Kruunuvuoren autosäiliöt ja muita pönttöjä 2/2

Kruunuvuorenrantaan on nousemassa monien valitusvuosien jälkeen komea valon kaupunginosa. Nykyinen sisääntuloväylä on Koirasaarentie, jonka varteen on tiivistynyt kaupunkikerrostalojen ryhmä. Näiden talojen katveeseen, kallioisille rinteille kasvaa tähtitalojen rykelmiä. Itse asiassa ne talot ovat pääosin nelikerroksisia ja näyttävät jo minunlaiselleni, Jätkäsaaren mittakaavaan tottuneelle melkeinpä kaupunkivilloilta, Eiran tapaan. Tämän vuoden 2016 aikana tulee Kruunuvuorenrantaan valmistumaan peräti 12 taloa. Ja ensi vuonna tahti vain kiihtyy.

Tätä kaupunginosaa ei voi moittia tylsyydestä. Jo lähtökohdat olivat poikkeukselliset. Kun muut satamasta vapautuneet alueet olivat tasaista ja puutonta täyttömaata, niin Kruunuvuorenranta on mäkistä, lehtoa ja mäntykangasta, siis luonnonkaunista aluetta, ja vielä meren rannalla. Ihmettein paikalla kun ensi kerran kävin, kaavoituksen alkumetreillä, miten niille jyrkänteille voidaan rakentaa, mutta hyvin näyttävät onnistuneen.Joskus kuulee moitittavan että Helsingin rakentaminen on vain muutaman rakennusliikkeen hallussa. Täällä voi lukea kylttejä ja todeta, että uusiakin tulijoita on. Eräs tällainen maakunnan rakentajan kohde oli noussut Gunillankalliolle. Kohteessa oltiin kokeiltu yksiötä parvella ja täsmälouhintaa niin, että männyt kasvoivat terassien läpi. Muutoin näytti onnistuneelta, mutta tätä ei ollut otettu huomioon asuntojen jyvityksessä (hintakertoimet siihen miten asuntojen hinnat nousevat mm. kun tullaan korkeampiin kerroksiin, tai kun asunnosta on erityisen hyvä näköala, tai kun asunnossa on piha), eli että ylimmistä kerroksista on merinäköala! Siellä on ollut muutama onnellinen asunnonomistaja, kun on saanut edullisesti hyvän asunnon, josta on huimat näkymät Helsingin kantakaupunkiin. Joskus on lottovoitto ostaa asunto Helsingistä.

Eri puolille Kruunuvuorenrantaa putkahtelee eri värisiä ja sävyisiä pönttöjä, kohta valmiina on jo neljä. Enää ne eivät ole niitä tuttuja valkoisia öljysäiliöitä, joita laivasta ihmeteltiin vaan nämä ovat nykyaikaisia autosäiliöitä viherkatoilla. Arkkitehtina pöntöillä on ollut Timo Tuomi Arkkitehdit NRT:ltä. Nämä säiliöt ovat erillisen pysäköintiyhtiön, Kruunuparkin, omistamia.

Sylinterin muotoista autohallia voi jopa laajentaa ylöspäin, jos tarve tulee, vaikkapa joskus tulevaisuudessa putkiremonttien aikaan lisärakentamisen yhteydessä. Tällainen ihme on tapahtumassa mm. Vuosaaressa ja Rastilassa, pysäköintihalleissa on alunperinkin huomioitu laajenemisvara, ja nyt uusien kerrostalojen myötä sitä myös käytetään!

Suuret autohallit mahdollistavat myös käyttöasteen noston, kun paikkoja ei ole nimetty. Myös tulevaisuudessa, jos vaikka autonomistamisen yleisyys vähenisi, pystyisi siihenkin reagoimaan paremmin. Korttelikohtaisissa autohalleissa jos asukkaat eivät käytä kaikkia autopaikkoja, eikä ympäristössä ole niistä pulaa, jäävät paikat vain rasitteeksi asunto-osakeyhtiölle. Niitä ei voi mitenkään helposti esim. muuttaa varastoiksi tms. Yhteiset autohallit ovat siis varsin järkevää toimintaa.

