Puusta pitkälle – leikkimielisyyttä etsimässä

WP_20150823_17_16_31_Pro.jpgSuomessa on pitkään rakennettu betonista. Tunnustaudun itsekin materiaalin ihailijaksi, kun sitä taiten käytetään. Mutta Suomessa on vielä pidempään rakennettu puusta, ja siitä materiaalista puhuttaessa olemme välistä kuin juuri puhumaan opettelevia. Sen sijaan että kinaisimme kummasta materiaalista kannattaa rakentaa, voisimme ehkä pikku hiljaa opetella käyttämään molempia monipuolisesti ja kauniisti. Betonin kulta-aika taisi olla 1960-luvulla, puun kulta-aika on varmaan vasta sarastuksena horisontissa.

Vuosaaren Omenamäki on pieni kokeilu matkalla kohti puisempaa Suomea. Kaava on ajalta, kun keskusteltiin, saako puuta mainita kaavassa runkomateriaalin vaateena. Helsingin toisen puukohteen, Honkasuon kaavavalitukseen, jonka muistaakseni Betoniteollisuus teki, hallinto-oikeus totesi, että puun edellyttäminen asemakaavassa runkorakenteeltakin on aivan sallittua.

Aika kaukana olemme tällä puumatkalla vaikkapa keski-Eurooppaa ja heidän kokeilevia rakenteita ja tuotteitaan. Viitisen vuotta sitten, kun kävin Zurichissä. Siellä oli tehty monikerroksinen puukerrostalo keskelle kaupunkia, jossa seinät oli tehty lähimetsistä kaadetuista puista, pystyhirsirakenteena. Erityisenä perusteluna oli koko valmistusketjun ekologinen jalanjälki (vai puhuuko kukaan enää tällaisella termillä? Taitaa olla jo poissa muodista).

WP_20150823_17_04_38_Pro.jpgOmenamäen mustat rivitalot ansaitsevat ehdottomasti oman tarinansa, eli tähän palataan, koska Arkkitehdit Korhonen Penttisen townhouset veivät suomalaisen rivitaloajattelun uudelle vuosituhannelle, ja myös uuteen värimaailmaan.

Vuosaaren puisista kerrostaloista kirjoitinkin jo aiemmin.  https://hennahelander.wordpress.com/2015/09/08/helsingin-puukerrostalot-osa-12-ikuista-koerakentamista/

Alueen uusin tulokas on pieni päiväkoti Omenapuisto, arkkitehtina Seppo Häkli. Päiväkodin seinät on tehty paksusta 42 mm liimapuupanelista ns. Kuningaspaneelista. Talo vaikuttaa varsin vankalta. Aiemmin valiteltiin päreisiä seinälautoja, kun lautojen paksuus oli jopa alta 20 mm. Päreen mitoilla taitaa saada myös pärettä? Tätä ongelmaa ei tässä paneelissa ole, mutta liimasta on alkanut uusi keskustelu, tosin se koskee lähinnä talon sisäosia.

WP_20150823_17_18_26_Pro.jpgPäiväkodin ulkoseiniä ei ole käsitelty, joten ne harmaantuvat ajanmyötä, jolloin valkoisella maalilla tehty ”omenankuori”-kuvio  seinässä tulee vuosi vuodelta paremmin näkyviin. Ensimmäisessä kuvassa näkyy päiväkodin sisäpihan kuvanveistäjä Pasi Karjulan puuteos ja kattoaukon ihana valo.

WP_20150823_17_14_41_Pro.jpgNäistä talojen vanhenemisilmiöistä joku voisi tehdä hienoja valokuvasarjoja, vuoden välein sama paikka. Näistä kuvakoosteista voisi paljastua muitakin ympäristöämme muuttavia asioita kuin materiaalin vanhenemisen, vaikkapa sen, miten tavaraa, kylttejä ja paperilappusia kertyy nurkkiin vääjäämättömällä lainalaisuudella.

WP_20150823_17_17_54_Pro.jpgLasten leikkivälineet ja pihat ovat nykyisin kaikki aika lailla samasta puusta veistettyjä. Siksi on aina ilahduttava nähdä jotain edes hieman valtaväylän ulkopuolella olevaa.

