Mitä voimme oppia Tukholmalta? – toiko miljoona asuntoa onnen vai segregaation?

IMG_0607.JPG1990-luvun vaihteessa, lukiolaisena, asuin kaksi kesää Tukholmassa, missä olin vanhusten ja vammaisten kotiavustajana. Mummoni asuivat muodikkaassa Södrassa ja itse asuin muiden maahanmuuttajien kanssa 1960-luvun lähiössä.

Talossani oli pitkät keskikäytävät ja porrashuoneita enemmän kuin kädessä sormia. Jotenkin mykkä paikka. Huoneesseeni kuului jääkaappi ja oma kylpyhuone, yhteiskeittiö oli keskikäytävän varrella.

Kotilähiössäni hätkähdin joka kerta kun kuulin kieltä, jonka olisin tunnistanut, tai kun näin vaalean tukan. Ei tarvinnut paljon hätkähdellä. Lähiö oli erillinen saareke, jolla ei ollut mitään tekemistä ympäröivän kaupungin kanssa.

Tosin enpä noita asioita tuolloin 17-vuotiaana kauheasti analysoinut enkä miettinyt. Paikka tarjosi minulle pelkän yösijan, muutaman kerran taisin huvikseni kävellä alueella, jolloin tunsin itseni jotenkin epätervetulleeksi. En tiedä tunsiko kukaan itsensä kotoisaksi tuolla.

Äsken kun katsoin aluetta virtuaalisesti, ei se näyttänytkään pahalta vaan vain paikalta jolta puuttuu identiteetti. Lisäksi kaikki talot olivat myös jonkun tapaisia kunnallisia vuokrataloja.

IMG_0608.JPGMiksi Helsinki ylpeilee sekoitetuilla hallintamuodoilla ja haluaa kaupungin vuokrataloja Helsingin kalleimille uusillekin alueille Jätkäsaareen ja Kalasatamaan? Joku voisi kysyä, eikö niitä kannattaisi rakentaa vain halvalla halvoille paikoille?

Ruotsissa perustettiin 1960-luvulla miljoonaohjelma, jonka tarkoituksena oli ratkaista asuntopula. Miljoona asuntoa kymmenessä vuodessa. Betonilähiöitä ilman työpaikkoja ja ilman arkkitehtuuria. Todellista asuntotuotantoa siis. Miljoona asuntoa toteutui.

Toiko se onnen? No eihän se tuonut.

Se toi lukuisia toistensa kaltaisia nukkumalähiöitä.

Tukholmassa, kuten Ruotsissa muuallakin, asuinalueiden eriytyminen on ollut nähtävissä vuosikymmeniä. Ongelmat eivät ole vain kantaväestön pako alueelta, ja siihen liittyvät maineriskit mm. koulujen osalta, vaan tilanne on äitynyt jollain paikoin omaksi maailmakseen, että poliisikin on jättänyt näitä kortteleita villiksi länneksi.

Tukholmassa ei ole myöskään Helsingin vuokravalintasysteemiä kaupungin vuokratalojen asukkaile. Helsingissä asunto-osasto ja asuntolautakunta tekivät kovasti töitä, jotta asukasvalinnat pitäisivät alueet tasapainossa. On tutkittua tietoa, että vieraskielisten osuus kannattaa pitää alle 20%, jotta myös kantaväestö säilyy talossa. On myös tärkeää, että huomattava osa asukkaista lähtee joka päivä töihin tai opiskelemaan, se vaikuttaa koko alueen henkiseen kulttuuriin. Hyvän tasapainon löytäminen erilaisten ihmisten välillä on ensi sijaisen tärkeää. Se hyödyttää meitä kaikkia.

Eli segregaatio oli puraissut Tukholmaa, ja aika pahasti.

Mutta lähiöiden kuningas Tapiola, on säilyttänyt vetovoimansa.

Mitä Tapiolassa tehtiin toisin kuin Tukholman Rinkebyssä?

Tapiolassa tehtiin taloja, joissa oli luonnetta. Ne olivat hyvin suunniteltuja sekä sisältä että ulkoa. Taloarkkitehtuurin lisäksi Tapiolassa suunniteltiin myös maisema taloryhmien välissä. Ja taloryhmät istutettiin maisemaan. Lähiölle luotiin tietoisesti identiteetti. Tapiola nousi vielä lähiöstä kaupunginosaksi, kun asuntojen lisäksi sinne saatiin uimahalli, toimistoja ja kauppoja.

Varmin tapa säilyttää asunnon arvo on hyvä arkkitehtuuri. Niitä taloja on mielekästä peruskorjatakin.

Rakentaminen maksaa aina paljon, ns.halvastikin rakentaminen. Pelkästään energiatehokkuusnormit tekevät mahdottomaksi teknisesti halvan rakentamisen, rumuutta se ei kuitenkaan estä. ”Estetiikkalisä” on rahallisessa mielessä marginaalinen asia.

Espoon Tapiolassakin ensimmäiset asukkaat valittiin eri yhteiskuntaluokista. Tarkoituksena oli sosiaalisesti kestävä, monipuolinen asukasrakenne. Eli ei Tapiola aina ole ollut ylemmän keskiluokan asuinsija, mitä se eittämättä nykyisin on.

Helpoin ja paras tapa ehkäistä eriytymistä on mahdollisimman laaja asukkaiden kirjo kaikkialla.

Segregaatio, tuo muodikas sana, pukkaa esiin joka paikaista. Segregaatio tarkoittaa eriytymistä, ja sen esto sitä, ettei haluta että asuinalueet eriytyvät hyviksi ja huonoiksi alueiksi. Siksi Helsingissä asuntojen hallintamuotoja on päätetty sekoittaa ja kaupungin vuokra-asunnoissa asuu kaikenlaisia kaupunkilaisia: työelämässä olevia, opiskelijoita, eläkeläisiä, työttömiä, elämäntapaihmisiä, uraohjuksia, vanhempainlomalaisia, free-lancereita, iloisia ja tavallisia keskivertohelsinkiläisiä siis.

