Mikä on Suomen kaunein sisätila? Vaikea nimetä vain yhtä, mutta yksi kymmenen vaikuttavimman joukossa on varmasti Kansalliskirjastomme, eli vanhalta nimeltään Helsingin yliopiston kirjasto. Tummia puisia kirjahyllyjä, kirjoja, tilaa hengittää ja auringon valoa. Kyllä Engel osasi.
Arkkitehti C. L. Engelin piirtämä rakennus Senaatintorin yläkulmassa kertoo sivistyksen arvostamisesta Helsingin uuden syntymisen aikoina 1800-luvun alkupuolella. Keskeiselle paikalle rakennettiin ei vain kirkko ja valtion hallintopytinki, vaan myös yliopisto ja sitä vahvistamaan kirjasto, tiedon temppeli.
Pääsalissa on katon kulmissa Suomelle tärkeitä lintuja, kuten kukko. Onkohan tämä aapiskukon esi-isä? Toivottavasti nyt ei olla leikkaamassa kukolta siipiä.
Lukusali on aina yhtä vaikuttava. Aiemmin lattioita peitti harmaat muovilaatat, nyt ne on poistettu. Mutta alunperin lattioita peitti sen aikanen luksusmateriaali, asfaltti (!) Harmikseni kuulin, että asfaltista ei oltu jätetty muruakaan jälkipolville ihailtavaksi. Sääli, sillä vaikka nykysukupolvi arvostaa ehkä tilalle laitettua tammilankkulattiaa, seuraavat olisivat voineet mielellään ihmetellä parinsadan vuoden ikäistä asfalttia. Nykyasfalttihan on uutena varsin bitumipitoista ja siksi mustaa, mutta kuluessaan bitumi haihtuu pois ja jäljelle jää harmaa kiviaines, eli aika vaaleankin harmaa lattia. Outoa ja kiinnostavaa, en ollut kuullutkaan, että asfalttia on joskus käytetty ihmisten kuljettavissa sisätiloissa.
Nämä lattia-asiat ovatkin askarruttaneet minua pidemmän aikaa. Perinteisesti suomalaiset lattiat ovat tehty havupuulankuista, joita on joko lipeällä valkaistu ja pesty tai hiekalla, taikka tavallisemmin kaupungeissa maalattu tummanruskeiksi. Kirkkaalla lakalla lakatut oksaiset lattialankut eivät ole kovin perinteiset kuten ei myöskään Suomessa taida nuo tammilankkulattia olla.
Kupolisalissa on ns. Lapinmarmorista tehtyjä lattialaattoja. Lapin marmori vilahti tekstissä myös hotelli Palacen ulkoseinäbetonin kohdalla. https://hennahelander.wordpress.com/2015/11/29/lypsyjakkara-tom-of-finland-ja-palacen-miehet/
”Lapinmarmoria” eli Louen kalkkikiveä tuottava kaivos Tervolassa on valitettavasti suljettu. En tiedä koska kaivostoiminta on tosiasiallisesti loppunut, mutta ainakin 1980-luvulla Louen marmoria on vielä käytetty eri kohteissa. Kivi näyttää edelleen komealta ja hienolta, joten näin kaunista suomalaista kiveä olisi mielekästä kyllä hyödyntää edelleen rakentamisessa.
Kirjavarastoksi alunperin rakennettu Rotundakin on varsin nätti varasto. Arkkitehtina Gustav Nyström, ja ikää tälläkin laajennusosalla jo yli sata vuotta.
Kuvassa Historian pää pilasterin päässä.
Suomikin on jo lähes sata vuotisen historiansa aikana alkanut arvostaa myös omaa rakennettua historiaansa. Vanhojen arvorakennusten restaurointi, säilyttävä korjaaminen, sujuu koko ajan paremmin sekä suunnittelijoiden että ennen kaikkea tilaajien puolelta. Oli ilo huomata, että myös pääkaupunkimme suomenkielinen sanomalehti arvosti korjausrakentamista niin korkealle, että teki aiheesta kunnon artikkelin lehteen. Hyvä Hesari!
Kellarissa on tehty taas hienoa jälkeä ja puhallettu hieman uutta pintaa maanalaisiin tiloihin. Olen aiemminkin hehkuttanut hyvää suomalaista, kokemuksellista toiletti-suunnittelua, ja taas on aihetta nostaa tämäkin puoli esiin! Peruskalliosta tehtyjä pilareiden jalustoja (varsin taitavaa tarkkuuslouhintaa!) lokerikkoaulassa ja luolamaisiin tiloihin tehdyt teräksiset vessat. Siis nykyarkkitehtuuria parhaimmillaan.
Nyt vain toivomaan ja toimimaan sen puolesta, että komeat puitteet saavat pitää sen tärkeimmän, eli elinvoimaisen ja kasvavan Kansalliskirjastomme!
Majakkahuoneesta 