Paikka hallussa -kallio, pitsi ja kelluvat lautat

Jugend-ajan arkkitehdin romanttinen ajatus oli käyttää paikallisia materiaaleja. Se oli varsinaista kansallisromantiikkaa. Kallio louhitaan säpäleiksi ja kadonneen kallion tilalle rakennetaan samasta graniitista talo torneineen. Ja näin tapahtui. Paasitorni Helsingin Hakaniemessä tehtiin paikallisesta kivestä paikan päällä. Tänä päivänäkin voi tapahtua melkein näin, graniitti vain on kiinalaista.

Paasitorni on yli satavuotias jyhkeä ilmestys, jonka majakkamainen torni valoineen näkyy yllättävän kauas. Ylhäällä tornissa pitäisi olla kokoustila, varmaan aika pienille kokouksille (?) mutta niin ylös en ole koskaan päässyt kiipeämään.

Talo oli valmistuttuaan hetken Säästöpankinrannan ainoa suuri rakennus. Vitsikäs nimi tuo kaupalliselta kuulostava Säästöpankki työväentalon paikkana. Vaikka eihän sekään nimi ole sitä miltä se kuulostaa. Paikalla sijainneessa puuhuvilassa oli ollut hyvä ravintola, jonne ylioppilaat laittoivat rahansa kuin ”pankkiin säästöön”. Helsinginkadun Roskapankki jatkanee tätä kunniakasta perinnettä?

Graniittitalon kainolossa on nykyaikainen pitsiunelma. Vaaleasta tiilestä on sisäpihalle rakennettu kaarevaseinäinen hotelli, arkkitehtina K2S. Tämän hotellin kokoustilaan minäkin olen päässyt, ja silloin soi aamupäivän blues. Se oli aika jännää, mitä musiikki saa aikaiseksi ainakin minussa. Täydellisen syöksyn toiseen tunnelmaan. Vaikuttava hetki, ja ihan tavallisessa monitilatoimistoa liippaavassa seminaarissa.

Kompleksin kolmas pala on Siltasaaren lahden kelluva Meripaviljonki. Siltasaaren rannan varjon puoli on ollut varsin käyttämätömänä.

Vain niemenpäässä lähellä Emil Wikströmin (rautatieaseman kivimiesten tekijä) ateljee-asuntoa on pieni luonnontilainen ranta, jonka kuvanveistäjä pelasti rakastamilleen joutsenille ja jossa voi vieläkin laskeutua veden ääreen. Joutsenia en tosin ole sillä paikalla enää nähnyt, mutta menneinä vappuina on tullut muutaman kerran varpaita vedessä huiluteltua.

Meripaviljonki tekee hyvää paikalle. Liekö ympyrätalon pyöreä, tumma muoto, joka tekee Meripaviljonki näyttää luontevalta paikallaan.

Ravintolan jokaisesta noin 200 istumapaikasta on tarkoitus nähdä ulos veteen, ja varsin hyvin se toteutuu. Näkymien periaatteen pitäisi olla jollain tavalla samanlainen kuin flyygelin kielien asemoinnin. Mutta koska en ymmärrä flyygelin toiminnasta mitään, en oikein muista tätä sinänsä kuultuna loogista ja rakennuksen muodon perustelevaa tarinaa. Harmi. Paviljongin arkkitehtina oli Simo Freese.

Kelluva rakentaminen on jännää hommaa. Nyt kun puhutaan ilmaston lämpenemiesestä niin jotenkin nämä fleksiibelit jutut tuntuvat entistä ajankohtaisemmilta. Tälläkin kohtaa Helsinkiä vedenpinnan vaihtelu on lähes 2.5 metriä, siis tänä päivänä. Siksi Meripaviljonkikin rakennettiin teräsponttooneille eikä pilareille, ja urakoitsijana oli raisiolainen laiva-alihankkija Europlan.

Myös se on helppo ymmärtää että putket ottavat kellunnan huomioon. Putkia pitkin paviljonkiin tulee ja meneekin kaikkea mahdollista, kaukolämpöä ja kun ravintolapuolella ollaan – niin jopa olutta.

