Kalasataman tähän ohimenevään tilanteeseen myös tulevaisuudessa. Onko Kalasataman maine nyt mennyt?

Näytin pienen romanilaisen telttakylän ja kerroin siihen liittyvästä mediakeskustelusta myös espanjan asuntoministerille, aikana kun töihin kuului myös arkkitehtuurituristioppaana toimiminen, mikä oli itse asiassa aika mukavaa. Ajelimme siis Kalasataman pienen romanileirin ohi kohti Arabianrantaa noin vuonna 2010. Kaikki olivat hyvin hyvin huvittuneita, sillä espanialaisesta näkövinkkelistä meillä oli suurenluokan mittakaavaharha. He puhuivat tuhansista, me kymmenistä.

Arabianranta päättyi aiemmin tehtaaseen, jonka jälkeen oli joutomaata merenlahta kohti. Keskellä tätä ei mitään, oli alkoholistien märkäsuoja, ns. Liekkihotelli. Nyt sen paikalla on Arabianrannan peruskoulu.

Silloinen Suomen virallinen, vihainen nuori arkkitehti, eli Kai Wartiainen valittiin suunnittelemaan tämä uusi Arabianrannankoulu. Wartiainen halusi yllättää, tehdä totutusta poikkeavalla tavalla, käyttämällä totutusta poikkeavia, arkisia materiaaleja, kuitenkin loppuun asti hyvin suunnitellen.

Betonia valettiin kumimattoon tai profiiliin, ja saatiin uudentyyppistä seinää, muottivaneria käytettiin seinissä pintamateriaalina. Suunnittelu oli huolellista detaljitasolle asti, metalli jätettiin maalaamatta, mutta portaat tehtiin teräsprofiileista suunnitellen, ei valmistuotteita ostaen.

Alkoholistien L:n mallinen rakennus vuodelta 1979 sai pitää perinteisen rappauksensa ja ruutuikkunansa. Oikeasti käytänössä kaikki uusittiin runkoa lukuunottamatta. Tähän osaan tehtiin luokkahuoneet. Uusi L:n mallinen rakennus laitettiin vanhan syliin ja sinne laitettiin liikuntasali ja muita erikoisempia tiloja. Harmikseni kuulin että vanha osa on taas yksi näistä sisäilmaongelmaisista koulutaloista. Näissä korjauksissa ei ole varaa epäonnistua.

Kai Wartiainen on tehnyt Arabianrantaan toisenkin koulurakennuksen muutoksen, Metropolian yhden toimipisteen Hämeentie 161:een.
Hienoiten Kai Wartiainen on kuitenkin onnistunut Helsingin kohteistaan HTC-centerissä Kaapelitehtaan vierellä, Ruoholahdessa.

Suomen toistaiseksi parhaat toimistorakennukset, jotka todella liittyvät paikkaan ja hyödyntävät mielikuvia ja luovat niitä. Pääosin meidän sinänsä laadukas toimistorakentaminen on hieman anonyymia ja ympäristönsä hieman etäisesti liittyviä. Tähän täytyy palata ajan kanssa.

Arabianrannan brändäys taas perustui luovuuden mielikuvan vahvistamiselle. Taiteesta tehtiin osa käyttöympäristöä. Taideteollinen korkeakoulu, nykyisin Aalto yliopisto, ja Iittalan Arabiantehdas antoivat pohjan taidebrändäykselle. Tämä brändäys ei perustunut keksittyyn mielikuvaan vaan olemassaolevan piirteen vahvistamiseen ja muokkaamiseen.

Koulun pihalla olevat taiteilija Kaija Kontulaisen Arabian Hevoset. Hyvää tinkimätöntä taidetta, joka ei pelkää kosketusta tai koskettaa.

Ornamentin paluu ja suomalainen keksintö: graafinen betoni!

Ennenvanhaan arkkitehdit saivat suunnitella kuvioita ja koristeita taloihin. Rakentajat halusivat osoittaa muillekin että tässä rakennetaan komeata ja hienoa. Talot rakennettiin käsityönä ilman tehtaita, joten koristeiden veistely ja maalaaminen nosti talon hintaa suhteellisesti vähemmän kuin nykyisin.

