Uusi taloviipale historiallisissa Torikortteleissa

WP_20160421_11_20_30_Pro.jpgHelsingin vanhimmat korttelit Senaatintorin ja Kauppatorin välissä olivat vuosikymmeniä virkamiesten työpaikka-aluetta. Seurahuoneen ja Stockmannin lähdettyä on huvielämä ollut kortteleissa aika vieras käsite, virkamiesten työnteon kannalta tietenkin onneksi. Pikku hiljaa taloja on vallattu takaisin monipuolisempaan käyttöön ja sisäpihojen kautta kulkee nyt mukava reitistö. Taloja on korjattu ja pieniä lisäosia rakennettu useampaankin paikkaan 1800-luvun talojen lomaan.

Pitkään ollaan odotettu että korttelit muuttavat muotoaan, ja pihat täyttyisivät kuhinasta, kaupoista, kahviloista ja ravintoloista. Missä ovat turistit – ja missä kaupunkilaiset? Ehkä tänä kesänä Torikorttelit vihdoin alkavat lunastaa lupaustaan, kun remonttityömaasta tulee pikkuhiljaa valmista hengailutilaa. Toivottavasti. Torikorttelit kun ovat liian kiinnostava mahdollisuus menetettäväksi.

WP_20160421_11_23_41_Pro.jpgSuuren suosion pari vuotta sitten sai Lasten kaupunki -museo Helsingin vanhimmassa kivitalossa, Sederholmin talossa (talo on vuodelta 1757). Yksityisen ihmisen lahjoitukseen perustunut uudentyyppinen museo, jossa lapset, ja me lapsenmieliset aikuiset, saimme tehdä ja leikkiä, koskea ja kokeilla. Aivan huippu! Ja sen huomasi museossa käydessä sen suosiostakin, kävijämäärä ylitti kaikki odotukset. Tällaiselle on kaupungissa ilmiselvä tilaus. Nyt museo on ollut suljettuna runsaan vuoden, mutta kohta koittaa taas aika päästä käymään 1970-luvun mummolassa, pukeutumaan roolivaatteisiin ja leikkimään valtaisilla nukkekodeilla. Ja tämä kaikki taas aivan ilmaiseksi.

Museon korttelin sisäpihalle on rakennettu betoninen uudisosa, joka on peitetty metalliritilöin (Arkkitehdit Davidsson ja Tarkela). Ritilät ovat kuin camouflage -kuvioituja, näin se maastoutuu näissä heleiden värien talojen seassa kuin suomalaiseksi havumetsäksi. Vanhojen talojen lomassa  uudisosat ovat kuin mauste. Vahvat talot kestävät sisäpihojen vaihtelevat uudetkin palaset. Makea tulee vieläkin makeammaksi.

Museon korttelin seinille on tarkoitus heijastetaa valolla ihmishahmoja, jotka ovat olleet täällä ennen meitä. Valoteos on taiteilija Jaakko Niemelän. Tätä on tultava katsomaan pimenevissä syysilloissa. Pikku hiljaa Suomessakin päästään nauttimaan kiinnostavista valoefekteistä, meillä kun tuota tehokasta pimeyttä löytyy jota hyödyntää. Mutta nyt on luonnonvalon aika.

WP_20160421_11_21_05_Pro.jpgKuvassa korttelin uusi portti.

Kaupunginmuseon muutkin näyttelytilat Torikortteleissa siirtyvät samaan kortteliin. WP_20160504_12_56_10_Pro.jpg

Valkoisen salin -talon toisella puolella pihat jatkuvat.

WP_20160504_12_55_30_Pro.jpgWP_20150317_10_39_28_Pro.jpgWP_20160504_15_11_11_Pro.jpg

Pihoilta löytyy myös eksoottisempia kasveja, kuten viiniköynöstä olutpanimoravintolan kyljestä. Vai onko kyseessä humala?

