Röykkä – jugendlinna- pala Helsinkiä Nurmijärvellä

RöykkäLinna
Viimeaikoina on ollut puhetta Helsingin ja Nurmijärven rakennetusta ympäristöstä. Ajattelin minäkin ottaa osaa tähän pöyhintään tekemällä kokemuksellista tutkimusta. Välistä kun on terveellistä hieman miettiä omia asenteita ja ajatuskuvioita, ja tehdä silmiäavaavaa lähiseutumatkailua.

HyvinkäänRautatiemuseo
Nähtyä tuli Hyvinkää, jossa koin wau-ihmetystä, ilman ironian hiventäkään. Parasta oli viime syksynä avattu Suomen Rautatiemuseon uusin osa suurine junineen, isoja koneita ja camp-henkistä sisustusta, ja hyvänä kakkosena Arno Ruusuvuoren pyramidi-mallinen Hyvinkään kirkko 1960-luvulta, jossa ei  ole edes ristiä, ja joka näyttää nousevan pirunpeltoa muistututtavasta kiviröykkiöstä.
Hyvinkäänkirkko
Nähtyä tuli myös Karkkila, jossa oli toimiva konepajatehdas hauskan Högforsin pikkumuseon vieressä sekä miellyttävää pikkukaupunki-kylänraittia. Harmillisesti Kaurismäkien Hotelli Oiva on lopettanut toimintansa jo kymmennen vuotta sitten, eikä Annikki Tähti enää laula lavalla, mutta onneksi Fazer on ymmärtänyt laittaa pienen tehtaanmyymälän Karkkilaan. Pelasti monta hetkeä. Nähtyä tuli myös Nummela, mutta ei siitä sen enempää.

Seuraava kokemus on kuitenkin hieman nurkkakuntalainen, koska kyseessä on pala Helsinkiä Nurmijärvellä.

RöykkäKatto

Röykkä on suuri ellei peräti valtaisa jugendlinna Nurmijärvellä. Komea rakennus nousee harjanteen laella, rehevässä lehtometsässä, Suomen suurimman lähteen eli Sääksjärven rannalla. Rappauksen harmaaseen taitettu sävy, antaa mahtavasta talosta hieman tunkkaisen vaikutelman, värisilaus herättäisi linnan eloon. Ja ihmiset.
RöykkäParvekkeet
Röykän sairaala rakennettiin yksityiseksi keuhkotautiparantolaksi, Nummelan parantolaksi, 1900-luvun alussa. Kauniin paikan valitsivat. KiljavanSairaala
Hienot maisemat ja puhdas järvi on houkutellut rannoilleen myös muita suuria instituutionaalisia rakennuskomplekseja eli valkoisen funkkisparantolan, Alvar Aallon -aikalaisen arkkitehti Paatelan hyvin Paimion parantola -henkisen Kiljavan sairaalan sekä SAK:n opiston.

RöykkäParvekkeetKaiteilla
Röykästä tuli mielisairaala 1930-luvulla, kun naapuriparantola rakennettiin. Kuinka ennen osattiinkaan käyttää hyödyksi myös ympäristön levollista kauneutta mielen virkistykseksi. Vanhat mielisairaalalat ovat poikkeuksetta keskellä vehreää luontoa niin että myös sisälle suljetut sairaaloiden asukkaat ovat voineet seurata ikkunoistaan vuodenaikojen vaihtelua puiden lehvästöissä ja vuorokauden valon heijastuksia oksistojen välistä. Hyötypuutarhan hoitaminen on varmasti lisännyt myös monien asukkaiden elämän mielekkyyttä.
RöykkäTakapihaa

Kotoinen Engelin piirtämä Lapinlahti, entinen mielisairaala sekin, Ruoholahden ja Töölön taitekohdassa, on luontovoimailtaan yhtä kaunis – ja tiloiltaan myös tyhjillään. Onko mielen hoito kehittynyt niin, että ympäristön parantavalla voimalla ei ole enää merkitystä ja ihmiset voivat paremmin tekemättä mitään, lääkkeiden voimalla? Enpä tästä aiheesta paljoa tiedä, joten parempi jättää ajattelu tälle kyökkipsykologia tasolle.

RöykkäKeltainen
Röykän rapatun tiillirakennuksen ympärillä on pieni kylällinen pienempiä puurakennuksia. Joskus tämä paikka oli täynnä elämää ympärivuotisesti, nyt käytössä ovat enää osa puisista sivurakennuksista lähinnä lasten kesäleiri -käytössä.
RöykkäMustaPuu
RöykkäMusta

Röykän suuri jugendlinna on ollut enemmän tai vähemmän tyhjillään vuosikymmenet, 45 minuutin matkan päässä Helsingistä.

RöykkäSivu

Puretaan ja rakennetaan uutta suurempaa – Teostosta kysymysmerkiksi ?

TeostonAsuintalo
Joskus ei puretun talon perään jää montakaan itkijää. Lauttasaaren Teoston toimistotalo oli varmasti tällainen. Ehkä jollain oli mukavia muistoja hyvin pärjänneistä hittibiiseistä, ja olihan alakerrassa joskus mainio lounasravintolakin, mutta rakennus itsessään oli aika mitäänsanomaton betonielementtimöhkäle.
http://www.hel.fi/hel2/kaumuseo/rakennusinventoinnit/laru/jakelu/rakennukset/09103100110001001.htm

Näkymät Salmisaareen
Jylhä näkymä tontilta Salmisaaren suuntaan.