Tähän loppuun on pakko laittaa kuva, jonka otin yhden seminaarin aikana Kruununhaassa. Kuva on otettu ikkunasta, joten sen laatu on heikko, mutta tapahtuma oli niin riemastuttava. Kokonainen päiväkotiryhmä juoksi pyörätelineiden väleissä ”temppuradalla”. Mitä monikäyttöisyyttä!

WP_20150327_11_11_39_Pro.jpg

 

Väliaikaista kaikki on vaan – paviljonkeja vai parakkeja?

WP_20150823_17_31_15_Pro.jpg

Kontti on pop. Väliaikaisuus tarkoittaa mahdollisuuksia johonkin uuteen ja kokeilevaan. Kontteja kasaan ja lapset sinne kokemaan uusia asioita. Mutta onko tämä automaattinen yhtälö? Ovatko väliaikaiset koulut ja päiväkodit kokeilevan opetuksen ja hoidon mallirakennuksia?

Itselleni ensimmäinen mielikuva kontista on kuva entisestä arkipäivästäni. Työmailla kontit olivat niitä ryppypeltisiä putkiloita, joiden päässä oli pienehkö ikkuna hyttysverkkolla ja tuuletusritilällä. Sisältä peltikonttien lattioissa oli kulahtaneet muovimatot, vessa haisi, ilma oli tunkkainen, pöydät ja tuolit olivat tahraisia ja kolhiintuneita. Keskellä kulki käytävä, jonka molemmin puolin olivat työmaan toimistohuoneet. Talvella oli kylmä ja kesällä kuuma.

Työmaaparakeissa oltiinkin takit päällä mutta itse päähuomio oli nousevassa talossa, siinä kiinnostavassa työssä jota yhdessä teimme. Muistan aina kun eräs vastaava mestari totesi minulle, että kuinka mukava onkaan kuulla korkokenkien kopse. No ne ajat ovat takanapäin. Eikä työmaille mene enää arkkitehditkaan muissa kuin turvakengissä.

Helsingissä on noin 100 peruskoulua ja paljon paljon päiväkoteja. Monet peruskoulut ja päiväkodit ovat peruskorjausiässä. Väistötiloja tarvitaan. Monissa kaupunginosissa lapsia onkin enemmän kuin ennusteet antoivat olettaa. Ja uusissa kaupunginosissa on uuden alueen alun lapsibuumi kohta alkamassa.
Väliaikaisia ratkaisuja on tarvittu muun muassa Kaisaniemen puistoon, Lauttasaaren pysyvän päiväkodin vierelle, Vuosaareen ja uusille alueille.

Helsinki heräsi päiväkotipuolella vuonna 2008, ja antoi arkkitehti Seppo Häklille ja arkkitehdit Huttunen-Lipasti-Pakkaselle tehtäväksi löytää ratkaisu siirrettävälle päiväkodille. Nyt näitä paviljonkeja on kymmenkunta, muutama jo siirettynä toisessa paikassaan. Koko prosessiin suunnittelun alusta valmiiseen päiväkotiin meni hieman yli puoli vuotta. Näiden paviljonkien kohdalla ei ole kyse sanallisesta silmänkääntötempusta, vaan arkkitehtuuri parantaa kaikkien ympäristöä marginaalisella taloudellisella panoksella. Ja vanhempana voin kuvitella kuinka paljon helpompaa on viedä lapsensa tällaiseen paikkaan kun työmaakoppia etäisesti muistuttavaan parakkiin.

Paviljonki tarkoittaa tässä ajatuksella kokonaisuudeksi suunniteltua taloa. Kun taas parakki tarkoittaa tilaelementtikokoelmaa, jonka ulkoseinät ovat rimotuksella kuorrutettu.

WP_20150823_17_31_59_Pro.jpg

Väliaikaisuuden havaitsee lähinnä paviljongin perustuksista.
Uusia päiväkotipaviljonkeja on Helsingissä kymmenkunta. Näitä päiväkotipaviljonkeja voisikin bongata. Itse olen löytänyt vasta kaksi.

