Uudentyyppisiä pääkonttoreita Vallilan laaksossa – OP-Pohjolan ja AmerSportin

Sata vuotta sitten pääkonttorit olivat mahtavia graniittilinnoja tai muuten komeita rakennuksia Helsingin keskusta-alueella. Enää ei kantakaupungista löydy juurikaan tyhjiä tontteja, eikä pääkonttoreita rakenneta enää kivestä osoittamaan pysyvyyttä. Ohi alkaa myös olla aika jolloin lasirakennukset kertoivat toiminnan demokraattisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Pääkonttoreissa puhaltavat uudet tuulet ja arkkitehtuuri saa olla taas ilmentämässä tätä uutta aikaa. OP-Pohjolan Vallilan korttelissa purettiin vanhoja toimistorakennuksia, säästettiin puolet ja rakennettiin uutta tilalle. Kutsukilpailun tuloksena syntyi entisestä täysin poikkeava kortteli Teollisuuskadun varrelle. Aina ei tarvitse poistaa kaikkea entistä, myös puolivanhassa voi olla muovailuun sopivia osia. Säästetyt toimistorakennukset eivät ole oman aikansa helmiä, vaan varsin tavanomaisia toimistotaloja. Mutta uusi osa on jotain poikkeavaa. Näkymä Kallion suunnalta kesältä, kun betoni”kivien” välissä ei vielä ollut karmitonta lasipintaa. Oko-pankin uuden pääkonttorin on suunnittellut arkkitehtitoimisto JKMM. Teollisuuskatu on vilkas ja liikennöity autoväylä, OP-Pohjolan edustalla on tien toisella puolella on puistoa ja pitkiä näkymiä. OP-Pohjolan taloa katsotaan kaukaa ja usein varsin vauhdikkaasti. Rakennuksen ulkoseinät alkavat olla valmiit. Näkymä on, sanoisinko, epärakennusmainen. Taittuvat seinät ja keula kohti länttä. Pääkonttori ei yritä olla komea tai ihmisläheinen. Se vain on isohko ja selkeä. Vielä en tiedä pidänkö tästä paljon, mutta paikkansa se on varmasti pääkonttorisarjassa ansainnut.  Taittuva seinä, myös lasin kohdalta.. Toisen typpinen statementti on Amer-Sportin uusi pääkonttori Vallillassa, Pasilan konepaja-alueella. Entisen Valtterin kirpputorin tiloihin, punatiiliseen korkeaan hienoon tilaan rakennettiin ”uusi talo” sisälle. Tiloissa on myös yleisölle avoin myymälä-showroom. Pääkonttorin ei tarvitse enää olla uusi ja uljas, vaan se voi viestiä toisenlaisesta ketteryydestä ja arvoista. Ulkokuori on pitkälle säilytetty, vanhat puuikkunat ja ovet on kunnostettu, tiilimuuria paikkakorjailtu. AmerSportin uuden pääkonttorin on suunnitellut arkkitehti- ja sisutusarkkitehtitoimisto Gullsten-Inkinen. Toimistotilat ovat niin kutsuttuja ”monitilatoimistoa” eli pääosin avokonttoria ryyditettynä hiljaisilla pikkutiloilla, erilaisilla tiimi- ja neuvottelutiloilla. Uusi välikerros on ameeba hallin keskellä. Hallin vanhat osat ovat säilytetty aika koskemattomina, mikä on hyvä asia museaalisestakin näkökulmasta. Hallia uljasta kokoa on tosin aika vaikea enää hahmottaa. Pasilan konepaja-alueella Alppilan reunassa Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun varrella on laaja punatiilisten hallirakennusten alue, jossa aiemmin rakennettiin junanvaunuja ja vetureita. Molemmat pääkonttorit ovat sijoittuneet entisille teollisuusalueille, joissa on ollut jo hetken ajan käynnissä muutoksen voimat. On hyvä nähdä alueiden muutoksen monipuolisiksi kuhinapesiksi, joissa on rinnan suurta ja pientä yritystä, vaihtuvaa ja pysyvämpää. Alueiden pitkä kehittäminen voi parhaimmillaan taata monipuolisuuden, sen ettei koko aluetta korjata ja muuteta sisällöllisesti samoilla periaatteilla vaan osa isoista tiloistakin jäisi ei monitilatoimistoiksi vaan monitoimitiloiksi (mitä sanoja..). Toivottavasti tämä kehitys ei lopu vaan rosoisuus sekä väliaikaisuuden luovuutta ruokkiva tila jatkuu Vallilan laaksossa mahdollisimman pitkään.

