Ennakkoluulotonta ja omalaatuista – brändejä, Arabianrannan koulu

Miten niin mielikuvia ei voisi muuttaa?

Alueen brändäys on kyllä tärkeätä ja mielikuvat myös. Mutta mielikuvien ja brändäyksen täytyy perustua oikeaan tietoon ja todelliseen tilanteeseen. On turha pelätä outoja yhdistelmiä. Niistä voi kehkeytyä juuri niitä omalaatuisimpia ratkaisuja, jotka tekevät ympäristöstämme kiinnostavan ja yllätyksellisen. Ei mikään ihme että designista kiinnostuneet merkkibrändit perustavat toimistonsa vaikkapa Vallilan vanhoihin teollisuustiloihin, tai uusi kuntokeskus perustetaan entiseen elokuvateatteriin ja nuoristalo ruumishuoneelle.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/11/30/ruumishuoneesta-nuorisotaloksi-muuntojoustavuutta-kallion-tyyliin/

Monet olivat peloissaan, kun muutama kymmenen romanialaista pitivät telttakylää Kalasatamassa. Erityisesti joidenkin mieltä askarrutti, millaisen maineen uusi Kalasataman asuinalue siitä mahdollisesti saa. Että kaikki yhdistävät Kalasataman tähän ohimenevään tilanteeseen myös tulevaisuudessa. Onko Kalasataman maine nyt mennyt?

Näytin pienen romanilaisen telttakylän ja kerroin siihen liittyvästä mediakeskustelusta myös espanjan asuntoministerille, aikana kun töihin kuului myös arkkitehtuurituristioppaana toimiminen, mikä oli itse asiassa aika mukavaa. Ajelimme siis Kalasataman pienen romanileirin ohi kohti Arabianrantaa noin vuonna 2010. Kaikki olivat hyvin hyvin huvittuneita, sillä espanialaisesta näkövinkkelistä meillä oli suurenluokan mittakaavaharha. He puhuivat tuhansista, me kymmenistä.

Arabianranta päättyi aiemmin tehtaaseen, jonka jälkeen oli joutomaata merenlahta kohti. Keskellä tätä ei mitään, oli alkoholistien märkäsuoja, ns. Liekkihotelli. Nyt sen paikalla on Arabianrannan peruskoulu.

Silloinen Suomen virallinen, vihainen nuori arkkitehti, eli Kai Wartiainen valittiin suunnittelemaan tämä uusi Arabianrannankoulu. Wartiainen halusi yllättää, tehdä totutusta poikkeavalla tavalla, käyttämällä totutusta poikkeavia, arkisia materiaaleja, kuitenkin loppuun asti hyvin suunnitellen.

Betonia valettiin kumimattoon tai profiiliin, ja saatiin uudentyyppistä seinää, muottivaneria käytettiin seinissä pintamateriaalina. Suunnittelu oli huolellista detaljitasolle asti, metalli jätettiin maalaamatta, mutta portaat tehtiin teräsprofiileista suunnitellen, ei valmistuotteita ostaen.

Alkoholistien L:n mallinen rakennus vuodelta 1979 sai pitää perinteisen rappauksensa ja ruutuikkunansa. Oikeasti käytänössä kaikki uusittiin runkoa lukuunottamatta. Tähän osaan tehtiin luokkahuoneet. Uusi L:n mallinen rakennus laitettiin vanhan syliin ja sinne laitettiin liikuntasali ja muita erikoisempia tiloja. Harmikseni kuulin että vanha osa on taas yksi näistä sisäilmaongelmaisista koulutaloista. Näissä korjauksissa ei ole varaa epäonnistua.

Kai Wartiainen on tehnyt Arabianrantaan toisenkin koulurakennuksen muutoksen, Metropolian yhden toimipisteen Hämeentie 161:een.
Hienoiten Kai Wartiainen on kuitenkin onnistunut Helsingin kohteistaan HTC-centerissä Kaapelitehtaan vierellä, Ruoholahdessa.

Suomen toistaiseksi parhaat toimistorakennukset, jotka todella liittyvät paikkaan ja hyödyntävät mielikuvia ja luovat niitä. Pääosin meidän sinänsä laadukas toimistorakentaminen on hieman anonyymia ja ympäristönsä hieman etäisesti liittyviä. Tähän täytyy palata ajan kanssa.

Arabianrannan brändäys taas perustui luovuuden mielikuvan vahvistamiselle. Taiteesta tehtiin osa käyttöympäristöä. Taideteollinen korkeakoulu, nykyisin Aalto yliopisto, ja Iittalan Arabiantehdas antoivat pohjan taidebrändäykselle. Tämä brändäys ei perustunut keksittyyn mielikuvaan vaan olemassaolevan piirteen vahvistamiseen ja muokkaamiseen.

