Sibiksen uusi koti – mikä on väistötila?

Töölöössä on käynnissä dominopelin muunnos. Eduskuntataloa remontoidaan juhlakuntoon. Remontin ajaksi eduskunta muuttaa Sibeliusakatemian tiloihin, jonne paraikaa kunnostetaan musiikkisalista väliaikaista istuntosalia. Sibeliusakatemia muutti taas Nervanderinkadulle, entisiin Museoviraston konttoritiloihin. Museovirasto sentään muutti Alppilaan asti, Kulttuuritaloon.

Kun talossa täytyy tehdä suurempi peruskorjaus putkiremonteineen, täytyy toiminta siirtää jonnekin muualle, väistötiloihin, remontin ajaksi. Kevyimmillään väistötilat ovat vaikkapa niitä parakkikouluja, jotka ovat muunnoksia teräskonteista ja työmaakopeista. Toisinaan väliaikaisille tiloille on niin kovat vaatimukset, että väistötiloista tuleekin pysyviä tiloja. Tuskinpa Sibiskään lähtee enää Nervanderinkadulta pois, kun kerrosten väliset lattiatkin on tehty ääniteknisesti kovan vaatimustason mukaan, kelluviksi.

Alunperin Sibiksen talo rakennettiin Suomalainen yhteiskoulu SYK:ksi 1937. Koulusta tuli jälleen koulu. Funktionalistinen talon funktio palautui, mutta hyvin kuului toimineen myös toimistokäytössä.

Pääsisäänkäyntiä reunustaa funkkista edeltävästä kaudesta muistuttava, egyptiläishenkinen kivireliefi. Lyyrakin löytyy. Olisiko soitin löydettävissä sisältäkin?

Tässä kuvassa pojat voimistelvat salissa, josta purettiin katto ja tehtiin paikalle urkusalit, eli välistä peruskorjaus on aika suurta. (Aarne Pietinen / Helsingin kaupunginmuseo)

Nyt noin 70 vuotta myöhemmin pihalle on möngertänyt opiskelijaravintolan ja kahvilan syönyt kuparinvihreä olio. Mukavasti näyttää paikalle asettuvan. Pihalle pääsee puiston kautta oliota tervehtimään. Sympaattinen tapaus. Keväällä lumen alta pitäisi paljastua kattoterassi. Sitä odoteltaessa voi käydä olion kahvilassa. Se on avoinna arkipäivisin, ja siellä voi käydä katsomassa miltä 2010-luvun opiskelija-arki näyttää.

Eduskuntatalon edellisistä muutoista ja muustakin:

https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/11/eduskuntatalo-ja-kultainen-kupoli/

https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/13/heimolan-talo-suomen-itsenaisyysjulistus-ja-kuninkaan-vaali/

Työväenopiston vaaleanpunainen, parkin värit ja Brahen kentän muodostelma

Helsinginkatu on yksi suosikkikatujani Helsingissä. Itsekin tulin asuneeksi sen varrella neljä vuotta. Erityisesti tykästyin Brahen kentän ja Harjutorin väliseen tiiviiseen ja urbaaniin kadunosaan. Muistan kun ensi kerran ajoin Helsinginkatua pitkin, ihmettelin, miksei kukaan ollut kertonut että Helsingissä on tällainenkin puistokatu. No, eihän se puhdasta auvoa ole Hesarillakaan, mutta ihan hyvällä tavalla elämänmakuinen se on.

Braahenkentän paikalle piti tulla puisto sekä Helsingintori. Samalle akselille eli suoralle linjalle, jossa ovat Kallion kirkko ja Unioninkatu Tähtitorneineen Ullanlinnassa. Akselin eteläpäässä, torin reunalla piti olla komea talo ja sivuilla myös. Päätytalo rakennettiin eli vaaleanpunainen työväenopisto 1920-luvulla, mutta sivutalot jäivät odottamaan aikaa parempaa. Aika ei aina tee hyvää suunnitelmille, ja niin tässäkin tapauksessa kävi. Toisesta talosta tuli Urheilutalo ja hotelli, arkkitehtoonisesti vähemmänkunnianhimoinen tuotos, erityisesti Brahenkentän puolelta katsottuna. Vielä huonommin kävi toiselle sivutalolle, jonka piti olla samalla Helsinginkadun loistelias pääte: se talo kutistui urheiluparakiksi urheilukentän laidalle. Toisaalta tämähän voi olla tulevien sukupolvien mahdollisuus päästä rakentamaan Kallioon!

