Salakapakka Katariinankadulla – vastaisku A-standeille?

Salakapakka Katariinankadulla. Baari ilman mainoksia. Toimiiko tällainen kaupallinen konsepti? Kävimme syömässä Pohjois-Esplanaadilla ja jatkoa piti seurata, siis baariin. Yksi meistä tiesi, ”salakapakan” olemassa olosta Katariinankadulla. Onneksi Katariinankatu on lyhyt ja ovia vain muutama. Mikä löytämisen ilo kun yksi ovista aukeni! Lapsellista tai ei, tämä toimii. Ja vielä täysin vaarattomasti. Toisin kun nuoruudessa, mutta  perille pääsy oli aivan yhtä ilahduttavaa Lontoossa tai Berliinin rave-paikoissa jättömailla ja varastohalleissa. Paikoissa, joita ”ei ollut virallisesti”. Berliinin paikat taisivat kyllä olla kaikissa reppumatkaajien turistioppaissakin, mutta se oli sivuseikka tunnelman rinnalla.

Yllätyksellisyyttä kaipaa kaupungissa. Itselleni vaikuttavinta salakapakassa oli sisääntulon karu kauneus. Ei mainoksia! Kuinka kyllästettyjä olemmekaan lippussille ja lappusille, kuville ja rehuille. Kylläisyysaste on saavutettu kauan sitten. Ehkä päivän sana – priorisointi – pitäisi yltää mainosmaailmaankin.

Viereisellä kadulla Senaatintorin laidalta löytyi tällainen sisäänkäynti. Kaupungin ykköspaikalta. Mitä me oikein tavoittelememme tällä? A-standid, laput lasiovissa, valkoiset muoviruukut kuihtuneilla kasveilla. Viereinen syvennys, liikennemerkin vieressä, on peitetty samalla tyylillä viritetyillä plakaateilla.

Kävin alkusyksystä Kööpenhaminassa. Siellä ei ollut mainoksia keskusta-alueella, muutamaa katua lukuunottamatta. Ei A-standeja missään, ne olivat kiellettyjä. Itse olin jo kuvitellut niiden olevan välttämättömiä. Kööpenhaminassa huomasin katsovani näyteikkunoita erillisten katumainosten sijaan. Ei lainkaan huonompi vaihtoehto!

Toinen silmiinpistävä asia oli, ettei valomainoksia ollut talojen ulkoseinissä kuin korkeintaan yksi. Kanavan varella ei edes sitä yhtä. Se yksi irtokirjainmainos olikin sitten aika tehokas talon julkisivussa, ja kaupungin kokonaisvaikutelmaksi jäi levollisuus. Ketä tämä helsinkiläinen kilpavarustelu oikein hyödyttää? Lappujen alta on vaikea nähdä voittajaa.

 

 

Salatut elämät Pietarinkujalla ja Kallion mahdollisuuksien kujat

Pietarinkuja Ullanlinnassa, on puoliksi samanhenkinen kuin viereinen Huvilakuja: pikku tönöjen reunustama kapea kuja korttelin keskellä. Toinen puoli Pietarinkujasta onkin erikoisempi, se kulkee vihreänä polkuna vehreällä korttelipihalla. Paikan teki tunnetuksi Salattujen elämien ulkokuvaukset. Kuja on julkista katutilaa, joten portti on auki arkipäivisin ja avoin kaikille puutarhoista nauttiville. Portin muotokieli voi herättää hieman kylmiä väreitä, mutta sanoma on onneksi neutraali FamiliebyggnadsAB.

1890-luvulla alettiin ajatella, että Ullanlinnan alue, liikenteellinen pussinperä, soveltuu paremmin asumiseen kuin teollisuuteen. Huviloille ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kysyntää alueella (!) 1900-luvun alussa, joten näistä muutamista kortteleista tuli vuokrakerrostalo- ja huvila-alueen välimuoto. Kerrostalot rakennettiin aika mataliksi, mutta ilman esipihoja ja kortteleita laitettiin halkomaan julkiset kujat. Niin näistä kortteleista tuli Helsingin ensimmäiset avopihaiset korttelit.

Pietarinkujan puutarha on rehevä viidakkomainen keidas. Kuva on otettu portin raosta, joten näkymä on varsin tylsä ja rajattu todellisuuteen verrattuna. Alunperin hyötypuutarhaksi istutettu piha on hyvä muistutus siitä, mitä voisimme saada liittämällä pihoja yhteen ja istuttamalla niihin puuryhmiä ja pensaita. Tähänkin puutarhaan mahtuvat myös suihkulähde, salibandy-maalit kuin sykyisin puista pudonneet omenat lasten omenasotaan.

Kalliossa tai oikeammin Harjussa, on myös kujia, Kaarlenkuja ja vastaavan lailla korttelia halkova Helsinginkuja. Helsinginkujaa hallitsee reunoiltaan leikattu luonnonkallio, muutama komea puu ja autot. Kun viereisestä Vaasankadusta ei tullut autotonta niin ehkäpä Helsinginkujasta voisi tulla. Huvilakujan tapaan tännekin voitaisiin rakentaa pieniä hienoja tönöjä vaikkapa townhouseja. Ympäristössä on mahdollisuuksia vaikka mihin.