Koulun pihalla olevat taiteilija Kaija Kontulaisen Arabian Hevoset. Hyvää tinkimätöntä taidetta, joka ei pelkää kosketusta tai koskettaa.

Baana – taloja kuilun partaalla

Helsingin ulkotilat ovat olleet enemmän tai vähemmän perinteisiä katuja, aukioita, toreja ja puistoja. Kun Baana toteutettiin vuonna 2012 entiseen rautatiekuiluun, astui Helsingin urbaanikatuelämä uuteen aikaan. Autoista vapaa, vanhoista ajattelumalleista vapaa temmellyskenttä uudelle katukulttuurille oltiin viilletty Helsingin ytimeen.

Baana perustettiin varsin ripeästi ensi ajatusten jälkeen. Baanan äiti taitaa olla kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Kirsi Rantama, joka työskenteli Baanan toisen pään, eli uuden satamakaupunginosan, Jätkäsaaren parissa. En tiedä, miten projekti oikein eteni, mutta hämmästyin, että se oikeasti tehtiin. (Mitä muita hienoja hankkeita onkaan jäänyt tekemättä yleisen kyynisyyden jähmettäminä?) Muistan ensimmäiset arvailut vielä avajaistenkin aikoihin siitä, onko hankkeessa mitään järkeä, kuka sitä käyttää ja eikö se ole kovin ahdistava ja vaarallinen paikka sekä altis graffiteille ja muille sotkuille. Onneksi näiden ajatusten julkipuhujat eivät tehneet päätöksiä.

Nyt Baana on kolmevuotias. Kolmevuotiaat ovat innokkaita, oppivia ja iloisia. Varmasti Baanan suurin voitto on, että pyöräilyn poikittaisliikenne on sujuvoitunut huomattavasti. Mutta on Baanassa muitakin puolia, eikä nekään ole merkityksettömiä. Vähä vähältä sen ympärille kehittyy uutta meininkiä, tapahtumia ja paikkoja, pysyviä sekä väliaikaisia. Tarkoitus taitaa olla ennemminkin muuttua, eikä tulla valmiiksi.

Kovalle pinnalle maalattua.

Helsingin Taidemuseon HAM:n graffiti maalautui, tällä kertaa vanerille.

Taloja kasvaa kalliosta, nyt myös uusia. Vanhan Marian sairaalan punatiiliseen taloon on suunniteltu suurta päiväkotia, uuden konseptin mukaan yli 250 lapselle. Valkoinen asuintalo Baanan kupeessa on arkkitehtitoimisto Siven ja Takalan toteutussuunnitelmilla tehty ja valmistuu 2016 alussa. Ehkä Marian sairaala-alueen kehittäminen kasvattaa lisää näitä komeita kuilutaloja?

Jugend-kivilinnoja, 1980-luvun elementtiasuintaloja, 1990-luvun toimistotaloja, 2000-luvun täydennysrakentamista, kaikkea yhdellä katseella.

Baanaa kulkiessa myös koko Helsinki näyttäytyy toisesta näkövinkkelistä. Autojen poissaolo tekee paikasta myös kummallisen. Olen kaiken keskellä mutta ympärilläni on vain ihmistahtista toimintaa. Tämä muuttaa koko kulkemisen rytmini, minun ei tarvitse olla koko ajan valppaana kadunkulmassa autoja tiirailemassa vaan voin keskittyä ihan muihin juttuihin. Autoja kuitenkin näkee muurien päällä ajelemassa, ja niiden äänen kuulee. Olen keskellä Helsinkiä, mutta minun ei tarvitse välittää niistä. Jännä tunne.

New Yorkissa on High Line, joka kulkee ilmassa, Helsingissä on Baana joka kulkee maan kuilussa. Ei hassumpaa. http://blogs.dickinson.edu/urbanaturalroosting/2015/06/29/new-york/

Tänä viikonloppuna Baanalla on valoteoksia. Näitä olisi mukava nähdä lisää ja uudestaan, valo toimii loistavasti ratakuilussa, pimentyvissä illoissa.

Pingispöydät, piknik-alustat tekonurmella, koriskenttä, skeittipaikkoja. Muutaman vuoden päästä kun saamme Baanan ”kaupungin” päähän uuden keskuskirjaston ja siihen liittyvän kansalaistorin, tulee Baanakin varmaan entisestään muuttumaan ja edelleen aktivoitumaan.

Kahvila Cargo Baanan Ruoholahdenpuoleisessa päässä yhdessä Baanan kanssa on myös herättänyt aiemmin kovin liikennevoittoista ja kylmähenkistä aluetta pysähtymisen paikaksi.

Konttikahvila näyttää konttikahvilalta, mutta paikka satamanäkymineen antaa henkistä oikeutta tälle kovin trendikkäälle konttikahvila -tyylille.