IMG_0600.JPGKaikki haluavat lisää kaupungin edullisia vuokra-asuntoja, mutta minne niitä voi rakentaa? Vanhoissa hiipuvissa lähiöissä olisi halpoja tontteja, mutta alueet eivät kestä enää lisää vuokra-asuntoja. Vanhoihin lähiöihin ei voi siis enää rakentaa.

Vuokrataloja täytyy siis rakentaa myös uusille alueille, kuten Jätkäsaareen. Ja ehkäpä täydennysrakennustonteille niille alueille, joissa ARA-vuokra-asuntoja ei juurikaan ole.

Ennen meillä oli Suomessa ns. yleishyödyllisiä toimijoita kuten VVO ja SATO kaupunkien lisäksi rakentamassa ja vuokraamassa edullisia vuokra-asuntoja. Nyt näistä yhtiöistä on tullut asuntosijoitusyhtiöitä, joten kaikki säädellyt vuokra-asunnot ovat tulevaisuudessa lähinnä Helsingin kaupungin vuokra-asuntoja.

VVO ja SATO ovat saaneet kaupungilta vuokratalotontteja, joille on saatu ARA-lainoitusta. Vuokrat olivat pitkään säädeltyjä ja siten asukkailleen kohtuullisia. Talot vanhenevat, ja lainat loppuvat, peruskorjauksiakin pitää tehdä. ARA-vuokra-asunnot vapautuvat säätelystä.

Mitä tapahtuu Helsingin eri alueilla hallintamuotojakaumalle?

Katajanokalla kaikista (muiden kuin kaupungin) ARA-taloista tulee mitä ilmeisemmin markkinavuokrataloja. ARA-asuntoja on koko ajan vähemmän.

Valtion uuden tulorajan takia ARA-asuntoihin pitää asuttaa vaikeimmin muilla asuntomarkkinoilla pärjäävät, eli  pelkona on, että kaupungin vuokra-asunnoista tulee hiljaa hiipien vuokrakasarmeja ja alueiden positiivisesta kehityksestä on vaikea pitää kiinni. Ei kai kukaan oikeasti tätä halua?

IMG_0578.JPG

Kuvissa on Meri-Rastilaa, joka kokee tulevaisuudessa suuren muutoksen lähiöstä meren ja puistojen kaupunginosaksi. Keskusta metron luona uudistuu. Puistoista tulee alueen ydin, jalankulun ja pyöräilyn reitistöistä sekä toimivampia että elämyksellisempiä. Ja puistot vievät metrolta merelle, vain 800 metriä!

Alueelle tulee paljon uutta rakentamista ja peruskorjausiässä olevia matalia kerrostaloja korvataan osittain uusilla, joissa ei ole betonielementtijulkisivuja. Hallintamuotojen kirjo kasvaa samalla. Osa nykyisistä taloista on mukavasti istutettu kumpuilevaan maastoon, pihat ovat välistä varsin viihtyisiä.

IMG_0590.JPGMeren luona on liikuntapuistojen lisäksi Kallvikin pysäyttävän hieno mäntymetsä kannas uimarantoineen. Itse olin niin häkeltynyt tästä kohdasta. Yksinkertaisesti kaunis. Lähellä on myös mukava, pieni vanha punainen kahvila Villa Ullas.

IMG_0598.JPGMerenrantaan on rakennettu jo uutta Helsinkiä.

Ensimmäisessä kuvassa on alueen asukkaiden ja Lähiöprojektin lähiviljelypuutarha Nuorisotalon edessä. Myös meren luota löytyy asukkaiden laatikkoviljelmiä. Aukiolla on aika kreikkalainen tunnelma.

 

Purkamalla parempaa Helsinkiä – Cityn ja Sörkän toimistoja 2/2

WP_20151105_13_49_22_ProKuka rakentaa uudet talot keskustaan? Mitkä alat ovat meidän aikamme rahasampoja? Aivan kuten siluetti kertoo oman aikansa vallanrakenteista, kertoo myös keskustan muutos niistä taloudellisistavoimista, jotka nyt haluavat näkyä katukuvassa, olla kaiken ytimessä, Cityssä.

Aikaisempina vuosina näkyviä olivat pankit ja metsäyhtiöt, sittemmin mediatalot, jotka nyt hieman kärvistelevät. Viimeisimpinä nousijoina ovat kirjanpito- ja asianajotoimistot. Näissä käsissä ovat mm. kaikki Töölönlahden uudet toimistorakennukset.

Kasarmintorilta väistyvät kaupungin virasto, HKR. Vähitellen kaupungin virastot siirtyvät sivumalle itään. Ensin Hakaniemeen, Pasilaan tai Vallilaan, sieltä teknisten virastojen puoli muuttavat Sörnäisiin, Teurastamon kupeeseen. Siellä tulevassa talossa Lihapihalla, taitaa olla minunkin tuleva työpaikkani, monitilatoimistossa.

SARCKasarmitori.jpgKuva on Arkkitehtitoimisto Sarcin havainnekuva.

Kasamitorille viraston tilalle tulee juristien rakennus, yksityinen lakiasiaintoimisto. Myös Esplanaadilla on saman suuntainen tapahtuma, lakimiehiä saksalaisten pääomasijoittajien ostamaan taloon. Ehkä Suomestakin on tulossa vähitellen virallisten sopimusten ja paperien maa. Vielä 1990-luvulla en tiennyt ketään jolla olisi ollut kirjallinen työsopimus arkkitehtitoimistossa, toimittiin luottamuksella. Nyt tilanne on varmaan juuri päinvastoin. Harvassa ovat ne, joilla sopimusta ei ole. Hyvä että sovitaan, vaikka hieman sitä luottamuksenilmapiiriä kaipaankin.