WP_20150715_12_06_22_Pro.jpg
Paviljonkipäiväkodit ovat pihan puolelta iloisen värisiä, muutamaa komposiittilevyä vaihtamalla värityksen voi sopeuttaa aina uuteen ympäristöön sopivaksi. Väliaikaisuus antaa vapautta värikokeiluille, nämä ovat tosin niin onnistuneita, että voisivat olla toki pysyviäkin.

Tilaelementit ovat 9 metriä pitkiä ja puurakenteisia. On katosta ja terassia.

WP_20150715_12_04_09_Pro.jpg

Lasten koulutus ja päivähoito on tärkeää, siitä kaikki ovat hellyyttävän yksimielisiä. Vaikka kaikkein tärkeintä – aina – ovat ihmiset, on paikoillakin oma merkityksensä. Kyllä sitä itsekin toimin aika eri tavalla, jos olen paikassa, jossa ihmiset on pakattu junavaunumaisesti käytävien varrella tai jos olen paikassa, jossa on tilat ovat avaria ja monipuolisia sekä pinnat kestäviä. Junavaunuelämä tekee minusta ainakin varovaisen, toisen yksityisyyttä ehkä liikaakin kunnioittavan, soljuvat tilat taas aktivoivat mieltä, eikä passiivinen seuranta olekaan niin luontevaa.

WP_20150724_12_01_53_Pro.jpg
Mutta missä on paviljonkikoulut? Väliaikaiset koulut ovat nykyisin lähinnä maastoutettuja parakkeja. Hyvä että edes näin, mutta kaksi kolme vuotta on pitkä aika lapsen kouluelämässä.

Pop up -kulttuurissa väliaikaisuus on mahdollisuus, miksei myös kouluelämässä?

Helsingin puukerrostalot osa 2/2 – systeemit saapuvat

LatokartanoPuu

Puurakentamisessa ajatuksemme ovat jumahtaneet vuosisatojen taakse. Olemme unohtaneet, miten rakenteet, pelastustoiminta, kommunikaatio, lämmitysjärjestelmät yms. ovat muuttuneet. Avotulet ja vaurioituneet tulisijat piippuineen ovat nykyajan kaupungeissa harvinaisuuksia. Paloautossakin on enemmän hevosvoimia kuin yhden vetojuhdan verran. Silti puurakentaminen vertautuu mielissämme enemmän Turun paloon kuin nykyaikaiseen rakennusteollisuuteen nykykaupungissa. Onkohan meillä muitakin tällaisia rajoituksia ajatuskuluissamme? Varmasti on, ainakin minulla. Siksi onkin hyvä toisinaan käydä muualla katsomassa maailmanmenoa, ja ymmärtää että aika muuttuu – ja talot myös.

Mitä Keski-Eurooppa edellä, sitä Suomi perässä. Kävin 2000-luvun alussa Sveitsissä ja Saksassa katsomassa suuria, komeita ja puisia taloja, monikerroksisia kouluja ja kerrostaloja. Miksi meillä vasta nyt tehdään ensimmäisiä oikeasti urbaaneita kerrostaloja?

LatokartanoPuutalo

Viikin Latokartanon alueelle on noussut taloja, jotaka ovat tehty puusta rungoltaan ja ulkoseiniltään. Tummia ja jämäköitä puoliurbaaneita rakennuksia, ympäristöönsä hyvin sopivia. Varsinkin katujulkisivun takana on hyvinkin onnistunut, mukavasti puinen kortteli. Väritys on ruskean eri sävyjä, jollain tavalla yllättävä ja jopa miellyttävä pienen alkutotuttelun jälkeen. Arkkitehtina paljon asuntoja suunnitellut arkkitehtitoimisto HMV.

