Mustaa asuinarkkitehtuuria – mustia kattoja, seiniä, viivoja

RastilaKulku

Mustia taloja ja mustaa arkkitehtuuria. Helsinkiä on totuttu pitämään Pohjolan valkeana kaupunkina, mutta tännekin on rakennettu viimeisten muutaman vuosikymmenen aikana muutamia täysmustia talorykelmiä, musta toimistotalo ja mustia kerrostaloja.

Myllypuro1960

1960-luvulla graafinen mustavalkoisuus (kuvassa hienon graafinen talo pihoineen Myllypurosta) oli suosittua sekä talojen ulkoarkkitehtuurissa että niiden sisätiloissa. Kaipuuta tähän viiltävän linjakkuuden vuosikymmeneen on taas nähtävissä. Erityisesti sitä on havaittavissa sisutuspuolella: hetki sitten kaikki asunnot olivat valkoisia, nyt mustavalkoisia. Koskakohan asunnoista tulee mustia, saunojen löylyhuoneethan on jo.

Mustan asuinarkkitehtuurin vauhti näyttää kiihtyvän. Täysmustien talojen ulkoseinät ovat olleet mustassa arkkitehtuurissa mustaa lautaa, mutta viimeaikoina se on saanut kilpailijan mustasta tiilestä. Mustaa betoniakin on yritetty kehitellä ensin toimistorakentamispuolella ja vähitellen myös asuinrakennusten ulkoseinämaterialina. Musta betoni on mustentunut, mutta se jää edelleen hieman haalistuneen mustan puolelle.

KimröökiPeltikattoaEntisaikojen talojen peltikatot maalattiin paksulla tököttimaalilla, kimröökillä. Tämä täysmatta, samettisen mustan maalin väriaine eli pigmentti saatiin hiilestä tervanpolton sivutuotteena. Kimröökimaali näytti hienolta katoilla, ja se suojasi peltiä hyvin. Toivoisinpa tämän muodin paluuta. Joskus sanotaan, että katot ovat kaupungin viides julkisivu (neljä seinää ja katto siis). Jokaisen sukupolven talot näyttävät kasvavan kokoa, joten kattojen merkitys kaupungin näkymissä kasvaa, ylhäältä katsojia on yhä enemmän.

PuoliksimaalattuKatto

Kuvassa puoliksi maalattu peltikatto. Peltikaton vasen puoli on kulunutta kimröökimaalia, oikea puoli uutta puolikiiltävää maalia.RastilaEtupiha

Rastilan metroaseman pohjoispuolella, metrokuilun reunalle rakennetaan uusia taloja. Näiden talojen taakse sijoittuu todellinen suurakortteli, melkeinpä pieni kaupunginosa. Tämän oman vehreän, pikku maailman keskelle sijoittuvat päiväkoti sekä useita rivitalorykelmiä. Ihmettelin kerrostalojen suunnittelun korkeaa laatua, mutta vielä enemmän hämmästyin mustaa rivitaloa, jonka löysin korttelin eräästä rauhallisesta nurkasta. Kauniita yksityiskohtia, hyvä tausta syville väreille ja vehreydelle, eikä tuskin lainkaan ajan tuomaa nuhraantumista, vaikka talo oli 1990-luvulta. Aikaa kestävää mustaa arkkitehtuuria.

RastilaRivi

 

Ryhmärakentamista, esisopimus ja pankin etsintää – toimistosta loftiksi n:ro 3

YlinkerrosOlimme ostamassa ylintä kerrosta toimistotalosta, jonka toisen pää tiloihin ei ollut luontevaa pääsyä. Mutta isosta talosta voi löytyä yllättäviä ratkaisuja, tai oikeammin isosta yhtiöstä. Toimistotalon viereinen talo kun kuului samaan taloyhtiöön. Pohjapiirustuksista paljastui, että viereisen talon porrashuone on toimistotalon porrashuoneen vieressä. (Rakennuslupapiirustuksia saa muuten ostaa rakennusvalvonnasta, Arska-palvelusta.) Leikkauspiirustuksesta paljastui, että porrashuoneiden ylätasojen korkeustasot eli korot (!) olivat hyvin lähellä toisiaan. (Piirustuksessa oikeassa alakulmassa) Jos siis saisimme tehtyä reijän seinään ja sitä kautta käynnin porrashuoneesta toiseen, voisimme ratkaista tämän viheliäisen ongelman!

TilanneOstaessa

Talonyhtiö oli siis suuri. Siihen kuului Weilin+Göösin painotalon lisäksi kaksi muuta rakennusta, jotka olivat yläkerroksiltaan puhtaita asuinkerrostaloja. Yhtiö oli siis keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö, mutta koska asunto-osakkeita oli niin merkittävä määrä, mutta kuitenkin vähemmän kuin puolet, asunto-osakkeiden osalta sovellettiin pääosin asunto-osakeyhtiölakia. Tämä oli meidän kannaltamme hyvä asia.