Arkkitehtitoimisto Sarcin suunnittelemassa talossa on meidän aikamme rasteriulkoseinät. Seinät tehdään jämäkästi kivestä, ikkunat osittain silkkipainetusta lasista. Itselleni tulee oma Berliinin aikani mieleen, siellä kun oli (taas tätä 1990-lukua) sellainen sääntö, että kaikki kadunpuolen seinät piti tehdä luonnonkivestä ns. perinteisinä aukkojulkisivuina. Tässä talossa on samaa, ehkä se on sitä keskieurooppaa. Talojen lämmin väritys parantaa Kasarmintorin reunaa, ja liittää uudet tulokkaat rapattujen talojen kaveripiiriin. Kestävätkö nämä seinät paremmin aikaa kun purettu talo? Luulen niin.

Tiedekulma_näkymä Yliopistonkadulta_108343__mag.jpgKuva on JKMM arkkitehtien havainnekuva. Huomaa vanhan korttelin rauhallinen jalusta, sama periaate jatkuu tämän uuden talon myötä myös tässä korttelissa. Blogin ylin kuva edustaa nykyisyyttä, tilannetta ennen ulkoseinien purkua.

Porthaniaa vastapäätä olevassa hallintorakennuksessa runko pysyy, mutta ulkoseinät muuttuvat ja ennen kaikkea se ulkoseinien tärkein osa, jalankulkijataso muuttuu radikaalisti. On sanottu, että ihminen kokee kapeassa katutilassa kaksi alinta kerrosta, ne leimaavat koko talon hengen. Niiden ikkuna-aukotukset, näkymät sisä- ja ulkotilojen välillä ovat niitä tärkeitä juttuja, jos haluamme mielenkiintoista kantakaupunkia, missä on mukava kävellä.

TiedekulmatoriJKMM.jpgJKMM arkkitehtien suunnitelmassa on harmaaseen betoniin (rapatuilla ulkoseinillä) kaiverrettu suuria puisia koloja ja onkaloita. Hauskinta on, että aukkojen sijannit ja korkeudet ottavat kiinni ympäristöönsä: Yliopiston päärakennuksen jalusta jatkuu hallintorakennuksessa, ja tämä tekee koko rakennuksen jämäkämmän näköisemmäksi. Myös pääkolon sijoittaminen Porthanian aukion päätteeksi on hyvä oivallus. Kaupunkia vähän kuin neulotaan yhteen rakennus rakennukselta. Kunnes taas joku osa poistetaan.

Yliopiston eli Senaattikiinteistöjen hallinnoimien yliopistorakennusten muuttaminen toiseen käyttöön kantakaupungissa laajenee. Tässä muutettavassa hallintorakennuksessa ylimmät kerrokset tulevat olemaan jonkuntapaisena toimistohotellina.

Samassa korttelissa oleva yliopiston teologinen laitos korvautui ministeriöllä, kuten myös omassa suosikissani Arppeanumissa (jonka yliopistomuseon lopettaminen oli alkuperäinen syy, miksi koko blogia aloin kirjoittaa kaksi vuotta sitten). Siinäkin rakennuksessa yliopiston on korvannut ministeriö. Mitä tämä kertoo, vai kertooko mitään?

https://hennahelander.wordpress.com/2014/04/28/arppeanum-helsingin-ensimmainen-okyrakennus/

Yksi todellinen purkava parannus oli Kaisa-Kirjasto Kaisaniemessä. Tässä kuva Fabianinkadun puolelta, josta purettiin monikerroksinen vaalea pysäköintilaitos, ja rakennettiin Kaisa-Kirjaston takafasaadi.

WP_20160410_11_50_12_Pro.jpgArkkitehtitoimisto Anttinen-Oivan oivallinen rasterijulkisivu. Tämä on rakennus josta taitavat pitää nekin, jotka eivät uudesta arkkitehtuurista yleensä niin välitä. Materiaalien vahvalla ja osaavalla käytöllä voi herättää tunteita. Aika ala-arvostettu piirre nykyrakentamisessa. Tunteet ja massiivisesti käytetyt tiilet, kivilohkareet, hirret ja paikallavalettu betoni.

WP_20160410_11_51_00_Pro.jpg

WP_20160410_15_00_41_Pro.jpg

Tämä valtion virastotalo vanhaa oopperataloa vastapäätä Bulevardilla, on yksi niistä rakennuksista, jota harvat jäisivät katukuvasta kaipaamaan. Ehkä jollain on ollut elämänsä hetki siellä, tai toivottavasti ainakin jollain, onhan paikka maistraattina, yksi Helsingin suosituimmista vihkipaikoista.arkHKHaapaniemenkatu4.jpg

Havainnekuva on arkkitehtuuritoimisto Heikkinen-Komonen.

Väinö Tannerin kentällä on tarkoitus pelata tulevinakin kesinä, sora on vaihtunut ruohoksi. Taustalla uusi toimistotalo.  Kaksi ylintä kerrosta tulee olemaan myös toimistokerroksia. Moderni tiilitoimistotalo avarilla näkymillä, ehkäpä kesäisin jokunen tuoli ja pöytä päätyvät kentän puolellekin.

Kilpailuvoittoja kaikki tulevat talot ja Kaisa-Kirjasto, lukuunottamatta Kasarmitorin taloa.

Purkamalla saadaan parempaa, jos puretaan huonoja ja rakennetaan hyviä. Aika yksinkertainen resepti parempaan kaupunkiin.

 

Purkamalla parempaa Helsinkiä – Cityn uudet toimistotalot 1/2

WP_20160312_14_35_31_Pro.jpgSotien jälkeen ensin korjattiin ja sitten rakennettiin sen tilalle, minkä sota oli hajottanut. Mutta sitten alkoi ennen näkemätön purkubuumi. 1950-1970 -luvuilla Helsingistä purettiin noin 800 taloa, joista muutama sata oli komeita ja koristeellisia kaupunkikorttelitaloja, paikalla käsinmuurattuja urbaaneja kivilinnoja.

