Postitalon keltaiset klinkkerit leimoilla, helikopterikenttä ja Salakauppa kulmilla

SONY DSC

Helsingissä ei ole paljon kellertäviä rakennuksia. Rapattuja empiretaloja tietenkin, mutta ei muilla materiaaleilla toteutettuina. Postitalo näyttää keltatiileltä, mutta pinta on klinkkeriä, joka on poltettu Turussa Kupittaan saven tehtailla. Klinkkerin pinnassa on postileimoja, eli osattiin hauska konseptiointi jo vuonna 1938, kun haluttiin modernille talolle uudentyyppistä ulkoseinämateriaalia.

Postitalon postileimat

Postitalo kuuluu sarjaan ”nuoret vastavalmistuneet voittavat arkkitehtuurikilpailun” ja tuloksena on merkittävä rakennus. Näkemys voi auttaa korvaamaan kokemuksen puutteen. Toimistoon voi myös palkata kokemusta kuten Postitalon tapauksessa tehtiin. Kilpailun voittivat Jorma Järvi ja Erik Lindroos, ja Kaarlo Berg tuli suunnittelutiimiin vahvistukseksi kilpailun jälkeen.

Ennen Olympialaisia taloa korotettiin, ja sen katolle rakennettiin Helsingin ensimmäinen helikopterikenttä. Tätä kenttää jopa käytettiin (Olympialaisten aikana), toisin kuin Hotelli Tornin Zeppeliini -pysäkkiä, jonka käyttö jäi vain haaveeksi.

Postitalo rakennettiin paitsi postin pääkonttoriksi, myös uuden ajan postiksi. Nykyisin Postitalon posti on kutistunut aika pieneksi ja tunnelmaltaan markettipostiksi, mutta parempi sekin kun Postitalo ilman postia. Luulisi että tänä verkkokaupan aikana pakettiliikenne olisi niin suurta, että postikin voisi hyvin ja pulleasti, mutta ilmeisesti asiat ovat monimutkaisempia…

Peruskorjaus on toteutettu hyvin ja talossa on sisälläkin tiloja ja paikkoja, joita ei uusissa rakennuksissa voi kokea.

PostitaloKahvila

Avarassa ja ilmavan jyhkeässa päätilassa on nykyisin kamerakauppa. Tilan toisessa päässä on rauhallinen ja mukava kahvio, Foto-kahvila, jonka ikkunat avautuvat Elielinaukiolle. Kerrankin kahvio, jonka ikkunoista voi katsoa kaupungin vilskettä.

Postitalossa on myös kirjaston ajanmukaisin ja aikuisin versio, Kirjasto10. Siellä käydessä voi hieman virittäytyä odottamaan uutta Keskuskirjastoa, joka varmasti muuttaa tapamme ajatella kaupunkilaisten yhteisiä sisätiloja ja niissä toimimista aktiivisina kaupunkilaisina.

SONY DSC

Postitalon kulmilla on entinen lasikuutio, kaunis kuin mikä. Aiemmin siinä oli kukkakauppa. Nyt siinä on Salakauppa. Aamu Songin ja Johan Olinin pääosin käyttökelpoiset hyvin tehdyt, hieman nurjahtaneet tavarat saavat ainakin minut päivittäin hyvälle tuulelle. BibimBag Big on musta nahkalaukku, jossa on ulospäin lerppuvat taskut. Tällainen laukku on kulkenut mukanani päivittäin jo vuosia. Tosin eipä ne tavarat edelleenkään paikoillaan pysy, vaan ”naisen käsilaukku runsaine aarteineen” voittaa parhaankin järjestykseen liittyvän suunnitteluidean.

Katajanokan jäänmurtajien värit ja Helsingin ensimmäinen kelluva toimisto

Jäänmurtajat

Suomen pääkäupungissa Helsingissä on komeita taloja ja niihin sävytetyt jäänmurtajat. Katajanokalla on Engelin vanhat keltaiset Merikasarmin rakennukset, joissa on mustat peltikatot ja niiden vieressä pohjoisella rannalla on pareittain jäänmurtajia. Murtajilla on poikien nimet. Jäänmurtajista vanhimmat ovat Voima ja Apu 1950-luvulta, seuraavat olivat Urho ja Sisu 1970-luvulta. Nämä parivaljakot ovat musta-kellertäviä, vahvan näköisiä laivoja. Kauempaa ne näyttävät luontevalta osalta ympäristöään. Uudemmat Kontio ja Otso ovat sini-harmaita, eli enemmän bussi-väritysmaailmaa. Kylmässä ilmassa ja suomalaisessa maisemassa kova sininen-harmaa värikombinaatio näyttää hieman kalsealta. Tänä sunnuntaina nuoremmat jäänmurtajat olivat työkomennuksella.

JäänmurtajatPosti

Jäänmurtajilla on ollut jokaisella oma ja oman tyylisensä postilaatikko. Mutta minne ovat joutuneet Kontion ja Otson postilaatikot?

