Stockmann – toiveet tornista valuivat maan alle

StockaKulma
Stockmannin tavaratalosta saa kaikkea, tai ainakin sai. Tämä edelleen pohjoismaiden suurin tavaratalo on murroksessa, mutta muutoksen tilassa se on ollut aiemminkin. Samalla Stockmannin kautta voi saada hyvän kuvan, millaisia erilaisia kaupunkitrendejä on Helsingissä ollut. Rakennuksena Stocka on muuttumattoman luja ja tyylikäs, mahtava. Tummat tiiliset ulkoseinät pystyurineen ovat kuin hyvin räätälöity takki. Itse en ainakaan voi olla pitämättä tästä varmaotteisesta ja isosta hahmosta.

Kiseleffin basaarissa, Senaatintorin laidalla ns. Torikortteleissa, on nykyisin mukava kahvila ja pikku liikkeitä paikalla, jossa Stockmann laajeni tavarataloksi. Näin pienenä Stockmann oli siis vielä sata vuotta sitten.

Helsingin liikekeskusta siirtyi poispäin kirkosta ja hallinnosta Mannerheimintien suuntaan, ja Stockmannin tavaratalo siirtyi mukana nykyiselle paikalleen.

Järjestettiin arkkitehtuurikilpailu, jonka toisen palkinnon voittanut arkkitehti Sigurd Frosterus sai lopullisen tavaratalon suunniteltavakseen. Sata vuotta sitten tehtiin vielä Helsingin keskustassa uusia katulinjauksia, jolloin Keskuskatu asetettiin nykyiselle paikalleen. Tieltä piti purkaa vain parikerroksinen talo, jossa sijaitsi silloinkin suosittu kahvila Ekberg. Tästä katulinjauksesta johtuen Stockmannilla on omalaatuinen oikeus rakennella tilojaan Keskuskadun alapuolella. Tavallisesti kadun alinenpuoli kuuluu kaupungin infralle, eli vesi-, viemäri- ja kaukolämpö yms. putkille. Tätä oikeutta laajentua maanalaiselle katualueelle Stockmann on myös käyttänyt.

Stockmann osti kaikki korttelin tontit vähitellen kilpailun jälkeen, joten Frosteruskin pääsi suunnittelemaan suurempaa kompleksia paikalle. Punatiilisen Argos-talon kohdalle hän oli piirsi yli 70 metrisen torniosan tavarataloon.

Frosterus1922Stocka
Tornit ovat vallan symboleja ja kertovat samalla mitä asioita kulloinenkin aika arvottaa. Ennen Stockmannin tornisuunnitelmaa oli siihen mennessä torneja kirkoilla, palo- ja rautatieasemalla sekä kansallismuseolla, ja siinä ne tornit olivatkin. Yksityisille tai kaupallisille ei oltu annettu lupaa kohottautua muiden yläpuolelle.

1920-luvulla oli ensimmäinen suuri pilvenpiirtäjä -keskustelu. Helsinkiä verrattiin suloisesti New Yorkiin, olimmehan saaneet ensimmäiset neonvalomainoksetkin. Tällöin torneja haviteltiin lähinnä suurien katulinjojen risteytymiin eli visuaalisiin painopisteisiin.

StockanKellonAlla

”Arkkitehtuuri luo paikkoja”. Helsingin kuuluisin kello ja kohtaamispaikka.

StockaArgos

Suunnitelmat olivat suuret, mutta ajat epävarmat, joten turvauduttiin vaiheittain rakentamiseen. Ensimmäinenkin osa oli liian suuri Stockmannin omaan käyttöön joten tiloja vuokrattiin ulos. Historia toistaa itseään, Stockmann on taas viimeisen laajennuksensa jälkeen vuokraamassa tiloja myös muille.

StockaValotorni
Tornia ei tullut, mutta savupiippu sai lasisen valomainoskuoren. Varsin modäärniä.

1930-luvun laajennettu tavaratalo on se minkä me tunnemme. Uutuutena henkilökunnan paternosterhissi, liukuportaat, jotka asensi Kone Oy (vaikka tekikin saksalainen yritys) ja sprinkelerit.

Missä oli Helsingin ensimmäiset väestönsuojat? Stockmannilla tietenkin.

Stockman-purkaa

Kuva on Vilhelm Helanderin ja Mikael Sundmanin ”kenen Helsinki” -kirjasta. Argos-talo tai Wulffinkulma oli myös purettavien talojen listalla. Piparkakkumaisesta 1897 rakennetusta talosta pudotettiin jo parvekkeet ja kalkkikivikoristeet pois (näkyy kuvassa), ihmisille vaarallisina. Talolle oli jopa purkamislupa.

Yleinen mielipide ja keskustelu saivat kuitenkin Stockmannin perääntymään ja järjestämään kilpailun 1980-luvulla, jossa talon kohtalo oltiin jätetty auki. Kilpailu tuotti tällä kertaa voittajaksi Arkkitehdit Gullichsen Kairamo Vormalan ehdotuksen, jossa vanhan lasikeskeishallin rinnalle tehtiin uusi Argoksen keskeishalli.

Argos-talo jäi kulissiksi kulmaan. Kulissi toimii erittäin hyvin näin joulun aikaan, kun talo näyttää suurelta joulukalenterilta.

Talo uniformussa – Santahaminan uusi monitoimirakennus

SantaJS
”Arkkitehtuurin tulee heijastaa sisältöä.” ”Talon ulkokuoren tulisi kertoa, mitä talon sisällä tapahtuu.” Nämä ovat usein arkkitehtuurin tavoitteita, mutta mitä sillä oikein tarkoitetaan? Mitä se sellainen arkkitehtuuri on? Miten talon ”idea” voi näkyä seinissä, ikkunoissa ja ovissa?

SantahaminaKyltti
Helsingin edustalla on useita vanhoja ja uusia sotilassaaria, mm. Suomenlinna, Vallisaari ja Santahamina. Aktiivisessa sotilaskäytössä on enää vain Santahamina, saari itä-Helsingissä.

Heti kun tulin saarelle vastassa oli kunnon turvatarkastus ja uniformuinen sotilas vastaanottamassa. Mutta kun olin selvinnyt alkuvelvoitteista avautui eteeni luonnonkauniin saaren lisäksi alueen uusin tulokas, alokas Santahaminatalo. Monitoimitalo on sisällöllisesti siivili- ja armeijakäytön risteymä, näyteikkuna nykyiaikaisen armeijan maailmaan, näin ainakin kuvittelen.

SantaMaisema

Suomalaisen peruskallion ja mäntyjen viereen on raivattu sotilasaukio. Karunkaunis merellinen paikka on kuin suoraan oppikirjasta, miten ilmentää ”suomalaista luonnetta”. Hauskasti suomalainen sotilasaukio ei ole viivoittimella vedetty, suorakaiteen muotoinen kenttä, vaan aukio rajautuu kalliota vasten sitä luontevasti mukaillen, tyyliin: ”yhdessähän sitä tässä luonnon kanssa elellään”. Kymmenet lipputangot muistuttavat, ettei kyse ole mistään perusaukiosta vaan tarvittaessa paraatipukuun sonnustautuvasta sotilasaukiosta.

