Ennakkoluulotonta ja omalaatuista – brändejä, Arabianrannan koulu

Arabiankoulu
Miten niin mielikuvia ei voisi muuttaa?

Alueen brändäys on kyllä tärkeätä ja mielikuvat myös. Mutta mielikuvien ja brändäyksen täytyy perustua oikeaan tietoon ja todelliseen tilanteeseen. On turha pelätä outoja yhdistelmiä. Niistä voi kehkeytyä juuri niitä omalaatuisimpia ratkaisuja, jotka tekevät ympäristöstämme kiinnostavan ja yllätyksellisen. Ei mikään ihme että designista kiinnostuneet merkkibrändit perustavat toimistonsa vaikkapa Vallilan vanhoihin teollisuustiloihin, tai uusi kuntokeskus perustetaan entiseen elokuvateatteriin ja nuoristalo ruumishuoneelle.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/11/30/ruumishuoneesta-nuorisotaloksi-muuntojoustavuutta-kallion-tyyliin/

Monet olivat peloissaan, kun muutama kymmenen romanialaista pitivät telttakylää Kalasatamassa. Erityisesti joidenkin mieltä askarrutti, millaisen maineen uusi Kalasataman asuinalue siitä mahdollisesti saa. Että kaikki yhdistävät Kalasataman tähän ohimenevään tilanteeseen myös tulevaisuudessa. Onko Kalasataman maine nyt mennyt?

Näytin pienen romanilaisen telttakylän ja kerroin siihen liittyvästä mediakeskustelusta myös espanjan asuntoministerille, aikana kun töihin kuului myös arkkitehtuurituristioppaana toimiminen, mikä oli itse asiassa aika mukavaa. Ajelimme siis Kalasataman pienen romanileirin ohi kohti Arabianrantaa noin vuonna 2010. Kaikki olivat hyvin hyvin huvittuneita, sillä espanialaisesta näkövinkkelistä meillä oli suurenluokan mittakaavaharha. He puhuivat tuhansista, me kymmenistä.

Arabianranta päättyi aiemmin tehtaaseen, jonka jälkeen oli joutomaata merenlahta kohti. Keskellä tätä ei mitään, oli alkoholistien märkäsuoja, ns. Liekkihotelli. Nyt sen paikalla on Arabianrannan peruskoulu.

Silloinen Suomen virallinen, vihainen nuori arkkitehti, eli Kai Wartiainen valittiin suunnittelemaan tämä uusi Arabianrannankoulu. Wartiainen halusi yllättää, tehdä totutusta poikkeavalla tavalla, käyttämällä totutusta poikkeavia, arkisia materiaaleja, kuitenkin loppuun asti hyvin suunnitellen.

Betonivalua
Betonia valettiin kumimattoon tai profiiliin, ja saatiin uudentyyppistä seinää, muottivaneria käytettiin seinissä pintamateriaalina. Suunnittelu oli huolellista detaljitasolle asti, metalli jätettiin maalaamatta, mutta portaat tehtiin teräsprofiileista suunnitellen, ei valmistuotteita ostaen.

SaumaArabiankoulu

Alkoholistien L:n mallinen rakennus vuodelta 1979 sai pitää perinteisen rappauksensa ja ruutuikkunansa. Oikeasti käytänössä kaikki uusittiin runkoa lukuunottamatta. Tähän osaan tehtiin luokkahuoneet. Uusi L:n mallinen rakennus laitettiin vanhan syliin ja sinne laitettiin liikuntasali ja muita erikoisempia tiloja. Harmikseni kuulin että vanha osa on taas yksi näistä sisäilmaongelmaisista koulutaloista. Näissä korjauksissa ei ole varaa epäonnistua.

ArabiankouluLasilankkua

Kai Wartiainen on tehnyt Arabianrantaan toisenkin koulurakennuksen muutoksen, Metropolian yhden toimipisteen Hämeentie 161:een.
Hienoiten Kai Wartiainen on kuitenkin onnistunut Helsingin kohteistaan HTC-centerissä Kaapelitehtaan vierellä, Ruoholahdessa.

HTCWartiainen

Suomen toistaiseksi parhaat toimistorakennukset, jotka todella liittyvät paikkaan ja hyödyntävät mielikuvia ja luovat niitä. Pääosin meidän sinänsä laadukas toimistorakentaminen on hieman anonyymia ja ympäristönsä hieman etäisesti liittyviä. Tähän täytyy palata ajan kanssa.

Arabianrannan brändäys taas perustui luovuuden mielikuvan vahvistamiselle. Taiteesta tehtiin osa käyttöympäristöä. Taideteollinen korkeakoulu, nykyisin Aalto yliopisto, ja Iittalan Arabiantehdas antoivat pohjan taidebrändäykselle. Tämä brändäys ei perustunut keksittyyn mielikuvaan vaan olemassaolevan piirteen vahvistamiseen ja muokkaamiseen.

KaijaKontulainenHevoset

Koulun pihalla olevat taiteilija Kaija Kontulaisen Arabian Hevoset. Hyvää tinkimätöntä taidetta, joka ei pelkää kosketusta tai koskettaa.

Baana – taloja kuilun partaalla

BaananAlku

Helsingin ulkotilat ovat olleet enemmän tai vähemmän perinteisiä katuja, aukioita, toreja ja puistoja. Kun Baana toteutettiin vuonna 2012 entiseen rautatiekuiluun, astui Helsingin urbaanikatuelämä uuteen aikaan. Autoista vapaa, vanhoista ajattelumalleista vapaa temmellyskenttä uudelle katukulttuurille oltiin viilletty Helsingin ytimeen.

Baana

Baana perustettiin varsin ripeästi ensi ajatusten jälkeen. Baanan äiti taitaa olla kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Kirsi Rantama, joka työskenteli Baanan toisen pään, eli uuden satamakaupunginosan, Jätkäsaaren parissa. En tiedä, miten projekti oikein eteni, mutta hämmästyin, että se oikeasti tehtiin. (Mitä muita hienoja hankkeita onkaan jäänyt tekemättä yleisen kyynisyyden jähmettäminä?) Muistan ensimmäiset arvailut vielä avajaistenkin aikoihin siitä, onko hankkeessa mitään järkeä, kuka sitä käyttää ja eikö se ole kovin ahdistava ja vaarallinen paikka sekä altis graffiteille ja muille sotkuille. Onneksi näiden ajatusten julkipuhujat eivät tehneet päätöksiä.

BaananPutket

Nyt Baana on kolmevuotias. Kolmevuotiaat ovat innokkaita, oppivia ja iloisia. Varmasti Baanan suurin voitto on, että pyöräilyn poikittaisliikenne on sujuvoitunut huomattavasti. Mutta on Baanassa muitakin puolia, eikä nekään ole merkityksettömiä. Vähä vähältä sen ympärille kehittyy uutta meininkiä, tapahtumia ja paikkoja, pysyviä sekä väliaikaisia. Tarkoitus taitaa olla ennemminkin muuttua, eikä tulla valmiiksi.

PysyvääTaidetta

Kovalle pinnalle maalattua.

