Salakapakka Katariinankadulla. Baari ilman mainoksia. Toimiiko tällainen kaupallinen konsepti? Kävimme syömässä Pohjois-Esplanaadilla ja jatkoa piti seurata, siis baariin. Yksi meistä tiesi, ”salakapakan” olemassa olosta Katariinankadulla. Onneksi Katariinankatu on lyhyt ja ovia vain muutama. Mikä löytämisen ilo kun yksi ovista aukeni! Lapsellista tai ei, tämä toimii. Ja vielä täysin vaarattomasti. Toisin kun nuoruudessa, mutta perille pääsy oli aivan yhtä ilahduttavaa Lontoossa tai Berliinin rave-paikoissa jättömailla ja varastohalleissa. Paikoissa, joita ”ei ollut virallisesti”. Berliinin paikat taisivat kyllä olla kaikissa reppumatkaajien turistioppaissakin, mutta se oli sivuseikka tunnelman rinnalla.
Yllätyksellisyyttä kaipaa kaupungissa. Itselleni vaikuttavinta salakapakassa oli sisääntulon karu kauneus. Ei mainoksia! Kuinka kyllästettyjä olemmekaan lippussille ja lappusille, kuville ja rehuille. Kylläisyysaste on saavutettu kauan sitten. Ehkä päivän sana – priorisointi – pitäisi yltää mainosmaailmaankin.
Viereisellä kadulla Senaatintorin laidalta löytyi tällainen sisäänkäynti. Kaupungin ykköspaikalta. Mitä me oikein tavoittelememme tällä? A-standid, laput lasiovissa, valkoiset muoviruukut kuihtuneilla kasveilla. Viereinen syvennys, liikennemerkin vieressä, on peitetty samalla tyylillä viritetyillä plakaateilla.
Kävin alkusyksystä Kööpenhaminassa. Siellä ei ollut mainoksia keskusta-alueella, muutamaa katua lukuunottamatta. Ei A-standeja missään, ne olivat kiellettyjä. Itse olin jo kuvitellut niiden olevan välttämättömiä. Kööpenhaminassa huomasin katsovani näyteikkunoita erillisten katumainosten sijaan. Ei lainkaan huonompi vaihtoehto!
Toinen silmiinpistävä asia oli, ettei valomainoksia ollut talojen ulkoseinissä kuin korkeintaan yksi. Kanavan varella ei edes sitä yhtä. Se yksi irtokirjainmainos olikin sitten aika tehokas talon julkisivussa, ja kaupungin kokonaisvaikutelmaksi jäi levollisuus. Ketä tämä helsinkiläinen kilpavarustelu oikein hyödyttää? Lappujen alta on vaikea nähdä voittajaa.
Majakkahuoneesta 