SantaKallio

Aukion halkaisee tiukkarajainen, määrätietoinen ja selkeä betonipuikko. Talo joka ei uhittele tai isottele, mutta ei yritä sopeutuakaan keltaiseksi rapattujen 1950-luvun naapuritalojen joukkoon. Betonielementeistä tehty, ilman että sitä huomaa. Sanoisin hyvä saavutus arkkitehdeilta, eli Arkkitehtuuritoimisto Heikkinen & Komonen ja siellä erityisesti arkkitehti Janne Kentala.

SantaPuikko

Santahaminatalo on pukeutunut uniformuun. Väritys on harmaa, tummanharmaa tehostettuina kullanvärisillä natsoilla. Köyhänmiehen kullasta eli kullanväriseksi anodisoidusta alumiinista on tullut varsinainen muoti-ilmiö helsinkiläisessä nykyarkkitehtuurissa, mutta tässä armeijan hierarkisessa ympäristössä kultapuikot ovat symbolisestikin paikallaan.

Alakerrassa on sotilaselämän ydin, ainakin sellaisen vaikutelman saa armeijan käymättömän siviili helposti armeijajuttuja kuunnellessa, eli munkkikahvila, sotilaskoti ”Sotku”. Tämän Santahaminan monitoimitalon sotilaskoti on valoisa ja rauhallinen, mutta varmaan aika harvalle tulee tästä kahviosta koti mieleen, mikä ei ilmeisesti ole ollut myöskään suunnittelijoiden tai talon rakennuttaneen tarkoitus.

SantaSotku

Yläkerrassa on taasen nykyaikaisia munkinkammioita eli armeijan koulutuskeskuksen majoitustilat.
SantaKammio

SantaAuditorio

Alakerrassa on 300-paikkainen kultakeltaistuiminen auditorio. Puolustusvoimien kansainvälinen keskus, Maanpuolustuskorkeakoulun sotatekniikan laitos ja sotatieteellinen kirjasto ovat talon käyttäjiä. Kirjastosta löytyi jotain tutun kuuloista: Ruotuväki-lehti.

En pidä aseista, enkä macho-meiningistä, ne loistavat onneksi poissaolollaan tästä rakennuksessa. Myös tapaamani ihmiset olivat erittäinen sivistyneitä ja miellyttävän asiallisia, olisinkin ollut ihmeissäni jos näin ei olisi ollut. Silti itselleni jäi hieman ristiriitainen tunne tätä sotilasasiaa kohden. Ymmärrän toki, että armeijoita tulee aina olemaan, mutta silti armeijan pohjimmainen tarkoitus jaksaa yllättää. Ja yllättäähän myös se että pääkaupungissamme, tässä ihan kotini lähellä on tällainen saari, tässä käytössä. Hienoa olisi, jos tämä saari voi tervehtiä siviilejä vaikkapa kauniina kesäpäivänä komeasti taivaisiin nousevalla vaskipuhallinmusiikilla. Se voisi lievittää tuskaa.

Talo on täynnä hyvin suunniteltuja yksityiskohtia ja varmaa graafisuutta.SantaPorras
Yksinkertaisia materiaaleja, tässä esimerkiksi lautamuottiin valettua betoniseinää ja laattalattiaa ilman listoja, ja niin että nämä materiaalit sopivat toistensa viereen, mikä on sekin aika saavutus. Joskus vaikuttaa siltä, että kun asiaa ei huomaa, se on hallussa.
SantaVarjot

Ennakkoluulotonta ja omalaatuista – brändejä, Arabianrannan koulu

Arabiankoulu
Miten niin mielikuvia ei voisi muuttaa?

Alueen brändäys on kyllä tärkeätä ja mielikuvat myös. Mutta mielikuvien ja brändäyksen täytyy perustua oikeaan tietoon ja todelliseen tilanteeseen. On turha pelätä outoja yhdistelmiä. Niistä voi kehkeytyä juuri niitä omalaatuisimpia ratkaisuja, jotka tekevät ympäristöstämme kiinnostavan ja yllätyksellisen. Ei mikään ihme että designista kiinnostuneet merkkibrändit perustavat toimistonsa vaikkapa Vallilan vanhoihin teollisuustiloihin, tai uusi kuntokeskus perustetaan entiseen elokuvateatteriin ja nuoristalo ruumishuoneelle.

https://hennahelander.wordpress.com/2014/11/30/ruumishuoneesta-nuorisotaloksi-muuntojoustavuutta-kallion-tyyliin/

Monet olivat peloissaan, kun muutama kymmenen romanialaista pitivät telttakylää Kalasatamassa. Erityisesti joidenkin mieltä askarrutti, millaisen maineen uusi Kalasataman asuinalue siitä mahdollisesti saa. Että kaikki yhdistävät Kalasataman tähän ohimenevään tilanteeseen myös tulevaisuudessa. Onko Kalasataman maine nyt mennyt?

Näytin pienen romanilaisen telttakylän ja kerroin siihen liittyvästä mediakeskustelusta myös espanjan asuntoministerille, aikana kun töihin kuului myös arkkitehtuurituristioppaana toimiminen, mikä oli itse asiassa aika mukavaa. Ajelimme siis Kalasataman pienen romanileirin ohi kohti Arabianrantaa noin vuonna 2010. Kaikki olivat hyvin hyvin huvittuneita, sillä espanialaisesta näkövinkkelistä meillä oli suurenluokan mittakaavaharha. He puhuivat tuhansista, me kymmenistä.

Arabianranta päättyi aiemmin tehtaaseen, jonka jälkeen oli joutomaata merenlahta kohti. Keskellä tätä ei mitään, oli alkoholistien märkäsuoja, ns. Liekkihotelli. Nyt sen paikalla on Arabianrannan peruskoulu.

Silloinen Suomen virallinen, vihainen nuori arkkitehti, eli Kai Wartiainen valittiin suunnittelemaan tämä uusi Arabianrannankoulu. Wartiainen halusi yllättää, tehdä totutusta poikkeavalla tavalla, käyttämällä totutusta poikkeavia, arkisia materiaaleja, kuitenkin loppuun asti hyvin suunnitellen.

Betonivalua
Betonia valettiin kumimattoon tai profiiliin, ja saatiin uudentyyppistä seinää, muottivaneria käytettiin seinissä pintamateriaalina. Suunnittelu oli huolellista detaljitasolle asti, metalli jätettiin maalaamatta, mutta portaat tehtiin teräsprofiileista suunnitellen, ei valmistuotteita ostaen.

SaumaArabiankoulu

Alkoholistien L:n mallinen rakennus vuodelta 1979 sai pitää perinteisen rappauksensa ja ruutuikkunansa. Oikeasti käytänössä kaikki uusittiin runkoa lukuunottamatta. Tähän osaan tehtiin luokkahuoneet. Uusi L:n mallinen rakennus laitettiin vanhan syliin ja sinne laitettiin liikuntasali ja muita erikoisempia tiloja. Harmikseni kuulin että vanha osa on taas yksi näistä sisäilmaongelmaisista koulutaloista. Näissä korjauksissa ei ole varaa epäonnistua.

ArabiankouluLasilankkua

Kai Wartiainen on tehnyt Arabianrantaan toisenkin koulurakennuksen muutoksen, Metropolian yhden toimipisteen Hämeentie 161:een.
Hienoiten Kai Wartiainen on kuitenkin onnistunut Helsingin kohteistaan HTC-centerissä Kaapelitehtaan vierellä, Ruoholahdessa.

HTCWartiainen

Suomen toistaiseksi parhaat toimistorakennukset, jotka todella liittyvät paikkaan ja hyödyntävät mielikuvia ja luovat niitä. Pääosin meidän sinänsä laadukas toimistorakentaminen on hieman anonyymia ja ympäristönsä hieman etäisesti liittyviä. Tähän täytyy palata ajan kanssa.