KelluvaToimisto

Kelluvat talot ovat tehneet tuloaan Suomeen pitkään. Suomi taitaa olla harvinaisen kankea ottamaan laajemmin käyttöön uusia innovaatioita. Puukerrostaloja, kelluvia taloja on tehty protoina jo monta, mutta laajamittaiseen tuotantoon ne eivät tahdo millään päästä. Varmaan osa syyllisenä ovat ne ”normit”, mutta ihan yhtä varmasti suurempi syy on pitkälle tehostettu perustuotanto, joka on viritetty juuri sille peruskamalle. Kaikki materiaalien, työtekniikkojen tai tuotantotapojen muutokset ovat sille virheenkaltaisia ja samalla kustannuksia nostattavia. Kaukana ollaan siitä että voitaisiin rakentaa uusi tuotantotapa uudelle tuotteelle.

No tämä oli toivottavasti jo menneen talven ruikutuksia ja nyt on uudet asenteet uusilla tekijöillä tälläkin saralla.

Katajanokan kelluva toimisto näyttää rakennukselta eikä laivalta. Se on rakennettu Arctia Shippingin Oy:n pääkonttoriksi. Sisältä se näyttää – toimistolta, ehkä vähän liiankin kanssa. Olen käynyt aiemmin tänä vuonna talossa sisällä, eikä uudet tuulet olleet vielä koskettaneet tätä valtion täysin omistaman yhtiön toimistokulttuuria, mutta sehän on helposti muutetattavissa. Rakennus on tehty lähes valmiiksi asti Helsingissä, Hernesaaren telakalla ja sieltä tuotu teräksisten pontooniensa varassa nykysijoilleen. K2S-arkkitehtitoimisto on kyllä onnistunut ensimäisessä helsinkiläisessä kelluvassa talossa hyvin. Joku työntekijä oli kommentoinut rakennuksen hieman keinuvan. Itse en sitä silloin havainnut lainkaan, vaikka vähän toivoinkin vierailijana sen kokevani.

MetalliProfiiiliKuvio

Ulkoseiniä peittää vaihtelevasti rypytety reijitety alumiinievy. Levyssä on ristejä. Satamalaiturilla on varastorakennuksessa alumiininvärisenä sama reijitys. Hyvin tehtyä yksinkertaista ulkoseinää, satamaan sopivista materiaaleista ja Katajanokalle sopivalla värityksellä.

Jäätä

Jäänmurtajalle pääsee käymään toisinaan myös kiertokävelyille työkauden ulkopuolella.

Fazerin salaisuudet ja Maxim – naapurit Kluuvinkadulla

FazerMaxim

Karl Fazer Cafe eli Fazerin kahvilassa on historian havinaa. Se on koko nykyisen Fazerin konsernin syntypaikka ja samalla se on yksi Helsingin vanhimmista, edelleen samalla paikalla toimivista kahviloista. Kahvila on vuodelta 1891. Tosin rakennus on vaihtunut jo kahteen otteeseen, ensin 1908 ja sitten vain kaksikymmentävuotta myöhemmin (miksiköhän?) purettiin ja rakennettiin uusi. Nykyinen Fazerin talo on vuodelta 1930, ja se on funkkis-tyylinen. Alkujaan kahvila oli kahdessa kerroksessa ja nuoriso jylläsi toisessa tasossa.

Seinällä on edelleen alkuperäinen seinämaalaus ja ennen vuosituhannen vaihetta myös seinien ja katon väri oli alkuperäinen. Katto oli komea kiiltomusta, täydellisesti maalattu peilaava pinta. Viimeksi kun kävin oli siitä tullut latte-kahvin värinen.

FazerKupoli

Mutta se miksi Fazerille pitää mennä on tietenkin kupolisali. Kupoli on laakea ja salaisuudet paljastava. Vastapäätä olevien keskustelun kuulee selvästi ja sanatarkasti. Hauska ilmiö. Lattiakin on nykyisin alkuperäinen marmorilattia, joka oli pitkään piilossa kokolattiamaton alla. Mitä aarteita jalkojemme alla onkaan piilossa…

FazerKukko

Fasun edessä lentää Fazerin kukko, jonka on tehnyt kuvanveistäjä Björn Weckström. Sama mies joka suunnitteli myös Lapponia-koruja mm. Tähtien sodan prinsessa Leialle. Onko kukko kadonnut Fazerin paketeista? En muista nähneeni vuosiin. Ilmeisesti lentänyt pois.

Maxim

Naapurikorttelissa pitää majaansa Maxim-elokuvasalit.

Vuonna 1939 valmistuneessa Valentin Vaalan elokuvassa ”Vihreä kulta” metsänhoitaja Suontaa toteaa rouvansa pääharrastuksen olevan ”Stockmannin tavaratalo ja Fazerin kahvila”. Päteviä harrastuksia edelleen varmasti jollekin.

http://www.fazer.fi/kahvilat-ja-leipomot/artikkelit/kluuvikadulla-uudessa-talossa/

Maxim on Suomen vanhin elokuvateatteri, joka toimii edelleen samassa osoitteessa jo vuodesta 1909 eli yli vuosisadan. 1974 vanha Maxim purettiin, tosin vanhasta elokuvasalin mm. päärynäpuisia seinäpaneelit ja kristallikruunut säilytettiin varsin huolella uuteenkin rakennukseen. Taitaapa historia taas toistaa itseään. Vanha sali säilytetään, uusi rakennetaan korvaamaan toista, kohta purettavaa salia.