Mannerheimintie.jpeg

Mitä rakennettiin tilalle? Helsingin ydinkeskustassa, jossa toimistoista sai parhaan hinnan, niin hyvin paljon aika keskinkertaisia toimistotaloja, joihin tehtiin monotonista metallikasettipintaista rasterijulkisivua. Sellaisia joita en ole huomannut, vaikka olen kävellyt pitkin Mannerheimintietä tuhansia kertoja. Siis pääosin varsin harmittomia taloja, mutta sellaisia kuitenkin jotka muokkaavat paikan tunnelmaa. Sillä onhan Mannerheimintiellä Espan kohdalla ihan erilainen tunnelma tai kaupunkikuva, jos halutaan puhua arkkitehtoonisesti, kuin pohjois-Esplanadilla. Aina näin ei kuitenkaan ole Manskullakaan ollut. Toivottovattavasti olemme oppineet jotain.

WP_20151016_08_05_34_Pro.jpgToki poikkeuksiakin keskinkertaisista, teollisesti valmistetuista rasteritoimistotaloista löytyy, sellaisiaa hyvin detaljoituja ruudutettuja tummia toimistotaloja, hyviä materiaaleja, suhteikkaitakin. Suuri virhe olisi nyt purkaa nämä kaunokaiset, helmet täytyy osata poimia joukosta. Pitääkin kirjoittaa myös näistä onnistuneista kaupunkikuvan rauhoittajista. Parhaimmissa 1960- ja 1970 -luvun taloissa on jopa jippoja ja pieniä oivalluksia. Koiratkin tykkää.

Peruskorjausiässä olevan toimistotalojen joukosta voisi mielestäni purkaa puolet, ja antaa samalla mahdollisuus rakentaa uusia parempia toimistotaloja tilalle. Säilytettävät tulee tietenkin etukäteen arvottaa, kaupunginmuseo onkin tehnyt loistavan pohjatyön inventoimalla kaikki ns.City-alueen toimistotalot. Purkaminen on sinänsä epäekologista, joten ne, joiden kerroskorkeus on riittävä, voitaisiin purkaa betonirunkoa lukuunottamatta.

WP_20160312_14_28_16_Pro.jpg

Kasarmitorin kahden toimistotalon purku on alkanut. Tilalle rakennetaan uudet toimistotalot.

WP_20160312_15_21_08_Pro.jpg

Kaartin poliisitalo on ollut tyhjillään jo kolmisen vuotta. Kutsukilpailu järjestettiin asuintalosta. Valittua voittajataloa ei ole kuitenkaan lähdetty rakentamaan.

WP_20150101_14_39_30_Pro.jpgUlkoseinät ovat uusimiskunnossa. Kaupunkilaisten kannalta tuskin on huono asia, että tällainen talo, jonka ensimmäiset kerrokset ovat leikattu pois kadusta pimeään, aitojen taakse, korvautuu toisella. Kyllä kaupunkitalot pitää rakentaa niin, että niiden ohitse on mukava kävellä.

WP_20151105_13_48_54_Pro.jpgTämäkin Yliopiston hallintorakennus on saman Arkkitehti Toivo Korhosen toimistosta kuin edellinen talo. Tämän tilalle tulee kutsukilpailun perusteella uusi ja uljas monitoimi/toimistotalo. Tämä vanha talo on juuri sellainen, joka ei ole jättänyt mieleeni mitään muistijälkiä. Itse asiassa se näyttää valokuvassa paremmalta kuin todellisuudessa. Tästä talosta jätetään runko jäljelle.

WP_20151211_11_00_46_Pro.jpg

Hypätään hetkeksi Sörnäistenrantaa, hieman kiihkeimmän keskustan ulkopuolelle. Tämä Haapaniemenkatu 4 toimistotalo puretaan myös, kokonaan. Paikka on siis Tannerin kentän laita. Jo vuosi rakentamisen jälkeen sen betoniulkoseinät olivat niin huonossa kunnossa että ne piti peittää metallikääreeseen. Se oli vasta vuonna 1974 pystytetyn talon ensimmäinen suuri ongelma, muttei viimeinen. Silloinkin luultiin tehtävän joustavaa toimistorakentamista siireltävine väliseinineen. Tämä talo korvautuu onneksi uudella toimistotalolla ja Kallionkin kulmilla säilyy kaupungin monimuotoisuus.

Kantakaupunki tarvitsee monipuolisia tiloja ja toimintoja. Keskustaan kuuluu muutakin toimintaa kuin asuminen. Vanhan mallisille toimistotaloille on kysyntää, mutta vähemmän. Uudentyyppisiäkin toimistotiloja tarvitaan Helsingin Cityyn. Kivijaloissa olevat palvelutkaan eivät elä pelkillä iltaisin kotiin saapuvilla asukkailla. Ravintolatkin elävät tavallisesti sekä lounas- että ilta-asiakkaistaan. Monipuolisuus on osa Helsingin keskustaa, toivottavasti myös tulevaisuudessa.

Jatko-osassa odottavat uudet uljaat suunnitelmat.

 

Vihdoin jylhää rantarakentamista – Salmisaaren toimistot

WP_20151226_14_37_30_Pro.jpgJos jossain Helsingissä on urbaania, jylhää rantarakentamista, niin Salmisaaressa. Helsinki on täynnä pehmeää ja vihreää rantareittiä, julkista puistoa meren rannassa. Hyvä niin, mutta kun Helsingissä on rantaviivaa yli 100 kilometriä, niin muutaman kymmenen kilometriä siitä voitaisiin tehdä urbaaniksi ja rakennetuksi. Vaihtelu virkistäisi. Ja samalla Helsinki voisi palauttaa monipuolisempaa otettaan rantoihin. Ennen rantoja muokattiin varsin reippaalla kädellä, esimerkkinä kauppatorin graniittinen reuna ja satamien viivasuorat laiturit. Sillä mikä muu eurooppalainen pääkaupunki avautuu suoraan avomerelle, melkeinpä röyhkeästi?