Arabianrannan brändäys taas perustui luovuuden mielikuvan vahvistamiselle. Taiteesta tehtiin osa käyttöympäristöä. Taideteollinen korkeakoulu, nykyisin Aalto yliopisto, ja Iittalan Arabiantehdas antoivat pohjan taidebrändäykselle. Tämä brändäys ei perustunut keksittyyn mielikuvaan vaan olemassaolevan piirteen vahvistamiseen ja muokkaamiseen.

KaijaKontulainenHevoset

Koulun pihalla olevat taiteilija Kaija Kontulaisen Arabian Hevoset. Hyvää tinkimätöntä taidetta, joka ei pelkää kosketusta tai koskettaa.

Keskon pääkonttorin muodonmuutos – toimistoista asunnoiksi!

KeskonPiippu
Katajanokalla puhaltaa suuret muutoksen tuulet. Monipuolisesta kaupunginosasta on tulossa yhä enemmän asuinalue. Paljon puhuttu toimistojen muuttaminen asunnoiksi toteutuu Katajanokalla, halutulla alueella, varsin ripeästi. Toisaalta ymmärrettävää ja varmasti myös vääjämätöntä, toisaalta hieman harmillisen yksipuolistavaa.

Olen asunut Katajanokalla, vanhalla puolella eli jugend-puolella, Kauppiaankadulla, legendaarisen (kerrankin tämä sana on oikeasti paikallaan) Wellamo-ravintolan perustajan alivuokralaisena 1990-luvun lopulla. Asunto oli kuin pietarilaisen, eläkelle jääneen balettitanssijan menneisyyden kulttuurikoti, ja asunnon valtiatar pieni, siro, mutta vahvan persoonallisuuden omaava tumma nainen, joka jazzin soidessa kertoi Sam Vannista, Marimekon ajastaan ja Pentti Saaritsasta. Huima kulttuurivyöry kaksikymppiselle opiskelijalle.

Silloin kaupunginosa oli yhtä tuulinen kuin nyt, mutta paljon monipuolisempi. Parin korttelin päässä oli vankila (toiminnassa 2002 asti, jolloin sinne rakennettiin hotelli), jonne harvalla taisi olla asiaa, mutta kukkakauppoja oli useita, Keskossa paljon toimistotyöläisiä, kirkkohallituksella suuri kortteli ja naapuritalon jo puretussa toimistorakennuksessa pitivät työhuoneitaan muotoilijat ja kulttuuripuolen opiskelijat.

KatajanokanTulevaUusjugendtalo
Tähän monttuun nousee lähiaikoina Katajanokan ”uusjugend”-asuintalo (Huttunen Lipasti Pakkanen Arkkitehdit), johon tulee mm. autohissi. Odotan mielenkiinnolla tätä ei-tasakattoista täydennysrakennuspalikkaa entisen Euro-Hostelin kohdalle.
http://www.h-l-p.fi/linnankatu-housing/

Muutoksia Katajanokalla on toki ollut myös aiemmin. Ja monipuolisuuden kirjo on ollut vielä laajempi. Katajanokalla on ollut jopa oma lentoasema vuosina 1924-1936. Lentokenttänä toimi merenlahti ja sitä kutsuttiinkin lentosatamaksi. https://www.kuvakokoelmat.fi/pictures/view/HK19551228_1214

KeskoSatamakadulle
Keskon entinen pääkonttori ja keskusvarasto on komea ja massiivinen, korttelin kokoinen rakennus, joka pysäyttää jokaisen Katajanokalle tulijan. Arkkitehti Toivo Paatelan 1940 suunnittelemaa taloa katsellessa ei ole vaikea miettiä aikaa, jolloin laivat toivat tavaraa makasiineihin ja junaradalla suoraan pääkonttorin Kanavakadun lastauslaiturille. Tiilen tumma sävy valittiin viisaasti kestämään junien, laivojen ja tehtaiden nokeentumisen mahdollisimman vähän häiritsevästi. Voisi sanoa, nykytrendisanaa mukaellen, että mahdollisimman ”huoltovapaasti”.

Kanavakadun lastauslaitureille laajentuu tulevaisuudessa Keskon varasto-osan hotelli ja hotellin ravintolan terassit sekä pääsisäänkäynti. Ehkä koko katu vallataan pikku hiljaa katukulttuurille, olisi jo aika.

Keskon suunnitellut asunnot ovat pitkästä aikaa plaanisuunnittelultaan mielikuvituksettomista tehokopeista poikkeavia (arkkitehtina L-arkkitehdit). Joka toisessa kerroksessa menee keskikäytävä, jonka varrella oleva asunto kurottuu seuraavassa kerroksessa käytävän yli toisellekin ulkoseinälle asti.

Kun lähtökohtana on vanha, puitteiltaan jännittävä rakennus, on mukava kun sen havannoi sinne rakennettuissa asunnoissakin. Tuntuu kummalliselta, että vanhoista yritetään joskus tehdä mahdollisimman paljon nykyisiä uusia kipsilevyasuntoja matkivia, eikä vanhasta rakennuksesta jää mitään ihmeteltävää uusille asukkaille. Vanhahan on koko ajan vähenevä luonnonvara, se ei lisäänny, päinvastoin sen suhteellinen määrä vain pienenee. Uutta voidaan aina tehdä lisää.

Keskon Puuikkunat
Keskon Satamakadun pääfasaadissa on runsaasti hienoja puuikkunoita, joita asukkaatkin osaavat jo arvostaa. Ainakin Unioninkadun 1960-luvun kuulalaakeritoimistotalon puuikkunoiden korjaus sekä sen hinta (ei tullut uusimista kalliimaksi, eli oli myös taloudellisesti kannattavaa) että sen positiivinen vaikutus asunnon tunnelmaan yllättivät -melkein- kaikki. (Arkkitehtitoimisto Avarc).
PuuikkunaUnioninkatu

Hauska yksityiskohta on myös sisäpihalle tulevat ruostutetusta teräksestä tehdyt paloportaat, ehtaan New Yorkin loft-henkeen. Jos pihasuunnitelma ja havainnekuvat pitävät kutinsa loppuun asti, eikä asuntojakaan kuorruteta viimeiseen asti, voi Helsinki saada vihdoin aitoja loft-asuntoja keskeisellä sijainnilla.

Myös naapurikorttelista on kirkkohallitus muuttanut Etelärantaan, ja tarkoituksena on rakentaa näihin Pauligin vanhoihin tehdas- ja toimistotiloihin asuntoja sekä palauttaa asuintalo asuntokäyttöön.

Mennessäni perjantai-iltana kyläilemään Katajanokalle, luotin vanhasta muistista kukkakauppaan, jota ei tietenkään enää ollut. Yleisestikin palvelut ovat kaikonneet Katajanokalta. Kuinkahan paljon lisää ihmisiä tarvitaan ne palauttamaan? Toimistoväki ylläpitää monia palveluita käyttämällä niitä arkipäivisin ja päiväsaikaan. Se että korvataan toimistoja asumisella, tuskin parantaa alueen ostovoimaa kauppojen ja muiden palveluntarjoajien kannalta. Keskon K-kaupassa oli muutama kimppu ruusuja, mutta minun kukkani jäivät tällä kertaa ostamatta.

