Sotien jälkeen ensin korjattiin ja sitten rakennettiin sen tilalle, minkä sota oli hajottanut. Mutta sitten alkoi ennen näkemätön purkubuumi. 1950-1970 -luvuilla Helsingistä purettiin noin 800 taloa, joista muutama sata oli komeita ja koristeellisia kaupunkikorttelitaloja, paikalla käsinmuurattuja urbaaneja kivilinnoja.
Mitä rakennettiin tilalle? Helsingin ydinkeskustassa, jossa toimistoista sai parhaan hinnan, niin hyvin paljon aika keskinkertaisia toimistotaloja, joihin tehtiin monotonista metallikasettipintaista rasterijulkisivua. Sellaisia joita en ole huomannut, vaikka olen kävellyt pitkin Mannerheimintietä tuhansia kertoja. Siis pääosin varsin harmittomia taloja, mutta sellaisia kuitenkin jotka muokkaavat paikan tunnelmaa. Sillä onhan Mannerheimintiellä Espan kohdalla ihan erilainen tunnelma tai kaupunkikuva, jos halutaan puhua arkkitehtoonisesti, kuin pohjois-Esplanadilla. Aina näin ei kuitenkaan ole Manskullakaan ollut. Toivottovattavasti olemme oppineet jotain.
Toki poikkeuksiakin keskinkertaisista, teollisesti valmistetuista rasteritoimistotaloista löytyy, sellaisiaa hyvin detaljoituja ruudutettuja tummia toimistotaloja, hyviä materiaaleja, suhteikkaitakin. Suuri virhe olisi nyt purkaa nämä kaunokaiset, helmet täytyy osata poimia joukosta. Pitääkin kirjoittaa myös näistä onnistuneista kaupunkikuvan rauhoittajista. Parhaimmissa 1960- ja 1970 -luvun taloissa on jopa jippoja ja pieniä oivalluksia. Koiratkin tykkää.
Peruskorjausiässä olevan toimistotalojen joukosta voisi mielestäni purkaa puolet, ja antaa samalla mahdollisuus rakentaa uusia parempia toimistotaloja tilalle. Säilytettävät tulee tietenkin etukäteen arvottaa, kaupunginmuseo onkin tehnyt loistavan pohjatyön inventoimalla kaikki ns.City-alueen toimistotalot. Purkaminen on sinänsä epäekologista, joten ne, joiden kerroskorkeus on riittävä, voitaisiin purkaa betonirunkoa lukuunottamatta.
Kasarmitorin kahden toimistotalon purku on alkanut. Tilalle rakennetaan uudet toimistotalot.
Kaartin poliisitalo on ollut tyhjillään jo kolmisen vuotta. Kutsukilpailu järjestettiin asuintalosta. Valittua voittajataloa ei ole kuitenkaan lähdetty rakentamaan.
Ulkoseinät ovat uusimiskunnossa. Kaupunkilaisten kannalta tuskin on huono asia, että tällainen talo, jonka ensimmäiset kerrokset ovat leikattu pois kadusta pimeään, aitojen taakse, korvautuu toisella. Kyllä kaupunkitalot pitää rakentaa niin, että niiden ohitse on mukava kävellä.
Tämäkin Yliopiston hallintorakennus on saman Arkkitehti Toivo Korhosen toimistosta kuin edellinen talo. Tämän tilalle tulee kutsukilpailun perusteella uusi ja uljas monitoimi/toimistotalo. Tämä vanha talo on juuri sellainen, joka ei ole jättänyt mieleeni mitään muistijälkiä. Itse asiassa se näyttää valokuvassa paremmalta kuin todellisuudessa. Tästä talosta jätetään runko jäljelle.
Hypätään hetkeksi Sörnäistenrantaa, hieman kiihkeimmän keskustan ulkopuolelle. Tämä Haapaniemenkatu 4 toimistotalo puretaan myös, kokonaan. Paikka on siis Tannerin kentän laita. Jo vuosi rakentamisen jälkeen sen betoniulkoseinät olivat niin huonossa kunnossa että ne piti peittää metallikääreeseen. Se oli vasta vuonna 1974 pystytetyn talon ensimmäinen suuri ongelma, muttei viimeinen. Silloinkin luultiin tehtävän joustavaa toimistorakentamista siireltävine väliseinineen. Tämä talo korvautuu onneksi uudella toimistotalolla ja Kallionkin kulmilla säilyy kaupungin monimuotoisuus.