HAM

Helsingin Taidemuseon HAM:n graffiti maalautui, tällä kertaa vanerille.

Kalliosta taloja

Taloja kasvaa kalliosta, nyt myös uusia. Vanhan Marian sairaalan punatiiliseen taloon on suunniteltu suurta päiväkotia, uuden konseptin mukaan yli 250 lapselle. Valkoinen asuintalo Baanan kupeessa on arkkitehtitoimisto Siven ja Takalan toteutussuunnitelmilla tehty ja valmistuu 2016 alussa. Ehkä Marian sairaala-alueen kehittäminen kasvattaa lisää näitä komeita kuilutaloja?

TalojaBaanalla

Jugend-kivilinnoja, 1980-luvun elementtiasuintaloja, 1990-luvun toimistotaloja, 2000-luvun täydennysrakentamista, kaikkea yhdellä katseella.

Baanaa kulkiessa myös koko Helsinki näyttäytyy toisesta näkövinkkelistä. Autojen poissaolo tekee paikasta myös kummallisen. Olen kaiken keskellä mutta ympärilläni on vain ihmistahtista toimintaa. Tämä muuttaa koko kulkemisen rytmini, minun ei tarvitse olla koko ajan valppaana kadunkulmassa autoja tiirailemassa vaan voin keskittyä ihan muihin juttuihin. Autoja kuitenkin näkee muurien päällä ajelemassa, ja niiden äänen kuulee. Olen keskellä Helsinkiä, mutta minun ei tarvitse välittää niistä. Jännä tunne.

New Yorkissa on High Line, joka kulkee ilmassa, Helsingissä on Baana joka kulkee maan kuilussa. Ei hassumpaa. http://blogs.dickinson.edu/urbanaturalroosting/2015/06/29/new-york/

Taide

BaanaValo

Tänä viikonloppuna Baanalla on valoteoksia. Näitä olisi mukava nähdä lisää ja uudestaan, valo toimii loistavasti ratakuilussa, pimentyvissä illoissa.

Pingispöydät

Skeitti

Pingispöydät, piknik-alustat tekonurmella, koriskenttä, skeittipaikkoja. Muutaman vuoden päästä kun saamme Baanan ”kaupungin” päähän uuden keskuskirjaston ja siihen liittyvän kansalaistorin, tulee Baanakin varmaan entisestään muuttumaan ja edelleen aktivoitumaan.

Cargo

Kahvila Cargo Baanan Ruoholahdenpuoleisessa päässä yhdessä Baanan kanssa on myös herättänyt aiemmin kovin liikennevoittoista ja kylmähenkistä aluetta pysähtymisen paikaksi.

Cargo

Konttikahvila näyttää konttikahvilalta, mutta paikka satamanäkymineen antaa henkistä oikeutta tälle kovin trendikkäälle konttikahvila -tyylille.

Pyöränhuolto

Tässä kahvilassa on myös pyöränhuoltopiste, toisen lähellä toimivan yrittäjän ”mainoksena” ja ihmisten iloksi. Uusi yrityskulttuuri ja uudenlainen mainonta ryömii myös Helsingin keskeisille paikoille. Tervetuloa tämäntapainen toiminta!

Aika paljon on saatu aikaiseksi vain 1,3 km pitkällä reitillä.
Mutta Baana on vasta alkua. Baanan jatkosta ali rautatiekiskojen kohti Hakaniemeä on puhuttu, ja varmaan muitakin baanoja on suunnitteilla. Toivon ettei tulevaisuuden baana tarkoita vain nopean pyöräliikenteen reittiä vaan että samalla tehdään 2000-luvun uutta urbaania kaupunkitilaa myös kävelijöille ja pysähteilijöille.

Sillä millaisia mahdollsuuksia kävelijällä ja pyöräilijällä on nykyisin kokea Helsinkiä? Voin kävellä kantakaupungin katuja ja katsella näyteikkunoita, pysähdellä suurten puistojen kallioilla ja pienten aukioiden penkeillä katselemaan viimeisintä katumuotia. Mutta rantaa pitkin kävellessä saan puskea usein läpi tuulen ja pärskeiden, sillä talojen suojaan pääsee rantareiteillä harvemmin.

Kuilusta kasvavia taloja katsellessa ei voi välttyä ajatukselta, että myös vedestä kasvavia taloja on Helsingissä marginaalisen vähän. Hyvä että tuo tämän vuoden 2015 Arkkitehtuuri Finlandia -ehdokas, arkkitehtitoimisto NRT:n Merenkulkijanranta Lauttasaaressa kurottaa Itämerelle, samoin kuin vanha kunnon punatiilinen ”Venetsia” Lapinlahden sairaalan vieressä, kertovat hieman siitä mitä voitaisiin tehdä rantarakentamisen osalta.

Mutta nyt varaudutaan täysin perustellusti koviin tulviin, ja halutaan rannat kävelijöille ja pyöräilijöille. Minustakin tuo jälkimmäinenkin on vain ja ainoastaan hieno asia, mutta kyllä sitä joissain paikoissa voisi kuitenkin kokeilla taloilla rakennettua rantaa, ja silloin samalla olisi hyvä kehitellä uudenlaisia urbaaneja reitistöjä kävelijöille ja pyöräilijöille, Baanan viitoittamalla tiellä.

Helsingin puukerrostalot osa 2/2 – systeemit saapuvat

LatokartanoPuu

Puurakentamisessa ajatuksemme ovat jumahtaneet vuosisatojen taakse. Olemme unohtaneet, miten rakenteet, pelastustoiminta, kommunikaatio, lämmitysjärjestelmät yms. ovat muuttuneet. Avotulet ja vaurioituneet tulisijat piippuineen ovat nykyajan kaupungeissa harvinaisuuksia. Paloautossakin on enemmän hevosvoimia kuin yhden vetojuhdan verran. Silti puurakentaminen vertautuu mielissämme enemmän Turun paloon kuin nykyaikaiseen rakennusteollisuuteen nykykaupungissa. Onkohan meillä muitakin tällaisia rajoituksia ajatuskuluissamme? Varmasti on, ainakin minulla. Siksi onkin hyvä toisinaan käydä muualla katsomassa maailmanmenoa, ja ymmärtää että aika muuttuu – ja talot myös.

Mitä Keski-Eurooppa edellä, sitä Suomi perässä. Kävin 2000-luvun alussa Sveitsissä ja Saksassa katsomassa suuria, komeita ja puisia taloja, monikerroksisia kouluja ja kerrostaloja. Miksi meillä vasta nyt tehdään ensimmäisiä oikeasti urbaaneita kerrostaloja?

LatokartanoPuutalo

Viikin Latokartanon alueelle on noussut taloja, jotaka ovat tehty puusta rungoltaan ja ulkoseiniltään. Tummia ja jämäköitä puoliurbaaneita rakennuksia, ympäristöönsä hyvin sopivia. Varsinkin katujulkisivun takana on hyvinkin onnistunut, mukavasti puinen kortteli. Väritys on ruskean eri sävyjä, jollain tavalla yllättävä ja jopa miellyttävä pienen alkutotuttelun jälkeen. Arkkitehtina paljon asuntoja suunnitellut arkkitehtitoimisto HMV.