Marimekon tehdas Herttoniemessä – voiko iv-rööri olla kaunista?

Voivatko palotikkaat ja ilmanvaihtoputket olla arkkitehtuuria?

Herttoniemen Marimekon tehdas pitää sisällään komeat kankaanpainantakoneet. Niiden painamien kankaiden värinkestävyys on poikkeuksellista, edelleen vuosikymmeniä vanhoissa puuvillakankaissa ovat värit kohdallaan. Tähän värien hehkuun perustuukin tärkeä osa Marimekon maineesta laatukankaiden tekijänä.

Rakennus painokoneiden ympärillä on myös merkittävä. Runoutta harvemmin yhdistetään teolliseen arkkitehtuuriin, mutta arkkitehti Erkki Kairamon arkkitehtuurissa nämä kaksi kohtaavat toisensa.

Rakennukset ovat yksinkertaiset, mutta seinien ilmanvaihtoputket ja palotikkaat palvelevat kauneutta. Teräsosat ovat siroja, keveitä ja yhdessä ne ovat dynaamisia ja jännitteisiä. Lakisääteisen rekvisiitta on käännetty runoudeksi.

Värit ovat haalistuneet ulkopuolella, osa ohuista teräsikkunoista korvattu myöhemmin alumiinisilla ja rakennukseen on tehty laajennusosa, mutta vieläkin voi nähdä miksi Armi Ratia valitsi Erkki Kairamon tehtaansa piirtäjäksi.

Arkkitehti Erkki Kairamo piirsi rakennuksen yhdessä Reijo Lahtisen kanssa vuonna 1974 ja 1978.

Suomalaista konstruktivismia, jossa koristeina on tehtaalle välttämättömiä lisähärpäkkeitä.

Katso myös Erkki Kairamon Itäkeskuksen maamerkki

https://hennahelander.wordpress.com/2014/05/19/helsingin-toiseksi-korkein-rakennus-ja-1980-luku/

Helsingin kaupunginteatteri – kaakelitalo viherkatolla

Kaakeliseinillä ei ole kovinkaan hyvä kaiku. Mieleen tulee 1980-luvun betonielementtitalojen kaakelien putoaminen, kylpyhuonemaiset ulkokaakelipinnat. Vaan tuskin koskaan ajatuksisiin tulee Kaupunginteatterin kauniit, poimuilevat ja paksut keraamiset laatat tai Aallon koboltinsiniset sauvakaakelit ja muut hienot kohteet.

Arkkitehtuurissa puhutaan usein sisätilan ja ulkotilan ”yhteensoljumisesta” tai siitä että sisätila ”jatkuu maisemaan”. Tämän rakennuksen kohdalla voi jättää nuo lainausmerkit pois. Kun nousen pääaulan portaita jotka kulkevat kumpuilevaa maastoa pitkin ja katson vieressäni polveilevan lasiseinän kautta eteeni avautuvaa puistoa pimenevässä marraskuun iltapäivässä, tunnen puhdas iloa että meillä on Helsingissä näin hienoja paikkoja. Paikkoja jotka eivät sulkeudu umpimielisesti itseensä vaan avautuvat ja näkyvät ympäristöönsä.