LatokartanoPuukerrostalo

Nämä Latokartanon talot on tehty täysin kilpailukykyiseen hintaan, eli puuta ei valittu näiden rakennusten materiaaliksi ideologisista syistä. Latokartanon puukerrostalot ovat MetsäWoodin järjestelmällä tehtyjä kerrostaloja. Metsäwoodin järjestelmä on ns. pilari-laatta -järjestelmä, jossa ei ole kantavia seiniä vaan kantavia pilareita. Tämä on vanha funktionalistinen ihanne, koska silloin voidaan seiniä laittaa sinne minne halutaan, vaikka eri kohtiin eri kerroksissa, variaatiomahdollisuuksia on paljon, plaanisuunnittelu (pohjapiirustusten suunnittelu) on varsin vapaata.

Suomessa puurakentamisen systeemejä on nykyisin markkinoilla kolme. Muutama vuosi sitten niitä ei ollut yhtään. Valmiit järjestelmät vasta takaavat puurakentamisen yleistymisen, sillä ei rakennuttaja halua keksiä uusia systeemejä vaan valita hyvän ja käyttökelpoisen valmiin systeemin, aivan kuten betonirakentamisessakin.

Näissä kaikissa kolmessa on eri periaate järjestelmän takana.

Eskolantie

Pukinmäkeeen, Eskolantielle on noussut neljä uutta puukerrostaloa. Mustat pistetalot ovat tehty puisista tilaelementeistä. Elementit on koottu Suomessa Stora Enson Itävallassa tehdyistä CLT-puulevyistä (kolmekerroksista ristiinliimatuista puulevyistä). Iloinen uutinen on, että Suomeenkin on perustettu kaksi tehdasta jotka tekevät jotakuinkin samaa kamaa, eli enää ei tarvitse tukeutua Keski-Euroopan puihin.

EskolantiePuu

Arkkitehtitoimisto Matti Iiramo voitti SR-kilpailun yhdessä SRV:n kanssa. SR-kilpailussa arkkitehti tekee suunnitelmat ja urakoitsija sitoutuu tekemään ne tiettyyn hintaan. Kilpailussa arkkitehtuurin laatu ja urakoitsijan hinta, molemmat ratkaisevat, tai pelkästään arkkitehtuuri, jos hinta on annettu kiinteä hinta.

EskolantiePuukerros

Tilaelementeistä tehtäessä voidaan välistä jättää paloja (legoja) pois, näin parvekkeiden ei tarvitse olla päällekkäin, sekä ulokkeet ja sisennykset ovat mahdollisia perinteisestä rakentamisesta poikkeavalla tavalla. Tällaisella arkkitehtuurilla on vielä paljon kokeiltavana.

EskolantiePuukerrostalo

Ulkoseinissä näkyvät elementtisaumojen peitelistat. Tässä kohteessa niiden sijoittelu on tehty huolella, varjoviivat tuovat suurelle seinälle tarpeellista graaffista keveyttä.

EskolantienPuukerrostalonAsuin

Mikä on puurakentamisessa erilaista kuin betonirakentamisessa? Ainakin puu on kevyempää, joten se sopii erityisen hyvin huonolle maaperälle.
Puun ei tarvitse kuivua, joten rakentamisaika on lyhyempi, eli noin 8-10 kuukautta kerrostalokohteissa.
Puukohteet tarvitsee ”huputtaa” eli suojata teltalla rakentamisen aikana. Huputtamista tosin jotkut rakennuttajat vaativat nykyisin kaikilta kohteilta, koska tämän päivän energiamääräykset tarkoittavat että rakentamisenaikainen kosteus ei enää kuivu käytössä rakenteista pois eristeiden estäessä sen. Karrikoiden, kerran märkä talo, aina märkä talo.
Kerroskorkeus (mitta lattiasta seuraavan kerroksen lattiaan) on parikymmentä senttiä korkeampi kuin betonitalossa, koska välipohjat ovat paksumpia.
Toistaiseksi puukerrostalot täytyy sprinklata, jota itse en ihan ymmärrä, mutta olenkin maallikko näissä asioissa. Ja sitten on tietenkin se puutalojen arkkitehtuuri, eli miltä nuo puukerrostalot näyttävät.
Toiveenani olisi puukerrostalo, jonka sisäosatkin olisivat puuta. Nykyisin meillä on (lähinnä palomääräysten vuoksi) puukerrostaloja, jotka ovat sisältä kipsilevyä.