 

Samoista torikortteleista:

Katariinankadun Salakapakka

https://hennahelander.wordpress.com/2014/10/28/salakapakka-katariinankadulla-vastaisku-a-standeille/

Stockmannin ensimäisestä sijainnista Kieselefin korttelissa

https://hennahelander.wordpress.com/2015/11/23/stockmann-toiveet-tornista-valuivat-maanalle/

1960-luvun ehdottomuutta ja hitunen romanttisuutta Ruusuvuoren malliin

https://hennahelander.wordpress.com/2016/04/25/kulissien-takana-purkamista-ruusua-ja-tupakkapaikka/

 

Asuintalon seinässä muumimukit -Arabia muuttaa pois

WP_20140928_15_04_09_Pro.jpgArbia muuttaa kaukoitään, puoliloogista, olenkin aina ihmetellyt miten Arabia liittyy Helsingin syntysijoille, Vanhan kaupungin kosken partaalle. Tosin tämäntapaiset oudot mielenyhtymät ovat niitä parhaita ja mieleenpainuvimipia. Iittala siirtää tehdastoimintonsa pois Suomesta ja Arabian-tehdasta odottavat uudet kuviot. Suomalaisesta Arabiasta tulee kiinalainen juttu.

Monasti turhaksi löpinäksi mielletty ”talot ovat kansakunnan muisti”, tulee tässä ehkä ymmärretyksi. Tehdas muistuttaa meitä siitä ajasta, kun Suomessa tehtiin lautasia ja muumimukeja. Vielä sadankin vuoden päästä, kun lautaset ovat jo hajonneet. Talot kestävät pidempään kuin ne rakentaneet ihmiset – aika huima ajatus.

Arabianranta ehti rakentua Arabian tehtaan ja Taideteollisen korkeakoulun hengessä omalaatuiseksi kaupunginosaksi. Ensimmäiseksi Suomessa, jossa taide oli osana kaikissa taloissa ja kaikilla pihoilla. Prosenttitaide, eli jokaisesta rakennushankkeesta varattiin yksi prosentti taideteosta varten, sen suunnittelua ja toteutusta.

Arabian tehdas on kohta vain muisto, aivan kuten Aallon taideteollinenkin, viralliselta nimeltään Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu (kuinka lyhyesti ja nasevati ilmaistu! Eikö näistä nimihirviöistä koskaan päästä?). Itse olen kyllä vahvahenkisten, historiallisten, hieman kämäisten opiskelijapaikkojen kannattaja. Niissä kun on helppo tehdä, kokeilla ja roiskia. Samoin ajattelen että opiskelijat kuuluvat ihmisten joukkoon, eikävätkä keskenänsä eristyksiin. Olen luullut, että se eristämisajattelu on muidenkin ”erityisryhmien” kohdalla jo taakse jäänyttä elämää, mutta opiskelijakampukset näyttävät vielä vievän kehitystä toiseen suuntaan.

WP_20140928_14_50_51_Pro.jpgPihoilla keramiikka kukkii, ja lentävät matot vievät ajatukset itään.

WP_20150314_14_26_18_Pro.jpgVakavan asiallisen punatiiliseinien sisäpihalta, As Oy Flooranaukiolta löytyy kaarevia seiniä värillisessä kukkaloistossa, Arkkitehtitoimisto Heikkinen-Komosen erilainen talo. Tässä talossa kiteytyy myös Arabianrannan (ja monien muiden Helsingin kaupunginosien) toinen elinvoimainen piirre, kaupungin vuokratalon asukkaat, asumisoikeus- ja omistusasujat samassa pihapiirissä. Helsinkiläinen innovaatio! Miksi eri asumismuotoja pitäsikään erottaa? Aivan kuten opiskelijatkin kuuluvat kaupungin kahviloita ja puistoja värittämään.

Tästä kuviosta kun kysyttiin, mitä tapahtuu jos lautasten palaset putoilevat pois kuviosta, sanoi arkkitehti, että sitten siitä tulee mustavalkoinen. Vähän samanhenkisesti kun Arabian kuulusta Paratiisi-astiasarjasta on värikäs ja mustavalkoinen versio. Tätä pelkoa ei ainakaan päälle päin näyttäisi olevan.