Tässä kahvilassa on myös pyöränhuoltopiste, toisen lähellä toimivan yrittäjän ”mainoksena” ja ihmisten iloksi. Uusi yrityskulttuuri ja uudenlainen mainonta ryömii myös Helsingin keskeisille paikoille. Tervetuloa tämäntapainen toiminta!

Aika paljon on saatu aikaiseksi vain 1,3 km pitkällä reitillä.
Mutta Baana on vasta alkua. Baanan jatkosta ali rautatiekiskojen kohti Hakaniemeä on puhuttu, ja varmaan muitakin baanoja on suunnitteilla. Toivon ettei tulevaisuuden baana tarkoita vain nopean pyöräliikenteen reittiä vaan että samalla tehdään 2000-luvun uutta urbaania kaupunkitilaa myös kävelijöille ja pysähteilijöille.

Sillä millaisia mahdollsuuksia kävelijällä ja pyöräilijällä on nykyisin kokea Helsinkiä? Voin kävellä kantakaupungin katuja ja katsella näyteikkunoita, pysähdellä suurten puistojen kallioilla ja pienten aukioiden penkeillä katselemaan viimeisintä katumuotia. Mutta rantaa pitkin kävellessä saan puskea usein läpi tuulen ja pärskeiden, sillä talojen suojaan pääsee rantareiteillä harvemmin.

Kuilusta kasvavia taloja katsellessa ei voi välttyä ajatukselta, että myös vedestä kasvavia taloja on Helsingissä marginaalisen vähän. Hyvä että tuo tämän vuoden 2015 Arkkitehtuuri Finlandia -ehdokas, arkkitehtitoimisto NRT:n Merenkulkijanranta Lauttasaaressa kurottaa Itämerelle, samoin kuin vanha kunnon punatiilinen ”Venetsia” Lapinlahden sairaalan vieressä, kertovat hieman siitä mitä voitaisiin tehdä rantarakentamisen osalta.

Mutta nyt varaudutaan täysin perustellusti koviin tulviin, ja halutaan rannat kävelijöille ja pyöräilijöille. Minustakin tuo jälkimmäinenkin on vain ja ainoastaan hieno asia, mutta kyllä sitä joissain paikoissa voisi kuitenkin kokeilla taloilla rakennettua rantaa, ja silloin samalla olisi hyvä kehitellä uudenlaisia urbaaneja reitistöjä kävelijöille ja pyöräilijöille, Baanan viitoittamalla tiellä.

Sairaan kaunis sairaala – Lapinlahti

Helsingin kaupungin omistama toinen tyhjillään oleva entinen mielisairaala on Lapinlahti. Toinen on Röykkä. Komeita rakennuksia kauniilla paikoilla veden äärellä, molemmat.

Lapinlahden mielisairaala, Suomen vanhin psykiatrinen sairaala, rakennettiin rauhaisaan paikkaan kaupungin ulkopuolelle, ei ehkä ihan Lappiin, mutta kauas kaupungin kuhinasta kuitenkin, hautausmaan taakse. Eli jos halusi (?) Lapinlahden sairaalaan, piti kulkea hautausmaan lävitse. Nykyisinkin hautausmaan kautta kulkeva tie on pääreitti Lapinlahteen, mutta ei enää se ainoa.

Arkkitehti Engel suunnitteli H-kirjaimen mallisen, pääosin kaksikerroksisen sairaalan klasissistiseen tyyliin, mutta hän kuoli jo vuonna 1840 (eli vuotta ennen), joten hän ei ehtinyt nähdä sairaalan valmistumista. Helsinki tarvitsi suuren mielisairaalan, vaikka asukkaita Helsingissä oli vajaat 20 000.

1800-luvulla ja ilmeisesti ainakin 1990-luvun hujakoille asti, oli ikkunanäkymillä ja kävely”promenaadeilla” sekä puutarhanhoidolla eli ”työterapialla” oma tärkeä merkityksensä sairaalan hoitoideologiassa. Lapinlahdella on edelleen, Länsiväylän viiltämänäkin, oma levollinen tunnelmansa. Se on paikka, jossa on menneen maailman lumoa.

Sairaalan puutarha on loistopaikka piknikeille. Puistossa voi istua katsellen merenlahtea, ihailla Salmisaaren voimaloiden jylhää siluettia tai tarkastella Espoon pilvenpiirtäjiä eli Keilalahtea.

Mutta missä on Lapinlahden lähde? Jossain piilossa ilmeisesti. Lähdevedellä hoidettiin 1800-luvulla kylpylävieraita ja mielisairaita, vesi-terveysoppi oli vallalla. Helsingissä Kaivopuiston lähteellä kävivät venäläiset kylpemässä, mutta keitä olivat Aleksis Kiven lisäksi Lapinlahden asukkaat?