Tulevat, kiintoisat Helsingin puukerrostalokohteet ovat lähiaikoina: WoodCity-korttelin puutalot Jätkäsaareen, arkkitehtitoimisto Anttinen-Oivan suunnitellemana, luvassa hyvää arkkitehtuuria koko kortteliin.
Honkasuon rakentaminen alkaa hyvissä merkeissä. Sinne tulee puinen aloituskortteli, joka on rakennusliike Reposen sekä arkkitehtitoimisto Vuorelman yhteistyön tulos. Reponen ja VersoWood on kehitellyt mainitun kolmannen valmiin puurakentamisjärjestelmän, jonka kolmas kerrostalokohde Honkasuo on.
Myös toiseen uuteen kaupunginosaan, Kuninkaantammeen on tulossa puutalo. Arkkitehtitoimisto Ark-House on suunnittellut identtiset talot vieretysten, joista toinen on puutalo ja toinen betonitalo. Kiinnostavaa. Tässä parissa tutkitaan lähinnä hintavaikutusta. Ehkä kannattaa muistaa, että betonitaloilla on muutaman vuosikymmenen etulyöntiasema.

Saisikohan betoniteollisuuskin tästä herätysruiskeen? Tuo 1970-luvun verraton keksintö ontelolaatta, jota on viljelty jokaiseen betonikerrostaloon viimeiset neljäkymmentävuotta, voitaisiin korvata vihdoin jollain kehittyneemmällä versiolla. Saisiko materiaalikilpailu aikaiseksi tuotekehittelyä aidan molemmin puolin? Toivottavasti, olisi aika.

Helsingin puukerrostalot osa 1/2 – ikuista koerakentamista?

Puukerrostalojen tulemisestä on vouhkattu lähes parikymmentä vuotta. Ensin oli muutama kokeilu, sitten pitkä kuiva kausi, jolloin puurakentamisessa nähtiin vain ongelmia. Onko vihdoin muutoksen aika koittanut niin, että puukerrostaloistakin olisi tulossa varteenotettava vaihtoehto?

ViikinPuukerrostalo
Helsingin ensimmäinen puukerrostaloalue rakennettiin Viikkiin, arkkitehtina oli Mauri Mäki-Marttunen.
Talot polveilevat mukavasti kumpuilevassa maastossa, parvekkeet ja pihat tekevät pihapiiristä kotoisan, ja kooltaan inhimillisen. Muusta Viikin rakentamisesta erillään oleva tontti, pienen lammen rannalla, vahvisti 1990-luvun lopulla puurakentamisen epäurbaania tyyliä. Kortteli avautuu sisälle päin ja sitä ympäröi pellot ja maaseutumainen rauha. Ei ihme, että puu nähtiin pitkään vieraana materiaalina urbaaniin ympäristöön. Vaikka mielikuva oli kaunis, se johti kapeakatseisuuteen.
ViikkiPuukerrostalo2
Arkkitehtuuri on onnistunutta, edelleen erityisesti väritys ja ”massoittelun” rytmitys, eli se miten talot ovat ikään kuin tehty useammista kappaleista, eikä yhdestä pitkästä tasapaksusta pötköstä. Talojen parvekkeet ja muut lisäosat jakavat ulkoseiniä pystyrakenteilla pienempiin osiin. Värit ovat taitettu lämmin valkoinen, sinapin keltainen sekä tumman harmaa, joista viimeksi mainittu ryhdistää muutoin pehmeää väriskaalaa.

Aluksi puukerrostalojen rakentamista tehtiin käsityöpelinä, eli suunnittelu ja rakentaminen oli ns. koerakentamista. Silloin ei ollut valmiita ratkaisuja vaikkapa siihen, miten askelääneneristys päällekkäisten kerrosten välillä ratkaistaan.