Sijainti oli kyllä hieno, komeiden Ruoholahden Alkon ja Kaapelitehtaan puristuksesta lähtevän sillan toisessa päässä, Lauttasaaressa; saaressa, jonne ei enää mene lauttaa, vaan silta… mutta eihän Siltasaarikaan ole saari, kun taas sen vieressä toisaalta on nykyisin (ravintola) lautta…

LauttasaarensillanKupeessa

Purettu Teoston talo oli rakennettu vuonna 1973, eli ikää oli hieman yli 40 vuotta. Aika vähän. Erityisen vähän se on ilmastonmuuksen kannalta: hurja määrä jätettä. Kyllä taloja pitäisi suunnittella pitkäikäisemmiksi. Jos talo olisi ollut ”kaunis”, niin tuskin sitä purettaisi vaan se peruskorjattaisiin (ja muutettaisiin varmaan asunnoiksi), tai ehkä sitä oltaisiin pidetty kunnossa koko olemassaolonsa ajan niin ettei vielä pariin vuosikymmeneen olisi tarvetta suuremmalle mullistukselle. Tulevathan jotkut 1950-luvun talotkin vasta nyt ensimmäiseen korjausmyllerrykseensä, rinnan 1970-luvun talojen kanssa.
AsuintaloPääportaat

Tässä lomapäiväinä on tullut taas luettua Helsingin puretut talot -kirjaa. Se näyttää karulla tavalla, että 1950- ja 1960-luvulla purettiin aika määrä nykypäivän kauneusihanteet täyttäviä jugend- ja kertaustyylien taloja liiallisia korjauksia vaativina.
Lisänä keskustan hyvillä paikoilla on aina kova paine saada tontti ”tehokkaampaan” käyttöön. Eli rakennusoikeutta mielellään nostetaan, mikä tarkoittaa, että taloja täytyy suurennetaa, joten vanhat täytyy purkaa ja rakentaa suurempaa tilalle. Toivottavasti tämä ajatuskulku ei  enää mene näin yksioikoisesti.

Teoston paikalle lähes valmis asuintalo on ympäristöään selvästi suurempi. Ei huonolla tavalla, mutta on. Tässä suurennus on tosin onnistunut.

Postimerkkikaavoja eli yhden rakennuksen pikkukaavoja, tekevät usein tontinomistajan arkkitehdit yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston (KSV) kanssa. Niin tässäkin tapauksessa. Erityinen paikka vaati erityisen talon. Talosta tuli veistoksellinen kallionselänteeltä nouseva vaalea asuintalo. Ylhäältä päin katsottuna talo muistutti kysymysmerkkiä. Piste oli rantaan sijoittuva asukassauna. Mikä oli kysymys?

Kaava tehtiin tarkasti ALA arkkitehtien havainnepiirustusten mukaan. Sen jälkeen tontti vaihtoi omistajaa, taisi olla muutamankin kerran, ja siinä sivussa vaihtuivat suunnittelijatkin. Tarkasti hankesuunnitelmaan perustuva kaava ei ole lainkaan ongelmallinen, jos suunnittelijat pysyvät samoina. Niin oli varmaan tässäkin tapauksessa alunperin tarkoituksena. Harmaita hiuksia tulee vasta siinä vaiheessa kun arkkitehti vaihtuu. Miten pitää suhtautua tekijänoikeuksiin, kun omalaatuinen talo on piiretty kaavaan? Käsittääkseni ei mitenkään. Hankala juttu.

BaananAsuinrakennus
Vastaavia tietylle talolle räätälöityjä kaavoja on tehty ahtaille täydennysrakennuspaikoille, kuten tässä Baanan ja Marian sairaalan luona olevalle kapealle tontille. Kaavan veistoksellisen suunnitelman hankalalle tontille teki Huttunen-Lipasti-Pakkanen ja rakennussuunnittelun Siven-Takala.

Näissä kohdin rakennussuunnittelu ja kaavoitus eivät ole enää vanhanmallisesti helposti erottettavissa toisistaan, vaan suunnittelu pitäisikin tehdä rinnatusten, yhtä rakennusta suunnitellen, ainakin jos tavoitteena on paras mahdollinen lopputulos. Koskakohan Suomeen saadaan nuo hankekaavat?

Lauttasaaressa kävi onni, että kakkossuunnitelmankin teki hyvä arkkitehtitoimisto, Hannunkari-Mäkipaja. Uudet arkkitehdit osasivat muokata suunnitelmaa riittävän erilaiseksi, kuitenkin kadottamatta julkisivujen veistoksellista selkeää rytmiä. Vaikka lopputulos on Lauttasaaren kannalta onnistunut, olisi alkuperäinen ollut vielä parempi, uudentyyppinen asuintalo, havainnekuvien perusteella, ja myös tekijänoikeusmielessäkin yksiselitteisempi.

Tämä on hieman ehkä kitkeränmakuista erityisesti Teoston tontilla. Teosto, joka pitää huolta mm. tekijänoikeuksista. Arkkitehdit ovat näissä asioissa aika tuuliajoilla, ikävä kyllä.

Lopputuloksena Teoston tontille on rakennettu hyvä uusi asuinrakennus. Se on aina ilo Helsingille.
Alkuperäinen kaavaan liittyvä ALA arkkitehtien suunnitelmaan voi tutustua:
http://tarjanurmi-arkkivahti.blogspot.fi/2012/03/u-u-t-t-t-e-h-d-a-n-sarja-1-lauttasaari.html

Ryhmärakentamista, lainaa ja valeräystäitä – toimistosta loftiksi n:o 5

Valeräystäs6kerros

Pankki löytyi Hakaniemestä. Konttorissa oli ymmärtävä ja asiantunteva palveluneuvoja sekä avarakatseinen pankinjohtaja, jotka pelastivat ryhmärakentamisprojektimme rahoituksen syvistä vesistä. Nämä kaksi ihmistä auttoivat meitä valtaisasti, ja niin saimme kollektiivisesti lupauksen lainasta Tanskan pääpankista, ilman asunto-osakkeita, mutta ehdollisella kauppasopimuksella.

Nyt meidän piti saada sopimuksen päivämääriin mennessä rakennuslupa. Piti siis saada tehtyä suunnitelmat, jokainen oman asuntonsa osalta ja yhdessä muiden tilojen mm. käytävien osalta.