Varjopuolena on tietenkin tämä merellinen ilmasto. Ei se mikään ihme ole, etteivät ne ensimmäiset Helsinkiin määrätyt ihmiset olleet niin innokkaina tänne tulossa. Sisämaassa oli heistäkin mukavampaa. Asuessani Katajanokalla ja käydessäni töissä Kasarmikadulla, totesin monesti seudun syys- ja talvimyrskyissä yliarvostetuksi. Etenemisnopeuteni sivutuulessa oli varsin alhainen.

WP_20150715_15_24_48_Pro.jpgUusi, hiilikasan paikalle tullut toimistotalojen kaupunginosa Salmisaaressa on vaikuttava. Paikalla on ollut tehtaita ja siellä on edelleen toimivia voimalaitoksia. Rakennukset ovat suuria, tiilisiä komplekseja. Muutamia taivaisiin kurottuvia piippuja, jotka alleviivaavat rakennusten suurta kokoa.

WP_20150715_15_24_08_Pro.jpgKerrankin myös uudessa kaupunkirakentamisessa tuntuu olevan vahva näkemys ja ote. Minulla on varmaan sisäsyntyistä taipuvuutta pitää isoista asioista, kuten komeista rakennuksista, mutta en usko että paikka voi jättää montakaan kävijää välinpitämättömäksi.

WP_20150715_15_25_03_Pro.jpgVaikka talot polveilevat ja ovat erilaisia, tiili on sama. Hyvin yksinkertaista.

WP_20150715_15_27_18_Pro.jpg

Paikka on vapaa pyöreäkulmaisista betonikivistä!

WP_20150715_15_18_52_Pro.jpgAlueella on myös kävelijälle sopivia pieniä lasilyhtymäisiä portinvartijan rakennuksia (tämän kuvan lasilaatikon sisällä on kone tutkailtavaksi) , poimuilevia katuja, yllättäviä näkymiä Lauttasaareen, vinokuljettimia ja paljon hyvin muurattua tiilipintaa eri aikakausilta. Ison rinnalla on hallittuja pieniä asioita.

WP_20150715_15_15_54_Pro.jpgJa mikä ihaninta, tämä kaikki paljaana ja puhtaana mainoksista, sinne tänne sojottavista liikennemerkeistä, epämääräisistä teknisistä viritelmistä, roskiksista ja muovisista hiekotuslaatikoista, joilla Helsingin katuja ja aukioita on nykyisin tapana täyttää.

WP_20150715_15_21_23_Pro.jpgHiilikasa kaivettiin maan alle. Se on kuulemma maailman ensimäinen automatisoitu maanalainen hiilivarasto, eli jos meillä ei ole maailman korkeinta taloa on meillä sentään tämä hiilikasa. Helsingin maanalaisesta maailmasta täytyykin jonain päivänä kirjoittaa, se on valtaisa luolasto. Tämä maanalainen maailma määrää paljon myös maanpäällistä toimintaa. Salmisaaressakaan ei voitu, harmi kyllä, rakentaa asuntoja toimistojen lomaan, silloin paikasta olisi kyllä tullut maailmanluokan uusi kaupunginosa.

WP_20150715_15_30_00_Pro.jpgYksi tontti odottaa vielä ottajaansa.

WP_20150715_15_08_34_Pro.jpgHanasaaren voimalaitos on erillinen saari Hakaniemessä, mutta saman suunnittelijan, arkkitehti Timo Penttilän. Salmisaari on osa ympäristöään. (Penttilän Helsingin kohteet ovat varsinaisen myllytyksen kohteena, kolmantena Kaupunginteatteri. https://hennahelander.wordpress.com/2014/11/10/helsingin-kaupunginteatteri-kaakelitalo-viherkatolla/  Syynä lienee kriittinen noin 40-50-vuoden ikä, jolloin alkaa ensimmäiset peruskorjaukset / purkamiset toteutua talojen kohdalla. Meillä ihmisillä on tässä mielessä tässä kohdin helpompaa, tai enpä tiedä.)

WP_20150715_15_13_11_Pro.jpgKaupunki laajenee, ja reuna-alueista tulee kaupungin ydintä. Teollisuus väistyy kaupungin kasvaessa asutuksen ja toimistojen tieltä. Salmisaaressa voimalat ovat jääneet, mutta teollisuustalot ja tehtaat ovat muutettu kulttuuritehtaiksi, lähinnä luovan puolen toimistoiksi ja sokerina pohjalla on tietenkin Alkon entiseen tehtaaseen sijoittunut oikeusvirasto eli kärjäoikeus. Tämän kun olisivat viinatrokarit arvanneet kun Alko kieltolain jälkeen perustettiin 1932.

WP_20151226_14_48_17_Pro.jpgArkkitehti Väinö Vähäkallio piirsi Alkon tehtaan loppujen lopuksi 1940, portinvartijan kaakelipytinki on pullojen värinen.

WP_20150715_15_35_32_Pro.jpg

WP_20151226_14_44_17_Pro.jpgErityisen hienosti on onnistunut muutos oikeustalon toimistokäyttöön uusien ikkunoiden sijoittelun ja tyylin osalta. Tämä se on taitavaa muutosarkkitehtuuria! Arkkitehtina Tuomo Siitonen. Eli vanhat ikkunat ovat vanhoja puisia, ja uudet saman levyisiä viiltoja ohuilla teräskarmeilla. Eräs parhaimmin onnistuneista sanoisin.

Sieltä ne tuomarit nyt katselevat merelle ja Lauttasaareen, ja ihmettelevät miten näkymä on muuttunut.

WP_20150715_15_22_01_Pro.jpgKuvassa vielä Lauttasaaren betoninen vesitorni. Historian havinaa.

