Porukka ja pääoma – toimistosta loftiksi n:ro 3

Miten sitä pääsee ryhmärakentamisporukkaan ja mitä se vaatii? Nykyisin on ryhmärakennuttamiskonsultteja, joiden avulla ovat rakentamisen ei-ammattilaisetkin rakennuttaneet jopa kerrostalon.

Arkkitehtien tyyli taas on ollut kautta aikojen tällainen ”minä itse” -tyyli. Aikalailla arkkitehdit ovat yhtä hyviä rakennuttajia kuin rakennusinsinöörit arkkitehteja. Se, että tietää jotain toisen työstä, ei pätevöitä siihen, valitettavasti. Se on isoissa projekteissa helposti todennettavissa. No sitähän me emme aluksi tienneet. Hieman tosin aavistimme.

TKtoinenpääty

Hauska olisi ajatella, että olisimme päässeet mukaan koska olimme niin hyviä tyyppejä. Mutta totuus taisi olla lähempänä, että pääsimme mukaan, koska meillä oli käteistä.  Vuotta aiemmin olimme myyneet omistusasuntomme ja muuttaneet vuokralle eli meillä oli tilillä makaamassa riittävä summa käsirahaksi. Tietenkin varmasti edesauttoi mukaan pääsyä myös se, että edellinen vuosi oli vierähtänyt mukavasti vanheimpainlomalla tulevien naapureiden kanssa…

Otimme selvää kiinteistöyhtiöstä. Tämä W+G oli ovela tapaus, koska siihen kuului myös kymmeniä asuntoja eli yhtiö ei ollut puhdas liikekiinteistö vaan se toimi asuntojen suhteen lähes samoilla periaatteilla kuin asuntoyhtiökin. Mikä parasta, liikehuoneistojen ja asuinhuoneistojen yhtiövastike oli tässä yhtiössä lähes sama. Aika usein liikehuoneistot maksavat jopa kaksinkertaista yhtiövastiketta. Ja yhtiövastikkeiden perusteita ei pysty käytännössä muuttamaan (vaatisi kaikkien osakkeenomistajien suostumista). Siksi korkea yhtiövastike kurittaa asunnoksi muuttanutta viimeistään seuraavan putkiremontin aikana. Silloin kun joutuu maksamaan remontista kaksinkertaisen hinnan.

Pienipala 90-lukua

Kun päädyimme etsimään ratkaisua vallata Weilin+Göös:in entisen painotalon ylin kerros, meitä oli liian vähän projektiin (alakerta oli ollut pinta-alaltaan puolta pienempi). Ensimmäiset arkkitehdit, joilta kysyin halua lähteä mukaan porukkaan, eivät yllätyksekseni halunneet osallistua. Heillä oli mitä ilmeisemmin realistisuutta hankkeen suhteen. Projekti ei tulisi olemaan helppo eikä halpa. Joskus on toki hyvä ettei tiedä asioiden todellista laitaa. Ennen kuin on liian myöhäistä.

Ryhmärakennuttamisessa yksi keskeinen asia on raha ja siitä puhuminen. Ryhmärakentamisessa kaikki tekevät elämänsä suurinta investointia yhdessä ja toisistaan riippuvaisina. Suomalainen häveliäisyys rahan suhteen ei kuulu onnistuneeseen projektiin. Helpointa on, jos kaikilla on suurinpiirtein yhtäläiset rahalliset lähtökohdat ja ne ovat riittävät. Riittävät tarkoittaavat kaksin tai mieluummin kolminkertaisesti sitä mitä on alunperin ajatellut projektiin kuluvan. Lisäksi kaikilla pitää olla halua ja kykyä kertoa oma rahatilanteensa toisille rehellisesti. Palkat, omien yhtiöiden tilanne, velat, takaukset ja pääomat tulevat ilmi viimeistään pankkihuoneessa ristiintakausta tehtäessä.

Lapetila ja betoniseinä ulkoseinänäAluksi Yritimme ostaa vain puolikasta 6.sta kerroksesta. Loppukerrokseen (”varasto-osa”) oli kaksi kulkua: käytöstä poistetun porrashuoneen kautta tai palomuurin kautta ”toimisto-osan” puolelta. Käytöstä poistetussa porrashuoneessa oli myös käytöstä poistettu hissi. Hissikoneiston moottori oli kärähtänyt piloille 1960-luvulla. Siinä tilassa se oli edelleen. Käyttämätön porrashuone ja palanut hissi. Hyvä yhtälö aloittaa asuntosuunnittelu.

Kärähtänyt hissiTalonyhtiö ei halunnut, että porrashuonetta kunnostettaisiin käyttöön kustannussyistä. Myyjä ei taas tietenkään suostunut myymään vain puolikasta, sillä mitä virkaa olisi 6.kerroksen varastotilalla, jonne saattoi kulkea vain käytöstä poistettuja portaita pitkin?

Ovi läpi palomuurin

Me taas mietimme, miten voisimme rakentaa asuntoja pitkään ja kapeaan kerrokseen, jonka puolessa välissä oli palomuuri, ja siinäkin vain yksi aukko (yläkuvassa) varastopuolelle. Varastopuolella kun taas oli ikkunoita vain toisella puolella, ja kulmassa se käytöstä poistettu porrashuone.Varastopääty

Neuvottelimme myyjän ja isännöitsijän kanssa. Tarkastusmittaamatonta myytävää pinta-alaa oli 840 m2. Talonyhtiö ja rakennusvalvonta katsoivat alustavasti, että kuusi asuntoa olisi sopiva määrä.

Pistorasioita

Palomuurin toiselle puolelle jäisi 250 m2 asunto, jolla olisi 6 ikkunaa yhdellä puolella. Huono yhtälö. Pattitilanne.

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s