 

Kerroksen myyjä oli hyvin joustava meitä kohtaan. Tila oli ollut myynnissä kolme vuotta, joista kaksi vuotta tyhjinä. Saimme tehtyä ehdollisen esisopimuksen. Ehtoina, että sopimus tehdään, jos sekä talonyhtiö että rakennusvalvonta antaa meidän suunnitelmillemme luvan kolmen kuukauden kuluessa. Esisopimus allekirjoitettiin vuoden viimeisenä päivänä. Juoksin käsirahan kanssa pankista toiseen ja ehdin. Uusi vuosi alkoi täynnä toivoa.

Varastopuoli

Tammikuussa alkoi suunnitelmien teko. Ensin piti jakaa raakatila osiin porukan kesken. Löytäjä sai parhaan palan, hyvät näkymät, suuret ikkunat eli päätyasunnon. Jako sujui aika kivuttomasti. Kaikki olivat niin innoissaan tästä mahdollisuudesta, ettei kukaan jäänyt harmittelemaan osaansa. Meidän palaksi tuli keskiosa. Osa sijaitsi vanhalla ns. toimistopuolella ja osa uudella ns. varastopuolella. Vanhan ja uuden osan välillä oli vanha palomuuri, joka oli myös hormiseinä. Palomuurissa oli yksi ainoa kohta, josta pääsi kulkemaan osien välillä.

PalomuurinLäpimeno

Kuvassa näkyy 1928 ja 1938 rakennettujen osien ero julkisivun osalta. Palomuurin kohdalla ylimmän kerroksen ulkoseinämateriaali vaihtuu tiilirappauksesta pellitykseen.

PalomuurinkohtaUlkokuva

Tammikuussa alkoi myös pankkineuvottelut uudella volyymilla. Olin ollut pitkään erään pankin asiakkaana, hoitanut aina asuntolainani asiallisesti, kuten Suomessa on tapana, joten sinnepä siis lainaa hakemaan. Sovin lainaneuvotteluista lähikonttorissa. Yllätys oli aikamoinen, kun hyvin sujuneen neuvottelun jälkeen pankkivirkailija kävi tarkistamassa asian pankinjohtajalta. Koska olimme ostamassa toimisto- ja varastotilaa emme voineet saada lainaa. Emme, vaikka meillä oli ehdollinen esisopimus, eli täysin riskitön tässä mielessä. Sopimushan raukeaisi, jos emme saisi lupaa muuttaa osakkeita asunto-osakkeiksi. Pyysin, että voisin keskustella kasvotusten pankinjohtajan kanssa muutaman sanan, mutta siihen en saanut mahdollisuutta. Myös pankin  kanta ryhmärakentamishankkeille oli ehdoton ei.
Otin yhteyttä pankin toiseen konttoriin, jonka pankinjohtajasta tiesin, että sieltä oli löytynyt myötämielisyyttä aiemminkin arkkitehtien omituisille projekteille. Pahaksi onneksi pankinjohtaja oli konttorissa vaihtunut, ja uusi oli eri maata. Vesiperä siis. Kuten seuraavassa pankissa, ja seuraavassa, ja seuraavassa, ja seuraavassa, ja seuraavassa.

Vartiosaaren aarteet – jatulintarha, raavittua kalliota, huviloita – soutuetäisyydellä

Vartiosaari on lukuisten keskustelujen kohteena. Tämä postaus ei ole kannanotto virkistyskäytön puolesta. Seuraava kuvakooste on viime kesältä. Saari on vehreä ja vihreä keidas soutumatkan päässä Tammisalosta. Mökkitunnelmaan on helppo päästä, tai oikeammin huvila-atmösfääriin. Puuhuviloita ei  ole korjattu pilalle, ehkä juuri tämän uinuvan kaavatilanteen takia.
soutuetäisyydellä

 

Vartiosaari on lähellä pysyvää asutusta. Meidät noukittiin Tammisalon puoleisesta laiturista soutuveneellä. Vartiosaaren laituri olikin hieman lahompi. Saarelle on kesäisin myös reittiliikennettä.

VartiosaarenViiskulma

Tuttujen paikkojen maalaisia serkkuja. Helsingin Fredrikinkadun Viiskulman metsäisempi versio.

 

jääviiruja

Suomalaisen peruskallion muisti on pitkä. Ristiin kulkevia jääviiruja kallionpinnassa.Labyrintti

 

Koska lienee tehty tämä kivilabyrintti tai Jatulintarha. Kyseessä tuskin on keskiaikaisen Jatuli-jättiläisen polku, vaan varmaankin uudemman ajan jättiläisten kolttosia.Kappeli

 

Vartiosaarelta löytyi kallion katveesta Metsäkirkko, jossa oli geometrisesti lohjennut alttariseinä.

Valkoinen puuportti

Pensasaidan keskellä oli valkoinen portti. Perinteisesti Suomessa puurakennusten ja osien maalaamisessa valkoista käytettiin vain hienoimpiin yksityiskohtiin, koska maali oli huomattavasti kalliimpaa kuin muut maalit ja väri vei ympäristössään kirkaudessaan huomion. Tästä syystä olen aina vierastanut valkoisia aitoja talojen ympärillä, jotka vievät voimaa rakennuksilta ja luonnolta, eikä niiden likaisuuskestokaan ole kehuttava. Tämä valkoinen portti näyttää tien runsaassa kasvillisuudessa ja sopii hyvin huvilaympäristöönsä. Pikkurakennus

Pienetkin vajat, uima(?)kopit ja talousrakennukset voidaan suunnitella ja rakentaa huolella. Tätä pikku taloa on tuskin pykätty pystyyn muutamassa viikossa.