 

 

 

 

 

Puretaan ja rakennetaan uutta suurempaa – Teostosta kysymysmerkiksi ?

TeostonAsuintalo
Joskus ei puretun talon perään jää montakaan itkijää. Lauttasaaren Teoston toimistotalo oli varmasti tällainen. Ehkä jollain oli mukavia muistoja hyvin pärjänneistä hittibiiseistä, ja olihan alakerrassa joskus mainio lounasravintolakin, mutta rakennus itsessään oli aika mitäänsanomaton betonielementtimöhkäle.
http://www.hel.fi/hel2/kaumuseo/rakennusinventoinnit/laru/jakelu/rakennukset/09103100110001001.htm

Näkymät Salmisaareen
Jylhä näkymä tontilta Salmisaaren suuntaan.

Sijainti oli kyllä hieno, komeiden Ruoholahden Alkon ja Kaapelitehtaan puristuksesta lähtevän sillan toisessa päässä, Lauttasaaressa; saaressa, jonne ei enää mene lauttaa, vaan silta… mutta eihän Siltasaarikaan ole saari, kun taas sen vieressä toisaalta on nykyisin (ravintola) lautta…

LauttasaarensillanKupeessa

Purettu Teoston talo oli rakennettu vuonna 1973, eli ikää oli hieman yli 40 vuotta. Aika vähän. Erityisen vähän se on ilmastonmuuksen kannalta: hurja määrä jätettä. Kyllä taloja pitäisi suunnittella pitkäikäisemmiksi. Jos talo olisi ollut ”kaunis”, niin tuskin sitä purettaisi vaan se peruskorjattaisiin (ja muutettaisiin varmaan asunnoiksi), tai ehkä sitä oltaisiin pidetty kunnossa koko olemassaolonsa ajan niin ettei vielä pariin vuosikymmeneen olisi tarvetta suuremmalle mullistukselle. Tulevathan jotkut 1950-luvun talotkin vasta nyt ensimmäiseen korjausmyllerrykseensä, rinnan 1970-luvun talojen kanssa.
AsuintaloPääportaat

Tässä lomapäiväinä on tullut taas luettua Helsingin puretut talot -kirjaa. Se näyttää karulla tavalla, että 1950- ja 1960-luvulla purettiin aika määrä nykypäivän kauneusihanteet täyttäviä jugend- ja kertaustyylien taloja liiallisia korjauksia vaativina.
Lisänä keskustan hyvillä paikoilla on aina kova paine saada tontti ”tehokkaampaan” käyttöön. Eli rakennusoikeutta mielellään nostetaan, mikä tarkoittaa, että taloja täytyy suurennetaa, joten vanhat täytyy purkaa ja rakentaa suurempaa tilalle. Toivottavasti tämä ajatuskulku ei  enää mene näin yksioikoisesti.

Teoston paikalle lähes valmis asuintalo on ympäristöään selvästi suurempi. Ei huonolla tavalla, mutta on. Tässä suurennus on tosin onnistunut.

Postimerkkikaavoja eli yhden rakennuksen pikkukaavoja, tekevät usein tontinomistajan arkkitehdit yhdessä kaupunkisuunnitteluviraston (KSV) kanssa. Niin tässäkin tapauksessa. Erityinen paikka vaati erityisen talon. Talosta tuli veistoksellinen kallionselänteeltä nouseva vaalea asuintalo. Ylhäältä päin katsottuna talo muistutti kysymysmerkkiä. Piste oli rantaan sijoittuva asukassauna. Mikä oli kysymys?

Kaava tehtiin tarkasti ALA arkkitehtien havainnepiirustusten mukaan. Sen jälkeen tontti vaihtoi omistajaa, taisi olla muutamankin kerran, ja siinä sivussa vaihtuivat suunnittelijatkin. Tarkasti hankesuunnitelmaan perustuva kaava ei ole lainkaan ongelmallinen, jos suunnittelijat pysyvät samoina. Niin oli varmaan tässäkin tapauksessa alunperin tarkoituksena. Harmaita hiuksia tulee vasta siinä vaiheessa kun arkkitehti vaihtuu. Miten pitää suhtautua tekijänoikeuksiin, kun omalaatuinen talo on piiretty kaavaan? Käsittääkseni ei mitenkään. Hankala juttu.

BaananAsuinrakennus
Vastaavia tietylle talolle räätälöityjä kaavoja on tehty ahtaille täydennysrakennuspaikoille, kuten tässä Baanan ja Marian sairaalan luona olevalle kapealle tontille. Kaavan veistoksellisen suunnitelman hankalalle tontille teki Huttunen-Lipasti-Pakkanen ja rakennussuunnittelun Siven-Takala.

Näissä kohdin rakennussuunnittelu ja kaavoitus eivät ole enää vanhanmallisesti helposti erottettavissa toisistaan, vaan suunnittelu pitäisikin tehdä rinnatusten, yhtä rakennusta suunnitellen, ainakin jos tavoitteena on paras mahdollinen lopputulos. Koskakohan Suomeen saadaan nuo hankekaavat?

Lauttasaaressa kävi onni, että kakkossuunnitelmankin teki hyvä arkkitehtitoimisto, Hannunkari-Mäkipaja. Uudet arkkitehdit osasivat muokata suunnitelmaa riittävän erilaiseksi, kuitenkin kadottamatta julkisivujen veistoksellista selkeää rytmiä. Vaikka lopputulos on Lauttasaaren kannalta onnistunut, olisi alkuperäinen ollut vielä parempi, uudentyyppinen asuintalo, havainnekuvien perusteella, ja myös tekijänoikeusmielessäkin yksiselitteisempi.

Tämä on hieman ehkä kitkeränmakuista erityisesti Teoston tontilla. Teosto, joka pitää huolta mm. tekijänoikeuksista. Arkkitehdit ovat näissä asioissa aika tuuliajoilla, ikävä kyllä.