Vähän kauempana lahdessa kelluu toinen lautta. Siellä kasvaa ravintolan yrtit kesäisin. Vesiviljelyä.

Stockmann – toiveet tornista valuivat maan alle

Stockmannin tavaratalosta saa kaikkea, tai ainakin sai. Tämä edelleen pohjoismaiden suurin tavaratalo on murroksessa, mutta muutoksen tilassa se on ollut aiemminkin. Samalla Stockmannin kautta voi saada hyvän kuvan, millaisia erilaisia kaupunkitrendejä on Helsingissä ollut. Rakennuksena Stocka on muuttumattoman luja ja tyylikäs, mahtava. Tummat tiiliset ulkoseinät pystyurineen ovat kuin hyvin räätälöity takki. Itse en ainakaan voi olla pitämättä tästä varmaotteisesta ja isosta hahmosta.

Kiseleffin basaarissa, Senaatintorin laidalla ns. Torikortteleissa, on nykyisin mukava kahvila ja pikku liikkeitä paikalla, jossa Stockmann laajeni tavarataloksi. Näin pienenä Stockmann oli siis vielä sata vuotta sitten.

Helsingin liikekeskusta siirtyi poispäin kirkosta ja hallinnosta Mannerheimintien suuntaan, ja Stockmannin tavaratalo siirtyi mukana nykyiselle paikalleen.

Järjestettiin arkkitehtuurikilpailu, jonka toisen palkinnon voittanut arkkitehti Sigurd Frosterus sai lopullisen tavaratalon suunniteltavakseen. Sata vuotta sitten tehtiin vielä Helsingin keskustassa uusia katulinjauksia, jolloin Keskuskatu asetettiin nykyiselle paikalleen. Tieltä piti purkaa vain parikerroksinen talo, jossa sijaitsi silloinkin suosittu kahvila Ekberg. Tästä katulinjauksesta johtuen Stockmannilla on omalaatuinen oikeus rakennella tilojaan Keskuskadun alapuolella. Tavallisesti kadun alinenpuoli kuuluu kaupungin infralle, eli vesi-, viemäri- ja kaukolämpö yms. putkille. Tätä oikeutta laajentua maanalaiselle katualueelle Stockmann on myös käyttänyt.

Stockmann osti kaikki korttelin tontit vähitellen kilpailun jälkeen, joten Frosteruskin pääsi suunnittelemaan suurempaa kompleksia paikalle. Punatiilisen Argos-talon kohdalle hän oli piirsi yli 70 metrisen torniosan tavarataloon.

Frosterus1922Stocka
Tornit ovat vallan symboleja ja kertovat samalla mitä asioita kulloinenkin aika arvottaa. Ennen Stockmannin tornisuunnitelmaa oli siihen mennessä torneja kirkoilla, palo- ja rautatieasemalla sekä kansallismuseolla, ja siinä ne tornit olivatkin. Yksityisille tai kaupallisille ei oltu annettu lupaa kohottautua muiden yläpuolelle.

1920-luvulla oli ensimmäinen suuri pilvenpiirtäjä -keskustelu. Helsinkiä verrattiin suloisesti New Yorkiin, olimmehan saaneet ensimmäiset neonvalomainoksetkin. Tällöin torneja haviteltiin lähinnä suurien katulinjojen risteytymiin eli visuaalisiin painopisteisiin.

”Arkkitehtuuri luo paikkoja”. Helsingin kuuluisin kello ja kohtaamispaikka.

Suunnitelmat olivat suuret, mutta ajat epävarmat, joten turvauduttiin vaiheittain rakentamiseen. Ensimmäinenkin osa oli liian suuri Stockmannin omaan käyttöön joten tiloja vuokrattiin ulos. Historia toistaa itseään, Stockmann on taas viimeisen laajennuksensa jälkeen vuokraamassa tiloja myös muille.

Tornia ei tullut, mutta savupiippu sai lasisen valomainoskuoren. Varsin modäärniä.

1930-luvun laajennettu tavaratalo on se minkä me tunnemme. Uutuutena henkilökunnan paternosterhissi, liukuportaat, jotka asensi Kone Oy (vaikka tekikin saksalainen yritys) ja sprinkelerit.