WP_20140928_14_17_38_Pro.jpgArabian tehtaiden poisheitetty keramiikka värittää kuviota. Japanilaiset turistit etsivät muumikuppeja seinästä. Niitä löytyy mm. porttikongin luota, hyvältä kuvaustasolta.

WP_20140928_16_11_47_Pro.jpgOmiin suosikkeihini kuuluvat myös liikenneympyrän laiskat leijonat. Niitä katsellessa Arabian lämpö valtaa mielen.

 

 

Paikka hallussa -kallio, pitsi ja kelluvat lautat

Paasitorni
Jugend-ajan arkkitehdin romanttinen ajatus oli käyttää paikallisia materiaaleja. Se oli varsinaista kansallisromantiikkaa. Kallio louhitaan säpäleiksi ja kadonneen kallion tilalle rakennetaan samasta graniitista talo torneineen. Ja näin tapahtui. Paasitorni Helsingin Hakaniemessä tehtiin paikallisesta kivestä paikan päällä. Tänä päivänäkin voi tapahtua melkein näin, graniitti vain on kiinalaista.

Paasitorni on yli satavuotias jyhkeä ilmestys, jonka majakkamainen torni valoineen näkyy yllättävän kauas. Ylhäällä tornissa pitäisi olla kokoustila, varmaan aika pienille kokouksille (?) mutta niin ylös en ole koskaan päässyt kiipeämään.

PaasitorniSäästöpankki

Talo oli valmistuttuaan hetken Säästöpankinrannan ainoa suuri rakennus. Vitsikäs nimi tuo kaupalliselta kuulostava Säästöpankki työväentalon paikkana. Vaikka eihän sekään nimi ole sitä miltä se kuulostaa. Paikalla sijainneessa puuhuvilassa oli ollut hyvä ravintola, jonne ylioppilaat laittoivat rahansa kuin ”pankkiin säästöön”. Helsinginkadun Roskapankki jatkanee tätä kunniakasta perinnettä?

PaasiHotelli
Graniittitalon kainolossa on nykyaikainen pitsiunelma. Vaaleasta tiilestä on sisäpihalle rakennettu kaarevaseinäinen hotelli, arkkitehtina K2S. Tämän hotellin kokoustilaan minäkin olen päässyt, ja silloin soi aamupäivän blues. Se oli aika jännää, mitä musiikki saa aikaiseksi ainakin minussa. Täydellisen syöksyn toiseen tunnelmaan. Vaikuttava hetki, ja ihan tavallisessa monitilatoimistoa liippaavassa seminaarissa.
PitsinTeräsportti

Kompleksin kolmas pala on Siltasaaren lahden kelluva Meripaviljonki. Siltasaaren rannan varjon puoli on ollut varsin käyttämätömänä.

JoutsenRantaSiltasaari
Vain niemenpäässä lähellä Emil Wikströmin (rautatieaseman kivimiesten tekijä) ateljee-asuntoa on pieni luonnontilainen ranta, jonka kuvanveistäjä pelasti rakastamilleen joutsenille ja jossa voi vieläkin laskeutua veden ääreen. Joutsenia en tosin ole sillä paikalla enää nähnyt, mutta menneinä vappuina on tullut muutaman kerran varpaita vedessä huiluteltua.

Meripaviljonki tekee hyvää paikalle. Liekö ympyrätalon pyöreä, tumma muoto, joka tekee Meripaviljonki näyttää luontevalta paikallaan.
MeripaviljonkiUlkoa
Ravintolan jokaisesta noin 200 istumapaikasta on tarkoitus nähdä ulos veteen, ja varsin hyvin se toteutuu. Näkymien periaatteen pitäisi olla jollain tavalla samanlainen kuin flyygelin kielien asemoinnin. Mutta koska en ymmärrä flyygelin toiminnasta mitään, en oikein muista tätä sinänsä kuultuna loogista ja rakennuksen muodon perustelevaa tarinaa. Harmi. Paviljongin arkkitehtina oli Simo Freese.