Aiemmin Katajanokalta Tiiliraunioiden hyötykäyttöä ja kellluva toimisto:
https://hennahelander.wordpress.com/2015/05/02/tiiliraunioita-toolonlahden-makasiinit-ja-katajanokan-koulunpiha/
https://hennahelander.wordpress.com/2015/02/15/katajanokan-jaanmurtajien-varit-ja-helsingin-ensimmainen-kelluva-toimisto/

Loppuun pari toisistaan erilistä pientä ykstyiskohtaa. Arkkitehti Toivo Paatela työskenteli myös oman työnsä ohessa rakennustarkastajana Haagassa 1920-luvulla.
Siitä on muutamia vuosia, kun Keskon pääkonttori muutti remontin edestä Helsingin Haagaan, Ruskeasuolle.

Baana – taloja kuilun partaalla

BaananAlku

Helsingin ulkotilat ovat olleet enemmän tai vähemmän perinteisiä katuja, aukioita, toreja ja puistoja. Kun Baana toteutettiin vuonna 2012 entiseen rautatiekuiluun, astui Helsingin urbaanikatuelämä uuteen aikaan. Autoista vapaa, vanhoista ajattelumalleista vapaa temmellyskenttä uudelle katukulttuurille oltiin viilletty Helsingin ytimeen.

Baana

Baana perustettiin varsin ripeästi ensi ajatusten jälkeen. Baanan äiti taitaa olla kaupunkisuunnitteluviraston arkkitehti Kirsi Rantama, joka työskenteli Baanan toisen pään, eli uuden satamakaupunginosan, Jätkäsaaren parissa. En tiedä, miten projekti oikein eteni, mutta hämmästyin, että se oikeasti tehtiin. (Mitä muita hienoja hankkeita onkaan jäänyt tekemättä yleisen kyynisyyden jähmettäminä?) Muistan ensimmäiset arvailut vielä avajaistenkin aikoihin siitä, onko hankkeessa mitään järkeä, kuka sitä käyttää ja eikö se ole kovin ahdistava ja vaarallinen paikka sekä altis graffiteille ja muille sotkuille. Onneksi näiden ajatusten julkipuhujat eivät tehneet päätöksiä.

BaananPutket

Nyt Baana on kolmevuotias. Kolmevuotiaat ovat innokkaita, oppivia ja iloisia. Varmasti Baanan suurin voitto on, että pyöräilyn poikittaisliikenne on sujuvoitunut huomattavasti. Mutta on Baanassa muitakin puolia, eikä nekään ole merkityksettömiä. Vähä vähältä sen ympärille kehittyy uutta meininkiä, tapahtumia ja paikkoja, pysyviä sekä väliaikaisia. Tarkoitus taitaa olla ennemminkin muuttua, eikä tulla valmiiksi.

PysyvääTaidetta

Kovalle pinnalle maalattua.

HAM

Helsingin Taidemuseon HAM:n graffiti maalautui, tällä kertaa vanerille.

Kalliosta taloja

Taloja kasvaa kalliosta, nyt myös uusia. Vanhan Marian sairaalan punatiiliseen taloon on suunniteltu suurta päiväkotia, uuden konseptin mukaan yli 250 lapselle. Valkoinen asuintalo Baanan kupeessa on arkkitehtitoimisto Siven ja Takalan toteutussuunnitelmilla tehty ja valmistuu 2016 alussa. Ehkä Marian sairaala-alueen kehittäminen kasvattaa lisää näitä komeita kuilutaloja?

TalojaBaanalla

Jugend-kivilinnoja, 1980-luvun elementtiasuintaloja, 1990-luvun toimistotaloja, 2000-luvun täydennysrakentamista, kaikkea yhdellä katseella.

Baanaa kulkiessa myös koko Helsinki näyttäytyy toisesta näkövinkkelistä. Autojen poissaolo tekee paikasta myös kummallisen. Olen kaiken keskellä mutta ympärilläni on vain ihmistahtista toimintaa. Tämä muuttaa koko kulkemisen rytmini, minun ei tarvitse olla koko ajan valppaana kadunkulmassa autoja tiirailemassa vaan voin keskittyä ihan muihin juttuihin. Autoja kuitenkin näkee muurien päällä ajelemassa, ja niiden äänen kuulee. Olen keskellä Helsinkiä, mutta minun ei tarvitse välittää niistä. Jännä tunne.

New Yorkissa on High Line, joka kulkee ilmassa, Helsingissä on Baana joka kulkee maan kuilussa. Ei hassumpaa. http://blogs.dickinson.edu/urbanaturalroosting/2015/06/29/new-york/

Taide

BaanaValo

Tänä viikonloppuna Baanalla on valoteoksia. Näitä olisi mukava nähdä lisää ja uudestaan, valo toimii loistavasti ratakuilussa, pimentyvissä illoissa.

Pingispöydät

Skeitti

Pingispöydät, piknik-alustat tekonurmella, koriskenttä, skeittipaikkoja. Muutaman vuoden päästä kun saamme Baanan ”kaupungin” päähän uuden keskuskirjaston ja siihen liittyvän kansalaistorin, tulee Baanakin varmaan entisestään muuttumaan ja edelleen aktivoitumaan.

Cargo

Kahvila Cargo Baanan Ruoholahdenpuoleisessa päässä yhdessä Baanan kanssa on myös herättänyt aiemmin kovin liikennevoittoista ja kylmähenkistä aluetta pysähtymisen paikaksi.

Cargo

Konttikahvila näyttää konttikahvilalta, mutta paikka satamanäkymineen antaa henkistä oikeutta tälle kovin trendikkäälle konttikahvila -tyylille.

Pyöränhuolto

Tässä kahvilassa on myös pyöränhuoltopiste, toisen lähellä toimivan yrittäjän ”mainoksena” ja ihmisten iloksi. Uusi yrityskulttuuri ja uudenlainen mainonta ryömii myös Helsingin keskeisille paikoille. Tervetuloa tämäntapainen toiminta!

Aika paljon on saatu aikaiseksi vain 1,3 km pitkällä reitillä.
Mutta Baana on vasta alkua. Baanan jatkosta ali rautatiekiskojen kohti Hakaniemeä on puhuttu, ja varmaan muitakin baanoja on suunnitteilla. Toivon ettei tulevaisuuden baana tarkoita vain nopean pyöräliikenteen reittiä vaan että samalla tehdään 2000-luvun uutta urbaania kaupunkitilaa myös kävelijöille ja pysähteilijöille.

Sillä millaisia mahdollsuuksia kävelijällä ja pyöräilijällä on nykyisin kokea Helsinkiä? Voin kävellä kantakaupungin katuja ja katsella näyteikkunoita, pysähdellä suurten puistojen kallioilla ja pienten aukioiden penkeillä katselemaan viimeisintä katumuotia. Mutta rantaa pitkin kävellessä saan puskea usein läpi tuulen ja pärskeiden, sillä talojen suojaan pääsee rantareiteillä harvemmin.

Kuilusta kasvavia taloja katsellessa ei voi välttyä ajatukselta, että myös vedestä kasvavia taloja on Helsingissä marginaalisen vähän. Hyvä että tuo tämän vuoden 2015 Arkkitehtuuri Finlandia -ehdokas, arkkitehtitoimisto NRT:n Merenkulkijanranta Lauttasaaressa kurottaa Itämerelle, samoin kuin vanha kunnon punatiilinen ”Venetsia” Lapinlahden sairaalan vieressä, kertovat hieman siitä mitä voitaisiin tehdä rantarakentamisen osalta.