LatokartanoPuukerrostalo

Nämä Latokartanon talot on tehty täysin kilpailukykyiseen hintaan, eli puuta ei valittu näiden rakennusten materiaaliksi ideologisista syistä. Latokartanon puukerrostalot ovat MetsäWoodin järjestelmällä tehtyjä kerrostaloja. Metsäwoodin järjestelmä on ns. pilari-laatta -järjestelmä, jossa ei ole kantavia seiniä vaan kantavia pilareita. Tämä on vanha funktionalistinen ihanne, koska silloin voidaan seiniä laittaa sinne minne halutaan, vaikka eri kohtiin eri kerroksissa, variaatiomahdollisuuksia on paljon, plaanisuunnittelu (pohjapiirustusten suunnittelu) on varsin vapaata.

Suomessa puurakentamisen systeemejä on nykyisin markkinoilla kolme. Muutama vuosi sitten niitä ei ollut yhtään. Valmiit järjestelmät vasta takaavat puurakentamisen yleistymisen, sillä ei rakennuttaja halua keksiä uusia systeemejä vaan valita hyvän ja käyttökelpoisen valmiin systeemin, aivan kuten betonirakentamisessakin.

Näissä kaikissa kolmessa on eri periaate järjestelmän takana.

Eskolantie

Pukinmäkeeen, Eskolantielle on noussut neljä uutta puukerrostaloa. Mustat pistetalot ovat tehty puisista tilaelementeistä. Elementit on koottu Suomessa Stora Enson Itävallassa tehdyistä CLT-puulevyistä (kolmekerroksista ristiinliimatuista puulevyistä). Iloinen uutinen on, että Suomeenkin on perustettu kaksi tehdasta jotka tekevät jotakuinkin samaa kamaa, eli enää ei tarvitse tukeutua Keski-Euroopan puihin.

EskolantiePuu

Arkkitehtitoimisto Matti Iiramo voitti SR-kilpailun yhdessä SRV:n kanssa. SR-kilpailussa arkkitehti tekee suunnitelmat ja urakoitsija sitoutuu tekemään ne tiettyyn hintaan. Kilpailussa arkkitehtuurin laatu ja urakoitsijan hinta, molemmat ratkaisevat, tai pelkästään arkkitehtuuri, jos hinta on annettu kiinteä hinta.

EskolantiePuukerros

Tilaelementeistä tehtäessä voidaan välistä jättää paloja (legoja) pois, näin parvekkeiden ei tarvitse olla päällekkäin, sekä ulokkeet ja sisennykset ovat mahdollisia perinteisestä rakentamisesta poikkeavalla tavalla. Tällaisella arkkitehtuurilla on vielä paljon kokeiltavana.

EskolantiePuukerrostalo

Ulkoseinissä näkyvät elementtisaumojen peitelistat. Tässä kohteessa niiden sijoittelu on tehty huolella, varjoviivat tuovat suurelle seinälle tarpeellista graaffista keveyttä.

EskolantienPuukerrostalonAsuin

Mikä on puurakentamisessa erilaista kuin betonirakentamisessa? Ainakin puu on kevyempää, joten se sopii erityisen hyvin huonolle maaperälle.
Puun ei tarvitse kuivua, joten rakentamisaika on lyhyempi, eli noin 8-10 kuukautta kerrostalokohteissa.
Puukohteet tarvitsee ”huputtaa” eli suojata teltalla rakentamisen aikana. Huputtamista tosin jotkut rakennuttajat vaativat nykyisin kaikilta kohteilta, koska tämän päivän energiamääräykset tarkoittavat että rakentamisenaikainen kosteus ei enää kuivu käytössä rakenteista pois eristeiden estäessä sen. Karrikoiden, kerran märkä talo, aina märkä talo.
Kerroskorkeus (mitta lattiasta seuraavan kerroksen lattiaan) on parikymmentä senttiä korkeampi kuin betonitalossa, koska välipohjat ovat paksumpia.
Toistaiseksi puukerrostalot täytyy sprinklata, jota itse en ihan ymmärrä, mutta olenkin maallikko näissä asioissa. Ja sitten on tietenkin se puutalojen arkkitehtuuri, eli miltä nuo puukerrostalot näyttävät.
Toiveenani olisi puukerrostalo, jonka sisäosatkin olisivat puuta. Nykyisin meillä on (lähinnä palomääräysten vuoksi) puukerrostaloja, jotka ovat sisältä kipsilevyä.

Tulevat, kiintoisat Helsingin puukerrostalokohteet ovat lähiaikoina: WoodCity-korttelin puutalot Jätkäsaareen, arkkitehtitoimisto Anttinen-Oivan suunnitellemana, luvassa hyvää arkkitehtuuria koko kortteliin.
Honkasuon rakentaminen alkaa hyvissä merkeissä. Sinne tulee puinen aloituskortteli, joka on rakennusliike Reposen sekä arkkitehtitoimisto Vuorelman yhteistyön tulos. Reponen ja VersoWood on kehitellyt mainitun kolmannen valmiin puurakentamisjärjestelmän, jonka kolmas kerrostalokohde Honkasuo on.
Myös toiseen uuteen kaupunginosaan, Kuninkaantammeen on tulossa puutalo. Arkkitehtitoimisto Ark-House on suunnittellut identtiset talot vieretysten, joista toinen on puutalo ja toinen betonitalo. Kiinnostavaa. Tässä parissa tutkitaan lähinnä hintavaikutusta. Ehkä kannattaa muistaa, että betonitaloilla on muutaman vuosikymmenen etulyöntiasema.

Saisikohan betoniteollisuuskin tästä herätysruiskeen? Tuo 1970-luvun verraton keksintö ontelolaatta, jota on viljelty jokaiseen betonikerrostaloon viimeiset neljäkymmentävuotta, voitaisiin korvata vihdoin jollain kehittyneemmällä versiolla. Saisiko materiaalikilpailu aikaiseksi tuotekehittelyä aidan molemmin puolin? Toivottavasti, olisi aika.

Helsingin puukerrostalot osa 1/2 – ikuista koerakentamista?

Puukerrostalojen tulemisestä on vouhkattu lähes parikymmentä vuotta. Ensin oli muutama kokeilu, sitten pitkä kuiva kausi, jolloin puurakentamisessa nähtiin vain ongelmia. Onko vihdoin muutoksen aika koittanut niin, että puukerrostaloistakin olisi tulossa varteenotettava vaihtoehto?