Suuri kysymys oli saammeko purkaa osan katon lappeesta pihanpuolella, jotta saisimme ikkunat molemmin puolin syvää rakennuksen runkoa. Talonyhtiö näytti vihreää valo pyrkimyksillemme, joten kyse oli ”enää” rakennusluvasta. Teimme suunnitelmat, joissa katon lappeeseen tehtiin harjansuuntainen viilto. Viiltoon ehdotimme avoterassia ja kantavan betoniseinän korvaamista teräs-lasiseinällä. Ehdotus kelpasi sekä kaupunginmuseolle että rakennusvalvonnalle. Silloin tiesimme, että tämä projekti saattaa jopa toteutua, viimeinenkin kriittinen asia näytti ratkenneelta!

KadunpuoleinenIkkunaLumi

Kadunpuoleiset ikkunat olivat tosi matalat. Talvella lumi kinostui ikkunoiden eteen niin että tuskin näki ulos. Itse ajattelin, että ikkunat ovat rumat puu-alumiini-ikkunat, mutta jotta budjetti pysyisi hallinnassa, täytyy vain hyväksyä tosiasiat. Joskus on kuitenkin hyvä, ettei ”tosiasioita” hyväksy vaan ne kysenalaistaa. Meidän porukassa yksi oli keksinyt, että myös kadunpuolelle voisi saada terassin. Töölössä on tehty valeräystäitä vanhoihin, erityisesti 1910-1920-luvun taloihin. Olen kuullut kerrottavan, että valeräystäiden tehtävänä oli täyttää asemakaavan määräys räystään ja vesikaton leikkauskohdasta, jonka taakse on sitten juonikkaasti rakennettu vielä yksi kerros ennen oikeaa kattoa. Tätä tarinaa en ole tarkistanut, mutta jos joku tietää jotain asiasta, olisi hauska kuulla ollaanko jutussa lainkaan oikeilla jäljillä.

Kadunpuoli

Meidän projektitalossa oli tällainen valeräystäs juuri ylimmän kerroksen alapuolella – siis sen meidän havitteleman kerroksen. Usein valeräystäät ovat vain pieniä ulokkeita, mutta meidän talossa räystäs oli puolitoista metriä syvä, eli ylin kerros oli sisään vedetty, ulkoseinä teki siis pykällyksen seinälinjaan ylimmän kerroksen kohdalla. Niinpä asiaa alettiin tutkia sekä kaupunkikuvallisesti että teknisesti, josko valeräystäästä voisi muokata terassin. Myöntää täytyy, että olin kovin epäileväinen tämän suhteen, enkä lainkaan kirkassilmäinen. Löysin kuitenkin lähistöltä useita vanhoja kattoterasseja, erityisesti hieman nuoremmissa funkkistyyppisissä taloissa, mutta myös 1920-luvun talossa, eli kattoterassi-aihe ei ollut vieras. Teknisestikin asia alkoi vaikuttaa mahdolliselta.

ValeräystäsTemppeli

Välistä tuntuu, ettei tämä tarina etene rakentamiseen asti sitten millään. Siltä se tosin tuntui silloinkin, keväällä 2010. Asuimme kaksiossa, olin uudessa työpaikaissa ja opettelin uutta työtä. Illat ja viikonloput kuluivat suunnittelessa ja sopiessa asioita muiden ryhmässämme olevien kanssa. Ehkä jotain hankkeen totaalisuudesta kertoo se, että katsoin tämän puolentoista vuoden aikana kolme televisio-ohjelmaa kotona ollessani, enkä ostanut yhtään naistenlehteä. Siihen asti olin ollut naistenlehtien suurkuluttaja. En ole koskaan tilannut yhtäkään kotiini niin irtonumeroita olin ostanut joskus jopa päivittäin ja lukenut tuntitolkulla. Naistenlehdet ovat olleet itselleni tapa olla ajattelematta mitään muistettavaa, aivojen nollaamista tehokkammillaan. Projektiin lähtiessäni laitoin ajankäyttöni prioirisoinnin uusiksi. Työ päivisin, lapset aamuisin ja iltapäivisin – ja projekti aina muulloin, ei naistenlehtiä, ei tv-sarjoja tai dokkareita areenasta, ei edes uutisia. Projektin paras puoli alkuinnostuksen jälkeen oli tietoisuus siitä, että se myös joskus loppuu.

Kahden työn tekemistä varmasti helpotti myös se, ettei ollut kovinkaan selkeää kuvaa mitä projekti tuo tullessaan. Suunnittelijana olin toki rakennusprojekteja työmailla seurannut, vuoden melkeinpä työmaalla työskennellen, mutta silti paljon, siis todella paljon, työstä oli jäänyt minultakin huomaamatta. Itselläni oli kohtuullisen realistinen käsitys projektin pituudesta, vaikka alussa se tuntuikin pahasti liioitellulta, mutta jokunen aina kuvittelee projekteissa niiden olevan enemmän sisustamista ja vähemmän rakentamista. Arviot työn kestosta meidän projektissa vaihtelivat puolen ja puolentoista vuoden välillä. Jälkimmäinen osoittautui oikeaksi. Käsitykseni kuinka paljon kaikki maksaa oli sen sijaan pahasti alimitoitettu. Ja se oli aika harmi.

Edelliset erät ovat luettavissa blogin kategoriassa ”Ryhmärakentaminen”.