Mutta nyt varaudutaan täysin perustellusti koviin tulviin, ja halutaan rannat kävelijöille ja pyöräilijöille. Minustakin tuo jälkimmäinenkin on vain ja ainoastaan hieno asia, mutta kyllä sitä joissain paikoissa voisi kuitenkin kokeilla taloilla rakennettua rantaa, ja silloin samalla olisi hyvä kehitellä uudenlaisia urbaaneja reitistöjä kävelijöille ja pyöräilijöille, Baanan viitoittamalla tiellä.

Helsingin puukerrostalot osa 2/2 – systeemit saapuvat

LatokartanoPuu

Puurakentamisessa ajatuksemme ovat jumahtaneet vuosisatojen taakse. Olemme unohtaneet, miten rakenteet, pelastustoiminta, kommunikaatio, lämmitysjärjestelmät yms. ovat muuttuneet. Avotulet ja vaurioituneet tulisijat piippuineen ovat nykyajan kaupungeissa harvinaisuuksia. Paloautossakin on enemmän hevosvoimia kuin yhden vetojuhdan verran. Silti puurakentaminen vertautuu mielissämme enemmän Turun paloon kuin nykyaikaiseen rakennusteollisuuteen nykykaupungissa. Onkohan meillä muitakin tällaisia rajoituksia ajatuskuluissamme? Varmasti on, ainakin minulla. Siksi onkin hyvä toisinaan käydä muualla katsomassa maailmanmenoa, ja ymmärtää että aika muuttuu – ja talot myös.

Mitä Keski-Eurooppa edellä, sitä Suomi perässä. Kävin 2000-luvun alussa Sveitsissä ja Saksassa katsomassa suuria, komeita ja puisia taloja, monikerroksisia kouluja ja kerrostaloja. Miksi meillä vasta nyt tehdään ensimmäisiä oikeasti urbaaneita kerrostaloja?

LatokartanoPuutalo

Viikin Latokartanon alueelle on noussut taloja, jotaka ovat tehty puusta rungoltaan ja ulkoseiniltään. Tummia ja jämäköitä puoliurbaaneita rakennuksia, ympäristöönsä hyvin sopivia. Varsinkin katujulkisivun takana on hyvinkin onnistunut, mukavasti puinen kortteli. Väritys on ruskean eri sävyjä, jollain tavalla yllättävä ja jopa miellyttävä pienen alkutotuttelun jälkeen. Arkkitehtina paljon asuntoja suunnitellut arkkitehtitoimisto HMV.

LatokartanoPuukerrostalo

Nämä Latokartanon talot on tehty täysin kilpailukykyiseen hintaan, eli puuta ei valittu näiden rakennusten materiaaliksi ideologisista syistä. Latokartanon puukerrostalot ovat MetsäWoodin järjestelmällä tehtyjä kerrostaloja. Metsäwoodin järjestelmä on ns. pilari-laatta -järjestelmä, jossa ei ole kantavia seiniä vaan kantavia pilareita. Tämä on vanha funktionalistinen ihanne, koska silloin voidaan seiniä laittaa sinne minne halutaan, vaikka eri kohtiin eri kerroksissa, variaatiomahdollisuuksia on paljon, plaanisuunnittelu (pohjapiirustusten suunnittelu) on varsin vapaata.

Suomessa puurakentamisen systeemejä on nykyisin markkinoilla kolme. Muutama vuosi sitten niitä ei ollut yhtään. Valmiit järjestelmät vasta takaavat puurakentamisen yleistymisen, sillä ei rakennuttaja halua keksiä uusia systeemejä vaan valita hyvän ja käyttökelpoisen valmiin systeemin, aivan kuten betonirakentamisessakin.

Näissä kaikissa kolmessa on eri periaate järjestelmän takana.

Eskolantie

Pukinmäkeeen, Eskolantielle on noussut neljä uutta puukerrostaloa. Mustat pistetalot ovat tehty puisista tilaelementeistä. Elementit on koottu Suomessa Stora Enson Itävallassa tehdyistä CLT-puulevyistä (kolmekerroksista ristiinliimatuista puulevyistä). Iloinen uutinen on, että Suomeenkin on perustettu kaksi tehdasta jotka tekevät jotakuinkin samaa kamaa, eli enää ei tarvitse tukeutua Keski-Euroopan puihin.

EskolantiePuu

Arkkitehtitoimisto Matti Iiramo voitti SR-kilpailun yhdessä SRV:n kanssa. SR-kilpailussa arkkitehti tekee suunnitelmat ja urakoitsija sitoutuu tekemään ne tiettyyn hintaan. Kilpailussa arkkitehtuurin laatu ja urakoitsijan hinta, molemmat ratkaisevat, tai pelkästään arkkitehtuuri, jos hinta on annettu kiinteä hinta.

EskolantiePuukerros

Tilaelementeistä tehtäessä voidaan välistä jättää paloja (legoja) pois, näin parvekkeiden ei tarvitse olla päällekkäin, sekä ulokkeet ja sisennykset ovat mahdollisia perinteisestä rakentamisesta poikkeavalla tavalla. Tällaisella arkkitehtuurilla on vielä paljon kokeiltavana.

EskolantiePuukerrostalo

Ulkoseinissä näkyvät elementtisaumojen peitelistat. Tässä kohteessa niiden sijoittelu on tehty huolella, varjoviivat tuovat suurelle seinälle tarpeellista graaffista keveyttä.

EskolantienPuukerrostalonAsuin

Mikä on puurakentamisessa erilaista kuin betonirakentamisessa? Ainakin puu on kevyempää, joten se sopii erityisen hyvin huonolle maaperälle.
Puun ei tarvitse kuivua, joten rakentamisaika on lyhyempi, eli noin 8-10 kuukautta kerrostalokohteissa.
Puukohteet tarvitsee ”huputtaa” eli suojata teltalla rakentamisen aikana. Huputtamista tosin jotkut rakennuttajat vaativat nykyisin kaikilta kohteilta, koska tämän päivän energiamääräykset tarkoittavat että rakentamisenaikainen kosteus ei enää kuivu käytössä rakenteista pois eristeiden estäessä sen. Karrikoiden, kerran märkä talo, aina märkä talo.
Kerroskorkeus (mitta lattiasta seuraavan kerroksen lattiaan) on parikymmentä senttiä korkeampi kuin betonitalossa, koska välipohjat ovat paksumpia.
Toistaiseksi puukerrostalot täytyy sprinklata, jota itse en ihan ymmärrä, mutta olenkin maallikko näissä asioissa. Ja sitten on tietenkin se puutalojen arkkitehtuuri, eli miltä nuo puukerrostalot näyttävät.
Toiveenani olisi puukerrostalo, jonka sisäosatkin olisivat puuta. Nykyisin meillä on (lähinnä palomääräysten vuoksi) puukerrostaloja, jotka ovat sisältä kipsilevyä.