Huvila

Tässä talossa on ”uusi” neliöikkuna verannan oikealla puolella myöhemmältä ajalta. Puurakennusten puiset ikkunat ovat aivan ulkoseinäpinnassa. Useimmissa uusissa ”perinne”puutaloissa on alumiinipintaiset ikkunat syvällä seinän sisässä.

Laajennuksia

 

 

Huvikumputunnelmaa, jotka on aikaan saatu laajennuksilla. Joskus kummallinen ja epäkesko voikin olla hyvällä tavalla aidon oloista. Tämä tyyli tarvitsee onnistuakseen useinmiten aikaa tai tekijän tavattoman hyvän suhdetajun. Oleellista on, että materiaalit ovat pysyneet samoina.Huvila

Tässäpä on aito klassistinen rakennus todennäköisesti 1920-luvulta. Symmetrinen ja suhteikas puuhuvila punatiilikatolla. Tämän tapaiset huvilat vaativat paljon tilaa ympärilleen, koska symmetria on vallan väline ja alleviivaa rakennuksen tärkeyttä ympäristösssään.

Vartiosaari on mukava pieni lähiretkeilykohde, jossa voi tavata myös lampaita metsän eläinten lisäksi.

Porukka ja pääoma – toimistosta loftiksi n:ro 3

Miten sitä pääsee ryhmärakentamisporukkaan ja mitä se vaatii? Nykyisin on ryhmärakennuttamiskonsultteja, joiden avulla ovat rakentamisen ei-ammattilaisetkin rakennuttaneet jopa kerrostalon.

Arkkitehtien tyyli taas on ollut kautta aikojen tällainen ”minä itse” -tyyli. Aikalailla arkkitehdit ovat yhtä hyviä rakennuttajia kuin rakennusinsinöörit arkkitehteja. Se, että tietää jotain toisen työstä, ei pätevöitä siihen, valitettavasti. Se on isoissa projekteissa helposti todennettavissa. No sitähän me emme aluksi tienneet. Hieman tosin aavistimme.

TKtoinenpääty

Hauska olisi ajatella, että olisimme päässeet mukaan koska olimme niin hyviä tyyppejä. Mutta totuus taisi olla lähempänä, että pääsimme mukaan, koska meillä oli käteistä.  Vuotta aiemmin olimme myyneet omistusasuntomme ja muuttaneet vuokralle eli meillä oli tilillä makaamassa riittävä summa käsirahaksi. Tietenkin varmasti edesauttoi mukaan pääsyä myös se, että edellinen vuosi oli vierähtänyt mukavasti vanheimpainlomalla tulevien naapureiden kanssa…

Otimme selvää kiinteistöyhtiöstä. Tämä W+G oli ovela tapaus, koska siihen kuului myös kymmeniä asuntoja eli yhtiö ei ollut puhdas liikekiinteistö vaan se toimi asuntojen suhteen lähes samoilla periaatteilla kuin asuntoyhtiökin. Mikä parasta, liikehuoneistojen ja asuinhuoneistojen yhtiövastike oli tässä yhtiössä lähes sama. Aika usein liikehuoneistot maksavat jopa kaksinkertaista yhtiövastiketta. Ja yhtiövastikkeiden perusteita ei pysty käytännössä muuttamaan (vaatisi kaikkien osakkeenomistajien suostumista). Siksi korkea yhtiövastike kurittaa asunnoksi muuttanutta viimeistään seuraavan putkiremontin aikana. Silloin kun joutuu maksamaan remontista kaksinkertaisen hinnan.

Pienipala 90-lukua

Kun päädyimme etsimään ratkaisua vallata Weilin+Göös:in entisen painotalon ylin kerros, meitä oli liian vähän projektiin (alakerta oli ollut pinta-alaltaan puolta pienempi). Ensimmäiset arkkitehdit, joilta kysyin halua lähteä mukaan porukkaan, eivät yllätyksekseni halunneet osallistua. Heillä oli mitä ilmeisemmin realistisuutta hankkeen suhteen. Projekti ei tulisi olemaan helppo eikä halpa. Joskus on toki hyvä ettei tiedä asioiden todellista laitaa. Ennen kuin on liian myöhäistä.

Ryhmärakennuttamisessa yksi keskeinen asia on raha ja siitä puhuminen. Ryhmärakentamisessa kaikki tekevät elämänsä suurinta investointia yhdessä ja toisistaan riippuvaisina. Suomalainen häveliäisyys rahan suhteen ei kuulu onnistuneeseen projektiin. Helpointa on, jos kaikilla on suurinpiirtein yhtäläiset rahalliset lähtökohdat ja ne ovat riittävät. Riittävät tarkoittaavat kaksin tai mieluummin kolminkertaisesti sitä mitä on alunperin ajatellut projektiin kuluvan. Lisäksi kaikilla pitää olla halua ja kykyä kertoa oma rahatilanteensa toisille rehellisesti. Palkat, omien yhtiöiden tilanne, velat, takaukset ja pääomat tulevat ilmi viimeistään pankkihuoneessa ristiintakausta tehtäessä.