Kantakaupunki tarvitsee monipuolisia tiloja ja toimintoja. Keskustaan kuuluu muutakin toimintaa kuin asuminen. Vanhan mallisille toimistotaloille on kysyntää, mutta vähemmän. Uudentyyppisiäkin toimistotiloja tarvitaan Helsingin Cityyn. Kivijaloissa olevat palvelutkaan eivät elä pelkillä iltaisin kotiin saapuvilla asukkailla. Ravintolatkin elävät tavallisesti sekä lounas- että ilta-asiakkaistaan. Monipuolisuus on osa Helsingin keskustaa, toivottavasti myös tulevaisuudessa.
Jatko-osassa odottavat uudet uljaat suunnitelmat.
Helsingissä on hämmästyttävän paljon vuosikymmeniä toimineita korttelikapakoita eli kauniimmin kortteliravintoloita. Niiden interiööreissä on mutkatonta vaatimattomuutta, ja samalla kaunista aikaa kestänyttä kauneutta.
Sikalan talossa asui myös taiteilija Kimmo Kaivanto. Oma ensi kosketukseni Kaivantoon oli juliste, joka levisi ympäri Suomea 1970-luvulla. Julisteessa oli lumpeilla rehevöitynyt, lohduton meri. Tehokasta ympäristövalistusta. Kimmo Kaivanto on värisuunnitellut 2000-luvulla toisen kabinetin ja maalannut sinne myös punaisen meren.
Ikkunoissa on valoverhot ja neonvalot. Vitsikästä. (Ja tietenkin kuvassa on myös liikennemerkkejä. Niitä sojottelee joka suuntaan kaikissa hyvissä kuvauspaikoissa.)
Toinen suosikkini kortteliravintoloiden joukossa on pian 70-vuotias Kuusihokki. Tämä nykyiseltä nimeltään Ravintola n:o 11 on Meilahden oma kortteliravintola. Oikeasti tämä nykyinen nimi on se alkuperäinenkin, sillä 1940-luvulla Helsingin osuuskaupalla, HOK:lla oli tapana nimetä ravintolansa ”kutsuvasti” järjestysnumerolla. Itselleni tulee mieleen toiset talousjärjestykset moisesta anonymiteetistä, mutta nykyisin nimi vaikuttaa ravintolalle vain persoonalliselta.
Kuusihokki nimi oli pitkään käytössä. Ravintola sijaitsee epäloogisesti Pihlajatiellä, ja sisäänkäynnin edessä huojuvat komeat hongat ja sisustusta hallitsevat visakoivuiset vanerit.
Pääsalissa on katon kulmissa Suomelle tärkeitä lintuja, kuten kukko. Onkohan tämä aapiskukon esi-isä? Toivottavasti nyt ei olla leikkaamassa kukolta siipiä.
Lukusali on aina yhtä vaikuttava. Aiemmin lattioita peitti harmaat muovilaatat, nyt ne on poistettu. Mutta alunperin lattioita peitti sen aikanen luksusmateriaali, asfaltti (!) Harmikseni kuulin, että asfaltista ei oltu jätetty muruakaan jälkipolville ihailtavaksi. Sääli, sillä vaikka nykysukupolvi arvostaa ehkä tilalle laitettua tammilankkulattiaa, seuraavat olisivat voineet mielellään ihmetellä parinsadan vuoden ikäistä asfalttia. Nykyasfalttihan on uutena varsin bitumipitoista ja siksi mustaa, mutta kuluessaan bitumi haihtuu pois ja jäljelle jää harmaa kiviaines, eli aika vaaleankin harmaa lattia. Outoa ja kiinnostavaa, en ollut kuullutkaan, että asfalttia on joskus käytetty ihmisten kuljettavissa sisätiloissa.
Kupolisalissa on ns. Lapinmarmorista tehtyjä lattialaattoja. Lapin marmori vilahti tekstissä myös hotelli Palacen ulkoseinäbetonin kohdalla. 
Kellarissa on tehty taas hienoa jälkeä ja puhallettu hieman uutta pintaa maanalaisiin tiloihin. Olen aiemminkin hehkuttanut hyvää suomalaista, kokemuksellista toiletti-suunnittelua, ja taas on aihetta nostaa tämäkin puoli esiin! Peruskalliosta tehtyjä pilareiden jalustoja (varsin taitavaa tarkkuuslouhintaa!) lokerikkoaulassa ja luolamaisiin tiloihin tehdyt teräksiset vessat. Siis nykyarkkitehtuuria parhaimmillaan.
Majakkahuoneesta 