OmenamäkiPuukerros
Helsingin toista puukerrostaloa saatiinkin odottaa aika kauan. Seuraava puukerrostalo rakennettiin vihdoin vuonna 2008, lähes kymmenen vuotta Viikin talojen jälkeen, Omenamäkeen Vuosaareen. Kymmenessä vuodessa rakennusmääräykset olivat kiristyneet mm. ääneneristyksen ja energiatehokkuuden osalta. Suunnittelijat olivat alansa huippuja Suomessa, mutta valmiit ratkaisut uupuivat edelleen. Lattian paksuudeksi tuli noin 70 cm puulla ja hiekkatäytteellä, eli lähes tuplasti korkeutta betoniseen välipohjaan verrattuna. Kaikki piti laskea ja todentaa. Lopputuloksena tuli hieno, erityisen hiljainen talo, kertovat asukkaat. Pahat skenaariot eivät taaskaan toteutuneet.
OmenamäenPuukerrostalo
Arkkitehtinä oli tällä kertaa kokenut asuntosuunnittelija Jarmo Pulkkinen ja konstruktöörinä Juha Elomaa sekä välipohjien osalta innovoimassa arkkitehti Ahto Ollikainen.
Lisää teknisiä tietoja lyhyesti ja ytimekkäästi: http://www.puuinfo.fi/sites/default/files/content/puulehti/puu-lehti-42007/puulehti074www.pdf

Mutta onko nyt maailma muuttunut puurakentamisen suhteen, jopa Suomessa?

Puuteollisuus on herännyt ja markkinoille on tullut kolme eri tyyppistä rakennesysteemiä. Enää ei tarvitse keksiä kaikkea alusta projektin käynnistyessä. On Puumera -järjestelmä, jota ovat kehitelleet Versowood ja Rakennusliike Reponen Oy, MetsäWood:n kerrostalojärjestelmä ja Stora Enson CLT-järjestelmä.

Näkisimmekö vihdoin enemmän ratkaisuja kuin ongelmia?

Mustaa asuinarkkitehtuuria – mustia kattoja, seiniä, viivoja

RastilaKulku

Mustia taloja ja mustaa arkkitehtuuria. Helsinkiä on totuttu pitämään Pohjolan valkeana kaupunkina, mutta tännekin on rakennettu viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana muutamia täysmustia talorykelmiä, musta toimistotalo ja mustia kerrostaloja.

Myllypuro1960

1960-luvulla graafinen mustavalkoisuus (kuvassa hienon graafinen talo pihoineen Myllypurosta) oli suosittua sekä talojen ulkoarkkitehtuurissa että niiden sisätiloissa. Kaipuuta tähän viiltävän linjakkuuden vuosikymmeneen on taas nähtävissä. Erityisesti sitä on havaittavissa sisutuspuolella: hetki sitten kaikki asunnot olivat valkoisia, nyt mustavalkoisia. Koskakohan asunnoista tulee mustia, saunojen löylyhuoneethan on jo.

Mustan asuinarkkitehtuurin vauhti näyttää kiihtyvän. Täysmustien talojen ulkoseinät ovat olleet mustassa arkkitehtuurissa mustaa lautaa, mutta viimeaikoina se on saanut kilpailijan mustasta tiilestä. Mustaa betoniakin on yritetty kehitellä ensin toimistorakentamispuolella ja vähitellen myös asuinrakennusten ulkoseinämaterialina. Musta betoni on mustentunut, mutta se jää edelleen hieman haalistuneen mustan puolelle.

KimröökiPeltikattoaEntisaikojen talojen peltikatot maalattiin paksulla tököttimaalilla, kimröökillä. Tämä täysmatta, samettisen mustan maalin väriaine eli pigmentti saatiin hiilestä tervanpolton sivutuotteena. Kimröökimaali näytti hienolta katoilla, ja se suojasi peltiä hyvin. Toivoisinpa tämän muodin paluuta. Joskus sanotaan, että katot ovat kaupungin viides julkisivu (neljä seinää ja katto siis). Jokaisen sukupolven talot näyttävät kasvavan kokoa, joten kattojen merkitys kaupungin näkymissä kasvaa, ylhäältä katsojia on yhä enemmän.