Aiemminkin on Helsingissä osattu toimia autohallien suhteen luovasti. Viikissä on erillinen pysäköintiyhtiö, joka pyörittää samalla myös eritavoin profiloituneita yhteistiloja, eli viittä asukastaloa, eri puolilla Viikkiä. Kruunuvuorenrantaan on tulossa tästä muodosta muunnelma, asialla sama alkuperäiskaavoittaja, erinomainen Riitta Jalkanen. Muita keskitetyn pysäköinnin alueita on mm. Hermanni ja Ruoholahti (jossa taitaa olla tyhjiä paikkoja halleissa, vaikka pysäköintinormi on lievempi kuin viereisellä Jätkäsaaren alueella..) sekä osittain myös Arabianranta. Jottei tästä tulisi liian auvoista kuvaa, pitää mainita, että talojen vaiheittain rakentaminen aiheuttaa tietenkin omat ongelmansa pysäköintiyhtiölle, miten investoidaan kun maksajat eivät ole vielä selvillä ja määräkin voi muuttua.

Länsi-Pasilassa tehtiin vuorottaispysäköintiä, toimistotilojen ja  asukkaiden, niin että pysäköintitarve oli huomattavasti alhaisempi kuin muuten (kerroin on 1,4 käyttäjää yhtä paikkaa kohti). Ja ihmeellisintä, että se myös toimii siellä. Tällainen on mahdollista vain hyvin kantakaupunkimaisissa paikoissa, joissa todella on myös pysyviä päiväkäyttäjiä asukkaiden lisäksi. Taas yksi syy pitää monipuolisia toimintoja eri puolilla kaupunkia, eli ei vain lisää asuntoja, vaan myös liiketiloja ja toimistoja!

Kiveä näyttää rannassa olevan omasta takaa, mutta teiden louhe on tuotu Kalasatamasta. Ja sitä louhetta on paljon, hyvä ettei ole tarvinnut pidemmälle kuljettaa. Toisen jäte on toisen ilo.

Onneksi Kruunuvuorenranta ei ole pelkää pönttöä, vaan alueella on muutama vanha puinen rakennus. Yksi niistä on mutkaton lounaspaikka Stansvikin vanhan kartanon luona, vanhojen puiden juurella, meren rannalla.

Kiinnostavaa  myös on, muuttuuko Kruunuvuorenrannan suunta, tuleeko silta? Tällöin Koirasaarentie ei olekaan alueen ainoa sisäänajokohta. Kaupunkimaisuus lisääntyy kun yhteyksiä ympäröivään kaupunkiin on useampia.

Pikku hiljaa helsinkiläinen rakentaminen tarkoittaa monipuolisuutta ja vaihtoehtoja. Toivottavasti tulee myös liikkeitä kivijalkoihin ja vaihtelua asuntotyyppeihin.

Niitä toisia pönttöjä: https://hennahelander.wordpress.com/2016/05/25/kruunuvuorenranta-heraa-loistoonsa-12/

 

 

 

Baana – taloja kuilun partaalla

Helsingin ulkotilat ovat olleet enemmän tai vähemmän perinteisiä katuja, aukioita, toreja ja puistoja. Kun Baana toteutettiin vuonna 2012 entiseen rautatiekuiluun, astui Helsingin urbaanikatuelämä uuteen aikaan. Autoista vapaa, vanhoista ajattelumalleista vapaa temmellyskenttä uudelle katukulttuurille oltiin viilletty Helsingin ytimeen.

Baana perustettiin varsin ripeästi ensi ajatusten jälkeen. Baanan äiti taitaa olla kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Kirsi Rantama, joka työskenteli Baanan toisen pään, eli uuden satamakaupunginosan, Jätkäsaaren parissa. En tiedä, miten projekti oikein eteni, mutta hämmästyin, että se oikeasti tehtiin. (Mitä muita hienoja hankkeita onkaan jäänyt tekemättä yleisen kyynisyyden jähmettäminä?) Muistan ensimmäiset arvailut vielä avajaistenkin aikoihin siitä, onko hankkeessa mitään järkeä, kuka sitä käyttää ja eikö se ole kovin ahdistava ja vaarallinen paikka sekä altis graffiteille ja muille sotkuille. Onneksi näiden ajatusten julkipuhujat eivät tehneet päätöksiä.

Nyt Baana on kolmevuotias. Kolmevuotiaat ovat innokkaita, oppivia ja iloisia. Varmasti Baanan suurin voitto on, että pyöräilyn poikittaisliikenne on sujuvoitunut huomattavasti. Mutta on Baanassa muitakin puolia, eikä nekään ole merkityksettömiä. Vähä vähältä sen ympärille kehittyy uutta meininkiä, tapahtumia ja paikkoja, pysyviä sekä väliaikaisia. Tarkoitus taitaa olla ennemminkin muuttua, eikä tulla valmiiksi.