Ihmeellistä ettei näitä kaupungin valmiita, kiehtovia tarinoita hyödynnetä bisneksessä yhtään enempää.

Talot vaihtuvat, mutta kahvila toimii ja elokuvat pyörivät. Toivottavasti pala historiaa pääsee konkreettisestikin mukaan ja kaupunkikulttuuri kukoistaa.

http://yle.fi/uutiset/legendaarinen_maxim_sailyy_sittenkin_elokuvateatterina/7677190

Olympiastadionin torni 72 metriä – Helsingin rakennusten mittatikkuna

OlympiastadionTöölönlahti

Miksi Olympiastadion on niin erityinen, miksi sitä pitää suojella? Vaikka meidät suomalaiset on kyllästetty modernilla arkkitehtuurilla, muualla Euroopassa asia on aivan toisin. Keskieurooppalaisille funktionalismi edustaa monasti eksotiikkaa, totutusta poikkeavaa.

Olympiastadionintorni

Tällaiset meillä historialliset, funktionalistiset talot, tavallisesti 1930-luvulta lähtien rakennettuja vaaleita, koristamattomia rakennuksia, joiden ulkoseinillä ei ole pilareita eikä koristeita ja jotka eivät ole symmetrisiä, eli keskeltä sisälle ja talon puoliskot toistensa peilikuvia vaan ennemminkin tasakattoisia ja veistoksellisia, ovat osa itsenäisen Suomen tunnistettavaa tarinaa.

LehdistöaitioLehdistökopista

Selostamo tornin juuressa, ja kuuluttamot roikkuvat katoksesta. Myös pilareiden yläosat ovat muotoiltuja ”funktionalisessa hengessä”.

Kesä-olympialaisia ei ole pidetty jokaisessa pääkaupungissa, mutta Helsingissä on. On sanottu että se oli viimeinen mahdollisuus moiseen näin pieneltä valtiolta kuin Suomelta. Ensimmäiseen yritykseen vuodelle 1940 rakennettiin monta rakennusta, mm. ensimmäinen verisio Olympiastadionista. Arkkitehdit Yrjö Lindegren ja Toivo Jäntti voittivat stadionin suunnittelun kilpailuehdotuksellaan ”valkoinen sinfonia”. Ruumiillinen ja henkinen kulttuuri kun ovat niin lähellä toisiaan! Huomaa puhdas valkoinen rinkula.

stadion hel.fi-sivustolta

http://www.hel.fi/hel2/tietokeskus/olympia/hki/paikat/stadion5.html. Valitettavasti en tiedä kuvanottajan nimeä.

Toiseen, eli varsinaiseen urheilunjuhlaan vuonna 1952, olympiastadionia ehdittiin jo muokata puisilla, myöhemmin puretuilla lisäkatsomoilla. Nykyisen muotonsa stadionin ulkouori sai vuonna 1955.

http://www.urheilumuseo.fi/Default.aspx?tabid=3368

Torni, tuo stadionin käytön kannalta täysin hyödytön rakennelma rakennettiin heti aluksi, oli itse asiassa pyydettynä kilpailuohjelmassa. Funktionalismi ei aina ollutkaan niin tarkoituksenhakuista. Onneksi torni rakennettiin! Hoikasta (ulkomitoiltaan kerros on vajaa 35 m2) valkoisesta tornista on tullut Helsingin symboli, joka näkyy Töölönlahdelle, aina rautatieasemalle

Torni stadionin yhteydessä on harvinaisuus. Itse en tiedä ainuttakaan, mutta varmaan niitäkin löytyy?

Funkition torni sai sota-aikana tähystystornina ja rauhanaikanakin hetkeksi, kun torniin asennettiin mikroaalto(!)linkki Suomen ensimmäisiä TV-lähetyksiä varten, 1957.

Puupenkkikatsomot

Tornin korkeus on 72 metriä. Se on hyvä mittatikku. Siihen on hyvä verrata kaikkea uutta rakentamista, mitä Helsinkiin suunnitellaan. 72 metriä on noin 20 kerroksisen asuinrakennuksen korkuinen. Asuintalon kerros on 3 metriä, korkeiden asuintalojen noin 3,2-3,5 metriä kuten myös toimistorakennusten. Ensimmäiset ja ylimmät kerrokset vievät lisäkorkeutta. Näillä numeroilla voi aika hyvin karkeasti mietiskellä rakennusten korkeuksia.

Näkötornina torni toimii yhä ympäri vuoden, arki-iltaisin 21.00 asti. Talvikäynti kannattaa.

Sisäkäytävää

Toimistosiiven sisäkäytävissä on vanhoja puu-lasiseiniä. Aika modernia!