PuoliksimaalattuKatto

Kuvassa puoliksi maalattu peltikatto. Peltikaton vasen puoli on kulunutta kimröökimaalia, oikea puoli uutta puolikiiltävää maalia.RastilaEtupiha

Rastilan metroaseman pohjoispuolella, metrokuilun reunalle rakennetaan uusia taloja. Näiden talojen taakse sijoittuu todellinen suurakortteli, melkeinpä pieni kaupunginosa. Tämän oman vehreän, pikku maailman keskelle sijoittuvat päiväkoti sekä useita rivitalorykelmiä. Ihmettelin kerrostalojen suunnittelun korkeaa laatua, mutta vielä enemmän hämmästyin mustaa rivitaloa, jonka löysin korttelin eräästä rauhallisesta nurkasta. Kauniita yksityiskohtia, hyvä tausta syville väreille ja vehreydelle, eikä tuskin lainkaan ajan tuomaa nuhraantumista, vaikka talo oli 1990-luvulta. Aikaa kestävää mustaa arkkitehtuuria.

RastilaRivi

 

Vartiosaaren aarteet – jatulintarha, raavittua kalliota, huviloita – soutuetäisyydellä

Vartiosaari on lukuisten keskustelujen kohteena. Tämä postaus ei ole kannanotto virkistyskäytön puolesta. Seuraava kuvakooste on viime kesältä. Saari on vehreä ja vihreä keidas soutumatkan päässä Tammisalosta. Mökkitunnelmaan on helppo päästä, tai oikeammin huvila-atmösfääriin. Puuhuviloita ei  ole korjattu pilalle, ehkä juuri tämän uinuvan kaavatilanteen takia.
soutuetäisyydellä

 

Vartiosaari on lähellä pysyvää asutusta. Meidät noukittiin Tammisalon puoleisesta laiturista soutuveneellä. Vartiosaaren laituri olikin hieman lahompi. Saarelle on kesäisin myös reittiliikennettä.

VartiosaarenViiskulma

Tuttujen paikkojen maalaisia serkkuja. Helsingin Fredrikinkadun Viiskulman metsäisempi versio.

 

jääviiruja

Suomalaisen peruskallion muisti on pitkä. Ristiin kulkevia jääviiruja kallionpinnassa.Labyrintti

 

Koska lienee tehty tämä kivilabyrintti tai Jatulintarha. Kyseessä tuskin on keskiaikaisen Jatuli-jättiläisen polku, vaan varmaankin uudemman ajan jättiläisten kolttosia.Kappeli

 

Vartiosaarelta löytyi kallion katveesta Metsäkirkko, jossa oli geometrisesti lohjennut alttariseinä.

Valkoinen puuportti

Pensasaidan keskellä oli valkoinen portti. Perinteisesti Suomessa puurakennusten ja osien maalaamisessa valkoista käytettiin vain hienoimpiin yksityiskohtiin, koska maali oli huomattavasti kalliimpaa kuin muut maalit ja väri vei ympäristössään kirkaudessaan huomion. Tästä syystä olen aina vierastanut valkoisia aitoja talojen ympärillä, jotka vievät voimaa rakennuksilta ja luonnolta, eikä niiden likaisuuskestokaan ole kehuttava. Tämä valkoinen portti näyttää tien runsaassa kasvillisuudessa ja sopii hyvin huvilaympäristöönsä. Pikkurakennus

Pienetkin vajat, uima(?)kopit ja talousrakennukset voidaan suunnitella ja rakentaa huolella. Tätä pikku taloa on tuskin pykätty pystyyn muutamassa viikossa.

Huvila

Tässä talossa on ”uusi” neliöikkuna verannan oikealla puolella myöhemmältä ajalta. Puurakennusten puiset ikkunat ovat aivan ulkoseinäpinnassa. Useimmissa uusissa ”perinne”puutaloissa on alumiinipintaiset ikkunat syvällä seinän sisässä.