Lopputuloksena Teoston tontille on rakennettu hyvä uusi asuinrakennus. Se on aina ilo Helsingille.
Alkuperäinen kaavaan liittyvä ALA arkkitehtien suunnitelmaan voi tutustua:
http://tarjanurmi-arkkivahti.blogspot.fi/2012/03/u-u-t-t-t-e-h-d-a-n-sarja-1-lauttasaari.html

SIltamäki – betonilähiö parasta A-luokkaa

Siltamäkitamppaus

Siltamäki tuli tunnetuksi ”Naapurilähiönä” Mainostelevision seitsenvuotisessa tv-sarjassa. Tämä tapahtui nin kauan sitten, että edes minä en muista kyseistä tv-sarajaa. Eli 1970-luvulla kun Siltamäki oli uuden karhea, se sai edustaa koko kansalle sitä hienoa lähiö-aatetta, taloja luonnossa, suomalaista kaupungistumisen ensimmäistä massamuuton vaihetta. Tästä voi päätellä että Siltamäki on 1970-luvun lähiöaatelia.

Siltamäkiyleiskuva

Siltamäen 1970-lukulainen betonlähiö on rakennettu tasaiselle maalle, pohjois-Helsinkiin, Keravajokilaaksoon. Alueen reunoilla lääjoissa puistoissa on kaksi keinotekoista mäkikumpareetta. Arkkitehti Pentti Ahola sekä suunnitteli alueen talojen sijoittelun että talot alueelle. Ahola on suunnitellut myös Pohjois-Tapiolan asemakaavan että Tapiolan hienot atrium-talot, eli varsin pätevä arkkitehti, ja sen kyllä huomaa.

SiltamäkiVärit

Täytyy sanoa, että oli hauska mennä bussilla retkelle Siltamäkeen talvisena sunnuntaipäivänä. Kävellä ensin lähiössä ja sitten virkistäytyä uimahallissa. Talvi ei varmasti ole paras ajankohta, sillä harmaa on Siltamäen hallitseva väri. Mutta kasvaneen puuston ja harkittujen muutamien tehostevärien kanssa vaikutelma on melkeinpä miellyttävä. Keväästä syksyyn väritys on varmasti huomattavasti omaa kokemusta hienompi, niin paljon vihreää näytti Siltamäessä olevan. Talvella valkoiset ja harmaat talot eivät oikein ole edukseen suomalaisessa lumimaisemassa. Missään.

Itsekin 1970-luvun Puolimatkan lähiössä kasvaneena, näin paljon eroja ja yhtäläisyyksiä. Siltamäki on matala ja hallitun oloinen kokonaisuus, kaikki talot ovat kaksi tai kolme kerroksisia. Porrashuoneet ja niihin liittyvät lasiseinät, portaat ja kaiteet ovat kaikki yksinkertaista ja laadukasta. Päämateriaalit ovat betoni, teräs ja puu. Taloissa on suuret puuikkunat, joihin lähes kaikkiin on laitettu lisälasi. Betonielementit ovat hyväkuntoisen näköisiä, hyvin tasalaatuisen oloisia. Eli kaikin puolin hyvin suunnitelutu, hyvin tehty ja hyvin pidetty.

Joka aikakaudella on huonoja ja keskinkertaisia, hyviä ja erinomaisia esimerkkejä. Toki 1970-luvulta on tehty parempia yksittäisiä rakennuksia, mutta en muista nähneeni hyvää kokonaisuutta ennen. Yleisesti ottaen 1970-luku ei ollut arkkitehtuurin kulta-aikaa, sen tietenkin myönnän, eikä Siltamäessä koe talvella hurmosta varmasti kukaan. Mutta mutta.

SiltamäkiPorras

Kävin myös yhdessä asuntonäytössä. Asunto oli avara, valoisa, myös kylpyhuoneessa oli ikkuna. Katossa ei ollut ontelolaatan saumoja. Näkymät olivat puistoon. Hinta oli hyvin alhainen. Tietenkin suuret peruskorjaukset oli tekemättä, mutta yhtiö oli iso ja lähtökohta perushyvä. Ihmettelin itsekseni mikä salassa pidetty aarre tämä alue onkaan perheille.

Niin ja ne betonielementit. Sandwich-elementit ovat valmiita ulkoseinäelementtejä joissa on sisäpuolen teräsbetonilevy ja ulkopuolen teräsbetoniley ja niiden välissä mineraalivillaa. Tällainen valmis kerrosvoileipä tuli valmiina työmaalle.

Niissä oli ”perinteisesti” kaksi eri reijitystapaa ikkunoille. Toinen oli ikkuna keskellä elementtiä ns. reikäbetonielementti ja toinen oli ei ikkunaa eli umpibetonielementti.

Silti SIltamäessä elementit ovat myös osa talojen arkkitehtuuria, eiävt vain pakollinen paha.

Itsekin kun aloitin arkkitehtuurin opintoni 1990-luvun alussa, oli toinen rakennustekniikan harjoitustyöni täyselementtikerrostalon pääpiirustusten tekeminen. Silloin pitkien ulkoseinien paksuus oli 180 mm ja päätyseinien 360 mm. Nykyisin ulkoseinät ovat noin 500-600 mm paksuja. Aika iso muutos. Toivottavasti sillä on satsaukseen nähden haluttu merkitys. Tässä asiassakin meitä 1990-luvun opiskelijoita opetettiin toisin. Silloin sanottiin ettei tietyn lämpöeristemäärän jälkeen takaisinmaksuaika koskaan ylitä panostusta ennen seuraavaa uusimiskierrosta.

SiltamäkiOstari

Siltamäen ostoskeskus ei ole parhaimmillaan, mutta siistihkö se on. Siellä oleva Siltamäen uimahalli on kunnon lähiöuimahalli, ehkä kylläkin pienin näkemäni. Halli on Kekkosen ajalta kun lähiöihin tehtiin uimahalli, pururata ja urheilukenttä, kansalaisten kuntourheilua tukemaan.