Sitten innostuttiin uusista tuulisista, teollisesta tuotannosta ja koneista. Tulevaisuuden uskolla ja utopioilla ei ollut rajoja. Muutos oli vain ajan kysymys. Taloista katosivat ornamentit ja koukerot. Suunniteltuja taloja rakennettiin kaikille, ei vain rikkaimmille. Arkkitehdit etsivät kauneutta suuremmista muodoista, pilareista ja palkeista, betonipinnoista ja valtamerilaivoista.

Kauneuden ja herkkyyden kaipuu ei katoa. Kuvioiden paluu on alkanut. Kuvioita ei enää tehdä käsillä maalaamalla vaan keinot ovat toiset. Samoin aiemmin koristeltiin yksityiskohtia, erityisesti ovien ja ikkunoiden reunoja, räystäitä ja muita paikkoja, joihin ”informaatio tiivistyy”. Katse etsiytyy paikkoihin, joissa muutos tapahtuu. Kuka nyt seinäpintaa tuijottaa, jos voi katsella ikkunoita. Mutta nykymaailmassa kuvioidaan suuria pintoja ja ovet sekä ikkunat tehdään tehtaissa vakiotuotantona.

Meidän aikanamme ornamentteja tehdään uusilla, hauskoillakin teollisilla tavoilla mm. kuvioimalla betonia ja painamalla lasiin kuvioita.

Monasti kerrostalojen suuria elementtipintoja tai ensimmäisiä kerroksien betoniseiniä kuvioidaan hapettamalla betoniin kuvio ns. graafinen betoni. Tämä on muuten suomalaisen Samuli Naamangan keksintö!

Ennen tätä betonin kuviointia käytettiin lähinnä yhden seinäelementin kuviin, mutta nyt voidaan vaikkapa raidottaa koko seinä. Kuvion ei siis tarvitse olla esittävä tai huomattava. Nämä kokonaisten seinien kuvioiminen palasien, betonielementtien avulla, on kuitenkin kaukana helposta. Vaikutelma voi olla myös ikävällä tavalla tapettimainen ja kuvio näyttäytyykin kömpelönä tai teennäisenä. Se ei paljon mieltä lämmitä, että kuviossa toistuu löyhästi paikkaan liittyvä historiallinen valokuva, jos siitä muodostuva iso kuvio on rauhaton ja aaltoileva, tai muuten epäonnistunut.

Tässä Arabianrannan rakenteilla olevassa asuintalossa on käytetty Johanna Gullischenin kuviota koko seinän korkeudelta. Musta kiviaines toimii hienosti sileämmän betonin vierellä.

Mukavia ovat myös lapsuuden muistot, joita kuvio herättää.  Oikean puoleisessa kuvassa on patjani. Tällaisen patjan päältä heräsin aina aamuisin pienenä. Se patjakankaan kuvio oli harmaa-valkoinen. Nykypatjoissa ei ole enää paljon kuvioita muisteltaviksi. Ehkä se on elintason mitta?

17 vuoden projekti, Uus-loft kerrostalo AsOy Helsingin Runko

Arabianrannassa valmistui viime perjantaina AsOy Helsingin Runko, josta alun perin piti tulla Suomen ensimmäinen uus-loftkerrostalo. Idea 5 metriä korkeasta tilasta, jota voisi muokata mielensä mukaan, pärjäsi Asuntoreformikilpailussa melkein 20 vuotta sitten. Itkin ilosta kun näin Rungon valmiina. Vaikea oli uskoa että seitsemäntoista vuoden projekti on ohi, ja vielä hyvin toteutettuna. 

Varoituksen sana. Tämä kirjoitus ei ole missään linjassa muiden blogikirjoitusteni kanssa, vaan tämä on tavallaan pieni joutsenlauluni arkkitehtisuunnittelijana. Toivon ymmärtämystä.

