Kaakeliseinillä ei ole kovinkaan hyvä kaiku. Mieleen tulee 1980-luvun betonielementtitalojen kaakelien putoaminen, kylpyhuonemaiset ulkokaakelipinnat. Vaan tuskin koskaan ajatuksisiin tulee Kaupunginteatterin kauniit, poimuilevat ja paksut keraamiset laatat tai Aallon koboltinsiniset sauvakaakelit ja muut hienot kohteet.
Arkkitehtuurissa puhutaan usein sisätilan ja ulkotilan ”yhteensoljumisesta” tai siitä että sisätila ”jatkuu maisemaan”. Tämän rakennuksen kohdalla voi jättää nuo lainausmerkit pois. Kun nousen pääaulan portaita jotka kulkevat kumpuilevaa maastoa pitkin ja katson vieressäni polveilevan lasiseinän kautta eteeni avautuvaa puistoa pimenevässä marraskuun iltapäivässä, tunnen puhdas iloa että meillä on Helsingissä näin hienoja paikkoja. Paikkoja jotka eivät sulkeudu umpimielisesti itseensä vaan avautuvat ja näkyvät ympäristöönsä.
Viherkatot ovat nykypäivän ilmiö. Tiiheästi rakennetussa Keski-Euroopassa eräs syy lisääntyviin tulviin on, että maata peittää asfaltti ja rakennukset, vettä imevää maata siellä välissä on niin vähän ettei se pääse imeytymään luonnollisesti takaisin maaperään. Tähän ongelmaan eräs ratkaisu on viherkatot, joiden kasvillisuudessa vesi viipyy ja haihtuu taas taivaalle. Kaupunginteatteri on ollut tässäkin suhteessa aikaansa edellä. Katto on vihreä puiston jatke, todella yhtä hyvin suunniteltu aivan kuten julkisivutkin, ja siellä on lisäksi mukava oleskella.
Täytyy myöntää, että tässäkin rakennuksessa wc-tilat ovat erityisen vaikuttavat. Nahkasohvat ja jalopuuovet. Ensi kerran opiskelijana käydessäni kun tulin suoraan kotoani opiskelijaboksistani avaraan wc:n odotustilaan tuntui kun olisi tullut pukeutumis-ja oleskelusaliin. No, onhan tuo itse salikin teatteriglamouria henkivä, mukavan mutkattomalla tavalla.
Näyttelijöiden työtiloissa on hauskoja 60-luvun ideoita, kuten ovien väritys. 1960-luku oli moninpaikoin värikästä aikaa sisätiloissa, ja mustavalkoista ulkotiloissa. Ovissa oli liikennevalojen koodiväritys. Vihreät ovet olivat kaikkien avattavissa, kuten toimistohenkilökunnan työhuoneiden ovet, keltaiset ovet olivat varattu näyttelijöille ja punaisista päästiin itse asiaan eli muun muassa näyttämölle.
Arkkitehti Timo Penttilän Helsingin kaupunginteatteri herättää hyviä ja syviä tunteita, ulkona ja sisällä. Lähes 50-vuotias Helsingin kaupunginteatteri laitetaan kohta pakettiin ja remontiin. Toivotan hyvää matkaa! Monasti remonttia edeltää nuhjaantunut aika, jolloin kaikki odottavat uutta ja ehompaa taloa, mutta kaupunginteatteri ei ole päässyt vielä tähän säälivaiheeseen. Ilmeisen sitoutunut henkilökunta on pitänyt hyvää huolta keski-ikäisestä maisemaa pitkin lepäävästä valkoisesta teatterikaunottaresta.
Sisäkuvista kiitos Sari ja Mikko!
Majakkahuoneesta 