ViikinPuukerrostalo
Helsingin ensimmäinen puukerrostaloalue rakennettiin Viikkiin, arkkitehtina oli Mauri Mäki-Marttunen.
Talot polveilevat mukavasti kumpuilevassa maastossa, parvekkeet ja pihat tekevät pihapiiristä kotoisan, ja kooltaan inhimillisen. Muusta Viikin rakentamisesta erillään oleva tontti, pienen lammen rannalla, vahvisti 1990-luvun lopulla puurakentamisen epäurbaania tyyliä. Kortteli avautuu sisälle päin ja sitä ympäröi pellot ja maaseutumainen rauha. Ei ihme, että puu nähtiin pitkään vieraana materiaalina urbaaniin ympäristöön. Vaikka mielikuva oli kaunis, se johti kapeakatseisuuteen.
ViikkiPuukerrostalo2
Arkkitehtuuri on onnistunutta, edelleen erityisesti väritys ja ”massoittelun” rytmitys, eli se miten talot ovat ikään kuin tehty useammista kappaleista, eikä yhdestä pitkästä tasapaksusta pötköstä. Talojen parvekkeet ja muut lisäosat jakavat ulkoseiniä pystyrakenteilla pienempiin osiin. Värit ovat taitettu lämmin valkoinen, sinapin keltainen sekä tumman harmaa, joista viimeksi mainittu ryhdistää muutoin pehmeää väriskaalaa.

Aluksi puukerrostalojen rakentamista tehtiin käsityöpelinä, eli suunnittelu ja rakentaminen oli ns. koerakentamista. Silloin ei ollut valmiita ratkaisuja vaikkapa siihen, miten askelääneneristys päällekkäisten kerrosten välillä ratkaistaan.

OmenamäkiPuukerros
Helsingin toista puukerrostaloa saatiinkin odottaa aika kauan. Seuraava puukerrostalo rakennettiin vihdoin vuonna 2008, lähes kymmenen vuotta Viikin talojen jälkeen, Omenamäkeen Vuosaareen. Kymmenessä vuodessa rakennusmääräykset olivat kiristyneet mm. ääneneristyksen ja energiatehokkuuden osalta. Suunnittelijat olivat alansa huippuja Suomessa, mutta valmiit ratkaisut uupuivat edelleen. Lattian paksuudeksi tuli noin 70 cm puulla ja hiekkatäytteellä, eli lähes tuplasti korkeutta betoniseen välipohjaan verrattuna. Kaikki piti laskea ja todentaa. Lopputuloksena tuli hieno, erityisen hiljainen talo, kertovat asukkaat. Pahat skenaariot eivät taaskaan toteutuneet.
OmenamäenPuukerrostalo
Arkkitehtinä oli tällä kertaa kokenut asuntosuunnittelija Jarmo Pulkkinen ja konstruktöörinä Juha Elomaa sekä välipohjien osalta innovoimassa arkkitehti Ahto Ollikainen.
Lisää teknisiä tietoja lyhyesti ja ytimekkäästi: http://www.puuinfo.fi/sites/default/files/content/puulehti/puu-lehti-42007/puulehti074www.pdf

Mutta onko nyt maailma muuttunut puurakentamisen suhteen, jopa Suomessa?

Puuteollisuus on herännyt ja markkinoille on tullut kolme eri tyyppistä rakennesysteemiä. Enää ei tarvitse keksiä kaikkea alusta projektin käynnistyessä. On Puumera -järjestelmä, jota ovat kehitelleet Versowood ja Rakennusliike Reponen Oy, MetsäWood:n kerrostalojärjestelmä ja Stora Enson CLT-järjestelmä.

Näkisimmekö vihdoin enemmän ratkaisuja kuin ongelmia?

Teurastamo – paikka jota ei ole uudistettu verenmaku suussa

TeurastamoKellohalli
Hermannin rinteen alapuolella on Teurastamo, josta on tullut pikku hiljaa ruokakulttuurin ja rennon oleskelun keidas. Teurastamon rakennukset ovat minusta absoluuttisen kauniita, tasapainoisesti kokojensa puolesta toisiinsa sopivia, ”teollisuusrakentamista” parhaimillaan. Niiden yksinkertaiset, sirot metallidetaljit korostavat talojen linjakkuutta ja yhtenäinen tumma, matala tiili tukee kokonaisuutta.
TeurastamoDetaljit
Linjakkuuden alkuperäinen tarkoitus oli saada siat ja naudat mahdollisimman ”liukuhihnamaisesti” elävänä sisään ja lihoina ulos. Junan pistoraide toi karjan pihalle, siat ja naudat eri kohtiin ja siitä alkoi työt. Kellohalli-ravintola on osa teurastamon päätilaa, päätila jatkui läpi talon aina ulkoseinälle asti. Kellohallin viereiset kylmähuoneet ovat myös käymisen arvoisia.
TeurastamoSikaramppi
Myös ns. sika-rampin, jota pitkin siat on viety sisään, muisto (luiskan kohta kivisessä sokkeliosassa, ulkoseinän alareunassa) näkyy nykyisen jädebaarin sisääntulon kohdalla.

Teurastamon talot ovat rakennettu 1930-luvulla, funkkiksen ja klasissimin rajakohdassa, arkkitehtina Bertel Liljequist. Teurastamon portin lihakauppa/ravintolalla on pitkät perinteet lihakaupan saralla. Hienoa että alueen porttirakennuksella säilyy vahva yhteys teurastamon alkuperäiseen tarkoitukseen.
TeurastamoPorttirakennus

Täällä mainosten ja härpäkkeiden kirjo on villiä ja vapaata, mutta tällä kertaa onnistuneen vapaata. Mainokset ovat Teurastamolle tehtyjä, ja paikan henki on hyvin ymmärretty toimijoiden taholta, missään ei ole tympeitä muovimainoksia tai jokapaikan plakaatteja, vaan kekseliäitä värikkäitä viritelmiä. Helsingin uusissa yrittäjissä on jo mainiota kaupunkikulttuurin tajua. Minuun tämä paikka vetoaa.

Mukavaa on myös, että kävijöiden ikäkirjo on laaja, ja pihalla on tarpeeksi paljon myös ”ei kenenkään maata”. Pihan keskellä on vapaasti käytettävissä oleva grillipaikka.

TeurastamoViljelykset
Pihalla on jo ruokaa kasvamassa, tätä nykyä ei tosin karjaa, vaan vihreää kasvustoa. Teurastamon tarkoituksena on, että kaikki kasvit vaihdettaisiin pikkuhiljaa syötäviksi. Vihdoin tällaistakin! Biologisiskoni onkin jo pidemmän aikaa ihmetellyt, miksi joka paikkaan istutetaan koristekukkia ja marjattomia pensaita, miksei koko Helsinkiä voisi täyttää hyötykasveilla?

Paikalla on myös vuokrattava sauna. Se on aikoinaan palvellut teurastajia, eli se on tehty varmasti aitoon puhdistustarpeeseen.