Lapetila ja betoniseinä ulkoseinänäAluksi Yritimme ostaa vain puolikasta 6.sta kerroksesta. Loppukerrokseen (”varasto-osa”) oli kaksi kulkua: käytöstä poistetun porrashuoneen kautta tai palomuurin kautta ”toimisto-osan” puolelta. Käytöstä poistetussa porrashuoneessa oli myös käytöstä poistettu hissi. Hissikoneiston moottori oli kärähtänyt piloille 1960-luvulla. Siinä tilassa se oli edelleen. Käyttämätön porrashuone ja palanut hissi. Hyvä yhtälö aloittaa asuntosuunnittelu.

Kärähtänyt hissiTalonyhtiö ei halunnut, että porrashuonetta kunnostettaisiin käyttöön kustannussyistä. Myyjä ei taas tietenkään suostunut myymään vain puolikasta, sillä mitä virkaa olisi 6.kerroksen varastotilalla, jonne saattoi kulkea vain käytöstä poistettuja portaita pitkin?

Ovi läpi palomuurin

Me taas mietimme, miten voisimme rakentaa asuntoja pitkään ja kapeaan kerrokseen, jonka puolessa välissä oli palomuuri, ja siinäkin vain yksi aukko (yläkuvassa) varastopuolelle. Varastopuolella kun taas oli ikkunoita vain toisella puolella, ja kulmassa se käytöstä poistettu porrashuone.Varastopääty

Neuvottelimme myyjän ja isännöitsijän kanssa. Tarkastusmittaamatonta myytävää pinta-alaa oli 840 m2. Talonyhtiö ja rakennusvalvonta katsoivat alustavasti, että kuusi asuntoa olisi sopiva määrä.

Pistorasioita

Palomuurin toiselle puolelle jäisi 250 m2 asunto, jolla olisi 6 ikkunaa yhdellä puolella. Huono yhtälö. Pattitilanne.

 

Mistä niitä raakatiloja löytää – toimistosta loftiksi n:ro 2

TK11käytävä

Epätoivo kasvattaa päättäväisyyttä. Pieleen menneen yrityksen ”ostaa tyhjää raakatilaa” jälkeen piti löytää uusi toiveiden ja unelmien kohde. Samalla porukalla ja nopeasti.

Näitä sopivia raakatiloja ei vain ole Helsingissä kovinkaan paljon vaikka viime aikaisesta uutisoinnista niin voisi päätellä. Kokonaista toimistotaloa emme voineet tietenkää nostaa, eikä pienempiä palasia toimistotalosta voi muuttaa tavallisesti asunnoiksi. Eräät tutut olivat senkin yrityksen tehneet, olivat ostaneet 1930-luvun vanhasta teollisuustalosta kerroksen, mutta olivat joutuneet myöhemmin myymään osakkeensa pois kun lupia ei hellinnyt talonyhtiön sisältä. Toimistot halusivat jatkaa toimintaansa kiinteistössä ja kaikki on toki yksinkertaisempaa, jos naapurissakin on toimistotila.

Toimistot ja liiketilat eivät siis useinkaan anna kiinteistöyhtiössään palasen omistavalle lupaa muuttaa toimisto/ liike/ teollisuus/ varastotilaa asunto-osakkeiksi. Vaikeuttaahan se hallintoa, jos osaa osakkeista pitää kohdella eri tavalla kuin muita. Joitain toimistonpitäjiä haittaa myös se, että porrashuoneessa kulkee lastenrattaita, kun tärkeät kauppakumppanit tulevat kokouksiin. Ymmärrettävää, mutta varamaankin lähes kaikilla on omia tai ainakin lähipiirissään lapsia ja vanhuksia, joten tuskin se monia aidosti haittaa.

Mitä ne tilat sitten käytännössä on, joita muutetaan asunnoiksi? Omat aiemmat yritykseni olivat kerrostalossa olleen päiväkodin, vankila-alueella olleen pienen toimistotalon ja taloyhtiön yhteiskäytössä olleen talousrakennuksen tilan muuttaminen asuinkäyttöön. Tähän menessä siis aina huonoin tuloksin.

Tilojen asunnoiksi muuttamisissa kun pitää saadaa vähintään kaksi lupaa. Toinen on kiinteistö- tai asunto-osakeyhtiön lupa ja toinen on rakennusvalvonnan rakennuslupa. Lisäksi jos asemakaava ei salli asumista siinä tontilla, pitää saada vielä käyttötarkoituksen muutoksesta poikkeaminen kaupunkisuunnitteluvirastolta. Kaikkiin näihin voi tulla kielteisiä vastauksia ja useita muttia.

TK11pienet ikkunat

Pidimme kokouksen ja päätimme löytää ratkaisun eli tilan nyt heti. Myttyyn menneen komean alakerran kanssa samassa talossa oli ylin kerros myytävänä. Päätimme kokeilla sitä tai oikeammin päätimme että se on etsimämme kohde. Meidän oli annettu alakerran tarjouskilpailuun osallistuessamme ymmärtää, että talonyhtiö olisi myötämielinen tähän käyttötarkoituksenmuuttamis -asiaan. Mutta voiko siiheen luottaa?