MeripaviljonkiSisä
Kelluva rakentaminen on jännää hommaa. Nyt kun puhutaan ilmaston lämpenemiesestä niin jotenkin nämä fleksiibelit jutut tuntuvat entistä ajankohtaisemmilta. Tälläkin kohtaa Helsinkiä vedenpinnan vaihtelu on lähes 2.5 metriä, siis tänä päivänä. Siksi Meripaviljonkikin rakennettiin teräsponttooneille eikä pilareille, ja urakoitsijana oli raisiolainen laiva-alihankkija Europlan.
MeripaviljonkiNäkymä

Myös se on helppo ymmärtää että putket ottavat kellunnan huomioon. Putkia pitkin paviljonkiin tulee ja meneekin kaikkea mahdollista, kaukolämpöä ja kun ravintolapuolella ollaan – niin jopa olutta.

Kelluvasaari

Vähän kauempana lahdessa kelluu toinen lautta. Siellä kasvaa ravintolan yrtit kesäisin. Vesiviljelyä.

OP Pohjolan uusi pääkonttori – pitääkö sisustuksen olla osa kokonaisuutta?

OPyläaula
Vallilan Teollisuuskadun uusi pääkonttori alkaa valmistua. Karkeasti ottaen puolet korttelista muodostuu vanhoista toimistorakennuksista ja puolet on uuden uutta tilaa. Tämän tapaista toimistorakennusten purkamista ja kokonaisuuden kekseliästä uudelleen muokkausta on harvemmin Suomessa nähty. Useimmiten pitäydytään varsin maltillisessa sisutuksen muokkauksessa tai rakennetaan kokonaan uusi ulkoiselta olemukseltaan mahdollisimman neutraali pytinki kaupungin laidalle, toimisto-alueelle.

OP Pohjola on tehnyt toisin. Päämaja säilyi kaupungin keskusta-alueella (siksi kai voi jo Vallillaa kutsua?), eikä uutta arkkitehtuuria ole pelätty vaan on yllättävänkin rohkeasti tehty tämänpäivän talo, ei eilisen.

OPkonepajalle
Pääsin käymään OP Pohjolan aulassa, joka tulee avautumaan kaikkien ihmeteltäväksi – onneksi – sekä uuden pääkonttorin keskusaulassa ja siihen liittyvissä auditorioissa.
OPvanhattuolit
Näin kirkkaan viiltävän ehdotonta arkkitehtuuria pääsee harvoin kokemaan Suomessa. OP Pohjolassa vanhan konttorin rumat seinät ottavat kävijän yläaulassa vastaan, jollain kummallisella tavalla pidin myös tästä uuden ja vanhan ristiriidasta. Tällainen epätäydellisyys ja keskeneräisyys kertoo minusta paljon ajastamme, se on eräänlaista väliaikaisuuden ja muutoksen sietoa. Vanhan konttorin seiniä ei oltu päivitetty tähän päivään, eivätkä ne olleet runnollisen vanhoja punatiiliseiniä, vaan kohtuullisen tympeätä toimistotalon seinää. Monia tämä riitasointu varmasti harmittaa, mutta itselleni se oli sopivan kokoinen rujoke, joka vain korosti uuden osan selkeyttä ja kauneutta.

Uusia hyviä taloja vaivaa myös harmillisen usein sisustusmania. Arkkitehti suunnittelee talon, jonka jälkeen sisutustiimi verhoilee paikat vaihelevien teemojen mukaan ilman sen kummempaa tajua sisustuksen vaikutuksista ympäristöönsä ja pidempiinkin näkymiin. Kaukana on ajatus talosta ”kokonaistaideteoksena”. Kuitenkin samaan aikaan me ja turistit juoksemme katselemassa Hvitreskiä, Temppeliaukion kirkkoa ja muita arkkitehtuurimme helmiä, juuri niitä ”kokonaistaideteoksia”, joiden arkkitehdit ovat olleet mukana sisustamisen loppuun asti.