Missä oli Helsingin ensimmäiset väestönsuojat? Stockmannilla tietenkin.

Kuva on Vilhelm Helanderin ja Mikael Sundmanin ”kenen Helsinki” -kirjasta. Argos-talo tai Wulffinkulma oli myös purettavien talojen listalla. Piparkakkumaisesta 1897 rakennetusta talosta pudotettiin jo parvekkeet ja kalkkikivikoristeet pois (näkyy kuvassa), ihmisille vaarallisina. Talolle oli jopa purkamislupa.

Yleinen mielipide ja keskustelu saivat kuitenkin Stockmannin perääntymään ja järjestämään kilpailun 1980-luvulla, jossa talon kohtalo oltiin jätetty auki. Kilpailu tuotti tällä kertaa voittajaksi Arkkitehdit Gullichsen Kairamo Vormalan ehdotuksen, jossa vanhan lasikeskeishallin rinnalle tehtiin uusi Argoksen keskeishalli.

Argos-talo jäi kulissiksi kulmaan. Kulissi toimii erittäin hyvin näin joulun aikaan, kun talo näyttää suurelta joulukalenterilta.

Lastenlinnan pikku-ukot ja Lastensairaalan valtatiet

Lastenlinna rakennettiin lastensairaalaksi sotien jälkeen vuonna 1948. Lastenklinikka rakennettiin viereen 1950-luvulla. Nyt vihdoin ollaan toteuteuttamassa uutta sairaalaa lapsille 2010-luvulla. Silloin keräysvaroilla, nyt keräysvaroilla.

Tuulahdus tulevaisuudesta. Paikka jonka toivoisi olevan tarpeeton, mutta kun ei ole niin parempi tehdä siitä hyvä. Lastensairaala sai juuri rakennusluvan ja rakentaminen voi alkaa.

Sairaalasuunnittelu on vaikea laji, ja toisinaan talojen ulkonäköasiat sivuutetaan vähäpätöisinä. Vaikka silloin kuin hätä on suuri, pienetkin ympäristön, jopa talojen, antamat hyvät signaalit ovat erityisen tärkeitä. Tietenkin hoito on pääasia, mutta hyvä arkkitehtuuri ei ole sille vastakkainen tai sitä poissulkeva asia. Lastenlinna on siitä hyvä esimerkki. Hyvä ja yksinkertaisen toteava ympäristö ei ollut ongelma sotien jälkeen pula-aikana, miksi se olisi sitä nytkään?

Erilaiset pikkuihmiset, vauvat, tytöt ja pojat seikkailevat Lastenlinnan porteissa, aidoissa ja jopa ilmastointikoneen vartioina katolla.

Lastenlinan rappauksissa on kätkettynä kuvioita ja tarinoita.

Alareunan parvekkeen rappauksessa näkyy mm. juokseva tyttö ja purjevene. Rappauksia oli alun perin tekemässä vain kaksi rapparia, jotta rappauksen käsiala pysyisi samana kaikkialla talon seinissä. (Tästä en löytänyt dokumenttiä, mutta näin muistan kuulleeni.)

Vanhassa Lastenlinnassa oltiin päädytty puolikaarren, jotta voitaisiin vältää pitkät suorat käytävät ja lasten huoneet kohti aurinkoa. Käytävät mietityttivät silloin ja mietityttävät nyt.

Uudessa lastensairaalassa yksi oivallus on rauhoittaa suuret käytävät sairaalakäyttöön ”valtateinä” ja tehdä vanhemmille erillinen vanhempienkäytävä ikkunaseinustalle. Ehkä se edesauttaa myös vanhempien vertaistukea. Taustalla on ymmärtämys lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen tärkeydestä lapsen ja perheen voinnille. Tämä ajattelu näkyy monessa muussakin asiassa sairaalasuunnitelmissa.

Myös tilansäästäminen on tuottanut keksinnön. Paternoster-hissit (ne eduskunnasta tutut ovettomat) liikkuvina liinavaatekomeroina. Lavoja voi täyttää tarpeen mukaan kellarista, ja kaikilla kerroksilla on koko ajan käytössä kaikkien lavojen tavarat. Kuinka mainiota. Vanha vehje ja uusi sovellutus.