Kovalle pinnalle maalattua.

Helsingin Taidemuseon HAM:n graffiti maalautui, tällä kertaa vanerille.

Taloja kasvaa kalliosta, nyt myös uusia. Vanhan Marian sairaalan punatiiliseen taloon on suunniteltu suurta päiväkotia, uuden konseptin mukaan yli 250 lapselle. Valkoinen asuintalo Baanan kupeessa on arkkitehtitoimisto Siven ja Takalan toteutussuunnitelmilla tehty ja valmistuu 2016 alussa. Ehkä Marian sairaala-alueen kehittäminen kasvattaa lisää näitä komeita kuilutaloja?

Jugend-kivilinnoja, 1980-luvun elementtiasuintaloja, 1990-luvun toimistotaloja, 2000-luvun täydennysrakentamista, kaikkea yhdellä katseella.

Baanaa kulkiessa myös koko Helsinki näyttäytyy toisesta näkövinkkelistä. Autojen poissaolo tekee paikasta myös kummallisen. Olen kaiken keskellä mutta ympärilläni on vain ihmistahtista toimintaa. Tämä muuttaa koko kulkemisen rytmini, minun ei tarvitse olla koko ajan valppaana kadunkulmassa autoja tiirailemassa vaan voin keskittyä ihan muihin juttuihin. Autoja kuitenkin näkee muurien päällä ajelemassa, ja niiden äänen kuulee. Olen keskellä Helsinkiä, mutta minun ei tarvitse välittää niistä. Jännä tunne.

New Yorkissa on High Line, joka kulkee ilmassa, Helsingissä on Baana joka kulkee maan kuilussa. Ei hassumpaa. http://blogs.dickinson.edu/urbanaturalroosting/2015/06/29/new-york/

Tänä viikonloppuna Baanalla on valoteoksia. Näitä olisi mukava nähdä lisää ja uudestaan, valo toimii loistavasti ratakuilussa, pimentyvissä illoissa.

Pingispöydät, piknik-alustat tekonurmella, koriskenttä, skeittipaikkoja. Muutaman vuoden päästä kun saamme Baanan ”kaupungin” päähän uuden keskuskirjaston ja siihen liittyvän kansalaistorin, tulee Baanakin varmaan entisestään muuttumaan ja edelleen aktivoitumaan.

Kahvila Cargo Baanan Ruoholahdenpuoleisessa päässä yhdessä Baanan kanssa on myös herättänyt aiemmin kovin liikennevoittoista ja kylmähenkistä aluetta pysähtymisen paikaksi.

Konttikahvila näyttää konttikahvilalta, mutta paikka satamanäkymineen antaa henkistä oikeutta tälle kovin trendikkäälle konttikahvila -tyylille.

Tässä kahvilassa on myös pyöränhuoltopiste, toisen lähellä toimivan yrittäjän ”mainoksena” ja ihmisten iloksi. Uusi yrityskulttuuri ja uudenlainen mainonta ryömii myös Helsingin keskeisille paikoille. Tervetuloa tämäntapainen toiminta!

Aika paljon on saatu aikaiseksi vain 1,3 km pitkällä reitillä.
Mutta Baana on vasta alkua. Baanan jatkosta ali rautatiekiskojen kohti Hakaniemeä on puhuttu, ja varmaan muitakin baanoja on suunnitteilla. Toivon ettei tulevaisuuden baana tarkoita vain nopean pyöräliikenteen reittiä vaan että samalla tehdään 2000-luvun uutta urbaania kaupunkitilaa myös kävelijöille ja pysähteilijöille.

Sillä millaisia mahdollsuuksia kävelijällä ja pyöräilijällä on nykyisin kokea Helsinkiä? Voin kävellä kantakaupungin katuja ja katsella näyteikkunoita, pysähdellä suurten puistojen kallioilla ja pienten aukioiden penkeillä katselemaan viimeisintä katumuotia. Mutta rantaa pitkin kävellessä saan puskea usein läpi tuulen ja pärskeiden, sillä talojen suojaan pääsee rantareiteillä harvemmin.