Viherkatot ovat nykypäivän ilmiö. Tiiheästi rakennetussa Keski-Euroopassa eräs syy lisääntyviin tulviin on, että maata peittää asfaltti ja rakennukset, vettä imevää maata siellä välissä on niin vähän ettei se pääse imeytymään luonnollisesti takaisin maaperään. Tähän ongelmaan eräs ratkaisu on viherkatot, joiden kasvillisuudessa vesi viipyy ja haihtuu taas taivaalle. Kaupunginteatteri on ollut tässäkin suhteessa aikaansa edellä. Katto on vihreä puiston jatke, todella yhtä hyvin suunniteltu aivan kuten julkisivutkin, ja siellä on lisäksi mukava oleskella.

Täytyy myöntää, että tässäkin rakennuksessa wc-tilat ovat erityisen vaikuttavat. Nahkasohvat ja jalopuuovet. Ensi kerran opiskelijana käydessäni kun tulin suoraan kotoani opiskelijaboksistani avaraan wc:n odotustilaan tuntui kun olisi tullut pukeutumis-ja oleskelusaliin. No, onhan tuo itse salikin teatteriglamouria henkivä, mukavan mutkattomalla tavalla.

Näyttelijöiden työtiloissa on hauskoja 60-luvun ideoita, kuten ovien väritys. 1960-luku oli moninpaikoin värikästä aikaa sisätiloissa, ja mustavalkoista ulkotiloissa. Ovissa oli liikennevalojen koodiväritys. Vihreät ovet olivat kaikkien avattavissa, kuten toimistohenkilökunnan työhuoneiden ovet, keltaiset ovet olivat varattu näyttelijöille ja punaisista päästiin itse asiaan eli muun muassa näyttämölle.

Arkkitehti Timo Penttilän Helsingin kaupunginteatteri herättää hyviä ja syviä tunteita, ulkona ja sisällä. Lähes 50-vuotias Helsingin kaupunginteatteri laitetaan kohta pakettiin ja remontiin. Toivotan hyvää matkaa! Monasti remonttia edeltää nuhjaantunut aika, jolloin kaikki odottavat uutta ja ehompaa taloa, mutta kaupunginteatteri ei ole päässyt vielä tähän säälivaiheeseen. Ilmeisen sitoutunut henkilökunta on pitänyt hyvää huolta keski-ikäisestä maisemaa pitkin lepäävästä valkoisesta teatterikaunottaresta.

 

Sisäkuvista kiitos Sari ja Mikko!

Arkkitehtuurin Finlandia – Helsingin näkökulma

Jo oli aikakin saada arkkitehtuuripalkinto* Suomeen! Arkkitehtuurin Finlandia – no ei ehkä ihan kaikkein mielikuvituksellisin palkinnon nimi, mutta helposti perusteltavissa kuitenkin: Kirjallisuuden Finlandia, paikkansa lunastanut kulttuuripalkinto, sana Finlandia taipuu hyvin suomeksi ja kansainvälisillä kielillä sekä se että Arkkitehtuurin Finlandia pitää sisällään myös Suomen yhden pysyvän vientituotteen ’Alvar Aallon’ ja hänen Finlandia-talonsa.

Koska Majakkahuoneesta katsellaan nurkkakuntalaisesti vain helsinkiläisiä kaupunki-ilmiöitä ja rakennettuja salaisuuksia, oli neljässä Finlandia-palkinnon ehdokkaassa vain yksi vastaus tähän, Kaisa-kirjasto. Toisaalta avaramielisesti ajatelteltuna kaikkien neljän hienon rakennuksen takana (!) oli helsinkiläinen arkkitehtuuritoimisto jollain tavoin. Palkintojen luovutus oli kuitenkin turkulaisten suunnittelemassa Musiikkitalossa.

Tässä Kaisakirjaston kahva. Ovaalipyörre on löytänyt paikkansa pitkäripaisessakin. Harvoin enää näkee näin kosketeltavaa arkkitehtuuria (ei koske oheista kulunvalvontalaitetta).