Aluella on myös tunneleita, joihin en ole vielä päässyt kurkistamaan, mutta ehkä myöhemmin. Ja kulmarakennuksessa on pieni viskitislaamo kuparilaitteistoineen, jonka viski vasta tekeytyy (vai mikä onkaan oikea termi viskille), joten sekin paikka on ehkä myöhemmin listalla.
TeurastamoKulma

Olen ylpeä Helsingistä, ja tässä tapauksessa myös Helsingin kaupungista, sillä taitaa olla alunperin kaupunkisuunnittelupuolen keksintö, että paikasta on tullut tällainen, ruokakulttuurin monipuolinen hengailumesta. Harva uskoi muutamaa vuosi sitten, että ruoka voisi vetää tarpeeksi ihmisiä paikkaan, jossa ei ole ”mitään muuta”. No se muu tulee ruoan myötä, eikä se alkukaan ollut niin auvoinen, mutta vuosi vuodelta paranee. Koko Tukkutorilla on mahdollisuus samaan, muuntautua vaikka miksi, pala kerrallaan ja entistä kokonaan hylkäämättä.
Aiemmin Teurastamo oli syrjässä tukkutorin laidalla, kohta se on Hermannin ja Kalasataman ansiosta keskellä uusinta urbaania Helsinkiä. Hyvillä ideoilla voidaan saada komeat vanhat ”ongelmarakennukset” osaksi uutta helsinkiläistä kaupunkikulttuuria. Tässä tapauksessa Teurastamon talot ovat kaupungin omaisuutta, ja periaate on korjata niitä ”kevyesti” ja tehdä se pala palalta. Harmi vaan ettei tämä kevyt korjauskaan ole ilmaista ja se vasta pitääkin suunnitella.
Arkkitehdin täytyy tällaisessa tapauksessa osata tehdä mahdollisimman vähäeleisesti korjaukset eli ymmärtää lähtökohta ja vanha rakennustekniikka sekä paikanhenki, että sovittaa uudet tekniikkaputkistot yms. sekä muut toimintojen tarpeet freesisti ja mutkattomasti ja osata vielä jättää kaikki tarpeeton pois. Pahinta on, jos talojen sisukset alkavat muistuttaa nykyajan kipsilevymestoja, silloin ollaan menetetty jotain oleellista.

Teurastamo on Helsingin kaupungin viimeinen teurastamo, se lopetettiin vuonna 1992. Mutta missä oli Helsingin ensimmäinen teurastamo? Presidentinlinnan kohdalla. Tätä voimme muistella sitten 6.12., kun katsomme vastakorjatun presidentinlinnan puhdistunutta loistoa.

Kiintoisia kuvia Teurastamosta, siltä ajalta kun se vielä oli teurastamo:
025

Vanhassa kuvassa ramppi näkyy valkoisena Kellohallin oikeanpuoleisella seinällä.

Odotan, mitä syksy ja talvi tuovat Teurastamolle.

Sairaan kaunis sairaala – Lapinlahti

LapinlahtiEtelä

Helsingin kaupungin omistama toinen tyhjillään oleva entinen mielisairaala on Lapinlahti. Toinen on Röykkä. Komeita rakennuksia kauniilla paikoilla veden äärellä, molemmat.

Lapinlahden mielisairaala, Suomen vanhin psykiatrinen sairaala, rakennettiin rauhaisaan paikkaan kaupungin ulkopuolelle, ei ehkä ihan Lappiin, mutta kauas kaupungin kuhinasta kuitenkin, hautausmaan taakse. Eli jos halusi (?) Lapinlahden sairaalaan, piti kulkea hautausmaan lävitse. Nykyisinkin hautausmaan kautta kulkeva tie on pääreitti Lapinlahteen, mutta ei enää se ainoa.

Arkkitehti Engel suunnitteli H-kirjaimen mallisen, pääosin kaksikerroksisen sairaalan klasissistiseen tyyliin, mutta hän kuoli jo vuonna 1840 (eli vuotta ennen), joten hän ei ehtinyt nähdä sairaalan valmistumista. Helsinki tarvitsi suuren mielisairaalan, vaikka asukkaita Helsingissä oli vajaat 20 000.

1800-luvulla ja ilmeisesti ainakin 1990-luvun hujakoille asti, oli ikkunanäkymillä ja kävely”promenaadeilla” sekä puutarhanhoidolla eli ”työterapialla” oma tärkeä merkityksensä sairaalan hoitoideologiassa. Lapinlahdella on edelleen, Länsiväylän viiltämänäkin, oma levollinen tunnelmansa. Se on paikka, jossa on menneen maailman lumoa.

Sairaalan puutarha on loistopaikka piknikeille. Puistossa voi istua katsellen merenlahtea, ihailla Salmisaaren voimaloiden jylhää siluettia tai tarkastella Espoon pilvenpiirtäjiä eli Keilalahtea.
LapinlahtiSalmisaari
Mutta missä on Lapinlahden lähde? Jossain piilossa ilmeisesti. Lähdevedellä hoidettiin 1800-luvulla kylpylävieraita ja mielisairaita, vesi-terveysoppi oli vallalla. Helsingissä Kaivopuiston lähteellä kävivät venäläiset kylpemässä, mutta keitä olivat Aleksis Kiven lisäksi Lapinlahden asukkaat?

Kaivopuiston kylpyläelämästä ja sohvasurffauksesta 1800-luvulla https://hennahelander.wordpress.com/2014/06/05/helsinki-kylpylakaupunki/

Entisissä sairaalakäytävissä parveilee nykyisin päiväkotilapsia. Oma lapsenikin oli puolivuotta Lapinlahdessa ns. päiväkodin väistötiloissa. Hyvin taipuivat tilat pätevien päiväkoti-ihmisten toimesta siihenkin käyttötarkoitukseen. Tilat olivat ainakin vanhemman näkövinkkelistä hyvin ”epälaitosmaiset”.
Mutta päiväkodin lisäksi talossa ei ole oikeastaan muuta toimintaa, Lapinlahden sairaala on nykyisin lähes tyhjillään.

LapinlahtiKäytävää
LapinlahtiSisätila

Tosin pientä nurkanvaltausta on ilmassa. Pääporttien vieressä on kahvilakyltti ”Lapinlahden lähde”.
LapinlahtiPortti
Etupihan sisänurkassa on rento kesäkahvila. Kahvilasta käsin on nyt mahdollisuus käydä miettimässä kenen mielen virkistykseksi tämä paratiisi olisi kehitettävissä.
LapinlahtiKahvila

Lapinlahden kauneuden takana kun on odottamassa raskaat peruskorjaukset, joille pitäisi löytyä myös iloinen maksaja. Väliaikaiskäyttökin on parempaa kuin käyttämättömyys, ainakin talon kunnon kannalta, ja varmaan myös kaupunkilaisten kannalta. Toisen siiven leveät käytävät huoneineen eivät ole niitä helpoiten muokattavia, kun taloutta määritellään nykyisin neliöperustaisilla tehokkuuslukuvuokrilla. Kuka haluaa maksaa käytävistä? Ainakaan jos niille ei ole muuta käyttöä kuin siirtyminen, niin aika harva.

Toisaalta peruskorjauksiakin on talo ehtinyt nähdä useita, ja myös tilojen käyttötarkoituksenmuutoksia. Kirkosta tehtiin poliklinikka, hevostalleista luentosali, jo 1920-luvulla. Ehkä nykypäivänäkin voidaan keksiä uutta hyvää ja hyödyllistä käyttöä vanhoille hyville tiloille. Vai palataanko hevostalli ja mielisairaala -aikaan? Joskus sitä olen miettinyt, että onko oikeasti jotain rahaa säästetty, kun luonteva käyttö on siirretty pois ja tilat jätetty tyhjilleen vuosikymmeniksi.

