Kaivopuiston salainen käymälä ja Tehtaankadun soiva vessa

KaivopuistonWC

Nyt pääsemme helsinkiläisen wc-kulttuurin pariin, tarkemmin julkisten vessojen hauskoihin erikoisuuksiin ja puistojen hylättyihin tarvelaitoksiin. Ensiksi siis puistoja ja katuja koristelevien, erilisten pömpeli-vessojen pariin.

Toisin kuin muista rakennuksista, yleisistä vessoista on vaikea tehdä faktan tarkisteluita, tietoa kun näyttää olevan hyvin vähän saatavilla. Outoa tämä niukka asiasta informointi, kun itse asia ei ole mitenkään uusi eikä tarpeeton. Yhden maininnan sadan vuoden takaa löysin kuitenkin. Ravintola Kappelin päädyssä Esplanadilla, entisessä Vasikkahaassa (!), on ollut yleisövessa. Sille oli varmaan kysyntää, olikohan tuolloin ravintolan sisätiloissa toiletti-tiloja lainkaan. Ei välttämättä.

WCteksti

Toisen ravintolan, ravintola Kaivohuoneen (ks. myös blogistani Helsinki – kylpyläkaupunki) taakse rakennettiin mitä ilmeisimmin 1940-olympialaisia (siis niitä olympialaisia varten, jotka siis siirrettiin sodan takia vuodeksi 1952) varten yleisö-wc-tilat. Hieno valkoinen funkkis-rakennus on nykyisin tyhjillään Kaivohuoneen takapuolella. Luulisi että tälle wc:lle olisi tilausta ainakin vappuisin Ullanlinnanmäellä. Metalliset tekstit ovat kutsuvia kolmella kielellä.

Kun olympialaisia toisen kerran ruvettiin pykäämään Helsingissä, tuli jälleen aika rakentaa uusia yleisö-wc-tiloja. Tehtaankadulle, Agricolan kirkon viereen rakennettiin punatiilinen yleisö-wc-rakennus. Tämä vessa toimii nykyisin karaoke-ravintolana. Nimenä on osuvasti Restroom. Pienen paikan hyvänä puolena kuluu olevan lyhyet jonot, jos haluaa laulamaan.

Restroom

Saman tyylinen vessa-pömpeli on myös Meilahdessa, lähellä Seurasaaren siltaa. Tämän vessan yleisölle tarkoitetut ovet aukeavat häveliäästi kohti merta, poispäin tieltä. WC-rakennus on näyttää edelleen olevan kohtuullisessa kunnossa, mutta se on suljettu ja käyttämätön.

Yhdessä suosikkisivustoissani Asfalttia ja auringonkukkia, löytyi kaksi hienoa kuvaa julkisista käymälöistä 1970-luvulta. Aikalailla ovat pömpelit pienempiä ja vaatimattomampia kuin nykyisin. Tommi Toijan poju Bad Bad Boy on päässyt lähes samoille mestoille Enson talon hollille, mistä kuvalinkki alla.

http://www.asfalttiajaauringonkukkia.fi/haku/käymälä/ser140629#contentwrapper / Eeva Ristan kuva

3 kommenttia artikkeliin ”Kaivopuiston salainen käymälä ja Tehtaankadun soiva vessa

  1. Hello! I am trying to follow your blog but its a bit inconvenient as i need to check manually every time I remember. Could I subscribe to receiving your new post instantly by email?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s