Arkkitehtuuri Finlandian ehdokkaat eli voittajat jo sinänsä, olivat Kaisa-kirjasto Helsingissä (Anttinen- Oiva), Seinäjoen kirjasto Alvar Aallon Lakeuden ristin keskustaan (JKMM), Gösta-museo Mäntässä (espanjalaiset MX_SI sekä Huttunen-Lipasti-Pakkanen) sekä varsinaisen Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon voittajana Varsovan juutalaisten museo (Lahdelma- Mahlamäki).

http://www.arkkitehtuurinfinlandia.fi/fi/palkintoehdokkaat/

Suomen kansallisvarallisuudesta yli 70 % on meidän rakennetussa ympäristössämme, lähinnä siis taloissa. Joten ei ole  lainkaan sama mitä rakennamme ja minkälaista, vaikka emme muuten paljon arkkitehtuurista perustaisikaan. Samoin se, mitä jätämme tuleville sukupolvillemme perinnöksi ovat merkittävältä ja pysyvältä osalta nämä talot, meidän kaupunkimme, kulttuuriperintömme. Sixten Korkman, talousmies ja palkintodiktaattori, oli oivasti ymmärtänyt tämän arkkitehtuurin ja talouden pyhän liiton, ja paljon enemmänkin. Hauskaa ja virkistävää kuinka hyvin talousmies voi puhua arkkitehtuurista.

Ei meille talojen ja paikkojen ihmettelijöille tarvitse tulla samat asiat mieleen kuin ne suunnitelleille arkkitehdeille. Sixten Korkmaninkin kokemat tarinat olivat hänen omiaan, mutta hänen inspiraationsa ja innoituksensa lähde olivat meille kaikille avoimet talot. Hän sai meidät kuulijatkin vakuuttumaan että seiniin oli kätketty arkipäivän ylittäviä tarinoita. Onnistunut arkkitehtuuri kutkuttaa mieltä miettimään muutakin kuin missä ovat kassa ja vessa, vaikka nekin toki tärkeitä ovatkin.

Mutta jos suunnittelijoille ei ole tullut mitään mieleen, tuskin meille talon kokijoillekaan tulee. Siksi meidän kaikkien pitää vaatia hyvää suunnittelua – ja joskus pari mukavaa arkkitehtuuriyllätystä kaupan päälle.

 

*toki meillä on Rakentamisen Ruusu (Helsingin oma palkinto, rakennusvalvonta!) ja rakennusaineisiin sidottuja koko Suomen arkkitehtuuripalkintoja kuten Spirit of Nature, Puupalkinto, Vuoden betonirakennus, Teräsrakennepalkinto, Kestävä kivitalopalkinto ja muita.

Salatut elämät Pietarinkujalla ja Kallion mahdollisuuksien kujat

Pietarinkuja Ullanlinnassa, on puoliksi samanhenkinen kuin viereinen Huvilakuja: pikku tönöjen reunustama kapea kuja korttelin keskellä. Toinen puoli Pietarinkujasta onkin erikoisempi, se kulkee vihreänä polkuna vehreällä korttelipihalla. Paikan teki tunnetuksi Salattujen elämien ulkokuvaukset. Kuja on julkista katutilaa, joten portti on auki arkipäivisin ja avoin kaikille puutarhoista nauttiville. Portin muotokieli voi herättää hieman kylmiä väreitä, mutta sanoma on onneksi neutraali FamiliebyggnadsAB.

1890-luvulla alettiin ajatella, että Ullanlinnan alue, liikenteellinen pussinperä, soveltuu paremmin asumiseen kuin teollisuuteen. Huviloille ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kysyntää alueella (!) 1900-luvun alussa, joten näistä muutamista kortteleista tuli vuokrakerrostalo- ja huvila-alueen välimuoto. Kerrostalot rakennettiin aika mataliksi, mutta ilman esipihoja ja kortteleita laitettiin halkomaan julkiset kujat. Niin näistä kortteleista tuli Helsingin ensimmäiset avopihaiset korttelit.