Kuinka moni talo onkaan menetetty tällaisella ajatuksen katkomisella ja suunnittelijoiden vaihtamisella juuri kriittisellä hetkellä? Kun talo on kerran saanut hyvän, talon ideoita huomioivan ja kokonaisuutta korostavan sisutuksen, voi seuraava vaihe toki hoitaa myös hyvän ”toisen käden työnä”, kun uusikin sunnittelija on vain ymmärtänyt talon ominaispiirteet ja vahvuudet.

OPvekkiseinä ja alakatto
OP Pohjolassa on sekä arkkitehtuurin että sisustuksen tehnyt arkkitehtitoimisto JKMM, ja sen huomaa. Toimistolla on ollut yhteinen kokonaisajatus ja se ei ole matkalla katkennut. Alakatot eli kattojen alaslasketut alapinnat, jotka peittävät lähinnä teknisiä putkia ja kaapeleita, ovat osa sekä sisustusta että arkkitehtuuria. Keskuspömpelin alapinta läpättää ohuita vaneri”sipsejä” (DoctorDesignin tuote) ja tuoden samalla lämpöä ympärilleen. Pienellä eleellä on valtaisa vaikutus.
OPalakatto

Uudet viillot talokappaleiden välissä, eli lasiosat aukaisevat näkymiä talon hyvin vaihtelevaan ympäristöön. Viilot saavat lisäsäpinää taiteesta. Pulliaisen veistos Vallilan puutaloja vasten, Aaltosen naisen pää (kenenköhän pää se on niin iso ja vakava) Konepaja-aluetta kohden sekä aulassa muovinen, suuri ja oranssi OP:n logo. Mainoksella alkaa olla vaikuttavuudessaan tehoa. Parempi yksi oikealla kohdalla, kun kymmenen syödessä toistensa voimaa.
OPilonarista
Enemmän silmiltä suojassa on pikkuaditorion metsä, vaneriin leikattuna. Se on pysähdyttävän kaunis, funkitionaalinen Ilona Ristan taideteos. Tällaista toivoisi näkevänsä usemmin.
OPlasikatto
Lasikattojakin on monenmoisia. Parhaat niistä ovat muuta kuin teknisten teräsputkijärjestelmien kokoamisen lopputuloksena tehtyjä ristikoita. OP Pohjolan lasikaton teräslevypalkkejen sisään on piilotettu rähmäkkeet ja romppeet eli nykyajan tekniset ilmaisimet, hälyttimet, putket ja muut. Lisäksi on pystytty luomaan optinen harha ohuista levyistä. Tällaiseen lopputulokseen ei päästä ilman näkemystä, tällaista ympäristöä ei synny listaamalla teknisiä ja muita reunaehtoja. Tämä näkemys yhdessä tinkimättömän toteutustyön kanssa suunnittelun myöhemmissä vaiheissa, erottaa parhaimmat hyvistä.

Samoin keskuspömpelin metallisten, reitettyjen seinävekkien sisään on piilotettu loput härpäkkeet. Tekniikka on hyvä palvelija mutta huono isäntä.

OP Pohjolan julkisivuista ja Amerin pääkonttorista lisää:

https://hennahelander.wordpress.com/2014/12/08/uudentyyppisia-paakonttoreita-vallilan-laaksossa-op-pohjolan-ja-amer/

Kuinka kapeaan kohtaan voi talon rakentaa – Perhon lisäsiipi Kampissa

FunkkisBensisPerho2
Viedessäni lapsia päiväkotiin naapurirakennukseen, en olisi koskaan kuvitellut että ravintolakoulun, kävelytien ja funkkisbensa-aseman väliin mahtuu talo. Mutta mahtui siihen. No, pieni palanen bensiksen katoksesta piti kyllä leikata ensin pois.
KatosPerho2
Bensiksen katos ei ollut alkuperäinen funkkiskatos 1932-vuodelta, vaan hyvä 1990-luvun versio, toteuttuna lennokkaana siipenä. Tästä uudesta katoksesta uskallettiin otta komein suippokärki pois ja korvata se kaksoiskärjellä.