Tulevat, kiintoisat Helsingin puukerrostalokohteet ovat lähiaikoina: WoodCity-korttelin puutalot Jätkäsaareen, arkkitehtitoimisto Anttinen-Oivan suunnitellemana, luvassa hyvää arkkitehtuuria koko kortteliin.
Honkasuon rakentaminen alkaa hyvissä merkeissä. Sinne tulee puinen aloituskortteli, joka on rakennusliike Reposen sekä arkkitehtitoimisto Vuorelman yhteistyön tulos. Reponen ja VersoWood on kehitellyt mainitun kolmannen valmiin puurakentamisjärjestelmän, jonka kolmas kerrostalokohde Honkasuo on.
Myös toiseen uuteen kaupunginosaan, Kuninkaantammeen on tulossa puutalo. Arkkitehtitoimisto Ark-House on suunnittellut identtiset talot vieretysten, joista toinen on puutalo ja toinen betonitalo. Kiinnostavaa. Tässä parissa tutkitaan lähinnä hintavaikutusta. Ehkä kannattaa muistaa, että betonitaloilla on muutaman vuosikymmenen etulyöntiasema.

Saisikohan betoniteollisuuskin tästä herätysruiskeen? Tuo 1970-luvun verraton keksintö ontelolaatta, jota on viljelty jokaiseen betonikerrostaloon viimeiset neljäkymmentävuotta, voitaisiin korvata vihdoin jollain kehittyneemmällä versiolla. Saisiko materiaalikilpailu aikaiseksi tuotekehittelyä aidan molemmin puolin? Toivottavasti, olisi aika.

Helsingin puukerrostalot osa 1/2 – ikuista koerakentamista?

Puukerrostalojen tulemisestä on vouhkattu lähes parikymmentä vuotta. Ensin oli muutama kokeilu, sitten pitkä kuiva kausi, jolloin puurakentamisessa nähtiin vain ongelmia. Onko vihdoin muutoksen aika koittanut niin, että puukerrostaloistakin olisi tulossa varteenotettava vaihtoehto?

ViikinPuukerrostalo
Helsingin ensimmäinen puukerrostaloalue rakennettiin Viikkiin, arkkitehtina oli Mauri Mäki-Marttunen.
Talot polveilevat mukavasti kumpuilevassa maastossa, parvekkeet ja pihat tekevät pihapiiristä kotoisan, ja kooltaan inhimillisen. Muusta Viikin rakentamisesta erillään oleva tontti, pienen lammen rannalla, vahvisti 1990-luvun lopulla puurakentamisen epäurbaania tyyliä. Kortteli avautuu sisälle päin ja sitä ympäröi pellot ja maaseutumainen rauha. Ei ihme, että puu nähtiin pitkään vieraana materiaalina urbaaniin ympäristöön. Vaikka mielikuva oli kaunis, se johti kapeakatseisuuteen.
ViikkiPuukerrostalo2
Arkkitehtuuri on onnistunutta, edelleen erityisesti väritys ja ”massoittelun” rytmitys, eli se miten talot ovat ikään kuin tehty useammista kappaleista, eikä yhdestä pitkästä tasapaksusta pötköstä. Talojen parvekkeet ja muut lisäosat jakavat ulkoseiniä pystyrakenteilla pienempiin osiin. Värit ovat taitettu lämmin valkoinen, sinapin keltainen sekä tumman harmaa, joista viimeksi mainittu ryhdistää muutoin pehmeää väriskaalaa.

Aluksi puukerrostalojen rakentamista tehtiin käsityöpelinä, eli suunnittelu ja rakentaminen oli ns. koerakentamista. Silloin ei ollut valmiita ratkaisuja vaikkapa siihen, miten askelääneneristys päällekkäisten kerrosten välillä ratkaistaan.

OmenamäkiPuukerros
Helsingin toista puukerrostaloa saatiinkin odottaa aika kauan. Seuraava puukerrostalo rakennettiin vihdoin vuonna 2008, lähes kymmenen vuotta Viikin talojen jälkeen, Omenamäkeen Vuosaareen. Kymmenessä vuodessa rakennusmääräykset olivat kiristyneet mm. ääneneristyksen ja energiatehokkuuden osalta. Suunnittelijat olivat alansa huippuja Suomessa, mutta valmiit ratkaisut uupuivat edelleen. Lattian paksuudeksi tuli noin 70 cm puulla ja hiekkatäytteellä, eli lähes tuplasti korkeutta betoniseen välipohjaan verrattuna. Kaikki piti laskea ja todentaa. Lopputuloksena tuli hieno, erityisen hiljainen talo, kertovat asukkaat. Pahat skenaariot eivät taaskaan toteutuneet.
OmenamäenPuukerrostalo
Arkkitehtinä oli tällä kertaa kokenut asuntosuunnittelija Jarmo Pulkkinen ja konstruktöörinä Juha Elomaa sekä välipohjien osalta innovoimassa arkkitehti Ahto Ollikainen.
Lisää teknisiä tietoja lyhyesti ja ytimekkäästi: http://www.puuinfo.fi/sites/default/files/content/puulehti/puu-lehti-42007/puulehti074www.pdf

Mutta onko nyt maailma muuttunut puurakentamisen suhteen, jopa Suomessa?

Puuteollisuus on herännyt ja markkinoille on tullut kolme eri tyyppistä rakennesysteemiä. Enää ei tarvitse keksiä kaikkea alusta projektin käynnistyessä. On Puumera -järjestelmä, jota ovat kehitelleet Versowood ja Rakennusliike Reponen Oy, MetsäWood:n kerrostalojärjestelmä ja Stora Enson CLT-järjestelmä.

Näkisimmekö vihdoin enemmän ratkaisuja kuin ongelmia?

Teurastamo – paikka jota ei ole uudistettu verenmaku suussa

TeurastamoKellohalli
Hermannin rinteen alapuolella on Teurastamo, josta on tullut pikku hiljaa ruokakulttuurin ja rennon oleskelun keidas. Teurastamon rakennukset ovat minusta absoluuttisen kauniita, tasapainoisesti kokojensa puolesta toisiinsa sopivia, ”teollisuusrakentamista” parhaimillaan. Niiden yksinkertaiset, sirot metallidetaljit korostavat talojen linjakkuutta ja yhtenäinen tumma, matala tiili tukee kokonaisuutta.
TeurastamoDetaljit
Linjakkuuden alkuperäinen tarkoitus oli saada siat ja naudat mahdollisimman ”liukuhihnamaisesti” elävänä sisään ja lihoina ulos. Junan pistoraide toi karjan pihalle, siat ja naudat eri kohtiin ja siitä alkoi työt. Kellohalli-ravintola on osa teurastamon päätilaa, päätila jatkui läpi talon aina ulkoseinälle asti. Kellohallin viereiset kylmähuoneet ovat myös käymisen arvoisia.
TeurastamoSikaramppi
Myös ns. sika-rampin, jota pitkin siat on viety sisään, muisto (luiskan kohta kivisessä sokkeliosassa, ulkoseinän alareunassa) näkyy nykyisen jädebaarin sisääntulon kohdalla.

Teurastamon talot ovat rakennettu 1930-luvulla, funkkiksen ja klasissimin rajakohdassa, arkkitehtina Bertel Liljequist. Teurastamon portin lihakauppa/ravintolalla on pitkät perinteet lihakaupan saralla. Hienoa että alueen porttirakennuksella säilyy vahva yhteys teurastamon alkuperäiseen tarkoitukseen.
TeurastamoPorttirakennus

Täällä mainosten ja härpäkkeiden kirjo on villiä ja vapaata, mutta tällä kertaa onnistuneen vapaata. Mainokset ovat Teurastamolle tehtyjä, ja paikan henki on hyvin ymmärretty toimijoiden taholta, missään ei ole tympeitä muovimainoksia tai jokapaikan plakaatteja, vaan kekseliäitä värikkäitä viritelmiä. Helsingin uusissa yrittäjissä on jo mainiota kaupunkikulttuurin tajua. Minuun tämä paikka vetoaa.