LapinlahtiMuutrakennukset

Lapinlahdessa on muitakin rakennuksia, kuten 1950-luvun kerrostalo, muutama puutalo ja punainen tiilitalo merenrannalla, Venetsia. Sinne on nyt lyhyt matka. Mahdollisuus käydä muissa maailmoissa.
LapinlahtiVenetsia

Kiinnostava vertailu Lapinlahden ja luostarilaitoksen välillä löytyi oheisen linkin takaa. Voisiko Lapinlahdessa kokea kaupunkiluostarinhenkeä:
http://www.helsinki.fi/lapinlahti/akseli_kajanto.html

Ja Röykän tyhjästä mielisairaalasta:
https://hennahelander.wordpress.com/2015/07/15/roykka-jugendlinna-pala-helsinkia-nurmijarvella/

Puretaan ja rakennetaan uutta suurempaa – Teostosta kysymysmerkiksi ?

TeostonAsuintalo
Joskus ei puretun talon perään jää montakaan itkijää. Lauttasaaren Teoston toimistotalo oli varmasti tällainen. Ehkä jollain oli mukavia muistoja hyvin pärjänneistä hittibiiseistä, ja olihan alakerrassa joskus mainio lounasravintolakin, mutta rakennus itsessään oli aika mitäänsanomaton betonielementtimöhkäle.
http://www.hel.fi/hel2/kaumuseo/rakennusinventoinnit/laru/jakelu/rakennukset/09103100110001001.htm

Näkymät Salmisaareen
Jylhä näkymä tontilta Salmisaaren suuntaan.

Sijainti oli kyllä hieno, komeiden Ruoholahden Alkon ja Kaapelitehtaan puristuksesta lähtevän sillan toisessa päässä, Lauttasaaressa; saaressa, jonne ei enää mene lauttaa, vaan silta… mutta eihän Siltasaarikaan ole saari, kun taas sen vieressä toisaalta on nykyisin (ravintola) lautta…

LauttasaarensillanKupeessa

Purettu Teoston talo oli rakennettu vuonna 1973, eli ikää oli hieman yli 40 vuotta. Aika vähän. Erityisen vähän se on ilmastonmuuksen kannalta: hurja määrä jätettä. Kyllä taloja pitäisi suunnittella pitkäikäisemmiksi. Jos talo olisi ollut ”kaunis”, niin tuskin sitä purettaisi vaan se peruskorjattaisiin (ja muutettaisiin varmaan asunnoiksi), tai ehkä sitä oltaisiin pidetty kunnossa koko olemassaolonsa ajan niin ettei vielä pariin vuosikymmeneen olisi tarvetta suuremmalle mullistukselle. Tulevathan jotkut 1950-luvun talotkin vasta nyt ensimmäiseen korjausmyllerrykseensä, rinnan 1970-luvun talojen kanssa.
AsuintaloPääportaat

Tässä lomapäiväinä on tullut taas luettua Helsingin puretut talot -kirjaa. Se näyttää karulla tavalla, että 1950- ja 1960-luvulla purettiin aika määrä nykypäivän kauneusihanteet täyttäviä jugend- ja kertaustyylien taloja liiallisia korjauksia vaativina.
Lisänä keskustan hyvillä paikoilla on aina kova paine saada tontti ”tehokkaampaan” käyttöön. Eli rakennusoikeutta mielellään nostetaan, mikä tarkoittaa, että taloja täytyy suurennetaa, joten vanhat täytyy purkaa ja rakentaa suurempaa tilalle. Toivottavasti tämä ajatuskulku ei  enää mene näin yksioikoisesti.

Teoston paikalle lähes valmis asuintalo on ympäristöään selvästi suurempi. Ei huonolla tavalla, mutta on. Tässä suurennus on tosin onnistunut.

Postimerkkikaavoja eli yhden rakennuksen pikkukaavoja, tekevät usein tontinomistajan arkkitehdit yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston (KSV) kanssa. Niin tässäkin tapauksessa. Erityinen paikka vaati erityisen talon. Talosta tuli veistoksellinen kallionselänteeltä nouseva vaalea asuintalo. Ylhäältä päin katsottuna talo muistutti kysymysmerkkiä. Piste oli rantaan sijoittuva asukassauna. Mikä oli kysymys?

Kaava tehtiin tarkasti ALA arkkitehtien havainnepiirustusten mukaan. Sen jälkeen tontti vaihtoi omistajaa, taisi olla muutamankin kerran, ja siinä sivussa vaihtuivat suunnittelijatkin. Tarkasti hankesuunnitelmaan perustuva kaava ei ole lainkaan ongelmallinen, jos suunnittelijat pysyvät samoina. Niin oli varmaan tässäkin tapauksessa alunperin tarkoituksena. Harmaita hiuksia tulee vasta siinä vaiheessa kun arkkitehti vaihtuu. Miten pitää suhtautua tekijänoikeuksiin, kun omalaatuinen talo on piiretty kaavaan? Käsittääkseni ei mitenkään. Hankala juttu.

BaananAsuinrakennus
Vastaavia tietylle talolle räätälöityjä kaavoja on tehty ahtaille täydennysrakennuspaikoille, kuten tässä Baanan ja Marian sairaalan luona olevalle kapealle tontille. Kaavan veistoksellisen suunnitelman hankalalle tontille teki Huttunen-Lipasti-Pakkanen ja rakennussuunnittelun Siven-Takala.

Näissä kohdin rakennussuunnittelu ja kaavoitus eivät ole enää vanhanmallisesti helposti erottettavissa toisistaan, vaan suunnittelu pitäisikin tehdä rinnatusten, yhtä rakennusta suunnitellen, ainakin jos tavoitteena on paras mahdollinen lopputulos. Koskakohan Suomeen saadaan nuo hankekaavat?

Lauttasaaressa kävi onni, että kakkossuunnitelmankin teki hyvä arkkitehtitoimisto, Hannunkari-Mäkipaja. Uudet arkkitehdit osasivat muokata suunnitelmaa riittävän erilaiseksi, kuitenkin kadottamatta julkisivujen veistoksellista selkeää rytmiä. Vaikka lopputulos on Lauttasaaren kannalta onnistunut, olisi alkuperäinen ollut vielä parempi, uudentyyppinen asuintalo, havainnekuvien perusteella, ja myös tekijänoikeusmielessäkin yksiselitteisempi.

Tämä on hieman ehkä kitkeränmakuista erityisesti Teoston tontilla. Teosto, joka pitää huolta mm. tekijänoikeuksista. Arkkitehdit ovat näissä asioissa aika tuuliajoilla, ikävä kyllä.