Arkkitehtina ja äitinä olen iloinen, että suomalainen sairaalasuunnittelu on Lastensairaalan kohdalla toiminallisesti, inhimillisesti ja arkkitehtoonisesti hyvätasoista. Kuinka hyvätasoista sen voimme todeta Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna 2017, jolloin sairaalan otetaan käyttöön. Toivottavasti samoihin aikoihin Lastenlinna ja Lastenklinikka olisivat saaneet myös uuden hyvän käytön.

Jäämme odottamaan uudelta Lastensairaalalta jännittäviä löydettävissä olevia oivalluksia ja yllätyksiä pikkuihmisille ja teineille, sisälle ja ulos, pysyviä ja vähemmän pysyviä.

Ja iloa tarvitaan myös, siis sairaalaklovneja Lastensairaalaan!

 

Lastenlinnan arkkitehtinä oli Elsi Borg.

Uuden Lastensairaalan arkkitehtinä on Antti-Matti Siikala Sarc:sta. Havainnekuva on Sarc Oy:n.

 

Vähän Lastenlinnan historiaa mm. ensimmäisestä lastenneuvolasta, keräyksestä ja leikistä:

http://www.mll.fi/mll/historia/lastenlinna/

Paternoster-hisseistä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paternosterhissi

Olympiastadionin torni 72 metriä – Helsingin rakennusten mittatikkuna

Miksi Olympiastadion on niin erityinen, miksi sitä pitää suojella? Vaikka meidät suomalaiset on kyllästetty modernilla arkkitehtuurilla, muualla Euroopassa asia on aivan toisin. Keskieurooppalaisille funktionalismi edustaa monasti eksotiikkaa, totutusta poikkeavaa.

Tällaiset meillä historialliset, funktionalistiset talot, tavallisesti 1930-luvulta lähtien rakennettuja vaaleita, koristamattomia rakennuksia, joiden ulkoseinillä ei ole pilareita eikä koristeita ja jotka eivät ole symmetrisiä, eli keskeltä sisälle ja talon puoliskot toistensa peilikuvia vaan ennemminkin tasakattoisia ja veistoksellisia, ovat osa itsenäisen Suomen tunnistettavaa tarinaa.

Selostamo tornin juuressa, ja kuuluttamot roikkuvat katoksesta. Myös pilareiden yläosat ovat muotoiltuja ”funktionalisessa hengessä”.

Kesä-olympialaisia ei ole pidetty jokaisessa pääkaupungissa, mutta Helsingissä on. On sanottu että se oli viimeinen mahdollisuus moiseen näin pieneltä valtiolta kuin Suomelta. Ensimmäiseen yritykseen vuodelle 1940 rakennettiin monta rakennusta, mm. ensimmäinen verisio Olympiastadionista. Arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti voittivat stadionin suunnittelun kilpailuehdotuksellaan ”valkoinen sinfonia”. Ruumiillinen ja henkinen kulttuuri kun ovat niin lähellä toisiaan! Huomaa puhdas valkoinen rinkula.

http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/olympia/hki/paikat/stadion5.html. Valitettavasti en tiedä kuvanottajan nimeä.

Toiseen, eli varsinaiseen urheilunjuhlaan vuonna 1952, olympiastadionia ehdittiin jo muokata puisilla, myöhemmin puretuilla lisäkatsomoilla. Nykyisen muotonsa stadionin ulkouori sai vuonna 1955.

http://www.urheilumuseo.fi/Default.aspx?tabid=3368

Torni, tuo stadionin käytön kannalta täysin hyödytön rakennelma rakennettiin heti aluksi, oli itse asiassa pyydettynä kilpailuohjelmassa. Funktionalismi ei aina ollutkaan niin tarkoituksenhakuista. Onneksi torni rakennettiin! Hoikasta (ulkomitoiltaan kerros on vajaa 35 m2) valkoisesta tornista on tullut Helsingin symboli, joka näkyy Töölönlahdelle, aina rautatieasemalle

Torni stadionin yhteydessä on harvinaisuus. Itse en tiedä ainuttakaan, mutta varmaan niitäkin löytyy?