Vuonna 1997-1998 järjestettiin yleinen arkkitehtuurikilpailu Asuntoreformikilpailu, jossa etsittiin uudenlaisia ratkaisuja asumiseen. 105 ehdotuksesta kolme palkittiin, ja nyt ne kaikki on saatu vihdoin rakennettua. AsOy Runko viimeisenä.

AsOy Runko on minun ja Jouko Piilolan luoman uus-loft-konseptin toteutus. Vuonna 2007 tein yhdessä rakennuksen nykyisen pääsuunnittelijan Anna Puiston kanssa urakkakuvat. Silloin talo oli vielä ehta uusloft-talo, eli asukkaiden piti saada itse rakentaa sisukset, hissit olivat tavarahissejä ja rakennustarvikkeille oli suunniteltu välivarastot. Meillä oli oma pieni arkkitehtitoimisto ja olimme innoissamme tekemässä uutta ja jännää. Mietimme erityisen tarkkaan miten tulevat asukkaat voivat rakentaa omat kotinsa, vain liimapuuparvet ja kylpyhuoneet oli tarkoitus tehdä valmiiksi. Niistä oli monia erilaisia vaihtoehtoja. Seinät, katot ja lattiat piti jättää betonipinnalle.

Urakkatarjouksia tuli yksi, ja tarjous, joka ei vastannut odotuksia. Sinä vuonna monet asuintalot jäivät odottamaan parempia aikoja korkeiden urakkahintojen takia.

Sitten luovuttiin asukasvaihtoehdoista, ja päätettiin tehdä valmiita asuntoja. Julkisivun erkkerit karsittiin. Hyvä siitä tuli näinkin.

Itse jättäydyin pois hankkeesta viitisen vuotta sitten. Lopetin silloin suunnittelun kokonaan, jos kotitarpeita ei lasketa mukaan.

   

   

Yläkerran huoneiden korkeus on parikymmentä senttiä peruskerrostalon huonekorkeutta matalampi, mutta korkeat ikkunat ja vieressä oleva viisi metriä korkea tila vähentävät matalan tilan tunnetta yllättävän tehokkaasti.

Kiitos Heli Miettiselle, projektipäällikölle, joka vei hankkeen läpi vastatuulesta huolimatta. Rakentamisessa tarvitaan sisukkaita ja rohkeita ihmisiä. Työmaan hyville mestareille ja muille tekijöille. Sekä KSV:n Micke Sundmaniille, joka herätti henkiin jo kuopatun projektin. Rakennuksen taideteos, josta tässä ei ole kuvaa, on Petteri Nisusen ja Tommi Grönholmin valoteos porttikongissa. Kannattaa käydä katsomassa illan pimeänä hetkenä.

Toiset kaksi toteutettua ja palkittua ehdotusta valitettavan huonoilla kuvilla esitettynä:

Ensin rakennettiin Herttoniemen rantaan Dolce Vita 2001, Arkkitehtitoimisto Hedman Matomäki. Rivitalomaista kerrostaloasumista, kaukana neutraalista ja tylsästä kerrostaloasumisesta. Edelleen kiinnostava kohde, mutta missä ovat saman hienon idean jatkototeutukset? Eipä ole näkynyt.

Toinen kohde oli A-konsultien kolmen rakennuksen kokonaisuus Hermanniin 2007. Ensimmäisiä kohteita, joissa kokeiltiin työtilan yhdistämistä yläpuoliseen asuntoon. Hienosti toimii, osa on kotitoimistokäytössä, osa liiketiloina ja osa jonkun tapaisina asuintiloina. Asunnoissa on myös kekseliäs sovellus viherhuoneesta ja näkymistä.

Tällaisia kilpailuja olisi syytä pitää ainakin kahdenkymmenen (!) vuoden välein. Asuntorakentaminen on jäykkää ja hieman hyytynyttä. Nuorien olisi aika päästä kyseenalaistamaan nykymeininki. Se ei voi oikeastaan tapahtua kuin yleisen kilpailun kautta, johon kaikki saavat osallistua.