Pietarinkujan puutarha on rehevä viidakkomainen keidas. Kuva on otettu portin raosta, joten näkymä on varsin tylsä ja rajattu todellisuuteen verrattuna. Alunperin hyötypuutarhaksi istutettu piha on hyvä muistutus siitä, mitä voisimme saada liittämällä pihoja yhteen ja istuttamalla niihin puuryhmiä ja pensaita. Tähänkin puutarhaan mahtuvat myös suihkulähde, salibandy-maalit kuin sykyisin puista pudonneet omenat lasten omenasotaan.

Kalliossa tai oikeammin Harjussa, on myös kujia, Kaarlenkuja ja vastaavan lailla korttelia halkova Helsinginkuja. Helsinginkujaa hallitsee reunoiltaan leikattu luonnonkallio, muutama komea puu ja autot. Kun viereisestä Vaasankadusta ei tullut autotonta niin ehkäpä Helsinginkujasta voisi tulla. Huvilakujan tapaan tännekin voitaisiin rakentaa pieniä hienoja tönöjä vaikkapa townhouseja. Ympäristössä on mahdollisuuksia vaikka mihin.

17 vuoden projekti, Uus-loft kerrostalo AsOy Helsingin Runko

Arabianrannassa valmistui viime perjantaina AsOy Helsingin Runko, josta alun perin piti tulla Suomen ensimmäinen uus-loftkerrostalo. Idea 5 metriä korkeasta tilasta, jota voisi muokata mielensä mukaan, pärjäsi Asuntoreformikilpailussa melkein 20 vuotta sitten. Itkin ilosta kun näin Rungon valmiina. Vaikea oli uskoa että seitsemäntoista vuoden projekti on ohi, ja vielä hyvin toteutettuna. 

Varoituksen sana. Tämä kirjoitus ei ole missään linjassa muiden blogikirjoitusteni kanssa, vaan tämä on tavallaan pieni joutsenlauluni arkkitehtisuunnittelijana. Toivon ymmärtämystä.

Vuonna 1997-1998 järjestettiin yleinen arkkitehtuurikilpailu Asuntoreformikilpailu, jossa etsittiin uudenlaisia ratkaisuja asumiseen. 105 ehdotuksesta kolme palkittiin, ja nyt ne kaikki on saatu vihdoin rakennettua. AsOy Runko viimeisenä.

AsOy Runko on minun ja Jouko Piilolan luoman uus-loft-konseptin toteutus. Vuonna 2007 tein yhdessä rakennuksen nykyisen pääsuunnittelijan Anna Puiston kanssa urakkakuvat. Silloin talo oli vielä ehta uusloft-talo, eli asukkaiden piti saada itse rakentaa sisukset, hissit olivat tavarahissejä ja rakennustarvikkeille oli suunniteltu välivarastot. Meillä oli oma pieni arkkitehtitoimisto ja olimme innoissamme tekemässä uutta ja jännää. Mietimme erityisen tarkkaan miten tulevat asukkaat voivat rakentaa omat kotinsa, vain liimapuuparvet ja kylpyhuoneet oli tarkoitus tehdä valmiiksi. Niistä oli monia erilaisia vaihtoehtoja. Seinät, katot ja lattiat piti jättää betonipinnalle.

Urakkatarjouksia tuli yksi, ja tarjous, joka ei vastannut odotuksia. Sinä vuonna monet asuintalot jäivät odottamaan parempia aikoja korkeiden urakkahintojen takia.

Sitten luovuttiin asukasvaihtoehdoista, ja päätettiin tehdä valmiita asuntoja. Julkisivun erkkerit karsittiin. Hyvä siitä tuli näinkin.