Yleisön ylätasoLonkero

Edelleen maistuva, purkitettu long-drink, ilmeisesti ensimmäisiä sellaisia maailmanlaajuisesti, tehty Helsingin Olympialaisiin, eli suomalainen Lonkero, lonkku.

Pitkät näkymät ja selkeys on tietenkin peruslähtökohta kun suunnitellaan suurien massojen rakennuksia, jotka tyhjentyvät ja täyttyvät lyhyessä ajassa. Komeata.

Olympiastadion kokee kohta peruskorjauksen ja muodonmuutostakin mm. puupenkit vaihdetaan ja katsomot katetaan kauttaaltaan. Juoksuradan alle tehdään uusi ”juoksurata”, joka toimii huoltokäytävänä, hauska idea. Pohjoisen puolen sisäänkäynti (aika kummallinen paikka nyt, kannattaa käydä katsomassa, lievä umpikuja) kokenee uuden tulemisen.

Vieressä Kisahalli, eli entinen Messuhalli, jossa on ovelat näyteikkunat ja joka on liikuntapaikkana erittäin omaperäinen.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/10/21/kisahalli-konsepti-jota-ei-enaa-keksittaisi/

Pohjolan valkea kaupunki – miksi Enson sokeripala sulostuttaa meitä

 

IkoninenSiluetti

Helsinki on Pohjolan valkea kaupunki. Tätä määritelmää Helsinki ei ole saanut vain lumisista talvista ja kesien valkeista öistä, vaan rakennusten vaaleasta ja viileästä värityksestä. Helsingin ikoniset kasvot ovat meren äärellä oleva vaalea sävytteinen matalahko pohjois-Esplanadin talorivistö, jota hallitsee korkeammalle nouseva Tuomiokirkon siluetti. Empire-ajalle tunnusomainen vaaleus hallitsee senaatintorin ympäristöä vaaleankeltaisena, vaaleansinisenä ja jopa vaaleanpunaisena. Helsingin keskusta on ainutlaatuinen, se on kiinni meressä ja se on rakennettu pääkaupungiksi. Suurin osa Euroopan merikaupungeista on keskiaikaisia, jolloin kadut ovat kapeita, väritys on maanläheinen ja lämmin sekä sijainti helposti puolustettavassa paikassa. Helsinki aukeaa merelle avoimena, vaaleana ja tyynenä, suurilinjaisena.

Kun yritin kuvata tätä Helsingin ikonista näkymää tänään sumuisena talvipäivänä, oli näkymä sekä hieno että sotkuinen. Yllättävä se oli myös. Ensiksi koska empire-ajalle tunnusomainen vaaleus ei ollutkaan niin dominoiva kuin mielikuvissani. Toisekseksi koska kauppatori ja vanhan kauppahallin ympäristö, kadut ja aukiot näyttivät siltä kuin tarpeen tullen olisi lisätty tikku sinne rätti tänne. Pömpelit, huoltotarvikkeet, autot, mainokset, liikennemerkkien armeija olivat joka paikassa näkymän keskipisteessä. Helsinki on ennen kaikkea helsinkiläisille, mutta kyllä turismiakin pitäisi ajatella rauhoittamalla edes kuvauksellisimmat paikat. Tähän kuvaan rajasin sotkut pois mahdollisuuksien mukaan. Ja vastoin yleistä periaatettani kuvien muokkauksesta tässä blogissa, vaalensin hieman haramaata päivää kirkkaamaksi.

KauooatoriEnso

Tähän ajatukseen, vaaleasta Esplanadista, perustui myös Alvar Aallon sokeripalan muotoilu Katajanokalle 1960-luvun vaihteessa, Enso Gutzeitin pääkonttoriksi. Punatiilinen vanha asuinrakennus jatkoi Katajanokan rakentamista, uusi oli jatke Esplanadin talorivistölle. Aallon piirtämän pääkonttorin seinät ovat samaa valkoista Carraran marmoria kuin Finlandia-talonkin. Laatat vaihdettiin seitsemän vuotta sitten toiseen valkoiseen marmoriin. Tosin empire-väritys ei ollut valkoinen vaan vaalea. Myöhemmin myös Ulkoministeriön rakennus on jatkanut valkoisena rakennuksena samaa ajatusta. Ja jos Armi-talo (arkkitehtuurin ja designin talo, jota oltiin pykäämässä paikalle ennen ristihotellia) oltaisiin rakennettu nykyisen maailmanpyörän kohdalle, olisi se ollut vaaleiden talojen päätteenä entisellä makasiinitontilla.

Enson talo oli pitkään rumimpien rakennusten listalla. Varmasti yksi aiheeseen vaikuttanut asia oli paikalta purettu Höijerin punatiilinen kaunotar. Aika kuluu ja Ensostakin tulee vähitellen hyväksytty osa kokonaisuutta. Rakennus on kuitenkin laaturakentamista sekä suunnittelun että toteutuksen puolesta, ja toimistorakennukseksi kerrassaan erinomaista arkkitehtuuria. Enson talo on vuosi sitten korjattu ja muutettu osittain moderniksi monitilatoimistoksi, erittäin taitavasti. Arkkitehtina Jyrki Iso-Aho, joka on modernien talojen korjausrakentamisen varsinainen taituri. Mitä lähempää nykyistä Stora Enson taloa katsoo, sitä paremmalta se näyttää. Mutta kieltämättä rakennus on hieman iso mittakaavaltaan, jos näin uskaltaa maestron työstä sanoa, ja uskaltaahan sitä.

