Lypsyjakkara, Tom of Finland ja Palacen miehet

Palace -hotelli on käsite, arkkitehtuurin ja muotoilun helmi. Eteläranta 10 on käsite, jo lapsuuden tv-uutisista tuttu, miehiä tummissa puvuissa antamassa hätäisiä haastatteluita. Mutta aikansa meni, ennen kuin ymmärsin että kyseessä oli yksi ja sama talo, ja oikeastaan virallinen nimikin on vielä jotain muuta eli hieman kylmältä kalskahtava Teollisuuskeskus.

Palace on jännä talo, siitä ei voi sanoa että se ottaisi ympäristöään huomioon oikeastaan millään tavalla, mutta silti se sopii paikkaansa. Se on koko korttelin kokoinen vaalea laiva piippujaan myöten, vanhojen pienten talojen keskellä. Korkeus on ainoa asia, jolla Palace ei poikkea naapureistaan.

Kuinka paljon hyviä asioita tapahtuikaan  Olympiavuonna 1952! Suomessa taisi olla vakaa usko siihen että meillä osataan ja tekemisen meininki. Ja oikeassahan siinä oltiinkin. Oli halu kokeilla uutta, tekniikoita testattiin ja asioiden muotoilunkin piti olla ajassa kiinni. Palacessakin on Suomen ensimmäinen koneellinen ilmanvaihto. 60-vuotta siinä meni ja nyt kaikissa suomalaisissa uusissa taloissa on koneellinen ilmanvaihto. Joskus kehitys on nopeaa, ja joskus sen suuntaa voi miettiä.

Helsingissä vamistui vuonna 1952 kaksi hotellia, Palace ja  hotelli Vaakuna (Sokos tavaratalo). Molemmissa on arkkitehtuurissa laivateema, mutta tapa käsitellä tätä ”arkkitehtoonista teemaa” oli aivan eri. Palace-talon julkisivu oli huippumoderni, 1960-lukulainen, teollinen ja sarjatuotantoon tukeutuva valkoinen valtamerilaiva. Seinissä on käytetty valkobetonin kiviaineena ns. Lapin marmoria.

Sisääntulon ”lehmännahka”liuskekivet sentään muistuttavat talon oikeasta vuosikymmenestä, ja alunperin ne ulottuivat jalkakäytävälle asti.

Palace-talo oli ensisijaisesti toimistotalo, johon suunniteltiin pieni 50-huoneinen hotelli ja edustustilat. Ja millaiset edustustilat! Edustustiloista tärkein oli tietenkin 1950-luvulla Suomessa sauna. Saunassahan aiemmin kaikki sovittiin ja päätettiin. Siis miehet päättivät. Tämä teki edustussaunomisenkin helpoksi. Mitäköhän vajaakäyttöisille edustussaunoille tapahtuu tulevaisuudessa? Tulee ihan surku hienojen, huolella suunniteltujen interiöörejen takia saunoja poistattavaa nykytrendiä. Ehkä pitäisi keksiä vastaliike, miten saunoja voisi hyödyntää.

Pääsin saunomaan 2000-luvun alussa ystäväni polttareissa Palacen kattokerrokseen ja katselemaan kauppatorin kuhinaa. En tiedä kuka meistä oli niin ajattelevainen, että päädyimme sinne, minä se en ollut, mutta onneksi teimme sen silloin kun se oli vielä mahdollista. Muistan tuon illan hyvin, en vain hyvän asian ja hyvän seuran takia, vaan myös siksi, että en ollut koskaan nähnyt Helsingin empirekeskustaa ylhäältä. Missä muussa pääkaupungissa meri ui keskelle kaupunkia?

Siihen aikaan saunoissa oli useita alkuperäisiä Nurmesniemen saunajakkaroita, ”lypsyjakkaroita”. Kokeilin minäkin sellaista ja totesin, että hyvä on istua, mutta ergonomisesti jakkarat olivat mitä ilmeisemmin miehille suunniteltu. (Tästä postauksestahan alkoi salakavalasti tulla miesaiheinen. Ehkä Palacen historia on miehinen?) Nykyisissäkin uudelleen sijoitetuissa saunatiloissa on jäljellä kolme alkuperäistä saunajakkaraa. Samalla ne taitavat olla ainoa asia mitä on jäljellä alkuperäisestä sisutuksesta kattokerroksessa.

Voin kuvitella että paikka on ollut hieno kokemus myös ulkomaalaisille, ja olisi varmasti vieläkin. Ensi kerran tajusin myös, miten myös modernin muotoilun teollisesti valmistettavia ikonituotteita on usein alunperin tehty johonkin tiettyyn taloon. Ilmeisesti pitkälle 1960-luvulle asti ajateltiin, että talo ja sisustus ja jopa astiat olivat osa sitä niin kutsuttua kokonaistaideteosta.

Toisenlaista miesmaailmaa edusti, alakerran baarissa pianoa 1958 vuoteen asti soittanut, Touko Laaksonen eli Tom of Finland. Tiukasti yksityisyyttään vartioinut 30-kymppinen pianisti ei tietenkään tuohon maailman aikaan tunnustanut tai edustanut julkisesti yhtään mitään, ja kuvasta päätellen hän keskittyi muutenkin ilmeisen hyvin paikkaan sopivan musiikin tuottamiseen ja siinä se. Mutta Palacen mieshistoriaan hän kuuluu.
http://www.hybrislehti.net/tom-finland-–-salaisuuksin-sinetöity

Toisesta kerroksesta on tehty nyt neuvottelukeskus, joten siellä ei soi enää piano eikä baarissa virtaa enää viini. Tarjolla on neuvotteluita merinäköalalla. Palace on siis uinut vastavirtaan Helsingin hotellibuumia, ja sulkenut hotellinsa muutamia vuosia sitten.

Arkadin pilarit ovat muotoiltu valkobetonista luumaisiksi, valaisimet integroitu, alkuperäinen mahonkikatto tasaisilla ruuveilla ylhäällä ja uusittu katto kuvassa alhaalla.

Palace-talo oli arkkitehtuurikilpailun tulos. Arkkitehti Viljo Revell oli kilpailun aikana 38-vuotias. Sisustuksesta vastasi 31-vuotias Olli Borg ja 25-vuotias Antti Nurmesniemi, (tähän aikaan miehet vastasivat lähes aina sekä arkkitehtuurista että sisustussuunnittelusta). Näiden onnistuneiden lopputulosten takia pidän niin kilpailuista: mikä muu tapa ravistelee luutuneita muotoja yhtä tehokkaasti ja auttaa löytämään uusia kykyjä? Tosin Revell oli Palacen aikoihin jo vanha tekijä, Lasipalatsin kilpailun 26-vuotiaana voittanut nestori.
Ehkä tällaisia anonyymejä kilpailuja kannattaisi harjottaa muissakin asioissa kuin vain arkkitehtuurissa. Voisimme yllättyä.