Itse jättäydyin pois hankkeesta viitisen vuotta sitten. Lopetin silloin suunnittelun kokonaan, jos kotitarpeita ei lasketa mukaan.

   

   

Yläkerran huoneiden korkeus on parikymmentä senttiä peruskerrostalon huonekorkeutta matalampi, mutta korkeat ikkunat ja vieressä oleva viisi metriä korkea tila vähentävät matalan tilan tunnetta yllättävän tehokkaasti.

Kiitos Heli Miettiselle, projektipäällikölle, joka vei hankkeen läpi vastatuulesta huolimatta. Rakentamisessa tarvitaan sisukkaita ja rohkeita ihmisiä. Työmaan hyville mestareille ja muille tekijöille. Sekä KSV:n Micke Sundmaniille, joka herätti henkiin jo kuopatun projektin. Rakennuksen taideteos, josta tässä ei ole kuvaa, on Petteri Nisusen ja Tommi Grönholmin valoteos porttikongissa. Kannattaa käydä katsomassa illan pimeänä hetkenä.

Toiset kaksi toteutettua ja palkittua ehdotusta valitettavan huonoilla kuvilla esitettynä:

Ensin rakennettiin Herttoniemen rantaan Dolce Vita 2001, Arkkitehtitoimisto Hedman Matomäki. Rivitalomaista kerrostaloasumista, kaukana neutraalista ja tylsästä kerrostaloasumisesta. Edelleen kiinnostava kohde, mutta missä ovat saman hienon idean jatkototeutukset? Eipä ole näkynyt.

Toinen kohde oli A-konsultien kolmen rakennuksen kokonaisuus Hermanniin 2007. Ensimmäisiä kohteita, joissa kokeiltiin työtilan yhdistämistä yläpuoliseen asuntoon. Hienosti toimii, osa on kotitoimistokäytössä, osa liiketiloina ja osa jonkun tapaisina asuintiloina. Asunnoissa on myös kekseliäs sovellus viherhuoneesta ja näkymistä.

Tällaisia kilpailuja olisi syytä pitää ainakin kahdenkymmenen (!) vuoden välein. Asuntorakentaminen on jäykkää ja hieman hyytynyttä. Nuorien olisi aika päästä kyseenalaistamaan nykymeininki. Se ei voi oikeastaan tapahtua kuin yleisen kilpailun kautta, johon kaikki saavat osallistua.

Aitoa vai epäaitoa – talojen siirtoa Helsingissä

Kantakaupungista haluttiin purkaa 1990-luvun alussa kaksi Uudenmaankadulla sijaitsevaa 1820-luvun kaupunkipuutaloa. Nämä rakennukset olivat viimeisimpiä asuinkäytössä olleita empirerakennuksia pääkaupungissamme.

Purkamista ei voitu välttää, mutta kompromissiratkaisu löytyi. Rakennukset siirrettiin Kaisaniemenlahden rantaan, puiston laitaan. Kaisaniemen puistossa oltiin jo alun perin siirretty rakennuksia paikasta toiseen. Engelin vuonna 1831 piirtämä vanha matala päärakennus siirrettiin 1900-luvun vaihteessa sivummalle puistoon, uuden päärakennuksen tieltä. Kaisaniemen puiston alue sopi siis tässäkin mielessä hyvin vanhojen rakennusten uudelleen sijoituspaikaksi.

Nykyisin rakennukset eivät ole enää asuinkäytössä vaan tiloissa toimii kahvila-ravintola Viola. Empire-tyyliin kunnostetuissa sisätiloissa voi siis pistäytyä kokemaan siirretyntalon henkeä. 

 

Siirtämisessä tietenkin menetetään paljon aitoa ja alkuperäistä rakennusmateriaalia sekä oleellinen kaupunkirakenteellinen sijainti. Voidaan kuitenkin ajatella, että samalla toistetaan rakennuksen alkuperäistä uudelleenrakennettavuuden periaatetta ja parhaimmillaan luodaan jotain uuttakin.