Ryhmärakentamista, esisopimus ja pankin etsintää – toimistosta loftiksi n:ro 3

YlinkerrosOlimme ostamassa ylintä kerrosta toimistotalosta, jonka toisen pää tiloihin ei ollut luontevaa pääsyä. Mutta isosta talosta voi löytyä yllättäviä ratkaisuja, tai oikeammin isosta yhtiöstä. Toimistotalon viereinen talo kun kuului samaan taloyhtiöön. Pohjapiirustuksista paljastui, että viereisen talon porrashuone on toimistotalon porrashuoneen vieressä. (Rakennuslupapiirustuksia saa muuten ostaa rakennusvalvonnasta, Arska-palvelusta.) Leikkauspiirustuksesta paljastui, että porrashuoneiden ylätasojen korkeustasot eli korot (!) olivat hyvin lähellä toisiaan. (Piirustuksessa oikeassa alakulmassa) Jos siis saisimme tehtyä reijän seinään ja sitä kautta käynnin porrashuoneesta toiseen, voisimme ratkaista tämän viheliäisen ongelman!

TilanneOstaessa

Talonyhtiö oli siis suuri. Siihen kuului Weilin+Göösin painotalon lisäksi kaksi muuta rakennusta, jotka olivat yläkerroksiltaan puhtaita asuinkerrostaloja. Yhtiö oli siis keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, mutta koska asunto-osakkeita oli niin merkittävä määrä, mutta kuitenkin vähemmän kuin puolet, asunto-osakkeiden osalta sovellettiin pääosin asunto-osakeyhtiölakia. Tämä oli meidän kannaltamme hyvä asia.

 

Kerroksen myyjä oli hyvin joustava meitä kohtaan. Tila oli ollut myynnissä kolme vuotta, joista kaksi vuotta tyhjinä. Saimme tehtyä ehdollisen esisopimuksen. Ehtoina, että sopimus tehdään, jos sekä talonyhtiö että rakennusvalvonta antaa meidän suunnitelmillemme luvan kolmen kuukauden kuluessa. Esisopimus allekirjoitettiin vuoden viimeisenä päivänä. Juoksin käsirahan kanssa pankista toiseen ja ehdin. Uusi vuosi alkoi täynnä toivoa.

Varastopuoli

Tammikuussa alkoi suunnitelmien teko. Ensin piti jakaa raakatila osiin porukan kesken. Löytäjä sai parhaan palan, hyvät näkymät, suuret ikkunat eli päätyasunnon. Jako sujui aika kivuttomasti. Kaikki olivat niin innoissaan tästä mahdollisuudesta, ettei kukaan jäänyt harmittelemaan osaansa. Meidän palaksi tuli keskiosa. Osa sijaitsi vanhalla ns. toimistopuolella ja osa uudella ns. varastopuolella. Vanhan ja uuden osan välillä oli vanha palomuuri, joka oli myös hormiseinä. Palomuurissa oli yksi ainoa kohta, josta pääsi kulkemaan osien välillä.

PalomuurinLäpimeno

Kuvassa näkyy 1928 ja 1938 rakennettujen osien ero julkisivun osalta. Palomuurin kohdalla ylimmän kerroksen ulkoseinämateriaali vaihtuu tiilirappauksesta pellitykseen.

PalomuurinkohtaUlkokuva

Tammikuussa alkoi myös pankkineuvottelut uudella volyymilla. Olin ollut pitkään erään pankin asiakkaana, hoitanut aina asuntolainani asiallisesti, kuten Suomessa on tapana, joten sinnepä siis lainaa hakemaan. Sovin lainaneuvotteluista lähikonttorissa. Yllätys oli aikamoinen, kun hyvin sujuneen neuvottelun jälkeen pankkivirkailija kävi tarkistamassa asian pankinjohtajalta. Koska olimme ostamassa toimisto- ja varastotilaa emme voineet saada lainaa. Emme, vaikka meillä oli ehdollinen esisopimus, eli täysin riskitön tässä mielessä. Sopimushan raukeaisi, jos emme saisi lupaa muuttaa osakkeita asunto-osakkeiksi. Pyysin, että voisin keskustella kasvotusten pankinjohtajan kanssa muutaman sanan, mutta siihen en saanut mahdollisuutta. Myös pankin  kanta ryhmärakentamishankkeille oli ehdoton ei.
Otin yhteyttä pankin toiseen konttoriin, jonka pankinjohtajasta tiesin, että sieltä oli löytynyt myötämielisyyttä aiemminkin arkkitehtien omituisille projekteille. Pahaksi onneksi pankinjohtaja oli konttorissa vaihtunut, ja uusi oli eri maata. Vesiperä siis. Kuten seuraavassa pankissa, ja seuraavassa, ja seuraavassa, ja seuraavassa, ja seuraavassa.

Tiiliraunioita – Töölönlahden Makasiinit ja Katajanokan koulunpiha

Mitä voidaan tehdä vanhoilla tiiliseinillä, kun taloa ei enää ole? Katajanokan vankilan takana pääsee kokemaan ulkomaan tuulahduksia, sen verran helsinkiläisittäin eksoottista ympäristöä on päässyt syntymään Katajanokan keskelle.

VankilantakanaKatajanokka

Helsinki ei ole varsinaisesti punatiilinen kaupunki vaan Helsinki on syntynyt rapatuksi hallintokaupungiksi, ei punatiilitehtaiden teollisuuskaupungiksi. Makasiinit satamissa ja rautateiden yhteyksissä ja vankilat muureineen ovat kuitenkin rakennettu puhtaaksimuuraamalla punatiilestä, eli jätetty tiilipinnalle ilman rappausta.

grafiittipaikkauksia

Katajanokan kujanteessa ja muuriseinissä on myöhemmin tehtyjä paikkauksia. Hauskimmat niistä on tehty ilmeisesti purkutiilistä, joiden pintaan on jäänyt grafiittimaalit. Lopputuloksena on sateenkaaren väreissä välkkyvää kirjavaa punatiiliseinää, jota aluksi katselee vain ja ihmettelee, että mikä tässä nyt ei täsmää.