Helsingin vessoja näköalalla ja lämmityksellä

Ehkä Helsingin kuuluisin toiletti on Hotelli Tornin naistenvessa, ja täysin ansaitusti. Kulku vessaan on oma seikkailunsa. Ateljee Barn alapuolella, jyrkkien ja taatusti liian kapeiden – sekä käytön että turvallisuuden kannalta – valurautaportaiden jälkeen on luvassa avarammat maisemat. Miesten vessassa en ole käynyt, mutta tällä kertaa luotan urbaaneihin juoruihin ja uskon etten ole menettänyt mitään. Naistenvessa sijaitsee tornin kulmauksessa, pääosin katseiden katveessa. Erityisen jännittäväksi paikan tekee ikkunoiden alareunan korkeus. Tämäkin paikka kannattaa itse kokea.

Hieman erilaisen arkkitehtonisen yllätyksen tarjoaa Tamminiementien kahvila Meilahdessa. Mukavassa vanhassa hirsitalossa on kallis, mutta muutoin miellyttävä kahvila, josta useimmille kävijöille jää varmaan parhaiten mieleen itsekseen soittava piano, varsin näppärä kapistus.

Mutta aiheeseen palatakseni. Naiset saavat myös täällä enemmän iloa. Vessa on rakennettu mitä ilmeisemmin alkujaan suuremman huoneen nurkkaan. Väliseinät on rakennettu perus-alumiiniprofiili- melamiinilevy –systeemillä, jonka käyttö on levinnyt huoltoasemilta siis myös arvokiinteistöihin. Tahatonta komiikkaa löytyy kun katsoo vankkoja hirsiseiniä tämän muovilla pinnoitetun kovalevyn rinnalla. Hienointa on kuitenkin nykyiseen pieneen tilaan täysin ylisuuri, vihreä ja komea kaakeliuuni. Vielä kolmekymmentä vuotta sitten kaakeliuuneja purettiin vanhanaikaisina ja käyttökelvottomina. Sitähän ne tavallaan ovatkin, edelleen. Mutta nykyisin nähdään asioilla myös muita arvoja kuin pelkkiä teknisiä tai taloudellisia. Tuskin tässäkään vessassa tilaa lämmitetään kaakeliuunilla, mutta hauska muistuma se on ajasta ennen sisävessoja. Silloin tämäkin tila oli jossain aivan muussa käytössä.

 

Helsinki – kylpyläkaupunki

Ihmiset ovat innostuneet majoittamaan koteihinsa vieraita sosiaalisen median eri palveluiden avulla. Voisi kuvitella tämän olevan uutta kaupunkikulttuuria ja osa uutta ilmiötä, mitä se osittain onkin. Mutta kyse on samalla hieman huvittavastikin myös vanhasta perinteestä.

Pietarilainen seurapiiri piti Helsinkiä runsaat kymmenkunta vuotta seuraelämän tapahtumapaikkana, sillä tsaari oli asettanut matkustuskiellon Venäjän ruhtinaskunnan ulkopuolelle huonojen vaikutteiden pelossa. Helsinki, osana suurruhtinaskuntaa, oli 1800-luvun puolivälissä muutamien vuosien ajan huvielämän kesäkeskus, pieni kansainvälinen kylpyläkaupunki.

Helsingin ensimmäinen kylpylä, Kylpylä ja terveyslaitos Wesi, perustettiin vuonna 1838. Kylpylän puinen päärakennus sijaitsi Kaivopuistossa Ullanlinnassa. Se tuhoutui jatkosodassa, mutta kylpylän kukoistusajasta on säilynyt meidän päiviimme Ravintola Kaivohuone. Se toimi jo kylpyläaikana ravintola- ja huvikäytössä kuten nykyisinkin. Tosin Kaivohuoneen pääasiallinen tarkoitus silloin oli antaa miellyttävät puitteet nauttia terveys- eli kivennäisvesiä, eli ravintolakonsepti oli hieman eri.

Varsinaisten kylpylärakennusten lisäksi oli rannassa muutamia uimakoppeja mereen pulahtamista varten. Uimista nykymielessä ei tuohon aikaan kuitenkaan harrastettu.

Kylpyläkonseptin eräs kiinnostava piirre oli, miten majoitus oltiin järjestetty. Kaivopuiston alueella oli huviloita, joilla oli velvoite kesäisin kylpylän sesonkiaikana, majoittaa kylpylävieraita kodeissaan. Eli kyse oli sen ajan kotimajoituksesta. Näistä alueen huvilarakennuksista on jäljellä enää kaksi. Toinen niistä on Villa Kleineh, joka toimii nykyisin Alankomaiden suurlähetystönä. Suurlähetystöjä on muutoinkin entisellä kylpyläalueella useita, mikä sopiikin alueen kansainväliseen historiaan.

Myös itse merikylpyläkulttuuri on myös kokemassa uutta nostetta Helsingissä. Kun viime vuosikymmeninä suomalaisia kylpylöitä on rakennettu lähinnä kuivalle maalle sisämaahan, ollaan jälleen huomattu Helsingin mahdollisuudet tarjota merikokemuksia urbaanissa ympäristössä ja hyödyntää näin Helsingin oivaa sijaintia rannikkokaupunkina.

Kuka tietää, ehkäpä jo ensi kesänä saa Helsinki jälleen kokea meren terveellisyyden, ja kylpyläelämä alkaa kukoistaa Hernesaaren rannassa tai Kauppatorin kupeessa. Toivon mukaan uusien kylpylöiden ulkokuorien kauneus hoitaa sielua yhtä lailla kun vesi hoitaa ruumista.