Funkition torni sai sota-aikana tähystystornina ja rauhanaikanakin hetkeksi, kun torniin asennettiin mikroaalto(!)linkki Suomen ensimmäisiä TV-lähetyksiä varten, 1957.

Tornin korkeus on 72 metriä. Se on hyvä mittatikku. Siihen on hyvä verrata kaikkea uutta rakentamista, mitä Helsinkiin suunnitellaan. 72 metriä on noin 20 kerroksisen asuinrakennuksen korkuinen. Asuintalon kerros on 3 metriä, korkeiden asuintalojen noin 3,2-3,5 metriä kuten myös toimistorakennusten. Ensimmäiset ja ylimmät kerrokset vievät lisäkorkeutta. Näillä numeroilla voi aika hyvin karkeasti mietiskellä rakennusten korkeuksia.

Näkötornina torni toimii yhä ympäri vuoden, arki-iltaisin 21.00 asti. Talvikäynti kannattaa.

Toimistosiiven sisäkäytävissä on vanhoja puu-lasiseiniä. Aika modernia!

Edelleen maistuva, purkitettu long-drink, ilmeisesti ensimmäisiä sellaisia maailmanlaajuisesti, tehty Helsingin Olympialaisiin, eli suomalainen Lonkero, lonkku.

Pitkät näkymät ja selkeys on tietenkin peruslähtökohta kun suunnitellaan suurien massojen rakennuksia, jotka tyhjentyvät ja täyttyvät lyhyessä ajassa. Komeata.

Olympiastadion kokee kohta peruskorjauksen ja muodonmuutostakin mm. puupenkit vaihdetaan ja katsomot katetaan kauttaaltaan. Juoksuradan alle tehdään uusi ”juoksurata”, joka toimii huoltokäytävänä, hauska idea. Pohjoisen puolen sisäänkäynti (aika kummallinen paikka nyt, kannattaa käydä katsomassa, lievä umpikuja) kokenee uuden tulemisen.

Vieressä Kisahalli, eli entinen Messuhalli, jossa on ovelat näyteikkunat ja joka on liikuntapaikkana erittäin omaperäinen.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/10/21/kisahalli-konsepti-jota-ei-enaa-keksittaisi/

Helsingin tuomiokirkko – miten pieni saadaan näyttämään suurelta

Helsingin matalaa siluettia hallitsee keskeisesti Helsingin tuomiokirkko. Aluksi kaupungissa ei paljon muuta ollutkaan kuin Engelin suunnittelema Senaatintori ympäristöineen. Suomenlinnan linnoitus oli saarella pitkälle rakennettuna, mutta mantereella oli 1800-luvun alkupuolella muutama kivitalo (joista yhtä ollaan juuri kaupittelemassa Mariankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa, ainoa rakennus joka muistuttaa meitä siitä että ennen kadut kulkivat keskustassa osin eri kohdissa kuin nykyisin) eikä sitten paljon muuta. Senaatintorin laidalle, näkyvimmälle paikalle rakennettiin luterilainen kirkko, ortodoksisen Venäjän autonomisen osan keskukseksi. Tämä osoitti kyllä hieman vapaamielisyyttä silloiselta tsaarilta.

Kallion päälle rakennettu tuomiokirkko sai vasta myöhemmin portaat eteensä, siksi portaat ovat ehkä varsin jyrkät, koska ne piti saada mahtumaan rakennusrivistön ja kirkon väliin. Engel vastusti portaita, vaikka hänen alkuperäisessä suunnitelmassaan oli kaarevat portaat. Alussa 1830-luvulla kirkon alapuolella oli päävartio ja suora seinä.

http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/kirjastotietoutta/historia.html

Arkkitehtuurissa puhutaan usein mittakaavasta. Siis siitä mikä on suurta tai pientä suhteessa toisiin rakennuksiin tai katutiloihin tai muihin ympäröiviin asioihin nähden. Kun talo on liian suuri mittakaavaltaan, tarkoittaa se, että taloa kannattaisi pienentään joka suuntaan, muutoin ympäröivät talot näyttävät kuin lasten tuolit aikuisten pöydän ympärillä, se ei ole eduksi kenellekään. Mittakaava eli skaala on muutenkin jännä asia, jonka manipulointia ja muokkausta on käytetty hyväksi eri tavoin vuosisatojen ajan vallan osoittamiseksi.