Sermiseinää

Katajanokka oli aiemmin sotilassaarena, aivan kuten mm. Suomenlinna, Santahamina, Vartiosaari. Saaren keskellä on venäläisten vanhoja punatiilisiä matalia rakennuksia. 1980-luvulla samoihin aikoihin kun saarelle rakennettiin uutta punatiilistä Katajanokkaa muutettiin vanhat ammus- ja purjevarastot uuden Katajanokan ala-asteen luokiksi. Pihaa reunustamaan jäi vanhan rakennuksen seinää, jota vasten rakennettiin yksinkertainen sadekatos. Seinästä tuli sermi.

Arkkitehteina koulurakennuksen muodonmuutoksessa olivat uuden Katajanokan kaavoittajat Helander, Sundman, Pakkala.

Pihanpuoli

Töölönlahden makasiinit ovat tulevan kirjastotalon edessä ja tulevan kansalaistorin keskellä, valkoiseen muoviverkkoon puettuina.

Makasiinit

Väliaikainen vaatetus voisi olla ylevämpikin, ja ainakin ilman mainoksia. Mutta mitä tästä eteenpäin? 1990-luvulla makasiineissa oli juhlia, näyttelyitä, kirppiksiä ja muuta toimintaa. Nyt tiilet on luokiteltu niin myrkyllisiksi, ettei niitä saa enää käyttää.

MakasiinitSeinää

Makasiinit on suojeltu, eikä tiiliseiniä voida purkaa. Voisiko niitä käyttää yhtä luovasti hyödyksi kuin mitä on tehty Katajanokalla? Seinistä voidaan tehdä lavasteita, muureja ja näkösermejä. Niiden katveeseen voidaan rakentaa yleisövessoja, huoltoroskiksia, sähkökaappeja, hiekkasäiliöitä tai niiden lähettyville voidaan pykätä kahviloita ja katoksia.

MakasiinitTilaa

Olisiko tässä kevyen ideakilpailun paikka? Helsingin sydämessä.

 

Lastenlinnan pikku-ukot ja Lastensairaalan valtatiet

Lastenlinna rakennettiin lastensairaalaksi sotien jälkeen vuonna 1948. Lastenklinikka rakennettiin viereen 1950-luvulla. Nyt vihdoin ollaan toteuteuttamassa uutta sairaalaa lapsille 2010-luvulla. Silloin keräysvaroilla, nyt keräysvaroilla.

Sairaala+Stenbäckinkatu+koilliseen_96917__web

Tuulahdus tulevaisuudesta. Paikka jonka toivoisi olevan tarpeeton, mutta kun ei ole niin parempi tehdä siitä hyvä. Lastensairaala sai juuri rakennusluvan ja rakentaminen voi alkaa.

LastenPaikka

Sairaalasuunnittelu on vaikea laji, ja toisinaan talojen ulkonäköasiat sivuutetaan vähäpätöisinä. Vaikka silloin kuin hätä on suuri, pienetkin ympäristön, jopa talojen, antamat hyvät signaalit ovat erityisen tärkeitä. Tietenkin hoito on pääasia, mutta hyvä arkkitehtuuri ei ole sille vastakkainen tai sitä poissulkeva asia. Lastenlinna on siitä hyvä esimerkki. Hyvä ja yksinkertaisen toteava ympäristö ei ollut ongelma sotien jälkeen pula-aikana, miksi se olisi sitä nytkään?

Erilaiset pikkuihmiset, vauvat, tytöt ja pojat seikkailevat Lastenlinnan porteissa, aidoissa ja jopa ilmastointikoneen vartioina katolla.

LastenTyttöVauva

LastenTytötPojat

LastenRivi

LastenIVtyypit

Lastenlinan rappauksissa on kätkettynä kuvioita ja tarinoita.

LastenTorni

Alareunan parvekkeen rappauksessa näkyy mm. juokseva tyttö ja purjevene. Rappauksia oli alun perin tekemässä vain kaksi rapparia, jotta rappauksen käsiala pysyisi samana kaikkialla talon seinissä. (Tästä en löytänyt dokumenttiä, mutta näin muistan kuulleeni.)

Vanhassa Lastenlinnassa oltiin päädytty puolikaarren, jotta voitaisiin vältää pitkät suorat käytävät ja lasten huoneet kohti aurinkoa. Käytävät mietityttivät silloin ja mietityttävät nyt.

Uudessa lastensairaalassa yksi oivallus on rauhoittaa suuret käytävät sairaalakäyttöön ”valtateinä” ja tehdä vanhemmille erillinen vanhempienkäytävä ikkunaseinustalle. Ehkä se edesauttaa myös vanhempien vertaistukea. Taustalla on ymmärtämys lapsen ja vanhemman vuorovaikutuksen tärkeydestä lapsen ja perheen voinnille. Tämä ajattelu näkyy monessa muussakin asiassa sairaalasuunnitelmissa.

Myös tilansäästäminen on tuottanut keksinnön. Paternoster-hissit (ne eduskunnasta tutut ovettomat) liikkuvina liinavaatekomeroina. Lavoja voi täyttää tarpeen mukaan kellarista, ja kaikilla kerroksilla on koko ajan käytössä kaikkien lavojen tavarat. Kuinka mainiota. Vanha vehje ja uusi sovellutus.

Arkkitehtina ja äitinä olen iloinen, että suomalainen sairaalasuunnittelu on Lastensairaalan kohdalla toiminallisesti, inhimillisesti ja arkkitehtoonisesti hyvätasoista. Kuinka hyvätasoista sen voimme todeta Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuonna 2017, jolloin sairaalan otetaan käyttöön. Toivottavasti samoihin aikoihin Lastenlinna ja Lastenklinikka olisivat saaneet myös uuden hyvän käytön.

Jäämme odottamaan uudelta Lastensairaalalta jännittäviä löydettävissä olevia oivalluksia ja yllätyksiä pikkuihmisille ja teineille, sisälle ja ulos, pysyviä ja vähemmän pysyviä.

Ja iloa tarvitaan myös, siis sairaalaklovneja Lastensairaalaan!