Ravintolakoulu Perho on kaunis päiväperho Mechelininkadulla. Harvassa paikassa on yhtä paljon valpaita ja iloisia ravintolatyöntekijöitä tekemässä parhaansa asiakkaiden viihtyvyyden eteen. Interiööri on ehtaa 1950-luvun vanerisisustusta, ja tunnelma kotoisan viehko. Arkkitehtina aina hyvä Arne Ervi, joka on suunnitellut mm. Helsingin yliopiston Porthanian. Perho tarvitsi lisää opetustiloja, ja niitä saatiin rakennettua naapuritontille.
PerhoErviJS

PerhoErviKatos
Vanhan Perhon sisäänkäyntikatoksen lasista alapintaa. Eli katos on yhtä suurta lamppua.
KävelykatuPerho2
Tällä kenkälusikkakaavoituksella voidaan onnistua hyvinkin kantakaupungin tiivistysprojektissa. Tonttitehokkuus tulee näin rakentaen varsin hyväksi. Tonttitehokkuushan on 1, jos koko tontti on peitetty yksikerroksisella rakennuksella ja tässä tapauksessa talo on kolme/nelikerroksinen.
OivaToikkaPerho2
Ikkunoita koristavat nuo nykyajan ornamentit, eli uudessa Perhon lisärakennuksessa on Oiva Toikan ruokahalua lisäävät kasvikset ja hedelmät.
PihaTalonAllaPerho2
Uuden talon alle jäi bensiksen pihaa, eli katutasossa on lähes ainoastaan porrashuone ylempiin kerroksiin. Maanpinta autoille ja siitä ylöspäin meille ruuastanaustiskelijoille.

Vanhan Perhon lumoa ravintolasalin lisäksi on mm. kauniisti kaartuva ja kevyt spiraaliporrashuone, joka oli elokuva”lavasteenakin” Kaasua Komisaario Palmu -elokuvassa. https://www.flickr.com/photos/hugovk/8536750896/in/photostream/

Rautatieaseman lampettimiehet ja Aleksin naamat – kiveenhakattua huumoria

KivimiehetRautatieaseman lampunjalustan miehet ovat kaikille nykyisin tuttuja ”kivimiehiä”. VR on hyvin onnistunut hyödyntämään arkkitehtuuria brändin luomisessaan, aika harva yritys on. Nyt VR on jättämässä kivimiesten leveät käytävät ja siirtymässä pois kaupungista ratapihalle.

Onnistuisikohan nykyarkkitehdin pitää pokka, jos piirtäisi kymmenmetriset ukkelit tai akkelit lampunjaloiksi pareittain pääovien viereen. Tästä muunnelmaa odottaessa… Vähän voitaisiin palata ihmisten huvittamiseen vaikka arkkitehtuuriin eli rakennustaiteeseen pitääkin suhtautua vakavasti, onhan se toisinaan ”kiveen kirjoitettua”, ja niin kovin pysyvää. Ehkä pysyvän synonyymi ei kuitenkaan pitäisi olla absoluuttisen vakava.

Rautatieasema oli Eliel Saarisen kilpailuvoitto yleisessä arkkitehtuurikilpailussa. Silloin VR onneksi ymmärsi mikä merkitys on uuden ajan airueen, rautatieaseman suunnittelu autonomiselle mutta ei vielä itsenäiselle Suomelle. Uuden pääkonttorin kohdalla ollaan valittu toisin sekä sijainnin että suunnittelun suhteen.PohjolaNaamat

Edellinen blogiteksti oli uusista pääkonttoreista, joista toinen oli OP-Pohjolan. https://hennahelander.wordpress.com/2014/12/08/uudentyyppisia-paakonttoreita-vallilan-laaksossa-op-pohjolan-ja-amer/

Laitan tähän myös kuvan OP-Pohjolan yhdestä Pohjola-osan aiemmasta talosta Pohjolan talosta Aleksanterinkatu 44. Tämäkin rakennus on arkkitehtuurikilpailun tulos, ja suunnittelijoina samaiset Gesellius-Lindgren-Saarinen. Graniittitalon pääsisäänkäynnin vieressä luimistelee tämän näköisiä asiakkaita, toiset vähän kulmikkaampia, toiset vähän pyöreämpiä. Ehkä eri heimoa, veistetty Nunnalahden vuolukivestä. Todennäköisesti koristelusta vastanneelle veistäjälle on annettu varsin vapaat kädet, vai lienevätkö työpalkkiot olleet myöhässä?