Työväenopisto tai kansalaisopisto on toimiva suomalainen mahdollisuus aikuisille, opiskella ja harrastaa varsin kohtuullisella maksulla tai ilmaiseksi ammattitaitoisten opettajien johdolla. Taitaa olla aika ainutlaatuista maailmassa.

Vaaleanpunaisen, 1920-luvun klassismia edustavan, talon takana on opiston laajennus, Aulis Blomstedtin tekemä varsin modernistinen talo. Funkkiksen ihanteita löytyy, talo pilareilla, nauhaikkunat, tasakattoisuus. Samoin värit. Toisin kuin varsin usein kuvitellaan, alunperin funktionalistit (myös Alvar Aalto, esim. Paimion parantola) osasivat käyttää värejä. On joku joskus aprikoinut, olisiko se ollut musta-valkoisten valokuvien syytä, että funkkis typistyi pikkuhiljaa musta-harmaa-valkoiseksi. Niin tai näin, joka tapauksessa Blomstedt osasi väreillä liittää nämä kaksi sangen erilaista rakennusta yhdeksi kokonaisuudeksi. Kannattaa yllättää itsensä ja piipahtaa avoimella sisäpihalla. Itse rakennuskin on hyvin detaljoitua tulevaa 1960-lukua henkivää tyyliä, rakennettu 1959, ja hyvin pidetty.

http://helsinkiennen.fi  Kannattaa katsoa kuva luistelukilpailuista. 1940-luvulta. Onhan nyt luistelun aika.

• Luistelukilpailut Kallion urheilukentällä (Brahen kenttä). Taustalla Helsinginkatu 24, Pelastusarmeijan talo, Alppikatu 25, sekä Helsingin suomenkielinen työväenopisto, Helsinginkatu 26. 1948

Olympiastadionin torni 72 metriä – Helsingin rakennusten mittatikkuna

Miksi Olympiastadion on niin erityinen, miksi sitä pitää suojella? Vaikka meidät suomalaiset on kyllästetty modernilla arkkitehtuurilla, muualla Euroopassa asia on aivan toisin. Keskieurooppalaisille funktionalismi edustaa monasti eksotiikkaa, totutusta poikkeavaa.

Tällaiset meillä historialliset, funktionalistiset talot, tavallisesti 1930-luvulta lähtien rakennettuja vaaleita, koristamattomia rakennuksia, joiden ulkoseinillä ei ole pilareita eikä koristeita ja jotka eivät ole symmetrisiä, eli keskeltä sisälle ja talon puoliskot toistensa peilikuvia vaan ennemminkin tasakattoisia ja veistoksellisia, ovat osa itsenäisen Suomen tunnistettavaa tarinaa.

Selostamo tornin juuressa, ja kuuluttamot roikkuvat katoksesta. Myös pilareiden yläosat ovat muotoiltuja ”funktionalisessa hengessä”.

Kesä-olympialaisia ei ole pidetty jokaisessa pääkaupungissa, mutta Helsingissä on. On sanottu että se oli viimeinen mahdollisuus moiseen näin pieneltä valtiolta kuin Suomelta. Ensimmäiseen yritykseen vuodelle 1940 rakennettiin monta rakennusta, mm. ensimmäinen verisio Olympiastadionista. Arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti voittivat stadionin suunnittelun kilpailuehdotuksellaan ”valkoinen sinfonia”. Ruumiillinen ja henkinen kulttuuri kun ovat niin lähellä toisiaan! Huomaa puhdas valkoinen rinkula.

http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/olympia/hki/paikat/stadion5.html. Valitettavasti en tiedä kuvanottajan nimeä.