Ylimmän kerroksen tila oli ollut jo kolme vuotta myynnissä ja niistä kaksi vuotta tyhjillään. Itsekin tiesin muutaman hyvän arkkitehdin testailleen, olisiko tilasta asunnoiksi, mutta kaikki olivat päätyneet suunnittelussaan umpikujaan.

TK11takakäytävä

Kerros vaikutti tylsältä ja matalalta alakerran jykevyyden jälkeen. Metriset pilaritkin olivat kutistuneet ohuiksi tikuiksi. Ikkunat olivat kadun puolella niin matalalla, että silmien korkeudella oli jo yläkarmi. Puolessa kerroksesta ei ollut ikkunoita kuin kadunpuolelle. Tämä ei ollut uusjugendin paikka. Olisiko tämä minkään paikka? Miten tästä saisi asuntoja meille?

TK11käytäväuudistettu

Ryhmärakentamisprojekti – toimistosta loftiksi n:o1

WGkatujulkisivu

Ryhmärakentamisesta on tullut suosittu teema, kuten myös tyhjistä toimistotiloista. Helsingin asuntopulassa, joka taitaa koskea lähinnä edullisia asuntoja keskustassa, on tullut tärkeä asuntopoliittinen kysymys. Tämä sarjakirjoitus aiheesta ei kuitenkaan koske asuntopolitiikkaa eikä pyri vastaamaan mihinkään yleipätevään, vaan se on kuvaus oman elämäni suurimmasta vapaa-ajan projektista, eli siitä millaista oli rakentaa puolitutussa porukassa toimistotalon kerros asunnoiksi ja varsinkin sen yhtä osaa omaksi kodiksi.

Tämä tarina alkaa vuodesta 2009. Tai oikeammin jo paljon ennnen.

Monet arkkitehdit ovat käyttäneet hyödykseen amattiosaamistaan rakentamalla omakotitaloja, hankkimalla heikkokuntoisia, epämääräisiä asuntoja muokattaviksi tai varsinkin 1990-luvulta asti ostamalla myös kaupungissa olevien vanhoja ja pieniä tehdas-, pesula-, tms. kiinteistöjä muuttaakseen niitä asunnoiksi.

Tällainen on ollut monille arkkitehdeille tavoite, jotta voisi saada, ei vain enemmän neliöitä kuin valmiin asunnon ostamalla, vaan että voisi toteuttaa niitä asumiseen liittyviä testejä ja kokeita, joita ammattiurakoitsijat vieroksuvat.WGsisäpiha

Niipä olin yrittänyt minäkin muutaman kerran eri ryhmäkokoonpanoilla saada eri kokoisia ja näköisiä rakennuksia ja kerroksia Helsingin eri kaupunginosista. Aina olimme hävinneet joko tarjouskilvan tai päätyneet siihen, ettei mitään tarjousta kannata laittaa, koska avoimia kysymyksiä on aivan liikaa.

Syksyllä 2009 ystävämme olivat löytäneet puolikkaan kerroksen, joka oli myytävänä Töölönkadulla.

Rakennus oli entinen Weilin+Göösin kirjapainotalo, joka oltiin rakennettu kahdessa osassa vuosina 1929 ja 1939. Julkisivuissa eroa tuskin huomaan, paitsi ylimmän katulinjasta sisäänvedetyn kerroksen kohdalla. Itselleni tämä tuntui kahdella tapaa aivan kohtalokkaalta. Tästä rakennuksesta Weilin+Göös oli siirtynyt Espoon Tapiolaan, WeeGee-taloon.

WeeGee-talo palasi etenevän suunnittelu ensimmäisessä vaiheessa Etelä-Tapiolan lukioksi, toisessa vaiheessa Espoon kaupunginmuseoksi ja kuvataidekouluksi sekä viimeisessä vaiheessa EMMA:ksi ja viiden museon kulttuurikeskukseksi oli elämäni arkkitehtuurisuunnittelun toinen huippukohta (hyvä Airas Arkkitehdit, Timo, Kivi ja Virva & co).

Tässä kuvassa on suunnittelemamme uusi betoninen pääporras EMMA:n näyttelytiloihin. Kuva on Arno de la Chalpellin.

WG_talo 2006

Toinen kummallinen yhteensattuma oli, että olimme muuttaneet viereiseen kortteliin puolta vuotta aikaisemmin. Entisen Weilin+Göösin talonkulma näkyi vuokra-asuntomme ikkunasta. Asunto oli läpitalon kaksio suurella, mutta pimeällä keittiöllä. Tämän mukavan vuokra-asunnon olimme löytäneet perinteisesti sanomalehti-ilmoituksella. Koululaispoikani joutui asumaan keittiössä, jonne hankin Fatboyn kirkkaanvihreän riippukeinun, jotta hänelläkin olisi kodissa jotain ”jännää ja omaa”. Riippukeinu hädintuskin mahtui keittiöön ja poika patjoineen sen alle.