Naama2

Helsingin rumimman talon uudet vaatteet – Ornamentiikka 2

Opetushallitus

Hakaniemen torin kupeessa on Opetushallituksen talo, jota kutsuttiin Helsingin rumimmaksi taloksi. Yksitotinen betonielementtitalo on sijainniltaan kuitenkin eräällä Helsingin mainioista rantapaikoista, näkymät Kruununhaan kaupunginosaan. Betonielementit olivat 1970-luvun tyylillä niin kutsuttuja reikäelementtejä, eli keskellä betonielementtiä oli ikkunareikä ja päätyseinissä umpielementtejä eli elementtejä ilman keskireikiä. Tämän tuotantoystävällisemmäksi tuskin voi talojen ulkoseinäsuunnittelu tulla. Vaihtelu oli täysi nolla, tai siis kaksi. Tästä linkistä pääsee katsomaan myös vanhaa ulkomuotoa, jos muistikuva on päässyt haalistumaan, vaikka aika lähtemättömän vaikutuksen rakennus kyllä varmasti meihin moniin teki. http://www.betoni.com/Download/22307/BET0902%20s10-19.pdf   OpetushallitusSarc

Tämä talo koki muodonmuutoksen viitisen vuotta sitten, vajaa neljäkymmentä vuotiaana. Betonirunko jätettiin jäljelle ja näin voitiin säästää 20 % rakennuskuluissa uuteen verrattuna. Rannanpuoleiseen seinään tehtiin laaja ja korkea sisääntulokoverrus, betonielementtien ulkopinta purettiin pois ja uusittiin eristeillä ja levyseinänä, jonka päälle asennettiin vielä silkkipainetut lasilevyt ja päätyihin mustaa verkkoa. Kuvio toistuu samana jokaisessa lasielementissä.

Toukola

Tämä kuva ei ole toimistorakennuksesta vaan Arabianrannan eräästä asuinrakennuksesta.

Jos graafinen betoni on vallannut asuinrakennuksia ornamentiikallaan, koristellaan nykyisin yksitotiset toimistorakennukset kuvioiduilla laseilla. Silkkipainatus on täysilasijulkisivujen vaihe numero kaksi. Tässä koristelutyypissä on ne samat vaikeudet kuin graafisessa betonissakin. Ehkä pinnan kuviot ovat hieman vaimeammat johtuen värisävyistä, tai siis värisävyttömyydestä, kuviot ovat himmeähköjä, lähinnä valkoisen ja harmaan eri sävyjä.

Ennen oli toisin. Vanhojen kirkkojen värikkäät lasimaalaukset siivilöivät valoa toisesta todellisuudesta meidän kuolevaisten lohdutukseksi ja liikehuoneistoista avautuivat ikkunat tähän todellisuuteen ilman sumentavaa kalvoa.

 

Ornamentin paluu ja suomalainen keksintö: graafinen betoni!

Ennenvanhaan arkkitehdit saivat suunnitella kuvioita ja koristeita taloihin. Rakentajat halusivat osoittaa muillekin että tässä rakennetaan komeata ja hienoa. Talot rakennettiin käsityönä ilman tehtaita, joten koristeiden veistely ja maalaaminen nosti talon hintaa suhteellisesti vähemmän kuin nykyisin.

MielikkiKapteeninpuisto

Sitten innostuttiin uusista tuulisista, teollisesta tuotannosta ja koneista. Tulevaisuuden uskolla ja utopioilla ei ollut rajoja. Muutos oli vain ajan kysymys. Taloista katosivat ornamentit ja koukerot. Suunniteltuja taloja rakennettiin kaikille, ei vain rikkaimmille. Arkkitehdit etsivät kauneutta suuremmista muodoista, pilareista ja palkeista, betonipinnoista ja valtamerilaivoista.