Tsaarikin halusi Helsingin keskustan näyttävän komealta ja todellista suuremmalta. Engel ymmärsi, että kirkon tulee näyttää hyvältä joka suuntaan, eikä sillä saa olla etu- ja takapuolta. Kirkon tyyppiratkaisuksi Engel valitsi ilmeisesti tästä syystä symmetrisen keskeisristin muotoisen pohjakaavan. Tuomiokirkko oli pääosassa ja se sai usean kerroksen korkuisen jalustan. Korkeutta kirkkoon tehtiin keskustornilla. Pieni kirkko tehtiin näyttämään kokoaan suuremmalta. Engelin suunnittelemana kirkko oli varsin selkeän muotoinen. Sisältä tuomiokirkko paljastuu varsin pieneksi, ja edelleen tyyliltään melkeinpä ankaran yksinkertaiseksi. Aikoinaan kirkkosali on varmasti ollut kaupungin väestömäärään suhteutettuna kuitenkin jopa ylisuuri, ei lainkaan pieni.

Kirkkoa ”laajennettiin” visuaalisesti sivuille lisäpömpeleillä Engelin kuoleman jälkeen, niistä toisessa on kirkonkellot ja toisessa pieni kappeli. Myös itse kirkon päätornin ympärille rakennettiin neljä pienempää tornia, joissa on hempeät tähtikuvioinnit. Nämä sivutornit ovat aika omituisen näköiset tötteröt lähempää tarkasteltuna. Sisätiloissa nämä tornit eivät edes näy. Pieni kirkko hallitsee ei vain keskeistä toria vaan koko pääkaupunkimme päänäkymää. Aika hyvä suoritus!

Harvoin arkkitehtuurilla yritetään tehdä asiat näyttämään ulospäin suuremmilta kuin mitä ne ovat. Tavallisesti päinvastoin. Nykyisin haluttaan rakentaa varsinkin keskusta-alueelle käytettäviä neliöitä niin paljon kuin mahdollista, joten yritys on saada talot näyttämään pienemmiltä kuin ne ovat. Kiasmaakin pienennettiin 10 % (en muista tarkkaa prosenttimäärää, mutta muutos oli merkittävä) alkuperäisestä, suunnittelun kuluessa, jottei se olisi liian suuri ympäristöönsä, vastustushan koko rakennusta kohtaan oli kovaa. Nyt kun Kiasmaa katsoo, voisi melkein toivoa sen olevan ”alkuperäisen” kokoinen.

Lähinnä tuomiokirkon tapaista visuaalista suurentelua on tehty viime aikoina vain vielä suunnitteluasteella olevissa torneissa, joita on ”venytetty” ylöspäin, jotta lopputulema olisi hoikempi eli tornimaisempi. Tähän siluettikysymykseen pitääkin palata mitä pikimmin.

Tuomiokirkossa on myös krypta, eli kallion sisällä oleva tila, entinen lämmitystila ja halkovarasto. Kulku on kirkon takaa, sieltä kirkkokin näyttää pienenmmältä ilman jalustaansa. Nykysin tässä kryptassa on kappeli sekä näyttelytilat, hienot wc-tilat ja ikkunaton kallioseinäinen kahvila, jonne kannattaa suunnata kun valkoinen ja sileä kauneus alkaa väsyttää.