Kuilusta kasvavia taloja katsellessa ei voi välttyä ajatukselta, että myös vedestä kasvavia taloja on Helsingissä marginaalisen vähän. Hyvä että tuo tämän vuoden 2015 Arkkitehtuuri Finlandia -ehdokas, arkkitehtitoimisto NRT:n Merenkulkijanranta Lauttasaaressa kurottaa Itämerelle, samoin kuin vanha kunnon punatiilinen ”Venetsia” Lapinlahden sairaalan vieressä, kertovat hieman siitä mitä voitaisiin tehdä rantarakentamisen osalta.

Mutta nyt varaudutaan täysin perustellusti koviin tulviin, ja halutaan rannat kävelijöille ja pyöräilijöille. Minustakin tuo jälkimmäinenkin on vain ja ainoastaan hieno asia, mutta kyllä sitä joissain paikoissa voisi kuitenkin kokeilla taloilla rakennettua rantaa, ja silloin samalla olisi hyvä kehitellä uudenlaisia urbaaneja reitistöjä kävelijöille ja pyöräilijöille, Baanan viitoittamalla tiellä.

Sibiksen uusi koti – mikä on väistötila?

Töölöössä on käynnissä dominopelin muunnos. Eduskuntataloa remontoidaan juhlakuntoon. Remontin ajaksi eduskunta muuttaa Sibeliusakatemian tiloihin, jonne paraikaa kunnostetaan musiikkisalista väliaikaista istuntosalia. Sibeliusakatemia muutti taas Nervanderinkadulle, entisiin Museoviraston konttoritiloihin. Museovirasto sentään muutti Alppilaan asti, Kulttuuritaloon.

Kun talossa täytyy tehdä suurempi peruskorjaus putkiremonteineen, täytyy toiminta siirtää jonnekin muualle, väistötiloihin, remontin ajaksi. Kevyimmillään väistötilat ovat vaikkapa niitä parakkikouluja, jotka ovat muunnoksia teräskonteista ja työmaakopeista. Toisinaan väliaikaisille tiloille on niin kovat vaatimukset, että väistötiloista tuleekin pysyviä tiloja. Tuskinpa Sibiskään lähtee enää Nervanderinkadulta pois, kun kerrosten väliset lattiatkin on tehty ääniteknisesti kovan vaatimustason mukaan, kelluviksi.

Alunperin Sibiksen talo rakennettiin Suomalainen yhteiskoulu SYK:ksi 1937. Koulusta tuli jälleen koulu. Funktionalistinen talon funktio palautui, mutta hyvin kuului toimineen myös toimistokäytössä.

Pääsisäänkäyntiä reunustaa funkkista edeltävästä kaudesta muistuttava, egyptiläishenkinen kivireliefi. Lyyrakin löytyy. Olisiko soitin löydettävissä sisältäkin?

Tässä kuvassa pojat voimistelvat salissa, josta purettiin katto ja tehtiin paikalle urkusalit, eli välistä peruskorjaus on aika suurta. (Aarne Pietinen / Helsingin kaupunginmuseo)

Nyt noin 70 vuotta myöhemmin pihalle on möngertänyt opiskelijaravintolan ja kahvilan syönyt kuparinvihreä olio. Mukavasti näyttää paikalle asettuvan. Pihalle pääsee puiston kautta oliota tervehtimään. Sympaattinen tapaus. Keväällä lumen alta pitäisi paljastua kattoterassi. Sitä odoteltaessa voi käydä olion kahvilassa. Se on avoinna arkipäivisin, ja siellä voi käydä katsomassa miltä 2010-luvun opiskelija-arki näyttää.

Eduskuntatalon edellisistä muutoista ja muustakin:

https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/11/eduskuntatalo-ja-kultainen-kupoli/

https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/13/heimolan-talo-suomen-itsenaisyysjulistus-ja-kuninkaan-vaali/

Olympiastadionin torni 72 metriä – Helsingin rakennusten mittatikkuna

Miksi Olympiastadion on niin erityinen, miksi sitä pitää suojella? Vaikka meidät suomalaiset on kyllästetty modernilla arkkitehtuurilla, muualla Euroopassa asia on aivan toisin. Keskieurooppalaisille funktionalismi edustaa monasti eksotiikkaa, totutusta poikkeavaa.