Toiseen, eli varsinaiseen urheilunjuhlaan vuonna 1952, olympiastadionia ehdittiin jo muokata puisilla, myöhemmin puretuilla lisäkatsomoilla. Nykyisen muotonsa stadionin ulkouori sai vuonna 1955.

http://www.urheilumuseo.fi/Default.aspx?tabid=3368

Torni, tuo stadionin käytön kannalta täysin hyödytön rakennelma rakennettiin heti aluksi, oli itse asiassa pyydettynä kilpailuohjelmassa. Funktionalismi ei aina ollutkaan niin tarkoituksenhakuista. Onneksi torni rakennettiin! Hoikasta (ulkomitoiltaan kerros on vajaa 35 m2) valkoisesta tornista on tullut Helsingin symboli, joka näkyy Töölönlahdelle, aina rautatieasemalle

Torni stadionin yhteydessä on harvinaisuus. Itse en tiedä ainuttakaan, mutta varmaan niitäkin löytyy?

Funkition torni sai sota-aikana tähystystornina ja rauhanaikanakin hetkeksi, kun torniin asennettiin mikroaalto(!)linkki Suomen ensimmäisiä TV-lähetyksiä varten, 1957.

Tornin korkeus on 72 metriä. Se on hyvä mittatikku. Siihen on hyvä verrata kaikkea uutta rakentamista, mitä Helsinkiin suunnitellaan. 72 metriä on noin 20 kerroksisen asuinrakennuksen korkuinen. Asuintalon kerros on 3 metriä, korkeiden asuintalojen noin 3,2-3,5 metriä kuten myös toimistorakennusten. Ensimmäiset ja ylimmät kerrokset vievät lisäkorkeutta. Näillä numeroilla voi aika hyvin karkeasti mietiskellä rakennusten korkeuksia.

Näkötornina torni toimii yhä ympäri vuoden, arki-iltaisin 21.00 asti. Talvikäynti kannattaa.

Toimistosiiven sisäkäytävissä on vanhoja puu-lasiseiniä. Aika modernia!

Edelleen maistuva, purkitettu long-drink, ilmeisesti ensimmäisiä sellaisia maailmanlaajuisesti, tehty Helsingin Olympialaisiin, eli suomalainen Lonkero, lonkku.

Pitkät näkymät ja selkeys on tietenkin peruslähtökohta kun suunnitellaan suurien massojen rakennuksia, jotka tyhjentyvät ja täyttyvät lyhyessä ajassa. Komeata.

Olympiastadion kokee kohta peruskorjauksen ja muodonmuutostakin mm. puupenkit vaihdetaan ja katsomot katetaan kauttaaltaan. Juoksuradan alle tehdään uusi ”juoksurata”, joka toimii huoltokäytävänä, hauska idea. Pohjoisen puolen sisäänkäynti (aika kummallinen paikka nyt, kannattaa käydä katsomassa, lievä umpikuja) kokenee uuden tulemisen.

Vieressä Kisahalli, eli entinen Messuhalli, jossa on ovelat näyteikkunat ja joka on liikuntapaikkana erittäin omaperäinen.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/10/21/kisahalli-konsepti-jota-ei-enaa-keksittaisi/

Pohjolan valkea kaupunki – miksi Enson sokeripala sulostuttaa meitä

 

Helsinki on Pohjolan valkea kaupunki. Tätä määritelmää Helsinki ei ole saanut vain lumisista talvista ja kesien valkeista öistä, vaan rakennusten vaaleasta ja viileästä värityksestä. Helsingin ikoniset kasvot ovat meren äärellä oleva vaalea sävytteinen matalahko pohjois-Esplanadin talorivistö, jota hallitsee korkeammalle nouseva Tuomiokirkon siluetti. Empire-ajalle tunnusomainen vaaleus hallitsee senaatintorin ympäristöä vaaleankeltaisena, vaaleansinisenä ja jopa vaaleanpunaisena. Helsingin keskusta on ainutlaatuinen, se on kiinni meressä ja se on rakennettu pääkaupungiksi. Suurin osa Euroopan merikaupungeista on keskiaikaisia, jolloin kadut ovat kapeita, väritys on maanläheinen ja lämmin sekä sijainti helposti puolustettavassa paikassa. Helsinki aukeaa merelle avoimena, vaaleana ja tyynenä, suurilinjaisena.