Agricolan kirkon torni – yli 100 metriin nouseva piikki joka katoaa

Mikael Agricolan punatiilisen ja selkeän kirkon torni on eteläisen Helsingin näkyvimpiä torneja. Sanotaan, että torni näkyy Tallinaan asti. Tornin piikki on nykyään Helsingin korkein rakennettu kohta. Se nousee noin 103 metrin korkeuteen merenpinnasta ja on rakennuksena lähes 20 metriä korkempi kuin olympiastadionin torni. (7-kerroksinen kerrostalo on noin 20 metriä korkea.) Nykypäivänä jos miettii tulevia Kalasataman asuintornitaloja, ne nousevat Agricolan kirkon tornin piikkiä selkeästi korkeammalle. Helsingin siluetti tulee kokemaan pian suuria muutoksia.

Agricolan kirkko on arkkitehti Lars Soncin suunnittelema 1930-luvulla, ennen toista maailmansotaa. Yllättävästi kirkkoon kuuluu melkeinpä luostarimainen lähes suljettu sisäpiha. Jos ei ole aikaa piipahtaa Tukholmassa voi kesällä käydä sisäpihalla kahvilla ja kokea naapurimaamme tunnelmaa punatiilisten seinien katveessa.

Tätäkin kirkkorakennusta pidettiin etukäteen liian nykyaikaisena ja funktionaalisena, kaivattiin kovin ”oikeaa kirkkotunnelmaa”. Kilpailu käytiin kahteen kertaan, mutta aina vain moderni versio voitti. Näin lähes 80 vuotta myöhemmin on näitäkin helppo ihmetellä. Mitäköhän meidän tekemisiämme 80 vuoden päästä kummeksutaan?

1930-luvulla edellisestä sodasta oli runsas kymmenen vuotta. Siksikö vaiko jostain muusta syystä Agricolan kirkon tornin 30-metrinen piikki tehtiin liikuteltavaksi. Varsinaista ennakointia. Tuulessa hieman huojuva, niitattu teräspiikki voidaan tarvittaessa laskea alas tornin sisään. Näin on tehtykin kaksi kertaa talvi- ja jatkosodan aikana, jotteivät vihollislentokoneet olisi voineet suunnistaa tornin avulla. Itse en ole nähnyt piikin laskemiseen tehtyjä taljoja, mutta ne lienevät edelleen käyttökunnossa. Voisi olla aika kiinnostava tapahtuma nähdä piikin laskeutuvan ja nousevan.

Kirkkojen ja muiden tornit ovat sinänsä täysin tarpeettomia koristeita meidän kaupunkilaistemme iloksi. Koska ne on tehty vain koristeiksi, vallan symbooleiksi tai muuksi sellaiseksi, on niiden muotoilu ollut aika vapaata ja lopputulos on usein sangen kaunis. Eri asia on kun asuin-, hotelli- tai toimistotorneja rakennetaan. Ne rakennetaan ansaintamielessä. Estetiikka jää usein sivuosaan, vaikka merkitys kaupunkiympäristössä on hurja ja pysyvä. Yksityinen asunto saa itseään suuremman merkityksen kaupunkinäkymissä ja hoikka torni on vain kaukainen unelma horisontissa.

Jätkäsaaren Verkkokaupan hävittäjä ja naapuri-Bunkkeri

Jätkäsaaren vanha betoninen kolossi, Bunkkeri, oli aiemmin matalan satama-alueen yksinvaltias. Mutta kaikki muuttuu. Jätkäsaaren matalien varastojen ja konttikasojen paikalle nousee viereistä 1990-luvun Ruoholahtea huomattavasti korkeampi uusi kaupunginosa. Ruoholahden viidestä kerroksesta on tullut Jätkäsaaressa kahdeksan. Bunkkerikin käy päivä päivältä pienemmäksi.

Bunkkeri oikealla. Betoniset nauhaikkunalliset ulkoseinät. Bunkkerin vieressä vasemmalla, asuintalojen takana on korkeampi rakennus, harmaa Verkkokauppa.

Entisen varastorakennus Bunkkerin valta-asema kutistui entisestään, kun se sai vierelleen uuden, varastorakennukseksi naamioituneen myymälän, Verkkokaupan. Talo on vielä Helsingin nykyisessä mittakaavassa lähes pilvenpiirtäjä tasoa. Uuden talon tontti on aika ahdas. Vaikka talo ei anna naapuristolleen kovinkaan vaihtelevia seinänäkymiä niin kattoterassilla on eri meininki. Hienoa, että kattoterassi on kaikille avoin ja ilmainen paikka. Ylhäältä voi ihmetellä Helsingin näkymiä uudesta kulmasta. Terassilla on myös pieni mutta tiukan näköinen hävittäjälentokone, joka vielä hetki sitten näytti vain historialiselta reliikiltä menneeltä ajalta. Nyt ajatukset lentävät muualle. Tuulinen paikka.