Mukavaa on myös, että kävijöiden ikäkirjo on laaja, ja pihalla on tarpeeksi paljon myös ”ei kenenkään maata”. Pihan keskellä on vapaasti käytettävissä oleva grillipaikka.

TeurastamoViljelykset
Pihalla on jo ruokaa kasvamassa, tätä nykyä ei tosin karjaa, vaan vihreää kasvustoa. Teurastamon tarkoituksena on, että kaikki kasvit vaihdettaisiin pikkuhiljaa syötäviksi. Vihdoin tällaistakin! Biologisiskoni onkin jo pidemmän aikaa ihmetellyt, miksi joka paikkaan istutetaan koristekukkia ja marjattomia pensaita, miksei koko Helsinkiä voisi täyttää hyötykasveilla?

Paikalla on myös vuokrattava sauna. Se on aikoinaan palvellut teurastajia, eli se on tehty varmasti aitoon puhdistustarpeeseen.

Aluella on myös tunneleita, joihin en ole vielä päässyt kurkistamaan, mutta ehkä myöhemmin. Ja kulmarakennuksessa on pieni viskitislaamo kuparilaitteistoineen, jonka viski vasta tekeytyy (vai mikä onkaan oikea termi viskille), joten sekin paikka on ehkä myöhemmin listalla.
TeurastamoKulma

Olen ylpeä Helsingistä, ja tässä tapauksessa myös Helsingin kaupungista, sillä taitaa olla alunperin kaupunkisuunnittelupuolen keksintö, että paikasta on tullut tällainen, ruokakulttuurin monipuolinen hengailumesta. Harva uskoi muutamaa vuosi sitten, että ruoka voisi vetää tarpeeksi ihmisiä paikkaan, jossa ei ole ”mitään muuta”. No se muu tulee ruoan myötä, eikä se alkukaan ollut niin auvoinen, mutta vuosi vuodelta paranee. Koko Tukkutorilla on mahdollisuus samaan, muuntautua vaikka miksi, pala kerrallaan ja entistä kokonaan hylkäämättä.
Aiemmin Teurastamo oli syrjässä tukkutorin laidalla, kohta se on Hermannin ja Kalasataman ansiosta keskellä uusinta urbaania Helsinkiä. Hyvillä ideoilla voidaan saada komeat vanhat ”ongelmarakennukset” osaksi uutta helsinkiläistä kaupunkikulttuuria. Tässä tapauksessa Teurastamon talot ovat kaupungin omaisuutta, ja periaate on korjata niitä ”kevyesti” ja tehdä se pala palalta. Harmi vaan ettei tämä kevyt korjauskaan ole ilmaista ja se vasta pitääkin suunnitella.
Arkkitehdin täytyy tällaisessa tapauksessa osata tehdä mahdollisimman vähäeleisesti korjaukset eli ymmärtää lähtökohta ja vanha rakennustekniikka sekä paikanhenki, että sovittaa uudet tekniikkaputkistot yms. sekä muut toimintojen tarpeet freesisti ja mutkattomasti ja osata vielä jättää kaikki tarpeeton pois. Pahinta on, jos talojen sisukset alkavat muistuttaa nykyajan kipsilevymestoja, silloin ollaan menetetty jotain oleellista.

Teurastamo on Helsingin kaupungin viimeinen teurastamo, se lopetettiin vuonna 1992. Mutta missä oli Helsingin ensimmäinen teurastamo? Presidentinlinnan kohdalla. Tätä voimme muistella sitten 6.12., kun katsomme vastakorjatun presidentinlinnan puhdistunutta loistoa.

Kiintoisia kuvia Teurastamosta, siltä ajalta kun se vielä oli teurastamo:
025

Vanhassa kuvassa ramppi näkyy valkoisena Kellohallin oikeanpuoleisella seinällä.

Odotan, mitä syksy ja talvi tuovat Teurastamolle.

Lehmien jälkeen tuli värikäs Hermanni – kävelijöiden kaupunginosa?

Hermanni

Eläinlääketieteellinen lähti vehreämille niityille Viikiin, ja niin Sörnäisten vankilan ja Tukkutorin sekä Teurastomon kupeessa olevalle Hermannin alueelle koitti uudet ajat. Rinteeltä purettiin tallit, navetat ja opetusrakennukset, jätettiin muutama vanhempi talo jäljelle vankilan muurien lähelle ja tehtiin uusien talojen tiiveysennätys. Lopputuloksena on pitkiä näkymiä, jännitteisiä kapeikkoja, ja hyviä taloja.

HermanninPiippu

Pääosin parvekkeet on muokattu talojen ”seinien sisäpuolelle”, jolloin ollaan vältetty lähiöilmettä, joka sopii aika huonosti tällaiseen kivikaupunkimaiseen kaupunginosaan.

Hermanni Tiivistä

HermanniSerpenttiini

Hermannissa on onnistuneet talojen värit, erityisesti keskitalojen vaihtelevat maanläheiset värirappaukset sointuvat hyvin yhteen sekä naapureiden tiilirakennuksiin. Usein sementtirappausten värit ruiskurappauksessa ovat ikävän sammuneita ja tunkkaisia, toisin kuin valkopohjaisen kalkkirappauksen, jolla on sisäistä hehkua. Täällä ohutrappaus (yhdistelmä kalkki-sementti?) tiilenpäälle on sekä väritykseltään että pinnan elävyyden suhteen miellyttävä ja varmaan myös kauniisti vanhentuva.

Hermannivaaleat

Siellä täällä olevat täyskasvuiset lehtipuut tekevät alueesta valmiin ja vakiintuneen näköisen, vaikka viimeiset rakennukset ovat juuri valmistuneet.

HermanniMuuri

Rinnettä pitkin kulkevat serpentiinitiet, mutta autoja ei näy. Niille louhittiin maanalainen suuri ja avara pysäköintiluola kallioisen rinteen sisään (voisikohan luolaan myöhemmin rakentaa toisenkin pysäköintikerroksen?). Niinpä rinnettä hallitsee monenkerroksen korkuinen kivilohkaremuuri, joka halkoo alueen keskeltä kahtia ja törmää viimeiseen talon seinään.

MuuriPäinTaloa

Törmäyksiä alueella on muitakin: vanhan tiilitalon päälle on rakennettu kerrostalo. Tai tämä oli alkuperäinen ajatus, lopputulemana on replikaatio vanhasta, jonka päälle rakennettiin talo. Vähän hassu, mutta ihan kohtuullisesti suunnitteltu hassu.

TiilireplikaattiAsuintalossa

Suurella yläpihalla on puolestaan tapahtunut turvallisuustörmäys. Eläinlääketieteellisen entisen päärakennuksen pihalla ollut koristeallas säästettiin asuintalojen yhteispihan kaunistukseksi. Mutta nyt allas on eristetty ympäristöstään ja se on saanut aidat ympärilleen. Sillä kenen on vastuu, jos jotain tapahtuu? 