Kauneuden ja herkkyyden kaipuu ei katoa. Kuvioiden paluu on alkanut. Kuvioita ei enää tehdä käsillä maalaamalla vaan keinot ovat toiset. Samoin aiemmin koristeltiin yksityiskohtia, erityisesti ovien ja ikkunoiden reunoja, räystäitä ja muita paikkoja, joihin ”informaatio tiivistyy”. Katse etsiytyy paikkoihin, joissa muutos tapahtuu. Kuka nyt seinäpintaa tuijottaa, jos voi katsella ikkunoita. Mutta nykymaailmassa kuvioidaan suuria pintoja ja ovet sekä ikkunat tehdään tehtaissa vakiotuotantona.

Meidän aikanamme ornamentteja tehdään uusilla, hauskoillakin teollisilla tavoilla mm. kuvioimalla betonia ja painamalla lasiin kuvioita.

Monasti kerrostalojen suuria elementtipintoja tai ensimmäisiä kerroksien betoniseiniä kuvioidaan hapettamalla betoniin kuvio ns. graafinen betoni. Tämä on muuten suomalaisen Samuli Naamangan keksintö!

SisäänkäyntiArabiaTurtiainen

Ennen tätä betonin kuviointia käytettiin lähinnä yhden seinäelementin kuviin, mutta nyt voidaan vaikkapa raidottaa koko seinä. Kuvion ei siis tarvitse olla esittävä tai huomattava. Nämä kokonaisten seinien kuvioiminen palasien, betonielementtien avulla, on kuitenkin kaukana helposta. Vaikutelma voi olla myös ikävällä tavalla tapettimainen ja kuvio näyttäytyykin kömpelönä tai teennäisenä. Se ei paljon mieltä lämmitä, että kuviossa toistuu löyhästi paikkaan liittyvä historiallinen valokuva, jos siitä muodostuva iso kuvio on rauhaton ja aaltoileva, tai muuten epäonnistunut.

TaloGrafiikalla

Tässä Arabianrannan rakenteilla olevassa asuintalossa on käytetty Johanna Gullischenin kuviota koko seinän korkeudelta. Musta kiviaines toimii hienosti sileämmän betonin vierellä.

GullichseninArabiaSONY DSC

Mukavia ovat myös lapsuuden muistot, joita kuvio herättää.  Oikean puoleisessa kuvassa on patjani. Tällaisen patjan päältä heräsin aina aamuisin pienenä. Se patjakankaan kuvio oli harmaa-valkoinen. Nykypatjoissa ei ole enää paljon kuvioita muisteltaviksi. Ehkä se on elintason mitta?

Eiranrannan kiveen kirjoitetut rakkaudentunnustukset

Ursiini2Onko Helsingin keskustassa vielä luonnontilaisia rantakallioita? Eipä juuri. Lähes kaikki rannat on rakennettu, pengerretty tai varastettu mereltä eli täytetty. Muutama rantakallio kuitenkin löytyy. Yksi niistä on Eiran huvilakaupunginosan kohdalla, Merenkulkijoiden muistoksi palavan ikuisen tulen luona olevat kalliot.

Eiranranta

Kallioiden pinnassa on vanhoja, kallioon hakattuja rakkaudentunnustuksia, Eiranrannan graffitit. Vanhimmat niistä on 1800-luvulta, koristeellisella kaunokirjoituksella kirjoitettuja. Myös sydämiä ja muita tarpeellisia symboleita löytyy. Ehkä sinne voisi kaivertaa omankin, tarkkuushakkaamiseen saattaisi mennä tunti jos toinenkin.

Ursini1

Nämä kallioonraaputetut kirjoitukset ovat aikansa graffitteja, hieman pysyvämpi tosin kuin nykyiset. Graffitti sana tulee alkujaan italian kielisestä sanasta raaputtaa. Ensimmäisiä graffitteja on kiveen kirjoitettu Italian Pompejissa ennen vuotta 79 jKr. http://www.ancient.eu.com/article/467/. Nämä Eiran kallioiden graffitit on suora pohjoinen sovellus samasta teemasta.