 

Lastenlinnan arkkitehtinä oli Elsi Borg.

Uuden Lastensairaalan arkkitehtinä on Antti-Matti Siikala Sarc:sta. Havainnekuva on Sarc Oy:n.

 

Vähän Lastenlinnan historiaa mm. ensimmäisestä lastenneuvolasta, keräyksestä ja leikistä:

http://www.mll.fi/mll/historia/lastenlinna/

Paternoster-hisseistä:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Paternosterhissi

Väliaikainen elämä, talon parasta aikaa? – Telakkaranta, Makasiini L3

Nosturi

Rakennusten parasta aikaa on toisinaan väliaika. Aika, joka on kun edellinen, usein alkuperäinen, toiminto on poistunut, ja uusi on vasta orastavana jonkun mielessä, tai ei edes sitä. Väliaika käytössä vuokrat ovat usein edullisia ja sopimukset määräaikaisia. Nämä ehdot houkuttelevat tiloihin nuoria yrittäjiä, jalansijaa hakevia pieniä ulkomaalaisia toimijoita, luovia ihmisiä, joille väliaikaisuus on hyve eikä rasite. Telakkaranta2

Sisätilat ovat usein hienoja, nopeasti ja luovasti kevyellä kädellä tehtyjä, tiloja joissa voi kokeilla villejäkin ideoita. Taloillekin käytössä oleminen ja lämpimänä pysyminen takaa rakennuksen säilymisen tyhjillään oloa paremmin. Telakkaranta

Telakkaranta on tällainen paikka. Ennen portit olivat suljettuina, eikä kaupunkilaisilla ollut asiaa näille laitureille, mutta nyt portista voi mennä ja käydä katsomassa nostureita, tiilitaloja ja metallioviin tehtyjä graffitteja. Karuihin olosuhteisiin tehtyjä unelmatyöpaikkoja kaikille niille jotka haluavat säilyttää parhaat asiat opiskeluaikojen uuttaluovasta etsimisestä ja helposta yhteistyöstä eri alojen ihmisten välillä.

Kukaan ei näytä kaipaavan akustiikka paneelelilla vuorattua alakattoa, omaa huonetta, täydellistä ilmanvaihtoa tai säädettävää sähköpöytää, eivätkä miniatyyrivessatkaan porrashuoneessa näytä häiritsevän ketään.

Väliaikainen käyttö voi tapahtua missä päin kaupunkia tahansa. Sen avulla voidaan keskellä Cityä saada edullisia tiloja rennoille toimijoille hetkeksi tai saattahan siinä vierähtää vuosiakin.

Mutta. Väliaikaisuuden varjopuoli on myös sen väliaikaisuus. Jossain vaiheessa tilat täytyy korjata, ei ehkä niin raskaasti kuin tavallisesti tehdään, mutta kalliisti kuitenkin, jotta rakennuksen seinät edes säilyvät. Vuokrat nousevat ja tulee muutoksen tarve ja evoluution seuraava vaihe. Hersyvä luova toiminta siirtyy seuraavaan väliaikaistilaan ja niiden tilalle tulevat alueen trendikkyyden haistaneet kaupalliset toimijat. Ensin designer-henkiset, pienemmät kaupalliset ja sitten ajan saatossa usein yhä suuremmat ja vielä kaupallisemmat. Ja taas pyörä alkaa pyöriä alusta vapautta ja väliaikaisuutta. Ei  kaupallisesti tuotettua, jäykkää ”rennosti tehtyä” kulttuuritilaa. Kaupungin tai muiden yleisten tilat ovat toki parhaimmillaan hyviä poikkeuksia, mutta niiden tilat kattavat vain pienen osan toiminnan tarpeesta.jossain muualla. L3Porras

Voiko kehitystä pysäyttää ja sementoida johonkin hetkeen? Itse en siihen usko. Villit ajatukset tarvitsevat tarvitsevat vapautta ja väliaikaisuutta. Ei  kaupallisesti tuotettua, jäykkää ”rennosti tehtyä” kulttuuritilaa. Kaupungin tai muiden yleisten tilat ovat toki parhaimmillaan hyviä poikkeuksia, mutta niiden tilat kattavat vain pienen osan toiminnan tarpeesta.

Makasiini L3Makasiini L3b

Merenlahden toisella puolella ovat arkkitehti Lars Sonckin tiilimakasiinit. Näistä yhteen, Makasiini L2:seen, tulee Jätkäsaaren uuden hotellin konferenssitilat, mutta toisen kohtalo on vielä auki. L2

Nyt tässä rakennuksessa on mm. Galleria Huuto, vanhojen autojen näyttely ja vintage-huonekalumyymälä. Viimeksi mainitussa on muuten hyvä pieni kahvila, jonka sisustus vaihtuu vähitellen.

Toivottavasti makasiini – ja Telakkaranta – saavat monipuolista käyttöä myös vastaisuudessa. Jätkäsaarikin tarvitsee villejä pikkutiloja, joihin kaikilla kaupunkilaisilla on pääsy, helsinkiläisittäin harvinaisessa punatiilisessä rosoisuudessa.

L3kahvila

Postitalon keltaiset klinkkerit leimoilla, helikopterikenttä ja Salakauppa kulmilla

SONY DSC

Helsingissä ei ole paljon kellertäviä rakennuksia. Rapattuja empiretaloja tietenkin, mutta ei muilla materiaaleilla toteutettuina. Postitalo näyttää keltatiileltä, mutta pinta on klinkkeriä, joka on poltettu Turussa Kupittaan saven tehtailla. Klinkkerin pinnassa on postileimoja, eli osattiin hauska konseptiointi jo vuonna 1938, kun haluttiin modernille talolle uudentyyppistä ulkoseinämateriaalia.