HermanniAllas

Tämä on näitä asioita, joita sekä ymmärrän, että en. Kotipihan turvallisuus pitää toki olla hyvä, jottei onnettomuuksia satu, koska kotipihalla lapset saattavat olla yksin. Mutta mutta muutaman kymmenen sentin altaan vaaraluokitus ei ehkä kuitenkaan olisi niin korkea. Eihän kukaan päästä kerrostalon pihalle kolmevuotiasta muutenkaan ilman valvontaa. Tässäkin suhteessa ajat ovat muuttuneet. Itsekin olen viettänyt lähiöpihalla kolmevuotiaana aikaani hiekkakakkuja tehden, kun äitini on käynyt kaupassa, mutta eipä tulisi mieleenkään jättää omaa kolmivuotiastani ulos yksin.

Kruunumakasiini

Törmäyskurssilla on myös tämä Hermannin kaupunginosan naapuri Sörnäisissä eli Kruunumakasiini. Tämä 1800-luvun lopun tiilitalo on Hämeentien siltarampin puraisema. Talossa on vanha Koneen hissi 1950-luvulta. Sisäosien rakenteet ovat pystyhirrestä tehdyt, eli suomalaisittain aika harvinaista hirsirakentamista.
Helposti käy niin, että puiset komeat sisätilat täytyy kipsilevyttää, jos tilojen tyhjäkäynti halutaan lopettaa, vai onko se sittenkään ainoa tapa saada oiva juhlapaikka käyttöön paloturvallisuus huomioiden?

Kuva sisätilasta, tässä vanhassa vuokrailmoituksessa: http://www.hs.fi/kaupunki/a1341374198931

OP Pohjolan uusi pääkonttori – pitääkö sisustuksen olla osa kokonaisuutta?

OPyläaula
Vallilan Teollisuuskadun uusi pääkonttori alkaa valmistua. Karkeasti ottaen puolet korttelista muodostuu vanhoista toimistorakennuksista ja puolet on uuden uutta tilaa. Tämän tapaista toimistorakennusten purkamista ja kokonaisuuden kekseliästä uudelleen muokkausta on harvemmin Suomessa nähty. Useimmiten pitäydytään varsin maltillisessa sisutuksen muokkauksessa tai rakennetaan kokonaan uusi ulkoiselta olemukseltaan mahdollisimman neutraali pytinki kaupungin laidalle, toimisto-alueelle.

OP Pohjola on tehnyt toisin. Päämaja säilyi kaupungin keskusta-alueella (siksi kai voi jo Vallillaa kutsua?), eikä uutta arkkitehtuuria ole pelätty vaan on yllättävänkin rohkeasti tehty tämänpäivän talo, ei eilisen.

OPkonepajalle
Pääsin käymään OP Pohjolan aulassa, joka tulee avautumaan kaikkien ihmeteltäväksi – onneksi – sekä uuden pääkonttorin keskusaulassa ja siihen liittyvissä auditorioissa.
OPvanhattuolit
Näin kirkkaan viiltävän ehdotonta arkkitehtuuria pääsee harvoin kokemaan Suomessa. OP Pohjolassa vanhan konttorin rumat seinät ottavat kävijän yläaulassa vastaan, jollain kummallisella tavalla pidin myös tästä uuden ja vanhan ristiriidasta. Tällainen epätäydellisyys ja keskeneräisyys kertoo minusta paljon ajastamme, se on eräänlaista väliaikaisuuden ja muutoksen sietoa. Vanhan konttorin seiniä ei oltu päivitetty tähän päivään, eivätkä ne olleet runnollisen vanhoja punatiiliseiniä, vaan kohtuullisen tympeätä toimistotalon seinää. Monia tämä riitasointu varmasti harmittaa, mutta itselleni se oli sopivan kokoinen rujoke, joka vain korosti uuden osan selkeyttä ja kauneutta.

Uusia hyviä taloja vaivaa myös harmillisen usein sisustusmania. Arkkitehti suunnittelee talon, jonka jälkeen sisutustiimi verhoilee paikat vaihelevien teemojen mukaan ilman sen kummempaa tajua sisustuksen vaikutuksista ympäristöönsä ja pidempiinkin näkymiin. Kaukana on ajatus talosta ”kokonaistaideteoksena”. Kuitenkin samaan aikaan me ja turistit juoksemme katselemassa Hvitreskiä, Temppeliaukion kirkkoa ja muita arkkitehtuurimme helmiä, juuri niitä ”kokonaistaideteoksia”, joiden arkkitehdit ovat olleet mukana sisustamisen loppuun asti.

Kuinka moni talo onkaan menetetty tällaisella ajatuksen katkomisella ja suunnittelijoiden vaihtamisella juuri kriittisellä hetkellä? Kun talo on kerran saanut hyvän, talon ideoita huomioivan ja kokonaisuutta korostavan sisutuksen, voi seuraava vaihe toki hoitaa myös hyvän ”toisen käden työnä”, kun uusikin sunnittelija on vain ymmärtänyt talon ominaispiirteet ja vahvuudet.

OPvekkiseinä ja alakatto
OP Pohjolassa on sekä arkkitehtuurin että sisustuksen tehnyt arkkitehtitoimisto JKMM, ja sen huomaa. Toimistolla on ollut yhteinen kokonaisajatus ja se ei ole matkalla katkennut. Alakatot eli kattojen alaslasketut alapinnat, jotka peittävät lähinnä teknisiä putkia ja kaapeleita, ovat osa sekä sisustusta että arkkitehtuuria. Keskuspömpelin alapinta läpättää ohuita vaneri”sipsejä” (DoctorDesignin tuote) ja tuoden samalla lämpöä ympärilleen. Pienellä eleellä on valtaisa vaikutus.
OPalakatto

Uudet viillot talokappaleiden välissä, eli lasiosat aukaisevat näkymiä talon hyvin vaihtelevaan ympäristöön. Viilot saavat lisäsäpinää taiteesta. Pulliaisen veistos Vallilan puutaloja vasten, Aaltosen naisen pää (kenenköhän pää se on niin iso ja vakava) Konepaja-aluetta kohden sekä aulassa muovinen, suuri ja oranssi OP:n logo. Mainoksella alkaa olla vaikuttavuudessaan tehoa. Parempi yksi oikealla kohdalla, kun kymmenen syödessä toistensa voimaa.
OPilonarista
Enemmän silmiltä suojassa on pikkuaditorion metsä, vaneriin leikattuna. Se on pysähdyttävän kaunis, funkitionaalinen Ilona Ristan taideteos. Tällaista toivoisi näkevänsä usemmin.
OPlasikatto
Lasikattojakin on monenmoisia. Parhaat niistä ovat muuta kuin teknisten teräsputkijärjestelmien kokoamisen lopputuloksena tehtyjä ristikoita. OP Pohjolan lasikaton teräslevypalkkejen sisään on piilotettu rähmäkkeet ja romppeet eli nykyajan tekniset ilmaisimet, hälyttimet, putket ja muut. Lisäksi on pystytty luomaan optinen harha ohuista levyistä. Tällaiseen lopputulokseen ei päästä ilman näkemystä, tällaista ympäristöä ei synny listaamalla teknisiä ja muita reunaehtoja. Tämä näkemys yhdessä tinkimättömän toteutustyön kanssa suunnittelun myöhemmissä vaiheissa, erottaa parhaimmat hyvistä.

Samoin keskuspömpelin metallisten, reitettyjen seinävekkien sisään on piilotettu loput härpäkkeet. Tekniikka on hyvä palvelija mutta huono isäntä.

OP Pohjolan julkisivuista ja Amerin pääkonttorista lisää:

https://hennahelander.wordpress.com/2014/12/08/uudentyyppisia-paakonttoreita-vallilan-laaksossa-op-pohjolan-ja-amer/