IMG_6061 kohde11

Takaisin WG-loftiin. Kela möi ensimmäisen kerroksen puolikasta tarjouskilpailulla. Mitään takeita ei ollut siitä, että liiketila voitaisiin muuttaa asunnoiksi. Ei ollut kiinteistöyhtiön eikä rakennusvalvonnan lupia, eikä niitä voisikaan saada ennen kuin olisi jotain suunnitelmia millä hakea. Mutta into oli kova.

Tila oli komea, huonekorkeus oli 4,4 metriä, pilarit lähes metrin kanttiinsa, kaari-ikkunat nousivat kadunpuolella pääosin katseiden yläpuolelle.

WGkatujs

Porukkamme koostui arkkitehdeista ja yhdestä kuvataiteilijasta. Jaoimme pinta-alan neljään osaan, teimme alustavat päätökset sisäänkäynneistä. Sen jälkeen kukin teki oman asuntonsa suunnitelmat. Ikkunoita oli vähän, mutta ne olivat suuria, pimeää tilaa asunnon keskelle jäi paljon.

Meidän asuntoamme olisivat hallinneet valtaisat pilarit, johin suunnittelimme musta-kulta-hopea-vihreitä epäsymmetrisiä salmiakkikuvioita itsekeksityn ”uusjugendin” hengessä. Lattiaksi betonipintaa ja mustaa kumimattoa, kylpytiloja omaksi boksiksi sekä paksua seinää ja sen takana olevaa teiniparvea. Olin siirtynyt jo toiseen vaiheeseen.

Ainoa ongelma oli, että hävisimme tarjouskilpailun.

Lisää Tapiolan WeeGee-talon muodonmuutoksesta tehtaasta kulttuurikeskukseksi (kirjoittamani teksti):

http://weegee.fi/fi-FI/Mika_WeeGee/Miten_WeilinGoosin_painotalosta_tuli_Nay(18417)

SIltamäki – betonilähiö parasta A-luokkaa

Siltamäkitamppaus

Siltamäki tuli tunnetuksi ”Naapurilähiönä” Mainostelevision seitsenvuotisessa tv-sarjassa. Tämä tapahtui nin kauan sitten, että edes minä en muista kyseistä tv-sarajaa. Eli 1970-luvulla kun Siltamäki oli uuden karhea, se sai edustaa koko kansalle sitä hienoa lähiö-aatetta, taloja luonnossa, suomalaista kaupungistumisen ensimmäistä massamuuton vaihetta. Tästä voi päätellä että Siltamäki on 1970-luvun lähiöaatelia.

Siltamäkiyleiskuva

Siltamäen 1970-lukulainen betonlähiö on rakennettu tasaiselle maalle, pohjois-Helsinkiin, Keravajokilaaksoon. Alueen reunoilla lääjoissa puistoissa on kaksi keinotekoista mäkikumpareetta. Arkkitehti Pentti Ahola sekä suunnitteli alueen talojen sijoittelun että talot alueelle. Ahola on suunnitellut myös Pohjois-Tapiolan asemakaavan että Tapiolan hienot atrium-talot, eli varsin pätevä arkkitehti, ja sen kyllä huomaa.

SiltamäkiVärit

Täytyy sanoa, että oli hauska mennä bussilla retkelle Siltamäkeen talvisena sunnuntaipäivänä. Kävellä ensin lähiössä ja sitten virkistäytyä uimahallissa. Talvi ei varmasti ole paras ajankohta, sillä harmaa on Siltamäen hallitseva väri. Mutta kasvaneen puuston ja harkittujen muutamien tehostevärien kanssa vaikutelma on melkeinpä miellyttävä. Keväästä syksyyn väritys on varmasti huomattavasti omaa kokemusta hienompi, niin paljon vihreää näytti Siltamäessä olevan. Talvella valkoiset ja harmaat talot eivät oikein ole edukseen suomalaisessa lumimaisemassa. Missään.

Itsekin 1970-luvun Puolimatkan lähiössä kasvaneena, näin paljon eroja ja yhtäläisyyksiä. Siltamäki on matala ja hallitun oloinen kokonaisuus, kaikki talot ovat kaksi tai kolme kerroksisia. Porrashuoneet ja niihin liittyvät lasiseinät, portaat ja kaiteet ovat kaikki yksinkertaista ja laadukasta. Päämateriaalit ovat betoni, teräs ja puu. Taloissa on suuret puuikkunat, joihin lähes kaikkiin on laitettu lisälasi. Betonielementit ovat hyväkuntoisen näköisiä, hyvin tasalaatuisen oloisia. Eli kaikin puolin hyvin suunnitelutu, hyvin tehty ja hyvin pidetty.

Joka aikakaudella on huonoja ja keskinkertaisia, hyviä ja erinomaisia esimerkkejä. Toki 1970-luvulta on tehty parempia yksittäisiä rakennuksia, mutta en muista nähneeni hyvää kokonaisuutta ennen. Yleisesti ottaen 1970-luku ei ollut arkkitehtuurin kulta-aikaa, sen tietenkin myönnän, eikä Siltamäessä koe talvella hurmosta varmasti kukaan. Mutta mutta.