Mittakaavasta myös: https://hennahelander.wordpress.com/2014/12/26/helsingin-tuomiokirkko-miten-pieni-saadaan-nayttamaan-suurelta/

Rahapaja2

Loppuun laitan kuvan yhdestä mukavasta kahvilasta ja pienestä museosta Tuomiokirkon viereltä Snellmaninkadulta. Entisen postin talossa oleva museo on rahamuseo, ja ehdottomasti käymisen arvoinen. Sekä myös ilmainen. Paikassa voi ihailla erilaista setelikuvitusta kautta aikojen. Aluksi itsenäisen Suomen seteleitä komistivat ties mitä symboloivat alastomat vartalot, välissä valtion päämiehet, ja lopussa kulttuurihenkilöt. Siis ajalta kun Suomella oli vielä markka. Näyttely on saatu kiinnostavaksi, mutta silti harvoin joutuu ketään väistelemään, jos käy hiljentymässä rahojen ääreen katselemaan kirkontornia.

Rahapaja

Vastapäätä on vaaleanpunainen Arppeanum, joka on nyt remontissa.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/04/28/arppeanum-helsingin-ensimmainen-okyrakennus/

ja https://hennahelander.wordpress.com/tag/arppeanum/

Helsingin tuomiokirkko – miten pieni saadaan näyttämään suurelta

Tuomiokirkko

Helsingin matalaa siluettia hallitsee keskeisesti Helsingin tuomiokirkko. Aluksi kaupungissa ei paljon muuta ollutkaan kuin Engelin suunnittelema Senaatintori ympäristöineen. Suomenlinnan linnoitus oli saarella pitkälle rakennettuna, mutta mantereella oli 1800-luvun alkupuolella muutama kivitalo (joista yhtä ollaan juuri kaupittelemassa Mariankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa, ainoa rakennus joka muistuttaa meitä siitä että ennen kadut kulkivat keskustassa osin eri kohdissa kuin nykyisin) eikä sitten paljon muuta. Senaatintorin laidalle, näkyvimmälle paikalle rakennettiin luterilainen kirkko, ortodoksisen Venäjän autonomisen osan keskukseksi. Tämä osoitti kyllä hieman vapaamielisyyttä silloiselta tsaarilta.

TuomiokirkkoPortaat

Kallion päälle rakennettu tuomiokirkko sai vasta myöhemmin portaat eteensä, siksi portaat ovat ehkä varsin jyrkät, koska ne piti saada mahtumaan rakennusrivistön ja kirkon väliin. Engel vastusti portaita, vaikka hänen alkuperäisessä suunnitelmassaan oli kaarevat portaat. Alussa 1830-luvulla kirkon alapuolella oli päävartio ja suora seinä.

http://www.kansalliskirjasto.fi/yleistieto/kirjastotietoutta/historia.html

Arkkitehtuurissa puhutaan usein mittakaavasta. Siis siitä mikä on suurta tai pientä suhteessa toisiin rakennuksiin tai katutiloihin tai muihin ympäröiviin asioihin nähden. Kun talo on liian suuri mittakaavaltaan, tarkoittaa se, että taloa kannattaisi pienentään joka suuntaan, muutoin ympäröivät talot näyttävät kuin lasten tuolit aikuisten pöydän ympärillä, se ei ole eduksi kenellekään. Mittakaava eli skaala on muutenkin jännä asia, jonka manipulointia ja muokkausta on käytetty hyväksi eri tavoin vuosisatojen ajan vallan osoittamiseksi.

Tsaarikin halusi Helsingin keskustan näyttävän komealta ja todellista suuremmalta. Engel ymmärsi, että kirkon tulee näyttää hyvältä joka suuntaan, eikä sillä saa olla etu- ja takapuolta. Kirkon tyyppiratkaisuksi Engel valitsi ilmeisesti tästä syystä symmetrisen keskeisristin muotoisen pohjakaavan. Tuomiokirkko oli pääosassa ja se sai usean kerroksen korkuisen jalustan. Korkeutta kirkkoon tehtiin keskustornilla. Pieni kirkko tehtiin näyttämään kokoaan suuremmalta. Engelin suunnittelemana kirkko oli varsin selkeän muotoinen. Sisältä tuomiokirkko paljastuu varsin pieneksi, ja edelleen tyyliltään melkeinpä ankaran yksinkertaiseksi. Aikoinaan kirkkosali on varmasti ollut kaupungin väestömäärään suhteutettuna kuitenkin jopa ylisuuri, ei lainkaan pieni.