Postitalon postileimat

Postitalo kuuluu sarjaan ”nuoret vastavalmistuneet voittavat arkkitehtuurikilpailun” ja tuloksena on merkittävä rakennus. Näkemys voi auttaa korvaamaan kokemuksen puutteen. Toimistoon voi myös palkata kokemusta kuten Postitalon tapauksessa tehtiin. Kilpailun voittivat Jorma Järvi ja Erik Lindroos, ja Kaarlo Berg tuli suunnittelutiimiin vahvistukseksi kilpailun jälkeen.

Ennen Olympialaisia taloa korotettiin, ja sen katolle rakennettiin Helsingin ensimmäinen helikopterikenttä. Tätä kenttää jopa käytettiin (Olympialaisten aikana), toisin kuin Hotelli Tornin Zeppeliini -pysäkkiä, jonka käyttö jäi vain haaveeksi.

Postitalo rakennettiin paitsi postin pääkonttoriksi, myös uuden ajan postiksi. Nykyisin Postitalon posti on kutistunut aika pieneksi ja tunnelmaltaan markettipostiksi, mutta parempi sekin kun Postitalo ilman postia. Luulisi että tänä verkkokaupan aikana pakettiliikenne olisi niin suurta, että postikin voisi hyvin ja pulleasti, mutta ilmeisesti asiat ovat monimutkaisempia…

Peruskorjaus on toteutettu hyvin ja talossa on sisälläkin tiloja ja paikkoja, joita ei uusissa rakennuksissa voi kokea.

PostitaloKahvila

Avarassa ja ilmavan jyhkeässa päätilassa on nykyisin kamerakauppa. Tilan toisessa päässä on rauhallinen ja mukava kahvio, Foto-kahvila, jonka ikkunat avautuvat Elielinaukiolle. Kerrankin kahvio, jonka ikkunoista voi katsoa kaupungin vilskettä.

Postitalossa on myös kirjaston ajanmukaisin ja aikuisin versio, Kirjasto10. Siellä käydessä voi hieman virittäytyä odottamaan uutta Keskuskirjastoa, joka varmasti muuttaa tapamme ajatella kaupunkilaisten yhteisiä sisätiloja ja niissä toimimista aktiivisina kaupunkilaisina.

SONY DSC

Postitalon kulmilla on entinen lasikuutio, kaunis kuin mikä. Aiemmin siinä oli kukkakauppa. Nyt siinä on Salakauppa. Aamu Songin ja Johan Olinin pääosin käyttökelpoiset hyvin tehdyt, hieman nurjahtaneet tavarat saavat ainakin minut päivittäin hyvälle tuulelle. BibimBag Big on musta nahkalaukku, jossa on ulospäin lerppuvat taskut. Tällainen laukku on kulkenut mukanani päivittäin jo vuosia. Tosin eipä ne tavarat edelleenkään paikoillaan pysy, vaan ”naisen käsilaukku runsaine aarteineen” voittaa parhaankin järjestykseen liittyvän suunnitteluidean.

SIltamäki – betonilähiö parasta A-luokkaa

Siltamäkitamppaus

Siltamäki tuli tunnetuksi ”Naapurilähiönä” Mainostelevision seitsenvuotisessa tv-sarjassa. Tämä tapahtui nin kauan sitten, että edes minä en muista kyseistä tv-sarajaa. Eli 1970-luvulla kun Siltamäki oli uuden karhea, se sai edustaa koko kansalle sitä hienoa lähiö-aatetta, taloja luonnossa, suomalaista kaupungistumisen ensimmäistä massamuuton vaihetta. Tästä voi päätellä että Siltamäki on 1970-luvun lähiöaatelia.

Siltamäkiyleiskuva

Siltamäen 1970-lukulainen betonlähiö on rakennettu tasaiselle maalle, pohjois-Helsinkiin, Keravajokilaaksoon. Alueen reunoilla lääjoissa puistoissa on kaksi keinotekoista mäkikumpareetta. Arkkitehti Pentti Ahola sekä suunnitteli alueen talojen sijoittelun että talot alueelle. Ahola on suunnitellut myös Pohjois-Tapiolan asemakaavan että Tapiolan hienot atrium-talot, eli varsin pätevä arkkitehti, ja sen kyllä huomaa.

SiltamäkiVärit

Täytyy sanoa, että oli hauska mennä bussilla retkelle Siltamäkeen talvisena sunnuntaipäivänä. Kävellä ensin lähiössä ja sitten virkistäytyä uimahallissa. Talvi ei varmasti ole paras ajankohta, sillä harmaa on Siltamäen hallitseva väri. Mutta kasvaneen puuston ja harkittujen muutamien tehostevärien kanssa vaikutelma on melkeinpä miellyttävä. Keväästä syksyyn väritys on varmasti huomattavasti omaa kokemusta hienompi, niin paljon vihreää näytti Siltamäessä olevan. Talvella valkoiset ja harmaat talot eivät oikein ole edukseen suomalaisessa lumimaisemassa. Missään.

Itsekin 1970-luvun Puolimatkan lähiössä kasvaneena, näin paljon eroja ja yhtäläisyyksiä. Siltamäki on matala ja hallitun oloinen kokonaisuus, kaikki talot ovat kaksi tai kolme kerroksisia. Porrashuoneet ja niihin liittyvät lasiseinät, portaat ja kaiteet ovat kaikki yksinkertaista ja laadukasta. Päämateriaalit ovat betoni, teräs ja puu. Taloissa on suuret puuikkunat, joihin lähes kaikkiin on laitettu lisälasi. Betonielementit ovat hyväkuntoisen näköisiä, hyvin tasalaatuisen oloisia. Eli kaikin puolin hyvin suunnitelutu, hyvin tehty ja hyvin pidetty.