SiltamäkiPorras

Kävin myös yhdessä asuntonäytössä. Asunto oli avara, valoisa, myös kylpyhuoneessa oli ikkuna. Katossa ei ollut ontelolaatan saumoja. Näkymät olivat puistoon. Hinta oli hyvin alhainen. Tietenkin suuret peruskorjaukset oli tekemättä, mutta yhtiö oli iso ja lähtökohta perushyvä. Ihmettelin itsekseni mikä salassa pidetty aarre tämä alue onkaan perheille.

Niin ja ne betonielementit. Sandwich-elementit ovat valmiita ulkoseinäelementtejä joissa on sisäpuolen teräsbetonilevy ja ulkopuolen teräsbetoniley ja niiden välissä mineraalivillaa. Tällainen valmis kerrosvoileipä tuli valmiina työmaalle.

Niissä oli ”perinteisesti” kaksi eri reijitystapaa ikkunoille. Toinen oli ikkuna keskellä elementtiä ns. reikäbetonielementti ja toinen oli ei ikkunaa eli umpibetonielementti.

Silti SIltamäessä elementit ovat myös osa talojen arkkitehtuuria, eiävt vain pakollinen paha.

Itsekin kun aloitin arkkitehtuurin opintoni 1990-luvun alussa, oli toinen rakennustekniikan harjoitustyöni täyselementtikerrostalon pääpiirustusten tekeminen. Silloin pitkien ulkoseinien paksuus oli 180 mm ja päätyseinien 360 mm. Nykyisin ulkoseinät ovat noin 500-600 mm paksuja. Aika iso muutos. Toivottavasti sillä on satsaukseen nähden haluttu merkitys. Tässä asiassakin meitä 1990-luvun opiskelijoita opetettiin toisin. Silloin sanottiin ettei tietyn lämpöeristemäärän jälkeen takaisinmaksuaika koskaan ylitä panostusta ennen seuraavaa uusimiskierrosta.

SiltamäkiOstari

Siltamäen ostoskeskus ei ole parhaimmillaan, mutta siistihkö se on. Siellä oleva Siltamäen uimahalli on kunnon lähiöuimahalli, ehkä kylläkin pienin näkemäni. Halli on Kekkosen ajalta kun lähiöihin tehtiin uimahalli, pururata ja urheilukenttä, kansalaisten kuntourheilua tukemaan.

Siltamäen uimahallia voi vuokrata yksityiskäyttöön! Pelkkä ajatus omasta uimahalliajasta on huima. Eikä hinta ole mitenkään ylimitoitettu vaan aika kohtuullinen 200 €.

147_hieno_korttelipiha_siltakovu 84_maisema2

Loppuun laitan pari kesäisempää kuvaa, jotka on ottanut Marina Fogdell.

Jätkäsaaren Verkkokaupan hävittäjä ja naapuri-Bunkkeri

JätkäsaartaVerkkokaupasta

Jätkäsaaren vanha betoninen kolossi, Bunkkeri, oli aiemmin matalan satama-alueen yksinvaltias. Mutta kaikki muuttuu. Jätkäsaaren matalien varastojen ja konttikasojen paikalle nousee viereistä 1990-luvun Ruoholahtea huomattavasti korkeampi uusi kaupunginosa. Ruoholahden viidestä kerroksesta on tullut Jätkäsaaressa kahdeksan. Bunkkerikin käy päivä päivältä pienemmäksi.

Bunkkeri oikealla. Betoniset ikkunattomat ulkoseinät. Sen vieressä vasemmalla, asuintalojen takaa, näkyy korkeampi harmaa Verkkokauppa.

Bunkkeri oikealla. Betoniset nauhaikkunalliset ulkoseinät. Bunkkerin vieressä vasemmalla, asuintalojen takana on korkeampi rakennus, harmaa Verkkokauppa.

Entisen varastorakennus Bunkkerin valta-asema kutistui entisestään, kun se sai vierelleen uuden, varastorakennukseksi naamioituneen myymälän, Verkkokaupan. Talo on vielä Helsingin nykyisessä mittakaavassa lähes pilvenpiirtäjä tasoa. Uuden talon tontti on aika ahdas. Vaikka talo ei anna naapuristolleen kovinkaan vaihtelevia seinänäkymiä niin kattoterassilla on eri meininki. Hienoa, että kattoterassi on kaikille avoin ja ilmainen paikka. Ylhäältä voi ihmetellä Helsingin näkymiä uudesta kulmasta. Terassilla on myös pieni mutta tiukan näköinen hävittäjälentokone, joka vielä hetki sitten näytti vain historialiselta reliikiltä menneeltä ajalta. Nyt ajatukset lentävät muualle. Tuulinen paikka.

HävittäjäVerkkokaupassa

Betonipitsiä Jätkäsaaressa – Suomen kaunein betonielementtitalo

Talojen ympärillä pyörii aikamoinen kilpailuruletti. On urakkakilpailua, jossa kilpaillaan mikä rakennusliike saa rakentaa talon, on tontiluovutuskilpailua, jossa kilpaillaan kuka saa ostaa maatilkun taloaan varten, SR-kilpalua ja SUTAA. Tavallisesti kilpailuissa ratkaisee joko raha tai kauneus.

Miten Jätkäsaareen saatiin Suomen kaunein betonielementtitalo?