TuomiokirkkoSisä

Kirkkoa ”laajennettiin” visuaalisesti sivuille lisäpömpeleillä Engelin kuoleman jälkeen, niistä toisessa on kirkonkellot ja toisessa pieni kappeli. Myös itse kirkon päätornin ympärille rakennettiin neljä pienempää tornia, joissa on hempeät tähtikuvioinnit. Nämä sivutornit ovat aika omituisen näköiset tötteröt lähempää tarkasteltuna. Sisätiloissa nämä tornit eivät edes näy. Pieni kirkko hallitsee ei vain keskeistä toria vaan koko pääkaupunkimme päänäkymää. Aika hyvä suoritus!

Sivutornit

Harvoin arkkitehtuurilla yritetään tehdä asiat näyttämään ulospäin suuremmilta kuin mitä ne ovat. Tavallisesti päinvastoin. Nykyisin haluttaan rakentaa varsinkin keskusta-alueelle käytettäviä neliöitä niin paljon kuin mahdollista, joten yritys on saada talot näyttämään pienemmiltä kuin ne ovat. Kiasmaakin pienennettiin 10 % (en muista tarkkaa prosenttimäärää, mutta muutos oli merkittävä) alkuperäisestä, suunnittelun kuluessa, jottei se olisi liian suuri ympäristöönsä, vastustushan koko rakennusta kohtaan oli kovaa. Nyt kun Kiasmaa katsoo, voisi melkein toivoa sen olevan ”alkuperäisen” kokoinen.

Lähinnä tuomiokirkon tapaista visuaalista suurentelua on tehty viime aikoina vain vielä suunnitteluasteella olevissa torneissa, joita on ”venytetty” ylöspäin, jotta lopputulema olisi hoikempi eli tornimaisempi. Tähän siluettikysymykseen pitääkin palata mitä pikimmin.

Tuomiokirkko takaa

Tuomiokirkossa on myös krypta, eli kallion sisällä oleva tila, entinen lämmitystila ja halkovarasto. Kulku on kirkon takaa, sieltä kirkkokin näyttää pienenmmältä ilman jalustaansa. Nykysin tässä kryptassa on kappeli sekä näyttelytilat, hienot wc-tilat ja ikkunaton kallioseinäinen kahvila, jonne kannattaa suunnata kun valkoinen ja sileä kauneus alkaa väsyttää.

Rautatieasema näyttämönä – huvitusta, surua ja patsastelua -Kyösti Kallio ja Bertol Brecht

Päärautatieasemalla on tapahtunut monta historiallista hetkeä. Muutama suukko on taidettu junalaitureilla antaa ja muutama kyynel vieräyttää. Eräs mieltä kiehtova tositarina rautatieasemaan liittyen on kansainvälinen ja toiseen maailmansodan ajoilta. Kuuluisan kirjailijan Bertol Brechtin yhteys rautatieaseman baariin oli kansanläheinen ja runsas. Siis yhteys siihen yläbaariin, nykyiseen Pullmanniin. Siellä Bertol Brecht kirjoitti näytelmää Pakolaiskeskusteluja, jonka päänäyttämö on tämä samainen asemaravintola. Olisi hauska nähdä tämä maailmankirjallisuuden suurnimen näytelmä esitettynä autenttisessa ympäristössä, oluttuoppien äärellä.

Suurimpia historiallisia hetkiä kotimaan mittakaavassa on varmasti Suomen presidentti Kyösti Kallion kuolema äkillisesti rautatieasemalla talvisodan jälkeen vuonna 1940. Tarinan mukaan presidentti Kallio menehtyi Porilaisten marssin soidessa Mannerheimin käsivarsille, oikeammin ilmeisesti adjutanttinsa. Aiemmin samana päivänä oltiin ehditty valita Risto Ryti Kallion seuraajaksi. Vapaus voi olla vaarallista. Ja stressitön elämä.

Kyösti Kallion näköispatsas on eduskuntatalon lähellä, kansallismuseon puolella olevassa pikku puistikossa. Kallion patsaan on tehnyt hänen kuvanveistäjäpoikansa Kalervo Kallio. Kyseessä ei ole ehkä aivan onnistunein näköispatsas, tarkoituksella vaiko ei? Lintu ei kuulu joukkoon, se oli lentänyt paikalle jonkin lähipankin pihasta, ilmeisesti muutaman opiskelijan avittamana.

KyöstiKallio

https://hennahelander.wordpress.com/2014/12/10/rautatieaseman-lampettimiehet-ja-aleksin-naamat-kiveenhakattua-huumoria/