Lopputuloksena Teoston tontille on rakennettu hyvä uusi asuinrakennus. Se on aina ilo Helsingille.
Alkuperäinen kaavaan liittyvä ALA arkkitehtien suunnitelmaan voi tutustua:
http://tarjanurmi-arkkivahti.blogspot.fi/2012/03/u-u-t-t-t-e-h-d-a-n-sarja-1-lauttasaari.html

Kuinka kapeaan kohtaan voi talon rakentaa – Perhon lisäsiipi Kampissa

FunkkisBensisPerho2
Viedessäni lapsia päiväkotiin naapurirakennukseen, en olisi koskaan kuvitellut että ravintolakoulun, kävelytien ja funkkisbensa-aseman väliin mahtuu talo. Mutta mahtui siihen. No, pieni palanen bensiksen katoksesta piti kyllä leikata ensin pois.
KatosPerho2
Bensiksen katos ei ollut alkuperäinen funkkiskatos 1932-vuodelta, vaan hyvä 1990-luvun versio, toteuttuna lennokkaana siipenä. Tästä uudesta katoksesta uskallettiin otta komein suippokärki pois ja korvata se kaksoiskärjellä.

Ravintolakoulu Perho on kaunis päiväperho Mechelininkadulla. Harvassa paikassa on yhtä paljon valpaita ja iloisia ravintolatyöntekijöitä tekemässä parhaansa asiakkaiden viihtyvyyden eteen. Interiööri on ehtaa 1950-luvun vanerisisustusta, ja tunnelma kotoisan viehko. Arkkitehtina aina hyvä Arne Ervi, joka on suunnitellut mm. Helsingin yliopiston Porthanian. Perho tarvitsi lisää opetustiloja, ja niitä saatiin rakennettua naapuritontille.
PerhoErviJS

PerhoErviKatos
Vanhan Perhon sisäänkäyntikatoksen lasista alapintaa. Eli katos on yhtä suurta lamppua.
KävelykatuPerho2
Tällä kenkälusikkakaavoituksella voidaan onnistua hyvinkin kantakaupungin tiivistysprojektissa. Tonttitehokkuus tulee näin rakentaen varsin hyväksi. Tonttitehokkuushan on 1, jos koko tontti on peitetty yksikerroksisella rakennuksella ja tässä tapauksessa talo on kolme/nelikerroksinen.
OivaToikkaPerho2
Ikkunoita koristavat nuo nykyajan ornamentit, eli uudessa Perhon lisärakennuksessa on Oiva Toikan ruokahalua lisäävät kasvikset ja hedelmät.
PihaTalonAllaPerho2
Uuden talon alle jäi bensiksen pihaa, eli katutasossa on lähes ainoastaan porrashuone ylempiin kerroksiin. Maanpinta autoille ja siitä ylöspäin meille ruuastanaustiskelijoille.

Vanhan Perhon lumoa ravintolasalin lisäksi on mm. kauniisti kaartuva ja kevyt spiraaliporrashuone, joka oli elokuva”lavasteenakin” Kaasua Komisaario Palmu -elokuvassa. https://www.flickr.com/photos/hugovk/8536750896/in/photostream/

Viikinmäen rotkon uusin asuintalo – sveitsiläistyyppinen luhtitalo

LuhtitaloTaitos

Auringon paistaessa tutustuin Viikinmäen rotkon uusimpaan asuinrakennukseen. Aikoinani kun näin tämän talon ensimmäiset suunnitelmat (olin silloin vielä rakennuttamispuolella), ajattelin että hienolta näyttää nyt, mutta voi tästä tulla myös talohirviö. Alkutaipale olikin talolle varsin takkuinen, eikä taivasta kirkastanut sekään, että ensimmäinen urakoitsija meni konkurssiin.

Kivetystä

Talo ja piha ovat suunniteltu huolella, ja samalla ajatuksella, mikä ei ole itsestäänselvyys.

Ikkuna

Luhtitalo on aika vaikea laji. Usein luhtitaloista tulee melkeinpä ankeita asuintaloja. Ulospäin suljetut luhtikäytävät toimivat monasti melumuureina valtaväylien varsilla ja luhtien asunnoista tulee pitkänomaisia junavaunuja, joissa on yhdessä päässä ikkunoita ja toisessa päässä ovi luhtikäytävään.

Avoimia luhtikäytäviä pelätään lähinnä meidän lumisten talvien takia. Kauhukuvissa on liukkaat, lumiset ja tuuliset käytävät sekä liukkaat, lumiset ja tuuliset portaat. Ehkä tämän talon myötä ajatukset muuttuvat?

Luhti

Viikinmäen luhtitalossa luhtiin liittyy sisäänkäyntitilana veranta/kuisti, lukollinen varasto sekä lasitettu ja avoin ”parveke”. Verannalle voi jättää kengät tai ainakin siihen voi laittaa kuramaton. Varastoon mahtuu pyörät, rattaat ja ulkokalusteet. Asuntokohtaiset ulkotilat ovat siis runsaat ja monipuoliset, ja kaikki suuntautuvat yhteiselle pihalle. Kiinnostavaa nähdä, miten asukkaat valtaavat luhdit tuoleineen, kasveineen ja lastenleluineen. Täytyypä tehdä alkusyksystä uusi retki.

Myös asunnon sisätiloissa sisäänkäyntiä hyödynnetty niin, että varsinainen eteinen onkin keskellä, hieman hallimaisena. Eteisessä on tilaa pukea ja siihen liittyy kylpyhuone sekä toisinaan myös vaatehuone. Muutoinkin asunnoissa oli mukavaa yksinkertaista ilmavuutta ja muunneltavaa käytännöllisyyttä, jota oltiin saatu vaikkapa sillä, että vaatehuone oli läpikuljettava kahden makuuhuoneen välissä. Avoluhti mahdollistaa myös ikkunoiden sijoittamisen luhdin puolelle toisin kuin suljetussa versiossa. Kaikki asunnot saavat siis valoa kahdelta puolelta.

Ja ne kerrostenväliset portaatkin ovat tässä talossa ihan tavallisissa porrashuoneissa, hissin vieressä.

Luhti2

Ehkä eniten tämän talon kohdalla mietitytti alunperin betonielementit talon ulkokehällä. Talon olleessa rotkossa ei julkisivuja pääse kukaan kovin läheltä katsomaan ja kaukonäkymässä ulkoseinien betoniset ikkunakehykset tekevät ulkoseinille valoja ja varjoja, joten huoli oli turha tässä kohteessa. Ainoastaan pienenä kauneusvirheenä voi pitää kadulle päin olevia kahta elementtipäätyä. Ehkä ne odottavat vielä köynösritilöitä ja vihreitä lehtiä.

Ulkoseinä

Luhtitalo ympäristöineen näytti valmiilta, puutkin olivat ehtineet kasvaa suuriksi… Eli piha ei ole autokansipiha pienine puineen tai parturoitu minipiha vaan paikalla olleita mäntyjä oltiin saatu säilymään hengissä rakentamisenkin ajan. Mänty on paalujuurineen ehkä helpoin säilytettävä puu. Sen varoalue ei ole valtaisa, joten mäntyjen säästäminen on usein enemmän tahto- kuin kykykysymys.

LuhtitaloYleisnäkymä

Harvoin tekee mieli sanoa urakoitsijan nimeä, mutta tässä tapauksessa työmaasta vastannut Uudenmaan mestarirakentajat tällä tiimillä on tehnyt niin hyvää ja huolellista työtä, että taidanpa mainita. Asuntojen sisätilojen listat, ikkunoiden väliosat, pihanreunuskiveykset, eli kaikki ”aina” vinksallaan olevat pienet yksityiskohdat ovat paikallaan siinä missä isommatkin asiat.

