Ryhmärakentamisesta on tullut suosittu teema, kuten myös tyhjistä toimistotiloista. Helsingin asuntopulassa, joka taitaa koskea lähinnä edullisia asuntoja keskustassa, on tullut tärkeä asuntopoliittinen kysymys. Tämä sarjakirjoitus aiheesta ei kuitenkaan koske asuntopolitiikkaa eikä pyri vastaamaan mihinkään yleipätevään, vaan se on kuvaus oman elämäni suurimmasta vapaa-ajan projektista, eli siitä millaista oli rakentaa puolitutussa porukassa toimistotalon kerros asunnoiksi ja varsinkin sen yhtä osaa omaksi kodiksi.
Tämä tarina alkaa vuodesta 2009. Tai oikeammin jo paljon ennnen.
Monet arkkitehdit ovat käyttäneet hyödykseen amattiosaamistaan rakentamalla omakotitaloja, hankkimalla heikkokuntoisia, epämääräisiä asuntoja muokattaviksi tai varsinkin 1990-luvulta asti ostamalla myös kaupungissa olevien vanhoja ja pieniä tehdas-, pesula-, tms. kiinteistöjä muuttaakseen niitä asunnoiksi.
Tällainen on ollut monille arkkitehdeille tavoite, jotta voisi saada, ei vain enemmän neliöitä kuin valmiin asunnon ostamalla, vaan että voisi toteuttaa niitä asumiseen liittyviä testejä ja kokeita, joita ammattiurakoitsijat vieroksuvat.
Niipä olin yrittänyt minäkin muutaman kerran eri ryhmäkokoonpanoilla saada eri kokoisia ja näköisiä rakennuksia ja kerroksia Helsingin eri kaupunginosista. Aina olimme hävinneet joko tarjouskilvan tai päätyneet siihen, ettei mitään tarjousta kannata laittaa, koska avoimia kysymyksiä on aivan liikaa.
Syksyllä 2009 ystävämme olivat löytäneet puolikkaan kerroksen, joka oli myytävänä Töölönkadulla.
Rakennus oli entinen Weilin+Göösin kirjapainotalo, joka oltiin rakennettu kahdessa osassa vuosina 1929 ja 1939. Julkisivuissa eroa tuskin huomaan, paitsi ylimmän katulinjasta sisäänvedetyn kerroksen kohdalla. Itselleni tämä tuntui kahdella tapaa aivan kohtalokkaalta. Tästä rakennuksesta Weilin+Göös oli siirtynyt Espoon Tapiolaan, WeeGee-taloon.
WeeGee-talo palasi etenevän suunnittelu ensimmäisessä vaiheessa Etelä-Tapiolan lukioksi, toisessa vaiheessa Espoon kaupunginmuseoksi ja kuvataidekouluksi sekä viimeisessä vaiheessa EMMA:ksi ja viiden museon kulttuurikeskukseksi oli elämäni arkkitehtuurisuunnittelun toinen huippukohta (hyvä Airas Arkkitehdit, Timo, Kivi ja Virva & co).
Tässä kuvassa on suunnittelemamme uusi betoninen pääporras EMMA:n näyttelytiloihin. Kuva on Arno de la Chalpellin.
Toinen kummallinen yhteensattuma oli, että olimme muuttaneet viereiseen kortteliin puolta vuotta aikaisemmin. Entisen Weilin+Göösin talonkulma näkyi vuokra-asuntomme ikkunasta. Asunto oli läpitalon kaksio suurella, mutta pimeällä keittiöllä. Tämän mukavan vuokra-asunnon olimme löytäneet perinteisesti sanomalehti-ilmoituksella. Koululaispoikani joutui asumaan keittiössä, jonne hankin Fatboyn kirkkaanvihreän riippukeinun, jotta hänelläkin olisi kodissa jotain ”jännää ja omaa”. Riippukeinu hädintuskin mahtui keittiöön ja poika patjoineen sen alle.
Takaisin WG-loftiin. Kela möi ensimmäisen kerroksen puolikasta tarjouskilpailulla. Mitään takeita ei ollut siitä, että liiketila voitaisiin muuttaa asunnoiksi. Ei ollut kiinteistöyhtiön eikä rakennusvalvonnan lupia, eikä niitä voisikaan saada ennen kuin olisi jotain suunnitelmia millä hakea. Mutta into oli kova.
Tila oli komea, huonekorkeus oli 4,4 metriä, pilarit lähes metrin kanttiinsa, kaari-ikkunat nousivat kadunpuolella pääosin katseiden yläpuolelle.
Porukkamme koostui arkkitehdeista ja yhdestä kuvataiteilijasta. Jaoimme pinta-alan neljään osaan, teimme alustavat päätökset sisäänkäynneistä. Sen jälkeen kukin teki oman asuntonsa suunnitelmat. Ikkunoita oli vähän, mutta ne olivat suuria, pimeää tilaa asunnon keskelle jäi paljon.
Meidän asuntoamme olisivat hallinneet valtaisat pilarit, johin suunnittelimme musta-kulta-hopea-vihreitä epäsymmetrisiä salmiakkikuvioita itsekeksityn ”uusjugendin” hengessä. Lattiaksi betonipintaa ja mustaa kumimattoa, kylpytiloja omaksi boksiksi sekä paksua seinää ja sen takana olevaa teiniparvea. Olin siirtynyt jo toiseen vaiheeseen.
Ainoa ongelma oli, että hävisimme tarjouskilpailun.
Lisää Tapiolan WeeGee-talon muodonmuutoksesta tehtaasta kulttuurikeskukseksi (kirjoittamani teksti):
http://weegee.fi/fi-FI/Mika_WeeGee/Miten_WeilinGoosin_painotalosta_tuli_Nay(18417)
Majakkahuoneesta 