Jugend-ajan arkkitehdin romanttinen ajatus oli käyttää paikallisia materiaaleja. Se oli varsinaista kansallisromantiikkaa. Kallio louhitaan säpäleiksi ja kadonneen kallion tilalle rakennetaan samasta graniitista talo torneineen. Ja näin tapahtui. Paasitorni Helsingin Hakaniemessä tehtiin paikallisesta kivestä paikan päällä. Tänä päivänäkin voi tapahtua melkein näin, graniitti vain on kiinalaista.
Paasitorni on yli satavuotias jyhkeä ilmestys, jonka majakkamainen torni valoineen näkyy yllättävän kauas. Ylhäällä tornissa pitäisi olla kokoustila, varmaan aika pienille kokouksille (?) mutta niin ylös en ole koskaan päässyt kiipeämään.
Talo oli valmistuttuaan hetken Säästöpankinrannan ainoa suuri rakennus. Vitsikäs nimi tuo kaupalliselta kuulostava Säästöpankki työväentalon paikkana. Vaikka eihän sekään nimi ole sitä miltä se kuulostaa. Paikalla sijainneessa puuhuvilassa oli ollut hyvä ravintola, jonne ylioppilaat laittoivat rahansa kuin ”pankkiin säästöön”. Helsinginkadun Roskapankki jatkanee tätä kunniakasta perinnettä?
Graniittitalon kainolossa on nykyaikainen pitsiunelma. Vaaleasta tiilestä on sisäpihalle rakennettu kaarevaseinäinen hotelli, arkkitehtina K2S. Tämän hotellin kokoustilaan minäkin olen päässyt, ja silloin soi aamupäivän blues. Se oli aika jännää, mitä musiikki saa aikaiseksi ainakin minussa. Täydellisen syöksyn toiseen tunnelmaan. Vaikuttava hetki, ja ihan tavallisessa monitilatoimistoa liippaavassa seminaarissa.
Kompleksin kolmas pala on Siltasaaren lahden kelluva Meripaviljonki. Siltasaaren rannan varjon puoli on ollut varsin käyttämätömänä.
Vain niemenpäässä lähellä Emil Wikströmin (rautatieaseman kivimiesten tekijä) ateljee-asuntoa on pieni luonnontilainen ranta, jonka kuvanveistäjä pelasti rakastamilleen joutsenille ja jossa voi vieläkin laskeutua veden ääreen. Joutsenia en tosin ole sillä paikalla enää nähnyt, mutta menneinä vappuina on tullut muutaman kerran varpaita vedessä huiluteltua.
Meripaviljonki tekee hyvää paikalle. Liekö ympyrätalon pyöreä, tumma muoto, joka tekee Meripaviljonki näyttää luontevalta paikallaan.
Ravintolan jokaisesta noin 200 istumapaikasta on tarkoitus nähdä ulos veteen, ja varsin hyvin se toteutuu. Näkymien periaatteen pitäisi olla jollain tavalla samanlainen kuin flyygelin kielien asemoinnin. Mutta koska en ymmärrä flyygelin toiminnasta mitään, en oikein muista tätä sinänsä kuultuna loogista ja rakennuksen muodon perustelevaa tarinaa. Harmi. Paviljongin arkkitehtina oli Simo Freese.
Kelluva rakentaminen on jännää hommaa. Nyt kun puhutaan ilmaston lämpenemiesestä niin jotenkin nämä fleksiibelit jutut tuntuvat entistä ajankohtaisemmilta. Tälläkin kohtaa Helsinkiä vedenpinnan vaihtelu on lähes 2.5 metriä, siis tänä päivänä. Siksi Meripaviljonkikin rakennettiin teräsponttooneille eikä pilareille, ja urakoitsijana oli raisiolainen laiva-alihankkija Europlan.
Myös se on helppo ymmärtää että putket ottavat kellunnan huomioon. Putkia pitkin paviljonkiin tulee ja meneekin kaikkea mahdollista, kaukolämpöä ja kun ravintolapuolella ollaan – niin jopa olutta.
Vähän kauempana lahdessa kelluu toinen lautta. Siellä kasvaa ravintolan yrtit kesäisin. Vesiviljelyä.
Majakkahuoneesta 