Huvilakujan uudet omakotitalot Eiran kupeessa

HuvilakujaMökkejä

Muutin kerran Kalliosta Eiraan, tai oikeammin Helsinginkadulta Huvilakadulle joka sijaitsee Ullanlinnassa, Eiran kupeessa. Olo oli kuin Aki Kaurismäen elokuvassa, Calamarin Union, jossa15 Frankietä tekivät pitkän matkan Kalliosta Eiraan. Harva selvisi. Minäkin muutin pois kolmen vuoden jälkeen. Alue oli viehättävä, mutta itse pidän siitä kuitenkin enemmän kävelyretkien kohteena kuin kotikulmana.

Kun lähdin sunnuntaikävelylle naapurustoon silloisesta kodistani, tunsin olevani ulkomailla. Kaikki oli siistiä, mannermaista, huoliteltua ja hyvin rauhallista. Laivojen sumutorvet huusivat hiljaisiin kortteleihin, mutta nekin lähinnä aamuyöllä. Ruutukaavakatujen keskellä olevat pienet kujat olivat mukavan kummallisia, muuten aika täydellisen oloisessa kaupunginosassa. Siksi varmaan niihin niin miellyinkin.

HuvilakujaTehtaankadulle

Autoton Huvilakuja kulkee kahden korttelin halki. Tehtaankadun päässä on Eiran sairaalan jyhkeä jugendportti. Kävelykujan reunoilla on pikkuisia mökkelöitä, erikokoisia ja näköisiä talous- ja varastorakennuksia. Polveilevaa ja vaihtelevaa, rapattuja pieniä taloja ja muurinpätkiä suurien lehtipuiden katveessa. 

HuvilakujaOmakotitalo

Yksi näistä piharakennuksista on korvattu omakotitalolla. Ympäröivät talot ovat pääosin 100 vuotta vanhempia 1900-luvun alusta. Uusi valkoinen rakennus on taiten suunniteltu, aika vaikeaa on sovittaa asukkaan yksityisyyden ja kujan kävelijöiden sekä pihan muiden asukkaiden tarpeet yhteen. Ehkä kujan talon asukkaankin täytyy olla hieman omalaatuisempi taiteilijasielu, jotta omakotitalo ilman omaa pihaa keskellä kerrostalokorttelia luontuu hyväksi kokonaisuudeksi.

Värin puolesta tämäkin muurimainen asuintalo olisi voinut taipua ympäristössään muuksi kuin valkoiseksi, vaikka vaaleanpunaiseksi!

Huvilakuja 14Huvilakuja14kuja

Kujalle on ilmestynyt toinenkin uusi talorykelmä. Pietarinkadun ja Huvilakujan kulmaukseen on rakennettu kolmen asunnon talorykelmä. Tämänkin on hyvä esimerkki täydennysrakentamisesta. Joskus takapiharakentaminen saattaa onnistuakin. Jos ensimmäinen esimerkki oli vaatimaton talo muurissa, ovat nämä talot suuria veistoksellisia möhkäleitä, joihin on koverrettu ikkuna-aukkoja harvakseltaan. Molemmat uudet talot ovat onnistuneita omissa tyylilajeissaan.

2 kommenttia artikkeliin ”Huvilakujan uudet omakotitalot Eiran kupeessa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s