Joka aikakaudella on huonoja ja keskinkertaisia, hyviä ja erinomaisia esimerkkejä. Toki 1970-luvulta on tehty parempia yksittäisiä rakennuksia, mutta en muista nähneeni hyvää kokonaisuutta ennen. Yleisesti ottaen 1970-luku ei ollut arkkitehtuurin kulta-aikaa, sen tietenkin myönnän, eikä Siltamäessä koe talvella hurmosta varmasti kukaan. Mutta mutta.

SiltamäkiPorras

Kävin myös yhdessä asuntonäytössä. Asunto oli avara, valoisa, myös kylpyhuoneessa oli ikkuna. Katossa ei ollut ontelolaatan saumoja. Näkymät olivat puistoon. Hinta oli hyvin alhainen. Tietenkin suuret peruskorjaukset oli tekemättä, mutta yhtiö oli iso ja lähtökohta perushyvä. Ihmettelin itsekseni mikä salassa pidetty aarre tämä alue onkaan perheille.

Niin ja ne betonielementit. Sandwich-elementit ovat valmiita ulkoseinäelementtejä joissa on sisäpuolen teräsbetonilevy ja ulkopuolen teräsbetoniley ja niiden välissä mineraalivillaa. Tällainen valmis kerrosvoileipä tuli valmiina työmaalle.

Niissä oli ”perinteisesti” kaksi eri reijitystapaa ikkunoille. Toinen oli ikkuna keskellä elementtiä ns. reikäbetonielementti ja toinen oli ei ikkunaa eli umpibetonielementti.

Silti SIltamäessä elementit ovat myös osa talojen arkkitehtuuria, eiävt vain pakollinen paha.

Itsekin kun aloitin arkkitehtuurin opintoni 1990-luvun alussa, oli toinen rakennustekniikan harjoitustyöni täyselementtikerrostalon pääpiirustusten tekeminen. Silloin pitkien ulkoseinien paksuus oli 180 mm ja päätyseinien 360 mm. Nykyisin ulkoseinät ovat noin 500-600 mm paksuja. Aika iso muutos. Toivottavasti sillä on satsaukseen nähden haluttu merkitys. Tässä asiassakin meitä 1990-luvun opiskelijoita opetettiin toisin. Silloin sanottiin ettei tietyn lämpöeristemäärän jälkeen takaisinmaksuaika koskaan ylitä panostusta ennen seuraavaa uusimiskierrosta.

SiltamäkiOstari

Siltamäen ostoskeskus ei ole parhaimmillaan, mutta siistihkö se on. Siellä oleva Siltamäen uimahalli on kunnon lähiöuimahalli, ehkä kylläkin pienin näkemäni. Halli on Kekkosen ajalta kun lähiöihin tehtiin uimahalli, pururata ja urheilukenttä, kansalaisten kuntourheilua tukemaan.

Siltamäen uimahallia voi vuokrata yksityiskäyttöön! Pelkkä ajatus omasta uimahalliajasta on huima. Eikä hinta ole mitenkään ylimitoitettu vaan aika kohtuullinen 200 €.

147_hieno_korttelipiha_siltakovu 84_maisema2

Loppuun laitan pari kesäisempää kuvaa, jotka on ottanut Marina Fogdell.

Sibiksen uusi koti – mikä on väistötila?

SibisPuistosta

Töölöössä on käynnissä dominopelin muunnos. Eduskuntataloa remontoidaan juhlakuntoon. Remontin ajaksi eduskunta muuttaa Sibeliusakatemian tiloihin, jonne paraikaa kunnostetaan musiikkisalista väliaikaista istuntosalia. Sibeliusakatemia muutti taas Nervanderinkadulle, entisiin Museoviraston konttoritiloihin. Museovirasto sentään muutti Alppilaan asti, Kulttuuritaloon.

SibisOlio

Kun talossa täytyy tehdä suurempi peruskorjaus putkiremonteineen, täytyy toiminta siirtää jonnekin muualle, väistötiloihin, remontin ajaksi. Kevyimmillään väistötilat ovat vaikkapa niitä parakkikouluja, jotka ovat muunnoksia teräskonteista ja työmaakopeista. Toisinaan väliaikaisille tiloille on niin kovat vaatimukset, että väistötiloista tuleekin pysyviä tiloja. Tuskinpa Sibiskään lähtee enää Nervanderinkadulta pois, kun kerrosten väliset lattiatkin on tehty ääniteknisesti kovan vaatimustason mukaan, kelluviksi.

Alunperin Sibiksen talo rakennettiin Suomalainen yhteiskoulu SYK:ksi 1937. Koulusta tuli jälleen koulu. Funktionalistinen talon funktio palautui, mutta hyvin kuului toimineen myös toimistokäytössä.

SibisReliefi

Pääsisäänkäyntiä reunustaa funkkista edeltävästä kaudesta muistuttava, egyptiläishenkinen kivireliefi. Lyyrakin löytyy. Olisiko soitin löydettävissä sisältäkin?

Pojat puolapuilla.php

Tässä kuvassa pojat voimistelvat salissa, josta purettiin katto ja tehtiin paikalle urkusalit, eli välistä peruskorjaus on aika suurta. (Aarne Pietinen / Helsingin kaupunginmuseo)

SibisOlio2

Nyt noin 70 vuotta myöhemmin pihalle on möngertänyt opiskelijaravintolan ja kahvilan syönyt kuparinvihreä olio. Mukavasti näyttää paikalle asettuvan. Pihalle pääsee puiston kautta oliota tervehtimään. Sympaattinen tapaus. Keväällä lumen alta pitäisi paljastua kattoterassi. Sitä odoteltaessa voi käydä olion kahvilassa. Se on avoinna arkipäivisin, ja siellä voi käydä katsomassa miltä 2010-luvun opiskelija-arki näyttää.

Eduskuntatalon edellisistä muutoista ja muustakin:

https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/11/eduskuntatalo-ja-kultainen-kupoli/

https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/13/heimolan-talo-suomen-itsenaisyysjulistus-ja-kuninkaan-vaali/