Pihamuuria

Tämän monipuolisen ja oivaltavan luhtitalon suunnitteli arkkitehti Ulpu Tiuri Arkkitehtitoimisto Tiuri&Lommilta.

Pyörävarasto

Kummalinen pyörävarasto, kummallisesta karheasta kertopuusta tehtynä. Mutta ei siis huono vaan kummallinen. Ja ihka outo materiaalilöytö. Kukakohan tämän on keksinyt? Hyvin näytti taipuvan, ihan kuin vaneri, mutta vaneria massiivisemman oloinen.

PuuseinäKummallinen

Muita Viikinmäki -postauksia kategoriassa ”Viikinmäki” mm. tämä omatekoinen asuntomessu -juttu:

https://hennahelander.wordpress.com/2014/08/04/omatekoiset-asuntomessut-viikinmaessa/

Ryhmärakentamista, lainaa ja valeräystäitä – toimistosta loftiksi n:o 5

Valeräystäs6kerros

Pankki löytyi Hakaniemestä. Konttorissa oli ymmärtävä ja asiantunteva palveluneuvoja sekä avarakatseinen pankinjohtaja, jotka pelastivat ryhmärakentamisprojektimme rahoituksen syvistä vesistä. Nämä kaksi ihmistä auttoivat meitä valtaisasti, ja niin saimme kollektiivisesti lupauksen lainasta Tanskan pääpankista, ilman asunto-osakkeita, mutta ehdollisella kauppasopimuksella.

Nyt meidän piti saada sopimuksen päivämääriin mennessä rakennuslupa. Piti siis saada tehtyä suunnitelmat, jokainen oman asuntonsa osalta ja yhdessä muiden tilojen mm. käytävien osalta.

Suuri kysymys oli saammeko purkaa osan katon lappeesta pihanpuolella, jotta saisimme ikkunat molemmin puolin syvää rakennuksen runkoa. Talonyhtiö näytti vihreää valo pyrkimyksillemme, joten kyse oli ”enää” rakennusluvasta. Teimme suunnitelmat, joissa katon lappeeseen tehtiin harjansuuntainen viilto. Viiltoon ehdotimme avoterassia ja kantavan betoniseinän korvaamista teräs-lasiseinällä. Ehdotus kelpasi sekä kaupunginmuseolle että rakennusvalvonnalle. Silloin tiesimme, että tämä projekti saattaa jopa toteutua, viimeinenkin kriittinen asia näytti ratkenneelta!

KadunpuoleinenIkkunaLumi

Kadunpuoleiset ikkunat olivat tosi matalat. Talvella lumi kinostui ikkunoiden eteen niin että tuskin näki ulos. Itse ajattelin, että ikkunat ovat rumat puu-alumiini-ikkunat, mutta jotta budjetti pysyisi hallinnassa, täytyy vain hyväksyä tosiasiat. Joskus on kuitenkin hyvä, ettei ”tosiasioita” hyväksy vaan ne kysenalaistaa. Meidän porukassa yksi oli keksinyt, että myös kadunpuolelle voisi saada terassin. Töölössä on tehty valeräystäitä vanhoihin, erityisesti 1910-1920-luvun taloihin. Olen kuullut kerrottavan, että valeräystäiden tehtävänä oli täyttää asemakaavan määräys räystään ja vesikaton leikkauskohdasta, jonka taakse on sitten juonikkaasti rakennettu vielä yksi kerros ennen oikeaa kattoa. Tätä tarinaa en ole tarkistanut, mutta jos joku tietää jotain asiasta, olisi hauska kuulla ollaanko jutussa lainkaan oikeilla jäljillä.

Kadunpuoli

Meidän projektitalossa oli tällainen valeräystäs juuri ylimmän kerroksen alapuolella – siis sen meidän havitteleman kerroksen. Usein valeräystäät ovat vain pieniä ulokkeita, mutta meidän talossa räystäs oli puolitoista metriä syvä, eli ylin kerros oli sisään vedetty, ulkoseinä teki siis pykällyksen seinälinjaan ylimmän kerroksen kohdalla. Niinpä asiaa alettiin tutkia sekä kaupunkikuvallisesti että teknisesti, josko valeräystäästä voisi muokata terassin. Myöntää täytyy, että olin kovin epäileväinen tämän suhteen, enkä lainkaan kirkassilmäinen. Löysin kuitenkin lähistöltä useita vanhoja kattoterasseja, erityisesti hieman nuoremmissa funkkistyyppisissä taloissa, mutta myös 1920-luvun talossa, eli kattoterassi-aihe ei ollut vieras. Teknisestikin asia alkoi vaikuttaa mahdolliselta.

ValeräystäsTemppeli

Välistä tuntuu, ettei tämä tarina etene rakentamiseen asti sitten millään. Siltä se tosin tuntui silloinkin, keväällä 2010. Asuimme kaksiossa, olin uudessa työpaikaissa ja opettelin uutta työtä. Illat ja viikonloput kuluivat suunnittelessa ja sopiessa asioita muiden ryhmässämme olevien kanssa. Ehkä jotain hankkeen totaalisuudesta kertoo se, että katsoin tämän puolentoista vuoden aikana kolme televisio-ohjelmaa kotona ollessani, enkä ostanut yhtään naistenlehteä. Siihen asti olin ollut naistenlehtien suurkuluttaja. En ole koskaan tilannut yhtäkään kotiini niin irtonumeroita olin ostanut joskus jopa päivittäin ja lukenut tuntitolkulla. Naistenlehdet ovat olleet itselleni tapa olla ajattelematta mitään muistettavaa, aivojen nollaamista tehokkammillaan. Projektiin lähtiessäni laitoin ajankäyttöni prioirisoinnin uusiksi. Työ päivisin, lapset aamuisin ja iltapäivisin – ja projekti aina muulloin, ei naistenlehtiä, ei tv-sarjoja tai dokkareita areenasta, ei edes uutisia. Projektin paras puoli alkuinnostuksen jälkeen oli tietoisuus siitä, että se myös joskus loppuu.

Kahden työn tekemistä varmasti helpotti myös se, ettei ollut kovinkaan selkeää kuvaa mitä projekti tuo tullessaan. Suunnittelijana olin toki rakennusprojekteja työmailla seurannut, vuoden melkeinpä työmaalla työskennellen, mutta silti paljon, siis todella paljon, työstä oli jäänyt minultakin huomaamatta. Itselläni oli kohtuullisen realistinen käsitys projektin pituudesta, vaikka alussa se tuntuikin pahasti liioitellulta, mutta jokunen aina kuvittelee projekteissa niiden olevan enemmän sisustamista ja vähemmän rakentamista. Arviot työn kestosta meidän projektissa vaihtelivat puolen ja puolentoista vuoden välillä. Jälkimmäinen osoittautui oikeaksi. Käsitykseni kuinka paljon kaikki maksaa oli sen sijaan pahasti alimitoitettu. Ja se oli aika harmi.

Edelliset erät ovat luettavissa blogin kategoriassa ”Ryhmärakentaminen”.