Laajennuksia

 

 

Huvikumputunnelmaa, jotka on aikaan saatu laajennuksilla. Joskus kummallinen ja epäkesko voikin olla hyvällä tavalla aidon oloista. Tämä tyyli tarvitsee onnistuakseen useinmiten aikaa tai tekijän tavattoman hyvän suhdetajun. Oleellista on, että materiaalit ovat pysyneet samoina.Huvila

Tässäpä on aito klassistinen rakennus todennäköisesti 1920-luvulta. Symmetrinen ja suhteikas puuhuvila punatiilikatolla. Tämän tapaiset huvilat vaativat paljon tilaa ympärilleen, koska symmetria on vallan väline ja alleviivaa rakennuksen tärkeyttä ympäristösssään.

Vartiosaari on mukava pieni lähiretkeilykohde, jossa voi tavata myös lampaita metsän eläinten lisäksi.

Vallisaari ja Kuninkaansaari – armeijan vanhat hobittitalot

Kevät saapuu, ja talven viimojen jälkeen ajatus saarista Helsingin edustalla hiipii taas mieleen. Saaria on useita, ja mikä parasta moniin niihin pääsee yhteisaluksella.

Vallisaari on ollut tulevaan kesään asti yleisöltä kiellettyä aluetta. Tänä kesänä 2015, Metsähallituksen nykyisin hallinnoima saari, Suomenlinnan vieressä, avautuu kaikille ihmeteltäväksi. Vallisaari on Helsingin edustan saarista maastonkorkeuksiltaan vaihtelevin. Suuressa saaressa pääsee patikoimaan korkeiden vallien päälle. Helsingin kaupunki, Itämeren valkoinen helmi, hohtaa koko siluettinsa voimalla kohti merta ja Vallisaarta.

VallisaariKorkealla

Saarella on puukujanteita, kivettyä tietä keisari Aleksanteria varten ja suojeltu tervaleppämetsikkö.

Hobitit ovat asuneet ilmeisesti täällä rivitaloasunnoissa. Oikeammin nämä lienevät armeijan ammusvarastoja riviinaseteltuna. Mutta miksi näissä taloissa on ”piiput”?

VallisaariPaukku

Tämän varaston ulkoseinässä lukee PAUKKU…A ja päivämäärä josta ei saa selvää.

Ovet ovat paikoin jääneet auki. Jotkut huoneet ovat edelleen hyvässä kunnossa.

2014-06-05-083VallisaariHobottiSisä

”Taloja” on erityylisiä. Perinteisten talojen rinnalla on moderneja laatikkotaloja pyöristetyillä nurkilla. Tässä talossa erikoisuutena on ulkoalttari. Sisätiloiltaan modernit yksilöt ovat heikomassa kunnossa kuin perinteisillä materiaaleilla tehdyt edeltäjänsä. Nämä betonirakenteet lienevät 1850-luvun tietämistä.

VallisaariModerniVallisaariModerniSisä

Saarella on myös muutamia asuinrakennuksia. Kuvassa on vanha puutalo, jossa lautojen päät on sahattu täsmällisesti jiiriin. Tällaista hienoutta tehtiin yleisesti vielä 1950-luvulla, mutta harvemmin enää nykyisin. Jiirinurkat vaativat ehdotonta mittatarkuutta lautojen sahauksessa.

VallisaariJiirinurkka

Vallisaaressa on runsaasti löydettäviä yksityiskohtia. Portaat, joiden tehtävä jäi arvoitukseksi. Ovatko nämä ne portaat keisari Aleksanteria varten? Jos olivat mitä niillä tehtiin? Muuntamo. Mylly.

VallisaariPortaatVallisaariMuuntamo

Saaren keskellä on pieni järvi, jossa saaren lapset kävivät uimassa kesäisin ja luistelemassa talvisin. Entisaikaan Vallisaaresta laivatkin saivat hankittua makeaa vettä matkallaan Pietariin.

VallisaariLaituri

Vallisaarella oli armeijan ohella luotsitoimintaa. Luotsit asuivat tiilimuurin takana armeijan mailta erillään omassa tiilisessä kerrostalossaan. Luotsitoiminnan tärkeys tässä paikassa tulee hyvin ymmärretyksi kun käy Kustaanmiekan kapealla salmella. On kokemus nähdä ruotsinlaivan kulkevan Kustaanmiekan lävitse. Paikan ahtaus saa uuden mittakaavan.