Tällaiset meillä historialliset, funktionalistiset talot, tavallisesti 1930-luvulta lähtien rakennettuja vaaleita, koristamattomia rakennuksia, joiden ulkoseinillä ei ole pilareita eikä koristeita ja jotka eivät ole symmetrisiä, eli keskeltä sisälle ja talon puoliskot toistensa peilikuvia vaan ennemminkin tasakattoisia ja veistoksellisia, ovat osa itsenäisen Suomen tunnistettavaa tarinaa.

Selostamo tornin juuressa, ja kuuluttamot roikkuvat katoksesta. Myös pilareiden yläosat ovat muotoiltuja ”funktionalisessa hengessä”.

Kesä-olympialaisia ei ole pidetty jokaisessa pääkaupungissa, mutta Helsingissä on. On sanottu että se oli viimeinen mahdollisuus moiseen näin pieneltä valtiolta kuin Suomelta. Ensimmäiseen yritykseen vuodelle 1940 rakennettiin monta rakennusta, mm. ensimmäinen verisio Olympiastadionista. Arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti voittivat stadionin suunnittelun kilpailuehdotuksellaan ”valkoinen sinfonia”. Ruumiillinen ja henkinen kulttuuri kun ovat niin lähellä toisiaan! Huomaa puhdas valkoinen rinkula.

http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/olympia/hki/paikat/stadion5.html. Valitettavasti en tiedä kuvanottajan nimeä.

Toiseen, eli varsinaiseen urheilunjuhlaan vuonna 1952, olympiastadionia ehdittiin jo muokata puisilla, myöhemmin puretuilla lisäkatsomoilla. Nykyisen muotonsa stadionin ulkouori sai vuonna 1955.

http://www.urheilumuseo.fi/Default.aspx?tabid=3368

Torni, tuo stadionin käytön kannalta täysin hyödytön rakennelma rakennettiin heti aluksi, oli itse asiassa pyydettynä kilpailuohjelmassa. Funktionalismi ei aina ollutkaan niin tarkoituksenhakuista. Onneksi torni rakennettiin! Hoikasta (ulkomitoiltaan kerros on vajaa 35 m2) valkoisesta tornista on tullut Helsingin symboli, joka näkyy Töölönlahdelle, aina rautatieasemalle

Torni stadionin yhteydessä on harvinaisuus. Itse en tiedä ainuttakaan, mutta varmaan niitäkin löytyy?

Funkition torni sai sota-aikana tähystystornina ja rauhanaikanakin hetkeksi, kun torniin asennettiin mikroaalto(!)linkki Suomen ensimmäisiä TV-lähetyksiä varten, 1957.

Tornin korkeus on 72 metriä. Se on hyvä mittatikku. Siihen on hyvä verrata kaikkea uutta rakentamista, mitä Helsinkiin suunnitellaan. 72 metriä on noin 20 kerroksisen asuinrakennuksen korkuinen. Asuintalon kerros on 3 metriä, korkeiden asuintalojen noin 3,2-3,5 metriä kuten myös toimistorakennusten. Ensimmäiset ja ylimmät kerrokset vievät lisäkorkeutta. Näillä numeroilla voi aika hyvin karkeasti mietiskellä rakennusten korkeuksia.

Näkötornina torni toimii yhä ympäri vuoden, arki-iltaisin 21.00 asti. Talvikäynti kannattaa.

Toimistosiiven sisäkäytävissä on vanhoja puu-lasiseiniä. Aika modernia!

Edelleen maistuva, purkitettu long-drink, ilmeisesti ensimmäisiä sellaisia maailmanlaajuisesti, tehty Helsingin Olympialaisiin, eli suomalainen Lonkero, lonkku.

Pitkät näkymät ja selkeys on tietenkin peruslähtökohta kun suunnitellaan suurien massojen rakennuksia, jotka tyhjentyvät ja täyttyvät lyhyessä ajassa. Komeata.

Olympiastadion kokee kohta peruskorjauksen ja muodonmuutostakin mm. puupenkit vaihdetaan ja katsomot katetaan kauttaaltaan. Juoksuradan alle tehdään uusi ”juoksurata”, joka toimii huoltokäytävänä, hauska idea. Pohjoisen puolen sisäänkäynti (aika kummallinen paikka nyt, kannattaa käydä katsomassa, lievä umpikuja) kokenee uuden tulemisen.

Vieressä Kisahalli, eli entinen Messuhalli, jossa on ovelat näyteikkunat ja joka on liikuntapaikkana erittäin omaperäinen.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/10/21/kisahalli-konsepti-jota-ei-enaa-keksittaisi/