Kun yritin kuvata tätä Helsingin ikonista näkymää tänään sumuisena talvipäivänä, oli näkymä sekä hieno että sotkuinen. Yllättävä se oli myös. Ensiksi koska empire-ajalle tunnusomainen vaaleus ei ollutkaan niin dominoiva kuin mielikuvissani. Toisekseksi koska kauppatori ja vanhan kauppahallin ympäristö, kadut ja aukiot näyttivät siltä kuin tarpeen tullen olisi lisätty tikku sinne rätti tänne. Pömpelit, huoltotarvikkeet, autot, mainokset, liikennemerkkien armeija olivat joka paikassa näkymän keskipisteessä. Helsinki on ennen kaikkea helsinkiläisille, mutta kyllä turismiakin pitäisi ajatella rauhoittamalla edes kuvauksellisimmat paikat. Tähän kuvaan rajasin sotkut pois mahdollisuuksien mukaan. Ja vastoin yleistä periaatettani kuvien muokkauksesta tässä blogissa, vaalensin hieman haramaata päivää kirkkaamaksi.

Tähän ajatukseen, vaaleasta Esplanadista, perustui myös Alvar Aallon sokeripalan muotoilu Katajanokalle 1960-luvun vaihteessa, Enso Gutzeitin pääkonttoriksi. Punatiilinen vanha asuinrakennus jatkoi Katajanokan rakentamista, uusi oli jatke Esplanadin talorivistölle. Aallon piirtämän pääkonttorin seinät ovat samaa valkoista Carraran marmoria kuin Finlandia-talonkin. Laatat vaihdettiin seitsemän vuotta sitten toiseen valkoiseen marmoriin. Tosin empire-väritys ei ollut valkoinen vaan vaalea. Myöhemmin myös Ulkoministeriön rakennus on jatkanut valkoisena rakennuksena samaa ajatusta. Ja jos Armi-talo (arkkitehtuurin ja designin talo, jota oltiin pykäämässä paikalle ennen ristihotellia) oltaisiin rakennettu nykyisen maailmanpyörän kohdalle, olisi se ollut vaaleiden talojen päätteenä entisellä makasiinitontilla.

Enson talo oli pitkään rumimpien rakennusten listalla. Varmasti yksi aiheeseen vaikuttanut asia oli paikalta purettu Höijerin punatiilinen kaunotar. Aika kuluu ja Ensostakin tulee vähitellen hyväksytty osa kokonaisuutta. Rakennus on kuitenkin laaturakentamista sekä suunnittelun että toteutuksen puolesta, ja toimistorakennukseksi kerrassaan erinomaista arkkitehtuuria. Enson talo on vuosi sitten korjattu ja muutettu osittain moderniksi monitilatoimistoksi, erittäin taitavasti. Arkkitehtina Jyrki Iso-Aho, joka on modernien talojen korjausrakentamisen varsinainen taituri. Mitä lähempää nykyistä Stora Enson taloa katsoo, sitä paremmalta se näyttää. Mutta kieltämättä rakennus on hieman iso mittakaavaltaan, jos näin uskaltaa maestron työstä sanoa, ja uskaltaahan sitä.

Mittakaavasta myös: https://hennahelander.wordpress.com/2014/12/26/helsingin-tuomiokirkko-miten-pieni-saadaan-nayttamaan-suurelta/

Loppuun laitan kuvan yhdestä mukavasta kahvilasta ja pienestä museosta Tuomiokirkon viereltä Snellmaninkadulta. Entisen postin talossa oleva museo on rahamuseo, ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Sekä myös ilmainen. Paikassa voi ihailla erilaista setelikuvitusta kautta aikojen. Aluksi itsenäisen Suomen seteleitä komistivat ties mitä symboloivat alastomat vartalot, välissä valtion päämiehet, ja lopussa kulttuurihenkilöt. Siis ajalta kun Suomella oli vielä markka. Näyttely on saatu kiinnostavaksi, mutta silti harvoin joutuu ketään väistelemään, jos käy hiljentymässä rahojen ääreen katselemaan kirkontornia.

Vastapäätä on vaaleanpunainen Arppeanum, joka on nyt remontissa.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/04/28/arppeanum-helsingin-ensimmainen-okyrakennus/

ja https://hennahelander.wordpress.com/tag/arppeanum/