Uudentyyppisiä pääkonttoreita Vallilan laaksossa – OP-Pohjolan ja AmerSportin

Sata vuotta sitten pääkonttorit olivat mahtavia graniittilinnoja tai muuten komeita rakennuksia Helsingin keskusta-alueella. Enää ei kantakaupungista löydy juurikaan tyhjiä tontteja, eikä pääkonttoreita rakenneta enää kivestä osoittamaan pysyvyyttä. Ohi alkaa myös olla aika jolloin lasirakennukset kertoivat toiminnan demokraattisuudesta ja läpinäkyvyydestä. Pääkonttoreissa puhaltavat uudet tuulet ja arkkitehtuuri saa olla taas ilmentämässä tätä uutta aikaa. OkoJulkkari OP-Pohjolan Vallilan korttelissa purettiin vanhoja toimistorakennuksia, säästettiin puolet ja rakennettiin uutta tilalle. Kutsukilpailun tuloksena syntyi entisestä täysin poikkeava kortteli Teollisuuskadun varrelle. Aina ei tarvitse poistaa kaikkea entistä, myös puolivanhassa voi olla muovailuun sopivia osia. Säästetyt toimistorakennukset eivät ole oman aikansa helmiä, vaan varsin tavanomaisia toimistotaloja. Mutta uusi osa on jotain poikkeavaa. Oko-pankkiHarjukadulta Näkymä Kallion suunnalta kesältä, kun betoni”kivien” välissä ei vielä ollut karmitonta lasipintaa. Oko-pankin uuden pääkonttorin on suunnittellut arkkitehtitoimisto JKMM. Teollisuuskatu on vilkas ja liikennöity autoväylä, OP-Pohjolan edustalla on tien toisella puolella on puistoa ja pitkiä näkymiä. OP-Pohjolan taloa katsotaan kaukaa ja usein varsin vauhdikkaasti. Rakennuksen ulkoseinät alkavat olla valmiit. Näkymä on, sanoisinko, epärakennusmainen. Taittuvat seinät ja keula kohti länttä. Pääkonttori ei yritä olla komea tai ihmisläheinen. Se vain on isohko ja selkeä. Vielä en tiedä pidänkö tästä paljon, mutta paikkansa se on varmasti pääkonttorisarjassa ansainnut. Okodetsku Taittuva seinä, myös lasin kohdalta.. Toisen typpinen statementti on Amer-Sportin uusi pääkonttori Vallillassa, Pasilan konepaja-alueella. Entisen Valtterin kirpputorin tiloihin, punatiiliseen korkeaan hienoon tilaan rakennettiin ”uusi talo” sisälle. Tiloissa on myös yleisölle avoin myymälä-showroom. Pääkonttorin ei tarvitse enää olla uusi ja uljas, vaan se voi viestiä toisenlaisesta ketteryydestä ja arvoista. AmerHalli2 Ulkokuori on pitkälle säilytetty, vanhat puuikkunat ja ovet on kunnostettu, tiilimuuria paikkakorjailtu. AmerSportin uuden pääkonttorin on suunnitellut arkkitehti- ja sisutusarkkitehtitoimisto Gullsten-Inkinen. AmerHalliAmerYläkerta Toimistotilat ovat niin kutsuttuja ”monitilatoimistoa” eli pääosin avokonttoria ryyditettynä hiljaisilla pikkutiloilla, erilaisilla tiimi- ja neuvottelutiloilla. Uusi välikerros on ameeba hallin keskellä. Hallin vanhat osat ovat säilytetty aika koskemattomina, mikä on hyvä asia museaalisestakin näkökulmasta. Hallia uljasta kokoa on tosin aika vaikea enää hahmottaa. PasilanKonepaja-alue Pasilan konepaja-alueella Alppilan reunassa Aleksis Kiven kadun ja Teollisuuskadun varrella on laaja punatiilisten hallirakennusten alue, jossa aiemmin rakennettiin junanvaunuja ja vetureita. Molemmat pääkonttorit ovat sijoittuneet entisille teollisuusalueille, joissa on ollut jo hetken ajan käynnissä muutoksen voimat. On hyvä nähdä alueiden muutoksen monipuolisiksi kuhinapesiksi, joissa on rinnan suurta ja pientä yritystä, vaihtuvaa ja pysyvämpää. Alueiden pitkä kehittäminen voi parhaimmillaan taata monipuolisuuden, sen ettei koko aluetta korjata ja muuteta sisällöllisesti samoilla periaatteilla vaan osa isoista tiloistakin jäisi ei monitilatoimistoiksi vaan monitoimitiloiksi (mitä sanoja..). Toivottavasti tämä kehitys ei lopu vaan rosoisuus sekä väliaikaisuuden luovuutta ruokkiva tila jatkuu Vallilan laaksossa mahdollisimman pitkään.

Ruumishuoneesta nuorisotaloksi – muuntojoustavuutta Kallion tyyliin

NuorisotaloNosturit

Entinen ruumishuone, saa olla omassa rauhassaan Aleksi Kiven kadun varrella, puiston kulmalla. Oma rauha sopii hyvin myös talon nykyisille käyttäjille, Harjun nuorisotalossa.

Viimevuosina yksi trendi on ollut rakennusten suunnittelu elinkaarijoustaviksi. Arkkitehdin on pitänyt miettiä miten tiloja voidaan muokata tulevaisuudessa helposti eri käyttöihin. Aikamoista arvailua vaativaa työtä,. Lopputuloksena on usein ollut tylsää yleistilaa, joka ei sovellu täydellisesti mihinkään ja jonka luonne on neutraali eli epäkiinnostava. Lisäksi usein on tehty varauksia asioille jotka eivät koskaan toteudu ja jotka hankaloittavat alkuperäistä suunnittelua, ja ehkä jopa maksavat ylimäärästä. Kyllä joo, joskus ylimääräisistä reikävarauksista betonipalkissa on iloa, siis ainahan löytyy poikkeuksia. Usein samaan joustoon tai pidemmällekin pääse kuitenkin sillä, ettei kaikki ole minimimitoituksella tehty. Mutta aika usein se on minusta hieman kummallinen ajatus tuo elinkaarijoustavatila.