Kaivopuiston kylpyläelämästä ja sohvasurffauksesta 1800-luvulla https://hennahelander.wordpress.com/2014/06/05/helsinki-kylpylakaupunki/

Entisissä sairaalakäytävissä parveilee nykyisin päiväkotilapsia. Oma lapsenikin oli puolivuotta Lapinlahdessa ns. päiväkodin väistötiloissa. Hyvin taipuivat tilat pätevien päiväkoti-ihmisten toimesta siihenkin käyttötarkoitukseen. Tilat olivat ainakin vanhemman näkövinkkelistä hyvin ”epälaitosmaiset”.
Mutta päiväkodin lisäksi talossa ei ole oikeastaan muuta toimintaa, Lapinlahden sairaala on nykyisin lähes tyhjillään.

Tosin pientä nurkanvaltausta on ilmassa. Pääporttien vieressä on kahvilakyltti ”Lapinlahden lähde”.

Etupihan sisänurkassa on rento kesäkahvila. Kahvilasta käsin on nyt mahdollisuus käydä miettimässä kenen mielen virkistykseksi tämä paratiisi olisi kehitettävissä.

Lapinlahden kauneuden takana kun on odottamassa raskaat peruskorjaukset, joille pitäisi löytyä myös iloinen maksaja. Väliaikaiskäyttökin on parempaa kuin käyttämättömyys, ainakin talon kunnon kannalta, ja varmaan myös kaupunkilaisten kannalta. Toisen siiven leveät käytävät huoneineen eivät ole niitä helpoiten muokattavia, kun taloutta määritellään nykyisin neliöperustaisilla tehokkuuslukuvuokrilla. Kuka haluaa maksaa käytävistä? Ainakaan jos niille ei ole muuta käyttöä kuin siirtyminen, niin aika harva.

Toisaalta peruskorjauksiakin on talo ehtinyt nähdä useita, ja myös tilojen käyttötarkoituksenmuutoksia. Kirkosta tehtiin poliklinikka, hevostalleista luentosali, jo 1920-luvulla. Ehkä nykypäivänäkin voidaan keksiä uutta hyvää ja hyödyllistä käyttöä vanhoille hyville tiloille. Vai palataanko hevostalli ja mielisairaala -aikaan? Joskus sitä olen miettinyt, että onko oikeasti jotain rahaa säästetty, kun luonteva käyttö on siirretty pois ja tilat jätetty tyhjilleen vuosikymmeniksi.

Lapinlahdessa on muitakin rakennuksia, kuten 1950-luvun kerrostalo, muutama puutalo ja punainen tiilitalo merenrannalla, Venetsia. Sinne on nyt lyhyt matka. Mahdollisuus käydä muissa maailmoissa.

Kiinnostava vertailu Lapinlahden ja luostarilaitoksen välillä löytyi oheisen linkin takaa. Voisiko Lapinlahdessa kokea kaupunkiluostarinhenkeä:
http://www.helsinki.fi/lapinlahti/akseli_kajanto.html

Ja Röykän tyhjästä mielisairaalasta:
https://hennahelander.wordpress.com/2015/07/15/roykka-jugendlinna-pala-helsinkia-nurmijarvella/

Jätkäsaaren Verkkokaupan hävittäjä ja naapuri-Bunkkeri

Jätkäsaaren vanha betoninen kolossi, Bunkkeri, oli aiemmin matalan satama-alueen yksinvaltias. Mutta kaikki muuttuu. Jätkäsaaren matalien varastojen ja konttikasojen paikalle nousee viereistä 1990-luvun Ruoholahtea huomattavasti korkeampi uusi kaupunginosa. Ruoholahden viidestä kerroksesta on tullut Jätkäsaaressa kahdeksan. Bunkkerikin käy päivä päivältä pienemmäksi.

Bunkkeri oikealla. Betoniset nauhaikkunalliset ulkoseinät. Bunkkerin vieressä vasemmalla, asuintalojen takana on korkeampi rakennus, harmaa Verkkokauppa.

Entisen varastorakennus Bunkkerin valta-asema kutistui entisestään, kun se sai vierelleen uuden, varastorakennukseksi naamioituneen myymälän, Verkkokaupan. Talo on vielä Helsingin nykyisessä mittakaavassa lähes pilvenpiirtäjä tasoa. Uuden talon tontti on aika ahdas. Vaikka talo ei anna naapuristolleen kovinkaan vaihtelevia seinänäkymiä niin kattoterassilla on eri meininki. Hienoa, että kattoterassi on kaikille avoin ja ilmainen paikka. Ylhäältä voi ihmetellä Helsingin näkymiä uudesta kulmasta. Terassilla on myös pieni mutta tiukan näköinen hävittäjälentokone, joka vielä hetki sitten näytti vain historialiselta reliikiltä menneeltä ajalta. Nyt ajatukset lentävät muualle. Tuulinen paikka.