Pitsitalo1

Oma lajinsa talokilpailuissa on arkkitehtuurikilpailut. Niissä on tarkoitus löytää paras mahdollinen talo paikalle, tai ainakin paras mahdollinen suunnittelija talolle. Laajin ja harvinaisin arkkitehtuurikilpailu on yleinen arkkitehtuurikilpailu. Yleiseen saa periaatteessa osallistua kuka vain, ilmaiseksi. Vain palkitut toimistot saavat ehdotuksistaan korvauksen. Käytännössä palautettava suunnitelma vaatii hyvää ammattitaitoa, joten osallistujat ovat arkkitehtejä tai joskus myös opintojensa loppuvaiheessa olevia arkkitehtuurin opiskelijoita. Viimeksi tällainen kilpailu on järjestetty Guggenheim-museorakennuksesta, arvioitavia töitä lähetettiin noin 1700 kpl.

Tavallisemmin järjestetään kuitenkin työmäärältään selvästi rajatumpia kutsukilpailuja. Kutsukilpailuissa kutsutaan 3-5 arkkitehtuuritoimistoa tekemään omat ehdotuksensa palkkiota vastaan. Jos halutaan uusia tuulia, laitetaan ilmoitus hankintasivustolle, ja valitaan osa tai kaikki toimistot kilpailuun ilmoittautuneiden joukosta. Näin uudetkin nimet voivat päästä esittelemään taitojaan ja rakennuttajat näkevät ennen suurien rahojen kiinnitystä, mitä ovat tilaamassa.

Usein näillä kilpailuilla saadaan talosuunnitelmia, jotka ovat raikkaita, kekseliäitä ja hienoja.

Näin kävi myös Jätkäsaaren asuinkorttelissa, jonka kilpailussa jaettiin palkinnot tiilisen pitsitalon suunnitelleelle Huttunen-Lipasti-Pakkanen arkkitehdeille sekä saman korttelin värikkään talon suunnitelleelle Arkkitehdit Korhonen-Penttiselle.

PitsitaloH-L-P

Kilpailuehdotuksessa oli vaaleasta tiilestä muurattu pitsiseinät. Ne olivat hienon näköiset julkisivut asuinrakennukselle, mutta valitettavasti aivan liian kalliit vuokratalolle. Piti siis luottaa suunnittelijaan ja pyytää uusi tulkinta ulkoseinien pitsistä. Tiili vaihtui betoniin. Lopputuloksena on valkoisesta kuitubetoni-elementeistä tehty sädehtivän kaunis pitsijulkisivu. Talo kannattaa kokea erityisesti sisäpihalta. Osoite on Länsisatamankatu 23.

Joskus arkkitehdit onnistuvat suunnittelemaan sekä kaunista että yksinkertaista. Nykymaailmassakin.

Salatut elämät Pietarinkujalla ja Kallion mahdollisuuksien kujat

SONY DSC

Pietarinkuja Ullanlinnassa, on puoliksi samanhenkinen kuin viereinen Huvilakuja: pikku tönöjen reunustama kapea kuja korttelin keskellä. Toinen puoli Pietarinkujasta onkin erikoisempi, se kulkee vihreänä polkuna vehreällä korttelipihalla. Paikan teki tunnetuksi Salattujen elämien ulkokuvaukset. Kuja on julkista katutilaa, joten portti on auki arkipäivisin ja avoin kaikille puutarhoista nauttiville. Portin muotokieli voi herättää hieman kylmiä väreitä, mutta sanoma on onneksi neutraali FamiliebyggnadsAB.

1890-luvulla alettiin ajatella, että Ullanlinnan alue, liikenteellinen pussinperä, soveltuu paremmin asumiseen kuin teollisuuteen. Huviloille ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kysyntää alueella (!) 1900-luvun alussa, joten näistä muutamista kortteleista tuli vuokrakerrostalo- ja huvila-alueen välimuoto. Kerrostalot rakennettiin aika mataliksi, mutta ilman esipihoja ja kortteleita laitettiin halkomaan julkiset kujat. Niin näistä kortteleista tuli Helsingin ensimmäiset avopihaiset korttelit.

SONY DSC

Pietarinkujan puutarha on rehevä viidakkomainen keidas. Kuva on otettu portin raosta, joten näkymä on varsin tylsä ja rajattu todellisuuteen verrattuna. Alunperin hyötypuutarhaksi istutettu piha on hyvä muistutus siitä, mitä voisimme saada liittämällä pihoja yhteen ja istuttamalla niihin puuryhmiä ja pensaita. Tähänkin puutarhaan mahtuvat myös suihkulähde, salibandy-maalit kuin sykyisin puista pudonneet omenat lasten omenasotaan.

Created with Nokia Smart CamCreated with Nokia Smart Cam

Kalliossa tai oikeammin Harjussa, on myös kujia, Kaarlenkuja ja vastaavan lailla korttelia halkova Helsinginkuja. Helsinginkujaa hallitsee reunoiltaan leikattu luonnonkallio, muutama komea puu ja autot. Kun viereisestä Vaasankadusta ei tullut autotonta niin ehkäpä Helsinginkujasta voisi tulla. Huvilakujan tapaan tännekin voitaisiin rakentaa pieniä hienoja tönöjä vaikkapa townhouseja. Ympäristössä on mahdollisuuksia vaikka mihin.