Jos tila on kiinnostava ja haastava, löytyy se seuraavakin käyttö helpommin. Oudot paikat ja ”väärät tilat”, niistähän syntyy uusia ajatuksia jotka parhaimmillaan tuottavat myös jotain uutta itse toimintaan. Myös tila voi auttaa ideoiden synnyssä. Ei kaiken tarvitse olla aina helppoa!

Harjun nuorisotalo on vajaa sata vuotta vanha tiilirakennus. Junarata meni Malmin hautausmaalle ruumishuoneen vierustalta kolmekymmentä vuotta, sitten talo oli maalivarastona ja lopulta tyhjillään. 1980-luvulla rakennusta alkoivat käyttää paikalliset asunnottomat. Kellareissa soittava nuoriso ”Vaasankadun jengi” kiinnostui paikan rauhasta myös ja kaupungin nuoriso-ohjaajan myötävaikutuksella paikka saatiin nuorison käyttöön vuonna 1986.

NuorisotaloTiili

Talossa on Suomen oloissa monipuolista tiililimitystä takaseinällä.

NuorisotaloPaaarihuone

 

Punainen mökki ja teräsmonumentti

Regatta

Helposti hurmaannumme muiden maiden hienoista rantabulevardeista tai modernista komeasta rantarakentamisesta. Ihan on välistä aiheellistakin kysyä, miksei meillä ole tällaista? Joskus on kuitenkin hyvä huomata ympäristömme piileviä mahdollisuuksia ja jo löydettyjä omalaatuisia paikkoja. Tällaista ei voi olla muissa maissa!

Kahvila Regatta hyödyntää paikan ja pienuutensa vastustamattomalla tavalla. Harva paikka on yhtäaikaa sekä paikallisten että turistien suosiossa. Ulkoilmakahvila meren vieressä, nuotiolla varustettuna. Talvipakkasilla on toisinaan hieman liiankin jännää katsoa kun ihmiset vaeltelevat jäätä pitkin kahvilalle. Vieressä on myös talviuintipaikat, merimelojien jäsenille ja toinen myös kertamaksulla toimiva, saunallinen, soutustadionin vieressä. Soutustadioniin liittyy myös kaksikerroksinen puinen Soutupaviljonki, jota ei ole remontoitu pilalle. Paikka on edelleen mukavan vaatimaton lautatalo.

Kahvila Regatan rakennus on aito vanha 1800-luvun lopun Pauligin suvun kalastajilleen rakennuttama verkkovaja. Kaiken sen selkokielisen huumorin ryydittämää rakenelmaa on kasvanut vähitellen ympäristöön. Kooltaan sopivan kokoisia ja pääosin puusta kyhäiltyjä systeemejä on hauska katsella ainakin minusta, vaikka tämäntapainen huumori ei muutoin niin iskekään.

Ilouutinen oli myös, että kahvilan nykypitäjä oli ostanut mökkinsä Helsingin kaupungilta, kun se kerran oli myynnissä. Toivottavasti tämä takaa punaiset posket myös tulevina talvina, ja kesinä.

Merimelojat

Viereinen soutustadion sitä vastoin on vajaakäytöllä. 1940-vuoden olympialaisiin tehty betoninen funkkiskatsomo viettää hiljaiseloa päällisin puolin. Sisällä kuulemma soudetaan kesät talvet, mutta jotain voisi päälläkin tapahtua.

Meilahdelle

Sibeliusmonu

Lähellä kiiltelee myös Sibelius-monumentti. Jotkut asiat kestävät aikaa ja vaikuttavat tuoreilta vuosikymmentenkin päästä. Itseäni viehättää äänen lisäksi myös se, ettei teoksella ole mitään erillistä jalustaa, vaan se nousee luonnontilaisen kallionpinnalta samaisilla pilleillä.

Sibelius-monumentti muistuttaa meitä siitä rohkeuden puutteesta, että oltaisiin uskottu moderniin ratkaisuun itsessään, ajan henkeen. Yli 600 teräspilliä ei vakuuttanut tarpeeksi. Pakotettiinhan kuvanveistäjä Eila Hiltunen tekemään pillimonumentin lisäksi Sibeliuksesta myös ’oikea’ näköisveistos, eli vieressä oleva säveltäjän kasvoreliefi. Toisaalta Sibelius-monumentti lienee ensimmäinen ei-esittävä yksittäiselle ihmiselle tehty muistomerkki Suomessa, eli hyppäys pönöttävistä pukumiehistä ja alastomista juoksijoista abstraktiin teokseen oli suuri. Vuosi oli 1967. Mutta jälkiviisashan on aina helppo olla.