Siltamäen uimahallia voi vuokrata yksityiskäyttöön! Pelkkä ajatus omasta uimahalliajasta on huima. Eikä hinta ole mitenkään ylimitoitettu vaan aika kohtuullinen 200 €.

147_hieno_korttelipiha_siltakovu 84_maisema2

Loppuun laitan pari kesäisempää kuvaa, jotka on ottanut Marina Fogdell.

Fazerin salaisuudet ja Maxim – naapurit Kluuvinkadulla

FazerMaxim

Karl Fazer Cafe eli Fazerin kahvilassa on historian havinaa. Se on koko nykyisen Fazerin konsernin syntypaikka ja samalla se on yksi Helsingin vanhimmista, edelleen samalla paikalla toimivista kahviloista. Kahvila on vuodelta 1891. Tosin rakennus on vaihtunut jo kahteen otteeseen, ensin 1908 ja sitten vain kaksikymmentävuotta myöhemmin (miksiköhän?) purettiin ja rakennettiin uusi. Nykyinen Fazerin talo on vuodelta 1930, ja se on funkkis-tyylinen. Alkujaan kahvila oli kahdessa kerroksessa ja nuoriso jylläsi toisessa tasossa.

Seinällä on edelleen alkuperäinen seinämaalaus ja ennen vuosituhannen vaihetta myös seinien ja katon väri oli alkuperäinen. Katto oli komea kiiltomusta, täydellisesti maalattu peilaava pinta. Viimeksi kun kävin oli siitä tullut latte-kahvin värinen.

FazerKupoli

Mutta se miksi Fazerille pitää mennä on tietenkin kupolisali. Kupoli on laakea ja salaisuudet paljastava. Vastapäätä olevien keskustelun kuulee selvästi ja sanatarkasti. Hauska ilmiö. Lattiakin on nykyisin alkuperäinen marmorilattia, joka oli pitkään piilossa kokolattiamaton alla. Mitä aarteita jalkojemme alla onkaan piilossa…

FazerKukko

Fasun edessä lentää Fazerin kukko, jonka on tehnyt kuvanveistäjä Björn Weckström. Sama mies joka suunnitteli myös Lapponia-koruja mm. Tähtien sodan prinsessa Leialle. Onko kukko kadonnut Fazerin paketeista? En muista nähneeni vuosiin. Ilmeisesti lentänyt pois.

Maxim

Naapurikorttelissa pitää majaansa Maxim-elokuvasalit.

Vuonna 1939 valmistuneessa Valentin Vaalan elokuvassa ”Vihreä kulta” metsänhoitaja Suontaa toteaa rouvansa pääharrastuksen olevan ”Stockmannin tavaratalo ja Fazerin kahvila”. Päteviä harrastuksia edelleen varmasti jollekin.

http://www.fazer.fi/kahvilat-ja-leipomot/artikkelit/kluuvikadulla-uudessa-talossa/

Maxim on Suomen vanhin elokuvateatteri, joka toimii edelleen samassa osoitteessa jo vuodesta 1909 eli yli vuosisadan. 1974 vanha Maxim purettiin, tosin vanhasta elokuvasalin mm. päärynäpuisia seinäpaneelit ja kristallikruunut säilytettiin varsin huolella uuteenkin rakennukseen. Taitaapa historia taas toistaa itseään. Vanha sali säilytetään, uusi rakennetaan korvaamaan toista, kohta purettavaa salia.

Ihmeellistä ettei näitä kaupungin valmiita, kiehtovia tarinoita hyödynnetä bisneksessä yhtään enempää.

Talot vaihtuvat, mutta kahvila toimii ja elokuvat pyörivät. Toivottavasti pala historiaa pääsee konkreettisestikin mukaan ja kaupunkikulttuuri kukoistaa.

http://yle.fi/uutiset/legendaarinen_maxim_sailyy_sittenkin_elokuvateatterina/7677190

Marimekon tehdas Herttoniemessä – voiko iv-rööri olla kaunista?

Voivatko palotikkaat ja ilmanvaihtoputket olla arkkitehtuuria?

MarimekkoIVHerttoniemen Marimekon tehdas pitää sisällään komeat kankaanpainantakoneet. Niiden painamien kankaiden värinkestävyys on poikkeuksellista, edelleen vuosikymmeniä vanhoissa puuvillakankaissa ovat värit kohdallaan. Tähän värien hehkuun perustuukin tärkeä osa Marimekon maineesta laatukankaiden tekijänä.

MarimekkojsRakennus painokoneiden ympärillä on myös merkittävä. Runoutta harvemmin yhdistetään teolliseen arkkitehtuuriin, mutta arkkitehti Erkki Kairamon arkkitehtuurissa nämä kaksi kohtaavat toisensa.

Rakennukset ovat yksinkertaiset, mutta seinien ilmanvaihtoputket ja palotikkaat palvelevat kauneutta. Teräsosat ovat siroja, keveitä ja yhdessä ne ovat dynaamisia ja jännitteisiä. Lakisääteisen rekvisiitta on käännetty runoudeksi.

Värit ovat haalistuneet ulkopuolella, osa ohuista teräsikkunoista korvattu myöhemmin alumiinisilla ja rakennukseen on tehty laajennusosa, mutta vieläkin voi nähdä miksi Armi Ratia valitsi Erkki Kairamon tehtaansa piirtäjäksi.

MarimekkoportaatArkkitehti Erkki Kairamo piirsi rakennuksen yhdessä Reijo Lahtisen kanssa vuonna 1974 ja 1978.

Suomalaista konstruktivismia, jossa koristeina on tehtaalle välttämättömiä lisähärpäkkeitä.

Katso myös Erkki Kairamon Itäkeskuksen maamerkki

https://hennahelander.wordpress.com/2014/05/19/helsingin-toiseksi-korkein-rakennus-ja-1980-luku/