Pilvenpiirtäjiä ja ilmalaivoja – Hotelli Torni ja Helsingin siluetti

Torneja torneja. Kaupungin siluetti. Mitkä talot nousevat toisia taloja korkeammalle ja mitkä talot nousevat puiden latvojen yläpuolelle? Miltä kaupunki näyttää kun risteilyllä oleva turisti saapuu Helsinkiin, tavallisesti sekä ensimmäistä että viimeistä kertaa. Ei se aivan saman tekevä asia ole.

Pikkukaupunki Helsingissä oli hiukan alle 80 000 asukasta 1900- luvun alussa, aivan kuin Porissa nyt. 1920-luvun lopulla helsinkiläisiä oli jo 200 000 ja nousukausi menossa. Alettiin haaveilla torneista ja pilvenpiirtäjistä, Citystä. Jos ei nyt yhtä korkeita kuin Amerikassa niin ainakin korkempia kuin Tukholmassa! 5-kerroksinen perustalo ei enää kelvannutkaan, kun piti saada uutta ja modernia, komeata.

Aiemmin tornit olivat kirkkojen torneja tai tehtaiden piippuja. Nyt piti saada liike-elämän mainostorneja, ensimmäisenä elokuvateatteri Kino-Palatsi, peräti 16-kerrosta (!) korkea. Tällä paikalla Keskuskadulla on nykyisin Akateeminen Kirjakauppa. Talo ei saanut ensin rakennuslupaa ja se madallettiin 11-kerroksiseksi, ja sitten kun lupa heltisi oli jo laman alku, rahoitus tökki ja rakentaminen jäi.

http://www.mfa.fi/toteutumattomia-liikerakennuksia

Sitten haluttiin toimisto vakuutusyhtiölle, mutta siitä tulikin hotelli. Hotelli Torni valmistui vuonna 1931, laman alussa. Hotelli Torni on peräti 14-kerroksinen (!) pilvenpiirtäjä. Hauskasti keskellä kortteleita niin, että korkeuden havaitsee kauempaa ja sisältä, mutta lähikaduilla vaikutelma on vähäinen. Tähän 14-kerroksiseen pilvenpiirtäjään nyt verrataan yli 30-kerroksisia pilvenpiirtäjiä Kalasatamassa. 2000-luvulla on aivan eri mittakaava.

Hotelli Tornissa on naisten vessan (https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/30/helsingin-vessoja-nakoalalla-ja-lammityksella/) lisäksi toinenkin kokemisen arvoinen asia. Ylimmän tason ravintolan terassille kannattaa mennä kokemaan Helsingin siluettia, ja vilkuttamaan kaikille ohi purjehtiville ilmalaivoille eli zeppeliineille pysähtymisen merkiksi. Hotelli Tornin huipulla kun on Helsingin ainoa ilmalaiva-pysäkki. Ilmalaivapysäkki on ollut kerran lähes käytössä. Silloin tuuli vain niin navakasti, että telakoituminen ei onnistunut, ainoastaan postisäkki voitiin heittää odottajille, eikä ilmalaivojen matkustajat päässeet nauttimaan drinkkejä ravintolan hienolle terassille. Ilmalaivojen kausi loppui pian tämän tapauksen jälkeen, ei kylläkään tähän tapaukseen. Katolle menevä kulkuaukko on edelleen nähtävissä ravintolan tiskin läheisyydessä. Vuonna 2004 ilmalaiva lensi yli Helsingin, mutta ilmeisesti kukaan ei muistanut vilkuttaa sille pysähtymisen merkiksi Tornista. Itsekin katsoin sen rauhallista, äänetöntä lentoa itään koti-ikkunastani Kalliosta.